Lue keskustelun säännöt.
Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?
Kommentit (310)
Saa kai joiltakin. Mutta olisi tökeröä mennä utelemaan puolitutulta tai tuntemattomalta suoraan töksäyttämällä mihin vaikka Marjatta kuoli. Ehkä se asia ei kuulu minulle ja jos myöhemmin tulee esille niin tulee tai on tulematta. Tottakai se jää arvailun varaan, ellei joku selvästi sano. Keskustelun lomassa se saattaisi luontevammin selventyä, some tai sähköposti aika hankala. Joissakin tapauksissa voi olla niin että kuolinsyy sanotaan, muttei se mikä siihen johti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyselijöille voi sanoa, että: sinä tapoit hänet.
Tyydyttyy se uteliaisuus.
Tahdottomuus on hyvä sana.
Ennen ihmiset ottivat huomioon muut, keskusteltiin juhlissa niidenkin kanssa, jotka eivät kiinnostaneet. Sosiaalisissa tilanteissa vältettiin nolaamassa toisia jne.
Nyt tärkeintä on se, mitä MINÄ HALUAN.
Kaikki muut ovat toisarvoisia. Ollaan epäkohteliaita, töksäytellään, työnnetään sivuun, nöyryytetään, ihan vaan koska se itsestä tuntuu kivalta eikä sitäkään vaivaa jaksa nähdä muiden eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuolinsyyn kysyminen on ok, niin mihin se raja menee? Riittääkö, että tietää, että kuoli onnettomuudessa, vai täytyykö saada sekin selville, että kuoli virtsarakon repeämiseen? Riittääkö, että kuoli sairauteen, vai täytyykö tietää, että syöpä kuihdutti niin, että ihminen makasi juomasta? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaa toisesta tietää mitään tällaista?
Se, mihin naapurin Jamppa kuoli, ei kyllä liity millään tavalla kenenkään muun mahdollisiin kuolinsyihin tai elämänkohtaloihin. Sellaisella on ihan turha uteliaisuuttaan selittää.
No ainakin ulkomailla jos kerrotaan, että Jamppa kuoli haimasyöpään tai laskuvarjohyppyonnettomuuteen, niin ei siinä yleensä viimeisiä hetkiä repostella ellei se ole sitten läheiselle jotenkin terapeuttista kertoa traumaattisesta kokemuksestaan.
Ei sitä oikeasti pidetä sairaalloisena uteliaisuutena kuin Suomessa, että haluaisi tietää, että Jamppa kuoli haimasyöpään eikä vain "sairauteen".
Meniköhän sulla nyt kertominen ja kysyminen sekaisin?
Mä voin esim. kertoa sulle, että mun isäni kuoli viisikymppisenä aivoverenvuoto on, oli pari päivää tajuton ennen kuin todettiin aivokuolleeksi ja lääkärit ilmoitti, että se oli siinä. Annoin lähiomaisena luvan elintenluovutukseen, mutta en tiedä, otettiinkin mitään ja jos otettiin, en tiedä, mitä. Ruumiinavaus tehtiin, koska oli tällainen äkillinen tapaus. Mitään yllättävää ei löytynyt, aneurysma vaan repesi yksi päivä.
Mut se, että mä tuolleen kerron isäni kuolemaan liittyviä asioita ei tarkoita, että kaikki haluaa niin tehdä, ja koska ihmisillä on oikeus yksityisyyteen (en mäkään nimellä kenelle tahansa noin tarkkaan kerro kuin mitä tuossa yllä, mutta kyllä sen kaikki tietää, että aivoverenvuotoon isä meni, ja toiset sit tietää enemmän), kyseleminen on epäkohteliasta.
Se, mitä mä yllä kerroin, ei vaikuta millään tavalla siihen, missä iässä ja miten joku muu kuolee.
