Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit jos vanhempasi puhuisi sulle näin?
21.08.2022 |
Narsistin lapsena en osaa aina nähdä että onko oikeus suuttua vai ei. Olen siis koko ikäni yrittänyt olla se hyvä ja ahkera lapsi. Silti vanhempi vain alistaa ja haukkuu. Mitä SINÄ tekisit jos vanhempasi tekisi ja sanoisi esim näin:
- toivoisi että olisi tehnyt sulle abortin
- toivoo että saisit potkut
- toivoo että menettäisit rahasi ja perhe hajoaisi
-toivoo onnettomuutta ja / tai kolaria
- toivoo sulle vastoinkäymisiä ja vaikeuksia
-uhkailee jatkuvastk jättävänsä perinnöttä (huom. en ole todellakaan perinnön perään eikä mitään isoa perintöä edes ole, tuo on kai vaan tapa loukata)
- haukkuu rumaksi ja lihavaksi (olen hoikka)
- sanoo etyä olen täysi pettymys (olen akateeminen ja hyvässä työssä
Olen niin turtunut tähän että mulle se on melko normaalia mutta nyt vaan alkaa olla näin 40v iässä mitta täysi.
Mitä sinä tekisit vanhemman suhteen jos ihan kaikki kommunikaatio olisi tätä? Mitään kaunista, kehuvaa, kannustavaa en ole kuullut kiskaan. Siis todellakaan ikinä. Mulle ei ole ikinä sanottu että olisin rakas, tärkeä, tms, ei siis edes lapsena.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Mä oisin pahasti traumatisoitunut lapsena, jos mulla olisi samanlainen vanhempi.
En varmaan olisi elossa, jos olisin kokenut saman kuin ap. Ap:n vanhempi on todella sairas ihminen, jonka pitäisi olla laitoshoidossa.
No meitä vastaavasti kohdeltuja on paljon ja mä ainakin olen vanhempani käytöksestä traumatisoitunut. Vanhempi siis haluaa vahingoittaa ja tuhota lapsensa. Mutta tähän ei vaan saa apua, esim mä en saa terapiaa, se evätty molemmilla kerroilla kun hain apua. Syy oli se että mulla ei ole masennusta. Pelkkä traumatausta ei ilmeisesti riitä. Mulle sanottiin että mitään lausuntoa et voi saada joka mahdollistaa terapian koska olet ihan reipas työssäkäyvä.
Tätä vasten on ihan käsittämätöntä miten jotkut pääsee terapiaan esim siitä että ei motivoi, ei innosta tai on päämäärätön olo. Minä en sitten vuosikymmenten väkivallan uhrina ole oikeutettu mihinkään apuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on totta että apua on vaikea saada, koska ylipäätään juuri kukaan ei voi uskoa että oma vanhempi voi olla tuhoava hirviö lastaan kohtaan. Mä en enää kerro kellekään lapsuudestani edes kysyttäessä. Se aina johti vähättelyyn. Siis tyyliin älä nyt liioittele, ei tuo voi olla totta, ei kukaan vanhempi noin tee, oletkohan nyt ihan varma ettet muista väärin, se on sentään sun vanhempi joka rakastaa sua jne jne
Noin ei saisi ikinä sanoa kaltoinkohdellulle. Se mitätöi kaikki ne kauhut ja kivut ja tuskat mitä on kokenut. Ja ikäänkuin sysää ne lapsen viaksi kun se kokee ja regoi muka väärin.
Sen takia pitäisi olla sitä terpiaa tarjolla. Että edes kerran elämässään tulee kuulluksi. Että edes joku validoi ne kokemukset. Että joku tajuaa että noin oikeasti on tapahtunut ja se on väärin.
Minäkään en saa terapiaa. Taitaa olla yleinen linja. Mun kokemukset on sen verran hirveitä että en voi kuin ihmetellä tätä linjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oisin pahasti traumatisoitunut lapsena, jos mulla olisi samanlainen vanhempi.
