Kolumni: Pääministeri Sanna Marinin juhlimista puolustetaan nyt kahdella perustelulla, jotka eivät kumpikaan kestä tarkastelua
Ovat sitä äijätkin politiikassa juoneet viinaa ja juhlineet. Hepä vasta ovatkin. Muistellaan vaan entisiä Kekkosen aikoja.
En ota tässä kolumnissa kantaa pääministeri Sanna Marinin (sd.) biletysvideoihin ja niistä nousseeseen keskusteluun enkä yritä kertoa, onko Marinin käytös ollut arveluttavaa tai tuomittavaa vai ei.
Mutta kritisoin joitakin niitä perusteluja, joilla hänen käytöstään on puolustettu. Kahvipöytäkeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa on nyt oikeutettu pääministeri Marinin toimintaa sillä, että näin on ennenkin tehty, niin ovat miehetkin aina tehneet. Ei se, että ennen vanhaan miehet ovat tehneet jotakin kenties kyseenalaista, oikeuta tänä päivänä naisia tekemään sitä samaa. Päinvastoin, ei naisten eikä miesten pidä enää toimia mahdollisesti hapantuneiden tai virheellisten toimintamallien mukaan.
On sitä ennenkin tehty -perustelullahan voisi oikeuttaa mitä vain.
Työkavereiden pyllyjä voisi lupia pyytelemättä yhä nipistellä ohi kulkiessaan tai ainakin pikkujouluissa bailatessa. Niinhän sitä on ennenkin tehty.
Julkisten laitosten ja yksityisten yritysten urakoita ja hankintoja voisi yhä jaella sillä perusteella, kuka antaa mukavimmat pikku lahjukset. Niin on ennenkin välillä tehty.
Työpaikoilla voisi huojua vähän humalassa, koska niin sitä ovat jotkut ennenkin tehneet.
Pomopaikoille voisi yhä valita vain miehiä, koska sillä tavoinhan ne on ennenkin täytetty.
Ja se n-sana. Onhan sitä ennenkin käytetty.
Ja niin edelleen.
Jos haluaa olla uudistusmielinen, tuulettaa asenteita ja karistaa epäreiluja toimintamalleja, ei voi yhtäkkiä peruuttaa ja ottaa turvakseen lausetta niin on ennenkin tehty.
Jos siis haluaa puolustaa Marinin oikeutta juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön, pitää käyttää muita perusteluja. Sellaisia, jotka kestävät tarkastelun.
Minäkin olen bilettänyt.
Siinä toinen, nyt paljon viljelty tapa puolustaa pääministerin juhlimista. Sekään ei pidä merivettä. On eri asia, kun minnamyyjä tai ilkkainsinööri tekee jotakin kuin että sen tekee maassa suurta valtaa käyttävä pääministeri. Häntä arvioidaan ja kuuluukin arvioida eri kriteerein.
Kun ottaa vastaan tehtävän esimerkiksi presidenttinä, piispana, poliisipäällikkönä tai pääministerinä, samalla ottaa vastaan minnamyyjää suuremman vastuun ja tilivelvollisuuden omasta käytöksestään.
Jos siis olet sitä mieltä, että pääministeri juhlikoon, älä perustele sitä sillä, mitä tavan kansalainen tekee.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.
Kommentit (590)
Vierailija kirjoitti:
Ei rehellisesti sanoen kyllä kiinnosta :D maailmassa soditaan kriisit painaa ydinsota on oven takana ja joidenkin uran kohokohta on kirjoittaa sontaa jostain juhlivasta ministeristä. Ei väliä vaikka olisi ollut halla aho soini tai stubb umpikännissä klubilla kalsareissaan, maailmassa on oikeitakin merkittäviä tapahtumia
Niin joita Marinin olisi pitänyt olla hoitamassa eikä juhlimassa.
Vierailija kirjoitti:
Toivon todella, että joko näistä nykyisistä kohuvideoista tai uusista, vielä julkaisemattomista löytyy selvä, pomminvarma todiste siitä, että bileissä on käytetty huumeita.
Tästä seuraa, että myös SM:n julkinen valehtelu toimittajille tulee todistetuksi.
SM tietää tasan tarkkaan, että siinä vaiheessa, kun asia selviää, peli on menetetty. Sitä ennen käytetään kaikki keinot, silmät kirkkaina selitetään musta valkoiseksi. Sannalla on nyt koko ura pelissä.Bill Clinton ja Ilkka Kanerva eivät kaatuneet siksi, mikä aiheutti kohun. Vaan siksi, että valehtelivat.
