###MARRASMURUJEN SYNNYTYSKERTOMUKSET###

Perjantaina 17.11 aamuyöllä alkoivat supistukset, jotka jatkuivat tihentyen ja voimistuen, kunnes kahdeksaan aikaan lähdimme synnärille. Siellä homma lopahti ja lähettivät kotiin. Olin tuolloin muistaakseni kolme senttiä auki.

Supistelut jatkuivat koko päivän ja illalla päätimme lähteä taas synnärille, kaipasin jo jotain apua joko kipuun tai väsymykseen. Edelleenkään synnytys ei ollut kunnolla käynnissä (4cm auki) ja osastolle nukkumaan kipupiikin voimin. Aamulla huonosti torkutun yön jälkeen totesin, että supistukset olivat laantuneet. Koko päivän niitä kuitenkin sateli ja välillä tehden jo todella kipeää. Täällä ei kuitenkaan haluttu edesauttaa asiaa millään tavalla ja kunnon itkut väännettyäni päästivät minut kotiin rauhoittumaan, (vaikka hieman purkaukseni jälkeen epäröivätkin) kello oli 19 lauantaina. Päätin synnyttää vasta viikon päästä.

Kotona vietin hieman aikaa esikoisen kanssa ja lepäsin, etten vain saisi liikaa supistuksia... en halunnut enää takaisin.

Menin yhdeksän jälkeen nukkumaan ja yritin hieman torkkua, vaikka vauvan liikkeet tekivät todella kipeää ja yhä supisteli. Kymmentä vaille yksitoista heräsin kovan supistuksen myötä lapsivesien menoon. Samantien alkoivat kipeät supistukset 2-3 min. välein ja niinpä oli lähdettävä taas synnärille. Ehdin siis olla kotona vajaat neljä tuntia.



Pääsin heti saliin ja olinkin 5 cm auki. Pikaisesti kokeilin ilokaasua, jonka kanssa yhteistyö ei kertakaikkiaan sujunut. Koska tilanne oli jo niin pitkällä, täytyi äkkiä päättää haluanko jonkin puudutteen ja niinpä päädyin epiduraaliin. Kun minua valmisteltiin olin jo 7 cm auki ja ainoa vaihtoehto oli antaa spinaalipuudute. Se oli todella toimiva, ihan täydellinen. Kesti juuri oikean ajan, eli tunto palasi hyvin takaisin ennen ponnistusvaihetta. Kävin vessassa kun supistukset taas alkoivat tuntua... kai minä jotain siellä sain aikaiseksi, koska heti vessasta pois kävellessä alkoi ponnistuttaa. Ponnistin ensin kyljeltäni (tietäähän sen, ettei se minulla toimi) ja sitten menin puoli-istuvaan, pari ponnistusta ja kovasti karjuva poika oli maailmassa. Synnytyksen kokonaiskesto oli 4h 45min, josta ponnistusvaihe 7 min ja jälkeiset 3 min. En revennyt lainkaan, eikä siis tikkejä tarvinnut laittaa.



Syntymäaika on siis 19.11.06 klo 03.42. Poika painoi syntyessään 3750g ja pituutta vuorokauden ikäisenä hänellä oli 50,5 cm. Hänellä on ihastuttava tumma rokkitukka ja miesten tyyliin taitaa olla vähän vaativampi tapaus kuin isosiskonsa.



Sarafan ja pikkuherra

juu, kypsyttelyyn menin viikoilla 41+5, sain yhden murusen lääkettä, ei tehoa, lääkäri päätti että saan levätä pe yön ja nukkua lääkkeen voimalla oikein kunnolla ja aamulla sitten käynnistetään vaikka väkisin.. menin hienoissa fiiliksissä nukkumaan.. itkin vaan ja jännitin kunnes nukahdin.

