Tullaan katsomaan vauvaa tyhjin käsin
Meille syntyi vähän aikaa sitten tyttövauva ja perhettä/ystäviä on käynyt vauvaa katsomassa. Olen varautunut vieraisiin ja jokaiselle kävijälle keittänyt kahvit ja leiponut tarjottavaa. Mutta vieraat ovat tulleet lähes jokainen tyhjin käsin. Mitä hittoa. Itse kun käyn katsomassa lähipiirin vauvoja, niin vien kukkakaupan (ei lähikaupan 4e ruusupuskan, joka on eilinen jo ostaessa) kukkakimpun (sinisenä tai punaisena), lahjan vauvalle, lahjan äidille (yleensä jotain suklaata) sekä rotinoita eli tarjottavaa kahvipöytään, ettei juuri synnyttäneen tarvitse murehtia mitä laittaa pöytään. Lisäksi viivyn max 2 tuntia, sillä vauva vaatii huomiota ja imetystä, enkä tahdo häiritä perheen rauhaa liikaa. Olen 28v, joten minulle nuorena ihmisenä nämä ovat ihan selkeitä sääntöjä, kun mennään vauvaa katsomaan. Olenko typerä, kun olen hieman loukkaantunut näistä tyhjin käsin tulleista? Lisäksi lähes jokaista on joutunut muistuttamaan käsien pesusta ja terveenä tulemisesta, kun tullaan vastasyntyneen kotiinraivostuttavaa.
Kommentit (1406)
Huono ajatus mennä passattavaksi huusholliin, jossa on pieni vauva ja vanhemmat, eritoten äiti, joutuu parhaassakin tapauksessa nousemaan ja jopa useita kertoja yössä imettämään.
Meille toivat rotinat eli ruokaa tai muuta suuhunpantavaa. Sekä vauvalle 70 cm potkupuvun - niitä kertyikin :D. Viipyivät max 2 tuntia. Näin 70-80-luvuilla. Osasivat keittää kahvit ja tiskata. Oli kiva kun tulivat ja kiva kun lähtivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä draamaa aiheuttaa joku vauva. Miksi sen syntymää pitäisi jotenkin juhlia? Kerkeää sitä lahjomaan synttäreilläkin jos ja kun mieli tekee. Ihan kuin lapsen synnyttäminen olisi joku uroteko. Ja ei, en mene tyhjin käsin vauvaa katsomaan kun en mene ollenkaan. Ehtii sitä kaveria myöhemminkin nähdä. Vastasyntyneet on oikeastaan aika rumia, ei mitään ihasteltavaa. Ei kaikki välitä lapsista.
Et oo varmaan ite synnyttänyt? Maho.
Vai että oikein maho 😂 Ihan kuule vela joka nauttii elämästään. En ole ikinä pitänyt lapsista. En oikein ymmärrä mikä niissä on se juttu? Aikuiset on parempaa seuraa.
Ai joo, vela😂 toisin sanoen et oo saanu miestä jonka kans hankkia lapsia. Tai sit et oo tullu raskaaks monen vuoden yrittämisen jälkeen. Joo, tehään sust vela sit😂
Just tämmöset velat ei tiedä lapsista mitään ja niiden saamisesta. Mahtaa sulla olla tylsä elämä. Onnea tulevaisuuteen.Usko tai älä, jotkut eivät ihan oikeasti vaan halua lapsia. Tylsyydestä sen verran, että itse täytän elämäni matkustella, treffi-illoilla mieheni kanssa, ravintolaillallisilla ja keikoilla käyden ystävieni kanssa (niiden kanssa joilla ei ole lapsia, koska he joilla on lapsia eivät koskaan pääse lasten takia tulemaan tai sitten heillä ei ole varaa koska lapset), työllä jota rakastan sekä urheiluharrastuksilla. joten tylsää hetkeä ei elämässäni ole. Mitä rakastamaani työhöni tulee, niin ainoa haittapuoli siinä muuten on ne työkaverit joilla on lapsia, ja heidän ainainen valitus siitä miten väsyneitä ja rasittuneita he ovat lastensa takia.