Mee hetkeks ottaa raitista ilmaa. Oot sekasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rehellisesti sanoen kyllä kiinnosta :D maailmassa soditaan kriisit painaa ydinsota on oven takana ja joidenkin uran kohokohta on kirjoittaa sontaa jostain juhlivasta ministeristä. Ei väliä vaikka olisi ollut halla aho soini tai stubb umpikännissä klubilla kalsareissaan, maailmassa on oikeitakin merkittäviä tapahtumia
Niin joita Marinin olisi pitänyt olla hoitamassa eikä juhlimassa.
Hänhän on niitä hoitanut toisin kuin sinä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työajalla kännääminen vain on typerää.
Hän ei ollut töissä vaan vapaalla. Taitaa olla percelille sekin epäselvä, mitä kokonaistyöaika tarkoittaa. Vain sitä ettei ylitöitä lasketa eikä korvata erikseen.
Ja tässä Kekkonen
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50228624
3:45 Kekkonen tanssii äijäsakissa
8:48 Kekkonen laulaa ja juoSaunomista ei nähdä tällä filmillä mutta hän nakuili kameroiden edessä monesti.
Mitä merkitystä jollain Kekkosella on? Äijä on ollut kuolleena htä kauan kuin Sanna Marin on ollut elossa.
Pääministerillä EI OLE työaikaa vaan hän on AINA töissä
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.
Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työajalla kännääminen vain on typerää.
Hän ei ollut töissä vaan vapaalla. Taitaa olla percelille sekin epäselvä, mitä kokonaistyöaika tarkoittaa. Vain sitä ettei ylitöitä lasketa eikä korvata erikseen.
Ja tässä Kekkonen
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50228624
3:45 Kekkonen tanssii äijäsakissa
8:48 Kekkonen laulaa ja juoSaunomista ei nähdä tällä filmillä mutta hän nakuili kameroiden edessä monesti.
Miksi pääministerin pitäisi alkaa toistaa noita juttuja viisikymmentä vuotta myöhemmin?
PETTERI Järvisen mielestä videot osoittavat pääministerin harkintakyvyn täydellistä pettämistä vakavassa turvallisuustilanteessa, jossa Suomi edelleen on.
Ymmärtäisin, jos videot olisi salaa kuvattu ja hän olisi vain bilettänyt, mutta kun hän poseeraa kameralle ja on ilmeisesti hyväksynyt, että sitä jaetaan.
Tuolta linkin takaa.
Eli EIKÖHÄN TÄMÄ OLLUT NYT TÄSSÄ. Puolustelijat, voitte mennä nurkkaan häpeämään. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei rehellisesti sanoen kyllä kiinnosta :D maailmassa soditaan kriisit painaa ydinsota on oven takana ja joidenkin uran kohokohta on kirjoittaa sontaa jostain juhlivasta ministeristä. Ei väliä vaikka olisi ollut halla aho soini tai stubb umpikännissä klubilla kalsareissaan, maailmassa on oikeitakin merkittäviä tapahtumia
Niin joita Marinin olisi pitänyt olla hoitamassa eikä juhlimassa.
Hänhän on niitä hoitanut toisin kuin sinä
Tämä maa on karmeimmassa tilanteessa koko itsenäisyyden aikana.
Marin ei ole tehnyt mitään se eteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työajalla kännääminen vain on typerää.
Hän ei ollut töissä vaan vapaalla. Taitaa olla percelille sekin epäselvä, mitä kokonaistyöaika tarkoittaa. Vain sitä ettei ylitöitä lasketa eikä korvata erikseen.
Ja tässä Kekkonen
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50228624
3:45 Kekkonen tanssii äijäsakissa
8:48 Kekkonen laulaa ja juoSaunomista ei nähdä tällä filmillä mutta hän nakuili kameroiden edessä monesti.
PM on aina töissä, juntti!

Tee sinäkin osasi ja mene ensialkuun vaikka töihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.
Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?
Puolustan. Bilettäminen ei edelleenkään ole rikos.
Meidän Sannuli saa ryypätä kun Virolainenkin ryyppäsi!