Viideltä heräsin ku lapsvettä lirahti sänkyyn, hälytin kätilön paikalle ja menin vessaan niin sitten tulikin jo vähän enemmän, sitten sänkyyn ja liikkumiskielto. tämä tapahtui aamu viideltä, soitin miehelle lähe aamulla tuleen kun olet vienyt lapset hoitoon. ei supistuksia ei mitään tullut.. yhtäkkiä alkoi tulla ja vauhdilla, kerkesin juuri ja juuri soittaa miehelle ettäm tule heti nyt on kiire, niin kätilö sanoi nyt lähdetään synnytys saliin.. olin salissa noin puoli seitsemän ja supistuksia tuli ja tuli ja alkoi sattua sain ilokaasua kun kohdun kanavaa oli vielä jäljellä sitten tuli mies sairaalaan sit alkoi suuremmat kivut ja kätilö tiläs epiduraalin ku olin auki 2cm.. valtavia supistuksia kaksi kpl ja onneks sit tuli se anestesia lääkäri, alkoi pestä mun selkää ja sanoin älä laita vielä kun nyt tulee supistus.. kysyin heti perään et teetkö siellä jotain.. vastaus, en tee. Yhtäkkiä alko sattuu enemmän sanoin et nyt tulee.. kätilö huudahti et oho sen pää tulee, ei keritä antaa epiduraalia.. ponnistin tahtomattani kätilö painamassa hälytys nappulaa, huudan minä en luomuna synnytä, lääkkeitä.. samalla kätilö sanoo hei vauva on jo maailmassa..

synnytysen kesto 2h ponnistusvaihe 1min

ei tikkejä ei mitään, olin elämäni kunnossa, kerrankin pääsin vähän " helpommalla"

onnellinen tittuska ja poika.. poika, luulin koko ajan et tyttö, mut suloinen poika

rv 0

Eli su 3.12 raskausviikolla 41+4 menin aamulla äippäpolille koko yön jatkuneiden supistelujen takia, niitä oli tullut yöllä n.30min välein ja aika napakoita olivat niin aattelin aamulla lähteä tarkistamaan tilanteen kun mulla oisi ollut maanantaiaamuna aika käynnistykseen..

no kätilö laittoi mut käyrälle, mut siihen ei suppareita piirtynyt, sit tehtiin sisätutkimus ja sanottiin et kohdunkaulan tilanne on hyvä, 2cm olin auki..kätilö meni kysymään lääkäriltä et mitäs tehdään..

Lääkäri sitten päätti että saliin ja kalvot puhki että saadaan vauhtia asioihin, 10vaille 12 multa puhkaistiin kalvot ja sitten säännölliset supistukset alkoivat puoli yhdeltä, siinä sitten keinutuolissa istuskelin salissa yksin ja katselin telkkaria..kahden jälkeen mulle laitettiin oksitosiinia tipalla vauhdittamaan supistuksia ja sitten aloin ottamaan ilokaasua kun supparit alkoi olla melkosen kivuliaita..sanoin kätilölle että haluan epiduraalin ja sitten lääkäri sitä tilattiin laittamaan, lääkäri tuli laittamaan sen 10vaille viisi ja olin silloin 4cm auki..en ollut vielä silloin soittanut miehellekään kun aattelin et eihän täs nyt vielä mitään tapahdu, mut niinhän siinä kävi että puol kuudelta olinkin yllättäen täysin auki ja sanottiin et rupee ponnistaan..mies ei kerennyt ajoissa mukaan..20vaille kuusi rupesin ponnistamaan ja vaavi oli ulkona 10 vaille kuusi..se oli nopee ja helppo synnytys..tulos ihana poika 52cm ja 4095g mies oli sit salissa ihastelemassa uutta tulokasta vasta vartin yli kuusi..mut se ei mua haitannut. olo oli hyvä synnytyksen jälkeen ja itsenäisyyspäivänä päästiin kotiin.

