###MARRASMURUJEN SYNNYTYSKERTOMUKSET###
Laitanpa tänne pinon, niin saadaan kaikki vuorollaan kirjoittaa mahdollisimman yksityiskohtaisen selonteon :)
Kommentit (38)
Lauantai-iltana alkoi säännölliset supistukset jotka olivat jatkuneet yli kaksi tuntia kunnes lähdimme kohti sairaalaa (matkaa 120km). Menimme saliin noin yhden aikaan yöllä ja supistuksia tuli edelleen mutta ne eivät tuntuneet kovenevan. kello neljä supistukset loppuivat. Mies lähti tuttavan luokse yöksi ja minä jäin saliin. Aamulla lähdin pois koska mitään ei tapahtunutkaan.
Seuraavan päivän vietimme siskoni luona lähellä sairaalaa. Olo oli tukala ja supistuksia tuli epäsäännöllisesti. päätin jäädä siskoni luo yöksi koska olo oli niin tukala ja kotiin pitkä matka.
Su-ma yönä heräsin yhden aikaan vessaan jolloin tuli lapsivettä. Lähdin taas saliin. Supistuksia tuli, mutta eivät olleet säännöllisiä ja kivuliaita. sain nukahtamislääkettä ja nukuin tunnin. Neljältä heräsin kovaan supistukseen. Ne muuttuivat säännöllisiksi mutta niiden kanssa pystyi olemaan ilman kipulääkitystä. Menin altaaseen rentoutumaan kunnes kuuden aikaan supistukset alkoivat olla niin pahoja että pyysin kivunlievitystä, spinaalia. jostain syystä en sitä saanut vaan seitsemän aikaan sain epiduraalin. Sen jälkeen tuli kova ponnistamisen tarve ja kohdunsuu olikin jo kokonaan auki. Ponnistusvaihe oli todella kivulias mutta kesti onneksi vain 5min. Klo. 7.25 syntyi tyttövauva.
nyt kuuluu kutsu, täytyy mennä!
On keskiviikko (1.11.2006), normaali päivä päiväunineen sai järkyttävän päätöksen.
Aamulla tuli vielä miehelle sanottua että kyllä me täällä kotona pärjätään sen aikaa että hän käy vähän töitä tekemässä. Mitään ennakoivaa ei ollut, Kaikki ne viikkoja jatkuneet supistukset sun muut olivat täysin poissa. Olo oli erittäin hyvä. Kiitän onneani ettei ruoka juuri tuona päivänä maistunut ollenkaan. Esikoinen söi ja sitten mentiin päiväunille, ehdittiin noin tunti nukkua ja herättiin pirteänä tarkoituksena jatkaa päivän muita touhuja. Kun yritin nousta pedistä ylös, lorahti petiin reippaasti jotakin. Nopea katsaus ja kauhistus! Verta. Paljon verta. Säntäsin kiireellä ylös ja lähetin (ihme kyllä) esikoisen rauhallisella äänensävyllä omaan huoneeseen leikkimään. Sitten lorahteli lisää...Kiireellä vessaan. Ja vielä lisää...
Kaikki paikat ihan veressä. Tajuan että apua, kännykkä on keittiössä. Pakko soittaa mies kotiin, pakko soittaa ambulanssi. Lattioista välittämättä säntäsin keittiöön ja hain puhelimen, takaisin vessaan soittamaan miehelle ja heti perään hätäkeskukseen. Hätäkeskukseen soittaessa tuli itku ja minua pyydettiin rauhoittumaan, rauhoituinkin kun tajusin että apua on tulossa. Kaikki on kunnossa...Pääsen hoitoon.
Mies on jo hyvää vauhtia matkalla, taksissa...
Supistukset alkoivat kovina 10min jälkeen ensimmäisestä lorahduksesta, heti parin minuutin välein. Ja aikasemmat supistukset tosiaan, ne olivat näihin verrattuna erittäin kesyjä.
Tuossa ennen supistuksien alkua, siivosin kodista pahimmat sotkut pois. Mies sai sitten myöhemmin hoitaa loput.
Ovikello soi...
Avaan oven...
Meinasi päästä älähdys kun tajusin että oven takana on PALOMIEHIÄ!
Mitä helvettiä...
No, ensihoitajat heilläkin on.
Taustatietojen lomassa he sitten mittailevat pulssia yms. ja odottelevat että ambulanssi pääsee paikalle.
Vihdoin hekin saapuvat...
Tajuan että mies ei vieläkään kotona. Sanonkin sitten etten suostu lähtemään kotoani mihinkään ennen kuin mies tulee.
En suostu jättämään lasta yksin.
Kunnes mulle ehdotetaan että jos tänne jää heistä joku leikkimään esikoisen kanssa siksi aikaa että mies tulee. Suostuin ja sitten mentiin.
Kolme ensihoitajaa jäi meille kotiin odottamaan miestä ja leikkimään lapsen poliisiautoilla, ambulansseilla ja paloautoilla. Safariautokin pääsi leikkiin mukaan.
Matka ambulanssissa oli yhtä tuskaa...
Supistuksia tuli ja erittäin kovina. Pillit päällä sitä mentiin.
Vihdoin ja viimein päästiin sairaalaan. En tiedä kuinka kauan aikaa siinä meni ajaessa sinne mutta sepä ei ole nyt oleellista. Koitan päästä siihen itse asiaan eli synnytykseen :D
Kodin pihassa oli muuten melkoinen kaaos.
Kaksi ambulanssia, paloauto ja lääkärin henkilöauto. kaikki varattu mulle :D Minä kun pyysin yhtä ambulanssia vain...
Hävetti ne palomiehet...
Minä yöpaidassa...ilman housuja...valuen verta...
Mutta se oli vain hetkellistä.
Takaisin siis sinne sairaalaan...
Siellä vauvaa ultrattiin, supistus/sydänkäyrää otettiin sillä aikaa kun leikkaussalia valmisteltiin. Kohdunkaula oli hävinnyt ja olin jo joitakin senttejä auki...mutta en enää muista paljon. Olin varmaan jonkinlaisessa shokissa. Vauva oli kuitenkin kunnossa. Leikkaus alkoi.
Kello oli 15.03 kun leikkaus alkoi, vauva syntyi 15.07 ja leikkaus päättyi 15.29. Leikkauksen alussa sain happiviikset, epiduraalin, muhun kiinnitettiin myös kaikenlaisia muita mittareita ja laitettiin vielä yksi kanyyli (ensimmäinen ambulanssissa) ja katetri kiinnitettiin.
Selkään siveltiin erittäin kylmää ainetta, en muista mikä sen tarkoitus oli. Vatsa värjättiin vaaleanpunaiseksi. Epiduraalia laittaessa oli mulla vaikeuksia hallita omaa kehoa kun supistus tuli häiritsemään kesken kaiken. Mutta sitten kun se alkoi vaikuttaa niin multa pääsi helpotuksen huokaus, nyt ei enää supistuksia (voi kuinka väärässä olinkaan).
Jalat puutuivat täysin, vatsa samoiten...
Mitään en tuntenut rinnoista alaspäin.
Tai tavallaan tunsin, mutta ei sattunut yhtään.
Harmittelin leikkauksen aikana että mies ei kerennyt mukaan. Hänenhän piti viedä ensin esikoinen hoitoon...
Ennen kuin edes tajusin...
Leikkaus oli ohi ja minulle syntyi TYTÄR! Painoa oli 3545g ja pituutta 49cm. Yhdeksän pisteen lapsi (yksi piste pois väristä).
Tyttöä näytettiin minulle muutamia minuutteja kunnes hänet vietiin pesulle ja punnitukseen. Minut kärrättiin melkein heti heräämöön jossa tuli vietettyä norm. 2h sijasta 5h kun leikkaushaava vuosi verta.
Kohtu supistui hitaasti. Ja jalatkaan ei toiminut pitkään aikaan kunnolla.
Kohdun painaminen leikkauksen jälken sattui kauheasti mutta kestin sen ilman ininöitä ja valitusta niin hoitajathan sitä ihmettelemään...
Johon minä vaan totean että juu, korkea kipukynnys mulla...(joopa joo). Myöhemmin kuulin että mieskin on jo ehtinyt sairaalaan ja hän on vauvan kanssa. Tulee sitten katsomaan minua.
5h kuluu ja pääsen vihdoin ja viimein osastolle...
Yllätyksekseni saan vauvan heti osastolla syliin ja sain pitääkin hänet luonani niin pitkään kun jaksoin. Yöksi tyttö pääsi hoitajien hoiviin.
Seuraavana päivänä ylös ja kun pääsin ylös ei olisi tahtonut enää laskeutua alas :D Petiin meneminen ja sieltä nouseminen oli yhtä tuskaa...
Ensimmäinen nousu, näin tokalla synnärikeikalla ei ollut niin vaikea mitä ensimmäisessä mutta tuntui se silti.
Tästä se sitten alkaa...
Yhteinen elämä pienen tyttövauvan kanssa.
Verenvuodosta vielä sen verran että sen syy ei selvinnyt...
Istukka oli kunnossa, täydellinen.
Kirkasta lapsivettä oli niukasti jäljellä leikkauksessa.
Verenhukka 600ml + se mitä ehti vuotaa ennen leikkausta.