En varmaan olisi elossa, jos olisin kokenut saman kuin ap. Ap:n vanhempi on todella sairas ihminen, jonka pitäisi olla laitoshoidossa.
No meitä vastaavasti kohdeltuja on paljon ja mä ainakin olen vanhempani käytöksestä traumatisoitunut. Vanhempi siis haluaa vahingoittaa ja tuhota lapsensa. Mutta tähän ei vaan saa apua, esim mä en saa terapiaa, se evätty molemmilla kerroilla kun hain apua. Syy oli se että mulla ei ole masennusta. Pelkkä traumatausta ei ilmeisesti riitä. Mulle sanottiin että mitään lausuntoa et voi saada joka mahdollistaa terapian koska olet ihan reipas työssäkäyvä.
Tätä vasten on ihan käsittämätöntä miten jotkut pääsee terapiaan esim siitä että ei motivoi, ei innosta tai on päämäärätön olo. Minä en sitten vuosikymmenten väkivallan uhrina ole oikeutettu mihinkään apuun.
Ja nämä traumat vaikuttaa ihan kaikkeen koko elämässä ja on mielestäni suuri vääryys koko kansan hyvinvointia ja tulevaisuutta ajatellen jättää nämä asiat ratkomatta ja käsittelemättä nyt kun niihin on voimia. Miksi aina pitää odottaa siihen saakka, että ei pääse sängystä ylös että saa apua? Miksei kannusteta terveeseen mielen huoltoon ihan samalla tavalla kuin esim. liikuntaan?
Kerran oli pitkä ketju siitä miten narsistivanhemman lapsi (jota oli hakattu, alistettu, kiusatti, vainottu jne koko elämä) oli sitten viimein sen hirviövanhemmat kuolinvuotella sanonut sille vanhemmalle suoraan että olit hirveä vanhempi ja aiheutit mulle vahinkoa valtavasti.
No ketjussa tietenkin 99% tuomitsi tän lapsen kuolevaa vanhempaa kiusaavaksi tunteettomaksi hirviöksi - tietenkin verraten asiaa omaan tilanteeseen jossa omaa itse ihanat rakastavat vanhemmat.
Mä aion tehdä samoin omalle kiusaajavanhemmalle. Ihmisellä on oikeus totuuteen. Ei sitä siis tarvitse raivoten kertoa vaan ihan tyynen rauhallisesti. Mutta mä en tule ennen tuota koskaan saamaan ääntäni kuuluviin tai totuutta kerrottua. Enkä välttämättä toki tuolloinkaan. Kohta 50v asiaa on vähätelty ja asia on kiistetty ja kielletty, vaikka se on kiistaton totuus ja todisteitakin löytyy valtavasti.
Mä haluan oikeutta ja siksi aion tehdä tuon vielä jonainen päivänä. Mitään anteeksipyyntöä en siis odota enkä tule tietenkään sitä saamaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta että apua on vaikea saada, koska ylipäätään juuri kukaan ei voi uskoa että oma vanhempi voi olla tuhoava hirviö lastaan kohtaan. Mä en enää kerro kellekään lapsuudestani edes kysyttäessä. Se aina johti vähättelyyn. Siis tyyliin älä nyt liioittele, ei tuo voi olla totta, ei kukaan vanhempi noin tee, oletkohan nyt ihan varma ettet muista väärin, se on sentään sun vanhempi joka rakastaa sua jne jne
Noin ei saisi ikinä sanoa kaltoinkohdellulle. Se mitätöi kaikki ne kauhut ja kivut ja tuskat mitä on kokenut. Ja ikäänkuin sysää ne lapsen viaksi kun se kokee ja regoi muka väärin.
Sen takia pitäisi olla sitä terpiaa tarjolla. Että edes kerran elämässään tulee kuulluksi. Että edes joku validoi ne kokemukset. Että joku tajuaa että noin oikeasti on tapahtunut ja se on väärin.
