Miksi jotkut vastaavat kaarrellen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se menee niin, että jos tunnet saavasi kysymyksiisi paljon "kierteleviä" vastauksia niin silloin muut ihmiset kokevat kysymystesi olevan jatkuvasti ns. "ladattuja" ja/tai agressiivisesti retorisia. He yrittävät välttää konfiktia kanssasi.

Ap vaikuttaa kyllä olevan juuri tuollainen aggressiivinen kyselijä. Pelottaisi vastata mitään. Tai ainakaan mitään suoraa, kun täytyisi pelätä mitä ap sillä vastauksella hakee. Jos ap olisi hyvä tuttu, varmaan vastaisin "mitä välii"? Ainakin joku kalan tuoreuden kysely kuulostaa minun korvaani tasan siltä, että ap olettaa kalan olevan vanhaa ja minun vielä valehtelevan tuosta. Vai kysyisikö ap huippuravintolassa kuinka tuoretta kala on? Joku omenien määrä "no onhan siellä niitä" tarkoittaa, että on useita, mutta en nyt suoraan osaa heittää kuinka monta. Mutta mitä välii?

Töissä tulee joskus näitä tivaavia vastauksia eteen. Silloin pitää kieli keskellä suuta yrittää vastata jotain ympäripyöreää, ettei kohta ole paikallislehdessä tai poliisikuulustelussa sanomisistaan.

Pelkäät poliisikuulustelua sanomisistasi tai tekemisistäsi?

Minulla on periaatteena, että kaiken tekemiseni pitää kestää tarkastelu ja _kysyttäessä_ vastaan suoraan ja seison sanojeni takana. Jos joku haluaa sanomiseni väärinymmärtää niin saa sen tehdä.

Nämä tivaajat ovat sanomisten väärinkäyttäjiä. Esim. Suora kysymys: Kuinka nopeasti opettajan pitää vastata Wilma-viestiin? Liian suora vastaus: Viimeistään seuraavana päivänä pitää vastata (tällainen ohjeistus on, että joka päivä pitää Wilma kurkata). Tulos: Kysyjä hyödyntää tätä vastaus valittaessaan opettajan toiminnasta AVI:iin, koska opettaja ei ole vastannut heinäkuun aikana vanhemman kysymykseen, vaikka sanottu, että seuraavana päivänä pitää vastata.

Minä olen niin rasittava, että minun organisaatioissani hankalat tivaajat lähetetään luokseni saamaan suoria vastauksia.

Tivaajat eivät kunnioita toisten rajoja ja ovat usein liiallisen uteliaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi tivaisi jotain turhaa kysymystä ja syyttää, ei olisi varmaan mukava vastailla. Mutta jos opettajilta pitäisi saada vastaus, osa ei saa koskaan, ilmeisesti kiire tai eivät saa /osaa auttaa. Jolloin kokematon oppilas voi tehdä väärin työn ja saa melkein hylätyn. Tulee väärin tulkituksi. Joillakin on vältteleviä serkkuja tai tuttuja, mutta silloin itse kai häipyy. En tiedä miksi perheenjäsen tekisi niin, ellei ole lapsi.

Miksi sitä vastausta ylipäätään on jouduttava tivaamaan? Jos mä haluan tietää montako omenaa on kaapissa jäljellä niin mulle riittää esim. "Varmaan 3 tais siellä olla".

Kerro mulle, mihin tarvitsen vastausta "on niitä omenia". Kyllä mä tiedän, että siellä kaapissa on omenia.. en kai muuten kysyiskään montako niitä siellä on?

Yhtä järkevää olisi jos kysyisin montako salamaa näkyy tutkassa ja mulle vastattaisiin "on se ukostanut". Ihan tosi!

Jos taas ei halua vastata, voi käyttää vaikka "en tiedä"-korttia.

Oletko kokeillut kysyä niin että kerrot ensin miksi haluat tiedon siitä kuinka monta niitä omenoita on?

Teen omenapiirakkaa, ja tarvitsen siihen 3 omenaa, löytyykö 3 omenaa kaapista?

Tai en syö kalaa joka on avattu toissapäivänä tai sitä ennen, milloin tämä kala on avattu?

Opin intialaisilta kollegoilta, ettei noin saa koskaan kysyä, koska silloin vastaaja vastaa sillä vastauksella, joka olisi kysyjälle mieluisin. Kysymykset piti heidän oppiensa mukaan asetella tyyliin "what is your understanding of the number of the apples in the fridge?"

Pienintäkään vinkkiä toivotusta lukumäärästä ei siis heidän mukaansa pitänyt antaa. Tuolloin saattoi saada vastauksen. Varsinaisilta kaartelijoilta vastausta kumminkaan saa millään koska he eivät halua viitsiä antaa vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Tivaajat eivät kunnioita toisten rajoja ja ovat usein liiallisen uteliaita.