Olin huolissani että sektiohaava tehdään pystyyn mutta kirurgi sanoi että kyllä hän vanhasta arvesta menee ettei me kuitenkaan ankkuria viitsitä mulle tehdä :D
Tarina on aika sotkuinen mutta niin oli kyllä synnytyskin.
Meidän tyttö, skorpioni. Päätti itse milloin haluaa syntyä.
Nyt kotona :) Kipeänä, onnellisena ja väsyneenä :)
Jälkisupistukset ja ummetus ja haavakipu vetää sillon tällöin mielen matalaksi. Hormonit...en ole ennen itkenytkään ilman selkeää syytä.
Swehina
Jos jotain unohtui niin lisäilen myöhemmin...
Nyt lepäämään...
Pakko laittaa kommenttia noihin teidän teksteihin...
Mulla tuli aivan kyyneleet silmiin, kun luin noita teidän synnytyskertomuksia. Ihanaa kuulla, että voitte hyvin ja parantelette nyt kotona!
Kaikkea hyvää koko teidän perheillenne ja teille. :)
Ja kaikkea hyvää myös muille nyyttinsä saaneille!
CC 37+2. Perässä tullaan. :P
kyyneleet valuen luin tekstinne...onneksi kummatkin tarinat päättyivät hyvin!!
Tuuli
Sunnuntaina 29.10. iltapäivällä minulla alkoi lapsivedet lirahtelemaan. Meillä kesti monta tuntia ennen kuin tajusimme että kyseessä oli todellakin vesien meno. Vasta myöhään illalla vesi muuttui verensekaiseksi ja soitin synnytysvastaanotolle. Siellä sanottiin että jos ei pahemmin supistele niin kotona voi odottaa aamuun. Puolenyön jälkeen alkoivat supistelut ja siitä noin 1,5h niin lähdimme sairaalaan.
Olin puolisen tuntia käyrillä, mutta supistukset eivät jostain syystä piirtyneet minulla sillä maha-anturilla. Kätilö sanoi että ei ne kaikilla näy ja kyllä hän uskoo siitä huolimatta. Paikat oli kahdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä. Sain peräruiskeen, mutta kun supistukset ei siitä tihentyneet niin " sain" mennä vielä yöksi kotiin. Kotona oli aika tuskaiset fiilikset, enkä saanut nukuttua ollenkaan. Kahdeksalta aamulla olimme takaisin sairaalassa.
THE-MASU
Taas minut iskettiin käyrille ja supisteluja tuli viiden minuutin välein, ei tosin koneelle... Supistukset olivat niin kipeitä, että pääsin noin puolen tunnin odottelun jälkeen synnytyssaliin. Aluksi hengittelin ilokaasua ja jossain vaiheessa aamupäivää sain epiduraalipuudutuksen (joka tehosi alkuun tosi hyvin). Minut laitettiin oksitosiinitippaan jotta supistukset tihenisivät. Siinä sitä sitten kärvisteltiin tuntikausia, paikat eivät juurikaan auenneet ja epiduraalia lisäiltiin kahden tunnin välein. Kätilöillä vaihtui vuoro ja seuraavalla oli harjoittelija mukana. Noh... suppailut vain jatkui ja voimistui koko päivän, jossain vaiheessa sain kohdunkaulan puudutteen (en huomannut vaikutusta). Välillä huusin kivusta ja välillä puudutteet auttoi, kohdunsuu avautui todella hitaasti. Minulla nousi kuume ja sain antibioottia suoneen. Sain pudendaalipuudutuksen (sekään ei helpottanut oloa) ja pissaa katetroitiin ulos. Oksentelin pitkin päivää enkä ollut syönyt/nukkunut pariin päivään.
Myöhään illalla päästiin siihen maagiseen 10cm auki tilanteeseen ja sain luvan ponnistaa kun supistaa. En tuntenut sitä varsinaista ponnistamisen tarvetta, mutta ponnistin aina kun supisti. Taas vaihtui kätilöillä työvuoro ja tuskainen ponnistusvaihe jatkui. Ponnistusvaiheessa en saanut mitään kivunlievityksiä ja mitä enemmän aikaa kului sitä enemmän pelkäsin että en selviä. Anelin armoa ja huusin että en jaksa ja kuolen kipuun... Kätilö sitten pyysi lääkärin ja muita apujoukkoja paikalle. Lääkäri käytti kolmea eri imukuppia, leikkasi välilihan ja joku painoi minua vatsasta tosi lujaa (se sattui niin että luulin kuolevani). Vauvaa revittiin ulos ties kuinka monen supistuksen aikana ja jossain vaiheessa saatiin vihdoin pää ulos. Kätilö sitten avusti loputkin tytöstä ulos.
Vauva oli niin suloinen ja alkoi heti huutamaan pontevasti. Minua kuitenkin sattui alapäähän niin jumalattomasti ja olinkin revennyt jonkin verran. Istukka tuli onneksi helpolla ulos. Lääkäri parsi minua noin puolisen tuntia, enkä edelleenkään saanut mitään kipuun. Myöhemmin sain pari särkylääkettä, mutta ei se alapään kipu ole vielä puolentoista viikon jälkeenkään täysin poissa :) Vauvakin sai särkylääkettä päänuppinsa vuoksi.
Tyttö siis syntyi 30.10. klo 23.54. ja raskausviikkoja oli 39+4. Vesien menosta noin 33h, supisteluja noin 24h ja virallinen synnytyksen kesto 18h ja 15min. Paino 3535g, pituus 50cm, pisteet 9/9, pipa 37cm. Tyttö voi hyvin ja on edelleen todella suloinen. Äiti toipuu hitaasti mutta varmasti... Tämä synnytys oli ehkä elämäni kamalin kokemus, mutta lopputulos ihana.
Synnytys päätettiin käynnistää rv 38+3 vauvan suuren painoarvion takia. Meidän piti olla synnärillä 18.10. klo 8:00. Eka käyrää 20 minuuttia, sitten vaatteiden vaihto ja odottelua... Klo 9:00 päästiin saliin. Siellä selvisi, ettei synnytystä laitetakaan käyntiin kalvojen puhkaisulla, kuten painoarviota tehnyt lääkäri oli edellisenä päivänä sanonut, vaan mulle laitettiin oksitosiinitippa ja odoteltiin suppareita. Samainen lääkäri kävi kyllä kätilölle heti alkuun huikkaamassa, että ne kalvot pitää laittaa puhki tosi nopsaan, että hän ei usko käynnistyvän pelkällä tipalla. Tuo lääkäri ei kuitenkaan ollut salissa töissä sinä päivänä vaan äitipolilla, joten synnytyssalin lääkäri teki päätöksen kalvoista ja niitä ei sitten puhkaistu.
Tippaa laitettiin koko ajan isommalle ja välillä istuin käyrällä. Käyrä alkoi piirtää " säännöllisiä supistuksia" vartin välein klo 9:45. Supistukset oli kuitenkin vaan niitä mahan kovettumisia, en oikeasti huomannut niitä itse muusta kuin käyrästä. Klo 11 äitipolin lääkäri kävi uudestaan sanomassa, että kalvot puhki, ei tuomuuten etene. Tämän jälkeen kätilö sanoi, että " lounaan jälkeen" ... Mulle tuotiin lounas klo 11:00 ja mies lähti kaupungille syömään. Olin jo siinä vaiheessa ihan älyttömän kärismätön, olin 2h ollut tipassa ja missään ei tuntunut. Tiuskinkin kätilölle vähän siitä, että on se nyt kumma kun tässä muka synnytetään eikä missään tunnu!! Että ei edes nipistä. Kätilö totesi tähän, että ei tässä nyt niin tarvi kipeää ottaakaan... Mies tuli syömästä klo 12 maissa ja olin tismalleen samassa tilanteessa kuin hänen lähtiessään, kyllästynyt, turhautunut ja kiukkuinen ;) Odoteltiin siinä sitten sitä kalvojen puhkaisua " lounaan jälkeen" . Kätilö toi saliin valmiiksi ponnistusjakkaran ja sanoi, että koitetaan sitä sitten myöhemmin, että miltä tuntuu.
Klo 13:00 lääkäri vihdoin tuli saliin ja kyseli alkuun vointia: kerroin, että yhtään kipeää supparia ei ole tullut ja että en usko mitään tapahtuneen 4h tipalla olon aikana. Lääkäri tarkisti tilanteen ja tuomio oli se mitä tiesinkin: kohdunsuu 2-3 sormelle auki, pehmeä, kanavaa vähän jäljellä. Tismalleen sama tilanne kuin edellisenä päivänä painoarviossa. Kalvot laitettiin puhki ja jo samalla kun lääkäri riisui hanskojaan ja toivotteli kärsivällisyyttä tuli eka TODELLA kipeä suppari. Ihan niin kuin taikaiskusta muuttui tilanne täysin. Suppareita alkoi tulla 2-3 minuutin välein heti ja olivat toinen toistaan kipeämpiä. Aluksi makasin kyljelläni sängyllä, kun ajattelin että kaikkien piuhojen kanssa olisi vaikea olla ylhäällä. Mies haki lämpöpussin, jolla painoi supparin aikana alaselkää (mulla supparikipu tuntui vain siellä alaselässä).
