Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi jotkut vastaavat kaarrellen
Tälläkin viikolla olen yrittänyt kysyä opettajalta koulun suorittamiseen liittyvää asiaa wilmassa useita kertoja. Olen toistanut saman kysymyksen, mahdollisimman selkeästi ja silti saamani vastaukset eivät vastaa kysymykseen.
Joskus olen huomannut paljon samanlaista "ohi kysymyksen" vastaamista omassa suvussani.
Esim. Äitini tekee tätä. Jos kysyn milloin vaikkapa jokin lihapaketti on avattu, vastaa "ihan hyvää se on.". Jos toistan kysymyksen "ei siitä kauaa ole" tai "millonkahan se nyt oli" jne sen sijaan että sanoisi "eilen", "viime viikolla" tai vaikkapa ihan vain "en tiedä" tai en muista.
Siis eihän kaikkeen aina voi (tai kehtaa) suoraan vastata mutta kun jatkuvasti vastaukset on luokkaa "ei vastaa kysymykseen".
Jos joku ei saanut kiinni niin tarkoitan sitä että esittäessäni kysymyksen johon yleensä on tapana vastata suoraan, menee vastaus jotenkin aiheen vierestä.. ja sitä suoraa vastausta ei saa vaikka kysymyksen toistaa ja pyydät suoraa vastausta.
Kyse ei ole tilanteista, joissa olisi esim. noloa vastata suoraan.
Onko tämä ns. kulttuurikysymys vai onko joillakin vaan vaikeuksia ymmärtää, mitä heiltä yritetään kysyä?
Ja juu ei ole kaikkien kanssa tällaista ongelmaa eli en usko johtuvan minusta.
Joskus ärsyttää ja turhauttaa ihan todenteolla kun ei tiedä vastaako henkilö tietämättömyyttään vai tarkoituksella väärin.
Jos haluan tietää montako omenaa (tai vaikkapa lomapäiviä) on jäljellä, en tee mitään sillä tiedolla "on niitä jäljellä". Niin, montako niitä oli? "Kyllä niitä oli". Aha, asia selvä! Kyllä minä tiesin että oli, mutta kun en kysynyt sitä.
Miksi vastataan kaarrellen silloinkin kun se ei ole tarpeen eikä siitä ole hyötyä? Se hukkaa molempien aikaa ja energiaa.
Kommentit (749)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jankkaaja. Keskustellessa ei lueta ajatuksia tietoisesti, vaan tiedostamatta ennakoidaan ja vastataan. Keskustelu etenee suurimman osa ihmisten kesken jouhevasti, luonnostaan. Menee nyt turhan kirjaimelliseksi tämä väittely. MOT.
Sinä siis tiedostamatta laitat sanoja ja ajatuksia toisen suuhun. Kyllä, lukemattomat ihmiset tekevät tätä ja siksi niitä väärinkäsityksiä tapahtuu niin paljon, Kuullaan jotain mitä ei koskaan olla sanottu tai ajateltu, loukkaannutaan asioista, joita ei ole olemassa, koska ennakoidaan jotain toisen ihmisen ajatuksia ja kuvitellaan se vielä todelliseksi.
Nyt vielä sitten puolustetaan tätä asiaa, kun se olisi jotenkin positiivinen juttu. Minä jankutan tätä, koska tuo muiden ajatusten ennakoimaan on haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Ihmisiä pitää kuunnella oikeasti, eikä laittaa niitä omia kuvitelmia heidän ajatuksikseen.
Ei ajatella, että vastaan siihen mitä kuvittelen hänen mahdollisesti haluavan kysyä, vaan vastata siihen mitä hän ihan oikeasti kysyy. Se on merkki aidosta kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Eikä harhakuvitelma omista telepaattista kyvyistä.
Kuuntele mitä toinen sanoo, äläkä kuvittele tietäväsi paremmin.Nyt menee puurot ja vellit sekaisin tässä jankkauksessa.
Hyvin selvästi näyttäisi olevan kahta vastakkaista mielipidettä.
Tästä on muuten kommunikaatiokulttuurien tutkijoilla ihan terminologiaakin: high context culture ja low context culture.Korkean kontekstin kulttuureissa (Japani kai mainitaan esimerkkinä) ovat sanattomat ja epäsuorat viestit pääasiassa, niitä ymmärtämättä ei kommunikaatio onnistu. Suomalaista kommunikaatiokulttuuria on ennen pidetty suoran kommunikaation kulttuurina, jossa verbaaliset faktat ovat kommunikaatiossa tärkeimmät, ja tilanteen "ymmärtäminen" on toissijaista.
