Miksi jotkut vastaavat kaarrellen

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

😂 Just näin. Terveisiä parin viestin takaa esineestä sejase 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata tivata, siinä menee vaan omat hermot, kun tietää ettei suoraa vastausta saa.

Niinpä, sitähän täällä osa väestä päivittelee, ja osa päivittelee päinvastaista.

Juuri näin, kun mistä sen kysymättä tietää, saako suoraa vastausta vai ei. Jälkeenpäin vasta huomaa, että ihan turha oli kysyä. Itselleni on työyhteyksissä opetettu, että "kysy, älä oleta" ja minusta se on monesti hyvä neuvo.

Toinen lähestymistapa on se kuuluisa "pidä tunkkis", jossa oletetaan, ettei apua saa ja kiukutellaan siitä.

Näiden kahden lähestymistavan väliin jää miljoonia eri lähestymistapoja. Siitä vaan kokeilemaan.

Toki, ja kuulisin mielelläni hyviä lähestymistapoja tilanteeseen, jossa sinulle olisi suurta hyötyä saada irti se täsmällinen vastaus, jos vastaajalla sellainen on antaa. Miten kysyt ja missä vaiheessa luovutat, kun ei tule selvyyttä asiaan puoleen tai toiseen, jotta ei menisi jankkaukseksi mutta kuitenkin on jo todennäköistä, ettei lisäkysymyksistä ole enää apua.

Ap:n tapauksessa se pohja keskustelulle on jo luotu, koska kyseessä on hänen äitinsä. Syytä äidin toimintatavalle en osaa arvata. Hyvän kommunikaation pohjalla on useimmiten molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Huonon sitten vastakohdat, joista korjaamalla aloittaisin.

Helpompaa on toki syyttää vastaajaa osaamattomaksi.

Helpompaa olisi saada taitavammilta neuvoja, miten hoitaa tällainen tilanne. Minä, tuon kysymyksen esittäjä, en ole ap (hyvä tietenkin hänellekin neuvoa, ei siinä mitään) ja kiinnosti yleisempi vastaus tilanteessa, jossa ei kovin hyvin tunne sitä toista. Eli olisi hyvä sanoa jotain arvostuksesta ja luottamuksesta ja sitten jatkaa?

Arvostusta ja luottamusta ei rakenneta sanomalla jotakin arvostuksesta ja luottamuksesta. Tämä ei ole yhdellä täsmäohjeella ratkaistava asia.

Aloittaisin kysymällä mitä kuuluu, miten elämässäsi menee. Olemalla aidosti kiinnostunut toisesta, luomalla vähitellen pohjaa luottamukselle. Puuttuva luottamus ei rakennu hetkessä, siihen voi mennä pitkään.

Kun keskusteluvälit ovat paremmat ja lämpimämmät, toisin esille miksi olisi tärkeää, että saisin kysymyksiini suoran vastauksen ja miten epämääräisenä kokemani vastaukset saavat minut tuntemaan.

Noin kai toimitaan kiinalaisessa liiketoiminnassa. Yleensä länsimaalaiset pitävät sitä hankalana ja rasittavana kun ensin täytyy löytää henkilökohtainen kommunikaatio ennenkuin liikeasioista voidaan puhua. Täytyy todeta että kyllä on suomalainen kommunikaatiokulttuuri muuttunut viimeisen neljännesvuosisadan aikana vaiteliaisuudesta ja small talkia vierastavasta johonkin muuhun. Työelämä on kuin cocktailkutsua, pitää olla mukava, sosiaalinen ja kaikkea epämukavuutta pitää välttää.

Saas nähdä kuinka pitkälle kehitys tuohon suuntaan vielä kulkeekaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

😂 Just näin. Terveisiä parin viestin takaa esineestä sejase 🤣

Minä: Missäköhän oksasilppuri on?

Hän: Enpä tiedä, vajassa se oli joskus, ei taida olla enää.