Niin, ja väitän, että vain Suomessa on kysyminen epäkohteliasta. En tarkoita mitään yksityiskohtien utelemista, vaan yleisluontoista "what happened?" tms. minkä olen saanut kaikilta joille olen kuolemasta kertonut. Jos vastaan ihan vain "sydänkohtaus" niin kyllä se kysyjälle riittää. Ja jos vastaisin "en halua puhua siitä" niin totta kai sekin kysyjälle riittäisi. Mutta muualla ei pidetä mitenkään epänormaalina kysyä.
Tuota viimeistä lausettasi en ymmärrä yhtään, sori. En ole nähnyt kenenkään väittävän, että jonkun ihmisen kuolinsyy vaikuttaisi kenenkään muun kuolemaan.
Nyt kyllä hävettää, jos suomalaisen mielestä "ulkomailla" on normaali tapa vastata kuolemasta kertomiseen sanomalla "what happened". Kun ainoa oikea tapa vastata on "I'm so sorry" (tai vastaava ilmaisu) sen sijaan, että udellaan mitä tapahtui, mihin kuoli ja miksikäs nyt semmoiseen kuoli. Kyllä sellainen on moukkamaista muuallakin!
Huoh. Totta kai ne pahoittelut on tullut ensin. Mutta ei se keskustelu siihen lopu, että "läheiseni kuoli viikko sitten" "oh no I'm so sorry" "ok bye".
Kysymys: Miksi kuolinsyytä ei saisi kysyä?
Sivukaupalla vastauksia vain halu ymmärtää niitä puuttuu. Tärkeintä taitaa olla itse oikeassa?
Ajatellaan niin että olet oikeassa.
Muuttaako se mitään siinä, että kaikki eivät halua kaikkea jakaa (kaikkien kanssa)? Ei.
Jos joku tuntee sisällänsä ahdistusta kun joutuu tuollaisiin kysymyksiin vastata niin hän todella tuntee ne. Hän saa elää tuntemuksiensa kanssa ja valita elämässänsä kulkea niitä reittejä joita haluaa. Ei ole oikeaa ja väärää tapaa surra. Surevan ei tarvitse olla muita varten selventämässä tilannetta, hän saa keskittyä menetykseensä ilman toisten vaatimuksia.
Eihän tässä nyt ole kyse siitä, että joku ei halua puhua läheisensä kuolemasta ollenkaan. Se on yksilöllistä ja jokaisella on oikeus rajansa määrittää.
Enemmän minua kiinnostaa, miksi Suomessa on erityinen tabu, ettei kuolinsyytä saisi edes ohimennen ylipäätään kuolemaa koskevassa keskustelussa kysyä. Sehän ei ole sama asia, kuin sen uteleminen ja inttäminen ihmiseltä, joka ei halua siitä puhua.
Tässä sinäkin jo intät, väkäät ja utelet.
Ei täällä ole mitään erityistä tabua asiassa, mistä sellainen mielikuva on? Ihmiset eivät vain halua kertoa kaikille ei se tabu asia ole.
Onhan se tabu, kun AV-palstalla ollaan yleisesti sitä mieltä, että asiasta ei voi mitenkään kysyä vaikuttamalta kamalalta juoruämmältä.
Ja AV-palstalla nyt kaikki inttävät. En minä sinun yksityisasioistasi utele yhtään mitään.
En nyt ota kantaa tuohon, että av-määrittäisi mitkä asiat ovat tabuja, mutta mielestäni kuolinsyyn kysymättä jättäminen ei ole asia, jolla on tabun kanssa mitään tekemistä.
Se, ettei ala kyselemään toisen kuolinsyytä, joka on hyvin yksityinen asia, on yksiselitteisesti vain hyvien käytöstapojen mukaista toimintaa. Tuskin sinä alat muistakaan tuttaviesi yksityisasioista heiltä kyselemään. Ainakaan toivottavasti.
No mikäli tuttava kertoisi minulle "tultiin tässä juuri päivystyksestä", en kokisi olevani loukkaava jos vastaisin siihen "voi ei, mitä on tapahtunut".