Hetken päästä alkoi olo olla sängyllä tukala ja nousin jaloilleni, suppareiden välillä seisoskelin ja verryttelin jalkoja ja suppareiden aikana nojasin käsilläni sänkyyn ja köyristin selkäni ja mies edelleen painoi lämpöpussilla supparin aikana. Jossain vaiheessa mies totesi, että tää on aika perverssi näky ovelta päin :) Ja mua jopa nauratti :)
Klo 13:30 kätilö sanoi, että heti kun alkaa tuntua siltä että tarvitsen puudutetta, niin sanoa vaan, että ei mun tarvi luomuna tätä vauvaa synnyttää. Hetken päästä olinkin jo niin kipeä, että pyysin kohdunkaulanpuudutteen, josta oltiin aikaisemmin päivällä jo juteltu, että sitä koitetaan. Epiduraalia en missään nimessä halunnut eikä sitä kyllä tarjottukaan.
Klo 14:00 äitipolin lääkäri tuli laittamaan puudutetta, pahoitteli sitä että tuli myöhässä, mutta ei ollut päässyt aikaiseemin tulemaan. Olin tuolloin 5cm auki. Puudute tehosi heti ja suppareilta meni se pahin kärki pois, se jonka aikana luulee kuolevansa... Kipeää siis teki edelleen, mutta sen kivun kanssa pystyi olemaan. Klo 14:30 alkoi olo olla kuitenkin taas ihan kauhea. Pari supparia meni ja ajattelin, että tää ei lopu koskaan, en jaksa, en halua... Oksetti, sattui, kakatti... Käskin miestä kutsumaan kätilön paikalle (oltiin kahdestaan tuolloin), sanoin että nyt on jotain sellaista, että en enää pärjää.
Kätilö tuli opiskelijan kanssa saliin ja opiskelija katsoi ensin tilanteen, kello oli n. 14.36. Kuulin vain sanat " täällä on pää jo tulossa" ja sitten kätilö äkkiä koitti itse ja totesi " joo tää tulee nyt, ala vaan ponnistaa!" . Äkkiä saliin pelmahti toinen kätilö opiskelijoineen ja neljä naista seisoi alapäässä, minä makasin sängyllä ja ainoa ajatus oli " en varmasti ponnista makuultani" ja käskin miehen tukea mut istuvaan asentoon sängylle. Ja sitten ponnistin minkä pystyin. Välillä kätilö käski hiljentää vauhtia, ettei repeä. Siinä vaiheessa ajattelin, että ai tää kestää kauan... Mutta sitten pää syntyi ja minusta tuntui että kaikki jäi vaan pällistelemään vauvaa :) Huusin kätilöille, että vetäkää se nyt hyvänen aika ulos tai mä räjähdän! No, vetivät ne sen sitten ponnistuksen avulla :) Nuo sekunnit tuntui vaan niin pitkiltä :) Ponnistus laitettiin lopulta alkaneeksi klo 14:38 ja vauvan syntymäajaksi tuli 14:41. Tytön mitat 4105g ja 51cm, py 35,5cm. Edellisen päivän painoarvio oli 4390g, joten onneksi meni vähän pieleen :) Mukava oli kun sai noin pienen vauvan synnyttää esikoisen (4,7kg) jälkeen).
Vauva nostettiin ylös näytille ja pyysin saada tietää sukupuolen: tyttö! Hassu tunne, esikoisen jälkeen oli jotenkin vaikea kuvitella, että pojan lisäksi minusta tulisi myös tytyön äiti :) Vauva oli suloinen :) Synnytyksen avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen kestoksi tuli 1h 41 minuuttia.
Ja sitten alkoikin se koko synnytyksen tuskaisin vaihe. Kun vauva on syntynyt, niin sitä luulee pahimman olevan takana. Vaan ei, istukka jäi jumiin ja sitä sitten alettiin runttaamaan ulos. Kaksi kätilöä ja kaksi opiskeljaa yhdessä tuumin painoi, pursteli, työnsi... Vaan en puhettakaan, että olisi irronnut. Tippa laitettiin taas täysille ja mun käskettiin ponnistaa joka supistuksella. Vaan kun en tuntenut enää yhtään supistusta eikä ollut mitään ponnistuksen tarvetta. Olin vain väsynyt ja halusin olla rauhassa. 45 minuuttia sitä yritettiin tuolla porukalla, sitten pyydettiin lääkäri. Laitettiin cycotec-tabuja ja petidiinipiikki ja supistuksella lääkäri runttasi minkä ikinä jaksoi ja lopulta tunnin yrittämisen jälkeen istukka saatiin ulos. Menetin tuossa vaiheessa vajaat 900ml verta ja senpä tähden synnytystapa oli epäsäännöllinen alatie...
Sitten tarkastettiin vahingot: pieni pintanaarmu ja siihen pari tikkiä. Tikkauksen jälkeen halusin suihkuun ja olo olikin yllättävän hyvä tuosta veren menetyksestä huolimatta. Alapää toki vähän hellänä, mutta ei edes kipeänä. Sain saliin ruoan ja söinkin hyvällä ruokahalulla. Lisäksi tietysti kahvit minulle ja miehelle. Salista päästiin osastolle kaikkien kommellusten ja odottelun jälkeen vasta klo 19:00. Mies oli lähtenyt jo klo 18 maissa hakemaan esikoista hoidosta ja he odottelivat minua ja vauvaa osaston edessä ja siinä sitten sai isoveli heti tuoreeltaan nähdä vauvan. Koko perheellä mentiin siis osastolle ja mies ja esikoinen viipyivät tunnin verran.
Pystyin itse heti synnytyksen jälkeen istumaan ja olemaan ihan niin kuin en olisi synnyttänytkään. Toki hutera olo vähän ja väsytti, muttei muuta. Koituduimmekin jo seuraavana päivänä kun vauva oli 1vrk ikäinen.
Maito nousi rintoihin kolmantena päivänä synnytyksestä ja sitä ennen annettiin pari kertaa lisämaitoa. Mutta maidon noustua ei lisämaitoja enää tarvittu.
Tässäpä tämä :) Oikein ihana ja positiivinen mieli jäi tästä kokemuksesta! Mutta takaisin ei enää mennä samalle asialle, ellei vahinkoa käy ;)
Marrastoive ja pieni tytön tylleröinen pian 8vrk
Lauantaina 5.11 alkoi hieman tujummin supistelemaan ja jotenkin tuli olo, että pidetäänpä ne esikoisen syntymäpäivät nyt hieman extempore seuraavana päivänä, kun kummitkin olivat tulossa kylään ja vierasvaraa oli tarjolla vaikka pieniin kemuihin. Tarkoitus oli alun perin juhlia synttäreitä päivää ennen laskettua vauvan laskettua aikaa.
Sunnuntaina aamupäivällä upaavat supistelut loppuivat, kun touhusin keittiössä ja paistelin synttäriherkkuja. Hieman harmitti mutta jotenkin oli sellainen kutina, ettei tähän kauan voi mennä. Sitä sanotaan, että ¿sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta¿ ja toinen versio, että ¿sen näkee naamasta kun lähdetään synnyttämään¿. Tämä jälkimmäinen piti esikoisen ja nyt taas paikkaansa sillä kasvoihini alkoi kertymään samalla lailla turvotusta pari päivää ennen synnytystä.
Illalla sitten hieroskelin ja painelin niitä kuuluisia akupisteitä jaloista ja sitten iski oluenmaun himo (en tykkää oluesta mutta kummankin raskauden aikana on ollut pakko saada maistaa miehen saunakaljaa muutama hörppy kun mallas maistuu NIIN hyvältä ¿ käsittämätöntä :). Otin sitten ¼ lasin kuohuvaa ja sepäs alkoi ramaisemaan ja rentouttamaan sen verran eli sänkyyn kävi tie.
Unihorteessa tunsin pari supistusta ja sitten lorahti. Kärppänä ylös sängystä ja pöntöllä lupaava lirinä jatkui. Huhuilin miehen hereille, joka soitti heti lapsenvahdille. Äitiäni odoteltiin kolmisen varttia samalla hentoisia supistuksia kuunnellessa. Synnärillä olimme noin puoli kolme.
Sairaalassa pääsin sitten heti käyriin puoleksi tunniksi ja kun kaikki näytti hyvältä, siirryimme odottelemaan tarkkailuhuoneeseen. Siinä viiden maissa supistuksen tömäköituvät ja lähdinkin liikkeelle jotta vauva alkaisi laskeutumaan ja supistukset tulisivat voimakkaammiksi. Väsytti vain jostain syytä niin penteleesti, että mielummin olisin röhnöttänyt sängyssä¿.
Lenkkeilyn jäkeen otettiin taas käyrää ja käyrällä olo alkoi olla jokseenkin kurjaa, kun aturit ja vyöt painoivat ja lisäsivät supistuksia. Seitsemän maissa kätilö ehdotti ammetta ja siinne suuntasin ilolla.