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

Pitääkö sitä joka asiaa osata tivata ihan erikseen? Mun mielestä todella ärsyttävää tuollainen tiedon nyhtäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.

Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.

Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.

Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.

Tuo oli retorinen kysymys.

Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.

No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀

Mistäs sen tietää mitä kysyjän mielessä tuolloin liikkui? Ei pitäisi ehkä mennä toisen päähän. Minä saatan malttamattomana kysyä jotain tuohon tyyliin, ja sen lisäksi että ilmaisen malttamattomuuttani niin saatan ihan hyvin odottaa vastausta - ehkä kaivan luurin esille ja ryhdyn hoitamaan kirjeenvaihtoani jos kaveri haluaa vielä vartin istua, tms.

Sen katsos tietää, koska tuo retorinen lause on melko yleinen tapa ilmaista, että lets go. Ei tarvitse mennä kenekään päähän sisään.

"melko yleinen" - täytyy olla yhteinen normi, joka olisi kaikille itsestäänselvä eli "sen katsos tietää" - noin toimii "high context culture", jota Suomessa ei ole ennen ollut eikä sosiologien mukaan olisi vieläkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quotee=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.

Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.

Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.

Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.

Tuo oli retorinen kysymys.

Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.

No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀

Mistä sinä tiedät millaista vastausta hän odotti? Oletko sinä nyt joko jälkitelepaattinen? Ehkä hän odotti jotain aikatauluvastausta? Ehkä hän odotti, että toinen olisi juonut lasin siltä istumalta tyhjäksi.

Mistä sinä voit mitenkään tietää millaista vastausta vai odottiko ylipäätään vastausta. Olitko sinä siellä näkemässä puuskahduksia tai ilmeitä? Kuulitko sinä millä äänenpainolla kysyttiin?

Ehkä hän kaipasi tosiaan sitä 4 minuuttia vastausta. Sinä et sitä voi tietää millään. Et edes omien kokemuksiesi perustaen. Koska ne koskevat sinua ja sinun tuttujasi.

Naurettavaa nämä ketjussa kirjoittavat, jotka ihan oikeasti kuvittelevat tietävänsä mitä muut haluavat ja ajattelevat kysymättä.

Kirjoittaja sanoi kaverin töksäyttäneen, että kauanko meinaat sitä vielä juoda! Niin, ehkä hän sitten odotti oikeasti tietoa, montako minuuttia 😂 Uskotko niin?

Minä en usko mitään, koska tiedän, etten tehdä mitä hän ajatteli. Hän voi olla poikkeus tai suorastaan harvinaisuus ja odottaa jotain sellaista mitä minä en edes osaa kuvitella. Kuka tietää. Kysymys nyt oli mikä oli ja jos vastaisin itse juuri siihen ja joku ei ole tyytyväinen vastauksen, kysyisin miksi hän sitten kysyi sitä, eikä jotain muuta?

Minä pidättäydyn täysin kuvittelemasta mitä minulle vieraat tai jopa tutut ihmiset voivat ajatella kysyessään jotain. Se, että minä uskon kysymyksestä jotain, ei tee siitä totuutta.

Vain minun villin arvauksen, jonkun ihmisen motiiveista. Ei yhtään enempää. Minä taas kysyn sinulta, mikä ihme saa sinut kuvitelmaan, että sinä voit tietää jonkun toisen ihmisen motiiveja kysymyksiin?

Tehdään testi. Kysyn sinulta, oletko syönyt koskaan pikaruokalassa aiemmin?Tulkitse se.

Onko se latautunut kysymys? Miksi kysyn sitä? Oliko se retoorinen kysymys? Katsotaan se sinun ennakoiva kykysi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

😂 Just näin. Terveisiä parin viestin takaa esineestä sejase 🤣

On se vaikeaa. Ensin ei osata pysyä aiheessa ja sen jälkeen teiltä pitää alkaa lypsämään vastauksia.