- eri
Ihan näin sivusta...lapselliset, teidän elämäntapanne ei ole ainoa oikea eikä lapsia hankita tylsyyteen. Lapsettomat (velat), teidänkään elämäntapanne ei ole ainoa oikea eikä lapset tee elämästä rajoittunutta tai rasittavaa. Jokainen saa hankkia lapsia tai olla hankkimatta, kumpikin valinta on ok, mutta toisen elämäntavan arvostelu ei ole asiallista.
Itselläni on jo aikuinen lapsi, parasta ja tärkeintä mitä minulla on. Minulla on myös hyvä ystävä, jolla ei ole lapsia eikä tule. Hän elää erilaista elämää, huom! erilaista, ei parempaa tai huonompaa. Kumpikin kunnioitamme toistemme valintoja. Tekee elämän huomattavasti mukavammaksi.
Woe pirskatti kirjoitti:
Materialisti mammat taas vauhdissa.
Mitäpä jos laittaisit oveen hinnaston?
Puolituntia vauvan pällistelyä 15e ja sitä seuraavat minuutit 2e
minuutti?
Oveen voi myös liimalla kuvia vauvasta eri asennoissa ja asusteissa houkuttamaan myös satunnaisia ohikulkijoita tuota ihmettä katsomaan.
Mainio idea! 😂
Voi jösses.
Perhe/ ystävät piipahtavat kylässä ja ap LOUKKAANTUU, kun eivät tuo TULIAISIA?!
Ja juu, ap vielä muistaa mainostaa IHAN ITSE LEIPOVANSA ja muuta hössöttävänsä. Oma valinta.
Ja oma valinta ylipäätään kutsua/ ottaa vieraita vastaan - - vai pitäiskö kutsuun liittää ehto, että ovat tervetulleita, jos tuovat lahjuksia ja muistavat tarpeeksi ylistää maailman suurinta ihmettä??
Oikein suoritusmarttyyriäippyliini, jolle kaikkien pitäis taputtaa ja tuoda mirhaa ja suitsukkeita.
Mikähän valitus olisi, jos vieraat eivät kävisi??
Uutinen: ei ne vauvat NIIN ihmeellisiä ole.
Jokainen jolla on vauvoja tajuaa olla viemättä lapsiperheille turhaa krääsää.
Käytöstapojen puutetta, juntteja ovat.
Itse nykyään kieltäydyn kaikista syntymäpäiväjuhlista, ristiäisistä, häistä, kihlajaisista, valmistujaisista ja muista, joihin pitäisi ostaa lahja. Aina hirveää säätöä, lahjan saaja on tyytymätön tai muuten tyytymätön kutsumiinsa vieraisiin. Pääsee helpommalla kuin välttää kaikki juhlat.
Noh, lähinnä olet typerä kun annat ymmärtää että taviskaupan kukat ei olisi viemisen arvoisia. 👎
Vierailija kirjoitti:
Voi jösses.
Perhe/ ystävät piipahtavat kylässä ja ap LOUKKAANTUU, kun eivät tuo TULIAISIA?!
Ja juu, ap vielä muistaa mainostaa IHAN ITSE LEIPOVANSA ja muuta hössöttävänsä. Oma valinta.
Ja oma valinta ylipäätään kutsua/ ottaa vieraita vastaan - - vai pitäiskö kutsuun liittää ehto, että ovat tervetulleita, jos tuovat lahjuksia ja muistavat tarpeeksi ylistää maailman suurinta ihmettä??
Oikein suoritusmarttyyriäippyliini, jolle kaikkien pitäis taputtaa ja tuoda mirhaa ja suitsukkeita.
Mikähän valitus olisi, jos vieraat eivät kävisi??
Uutinen: ei ne vauvat NIIN ihmeellisiä ole.