Amme olikin ihana, sellainen uudenaikainen poreamme jonka yläpuolelle oli laitettu kuituvaloista ¿tähtitaivas¿. Olo oli aivan luksusta ja veden vaikutus oli välitön, supparit muuttuivat siedettävimmiksi ja olo olo kuin nirvanassa. Torkuskelin jopa supistusten välillä! Muutaman tunnin ¿rentoutumisen¿ jälkeen halusin ylös ammeesta mutta pettymyksekseni olin vain neljä senttiä auki. Melkein samassa sisätutkimuksen jälkeen alkoi supistaa ihan ryminällä. Tunnin verran roikuin miehen käsipuolessa ja ähkin, kun supistukset repivät nimenomaan selän puolella. Aloin jo varovasti kyselemään kivunlievitystä mutta aqua-rakkulat ja kohdunkaulanpuudute piikkikammoiselle ei tuntunut houkuttavalle vaihtoehdolle. Kätilö antoi ilokaasunaamarin ja pyysi testaamaan sitä. Otin muutaman henkäyken mutta maski jotenkin ahdisti ja heitin sen sängylle ja sanoin etten halua. Supisti niin hemmetisti ja kätilö sanoi, että laitetaan vauvan päähän piuhat jotta sydänäänet kuuluvat paremmin, kun vauva oli niin alhaalla, että anturi ei ottanut niitä tarpeeksi selvästi. Kätilöopiskelija laittoi kairan kaksi kertaa (oih miten inhottavaa, kun supisti samaan aikaan) mutta jostain syystä käyrä ei vieläkään piirtynyt kunnolla. Tunsin yhtäkkiä ponnistamisen tarvetta ja säikähdin, että olen vasta 4 senttiä auki ¿ mitä ihmettä. Varsinainen kätilö laittoi sitten kolmannen kairan ja totesi että olet täysin auki. Olen enemmän kuin helpottunut, pääsen siis ponnistamaan! Avautuminen olikin mennyt rytinällä neljästä kymmeneen senttiin, aivan kuten esikollakin.
Siirryin jakkaralle ja välittömästi iski ensimmäinen ponnistus. Kätilöopiskelija alkoi vetää hanskoja käteen ja toisen ponnistuksen kohdalla sanoi, että vauvan tukkaa näkyy jo. Saman tien tuli kolmas ponnistus ja opiskelija huudahti ¿älä ponnista nyt, vauvan pää on ulkona¿ ja veti vielä hanskoja käteen. Neljäs ponnistus plumpsautti pojun ulos klo 11.40. Olin aivan ihmeissäni ¿ joko se tuli? Esikon ponnistus kun kesti reilut 50 minuuttia.
Seuraava ajatus oli, että repesinköhän kun tämä tuli rytinällä. Järkytyksekseni kätilöt julistivat tuomionsa: ei mitään tikattavaa. Uskomatonta ¿. Istukkakin tuli mallikelpoisesti ulos pienen odottelun jälkeen. Veeti aloitti tömäkästi ensi-imuttelun rinnalla ja nautiskelimme ensihetkistä puolitoistatuntia, ennen kuin menin suihkuun. Pienen miehen miehiset mitat 3100g, 48cm ja pipa 34 cm. Veeti syntyi viikolla 39+1 (täsmälleen sama kuin esikoisella).
Näin siis alkoi meidän perheen elämä nelihenkisenä. Isosisko, neljä vuotta, on aivan tohkeissan vauvasta. Isä ja äiti taasen onnesta soikeina kahdesta ihanasta lapsestaan!
Masuapina.
Synnytyskertomus rv37+2 kaksoset, 18.10.2006
Edellisenä iltana ja päivänä oli taas viikon tauon jälkeen hieman tullut veristä limaa. Koska viikkoja oli jo riittävästi, uskaltauduimme kokeilemaan petipuuhia iltasella. Ja niinhän siinä kävi, kuten ekassakin raskaudessa ¿ vedet meni neljän tunnin kuluttua, klo. 03.15. Ensin meni vain desin verran, joten soittelin synnärille, että täytyykö tulla heti, vai voiko odottaa pari tuntia lapselle hoitajaa. Sanottiin, että voi odottaa vaikka pidempäänkin. Vettä alkoi kuitenkin solahdella runsain mitoin lisää, ja hyvin pian alkoivat myös todella kovat supistukset 2-3 minuutin välein. Soitimme naapuriystävän passiin ja lähdimme synnärille.
Autossa oli jo tosi tuskaiset oltavat. Puhaltelin, puuskutin ja vaikersin vähän väliä. Sanoinkin miehelle, että taidan olla se synnyttäjä, joka jo ovelta huutelee epiduraalia, ja turpiin tulee, jos vielä vastaanotossa laittavat mua käyrille ja sisätutkimukseen. No, onneksi joku oli jo käytävällä mua vastassa ja sanoi, että mennääkös suoraan saliin. Salissa olin jo nuijanukutuksen tarpeessa, huutelin aata parin minuutin välein. Ja vain 2cm auki. Antibiootit laitettiin tippumaan tulehdusriskin vuoksi. Epiduraali tuli tuskaisen odotuksen jälkeen, ja taivaallinen rauha laskeutui. Oksitosiinilla vauhditettiin prosessia, ja aukenin ihan hyvää tahtia. Epiduraalia lisättiin kerran. Ei ollut yhtään fiiliksiä ponnistaa, kun käskettiin, mutta tein työtä käskettyä ja lihasvoimilla puskettiin taas. Kätilö nipsaisi pienen epparin. 12 minuutin ponnistamisella syntyi A-poika pistein 9/9. Hänet vietiin putsattavaksi ja puettavaksi. Pari tyyppiä piti kiinni mahan päältä B-vauvasta, ettei se olisi mennyt väärään asentoon. Koska perätilaisen B-vauvan sydänäänet olivat nyt huonot, tehtiin nopeasti ulosveto. B-poika syntyi melkoisella vetämisellä ja vääntelemisellä 9 minuutin kuluttua pistein 6/9. Hänet vietiin virvoiteltavaksi ja lämpökaappiin tarkkailtavaksi. Minä sain A-vauvan rinnan päälle. Siinä se etsi jo rintaa, kun istukka paineltiin pois ja haava parsittiin nätisti piilo-ompeleella. Olo oli todella hyvä, vertakin oli mennyt vain vähän. A-pojan mitat 50cm/3130g/36cm ja B-poika 48cm/2590g/34cm. Synnytyksen pituus 8h. Imetin A-poikaa hyvillä mielin, kunnes alkoikin tapahtua.
Taas alkoi kuin uudet synnytyssupistukset. Luulin niitä jälkisupistuksiksi ja pyytelin buranaa. Joku toi minulle buranan ja lähti taas paikalta. Sitten minä jo huusin taas, kun kivut vain pahenivat. Paikalle osunut lastenhoitaja hälytti apujoukkoja. En ole ihan varma tapahtumien kulusta ja järjestyksestä, joten lisänä myös miehen huomioita. Taju alkoi pikkuhiljaa hiipua. Minulta mitattiin verenpainetta, joka lopulta saatiin näyttämään lukemat 60/30. Joku runnoi kohtua, ja minä huusin, että nyt menee taju. Loppu on aika hämärää, vaikka suurimman osan tiedostinkin. Kohtua ultrattiin ¿ täynnä verta, joka ei pääse pois. Sänky säädettiin pääpuoli alaspäin. Joku kysyi mulle lisäverta, mutta vastaus oli ¿ei ole sopivaa verta¿. Hätäverta (0-) oli luvassa leikkaussalissa, jonne mua vietiin tukka putkella. Leikkaussalissa tärisin jo horkassa. Minut nukutettiin, kohdusta kaavittiin pari litraa verta, ja sain 3 pussia verta tilalle. Sitten heräämään ja toipumaan.
Hurja kokemus, hengen lähtö oli lähellä (saa olla viimeinen kerta kiitos!). Toivuin kuitenkin todella nopeasti. Jopa nopeammin kuin esikoisen synnytyksestä. Epparihaavakin on niin pikkuinen ja siisti, ettei se tunnu missään. Sairaalasta kotiuduimme terveiden ja reippaiden poikien kanssa viidentenä päivänä synnytyksestä.
Alia ja pojat
Päiväkausien supistelun jälkeen tiistai-iltana alkoi tuntua olo riittävän kivuliaalta ja säännöllisiä supistuksia aloin seurata kuudesta alkaen. Kävimme silti muutaman kilometrin iltalenkillä - olihan noita kipakoita säännöllisiä tullut aikaisemminkin kellotettua. Kymmenen aikaan soitin lapsenvahdille, että varmaan ensi yönä saattaisi jotain tapahtua. Hän tulikin kaiken varalta yökylään. Ennen puoltayötä laitoin miehen ja vahdin unille, itse en pystynyt nukkumaan.
Parin tunnin levon jälkeen herätin miehen ja pian olimme sairaalassa. Olin siinä vaiheessa 4cm auki ja pääsin saliin. Heti pitikin päättää, tahdonko epiduraalin ja muistissa oli esikoisen kanssa sen tuoma helpotus, joten otin puudutteen ilolla vastaan. Ihan täysin tällä kertaa se ei riittänyt ja yhdessä ilokaasunkin kanssa olo oli tukala (tuskin ketään siinä vaiheessa enää naurattaa...) Melko pian tuntui ponnistamisen tarve ja soitimme kätilön saliin. Vauvan hiuksen näkyivät jo ja sain ponnistusluvan. Pää syntyi nopsasti, mutta napanuora oli tiukasti kahteen kertaan kaulan ympäri, joten se jouduttiin leikkaamaan. Silti ponnistusvaihe kesti alle 5 minuuttia. Sairaalassa ennätimme olla alle kolme tuntia ennen kuin vauva oli maailmassa! Pahoja repeämiä ei silti tullut, pieniä kätilö ei ryhtynyt ompelemaan ja hyvä niin, sillä istumaankin olen kyennyt (siihen esikoisen ja epparin kera meni kaksi viikkoa). Neiti sai yhdeksän pistettä värin takia, pahasti napanuora ei siis ennättänyt vaurioittaa. Kaikin puolin täydellinen tyttö - kannatti siis kestää laskettuun aikaan ja välttyä keltaisuudelta yms. esikoisen kanssa kohdalle osuneeseen.