Miten olisi ihan vaan sellainen, että pysytään aiheessa ja vastataan asiallisesti ja avuliasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kalan tai lihan tuoreus selviää haistamalla.

Kirvesvartta sullekin, kiitos.

Ap:n esimerkissähän on kysymys siitä, että hän haluaa kyykyttää äitiään, eikä äiti suostu ilman muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

😂 Just näin. Terveisiä parin viestin takaa esineestä sejase 🤣

On se vaikeaa. Ensin ei osata pysyä aiheessa ja sen jälkeen teiltä pitää alkaa lypsämään vastauksia.

Miten olisi ihan vaan sellainen, että pysytään aiheessa ja vastataan asiallisesti ja avuliasti?

No tää nyt oli huumoria. Yritän ihan oikeasti parantaa tapani, koska aavistelen, ettei mieheni ihan väärässä ole ärsyyntyessään mun poliitikon vastauksista. Ei mikään turha ketju tämä siis. T. "Sejase"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies: Oletko nöhnyt oksasilppuria?

Minä: Olen.

Mies: Oliko se vajassa?

Minä: Oli.

Mies: Onko se yhä siellä?

Minä: Ei.

Mies: Missä se nyt on?

Minä: En tiedä [lapsi siirtänyt sen, toim.huom.].

Jaadidaadi daa. Ah tätä kommunikoinnin suoruutta ja ihanuutta. Niin paljon helpompaa, kiitos Ap.

😂 Just näin. Terveisiä parin viestin takaa esineestä sejase 🤣

On se vaikeaa. Ensin ei osata pysyä aiheessa ja sen jälkeen teiltä pitää alkaa lypsämään vastauksia.

Miten olisi ihan vaan sellainen, että pysytään aiheessa ja vastataan asiallisesti ja avuliasti?

No tää nyt oli huumoria. Yritän ihan oikeasti parantaa tapani, koska aavistelen, ettei mieheni ihan väärässä ole ärsyyntyessään mun poliitikon vastauksista. Ei mikään turha ketju tämä siis. T. "Sejase"

Vähän tuntuu, että aika monen kommentoijan mielestä oikea vastaus tuohon kysymykseen olisi "Ne oksat ovat parempia kokonaisina."

Antropologi Edward Hall on tutkinut näitä asioita.

Suomi ja Japani ovat mainittuja Wikipedia-artikkelissa (tästä löytyy kyllä luotettavampiakin tietolähteitä, saattavat vaan olla maksumuurin takana).

Mainitaan, että Suomi on muuttumassa...

https://en.m.wikipedia.org/wiki/High-context_and_low-context_cultures

Rasittavia tyhjän kysyjät. Selvittäkää itse.

Vierailija kirjoitti:

Rasittavia tyhjän kysyjät. Selvittäkää itse.

Typerää tuomita kaikki englannin kielen puhujat, jotka kyselee "How are you", vetäis vaan suoraan turpiin ettei tarttis kysellä, vaikka onhan Suomessakin porukkaa, jotka kyselee "onks sulla röökii".

Vierailija kirjoitti:

Minä vastaan vältellen, jos jotain asiaa tivataan hyökkäävän sävyyn. Oli kyse mistä vain, en halua oikeastaan vastata.

Kaltaisiasi sairaalloisia vallankäyttäjiä löytyy aika usein.

"You did not say the magic word!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan omasta puolestani. Lähestyn aihetta kun aihetta hitaasti makustellen, suurpiirteisesti ja ääneen ajatellen. Vaihtoehtoisesti voin miettiä vastausta 30 sekuntia hiljaa ja vastaan tarkasti. Valitse siitä. Ymmärrän, että on ärsyttävää.

Läheinen on opettanut tarkkuutta. Hän toistaa kysymyksen tarpeeksi monta kertaa. Vastavuoroisesti joudun kysymään häneltä kaiken viisi kertaa, koska hän käyttää paljon vastamelukuulokkeita. Turhaan puhutun puheen määrä pysyy siis reilusti vakiona.

