Miksi meille sinkuille ei anneta ylimääräistä rahaa?
Vain lapsiperheet saa ylimääräisen joulurahan. Kalliimpaa se sinkun elämä on, kun kaikki maksat yksinäsi.
Kommentit (124)
Hehehe ottaako teitä lapsettomia sinkkuja päähän nyt kun meitä hyväosaisia korkeakoulutettuja perheitä tuetaan inflaation takia mutta te pienituloiset yksinasuvat lapsettomat ette saanneet mitään???
No eipä tarvitse tänä vuonna järjestää sitä jouluapua.fi - keräystä, jossa lapsiperheet ovat nyt joinain vuosina kerjänneet ruokia ja tavaraa lapsille joululahjoiksi.
Ihan käsittämätöntä kiukuttelua aikuisilta ihmisiltä. Onneksi ette ole lapsia hankkineet.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus vihaa meitä sinkkuja ja lapsettomia :( Oli kyllä varsin törkeää oikeastaan se kun hallitus sanoi että ylimääräinen lapsilisä jaetaan siksi koska lapsiperheet kärsivät eniten inflaatiosta, kärsiikö se 5000e/kk nettona palkkaa saava perhe enemmän inflaatiosta kuin se 2000e/kk saava yksinasuva sinkku? :D
Mediat ei oikeastaan ole tuota asiaa edes nostanut esiin millään tapaa koska varmaan toimittajilla on monella lapsia niin ei he halua pitää lapsettomien ja sinkkujen puolia.
Hallitus on pitkälti yhtä populistinen kuin koko muu maan johto, suosion kalastelua kaikki päätöksenteko.
No, saan joka kuu säästöön reilun tonnin, kun ei ole velkaa, ei elatusvelvollisuutta, eikä autoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksessa on saatu paljon lapsia, tottakai lapsiperheitä suositaan.
Inhottavaa itsekkyyttä mutta mitä muutakaan voi odottaa tyhmiltä naisilta jotka on vaan oman perheen etu mielessä hakeutuneet esille. Jotka oikeasti on perheen perustettuaan pelkkiä itsekkäitä elukoita, joita ei enää kiinnosta mikään muu kuin oma perse/perhe.
IKINÄ en enää äänestä perheellistä tai alle nelikymppistä akkaa mihinkään. Enkä ystävysty yhdenkään perheellisen lehmän kanssa.
T: velanainen
Huoh, siellä on koko talo täynnä ihmisiä jolla on joku oma intressi johonkin suuntaan. Sinun mielipiteesi ei kiinnosta ketään heistä. Pidä turpasi kiinni ja tyydy osaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksessa on saatu paljon lapsia, tottakai lapsiperheitä suositaan.
Inhottavaa itsekkyyttä mutta mitä muutakaan voi odottaa tyhmiltä naisilta jotka on vaan oman perheen etu mielessä hakeutuneet esille. Jotka oikeasti on perheen perustettuaan pelkkiä itsekkäitä elukoita, joita ei enää kiinnosta mikään muu kuin oma perse/perhe.
IKINÄ en enää äänestä perheellistä tai alle nelikymppistä akkaa mihinkään. Enkä ystävysty yhdenkään perheellisen lehmän kanssa.
T: velanainen
Vaikutat heikkohermoiselta tapaukselta
Sinkku ikävuodet 19-27, dinkku 28-30, ydinperheellinen 31-52, dinkku 53-60, sinkku 61-
En kyllä millään jaksa kadehtia yhtä satasta, jonka lapset saavat. Jo silloin, kun itse olin lapsi sain lapsilisän, omat lapsenikin ovat saaneet kuten kaikki tänne kirjoittavatkin.
Evoluutio on muovannut meidät ja kulttuirin siten, että lapsettomat uhrataan, jotta taataan yhteisön tulevaisuus
Vierailija kirjoitti:
Se on sun oma valintasi. Oisit toki voinut muuttaa kimppakämppään. Ja koska olet sinkku voit tehdä enemmän tuntejakin.
Ihme lumihiutale.
Eiole oma valinta, jos vaan ei ole 180 senttinen, niin yksin jäät.
Tai sitten se tökkäsee johonkin muuhun ominaisuuteen mihin ei voi itse vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Sinkku ikävuodet 19-27, dinkku 28-30, ydinperheellinen 31-52, dinkku 53-60, sinkku 61-
En kyllä millään jaksa kadehtia yhtä satasta, jonka lapset saavat. Jo silloin, kun itse olin lapsi sain lapsilisän, omat lapsenikin ovat saaneet kuten kaikki tänne kirjoittavatkin.
Siis saako lapsilisän lapsi omalle tilille vai tuleeko se vanhemman tilille?
Vierailija kirjoitti:
Hetkonen, miten sinkkuus ja lapsi poissulkevat toisensa? Ja mites ne, joiden lapsi asuu toisen vanhemman luona?
Raha menee lapsen tilille.
Sanopas se. Asun yksin vuokralla, ilman sosiaali tukija. Maksan kaikesta itse. Kun en valita raha en vaivani yleinen käsitys olen Rikas ja Terve.
On se sentään siltä kannalta hyvä että kaikki pka ei lennä boomereiden silmille.
Totta, kyllä tuo epäoikeudenmukainen jakoperuste on, koska tämän ylimääräisen lapsilisän saavat kaikki lapsiperheet, myös ne joilla makaa tilillä jo miljoona eivätkä tarvitsisi mitään tukia. Yksin kaikki maksava kärvistelee ilman lisätukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkonen, miten sinkkuus ja lapsi poissulkevat toisensa? Ja mites ne, joiden lapsi asuu toisen vanhemman luona?
Sinkku asuu yksin.
Asuu ja elää ilman puolisoa. Yh on sinkku.
Jos asuu lasten kanssa, ei ole sinkku. Sinkuiksi lasketaan yksinasuvat. Kun uutisoidaan esim. "Suomessa on yli miljoona sinkkua" tarkoitetaan sillä yksinasuvia.
Mitä sää sönkötät?
Yksineläjä ja sinkku on kaksi eri asiaa.
Meinaatko että seurustelet lapsesi kanssa?
Hallitus vihaa kantasuomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksessa on saatu paljon lapsia, tottakai lapsiperheitä suositaan.
Inhottavaa itsekkyyttä mutta mitä muutakaan voi odottaa tyhmiltä naisilta jotka on vaan oman perheen etu mielessä hakeutuneet esille. Jotka oikeasti on perheen perustettuaan pelkkiä itsekkäitä elukoita, joita ei enää kiinnosta mikään muu kuin oma perse/perhe.
IKINÄ en enää äänestä perheellistä tai alle nelikymppistä akkaa mihinkään. Enkä ystävysty yhdenkään perheellisen lehmän kanssa.
T: velanainen
Vela... Niinpä niin. Olet kuitenkin hedelmätön.
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntema yh vetää viinaa jatkuvasti ja pentu syö nistipataa päivittäin.
Sun tuntema yh ei kuulu tähän keskusteluun.
Etkö osaa aloitusta lukea?