Mistä suomalaisesta tavasta ette niin pidä?
Sellaisesta, joka on yleensä vain suomalaisille ominaista.
Kommentit (79)
Kursailua. Onneksi se taitaa olla katoavaa kansanperinnettä.
Lapsia ei olla näkevinään, paitsi jos on jotain negatiivista esim tuijotetaan kiukutteleva lasta. Saksassa toimi toisin päin, lapsia tervehdittiin siinä missä aikuisiakin, ihan normi kuolaposkeen otettiin katsekontakti ja hymyiltiin vaikka bussissa, mutta kiukkukohtauksen saaneesta käännettiin huomaavaisesti katse pois ja vanhempi sai hoitaa rauhassa tilanteen.
Luulen että suomalaisilla on kollektiivinen huono itsetunto kun ovat teiniksi asti joko näkymättömiä tai katsotaan pahalla, ja teinit onkin sit jo jotain hirviöitä ja häirikköjä lähtökohtaisesti. Ei ihme ettei näiltä sitten aikuisena onnistu edes naapurin meikkaaminen vaan luimistellaan ympäriinsä.
Vierailija kirjoitti:

Moikkaaminen prkls, ei sentään meikata tarvitse naapuria!

Oon miettinyt ihan samaa. Jos lapsi käyttäytyy vähänkin eläväisemmin niin heti tuijotetaan paheksuvasti ja pahimmillaan komennetaan käyttäytymään. Itsetunto lannistetaan jo pienenä. Sitten ihmetellään kun teinit ja nuoret aikuiset on niin flegmaattisia.
Saunomisesta, varsinkin kun sitä yritetään ympätä kaikkiin illanistujaisiin ja esim mökkivierailuihin.
Negatiivisuudessa kieriskely, jota tälläiset aloituksetkin ovat.
Kimppasaunominen kavereiden ja sukulaisten kanssa. Jestas, jopa työkavereiden. Ei kiitos.
Tunneilmaisun paheksuminen. Tosin nykyään näkee paljon ylilyöntejä toiseen suuntaan lasten ja nuorten parissa.
Nuorten naisten kyvyttymyys olla sosiaalisia.
Muutenkin naiset ovat suuri miinus suomessa.
Se, että on ihan ok ja jopa suotavaa olla muille töykeä ja ivallinen. Sillä osoitetaan, että on vahva ja älykäs yksilö, vaikka oikeastaan on ihan toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Heti ekana tulee mieleen varsinkin neukkukuutioissa naapureiden moikkaamattomuus. Mennään vaan nokka pystyssä ohi tai toljotetaan kuin pöllö, mutta heitä tai ystävällistä hymyä ei saa irti. Miten tämä on vielä vuonna 2022 mahdollista? Törppöjä ovat iso osa suomalaisista edelleen. Ei ihmekään kun ihmiset vetää niin paljon ssri-lääkkeitä ja on työpaikka, koulukiusaamista. Huonot tavat ja puhutaan rumasti muista ihmisistä.
On todella junttimaista tervehtiä tuntemattomia tai tervehtiä heitä. Ei sellaista tehdä missään maassa vaikka suomijuntit niin kuvittelevatkin.