Tässä keskustelussa on jokin ihmeellinen ajatuskatkos sen suhteen, miten normaalien keskustelujen oletetaan etenevän. On kaksi eri asiaa alkaa erikseen udella ihmisiltä asioita kuin kysyä ohimennen jotain aiheeseen olennaisesti liittyvää.
Etkö oikeasti huomaa mitään eroa sillä, että päivystyksestä tulevalle tuttavalle sanotaan "voi ei, mitä on tapahtunut" vs. "voi ei, toivottavasti kyseessä ei ole mitään vakavaa"?
Ensimmäisessä perätään tuttavalta vastausta siihen mitä on tapahtunut jälkimmäisessä annetaan mahdollisuus kertoa mikäli itse haluaa. Kumpi on mielestäsi tahdikkaampi tapa lähestyä. Etenkin kun puhutaan tuttavasta, ei läheisestä. Toki tässä mainitsemassasi esimerkissä tilanne on aseteltu niin, että tuttava todennäköisesti haluaa kertoa mitä on käynyt.
Melkoiseksi ylianalysoinniksi kyllä menee, mutta menköön. Hassua kyllä, minusta "mitä on tapahtunut" jättää paljon enemmän tilaa aiheesta peruuttamiselle jos sitä ei halua avata. "Toivottavasti kyseessä ei ole mitään vakavaa" zoomaa suoraan siihen vakavuusasteeseen.
Millä tavoin suorassa "mitä on tapahtunut" kysymyksessä on enemmän peruutustilaa kuin tuosta jälkimmäisestä?
Koska siihen ei ole mikään pakko antaa yksityiskohtaista selostusta siitä, mitä oikeasti on tapahtunut? Voi vaikka vastata "äh, oli tosi raskas päivä vaan, jutellaan jostain muusta", ja siitä ei selviä, onko kyseessä jokin vakava ongelma tai kenties jotain pelkästään vähän noloa tai intiimiä. Jos vakavuuskysymykseen vastaa, pitää joko valehdella että ei ole kovin vakavaa tai sitten sanoa että onhan se. Ja siitä jää ilmaan kysymys, että kuinka vakavaa se sitten oikein onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyselijöille voi sanoa, että: sinä tapoit hänet.
Tyydyttyy se uteliaisuus.Tahdottomuus on hyvä sana.
Ennen ihmiset ottivat huomioon muut, keskusteltiin juhlissa niidenkin kanssa, jotka eivät kiinnostaneet. Sosiaalisissa tilanteissa vältettiin nolaamassa toisia jne.
Nyt tärkeintä on se, mitä MINÄ HALUAN.
Kaikki muut ovat toisarvoisia. Ollaan epäkohteliaita, töksäytellään, työnnetään sivuun, nöyryytetään, ihan vaan koska se itsestä tuntuu kivalta eikä sitäkään vaivaa jaksa nähdä muiden eteen.
Kärjistäminen on myös nykypäivää! Se kuolemasta kysyvä voi olla vaikka vanha mummeli, joka on tuntenut vainajan koko ikänsä.
Oikeasti MINÄMINÄ-ihmisiä ei edes kiinnosta, että joku nevöhööd on kuollut. Joo joo, puhutaan mieluummin MINUSTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä esimerkki tähän on Matti Nykäsen menehtyminen. Puoliso Pia oli sitä mieltä että Matin kuolinsyytä ei kerrota julkisuuteen yksityisasioihin vedoten. Selkeä totuus tässä tilanteessa on se että Pia halusi peitellä sitä totuutta että hän ei hoitoalan ihmisenä huomannut miehensä tilan heikentymistä vaarallisesti ennen kuin oli liian myöhäistä.
Sinäkö muka tunsit heidät hyvinkin läheisesti? Tuskin tunsit. Joten "totuutesi" on ihan sinun omien aivojesi tuottamaa fantasiaa.