Lapsivuodeosastolla viivyimme vähän yli kaksi vuorokautta tiiviisti rinnalla maitoa nostatellen. Henkilökunnalta ei tarvinnut apua pyydellä ja saimmekin tutustua rauhassa toisiimme (miten rauhalliseksi osaston elämää eri aikoihin heräilevien vauvojen kanssa nyt voi sanoa). Hyvä, että homma oli hanskassa ennestään, sillä osasto oli ääriään myöten täynnä ja henkilökunnan kiire sen mukaista.
Kotiin oli ihana päästä, esikoista hoidellut mies oli jaksanut arjen pyörittämisen ja sairaalareissujen lisäksi nähdä vaivaa: hän oli siivonnut, täyttänyt jääkaapin ja peräti tuulettanut petivaatteet. Joka sairaalareissulla hän toi mukanaan minulle kukkia, herkkuja tai luettavaa - täydellinen mies :) Nyt nautiskelen kirjaimellisesti täysin rinnoin vauva-arjesta. Todellinen arki koittaa tosin vasta isyysloman päättyessä.
Lauantaiyönä 4.11. heräsin noin kahden aikaan ensimmäiseen " ne on nyt niitä" supistukseen. Suppareita tuli epäsäännöllisesti, joten lähinnä vain hengittelin ja valvoin. Kuuden aikaan alkoi tuntua jo hiukan säännöllisyyttä ja kipukin alkoi olla jo kohtalainen. Seitsemältä sitten supistuksia alkoi tippua viiden minuutin välein. Herätin miehen, joka unenpöpperössä vain totesi, että " nytkö meinaat synnyttää" . Soitin vanhemmilleni, että alkavat tulla lapsenvahdiksi. Puoli kahdeksalta suppareita tuli kolmen minuutin välein ja olivat jo tosi ilkeitä. Soitin vanhemmilleni uudelleen, että voisi kiirehtiä. Mies joi aamukahvin ja lähti tankkaamaan autoa, kun vanhempani saapuivat. Pojat olivat jo heränneet ja varmaan hiukan ihmettelivät, kun äiti ei oikein voinut hyvin. Onneksi isovanhemmat ovat heille tosi tuttuja ja turvallisia, joten he jäivät vanhempieni hoiviin varsin hyvin mielin.
Sairaalassa olimme 8:45 ja siitä suoraan käyrille. Automatkalla supparit olivat hiipuneet, mutta heti pystyssä niitä tuli tiheämmin. Käyrällä ei tietenkään kovinkaan montaa. Lisäksi kätilö ei saanut kohdunsuun tilannetta tarkistettua. Oli jotenkin niin takana. Niin on ollut joka odotuksessa. Siirrymme kuitenkin saliin. Käymme kahvilla ja yritän olla muutenkin mahdollisimman paljon pystyssä, jolloin tosiaan supistuksia tulee tiheämmin, noin viiden minuutin välein. Kahdentoista aikaan mitataan taas käyrää ja kätilö sanoo tulevansa kahden jälkeen, jos en aikaisemmin pyydä. Ennen kahta kuitenkin ovat supistukset jo niin kipeitä, että haluan jotain helpotusta. Hengittelen ilokaasua pahimpaan ja pienen kärjen se supistuksilta ottaakin. Kohdunsuu on tässä vaiheessa 4cm auki. 14:15 saan spinaalin, joka auttaa hyvin. Supistukset tuntuvat enää pienenä paineena. Nyt voin rentoutua! Oksitosiinitippa laitetaan 14:40 vauhdittamaan suppareita. 15:05 tulee taas supistus, joka tuntuu jo kipeänä ja samalla menee lapsivesi. Kätilö tutkii kohdunsuun, joka 7cm auki. Hän laittaa skalpin. 16:15 supistukset ovat edelleen koventuneet, spinaalin tehoa ei enää ole ja hengittelen ilokaasua. Kohdunsuun tilanne on kuitenkin jämähtänyt. Siirryn seisoskelemaan, jotta vauva painaisi itseään alaspäin. 16:30 laitetaan selkään aqua-rakkuloita, jotka helpottavatkin kipua selässä. Toisen kerran rakkuloita laitetaan 16:45. Aqua-rakkuloiden laittamisen välissä kohdunsuu on jo 9cm auki. Vielä odotellaan hieman. Paine takapuolessa on ollut aivan kamala, mutta ponnistaa ei vielä saa. Kunnes vihdoin 16:50 saan luvan alkaa ponnistamaan.
Tuntuu, että voimat ovat jo loppu. Ponnistelen mielestäni hurjasti, mutta vauva ei tahdo tulla ulos millään. Sanon kätilöille (paikalla oli kahdesta lähtien mukava pian valmistuva kätilöopiskelija) muutamaan otteeseen, että saavat ottaa vauvan pois... Mutta minunhan se on ponnistettava ja se tuntuu iäisyyydeltä. En usko, että vauva mahtuu. Vihdoin kuulen, että vauvan pää on ulkona. Vielä muutama ponnistus ja tyttö syntyy kokonaan, kello on 17:04. Voi sitä helpotusta! Mies tokaisee heti, että " Tyttö se on!" Kätilöt toteavat oitis, että iso on. Pian pikkuinen alkaa kitisemään ja kun napanuora on leikattu, saan hänet rinnalleni. Sydän on pakahtua onnesta! Meidän pieni prinsessa.
Saan pitää tyttöä rinnallani pitkään ja imettääkin häntä aivan rauhassa. Samalla soitan vanhemmilleni, että nyt on homma ohi ja isoveikka oli oikeassa, tyttö tuli =) Jälkeiset syntyvät jossain tämän kaiken lomassa... Kätilöopiskelijan tutkiessa vaurioita, saan yllätyksekseni kuulla, ettei ole tullut muutamaa pientä nirhaumaa kummempaa.
Kun tyttö vihdoin pestään ja mitataan, saan kuullan sen, mitä olin epäillytkin, iso neiti! 51cm ja 4110g. Päänympäryskin senttiä isompi kuin veljillään, 36,5cm. Mutta meille hän on niin pieni ja ihana. Pisteitä 9 ja erityisesti mainittiin, kuinka loistavat napa-ph -arvot tytöllä oli.
Sairaalassa olimme verraten pitkään, kotiuduimme tiistaiaamupäivällä. Ongelmia ei ollut, vain odottelimme 48h:n ikää ja lastenlääkärin tutkimista. Lisäksi äiti sai rauhassa palautua muutaman päivän ennen kuin vauhdikas kaaos kahden isoveikan ja pikkuprinsessan kanssa alkoi. Veljet ovat pienestä ihastuksissaan ja haluaisivat jatkuvasti syliin =) Isi pärjäsi hienosti poikien kanssa, vaikka naureskellen toisena päivänä totesikin, että " milloin tulet kotiin?" ...
TalviSalama ja Tiitiäinen 1vko
olin juuri saanut pullataikinan vaivattua ja selitellyt palstoilla että ei supistele ja täydelle ajalle mennään kun vedet lorahtivat. lähdettiin sairaalaan ja mies vei lapset sekä pullataikinan isovahemmille. sairaalassa todettiin että vettähän tämä. supistuksia piirtyi käyrälle tasaisesti, mutta eivät olleet kovia. lääkäri kokeili kohdunsuun ja totesi että reilun sentin on aiku ja kaulaa 1,5cm. kaksi päivää aiemmin toinen lääkäri oli sanonut että reilut 2cm auki. odoteltiin jokunen tunti mutta supistukset tuntuivat laantuvan. veivät sitten osastolle odottelemaan ja sanoivat että katsotaan sunnuntaina jos käynnistettäisiin. edelliset synnytykset ovat alkaneet samaan malliin ja vasta oksitosiinilla saatu synnytys kunnolla käyntiin.
seuraavan yön supisteli harvakseeltaan mutta napakasti. sain panadolia ja kauratyynyn jonka kanssa sain nukuttua. aamulla lääkärinkierrolla toinen lääkäri totesi että paikat on vajaa 3cm auki ja kaula hävinnyt. totesi myös samalla että mitäpä tässä turhaan tulehdusta odottelemaan- sulla ei ole ennenkään synnytykset lähteneet ilman oksitosiinia kunnolla käyntiin. sen verranhan hitaasti tuo avautuminen tapahtui että jouluvauvaa tuolla tahdilla odotellaan... lääkärin päätös: lounas napaan ja saliin tippaan. alkoi tulla kiire ja paniikki vaikka kyseessä kolmas kerta. puoli 1 aikaan mentiin sitten saliin ja oksitosiini laitettiin tippumaan. mies kuvaili ja istui keinutuolissa, minä yritin olla rentona supistusten aikana. reilun puolen tunnin päästä lisättiin tippaa ja alkoi olla tosi kamala olo. pyysin kätilöltä jotain kipuun. sovittiin että epiduraali pyydetään kun aiemmin ollut hyvä ja aiemmin mulla on mennyt ilokaasusta muistikuvat ja pää ihan sekaisin. lääkäri tuli ja tarkisti: hyvällä tahdolla sellaset vajaa 4cm auki. olin tosi pettynyt- vain sen verran vaikka supistukset olivat tosi kipakoita! lääkäri lohdutteli että on kuulemma paikat tosi " mehevän näköiset" ja voi tulla nopeastikin. tässä vaiheessa kävin pissilläkin ja supistukset oli todella kipeita. mies meinasi saada korvilleen kun avusti mua vessareissulle ja kyseli että otatko kulta kahvia- voin käydä hakemassa. yritä siinä sitten piuhojen kanssa pissiä kun supistuksia tulee miltei taotta ja toinen kyselee että kahviako ottaisit.