Minäkään en saa terapiaa. Taitaa olla yleinen linja. Mun kokemukset on sen verran hirveitä että en voi kuin ihmetellä tätä linjaa.
Ne ihmiset jotka vähättelee on niitä, jotka ovat oman selviämisensä vuoksi pistäneet pään pensaaseen eivätkä pysty kohtaamaan mitään ikävää. Eli hekin ovat omalta osaltaan traumatisoituneet ja muuttaneet itsensä sellaiseksi että tekevät kaiken samalla tavalla kuin muut ja mitään ikävää ei tapahtu jos niistä ei puhu. Mutta tosiaan näistä ei kannata kertoa kenellekkään ikinä, koska sellaisen jolla on ollut esim. onnellinen lapsuus ei voi käsittää miltä tuntuu, kun oma vanhempi sättii ja arvostelee koko päivän joka päivä. Teit niin tai näin niin aina väärin ja se mikä tänään on oikein on huomenna väärin jne. Vähemmästäkin traumatisoituu ja itsetunto on hajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oisin pahasti traumatisoitunut lapsena, jos mulla olisi samanlainen vanhempi.
En varmaan olisi elossa, jos olisin kokenut saman kuin ap. Ap:n vanhempi on todella sairas ihminen, jonka pitäisi olla laitoshoidossa.
No meitä vastaavasti kohdeltuja on paljon ja mä ainakin olen vanhempani käytöksestä traumatisoitunut. Vanhempi siis haluaa vahingoittaa ja tuhota lapsensa. Mutta tähän ei vaan saa apua, esim mä en saa terapiaa, se evätty molemmilla kerroilla kun hain apua. Syy oli se että mulla ei ole masennusta. Pelkkä traumatausta ei ilmeisesti riitä. Mulle sanottiin että mitään lausuntoa et voi saada joka mahdollistaa terapian koska olet ihan reipas työssäkäyvä.
Tätä vasten on ihan käsittämätöntä miten jotkut pääsee terapiaan esim siitä että ei motivoi, ei innosta tai on päämäärätön olo. Minä en sitten vuosikymmenten väkivallan uhrina ole oikeutettu mihinkään apuun.Ja nämä traumat vaikuttaa ihan kaikkeen koko elämässä ja on mielestäni suuri vääryys koko kansan hyvinvointia ja tulevaisuutta ajatellen jättää nämä asiat ratkomatta ja käsittelemättä nyt kun niihin on voimia. Miksi aina pitää odottaa siihen saakka, että ei pääse sängystä ylös että saa apua? Miksei kannusteta terveeseen mielen huoltoon ihan samalla tavalla kuin esim. liikuntaan?
Tässäpä myös yksi syy sille miksi 500 000 suomalaista syö jatkuvasti masennuslääkkeitä ja 300 000 jatkuvaa lääkitystä unettomuuteen. Ne traumat vaivaa. Ja apua ei anneta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oisin pahasti traumatisoitunut lapsena, jos mulla olisi samanlainen vanhempi.
En varmaan olisi elossa, jos olisin kokenut saman kuin ap. Ap:n vanhempi on todella sairas ihminen, jonka pitäisi olla laitoshoidossa.
No meitä vastaavasti kohdeltuja on paljon ja mä ainakin olen vanhempani käytöksestä traumatisoitunut. Vanhempi siis haluaa vahingoittaa ja tuhota lapsensa. Mutta tähän ei vaan saa apua, esim mä en saa terapiaa, se evätty molemmilla kerroilla kun hain apua. Syy oli se että mulla ei ole masennusta. Pelkkä traumatausta ei ilmeisesti riitä. Mulle sanottiin että mitään lausuntoa et voi saada joka mahdollistaa terapian koska olet ihan reipas työssäkäyvä.
Tätä vasten on ihan käsittämätöntä miten jotkut pääsee terapiaan esim siitä että ei motivoi, ei innosta tai on päämäärätön olo. Minä en sitten vuosikymmenten väkivallan uhrina ole oikeutettu mihinkään apuun.