Joo ei niin, Jenkeissäkin vaan sylkevät toistensa päälle!
Vierailija kirjoitti:
Saunomisesta, varsinkin kun sitä yritetään ympätä kaikkiin illanistujaisiin ja esim mökkivierailuihin.
Tiesitkö, että sinne saunaan ei ole pakko mennä😜
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti ekana tulee mieleen varsinkin neukkukuutioissa naapureiden moikkaamattomuus. Mennään vaan nokka pystyssä ohi tai toljotetaan kuin pöllö, mutta heitä tai ystävällistä hymyä ei saa irti. Miten tämä on vielä vuonna 2022 mahdollista? Törppöjä ovat iso osa suomalaisista edelleen. Ei ihmekään kun ihmiset vetää niin paljon ssri-lääkkeitä ja on työpaikka, koulukiusaamista. Huonot tavat ja puhutaan rumasti muista ihmisistä.
On todella junttimaista tervehtiä tuntemattomia tai tervehtiä heitä. Ei sellaista tehdä missään maassa vaikka suomijuntit niin kuvittelevatkin.
No kylläpä tehdään, näin kun asuin kaksi vuotta Keski-Euroopassa. Ja brassinaapurin mukaan oli tosi hiljaista ja kylmäkiskoista porukkaa :D minusta avointa ja ystävällistä kun aina toivottivat hyvää päivää naapureille!
Suomalaiset ovat sankareita janoava sotilaskansa. Huonommin pärjääviä kohdellessaan monet ovat aika raukkiksia. Ei uskalleta puolustaa ketään, vaan mielellään oikein tyrkätään lähimmäinen ns. bussin alle, jotta itse vältytään miltään harmilta vahvempien yksilöiden kanssa. Jokaisen on vaan huolehdittava itse omista asioistaan ja itseä heikompia halveksitaan. Vain silloin, jos toista voi auttaa menettämättä itse mitään, niin monet ovat avuliaita.
Valittaa rahasta. Kyllähän kaikki rahaa tarvii elämiseen, mutta suomalainen ei muusta mussutakkaan kuin lainoista, koroista, laskuista, tuista jne. Moni muu kansa osaa nauttia, nauraa ja tanssia ja murehtia vähemmän.
Itselleni tuli yllätyksenä pienellä paikkakunnalla kaupassa, kun kaksi (paikallista varmaan) asiakasta toljotti. Toinen vihaisena ja toinen monttu auki ilmeettömänä. Sitten kassatäti vittuili suoraan, kun nauroimme mieheni kanssa pakatessa ostoksiamme :D Ankea maa, ankeine ihmisineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti ekana tulee mieleen varsinkin neukkukuutioissa naapureiden moikkaamattomuus. Mennään vaan nokka pystyssä ohi tai toljotetaan kuin pöllö, mutta heitä tai ystävällistä hymyä ei saa irti. Miten tämä on vielä vuonna 2022 mahdollista? Törppöjä ovat iso osa suomalaisista edelleen. Ei ihmekään kun ihmiset vetää niin paljon ssri-lääkkeitä ja on työpaikka, koulukiusaamista. Huonot tavat ja puhutaan rumasti muista ihmisistä.
On todella junttimaista tervehtiä tuntemattomia tai tervehtiä heitä. Ei sellaista tehdä missään maassa vaikka suomijuntit niin kuvittelevatkin.
Terveisiä Tanskasta. Ihmiset tervehti jopa lenkkipolulla. Se oli mukavaa.
Naapurissamme Ruotsissa ainakin Tukholman kahvilat on sellaisia, että helposti joku tulee samaan pöytään ja vaihtaa pari sanaa. Vähän liian tuttavallista minulle, mutta ei haittaa.
Entäs britit! Siellä olet heti luv ja pet, kun pari sanaa vaihdat vaikka bussin aikataulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti ekana tulee mieleen varsinkin neukkukuutioissa naapureiden moikkaamattomuus. Mennään vaan nokka pystyssä ohi tai toljotetaan kuin pöllö, mutta heitä tai ystävällistä hymyä ei saa irti. Miten tämä on vielä vuonna 2022 mahdollista? Törppöjä ovat iso osa suomalaisista edelleen. Ei ihmekään kun ihmiset vetää niin paljon ssri-lääkkeitä ja on työpaikka, koulukiusaamista. Huonot tavat ja puhutaan rumasti muista ihmisistä.
On todella junttimaista tervehtiä tuntemattomia tai tervehtiä heitä. Ei sellaista tehdä missään maassa vaikka suomijuntit niin kuvittelevatkin.
No kylläpä tehdään, näin kun asuin kaksi vuotta Keski-Euroopassa. Ja brassinaapurin mukaan oli tosi hiljaista ja kylmäkiskoista porukkaa :D minusta avointa ja ystävällistä kun aina toivottivat hyvää päivää naapureille!
Minä olen ujo ihminen mutta osaan kyllä normaalit käytöstavat ja kaipaan tuota hyvän päivän toivottelua/moikkailua Suomeen. Eihän se tarkoita että pitää alkaa sen enempää kaveeraamaan, normaalia kanssaihmisten huomioimista.
Se ettei ymmärretä kokonaisuuksia, ei sitten yhtään. Uutisetkin haetaan vain kapeista kotimaisista.