"Rakastatko minua?"

"Oletko minulle uskollinen?"

"Näytänkö lihavalta tässä mekossa?"

"Mitä haluaisit tehdä kesälomallamme?"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein haluaa vastata, mutta tarkkuus puuttuu, esim tapaus omenat, kyllä niitä on yli 1 mutta kuinka paljon, ei tietoa.

Toinen tapaus: Lomapäivistä voisi sanoa että on niitä lomapäiviä, mutta kuinka paljon ei ole sinun asiasi tietää. Jos sanon että kolme viikkoa niin ehdotat kuitenkin jotain viikon projektia "kun sinulla on niin paljon lomakin". 

Kiertelyn syynä on usein sanomaton vastakysymys: Miksi kysyt? Onko kysymyksellä oikeasti mitään merkitystä? jatka suoraan kysymyksen perustelulla niin vastaaja tietää mitä haet eikä ajaudu vaikeaan tilanteeseen. 

Milloin purkki on avattu? tuoksahtaa nimittäin vähän pilaantuneelta.

Montako omenaa on kaapissa, voinko ottaa pari?

Työskentelin muutaman vuoden intialaisten kanssa. Äärimmäisen rasittavaa, koska he vastasivat kaikkeen sen mukaan mitä odottivat kysyjän mahdollisesti toivovan. Mitään negatiivista vastausta he eivät kyenneet antamaan, eivät isoihin eikä pieniin asioihin.

Kyllä, vedän hernettä nenään jos ei keskustelun toinen puoli kykene antamaan suoria vastauksia, kun ei yhtään kestä "vaivauttavaa" tilannetta. Kyllä, kutsun sellaista selkärangattomuutta luonnehäiriöksi nykyään.

-eri

Ihmiset ovat erilaisia, tuossa tapauksessa on kyse kulttuurierosta. Jos muut eroavat sinusta, he ovat erilaisia, eivät luonnehäiriöisiä. Normaaliin kanssakäymiseen kuuluu jousto ja sopeutuminen. Et pysty muuttamaan muita ja maailmaa, ainoastaan itseäsi. Opettele sopeuttamaan käytöstäsi ympäristöön sopivaksi niin elämäsi on helpompaa.

Hyvin meni Nokian sopeutuminen intialaisten koodareiden kommunikaatiokulttuuriin, vai mitä? Eivät muuttaneet maailmaa, enkä minäkään kuvittele siihen pystyväni enkä ole yrittänytkään, työtäni yritin tehdä, mikä oli tehtävissä jopa konfliktiarkojen ruotsalaistenkin kanssa. Selkärangattomuutta pidän suomalaisessa kommunikaatiokulttuurissa luonnehäiriön seurauksena. Ratkaisuni onkin helppo, en työskentele selkärangattomien nilviäisten kanssa. Hyvin menee!

Ratkaisusi toimii varmasti myös toiseen suuntaan. Minun määritelmäni luonnehäiriöiselle voisi olla henkilö, joka nimittelee muita.

Psykologit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se menee niin, että jos tunnet saavasi kysymyksiisi paljon "kierteleviä" vastauksia niin silloin muut ihmiset kokevat kysymystesi olevan jatkuvasti ns. "ladattuja" ja/tai agressiivisesti retorisia. He yrittävät välttää konfiktia kanssasi.

Tässähän ongelma oli nimenomaan yhden ihmisen kanssa.

Arvasin, että joku ehdottaa tällaista. Mutta kun esim. tämä opettajakin on sellainen jota en ole koskaan eläessäni aiemmin tavannut tai hänellr jutellut, en edes tiedä miltä hän näyttää.

Ja esim. tää äidin tapa vastailla ärsyttää myös ainakin veljeäni.

Tulee aina semmoinen olo yritetäänkö tässä huijata/pissata linssiin tai manipuloida. En usko että tuommoinen on aina tahallista.

Ja ois hyvä nähdä sekin, että tuollainen vastailutapa nimenomaan lisää niitä konflikteja ja luottamus rapisee. Siis en mä ainakaan itse jaksa sitä että joka asiasta täytyy jauhaa pitkän mutkan kautta ennen kuin pääsee jatkamaan elämäänsä.

Pelkkä "en tiedä" tai "en osaa vastata" riittää, jos ei jostain syystä halua vastata ollenkaan. Kaikki muu imee voimat. Mulla on tollasten keskustelujen jälkeen jo ihan fyysisesti "väsytetty" olo.