Vastauksena seuraavaan kysymykseen, kyllä, käymme toistemme hermoille ja kommunikaatio on välillä raskasta. Luonne-ero välillämme on valtava. Mikä saa jaksamaan? Rakkaus.

Luonnehäiriö, jollei pysty vastaamaan suoraan ja rehellisesti yksinkertaisiin kysymyksiin.

Työpaikalla on ollut tilanteita, kun joku esittää kysymyksen palaverissa. Usein on kuultu vastauksia, jossa puhutaan niitä näitä, mutta ei vastata kysymykseen. Se jää vaivaamaan myös muita kuin kysyjää. Miksi työhön liittyvää asiaa ei voida sanoa ääneen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quotee=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.

Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.

Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.

Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.

Tuo oli retorinen kysymys.

Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.

No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀

Mistä sinä tiedät millaista vastausta hän odotti? Oletko sinä nyt joko jälkitelepaattinen? Ehkä hän odotti jotain aikatauluvastausta? Ehkä hän odotti, että toinen olisi juonut lasin siltä istumalta tyhjäksi.

Mistä sinä voit mitenkään tietää millaista vastausta vai odottiko ylipäätään vastausta. Olitko sinä siellä näkemässä puuskahduksia tai ilmeitä? Kuulitko sinä millä äänenpainolla kysyttiin?

Ehkä hän kaipasi tosiaan sitä 4 minuuttia vastausta. Sinä et sitä voi tietää millään. Et edes omien kokemuksiesi perustaen. Koska ne koskevat sinua ja sinun tuttujasi.

Naurettavaa nämä ketjussa kirjoittavat, jotka ihan oikeasti kuvittelevat tietävänsä mitä muut haluavat ja ajattelevat kysymättä.

Kirjoittaja sanoi kaverin töksäyttäneen, että kauanko meinaat sitä vielä juoda! Niin, ehkä hän sitten odotti oikeasti tietoa, montako minuuttia 😂 Uskotko niin?

Minä en usko mitään, koska tiedän, etten tehdä mitä hän ajatteli. Hän voi olla poikkeus tai suorastaan harvinaisuus ja odottaa jotain sellaista mitä minä en edes osaa kuvitella. Kuka tietää. Kysymys nyt oli mikä oli ja jos vastaisin itse juuri siihen ja joku ei ole tyytyväinen vastauksen, kysyisin miksi hän sitten kysyi sitä, eikä jotain muuta?

Minä pidättäydyn täysin kuvittelemasta mitä minulle vieraat tai jopa tutut ihmiset voivat ajatella kysyessään jotain. Se, että minä uskon kysymyksestä jotain, ei tee siitä totuutta.

Vain minun villin arvauksen, jonkun ihmisen motiiveista. Ei yhtään enempää. Minä taas kysyn sinulta, mikä ihme saa sinut kuvitelmaan, että sinä voit tietää jonkun toisen ihmisen motiiveja kysymyksiin?

Tehdään testi. Kysyn sinulta, oletko syönyt koskaan pikaruokalassa aiemmin?Tulkitse se.

Onko se latautunut kysymys? Miksi kysyn sitä? Oliko se retoorinen kysymys? Katsotaan se sinun ennakoiva kykysi.

On helppo uskoa, ettei oleta, mutta samalla kuitenkin oletamme paljon. Esim jos joku sanoo, että hampaaseen on alkanut sattua, arvaamme, että olisiko reikä hampaassa, vaikka muitakin syitä voi olla. Oletamme paljon, itse asiassa emme voisi toimiamaailmassa, jos emme olettaisi. Se on sitten sävyero, mihin piirrämme rajan, että tämä on varmaan noin ja tuosta en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quotee=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta toi on huono esimerkki ladatusta kysymyksestä. Siis tuo "Aiotko lopettaa vaimosi hakkaamisen" -tyyppinen esimerkki. Tuo on klassikko, johon viitataan joka paikassa mutta kukaan ei ole oikeasti koskaan nähnyt missään esitettävän noin räikeää kysymystä. Vai muistaako joku jonkun ihan oikean todellisen elämän esimerkin? En minä ainakaan. Esimerkkinä kyseisen kysymyksen voima on heikko, koska se on tarkoitusta varten väkisin väännetty keinotekoinen esimerkki.