En voi kuvitella sitä tuskan määrää mitä toiset joutuvat kokemaan vanhempiensa takia.
On niin väärin että vanhemmat syyttää lapsiansa omista virheistään. Vaikka jotkut eivät olekaan toivottuja lapsia niin ei se oikeuta pahoinpitelemään lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat eronneet. Lapsesta saakka olen saanut kuulla, kuinka paha ja ilkeä oli isäni ja kuinka tunnettua ilkeydestään hänen sukunsa. Sitten viittaukset "olet kuin isäsi". Oikeasti se pahan tunne jäänyt kytemään itseeni.
Vierailija kirjoitti:
Et tiedä onko oikeus suuttua :""""""DDDDD Jotain rajaa tuohon u h r i u t u m i s e e n, menee jo noloksi.
kyllä se tunne siitä, onko oikeus suuttua vai ei, onko ilkeä ihminen vai ei, hämärtyy jos kasvaa aivan kahjossa ympäristössä lapsuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sentään joku vastaa kivasti, kiitos :)[/quote]
Kysyjä tiesi " oikean ja kivan" vastauksen jo kysyessään!
Nyt ihmettelen, miksi hän kysyi?
27 vuotta kuuntelin tätä koska "ollaan kuitenkin perhettä" sitten tajusin että hetkinen eihän tämä näin mene ja vähin äänin etäännytin itseni. Paras päätös ikinä, olisi pitänyt tehdä näin jo heti kun muutin tai siis kun heitettiin 18v pihalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tärkeä aihe keskustella. Varsinkin tietyssä ikäluokassa, jonka nimeä ei saa ääneen sanoa, on erittäin paljon luonnevikaisia (siis selvä tilastopoikkeama) ja heillä oli muutenkin julma, väkivaltainen ja alistava kasvatusote. Lukekaapa joskus ketjua 70-luvulla syntyneiden lasten äidit. Silmiä avaava ketju.
Mutta: nyt oli taannoin joku artikkeli (harmi etten muista mistä luin) että pitkän laskukauden jälkeen (siis luonnehäiriöiden määrä vähentynyt pikällä ajanjaksolla) määrä on yllättäen lähtenyt taas nousuun. Edellisen tilastopiikin kanssa selittävä tekijä oli sota, siis että sodankäyneet vanhemmat siirsi traumat lapsiin ja siksi niistä iso osa tuli luonnehäiriöiseksi. Mutta mikä syy on nyt? Sitä ei artikkelin mukaan tutkijat tienneet ja olivat ymmällään asiasta.
Tää on paha uutinen ja tarkoittaa että tulevaisuudessakin lapset kärsivät. Toivottavasti nykyään on parempi lastensuojelu. Mä olen itse rajusti kaltoinkohdeltu ja mikään lasu tai sossu ei silloin näitä seulonut. Eikä naapurit tehneet mitään ilmoituksia vaikka kuuli miten lapsia pieksettiin ja lapset huuti kivusta ja kauhusta.
Vierailija kirjoitti:
27 vuotta kuuntelin tätä koska "ollaan kuitenkin perhettä" sitten tajusin että hetkinen eihän tämä näin mene ja vähin äänin etäännytin itseni. Paras päätös ikinä, olisi pitänyt tehdä näin jo heti kun muutin tai siis kun heitettiin 18v pihalle.
Mä sain tehtyä vasta siinä reilu 40v iässä tuon päätöksen ja kadun valtavasti etten tehnyt sitä jo yli 25v aikaisemmin , heti kun muutin pois kotoa muualle. Annoin aivan turhaan rääkätä itseäni vielä 25 v lisää. Mennyt elämä monelta osalta hyvin pilalle vanhempieni kiusaamisen ja väkivallan takia. Sentään nyt sain pelastettua itseni.
Älkää muut tehkö samaa virhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sentään joku vastaa kivasti, kiitos :)
Kysyjä tiesi " oikean ja kivan" vastauksen jo kysyessään!