Taitaa ajat olla muuttuneet...Olisi mielenkiintoista tietää miten autustimin osuus maan väestöstä korreloi tämän kanssa.
Ketjun mukaisesti vastaan, että oikeasti haluat tietää oletko sinä autisti, eikä sinua väestöt kiinnosta ja ennakoivasti ajattelin sinun ajattelevan, että minä pidän sinua autistina. Ja vastaan, että kyllä sinulla joitain piirteitä voi olla.
Taidat olettaa vastaavasi yhdelle kirjoittajalle tässä ketjussa nyt? Kyllä tässä taitaa nyt olla ainakin neljä kirjoittajaa jollei useampia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hedelmällinen keskustelu on vastavuoroista ajatusten, tiedon ja mielipiteiden vaihtoa, ihmisten välillä. Se mitä kuvaat ovat robottimaista komento - vastaus - komento - vastaus -tyyppistä keskustelua, tietokoneiden tai ihmisen ja tietokoneen välillä.
Totta kai kysymykseen 'milloin vauva syntyi' vastataan muutoin kuin pelkällä päivämäärällä. Pelkkä päivämäärä vastauksena olisi töksähtävää ja epäkohteliasta, jokseenkin outoa. Jopa vähän koomista.
Mikä siinä nyt niin koomista on? Puhumatta nyt epäkohteliaasta.
Jos minä kysyjän kysyn jotain selkeästi, kuten milloin vauva syntyi, niin miksi ihmeessä ottaisin sen oikean vastauksen epäkohteliaisuutena tai kokisin sen töksäyttelynä? Mistä ihmeestä nyt pitäisi loukkaantua, jos joku sanoo 5.9? Tai 5 syyskuuta klo 8 tai 2022 syyskuussa? En ole niin herkkätunteinen, että minua pitäisi valmistella johonkin niin neutraaliin asiaan kun johonkin päivämäärään, jota itse olen kysynyt ja jonka itse haluan tietää.Kaiken ei todellakaan tarvitse olla hedelmällistä keskustelua. Me kommunikoimme toistemme kanssa. Joskus se on jopa sanatonta. Se voi olla tehokasta, hienotunteista, robottimaista tai vaikka joskus tarvittaessa jopa kaartelevaa. Kaikenlaisia tapoja löytyy ja niistä pitäisi löytää se tilanteeseen sopiva. Suoraan kysymykseen suora vastaus. Syvälliseen pohdintaan syvällisiä vastauksia.
Voi kysyä tosiaan, miksi ihmeessä pitäisi käydä aina kaartelevia ja hedelmällisiä keskusteluja, kun voi käydä tilanteeseen sopivia. Haluat nopeasti tietää asian ja nopeasti sinulle se kerrotaan, eikä aleta pohtimaan syvällisiä kalapaketin päivämäärästä tai Prisman aukiolosta.
Se mitä minä kuvaan ei ole robottimaista vaan kysymykseen vastaamista ilman kaarteluja ja ennenkaikkea vastaamista siihen mitä oikeasti kysyttiin, eikä johonkin toisiin kysymyksiin vastaamista.Tavalliseen keskusteluun kuuluu seuraavan kysymyksen ennakoiminen. Keskustelu ei ole pelkkää faktatiedon vaihtoa.
Jos kysyisin aikuiselta ihmiseltä mitä vaan vastasyntyneestä lapsesta, vaikka sen milloin vauva syntyi, oletan hänen jatkavan oma-aloitteisesti, kertovan laveammin kuin päivämäärällä. Hän arvelee, mitä kysyisin seuraavaksi ja vastaa niihin normikysymyksiin itse.
Koska jos hän ei kerro enemmän, keskustelu etenee kysymys vastaus kysymys vastaus -tyylisesti, hyvin jäykästi. Sellaista keskustelu on tyypillisesti pienen lapsen kanssa, joka ei ole vielä oppinut lukemaan rivien välistä tai keskustelun lainalaisuuksia. Seuraapa joskus ja vertaa kun kaksi neurotyypillistä aikuista keskustelevat keskenään tai kun aikuinen ja lapsi keskustelevat. Kahden aikuisen välillä kysymys-vastaus-kysymys keskustelu kuulostaa koomiselta.