anestesialääkäri tuli laittamaan edipuraalin ja kipu alamahalta lähti. tilalle tuli ihan valtava kouristava kipu jonnekin sisuksiin. mies hieroi selkää ja kätilö sanoi että älä pane kivulle vastaan. aloin tuntea miltei heti punnauksen tarvetta. kätilö mietti että ei kai se jo nyt, mutta tarkisti tilanteen- täysin auki- ala ponnistaa vaan kun siltä tuntuu! ei mennyt kuin vajaa puoli tuntia ja kohdunkaula oli auennut tuosta 4 sentistä täyteen kymmeneen! heti tilanteen tarkistuksen perään tuntui todella että mun on ihan pakko ponnistaa- tällaista ei ollut aiemmissa synnytyksissä ollut. tunsin itseni ihan eläimelliseksi kun karjuin ja ponnistin- vauva tuli hirveetä vauhtia ulos ja kätilölle tuli kiire saada toinen hoitaja paikalle. vauva syntyi yhdellä ponnistuksella- kätilö työnsi vauvan päätä vasten etten olisi punnannut vauvaa ulos kertaheitolla ja taisin kätilölle jotain huutaa.. ikuisuudelta tuntuvat sekunnit putsailivat vauvan hengitysteitä ja antoivat tulla. sain vauvan heti syliin. kokoa ennenaikaisella neidillä 2495g ja 45cm. jälkeiset tulivat ihan huomaamatta. äidillä pari nirhaumaa, mutta ei mitään tikkejä tarvitsevaa.
synnytyksen kesto kokonaisuudessaan 2,5 tuntia, ponnistusvaihe 3minuuttia ja jälkeiset 7min.
vauva ei jaksanut imeä synnytyksen jälkeen ja alkoi täristellä. sokerit olivat alhaalla ja lämpö ei kestänyt useista peitoista huolimatta joten keskolan lääkäri pyydettiin paikalle. vauva siirrettiin keskoskaappiin ja kärrättiin lastenosastolle saamaan hoitoa. sairaalassa neitokainen vietti 2 viikkoa ja kotiuduimme nenämahaletkun kanssa vielä lokakuussa.
itselläni jäi hakea olo kun en koskaan saanut kokea synnytystä ilman oksitosiinitippaa. tämä on meidän viimeinen vauva- lapsiluku on täynnä ja tuleva sterilisaatio varmistaa sen. mutta luojalle kiitos lapsista jotka kaikki selvisivät suhteellisen hyvillä viikoilla maailmaan ja ilman isoja ongelmia.
ja siitä kahvista vielä- synnytyksen jälkeen kätilö kysäisi että uskaltaako sulle kahvia tarjota ollenkaan- kun miehelle suutuit tarjouksesta.
Edellisenä iltana alkoivat supistukset puoli kahdeksan aikaan ja olin heti aika varma että nyt ollaan kalkkiviivoilla. Yhden aikaan yöllä menin saunaan, se on helpottanut oloani edellistenkin avautumisten aikana. Sen jälkeen supistukset muuttuivat säännöllisiksi ja moneen otteeseen yön aikana mietin joko herätän mieheni ja hommaan lastenvahdin. En kuitenkaan viitsinyt vielä kun jotenkuten pärjäsin kivun kanssa. Aamulla kun muut heräsivät kahdeksan maissa, olin jo aika tuskainen, mutta sanoin miehelleni että viepä ensin eskarilaiset kouluun kun oli meidän vuoro kuljettaa. Oma eskarilainen lähti sitten kyydissämme mummolaan muiden lasten kanssa ja me jatkoimme sairaalaan. Olimme sairaalassa yhdeksän jälkeen ja kohdunsuun tilanne tarkistettiin heti. Kätilö vitsaili, että ei muuta kun takaisin kotiin, säikähdin! Ja samantien lisäsi että ei vaiskaan, täällä on 7 cm paikat auki. Olin jo tosi kipeä. Valmisteluhuoneessa minut kuitenkin vielä laitettiin käyrille, mikä tuska!! Soitin parin supistuksen jälkeen kelloa, kamala paine peräsuolessa. Kätilö tuli ja tarkisti tilanteen, vähän reunoja jäljellä, pian saliin. Kävelin sinne itse, heiluttelin itseäni sänkyä vasten ja yritin pärjätä kivun kanssa kun kätilö otti tarvittavia välineitä esille. Viimein oli pakko sanoa, että ponnistuttaa ja minut autettiin sängylle. Aloin ponnistaa, mutta en millään meinannut uskaltaa kun kipu oli niin kamala. En siis ehtinyt saada mitään kivunlievitystä ja edellisissä synnytyksissä sitä sentään olin aina saanut. Nyt siis synnytin luomuna pienen tytön 13 minuutin ponnistelulla. Kätilö teki pienen epparin joka on jouduttu ennenkin tekemään, mutta luojalle kiitos en revennyt ollenkaan. Sitä pelkäsin eniten kun kaksi edellistä synnytystä emätin repesi ja paraneminen oli hidasta. Tyttö painoi 3412 g ja pituutta oli 49 cm, kaunis pieni ihme. Minut tikattiin, ja parin tunnin päästä päästiin osastolle. Olimme sairaalassa kaksi täyttä vuorokautta ja kotiuduimme 10.11.2006. Oli mukava päästä kotiin täpötäydestä sairaalasta, lähtiessämme meidän kolmen hengen huoneessa oli 4 äitiä vauvoineen. Meinasi iskeä ahtaanpaikan kammo. Nyt opetellaan taas sitä vauva-arkea, ollaan onnellisia että synnytys on takanapäin ja suunnitellaan joulua. Metkaa on se, että vauva ja edellinen lapsemme ovat syntyneet täsmälleen samana päivänä, kaksi vuotta on ikäeroa. =)
Laitampa kasaan oman tarinan.
8.11 keskiviikkoiltana alkoi yhdeksän heitteillä supistella. Ei vielä kipeästi ja vain vartin välein mutta arvelin, että synnytys alkaa. Vanhemmat, jotka oli kutsuttu lapsenvahdiksi oli tietenkin Helsingissä teatterissa (itse asumme Tampereelle), mutta onneksi olivat aikoneet tulla vielä yöksi kotiin teatterin jälkeen.
Yritin lepäillä, mutta ei oikein onnistunut. Vedet meni sitten puoli kaksi jolloin herätin puolison ja soitin vanhemmat lapsen vahdiksi. Kahdelta oltiin jo TAYSissa, jossa käyrille. Supistustuksia piirtyi ihan tasaiseen, joskin aika harvakseltaa (1o min välein). Sain peräruisken, jonka jälkeen supistuksia alkoikin sitten tulla vajaan viiden minuutin välein ja olivat jo aika kivuliaita. Meidät vietiin synnytyssaliin kai joskus kolmen maissa yöllä. Aina kun menin makuulle salissa supistukset laantuivat joten yritin pystellä pystyssä. Supistukset alkoivat thedä niin kipeää, että pyysin kivunlievitystä. Koska olin vatsa vajaa neljä senttiä auki sain epiduraalin kello 6.20, jonka jälkeen olin ihan nirvanassa. Samalla sain oksitosiinitipan, jotta suparit eivät laantuisi.
Siinä sitten pötköttelin ja jossain vaiheessa tuntui jo siltä, että kaveri alkaa tulla itsekseen ulos. En kuitenkaan tuntenut varsinaista ponnistamisen tarvetta, joten en kutsunut kätilöä paikalle. Sitten alkoi jo tuntua siltä, että supistuksella vauvan pää tulee ulos, joten kutsuin kätilön paikalle. Kätilö katsoi alapäähän ja sanoi, että tämä tulee nyt, pää näkyy jo. Hän joutui kutsumaan apumiehen paikalle laittamaan instrumentteja valmiiksi, koska ei itse ehtinyt. Kahden minuutin ponnistamisen jälkeen meille siis syntyi toinen prinsessa. Lähtöpaino 3340 g ja pituus 49 senttiä. Isosiskoon jonkin verran pienempi.
Salista päästiin sitten osastolle, jossa oltiin vain kaksi päivää koska oma ja vauvan vointi olivat erinomaiset. Koko perjantai päivän neiti imi, joten varmisti, että maidon eritys käynnistyy. Jossain vaiheessa meinasi jo usko mennä, että mitähän tästä tulee, saako koskaan nukuttua. No maito nousi ja vain kaksi kertaa tarvi sairaalassa antaa lisämaitoa. Nyt imetetään ihan kokonaan. Neiti nukkuu hyvin päivisin. Yöt on vielä vähän haussa, mutta eiköhän tämä tästä. Viime yö nukuttiin sohvalla, koska neiti heräsi aina kun laittoi muualle nukkumaan. Nukkkui siis minun rinallani. Oli uskomaton tunne aamulla herätessä, kun oli pitkästä aikaa saanut nukkua.