En tuntenut Mattia enkä Piaa. Matti jakoi käytännössä koko elämänsä juorulehdille. Hänen paras ystävänsä oli juorulehden toimittaja. Myös Pia on puhunut ennen ja jälkeen Matin kuolema erittäin avoimesti medialle. Tästä yhdestä asiasta hän yritti kuitenkin vaieta perustellen Matin yksityisyydellä. Matin äiti ja siskot kuitenkin onneksi hoksasivat mikä oli lesken tarkoitus ja puhuivat suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Niin. Ja miten tämä liittyy siihen, että kuoliko rakas vanha ystäväsi Marjatta auton alle vai syöpään x?
Ei kai tässä nyt ole pointtina se, onko minun ihan pakko saada tietää, mihin Marjatta kuoli. Vaan se, että onko oikeasti niin älyttömän loukkaavaa edes KYSYÄ.
Vierailija kirjoitti:
Itsemurha on myös joku kamala tabu Suomessa. Jos joku kuolee vaikka henkirikoksen uhrina niin poliisille ei ole mikään ongelma kertoa julkisuuteen että puukosta se sai, mutta jos joku päättää itse päivänsä niin tehdään kaikki mahdollinen että kukaan ei huomaisi että siitä on nyt kyse. Otan osaa kaikkien palstalaisille läheisten itsemurhan uhrien muistoon mutta samalla kysyn yleisellä tasolla että minkä vuoksi haluatte salata sen että kyseessä on ollut oma päätös.
Itsemurhaan liittyy kuolintapana erityistä kipua ja erityisiä tunteita. Ihmiset eivät varmasti voi kuvitellakaan millaisia kommentteja läheiset saattavat kuulla. Itsemurha vastauksena ei myöskään ole sellainen, joka "tyydyttäisi" uudistuksen janon. Sitten niitä kysymyksiä, vihjailuja ja suoranaisia syytöksiä vasta tuleekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Niin. Ja miten tämä liittyy siihen, että kuoliko rakas vanha ystäväsi Marjatta auton alle vai syöpään x?
Ei kai tässä nyt ole pointtina se, onko minun ihan pakko saada tietää, mihin Marjatta kuoli. Vaan se, että onko oikeasti niin älyttömän loukkaavaa edes KYSYÄ.
On. Usko pois, se on epäkohteliasta. Kohtelias ihminen pahoittelee ja jää odottamaan, haluaako toinen mahdollisesti kertoa lisää. Ihmiset, joille on ok kertoa enemmän, he kertovat kysymättäkin. Tämä on kovin vaikea asia joillekin ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Toivon todellakin, että lähiomaiseni eivät kerro mitään asioistani jollekin uteliaalle "vanhalle tuttavalle", jonka kanssa olen jutellut 20 vuotta sitten.. oli sitten uinuva hieno mutta erilleen kasvanut ystävyys tai ei. Parempi olla kertomatta, kun todennäköisyys on jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Niin. Ja miten tämä liittyy siihen, että kuoliko rakas vanha ystäväsi Marjatta auton alle vai syöpään x?
Ei kai tässä nyt ole pointtina se, onko minun ihan pakko saada tietää, mihin Marjatta kuoli. Vaan se, että onko oikeasti niin älyttömän loukkaavaa edes KYSYÄ.
On. Usko pois, se on epäkohteliasta. Kohtelias ihminen pahoittelee ja jää odottamaan, haluaako toinen mahdollisesti kertoa lisää. Ihmiset, joille on ok kertoa enemmän, he kertovat kysymättäkin. Tämä on kovin vaikea asia joillekin ymmärtää.
No minusta se nyt vaan ei ole epäkohteliasta. Ja minä en ole ikinä se, joka tuollaista kysyy. Mutta minulta on kysytty läheisen poismenosta monta kertaa enkä kokenut sitä ikinä loukkaavana, enkä kokenut että sitä olisi kysytty mitenkään pahantahtoisesti. Siltä näkökantilta siis vastaan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.
Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.
En kyllä ymmärrä miksi ihmisten sairauksia ei voisi julkistaa vaikka lehtien palstoilla. Ei kai ketään haittaa jos tiedän naapurin sairasta syöpää tai että hänellä on tuberkuloosi. Omasta mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä toisten terveystietoihin minkään estämättä.
Mielenkiintoinen ajatus. Sinähän voit aloittaa jakamalla terveystietosi vaikka eri somekanavissa kaikille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Niin. Ja miten tämä liittyy siihen, että kuoliko rakas vanha ystäväsi Marjatta auton alle vai syöpään x?
Ei kai tässä nyt ole pointtina se, onko minun ihan pakko saada tietää, mihin Marjatta kuoli. Vaan se, että onko oikeasti niin älyttömän loukkaavaa edes KYSYÄ.
On. Usko pois, se on epäkohteliasta. Kohtelias ihminen pahoittelee ja jää odottamaan, haluaako toinen mahdollisesti kertoa lisää. Ihmiset, joille on ok kertoa enemmän, he kertovat kysymättäkin. Tämä on kovin vaikea asia joillekin ymmärtää.
No minusta se nyt vaan ei ole epäkohteliasta. Ja minä en ole ikinä se, joka tuollaista kysyy. Mutta minulta on kysytty läheisen poismenosta monta kertaa enkä kokenut sitä ikinä loukkaavana, enkä kokenut että sitä olisi kysytty mitenkään pahantahtoisesti. Siltä näkökantilta siis vastaan itse.
Ohiksena sanon, että onhan sillä kuolintavalla ja vainajan iällä todella suuri merkitys. Jos multa kysyttäisiin mihin vanha mummo kuoli versus joku muu niin onhan niissä jo eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ovat AP:n mielestä yksityisiä asioita? Mitä sinulta, äidiltäsi, puolisoltasi tai lapsellasi ei saa kysyä?
Normaaliälyisen ihmisen ei tarvitse tätä kysyä.
Normaalit tunnetaidot hallitseva ihminen ei AP:n kysymystä esittäisi eikä asiaansa noin hyökkäävästi esittäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä kannata udella, jos ei halua vaikuttaa tungettelevalta, mutta olen kyllä aina ihmetellyt, miksi Suomessa kuolinsyy on niin usein suuri salaisuus. Siis ihan tavallinenkin kuolinsyy, tyyliin tyypi kuoli syöpään mutta siitä ei vaan voi puhua vaan sanotaan vaikka "pitkäaikaisen sairauden murtamana" jos sanotaan ylipäätään mitään.
Minusta ei ole mitenkään outoa uteliaisuutta, että haluaisi tietää mihin vaikkapa vanha lapsuudenkaveri kuoli. Kuolema on kuitenkin osa elämäntarinaa, ja on kaksi ihan erilaista tarinaa, että kaveri kuoli aggressiiviseen munasarjasyöpään vs. kaveri kuoli autokolarissa. Mutta kuten sanottua, itse en tuota utele, koska se koetaan Suomessa niin tabuna. Ulkomaiset kaverini kyllä kysyvät ihan luontevasti "what happened?", kun olen kertonut läheisen kuolemasta. Ja itse kertovat kuolinsyyn siinä sivulauseessa kun kertovat jonkun kuolemasta.
Vanha lapsuudenkaverisi kuolee. Miksi ja miten ihmeessä sinun pitäisi tietää kuoliko "vanha lapsuudenkaverisi" syöpään vai auton alle?! Miten se on sinulle merkityksellistä? En voi ymmärtää.
Koska kaikki eivät vain osaa kohauttaa olkapäitään ja mennä eteenpäin, sen kummemmin asiaa pohtimatta, jos poismennyt ihminen on ollut joskus läheinen?