Jos olisimme jo keskustelleet vauvasta ja sitten viimeisenä kysymyksenä ennen eroamista kysyn päivämäärää, tällöin pelkkä lyhyt vastaus on ok.
Jos tämä kaikki on sinulle hepreaa tai outoa, voisit tutustua keskustelua tai sosiaalisia suhteita käsittelevään kirjallisuuteen. Nämä ovat taitoja, jotka on helppo oppia.
Tavalliseen keskusteluun ei todellakaan kuuli toisten ajatusten ja kysymysten ennakointi. Toivottavasti e käytä ääneen jopa näitä, tiedän mitä aiot sanoa seuraavaksi lauseita ja vastaat siihen omaan tietämykseesi, koska se on jo todella ylimielistä toista kohtaan.
Ai, outoa, minun keskusteluni eivät ole kysymys-vastaus-patteristoja. Minun keskusteluihini kuuluu seurata minne päin keskustelu on kulkemassa, johdatella mielenkiintoisiin aiheisiin ja vältellä karikkoja.
Miksi juttelet ihmisten kanssa, jos kerran tiedät jo ennakkoon mitä he sanovat? Harvan ihmisen keskustelu on kysymys vastaus kysymys. Ei vaikka lopettaisi täysin sen toisen osapuolen vastausten ennakoimisen. Päinvastoin, saattaa saada jopa eteensä, ajatuksia ja kysymyksiä joita itse ei ole koskaan osannut kysyä ja ajatella.
Nyt kyllä vähän väkisin jankkaat tätä asiaa, ja jos olet ap niin ymmärrän, miten ihmiset ympärilläsi saattavat väsyä kun jankkaat ja jankkaat saadaksesi tietyn muotin mukaisen vastauksen.
Mutta vastaan kommenttiisi silti, etten tiedä, mitä keskustelukumppani seuraavaksi sanoo, enkä yritä sitä arvailla. Mutta keskustelun suuntia seuraamalla, varsinkin seurassa, ohjailen keskustelua niin, että keskustelun aiheet pysyvät kaikille mielenkiintoisina eikä eksytä tulenaroille alueille. Siinä mielessä siis osaan ennakoida ja haistella mihin suuntaan keskustelu on menossa ja missä kohta ollaan jos joku ei käännä keskustelun suuntaa ajoissa.
En ole ap ja tiedän toistavani itseäni, koska minusta ette kuule, ettekä ymmärrä mitä sanon. Mikä sinäänsä ei ole ihmeellistä, koska ennakoimalla kuulette sen minkä haluatte kuulla, että mitä oikeasti sanon. Siksi pyrin eri tavoin ja esimerkein selventää sitä, mutta laihoin tuloksin.
Viimeisin lause kertoo aina sen missä mennään ja mihin suuntaan ollaan menossa. Ei sitä tarvitse ennakoida, riittää että kuuntelee mitä oikeasti sanotaan,Et joko ymmärrä tai teeskentelet, ettet ymmärtä eroa tietoisen ennakoinnin ja tiedostamattoman ennakoinnin välilä. Tämän takia puhut jatkuvasti ohi muiden kirjoittamien vastausten. Ilmeisen tarkoituksellista huvituksen hakua. Huvinsa kullakin.
Tiedostamaton ennakointi on reagointia johonkin mitä kuvitellaan alitasoisella tasolla tapahtuvan. Joten, alitajuisesti luulet kykeneväsi lukemaan toisen ajatuksia.
Uskon, että tämä on tosiaan toisille niin juurtunut tapa, että se tulee suoraan selkärangasta ja siksi siitä ei tahdota päästä eroon ja kuvitellaan, että se siksi on oikein.
Olen aina alitajuisesti osannut lukea/ennakoida muiden ajatukset ja kysymykset etukäteen, tiedän mitä he haluavat kysymättä ja vaikka he kysyvät jotain osaan jopa sanoa, Tarkoittavatko he sitä vai ei.
Mitä tällaisen ajatusmallin omistaja oikeasti on tai kuvittele olevansa?