Vähän sama olo kuin joskus kun pitää siivota jokin asia uudestaan ja uudestaan.. ei sitä jaksa! Muutakin tekemistä olis kuin odottaa vastausta kysymykseen joka ei ole monimutkainen.

Ap

Oletko sä siis neuronkirjolla? Miksi ihmeessä hoet samaa kysymystä, kun voit päättää että kaikki muu paitsi mieleisesi vastaus tarkoittavat sinulle tästä lähtien ettei vastaaja tiedä, tai osaa vastata. 

Itse yritän aina vastata täsmällisesti tai sanoa jos en tiedä tai muista mutta olen myös huomannut että taas toisinaan vastaan kaartelevasti ja varmaa on että vaikka toinen yrittää miten saada suoran vastauksen niin silloin sitä ei todellakaan tule. Kai se on jostain opittu tapa joka toisinaan tulee esille, en tiedä. He jotka minut tuntevat eivät kuitenkaan ota pahakseen, he nappaavat sieltä kaartelusta jonkun tyyppisen vastauksen johon ovat enemmän tai vähemmän tyytyväisiä ja antavat asian olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos äitisi tivaisi jotain turhaa kysymystä ja syyttää, ei olisi varmaan mukava vastailla. Mutta jos opettajilta pitäisi saada vastaus, osa ei saa koskaan, ilmeisesti kiire tai eivät saa /osaa auttaa. Jolloin kokematon oppilas voi tehdä väärin työn ja saa melkein hylätyn. Tulee väärin tulkituksi. Joillakin on vältteleviä serkkuja tai tuttuja, mutta silloin itse kai häipyy. En tiedä miksi perheenjäsen tekisi niin, ellei ole lapsi.

Miksi sitä vastausta ylipäätään on jouduttava tivaamaan? Jos mä haluan tietää montako omenaa on kaapissa jäljellä niin mulle riittää esim. "Varmaan 3 tais siellä olla".

Kerro mulle, mihin tarvitsen vastausta "on niitä omenia". Kyllä mä tiedän, että siellä kaapissa on omenia.. en kai muuten kysyiskään montako niitä siellä on?

Yhtä järkevää olisi jos kysyisin montako salamaa näkyy tutkassa ja mulle vastattaisiin "on se ukostanut". Ihan tosi!

Jos taas ei halua vastata, voi käyttää vaikka "en tiedä"-korttia.

Laske itse omenasi sieltä kaapista, miksi minun pitäisi laskea ne. Yhtä lailla tiedän, että siellä on omenia, mutten tiedä montako.

Teetät siis työt muilla sen sijaan, että itse viitsisit laskea. Sitähän nuo ap:n kaikki esimerkit ovat.

Ei vaan nimenomaan en pääse itse jatkamaan hommia tai välittämään tietoa muille sitä tarvitseville.

Tää omena-juttu oli vain esimerkki siitä, miten keskustellaan. En syö omenoita.

On tosi vaikea tietää vaikkapa miten joku kouluun liittyvä asia tulis suorittaa jos siitä ainoa tietävä ei sitä kerro.

Ja homeista kalaa en halua syödä vaikka se olisi toisen mielestä "hyvää". Mitä siis kysyjä hyötyy sillä ettei kerro vastausta?

Ap

No miksi et kysy että onko kala homeessa, tai katso ja aistinvaraisesti tutki että onko se homeessa? Kuten arvasin, kysymyksesi sisältää piilomerkityksen siitä että kala ei olisi hyvää. Kalahan ei päivämääriä katso, joten se voi olla hyvää, tai olla pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan omasta puolestani. Lähestyn aihetta kun aihetta hitaasti makustellen, suurpiirteisesti ja ääneen ajatellen. Vaihtoehtoisesti voin miettiä vastausta 30 sekuntia hiljaa ja vastaan tarkasti. Valitse siitä. Ymmärrän, että on ärsyttävää.

Läheinen on opettanut tarkkuutta. Hän toistaa kysymyksen tarpeeksi monta kertaa. Vastavuoroisesti joudun kysymään häneltä kaiken viisi kertaa, koska hän käyttää paljon vastamelukuulokkeita. Turhaan puhutun puheen määrä pysyy siis reilusti vakiona.

Kiitos asiallisesta vastauksesta.

Eli sä siis tavallaan prosessoit asiaa ääneen samalla kun mietit oikeaa vastausta?

Mä en kyllä usko että tämä selittäis esim. mun äidin käytöstä.

Ap

Kerrotko vielä mitä äitisi on vastannut kun olet tätä häneltä kysynyt?