Enpä kehuskelisi sillä, että ei omista käytöstapoja. Oli kyse sitten vauvasta tai mistä tahansa sovitusta kyläilystä, niin en ikinä mene tyhjin käsin. Eri juttu, jos kyläillään harvase viikko puolin ja toisin, niin ei aina tarvitse viedä mitään, mutta jos harvemmin, niin kyllä kuuluu hyviin käytöstapoihin viedä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Itse nykyään kieltäydyn kaikista syntymäpäiväjuhlista, ristiäisistä, häistä, kihlajaisista, valmistujaisista ja muista, joihin pitäisi ostaa lahja. Aina hirveää säätöä, lahjan saaja on tyytymätön tai muuten tyytymätön kutsumiinsa vieraisiin. Pääsee helpommalla kuin välttää kaikki juhlat.
Varmaan kutsujatkin ovat samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Voi jösses.
Perhe/ ystävät piipahtavat kylässä ja ap LOUKKAANTUU, kun eivät tuo TULIAISIA?!
Ja juu, ap vielä muistaa mainostaa IHAN ITSE LEIPOVANSA ja muuta hössöttävänsä. Oma valinta.
Ja oma valinta ylipäätään kutsua/ ottaa vieraita vastaan - - vai pitäiskö kutsuun liittää ehto, että ovat tervetulleita, jos tuovat lahjuksia ja muistavat tarpeeksi ylistää maailman suurinta ihmettä??
Oikein suoritusmarttyyriäippyliini, jolle kaikkien pitäis taputtaa ja tuoda mirhaa ja suitsukkeita.
Mikähän valitus olisi, jos vieraat eivät kävisi??
Uutinen: ei ne vauvat NIIN ihmeellisiä ole.
Voin vaan kuvitella, mikä lahjojen syynääminen alkaa, kun lapsen synttärit alkaa pyöriä ohjelmistossa. Äippä taas naama näkkärillä, kun joku ei tuonut riittävän hienoa lahjaa, vaikka superäippä ihan itse leipoi ja laittoi sitä ja tätä🙄

Hyvin sanottu!
Käykö joillain muka edelleen porukkaa katsomassa vauvaa? Meille syntyi toinen lapsi ja ei ole vieläkään käynyt ketään katsomassa, psl. molempien meidän vanhemmat.
Eipä ole siis tarvinnut moisista murehtia.
Onneksi toisten vauvat eivät kiinnosta.
Pikku Henry kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä draamaa aiheuttaa joku vauva. Miksi sen syntymää pitäisi jotenkin juhlia? Kerkeää sitä lahjomaan synttäreilläkin jos ja kun mieli tekee. Ihan kuin lapsen synnyttäminen olisi joku uroteko. Ja ei, en mene tyhjin käsin vauvaa katsomaan kun en mene ollenkaan. Ehtii sitä kaveria myöhemminkin nähdä. Vastasyntyneet on oikeastaan aika rumia, ei mitään ihasteltavaa. Ei kaikki välitä lapsista.
Et oo varmaan ite synnyttänyt? Maho.
Vai että oikein maho 😂 Ihan kuule vela joka nauttii elämästään. En ole ikinä pitänyt lapsista. En oikein ymmärrä mikä niissä on se juttu? Aikuiset on parempaa seuraa.
Ai joo, vela😂 toisin sanoen et oo saanu miestä jonka kans hankkia lapsia. Tai sit et oo tullu raskaaks monen vuoden yrittämisen jälkeen. Joo, tehään sust vela sit😂
Just tämmöset velat ei tiedä lapsista mitään ja niiden saamisesta. Mahtaa sulla olla tylsä elämä. Onnea tulevaisuuteen.Usko tai älä, jotkut eivät ihan oikeasti vaan halua lapsia. Tylsyydestä sen verran, että itse täytän elämäni matkustella, treffi-illoilla mieheni kanssa, ravintolaillallisilla ja keikoilla käyden ystävieni kanssa (niiden kanssa joilla ei ole lapsia, koska he joilla on lapsia eivät koskaan pääse lasten takia tulemaan tai sitten heillä ei ole varaa koska lapset), työllä jota rakastan sekä urheiluharrastuksilla. joten tylsää hetkeä ei elämässäni ole. Mitä rakastamaani työhöni tulee, niin ainoa haittapuoli siinä muuten on ne työkaverit joilla on lapsia, ja heidän ainainen valitus siitä miten väsyneitä ja rasittuneita he ovat lastensa takia.