Zibuli kirjoitti:
Eiköhän jopa pääministerillä ole vapaa-aikaa iltaisin/öisin jos ei ole erillistä edustustehtävää? Hän oli vapaa-aikaansa viettämässä, koska edustustehtäviä ei ollut. En ole kuullut, että Suomessa olisi pääministerin vapaa-ajanvietolle jotkin erilliset lainvelvoittavat ohjeet, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
piti olla loma vl mutta perui sen, ts oli työajalla bailaamassa mm Bilehile Ilmarin kanssa, iänestäkäähän Pirkanmaalaiset taass Ilmari eduskuntaan ens keväämnä. Tulee jännät vaalit, monta päätä putoaa ja uusia tulee tilalle. Muistakaa kans äänestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin on mauton, nolo, lapsellinen, itsekeskeinen minä minä minä saan tehdä mitä minä haluan ihminen. Todella järkyttävä roolimalli, Pääministeri nimittäin on roolimalli. Oma teinipoikani sanoi, että todella nolo ihminen tuo Marin. Jos teini ymmärtää, niin eikö tuo Marin ymmärrä, kaikkihan oli vain laillista mitä hän on tehnyt. Todella päästään sekaisin koko akka, en voi muuta sanoa.
Mitä muuta Pohjanmaalle? Mitä ne muut sinun 11 lasta ovat sanoneet?
Olen yksinhuoltaja Treelta. Meillä opetetaan elämän aakkoset niinkuin ennen tehtiin. Meillä ei eletä tämän nykyajan typeryyden mukaan. Meidän kodissa asuu aivot ja arvot, ei moraalittomuus. Meillä osataan ajatella omilla aivoilla ja myös erottaa oikein ja väärin tekemisen rajat. Suosittelen tätä myös muille, tyhmät älkööt vaivautuko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna Marin on mauton, nolo, lapsellinen, itsekeskeinen minä minä minä saan tehdä mitä minä haluan ihminen. Todella järkyttävä roolimalli, Pääministeri nimittäin on roolimalli. Oma teinipoikani sanoi, että todella nolo ihminen tuo Marin. Jos teini ymmärtää, niin eikö tuo Marin ymmärrä, kaikkihan oli vain laillista mitä hän on tehnyt. Todella päästään sekaisin koko akka, en voi muuta sanoa.
Ja sinä olet ehdottoman hyveellinen ihminen, ihminen, joka et ole koskaan tehnyt mitään väärin? Et edes kirjoittanut/sanonut väärää todistusta lähimmäisestäsi?
kysymys on Pääministeristä, hän ei oo nyt tavallinen tallaaja. Tavallinen tallaaja voi juoda itsensä umpihumalaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työajalla kännääminen vain on typerää.
Hän ei ollut töissä vaan vapaalla. Taitaa olla percelille sekin epäselvä, mitä kokonaistyöaika tarkoittaa. Vain sitä ettei ylitöitä lasketa eikä korvata erikseen.
Ja tässä Kekkonen
Katso Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50228624
3:45 Kekkonen tanssii äijäsakissa
8:48 Kekkonen laulaa ja juoSaunomista ei nähdä tällä filmillä mutta hän nakuili kameroiden edessä monesti.
Se oli silloin. Nyt on nyt.
Silloin sai myös polttaa vapaasti melkein missä vain, silloin sai tytötellä sihteeriä ja nipistää pyllystä, silloin sai puhua neexxreistä, silloin sai lapsi ostaa tupakkaa kioskilta, silloin ei tarvinnut käyttää turvavyötä autossa, silloin pienet lapset saivat olla keskenään kotona taisilloin opettaja sai nostaa oppilaan kauluksesta seinälle jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.
Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?
Puolustan. Bilettäminen ei edelleenkään ole rikos.
Huumeiden vetäminen on rikos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ja muut naisvihaajalampaat tässä ketjussa: onks teillä loppupeleissä ketään, joka teistä välittäis, kun teillä on aikaa vatvoa Marinin yksityiselämää suurin osa ajastanne? Toihan on jo mielisairasta. Ei Marin ole tehnyt mitään laitonta. Ja kaikenmaailman pedareita ja raiskaajia te kuitenkin täällä aina puolustelette, mutta Marinin bilettäminen on jokin suurikin rikos.
Puolustatko Purraa tai vaikkapa Räsäsen Päiviä yhtä kiihkeästi jos sellainen aika tulisi?
Eihän ne puolusta muita kun Sannaa. Naisvihaaja argumentti kääntyy itseään vastaan, mutta eihän nää idiootti edes sitä tajua.
Paljon kiinnostaa kateellistenhiekkapillujenjorinat
BUAHAHAHAHHAHAHAH
Jos rouva on viiden aikaan kotosalla kömpinyt, niin veikkaan, että hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin mennyt selvittämään päätään nukkumalla. Panotanssit oli tanssittu jo iltasella Oltsun ja muiden kanssa. Niistä olikin kuvaa.