Nyt ihmettelen, miksi hän kysyi?
Kerros viisastelija miten sinä vastasit alkuperäiseen kysymykseen ja mitä antia toit keskusteluun? Niin, et mitään, menehän muualle besserwisseröimään.
T. Yksi ketjuun vastannut
Tästä jos mistä pitäisi puhua ja kirjoittaa lehdissä. Tämä on aikakautemme viimeisiä salattuja tabuja josta kukaan ei kehtaa kertoa.
Itseltäni kesti vuosikymmeniä tajuta, että äitini oli paljon kylläkin hienovaraisemmin kuin ap polkenut itsetuntoani. Ihmettelin vaan miksi en tuntenut häntä kohtaan samanlaista empatiaa kuin vaikkapa anoppiani kohtaan. Nyt keski-ikäisenä olen kyllä äitini kanssa tekemisissä mutta olen oppinut olemaan välittämättä hänen yrityksistään manipuloida minua ja saada minulle pahan mielen. Hän ei siitä tule muuttumaan. Kannustaisin lukemaan asiasta ja opettelemaan heijastamaan manipuloinnin itsestä poispäin niin ettei narsisitilla ole enää valtaa sinun tunne-elämään.
Kysyt siis ihan tosissasi? En todellakaan sietäisi keneltäkään tuollaista. Katkaisisin välit. Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Sinä, ei kukaan muu. Vedä siis rajat. Kukaan ei tee sitä puolestasi. Et myöskään voi muuttaa ketään, joten rajojen veto on aika lailla ainoa mahdollisuus.
Luin vain aloituksen. En tiedä voiko tällainen olla totta! Uskomatonta lyttäämistä läheiseltä ihmiseltä, jonka pitäisi olla sinua varten, kehuen, kannustaen, rakastaen ja lohduttaen.
Vastaavassa tilanteessa sanoisin napakasti, että tuollaiset sanat loukkaavat ja se täytyy lopettaa nyt heti.
Kysyisin, miltä vanhemmasta itsestään tuntuisi kuulla tuollaista?
Kertoisin jämäkästi, mutta ystävällisesti, että jos puheet ja käytös ei muutu, niin en voi olla tekemisissä, koska se vaikuttaa mielenterveyteeni negatiivisesti, enkä enää jaksa ja pysty.
Mieluiten tämä siis kasvotusten kertomalla ja juttelemalla. Riitelyksi ei saa mennä.
Tilanteesta riippuen (jos vastassa silmitön huuto tms.) voisi tämän kertoa myös kirjeitse.
Joillekin tapauksille voisi sopia sekin, että kokeilee miten itse reagoi moiseen.
Samanlaisella äänenpainolla /haukkumisella /huudolla kaikki kommentit vain solkenaan takaisin. Oikein ryöpytys. Sittenpä voisi katsoa miten reagoi ja kysyä, että miltä tuntuu ja hoksauttaa, että näinhän sinä itsekin olet minulle puhunut vuosikymmeniä. Ehkä tajuaisi.
Tsemppiä!
En olisi tuollaiseen äitiin yhteydessä. Tosin en tiedä mikä riita teillä on ollut ja mitä itse olet sanonut kun olet saanut tuollaisia vastauksia. Äitisi ei ole normaali eikä toimi niinkuin äidit yleensä.
Pyrkisin olemaan tekemisissä tuollaisen vanhemman kanssa niin vähän kuin mahdollista. Omalta puoleltani en pitäisi yhteyttä, en soittaisi, en laittaisi viestejä, en menisi tapaamaan. Rajoitetusti reagoisin hänen yhteydenottoihin. Tarkoitan, että jos vanhemmalla on joskus oikeaakin asiaa, niin vastailisin.
Tosiaan sympatiat sinulle, ap. Minunkin vanhemmillani oli omat puutteensa, mutta tuo mitä kerroit, on paljon pahempaa.