Ymmärrän täysin mitä tarkoitatte tiedostamattomalla ennakoinnilla. Ap:n äiti teki sitä. Kysyttiin kalapaketin avauspäivää. Hän tiedostamatta varmaan vastasi, että kala on syömäkelpoista, koska hän ehkä ihan oikeasti kuvitteli minne keskustelu oli menossa ja ehkä jopa sattumalta olisi osunut oikein. Mutta sattumalta, koska ap:llä olisi ollut tuhansia muitakin vaihtoehtoja vastata ja reagoida.
Nyt ennakoit, että minä teen jotain huvikseni. Mitkä ovat todennäköisyytesi, että ennakoit oikein? Kuvittelet olevasi oikeasti varmasti ihan tosissasi. Ehkä olet, ehkä et, mutta totuuden saamme vain minulta, kunnes sen sanon. Et sinun ennakkokuvitelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä jankkaaja. Keskustellessa ei lueta ajatuksia tietoisesti, vaan tiedostamatta ennakoidaan ja vastataan. Keskustelu etenee suurimman osa ihmisten kesken jouhevasti, luonnostaan. Menee nyt turhan kirjaimelliseksi tämä väittely. MOT.
Sinä siis tiedostamatta laitat sanoja ja ajatuksia toisen suuhun. Kyllä, lukemattomat ihmiset tekevät tätä ja siksi niitä väärinkäsityksiä tapahtuu niin paljon, Kuullaan jotain mitä ei koskaan olla sanottu tai ajateltu, loukkaannutaan asioista, joita ei ole olemassa, koska ennakoidaan jotain toisen ihmisen ajatuksia ja kuvitellaan se vielä todelliseksi.
Nyt vielä sitten puolustetaan tätä asiaa, kun se olisi jotenkin positiivinen juttu. Minä jankutan tätä, koska tuo muiden ajatusten ennakoimaan on haitallista ja siitä pitää pyrkiä eroon. Ihmisiä pitää kuunnella oikeasti, eikä laittaa niitä omia kuvitelmia heidän ajatuksikseen.
Ei ajatella, että vastaan siihen mitä kuvittelen hänen mahdollisesti haluavan kysyä, vaan vastata siihen mitä hän ihan oikeasti kysyy. Se on merkki aidosta kuuntelemisesta ja kunnioittamisesta. Eikä harhakuvitelma omista telepaattista kyvyistä.
Kuuntele mitä toinen sanoo, äläkä kuvittele tietäväsi paremmin.Nyt menee puurot ja vellit sekaisin tässä jankkauksessa.
Hyvin selvästi näyttäisi olevan kahta vastakkaista mielipidettä.
Tästä on muuten kommunikaatiokulttuurien tutkijoilla ihan terminologiaakin: high context culture ja low context culture.Korkean kontekstin kulttuureissa (Japani kai mainitaan esimerkkinä) ovat sanattomat ja epäsuorat viestit pääasiassa, niitä ymmärtämättä ei kommunikaatio onnistu. Suomalaista kommunikaatiokulttuuria on ennen pidetty suoran kommunikaation kulttuurina, jossa verbaaliset faktat ovat kommunikaatiossa tärkeimmät, ja tilanteen "ymmärtäminen" on toissijaista.
Taitaa ajat olla muuttuneet...Olisi mielenkiintoista tietää miten autustimin osuus maan väestöstä korreloi tämän kanssa.
Ketjun mukaisesti vastaan, että oikeasti haluat tietää oletko sinä autisti, eikä sinua väestöt kiinnosta ja ennakoivasti ajattelin sinun ajattelevan, että minä pidän sinua autistina. Ja vastaan, että kyllä sinulla joitain piirteitä voi olla.
Taidat olettaa vastaavasi yhdelle kirjoittajalle tässä ketjussa nyt? Kyllä tässä taitaa nyt olla ainakin neljä kirjoittajaa jollei useampia...
Minä en oleta kirjoittajien määrästä yhtään mitään. Tiedän etten pysty sellaista millään tavalla määritellä. Mutta sinä oletat minun ajattelevan jotain lukumäärää. Onko tämä sitä ennakoivaa tiedostamatonta ajattelua?