Miksi jotkut kysyvät, kuten AP, kaarrellen? Luulevatko he, että luemme koko piiitkän avauksen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin mulle tulee semmoinen fiilis tollasesta vastaustyylistä, etten voi aidosti luottaa tähän ihmiseen. Käy mielessä yritetäänkö tässä nyt vähän viilata linssiin vai onko tämä vain jokin väsytystaktiikka etetei tarvitse vastata ollenkaan.

Ap

Luultavasti he kokevat samoin sinua kohtaan, eli eivät luota siihen että kysymyksesi ei sisältäisi jotain piilomerkityksiä joista joutuu sitten keskustelemaan myöhemmin.

Juuri noin, he kokevat että kysymykset ovat salajuoni heitä vastaan ja kokevat kysymyksen uhkana heikolle itsetunnolleen ja heidän maailmansa romahtaisi jos totuus tulisi esiin.

Sukujuhlissa yms käy usein. Joku täti tai serkku tulee puhumaan: "Oletko nähnyt sit-tai-tätä henkilöä / Oletko pärjännyt sen-ja-sen-asian kanssa ?"

Kun en tiedä kenestä tai mistä puhutaan. Kysyjä menee jäi ja vaikenee, alkaa tuijottaa. Sitten poistuu paikalta. Toisesta huoneesta kuuluu sen supinaa "Ei se kehtaa puhua plaaplaa"

Omtuista sakkia.

Kato ite. Laske ite. Mistä minä sen tietäisin. Jätä minut rauhaan.

Olisiko se jotain sellaista tietoista rajojen laittamista toiselle. Jotain läheisriippuvuuden kammoamista.

Tuo kala -kysymys on juuri sellainen mihin ei ole oikeaa vastausta. Harva muistaa koska jonkun paketin avasi, eli en tiedä aiheuttaa lisäkysymyksiä. Kysyjä hakee kysymyksellä sitä, että onko kala vielä syötävää, mutta ei halua vastausta sen olevan vielä syötävää tai viimeaikoina.

Mitä tähän pitäisi vastata?

Vierailija kirjoitti:

Saatat olla liian hyökkäävä ja vastaajalle tulee epävarma olo niin ei tiedä mitä vastata. Esim mieti miten reagoit kun sulle vastataan..

Niinpä, vastaaja on epävarma eikä uskalla vastata suoraan yksinkertaiseen kysymykseen, koska hän pelkää vastaavansa väärin.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kala -kysymys on juuri sellainen mihin ei ole oikeaa vastausta. Harva muistaa koska jonkun paketin avasi, eli en tiedä aiheuttaa lisäkysymyksiä. Kysyjä hakee kysymyksellä sitä, että onko kala vielä syötävää, mutta ei halua vastausta sen olevan vielä syötävää tai viimeaikoina.

Mitä tähän pitäisi vastata?

Mä mietin kans tuota, että miksi ap ite kaartelee kysymyksellään, eikä kysy suoraan sitä mitä haluaa tietää? Jos haluat tietää onko kala vanhaa niin kysy suoraan että onko kala vanhaa. Älä kiertele ja kaartele, ja pimitä haluamaasi tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kala -kysymys on juuri sellainen mihin ei ole oikeaa vastausta. Harva muistaa koska jonkun paketin avasi, eli en tiedä aiheuttaa lisäkysymyksiä. Kysyjä hakee kysymyksellä sitä, että onko kala vielä syötävää, mutta ei halua vastausta sen olevan vielä syötävää tai viimeaikoina.

Mitä tähän pitäisi vastata?

Kysytkö tosissasi? Vastaa tietysti milloin on avattu tai ettei muista. Mikä siinä on niin pelottavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saatat olla liian hyökkäävä ja vastaajalle tulee epävarma olo niin ei tiedä mitä vastata. Esim mieti miten reagoit kun sulle vastataan..

Niinpä, vastaaja on epävarma eikä uskalla vastata suoraan yksinkertaiseen kysymykseen, koska hän pelkää vastaavansa väärin.

Niinpä. kysyjä on epävarma, ja kysyy siksi aiheen vierestä kun ei uskalla kysyä suoraan yksinkertaista kysymystä.

Usein tuollainen tarkka kysymys tulee yllättäin. Esim. luet kirjaa tai olet keskittynyt omiin ajatuksiisi. Sitten toinen olettaa sinun yht'äkkiä orientoituvan omenien määrään. Mitkä omenat, missä, mitä toinen tarkoittaa kysymyksellä. Siksi vastaus voi alussa olla hämärä. Minusta tuollaisten tarkkojen kysymysten heittäminen ja niihin heti vastauksen vaatiminen ilman mitään alustusta on itsekeskeistä käytöstä, ei kovin empaattista. Anteeksi vaan. Ikään kuin olettaa muiden olevan heti palveluksessa tai käytettävissä omiin tarpeisiinsa.