Ilkeitä vastaajan ahtaalle laittavia kysymyksiä totta kai on, mutta jos aikoo esittää ladatusta kysymyksestä oikean esimerkin, voi huomata, että sellaista on todella vaikea löytää. Sen sijaan niistä tilanteista kaikki löytävät esimerkkejä, kun vastapuoli päättää tulkita täysin viattoman kysymyksen vihamieliseksi (eli ilmeisesti ladatuksi?). Näissä tilanteissa kyse on yleensä kysymyksen vastaanottajan omista epävarmuuksista tai huonoista elämänkokemuksista ja sitä myöden kyvyttömyydestä luottaa enää ihmisiin. Mutta se ei ole kysyjän vika.

Olin kaverini kanssa terassilla ja hän yhtäkkiä kysyi jotain sen tapaista kuin "miten kauan aiot vielä lipitellä tuota juomaasi?". Tässä oli kyllä selvä lataus, että olin käyttänyt siihen juomiseen hänen mielestään liikaa aikaa eikä siihen ollut mielestäni syytä vastata mitään minuuttimäärää. Kaverini itsekin myönsi ko. ajatuksen kysymyksen taustalla.

Muuten olen toki itsekin sitä tyyppiä, että ärsyttää kiertelevät, mielipiteitä sisältävät vastaukset selkeisiin kysymyksiin. Jos tarvitsen vaikka tarkan lähtöajan metrolle (jatkoyhteyden takia vaikka), niin en hyödy eri sanoin toistellusta vastauksesta, että kyllä niitä menee usein. Mielummin sanoo vaan, että valitettavasti en tiedä, kun itselläni ei ole niin minuutin päälle.

Tuo oli retorinen kysymys.

Minusta se oli tuollainen ladattu kysymys. Kaveri halusi itse pysähtyä terassille ruuan jälkeen, oltiin kaupunkilomalla ja oli nätti kesäilta. Häntä sitten oli alkanut väsyttää eikä saanut sitä muotoiltua asiallisesti, vaan tuolla tavalla töksäyttäen. Saatiin asia kyllä sitten puhuttua. En olisi alun alkaenkaan tilannut mitään hitaasti nautiskeltavaa pienvalmistajan juomaa, jos olisin ajatellut, että on kiire.

No ei. Se ei ollut latautunut kysymys, vaan retorinen kysymys, johon hän ei odottanut vastausta lainkaan. Vähän sellainen puuskahdus, kuten vaikka että etkö sä nyt saa sitä juotua tai mikä siinä nyt kestää. Juu ei kaivannut vastausta kuten 4 minuuttia 17 sekuntia ja sen näköjään ymmärsitkin 😀

Mistä sinä tiedät millaista vastausta hän odotti? Oletko sinä nyt joko jälkitelepaattinen? Ehkä hän odotti jotain aikatauluvastausta? Ehkä hän odotti, että toinen olisi juonut lasin siltä istumalta tyhjäksi.

Mistä sinä voit mitenkään tietää millaista vastausta vai odottiko ylipäätään vastausta. Olitko sinä siellä näkemässä puuskahduksia tai ilmeitä? Kuulitko sinä millä äänenpainolla kysyttiin?

Ehkä hän kaipasi tosiaan sitä 4 minuuttia vastausta. Sinä et sitä voi tietää millään. Et edes omien kokemuksiesi perustaen. Koska ne koskevat sinua ja sinun tuttujasi.

Naurettavaa nämä ketjussa kirjoittavat, jotka ihan oikeasti kuvittelevat tietävänsä mitä muut haluavat ja ajattelevat kysymättä.