Mutta sen myönnän, että tuon Japani kirjoittajan oletan olevan yksi henkilö, eikä.ryhmä.. Mutta myönnän, että saatan olettaa väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että oman kokemukseni mukaan yhden aspergerin kanssa keskustelu ei ole aitoa vastavuoroista keskustelua vaan lähinnä konfliktin välttelyä, koska mitä tahansa sanon tai vastaan, minua kohtaan hyökätään. Kyllähän tällaisen konfliktin väittelyn voi kokea kaarteluna. Tuolloin ongelmat kommunikaatiossa ovat paljon pintaa syvemmällä kuin siinä helpossa kysymyksessä. Yksi ongelmista on tämån assin kyvyttömyys hyväksyä erilaisuutensa ja sitä kautta mukautua. Surullista minusta.
Toisen aspergerin kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia, koska hän on perehtynyt aiheeseen, ymmärtää aivojensa rakenteen poikkeavuuden ja on opetellut parempaa kommunikaatiota. Hänen kanssaan kommunikaatio on helpompaa kuin monen neurotyypillisen kanssa. Hän tuntee itsensä ja hyväksyy itsensä, eikä näe assiuttaan negatiivisessa valossa vaan ominaisuutena.
Samalla tavalla kun minä tiedostan epämusikaalisuuteni ja olen opetellut soittamaan pianoa. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen ja olen valmis kehittymään, omaksi iloksenikin.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?
Arvostusta ja luottamusta ei rakenneta sanomalla jotakin arvostuksesta ja luottamuksesta. Tämä ei ole yhdellä täsmäohjeella ratkaistava asia.
Aloittaisin kysymällä mitä kuuluu, miten elämässäsi menee. Olemalla aidosti kiinnostunut toisesta, luomalla vähitellen pohjaa luottamukselle. Puuttuva luottamus ei rakennu hetkessä, siihen voi mennä pitkään.
Kun keskusteluvälit ovat paremmat ja lämpimämmät, toisin esille miksi olisi tärkeää, että saisin kysymyksiini suoran vastauksen ja miten epämääräisenä kokemani vastaukset saavat minut tuntemaan.
Suora vastaus on kuin yllätyshyökkäys. Kaartelulla voi hankkia miettimisaikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen kyllä sanon, että tämän keskustelun myötä näen ehkä vähän paremmin maailman assin silmin. Jos on moni piirre assien käytöksessä hassua, on kyllä myös koomista neurotyypillisten käytöksen lainalaisuudet, myönnän. Suora kysymys on yllätyshyökkäys sai kyllä höhöttämään ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?
Arvostusta ja luottamusta ei rakenneta sanomalla jotakin arvostuksesta ja luottamuksesta. Tämä ei ole yhdellä täsmäohjeella ratkaistava asia.
Aloittaisin kysymällä mitä kuuluu, miten elämässäsi menee. Olemalla aidosti kiinnostunut toisesta, luomalla vähitellen pohjaa luottamukselle. Puuttuva luottamus ei rakennu hetkessä, siihen voi mennä pitkään.
Kun keskusteluvälit ovat paremmat ja lämpimämmät, toisin esille miksi olisi tärkeää, että saisin kysymyksiini suoran vastauksen ja miten epämääräisenä kokemani vastaukset saavat minut tuntemaan.
Eli tämä liittyy edelleen niihin läheisen kanssa tapahtuviin vuorovaikutustilanteisiin? Varmasti hyvä neuvo kärsimättömälle kyselijälle siinä, että antaa toiselle tilaa ja on aidosti kiinnostunut. Mutta kuten kerroin, itse ajattelin tilannetta, jossa toinen ole kovin tuttu (satunnainen keikkatyökaveri vaikka se keskustelukumppani, jonka ehkä tapaat uudelleen, ehkä et).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?
Arvostusta ja luottamusta ei rakenneta sanomalla jotakin arvostuksesta ja luottamuksesta. Tämä ei ole yhdellä täsmäohjeella ratkaistava asia.
Aloittaisin kysymällä mitä kuuluu, miten elämässäsi menee. Olemalla aidosti kiinnostunut toisesta, luomalla vähitellen pohjaa luottamukselle. Puuttuva luottamus ei rakennu hetkessä, siihen voi mennä pitkään.
Kun keskusteluvälit ovat paremmat ja lämpimämmät, toisin esille miksi olisi tärkeää, että saisin kysymyksiini suoran vastauksen ja miten epämääräisenä kokemani vastaukset saavat minut tuntemaan.