- eri
Kyse ei ollut alunperin siitä, etteikö olisi ok olla haluamatta lapsia, vaan tuollaisesta lapsellisesta ylimielisestä teiniangstista "en mene katsomaan ystäväni vauvaa, koska ei kiinnosta" tai "yök, vauvat on rumia, ei kiinnosta". Lapsellista tuollainen lapsi-inho.
- eri
Ei kaikista ihmisistä tarvitse pitää. Tuskin itsekkään pidät? Lapset ovat mielestäni poikkeuksetta raivostuttavaa ja erittäin tylsää seuraa. En näe mitään syytä miksi viettäisin aikaa niiden kanssa? Naapurissa asuu lapsiperhe ja saan siitä ihan tarpeekseni. Vanhemmat huutaa, lapset huutaa. Äsken perheen esikoinen 6v huusi jumalauta!. Kieltämättä hivenen huvittavaa mutta en usko että tämän enempää tahtoisin hänen kanssaan olla tekemisissä. Lapsiarki omiin silmiini näyttää vain ja ainoastaan kamalalta.
Olet oikeassa. Lapset ovat pyllystä,tai ainakin likimain. Pyllyhedelmiksi olen kuullut myös kutsuttavan.
Kotiäitien pitäisi kirjaimellisesti olla kotiäitejä,mutta kun ei! Tunkevat itsensä mukuloineen jopa kauppoihin ja kahviloihin huutamaan,meuhkaamaan ja pomppimaan tuoleilla ja pöydillä.
Kotikasvatus on hyvä asia, mutta sen pitäisi tapahtua kotona,ei siellä missä normaali ihmiset liikkuvat.
Näyttelyvauvat ovat tietysti asia erikseen ja niille kuuluu kantaa joka vierailun yhteydessä palkintoja aina siihen asti kunnes täyttävät 36 vuotta tai tuottavat itselleen oman näyttely vauvan.
Normaali ihmiset? No sinä et ainakaan sellainen ole. 🤣
Siksikö menitkin poikimaan että tulisi vieraita ja jotakin toisi ? Ei se sinun pentusi ole sen kummempi kuin muutkaan. Miehesikin on varmaan pettynyt kun on tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hirveetä draamaa aiheuttaa joku vauva. Miksi sen syntymää pitäisi jotenkin juhlia? Kerkeää sitä lahjomaan synttäreilläkin jos ja kun mieli tekee. Ihan kuin lapsen synnyttäminen olisi joku uroteko. Ja ei, en mene tyhjin käsin vauvaa katsomaan kun en mene ollenkaan. Ehtii sitä kaveria myöhemminkin nähdä. Vastasyntyneet on oikeastaan aika rumia, ei mitään ihasteltavaa. Ei kaikki välitä lapsista.
Et oo varmaan ite synnyttänyt? Maho.
Vai että oikein maho 😂 Ihan kuule vela joka nauttii elämästään. En ole ikinä pitänyt lapsista. En oikein ymmärrä mikä niissä on se juttu? Aikuiset on parempaa seuraa.
Ai joo, vela😂 toisin sanoen et oo saanu miestä jonka kans hankkia lapsia. Tai sit et oo tullu raskaaks monen vuoden yrittämisen jälkeen. Joo, tehään sust vela sit😂
Just tämmöset velat ei tiedä lapsista mitään ja niiden saamisesta. Mahtaa sulla olla tylsä elämä. Onnea tulevaisuuteen.
Säälin sinua lihava, rahaton, lähiössä vuokralla asuva mätisäkki.
Itse vien aina lahjaksi paketin kondoomeja sekä esitteen vasektomiasta.
Josko sitä joskus joku oppisi.
Eihän muutaman päivän tai kuukauden ikäinen vauva vielä odota mitään lahjoja tai tuomisia, kun vieraat ihmiset käyvät sitä ensimmäisen kerran tapaamassa.
On se nyt todella lapsellista inhota nimenomaan vauvoja.