Joten kaikkineen synnytys meni hienosti ja koko perhe voi hyvin.
Viljonkka74, ja Sofia 4 vrk
En olisi uskonut vielä torstaina illan suussa, että muutamien tuntien päästä lapsi on jo syntynyt, sen verran nopeasti kaikki meni.
Illalla puoli yhdeksän maissa alkoi vähän tuntua jomotusta alaselässä ja hieman oli huono olo. Esikoista nukuttaessa totesin, että huono olohan esiintyy melko säännöllisin väliajoin, mutta ei mitään erityisen kipeää ollut siinä vaiheessa. Päätimme mennä nukkumaan, mutta ei siitä sitten mitään tullut, kun alkoi jo melko voimakkaat supistukset muutaman minuutin välein. Päätimme kutsua mummon hoitamaan esikoista ja lähdimme itse sairaalaan n. klo 23.30. Hupaisaa sinänsä, että olin mummolle sanonut vielä n. klo 19.30, että eipä tässä tänäänkään tainnut mitään tapahtua.
Kätilöopiskelija otti meidät sairaalassa vastaan ja kerroin tilanteen. Naureskelin vaan, että lapsi on kuullut, että laskettuun aikaan on vartti aikaa (vuorokausi oli siis juuri vaihtumassa). Minut laitettiin käyrille ja olin ilmeisimmin tullessa niin reipas, että odottelimme siinä sitten puolisen tuntia ennen kuin kätilö saapui. Hän totesi, että taitaa nyt olla tosi kyseessä, sen verran säännölliset ja voimakkaat on supparit. Lähdimme etsimään vapaa salia, jonne sitten viimeisillä voimillani raahauduin.
Tässä vaiheessa olin jo niin kipeä, että en meinannut pystyä asettumaan sisätutkimusta varten pöydälle, mutta kun siihen sitten vihdoin päästiin oli kohdun suu yli 8 cm auki. Kätilö kysyi haluanko parakervikaalipuudutuksen vielä ja sanoin, että laitetaan vaan. Sen laittaminen kyllä sattui varmaan enemmän kuin sen hyöty sitten ehti olemaan, koska ponnistamisen tarvetta alkoi ilmetä ja sitten vaan ponnistettiin. Kivulta en tuntenut, että tapahtuuko siellä mitään liikettä vauvan osalta. Hämmästys oli melkoinen kun kätilö kertoi, että pää on jo ulkona! Tyttö sieltä sitten tuli klo 1.23. Mitat 3550 g ja 52 cm. Helpotus oli melkoinen, kun ei ollutkaan sen isompi ( 38+4 painoarvio 3,6-3,8 kg) ja verensokerit olivat vauvalla hyvät sairaalassa oloajan.
Koko homma kesti siis noin 5 tuntia, josta ponnistusvaihe 13 minsaa. Ei tikkejä. Olin varsin uupunut toimituksen jälkeen ja lihakset oli ihan loppu. Tärisin vaan siinä sängyllä kun vauva oli rinnalla. Tänään kotiutuessa lapsivuodeosastolta selvisi, että vauvalla oli ollut napanuora kaulan ympärillä, mutta ei mitenkään tiukasti.
Että sellainen kokemus oli tämä.
t: Lempi
Nyt jo jaksaa vähän kirjoitellakkin joten tässä meidän tarinaamme:
Ensimmäinen adventtisunnuntai 3.12 heräilin 9 maissa pieniin supistuksiin, 10 aikaan oli jo pakko soittaa äiti hakemaan meitä, onneksi veljeni oli meillä yötä joten lastenvahti isommille oli heti paikalla ja pääsimme lähtemään sairaalaan, sairaalaan tuli käsky tulla heti kun saamme kyydin, edellinen synnytys sen verran nopea.
Sairaalassa olemme olleet 12.30 ja olin 4cm auki, kalvot tuntuivat päätä myöden
15.20 supistukset harvenneet liikaa joten päätimme miehen kanssa lähteä haukkaamaan vähän happea ulos, takaisin saliin menimme 16.40 ja edelleen supistukset harvoja sisätutkimus 5-6cm auki joten edistystä tapahtunut ulkoillessamme, sitten alkaakin jo tapahtua vähän enemmän, 17.30 aloin jälleen tuntemaan supistukset voimakkaina ja pyysin ilokaasua lievitykseksi, 18.35 supistukset 5min välein ja pirun kivuliaina, mutta ai tuo niin ihana ilokaasu auttoi todella hyvin.
19.31 Lapsiveden meno sisätutkimuksen yhteydessä ja 9cm auki, vähän reunaa vielä jäljellä.
20.03 Alkoi ponnistuttamaan ja hieman sain siinä koeponnistaa jotta saataisiin vauvaa alemmas ja jo ensimmäisellä ponnistuksella reilusti alaspäin vauva, seuraavaksi sainkin sitten jo luvan ponnistaa vauvan kokonaan ulos, ponnistusvaihe kesti 3 minuttia eli nopeasti päätti tyttö tulla maailmaan. Ensimmäinen oma kommenttini olikin että " missä ne kivekset on" , huomaa että odotimme poikaa joten oli todell yllätys tämä tytöntylleröinen.
Tyttö syntyi 20.09 painoi 4080g oli 50cm ja pipo 36cm.
Istukka syntyi 20.20 lähes itsestään ja painoi 894g eli aikamoinen oli istukkakin.
Synnytyksestä jäi kaikinpuolin aivan mahtava olo ja nyt on kotona vkon verran opeteltu elämään sitten 3:n lapsen kanssa ja on rankkojakin päiviä olemassa, onneksi tytöntylleröinen on erittäin rauhallinen tapaus ja syö hyvin rintaa.
Tällä kertaa synnytyksessä oli avustamassa kätilö-harjoittelija joka oli kullanarvoinen koko synnytyksen ajan, piti seuraa aina jos mies käväs jossain muualla.
Synnytyksen kokonaiskestoa on vaikea määritellä kun toinen määrittää sen siitä milloin menin sairaalaan sisälle ja toinen kätilö sitten niistä kävelyn jälkeen tulleista supistuksista, no mutta alle 12 tuntia silti =D
Kivuliain vaihe kesti siitä 17.30 siihen asti kunnes tyttö oli maailmassa.
RV 0 (mutta kuinka kauan)
Synnytys käynnistyi supistuksilla 14.11.06 klo.13.30.Suppareita rupesi tulemaan 5min välein,mut ei kauheen kipeitä mun mielestä olleet,soitin kättärille ja neuvoivat ottamaan lämpöisen suihkun, niimpä menin suihkuun. 16.45 lähdimme ajamaan kättärille,aloin olla jo aika kipee. Synnytyssaliin ja kahdeksan aikaan otin ekat " hömpsyt" ilokaasua... sillä mentiin n.kymmeneen saakka ja sitten halusinkin jo vähän järevämpiä aseita peliin-->anestesialääkäri tuli laittamaan epiduraalin.kalvot puhkaistiin 22.35 ja laitettiin oksitosiinitippa valumaan. 01.10 rupesi ponnistuttamaan ja sirryin jakkaralle,josta puolen tunnin pinnistamisen jälkeen klo.01.40 syntyi meidän rakas tyttäremme!!! Oli ihan sanoinkuvaamattoman uskomaton fiilis! Synnytystä hoiti aivan mahtava mies kätilö Mikko. Pakko sanoa, että paremmin ei olis voinut mennä ensisynnyttäjäksi. Pikkuprinsessan syntymäpäivä 15.11,painoa 3750g,pituus 50cm ja pipo 36cm.
9.11. 40+5 Illalla yhdeksän aikaan ekat supistukset tuntui seljän puolella. Noin vartin välein katsoin kelloa, että jahas oliskos tämä sitä? Mitään ennakoivia supistuksia ei aiemmin ollut tavallisten mahan kovettumisten lisäksi. Päiväunien aikaan oli jotain tuntemuksia....