Eli tämä liittyy edelleen niihin läheisen kanssa tapahtuviin vuorovaikutustilanteisiin? Varmasti hyvä neuvo kärsimättömälle kyselijälle siinä, että antaa toiselle tilaa ja on aidosti kiinnostunut. Mutta kuten kerroin, itse ajattelin tilannetta, jossa toinen ole kovin tuttu (satunnainen keikkatyökaveri vaikka se keskustelukumppani, jonka ehkä tapaat uudelleen, ehkä et).
Jos et halua hankalan työkaverin mainetta, joudut vain kestämään. Toinen toimiva keino on laittaa pelkkä täsmäkysymys sähköpostilla ja näkyvä kopio myös ko. henkilön työkaverille, joka saattaa tietää vastauksen, tai "tiedoksi" -tyylisesti työkaverin lähimmälle esimiehelle. Vastaus tulee tällöin alta aikayksikön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.
Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.
Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.
Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.
Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.
Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.
Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.
Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.
Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?
Arvostusta ja luottamusta ei rakenneta sanomalla jotakin arvostuksesta ja luottamuksesta. Tämä ei ole yhdellä täsmäohjeella ratkaistava asia.
Aloittaisin kysymällä mitä kuuluu, miten elämässäsi menee. Olemalla aidosti kiinnostunut toisesta, luomalla vähitellen pohjaa luottamukselle. Puuttuva luottamus ei rakennu hetkessä, siihen voi mennä pitkään.
Kun keskusteluvälit ovat paremmat ja lämpimämmät, toisin esille miksi olisi tärkeää, että saisin kysymyksiini suoran vastauksen ja miten epämääräisenä kokemani vastaukset saavat minut tuntemaan.
Eli tämä liittyy edelleen niihin läheisen kanssa tapahtuviin vuorovaikutustilanteisiin? Varmasti hyvä neuvo kärsimättömälle kyselijälle siinä, että antaa toiselle tilaa ja on aidosti kiinnostunut. Mutta kuten kerroin, itse ajattelin tilannetta, jossa toinen ole kovin tuttu (satunnainen keikkatyökaveri vaikka se keskustelukumppani, jonka ehkä tapaat uudelleen, ehkä et).
Jos et halua hankalan työkaverin mainetta, joudut vain kestämään. Toinen toimiva keino on laittaa pelkkä täsmäkysymys sähköpostilla ja näkyvä kopio myös ko. henkilön työkaverille, joka saattaa tietää vastauksen, tai "tiedoksi" -tyylisesti työkaverin lähimmälle esimiehelle. Vastaus tulee tällöin alta aikayksikön.
Päätyössäni meillä onkin toiminnanohjausjärjestelmä ja viestit kulkevat sen kautta. Niissä on usein seuraajina esimiehiä tai muuten useampia ihmisiä, mikä on ehkä hyvä juttu ja ehkä ei. Tuossa työssä on myös mahdollista oppia vähitellen toisen kommunikaatiotyyliä, kun on tietynlaista jatkuvuutta.
Mutta tosiaan suullisista keskusteluista satunnaisemman tuttavuuden kanssa oli tuossa aikaisemmin puhe ja jos jollakulla olisi niihin hyviä täsmävinkkejä tekniikkaan tai lähestymistapaan, niin ne olisi mielenkiintoista kuulla. Oikeastaan hiukan niuhon mainekaan ei niin haittaa, kunhan se toinen ei koe sitä päällekäyvänä. Ehkäpä sellaisia tapoja ei sitten vaan ole, vaan joutuu kokeilemaan kepillä jäätä ja luovuttamaan suht nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.
No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi joku tekee niin, mutta yksi arvaus on, että syynö voi olla se miten toinen henkilö reakoi vastaukseen. Itselle on tullut vastaan henkilöitä, joille vastatessa suoraan alkaa hirveä show eikä se vastaus riitä. Esim tuo lihapakkauksen avaaminen.
-Milloin tuo lihapakkaus on avattu?
-Toissapäivänä muistelisin.
-Miten niin muistelisit?
-No se oli eilen tai toissapäivänä.
-No kumpi se sitten on?
-En muista kyllä varmasti.