Laskettua aikaa vastaisena yönä tuli limatulppaa tai vastaavaa. Aamulla sanoin miehelle kun hän lähti töihin ettei laittaisi pukua päälle vaan vähän rennommat vaatteet. Aamukymmeneltä alkoivat supistuksen, heti säännöllinä, 5-7 min välein, muttei kunnolla kipeinä. Koska ne jatkuivat säännöllisinä ja koska kuopus oli syntynyt suht nopeasti emme uskaltaneet jäädä odottelemään vaan lähdimme 13 aikaan laitokselle ja soitin isäni hakemaan lapset koulusta. Sairaalassa en olut avautunut yhtään lisää, vaan tilanne oli sama 2 cm mitä ollut jo viikkoja. Passittivat meidät ulos kävelylle, tilanne ei muuttunut. Supistukset jatkuivat mutta niistä puuttui " terä" . klo 16 minut siirrettiin vuodeosastolle odottamaan, seuraavana päivänä katsottaisiin kotiutetaanko vai vauhditetaanko... Klo 17 supistuksiin tuli aivan uusi ote, klo 18 minut siirrettiin takaisin synnystyssaliin. Olin tuolloin 4-5 cm auki ja sen verran kipeä että pyysin epiduraalin, joka jälleen kerran toimi täydellisesti. 21.30 lyhyehkön ponnistusvaiheen jälkeen syntyi ihana pikku prinsessa, joka heti synnytyssalissa osasi imeä rintaa. Paino 4.1 kg, pituus 52 cm.

Pieni episiotomia tehtiin, mutta se ei ole ollut yhtään kipeä, pystyin heti kävelemään ja istumaan.



Sairaalassa olimme alle 2 vrk, neljän hengen huone ei ollut herkkua. Oma vauva nukkui ja söi hyvin mutta ne muut....

Meidän neiti syntyi 29.11.06 klo: 01.25, rv 40+3, paino/pituus/pipo: 4575g/51cm/36cm



Ti 25.11 heräsin aamulla ja olo oli tukala. Koko yön oli supistellut

jonkunverran ja uni oli levotonta. Aamulla menkkamaiset supparit vaan

jatkui ja jatkui, mutta ne ei ollut kauheen napakoita. Vatsa oli myös

ihan ruikulilla ja sain ravata vessassa jatkuvasti. Sanoin miehelle, että

mee töihin, mä soitan jos nää tästä vahvistuu. No tuo koko päivä meni

noiden lievien supistusten kanssa. Olo oli hiukka tukala, mutta

normaalit arkijutut hoidin ja kaupassakin kävin.

Mies tuli töistä ja iltaa kohti supistukset vähän vahvistuivat. Rupesin

jo aavistelemaan, että tulis varmaan yöllä lähtö. Kello oli jotain

seitsemän illalla kun supistukset rupes polttaa ihan tosissaan

alavatsalla ja pakkasin loputkin kamat sairaalalaukkuun valmiiksi. Tuli

jo hiukka paniikki kun supistukset koveni ja halusin tytöt laittaa

kuitenkin rauhassa nukkumaan. Kävin taas vessassa ja ihan ripulilla

olin. Ja tuli myöskin ihan tajuttomasti tosi kellertävää limaa. No sain

tytöt nukkumaan, mies katteli telkkarista lätkämatsia. Esikoiselle sanoinkin

jo nukkumaan mennessä, että äidistä tuntuu, että vauva saattaa yöllä

syntyä! Tyttöä rupes jännittää ihan kauheesti. Rupesin siivoileilemaan

kotia kuntoon ja yhtäkkiä tuntui, että supistukset vaimeni ihan kokonaan.

Tunnin siinä hääräilin ja ajattelin jo että mulla on vaan vatsatauti.

Vein märät pyykit kuivaushuoneeseen viereiseen taloon ja siellä

supistukset muuttuvat taas aikas kipeiksi. Kellotin väliksi kolme

minuuttia. Tulin kotiin ja kolmoselta alkoi juuri Pako, mun lempisarja!