Tarkemmin ajatellen, miksi lähipiirinkään pitäisi tietää kuolinsyystä mitään? Mitäs minä sillä tiedolla teen, mihin mummo kuoli, kun kerran kuoli. Pitäisi kait olla kiitollinen, että palvelutalosta ylipäätään ilmoittivat hänen kuolleen.
Huom "on joskus ollut läheinen", eli ei enää ole sinulle läheinen. Tällöin asiat ei kuulu sulle. Kyllähän teidän välillä on jotain sattunut, kun ette ole enää tekemisissä.
Minulla on ihan erilainen käsitys elämästä sitten. Minulla on paljon menneiden aikojen ystäviä, joiden kanssa ollaan ihan käytännön syistä kasvettu erilleen, mutta joista on jäänyt vain lämpimiä muistoja. Joskus näiden kanssa on lähennytty vuosia myöhemmin uudelleen, eikä se ystävyys ole kadonnut mihinkään. Nytkin läheisen kuoleman jälkeen olen saanut eniten tukea ihmiseltä, jonka kanssa viimeksi oltiin tiiviisti yhteyksissä melkein 10 vuotta sitten.
Kummallista halveksia kaikkia muita ihmissuhteita kuin niitä viimeisimpiä. Vainajan lähiomainen voi olla vaikka puoliso, jonka tapasi puoli vuotta ennen kuolemaansa. Ei se tarkoita, että ystävillä 20 vuoden takaa ei ole enää mitään arvoa.
Toivon todellakin, että lähiomaiseni eivät kerro mitään asioistani jollekin uteliaalle "vanhalle tuttavalle", jonka kanssa olen jutellut 20 vuotta sitten.. oli sitten uinuva hieno mutta erilleen kasvanut ystävyys tai ei. Parempi olla kertomatta, kun todennäköisyys on jotain muuta.
Ihan oikeasti, ei niitä muita edes kiinnosta, jos eivät oikeasti välittäneet vainajasta. En tiedä millaista vainoharhaa tässä ketjussa oikein on, mutta ei kukaan juoruile jonkun 20 vuoden takaisen tuttavuuden syövästä jonka kanssa ei ole enää edes yhteisiä tuttavia. En todellakaan ajatellut jotenkin häpäiseväni veljeäni, kun kerroin hänen lapsuuden parhaalle kaverilleen, että hän kuoli aivosyöpään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.
Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.
En kyllä ymmärrä miksi ihmisten sairauksia ei voisi julkistaa vaikka lehtien palstoilla. Ei kai ketään haittaa jos tiedän naapurin sairasta syöpää tai että hänellä on tuberkuloosi. Omasta mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä toisten terveystietoihin minkään estämättä.
Sairauksien salailu ja niiden häpeäminen on kyllä monessa mielessä mielenkiintoinen ilmiö. Jokainen saa toki tehdä niin kuin haluaa mutta on silti hieman vaikea ymmärtää että miksi jotkut haluavat salata sairautensa. Onko esimerkiksi syöpä asia, joka hävettää? Samoin jo aiemmin sivuttu alkoholismi. Siitä jos mistä pitäisi puhua erittäin avoimesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun veli kuoli nuorena pari vuotta sitten ja yllätyin miten moni osanottojen sijaan kysyi mihin se kuoli. Ymmärrän että 25-vuotiaan kuolinsyy aiheuttaa uteliaisuutta eri tavalla kuin 85-vuotiaan, mutta mua ahdisti noi kysymykset. Ja veljeni tapauksessa kuolinsyy oli epäselvä kunnes saatiin tulokset ruumiinavauksesta, eli en alussa edes pystynyt vastaamaan tohon kysymykseen.
No mihin se kuoli?
En kerro. Et tee tuntemattoman kuolinsyyllä yhtään mitään. Läheisistä ystävistäni kukaan ei udellut syytä, koska ovat sen verran empaattisia ihmisiä. Utelijat olivat kaikki ei niin läheisiä, eikä heistä kukaan ollut koskaan edes tavannut veljeäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.
Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.
En kyllä ymmärrä miksi ihmisten sairauksia ei voisi julkistaa vaikka lehtien palstoilla. Ei kai ketään haittaa jos tiedän naapurin sairasta syöpää tai että hänellä on tuberkuloosi. Omasta mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä toisten terveystietoihin minkään estämättä.
Sairauksien salailu ja niiden häpeäminen on kyllä monessa mielessä mielenkiintoinen ilmiö. Jokainen saa toki tehdä niin kuin haluaa mutta on silti hieman vaikea ymmärtää että miksi jotkut haluavat salata sairautensa. Onko esimerkiksi syöpä asia, joka hävettää? Samoin jo aiemmin sivuttu alkoholismi. Siitä jos mistä pitäisi puhua erittäin avoimesti.
Ymmärrän häpeilyn sellaisten asioiden kohdalla, joita on perinteisesti moralisoitu kovasti, kuten juuri alkoholismi tai itsemurha. Mutta monilla ihmisillä on jokin lähtökohtainen häpeily kaikkea sairastamista kohtaan, mitä on vaikeampi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.
Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.
En kyllä ymmärrä miksi ihmisten sairauksia ei voisi julkistaa vaikka lehtien palstoilla. Ei kai ketään haittaa jos tiedän naapurin sairasta syöpää tai että hänellä on tuberkuloosi. Omasta mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä toisten terveystietoihin minkään estämättä.
Sittenhän sua ei haittaisi, jos sun hiivatulehdukset, satiaiset, tippuri sun muut arkaluontoiset asiat julkistettais koko kansalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap voit itse testamentissasi vaatia oman kuolinsyysi ja sairaskertomuksesi julkaisua kotipaikkasi sanomalehden pääsivulla tai sitten vain FB profiilissasi. Muiden ei tarvitse.
Joo. Someen voi ajastaa päivitykset tarkasta kuolinsyystä. Ongelma on ratkaistu.
En kyllä ymmärrä miksi ihmisten sairauksia ei voisi julkistaa vaikka lehtien palstoilla. Ei kai ketään haittaa jos tiedän naapurin sairasta syöpää tai että hänellä on tuberkuloosi. Omasta mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus päästä toisten terveystietoihin minkään estämättä.
Sairauksien salailu ja niiden häpeäminen on kyllä monessa mielessä mielenkiintoinen ilmiö. Jokainen saa toki tehdä niin kuin haluaa mutta on silti hieman vaikea ymmärtää että miksi jotkut haluavat salata sairautensa. Onko esimerkiksi syöpä asia, joka hävettää? Samoin jo aiemmin sivuttu alkoholismi. Siitä jos mistä pitäisi puhua erittäin avoimesti.
Ymmärrän häpeilyn sellaisten asioiden kohdalla, joita on perinteisesti moralisoitu kovasti, kuten juuri alkoholismi tai itsemurha. Mutta monilla ihmisillä on jokin lähtökohtainen häpeily kaikkea sairastamista kohtaan, mitä on vaikeampi ymmärtää.
Niin, sinun on vaikea ymmärtää. Minun on vaikea ymmärtää miten hienotunteisuus ja hyvät käytöstavat ovat joillekin niin vaikea asia. Elämä on täynnä vaikeita asioita.
Yleensä on helpointa elää omien arvojensa mukaan ja hyväksyä se, että joku muu ajattelee eri tavalla. Ja hyväksyä se. Jos sinä haluat jakaa terveystietosi vaikkapa somessa, ole hyvä ja jaa ne. Älä kuitenkaan vaadi samaa muilta. Se ei ehkä ole heille ok ja sinun pitää vaan hyväksyä se.
Sitten taas jonkun muun mielestä voi olla loukkaavaa, ettet kysy ikinä mitään, koska se vaikuttaa siltä, ettei sinua kiinnosta toisen asiat yhtään.