-Se ei olisi kyllä iso homma, että laittaa vaikka johonkin ylös että milloin avattu...katsppas näin.....Ja sitten alkaa paasaus siitä, miksi on tärkeää huolehtia ruuan hygienista ja parhaimmillaan vielä tulee joku ärsytysragetus siitä kaupan päälle.Eli jos sua ärsyttää se ettei joku vastaa suoraan niin se toinen voi jättää vastaamtta suoraan, koska säästää itseään niiltä mahdollisilta reaktioilta.
Unohda nyt jo hetkeksi ne kalat ja omenat. Kiertelevä vastaustyyli on joillakin tapana, koski asia ihan mitä hyvänsä.
Nyt tänne tuli joku oikein suorapuheinen henkilö kommentoimaan asiallisesti...
Oikein! Jos menis vaikka sillä perille - todennäköisesti ei, sehän on jo tässä nähty, että joidenkin mielestä vastaamatta jättäminen on neurotyypillistä käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuttu, joka on aina jotain vailla kun ottaa yhteyttä.
Kun hän kysyy mitäs suunnitelmia viikonlopuksi, niin kannattaa vastata kierrellen, että juupajaapajoota, sitä sun tätä, mitäp itselläsi mielessä.
Jos vastaat ei mitään, niin huomaat, että viikonloppusi menee lastenvahtina, muuttoapuna tai jonain muuna ilmaisena apurina.
Ehkä, jos et edes silloin kykene niin suoraan puheeseen, että kieltäytyisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.
No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀
Mistäs sen tietää mitä kysyjän mielessä tuolloin liikkui? Ei pitäisi ehkä mennä toisen päähän. Minä saatan malttamattomana kysyä jotain tuohon tyyliin, ja sen lisäksi että ilmaisen malttamattomuuttani niin saatan ihan hyvin odottaa vastausta - ehkä kaivan luurin esille ja ryhdyn hoitamaan kirjeenvaihtoani jos kaveri haluaa vielä vartin istua, tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.
Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.
Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.
Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.
Tuo oli retorinen kysymys.
Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.
No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀
Kuten sanottu edellä, siihen oli ladattu oletus ja närkästystä siitä, että juomisessa oli mennyt liian kauan, vaikka ei ollut ollut puhetta mistään vartin pysähdyksestä tai lähtöhaluista. Eipä kaveri itsekään tätä kieltänyt, kun otin asian puheeksi, kaipa hän itse sen tiesi. Retorinen kysymys olisi ollut tyyliin taidat olla kohta jo valmis niin lähdetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi joku tekee niin, mutta yksi arvaus on, että syynö voi olla se miten toinen henkilö reakoi vastaukseen. Itselle on tullut vastaan henkilöitä, joille vastatessa suoraan alkaa hirveä show eikä se vastaus riitä. Esim tuo lihapakkauksen avaaminen.
-Milloin tuo lihapakkaus on avattu?
-Toissapäivänä muistelisin.
-Miten niin muistelisit?
-No se oli eilen tai toissapäivänä.
-No kumpi se sitten on?
-En muista kyllä varmasti.
-Se ei olisi kyllä iso homma, että laittaa vaikka johonkin ylös että milloin avattu...katsppas näin.....Ja sitten alkaa paasaus siitä, miksi on tärkeää huolehtia ruuan hygienista ja parhaimmillaan vielä tulee joku ärsytysragetus siitä kaupan päälle.Eli jos sua ärsyttää se ettei joku vastaa suoraan niin se toinen voi jättää vastaamtta suoraan, koska säästää itseään niiltä mahdollisilta reaktioilta.
Unohda nyt jo hetkeksi ne kalat ja omenat. Kiertelevä vastaustyyli on joillakin tapana, koski asia ihan mitä hyvänsä.
Nyt tänne tuli joku oikein suorapuheinen henkilö kommentoimaan asiallisesti...
Oikein! Jos menis vaikka sillä perille - todennäköisesti ei, sehän on jo tässä nähty, että joidenkin mielestä vastaamatta jättäminen on neurotyypillistä käytöstä.
Pidin kovasti tuosta suorasta tyylistä, joka onnistui olemaan suora olematta vihamielisen hyökkäävä.
Alue: Aihe vapaa
Ketjun mukaisesti vastaan, että oikeasti haluat tietää oletko sinä autisti, eikä sinua väestöt kiinnosta ja ennakoivasti ajattelin sinun ajattelevan, että minä pidän sinua autistina. Ja vastaan, että kyllä sinulla joitain piirteitä voi olla.