Kirjoittaja sanoi kaverin töksäyttäneen, että kauanko meinaat sitä vielä juoda! Niin, ehkä hän sitten odotti oikeasti tietoa, montako minuuttia 😂 Uskotko niin?

Lipittää, ei juoda. Lipittäminen on sellaista hidasta siemailua, jolloin  lasin juominen tyhjäksi voi kestää. Eli kaksi ihmistä oli mennyt johonkin juomaan. Ilmeisesti toisella oli kiire eteenpäin ja siitä syystä hän kysyi "kestääkö sinulla vielä kauan?" vaikkakin käytti eri sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä voi olla monia jos ei saa kysymykseensä tarkkaa vastausta.

Vastaaja ei tiedä, ei muista tai ei halua vastata.

Kysymyksen esittäjän täytyy vain jossain kohtaa asian tärkeydestä riippuen osata luovuttaa. On jokseenkin aut istista jäädä jankuttamaan vastauksen perään. Onko sillä väliä minä päivänä kalapaketti on avattu jos kala näyttää edelleen syötävältä. Tai metro menee 3 minuutin välein, ehkä sitä johonkin ehtii vaikka lähtöaikaa ei sekunnilleen tiedä.

On vain opittava kestämään elämän epävarmuutta ja ettei kaikkeen ei saa vastausta. Vastausta kysymykseen voi etsiä myös itse tai kyselemällä muualta eikä jäädä vaatimaan jankkaamalla vastausta, jota ei ole tulossa.

Eiköhän kaikki kestä elämän epävarmuuksia jossain määrin. Ketjun aihe oli aluksi, miksi toiset vastaavat kaarrellen. Miksi toisille se näyttää olevan henkisesti vaikeaa vastata siihen mitä kysytään ja vastataan kyllä, mutta ohi aiheen ja ihan johonkin toiseen kysymykseen. Miksi siihen kysymykseen ei vastata, en muista, jos ei muista, vaan jotain syömkelpoisuudesta? En tiedä, jos asiasta ei ole tietoa, vaan jotain syömkelpoisuudesta. Tai ihan suoraan ettei halua vastata, vaan vastataan jotain syömkelpoisuuudesta?

Kun sinulta seuraavan kerran kysytään, milloin se metro lähtee, niin miten olisi ihan vaan, en tiedä aikatauluja yhtään? Ehkä kolmeen minuutin välein? Koska se on se mitä asiasta tiedät. Et jotain muuta tyyliin, kyllä niitä metroja kulkee.

Jos pöydällä on majoneesi purkki, sinä et ulkonäön perusteella voi sanoa kauanko se purkki siinä on ollut ja pimittää tietoa kauanko se on siinä ollut, on vain ilkeää ja ehkä jopa vaarallista.

Miksi pitää erikseen vastata en tiedä, en muista tai en halua sanoa.

Jos ihminen kiertelee eikä sano tarkkaa vastausta niin sosiaalisesti tunneälykäs ihminen ymmärtää, että hän ei joko tiedä, ei muista tai ei halua sanoa.

Vastauksen voi tämän jälkeen käsitellä haluamallaan tavalla. Uskoa, että kala on syömäkelpoista ja metroja kulkee usein. Voi myös jättää kalan syömättä ja itse tarkistaa metrojen aikataulun netistä.

Voi kun vielä jostain sais näille kaartelijoille sitä sosiaalista tunneälykkyyttä, että pystyisivät vastaamaan siihen, mitä kysytään!

Tämä.

Tuohon aloitukseen liittyen. En minä välttämättä kysyttäessä muista onko jauheliha eiliseltä vai toissapäivältä ja että montako omenaa siellä kulhossa on jos talossa on muitakin syöjiä. Eli jos en pysty sanomaan tarkkaan, niin vastaan siihen todennäköiseen syyhyn miksi kysyttiin, eli jauheliha on yhä syötävää ja on siellä omenoita vielä kulhossa useampikin.