Yhdeltätoista BB:n jälkeen mentiin nukkumaan, väli oli kymmenen minuuttia ja uskalsin jo luottaa, että jatkoa on luvassa. Torkuin supistusten välit, vaikka ne tiheni aika nopeasti viiteen minuuttiin ja pian pitikin jo vähän puhaltaa. Puoli kahdelta koitin kuumaa suihkua, mutta en jaksanut kauaa siellä olla. Herätin miehen, ja soitettiin anoppi lastenvahdiksi. Onneksi matka sairaalaan on lyhyt, vain yksi supistus ehti tulla autossa, vaikka väli oli sen 5 min. Puoli kolmelta olimme sairaalassa. Kätilö tutki paikat ja 3-4 cm oli auki. Onneksi! Pelkäsin niin, ettei mitään ole tapahtunut. Sitä kotona miettii, että olenko nyt tarpeeksi kipeä lähtemään...Kätilö kysyi toiveita. Sanoin ilokaasun ja spinaalin auttaneen... Käyrälle ei piirtynyt kovin kovia supistuksia, ne tuntui kyllä... Kätilö halusi katsoa uudelleen... 5-6 cm auki! Kätilö ehdotti saliin siirtymistä ja kalvojen puhkaisua, ne kuulemma jo pullottivat kovasti ;) Samalla hän varoitteli, että synnytys näyttää etenevän sellaista vauhtia, että puudutuksia ei välttämättä ehdittäisi saamaan. Kolmelta puhkaistiin kalvot ja seuraava supistus tuntuikin ihan eri tavalla. Ilokaasunaamarista tuli kaveri. Pari supistusta ja tilanne eteni 8-9 senttiin. Kätilö sanoi, että puudutusta ei nyt sitten laiteta, että lisätäänkö ilokaasuun poweria. Kyllä kiitos! Muutama kova supistus ja tuntui jo ekan kerran vähän ponnistamisen tarvetta. Se säikäytti. Ei kai taas liian aikaisin ?! Esikoisen aikana jouduin läähättämään tunnin verran supistusten aikana, kun ponnistutti liian aikaisin. Onneksi nyt selvisin muutamalla läähätyksellä. Siihen tarviin kyllä miehen ja kätilön apua! Niin voimakas se ponnistamisen tarve on. Kätilö tarkisti vielä tilanteen ja käski kääntymään vielä toiselle kyljelle, että saisimme loput auki. Pieni reuna oli vielä jäljellä, mutta kätilö antoi luvan ponnistaa. Ensimmäinen ponnistus lähti ihan hyvin, mutta tuntui kuin paikat halkeaisi kahtia. Teki mieli huutaa, että odottakaa, antakaa mun koota itseni. Karjuin kivusta ja jännitin vastaan. Tiesin, että nyt ei toimi, eikä onnistu. Seuraavaa supistusta piti odotella. Sitten vaan työllä ja tuskalla ponnistin pojan pihalle. 10 minuuttia merkattiin ponnistuksen kestoksi. Kello oli 3.55 kun poikamme syntyi. Sain pienen mustapäisen pojan rinnalle. Jälkeiset ja pienen repeämän ompelu hoidettiin siinä samalla. Vauvalle ensimaidot ja sitten mittauksiin. Kätilön arvio 3,7 kg meni hieman pieleen... 4280g ja 50 cm!
Synnytys oli nopea, mutta ei liian raju. Ilokaasu riitti, mutta ponnistusvaihe ilman puudutusta oli karseaa. Tulos on kuitenkin niin ihana, että kaikki lieveilmiöt kipuineen ja kolotuksineen on vain otettava vastaan.
Nyt olemme tutustuneet tulokkaaseen reilun viikon , emmekä mistään hinnasta antaisi enää pois!
Bubbles, iskä, isoveli 7v, isosisko 4v ja peikkopoika 9pv
Maanantain vastaisena(13.11) yönä heräsin supistuksiin, kello näytti 01.30. Odottelin seuraavia supistuksia ja niitähän alkoi tulla aina 7-10 minuutin välein. Tätä jatkui aina aamu seitsämään asti ja siihen ne loppui kuin napista olis " off" kytketty päälle. Mieskin sitten lähti töihin kun mitään ei tapahtunutkaan ja minä sain tytöt kouluun ja eskariin.
Päivä meni siinä kuulostellessa, kävin koiran kans pitkällä lenkillä vähän " availemassa lisää paikkoja" , no ei toivottua vaikutusta kunnes tuli aika laittaa perheelle ruokaa neljän maissa niin supparit palas yllättäen, joku väänsi napin " on" asentoon.
Kellottelin väleiksi 5-10minuuttia ja välillä oli jo todella napakoita suppareita. Soitin synnärille että tulenko vai ootellaanko vielä,edellinen kun syntyi parissa tunnissa. Sanottiin että tule vaann näytille jos haluat niin saat mielenrauhan. Matkaan lähdettiin kuuden maissa, matkalla ei tullut yhtään kunnon supistusta ja ajattelin jo kotiin kääntymistä.
Sairaalassa otettiin käyrää ja kyllähän siihen muutama napakka suppari puolen tunnin aikana tuli ja sisätutkimus osoitti kohdun auenneen parille sormelle, kanavaa jäljellä 1cm. Rouva on hyvä ja vaihtaa sairaalakamppeet päälle. Mies ja tytöt lähti kotiin. Olisin kyllä halunnut miehen olevan mukana mutta mistäpä yötä vasten olis lapsenlikkaa saanut ku ei ole sukulaisia lähellä ja tosi puheessa mies ei oikeastaan halunnut mukaan synnytykseen jota vähän harmittelin.
Siirryin saliin 19.30 ja yritin tappaa aikaa lukemalla kirjaa,kuuntelin radiota, istuin kiikkustuolissatai jumppapallon päällä, kävin suihkussa ja odottelin milloin alkaa tapahtua.
Kello oli jotain kymmenen hujakoilla kun mies soittaa saliin ja kyselee kuulumisia. Ei täällä mitään tapahdu laita vaan nukkumaan minä soitan aamulla miten on käyny.
Heti kohta alkoikin tapahtua, piti ottaa ilokaasu jo avuksi oli niin kipeitä polttoja tai eihän siitä ilokaasusta oikastaan apua ollut. Ihmettelin että kun ei vedet mene mikä siellä on tulppana. Olin auki noin 6 cm mutta kalvoja ei uskallettu vielä puhkaista, kello 11.30 olin auennut 8cm:iin ja kalvot puhkaistiin ja vauvan päähän laitettiin anturi mittaamaan sykettä ja voi hyvänen aika kun alko sellaset kivut ettei ikinä ennen ollut niin sattunu.
Budentuspuudutetta ei sitten ehdittykkään laittaa vaikka siitä oli puhetta ja ponnistaminen teki todella kipeää, selkää särki ihan sikana ja oli vaikea olla siinä sängyllä mutta muutakaan asentoa ei enää voinut ajatella. Ponnistamaan aloin just tasan keskiyöllä ja poika syntyi 00.14, napanuora oli kerran jalan ympäri kietoutunut, mitat 3400g, 49,5cm ja py 36cm.Pisteet 9-10. Jälkeiset syntyi 00.25 ja istukka painoi 700g.
Voi sitä onnea kun kivut loppui ja " palkinto" siitä kärsimyksestä oli rinnalla.
Pari nirhamaa oli tullut häpyhuuleen ja välilihaan joihin tarvittiin pari ommelta.
Radiosta kuului juuri Juha Tapion laulu jossa lauletaan " kivuistas puoltakaan en voi tietää" silloin jo hymyilitti.
mariia75 ja " veikka"
Siis oikea aikahan tuossa kirjoituksessa kuuluisi olla 23.30 kun kalvot puhkaistiin eikä 11.30
Synnytys alkoi 6 päivää ennen laskettua aikaa 30.10. yöllä kahden aikaan kipeillä, napakoilla supistuksilla. Supisteluita oli ollut jo pari viikkoa, mutta ne olivat aina lopahtaneet ja tuntuneet tehottomilta. Tällä kertaa tiesin kolmannen supistuksen jälkeen, että lähtö tulee, joten pakkasin loput tavarat laukkuun. Yön käveleskelin ja torkuin ajoittain, en pitänyt kiirettä sairaalaan, sillä kolme viime synnytystä olivat 16-26 tuntia!! Supistukset tulivat 3-10 minuutin välein.
Aamulla ripustelin pyykit kuivumaan ja keitin lapsille seitsemän aikaan aamuvellit. Soitin siskolle, että lähtisi tulemaan lapsenvahdiksi: kyllä tässä pitäisi sairaalaan päästä, sillä supparit olivat niin kivuliaita, että tarvitsisin kohta jotain kivunlievitystä. Sisko viipyi yli tunnin ja olo oli TODELLA tukala kun hän vihdoin saapui. Puolen tunnin matka sairaalaan tuntui ikuisuudelta!
Saavuimme sairaalaan klo 9.05. Valmisteluhuoneessa kätilö totesi kohdunsuun olevan jo 6cm auki! Kovista kivuista huolimatta pyysin peräruiskeen, joka helpotti huomattavasti, sillä supparit tuntuivat siinä vaiheessa eniten takapuolessa. Siirryimme ruiskeen jälkeen kiireellä synnytyshuoneeseen, jonne en meinannut päästä perille: 5 askelta, supistus, 5 askelta, supistus. Synnytyshuoneessa olin klo 9.15 ja kohdunsuu 8 cm auki. Kätilö laittoi keittosuolatipan, sillä en ollut syönyt mitään ja heikotus oli melkoinen. Kalvot puhkaistiin ja yhden supistuksen jälkeen kohdunsuu oli kokonaan auki. Ponnistusvaihe oli suhteellisen kivulias, mutta kesti onneksi vain kuusi minuuttia.
45 minuuttia synnytyshuoneeseen saapumisen jälkeen syliini nostettiin poikavauva. Syntymäpaino 3420 g ja 49 cm, pisteitä 9-9-9 (sinertävät jalkaterät). Tikkejä ommeltiin vain yksi pieneen repeämään.
En ollut suunnitellut synnyttää luomusti, vaan olin toivonut spinaalipuudutusta. Sitä ei kuitenkaan keritty koskaan antaa. Kokonaispituutta synnytykselle tuli siis 8 tuntia, mikä tuntui todella nopealta. Kaiken kaikkiaan olen synnytykseen todella tyytyväinen.
Olimme vauvan kanssa sairaalassa kolme päivää: poika syntyi maanantaina ja kotiuduimme torstaina. Minut on yllättänyt se, että pikkukaveri on niin rauhallinen! En muistanutkaan, että vauvat nukkuvat näin paljon.
Muumimamma75, kahden tytön ja kahden pojan mamma rv 0