Siinä kellottelin supistuksia ja 3-4min välein niitä tuli. Soitin

anopille ja sovittiin, että mies hakee äitinsä meille kun Pako on loppunut.

No anoppi tuli ja me lähdettiin kohti naistenklinikkaa, mua jännitti

hirveesti! Oltiin perillä joskus vähän ennen yhtätoista illalla. Mentiin

synnytysvastaanottoon ja mukava kätilö otti vastaan. Pyysin heti

tutkimaan kohdunsuun tilanteen ja kerroin, että olen aijemmin auennut

aika nopeaan. Kätilö tutki ja olin auki vain 2cm! Mua harmitti,

tultiinko liian aikasin? Mutta kun teki jo niin kipeää. No käyrällä

oltiin sen puoli tuntia ja sen jälkeen olin edelleen sen saman 2cm auki.

Kätilö ohjas meidät siihen " olohuoneeseen" odottelemaan, että

supistukset voimistuu, huoh olin niin pettynyt!!

No sinne mentiin ja siellä oli tosi tukala olo, kun en löytänyt mitän

mukavaa asentoa. Siellä oli sellaisia toimistosohvia ja niihin nojailin.

Laitoin kotoa ottamani kuumavesipullon selälle. Kun noin 45min. oli

mennyt pyysin miestä kurkkailemaan käytäville, jospa meidän kätilöä

näkyis. Halusin jo ilokaasua. Mies ei löytänyt häntä ja mä kirosin.

Onneksi kätilö pian tulikin ja tutkittiin kohdunsuun tilanne, 4cm auki,

jee... Olin iloinen! Vaihdoin sairaalan tamineet päälle ja kätilö meni

tilailemaan jo epiduraalia.

Salissa oli noin klo:0.30. Valmisteltiin mua epiduraalin laittoon, tippa

käteen ja vihdoin sain ilokaasua. Honeeseen tuli lääketiteen kandi

(nainen) ja kysyi saisiko osallistua synnytykseen. Annoin luvan. Pian

anestesialääkäri jo tulikin ja sain puudutteen. Se vei ihanasti

supistuksista sen pahimman kärjen pois, mutta tarvitsin ilokaasua

kuitenkin lisäksi. Ja jotenkin tuo epiduraali vaikutti vain vas.puolelle

ja oikealla puolella supistukset oli kipeämpiä, hassua. No kun

kaksikymmentä minuuttia puudutteen laitosta oli kulunut ruvettiin

puhkaisemaan kalvoja. Ensin kandi tutki ja arveli mun olevan sen saman

4cm auki. Mutta sitten tutki kätilö ja sanoi, että olinkin jo 9cm auki,

ihanaa!! Kätilö pyysi soittamaan kelloa kun tuntuis paineentunnetta. No

ei mennyt kuin kaksi supistusta ja soitin jo kätilön paikalle ja olinkin

auki jo 10cm!

Ei kuin ponnistamaan. Olin puoli-istuvassa asennossa ja pidin sukista

kiinni. Pian kuitenkin siirsin jalkani kätilön ja kandin lanteille ja

ponnistelin siinä. Ponnistaminen oli ihanan " kivutonta" verrattuna

kuopuksen luomuversioon moisesta, olin tosi huojentunut. Pian näkyi jo

puolipäätä ja kätilö pyysi etten ponnistelisi. Kätilö sainoi, että jos

hän nyt leikkaisi epparin syntyisi pää heti, mutta antoi rauhassa

kudosten venyä, onneksi!! Pää syntyi ja vauvan hengitystiet imettiin

heti, koska lapsivesi oli hieman vihertävää. Sitten hartiat... Ensin

kätilö neuvoi kandia, mutta sanoikin että ottaa itse koska ovat sen

verran tiukassa. Aika monta kertaa joutui nykimään ennenkuin vauva

syntyi kokonaan. Näin heti vauvan haarovälin ja huudahdin, TYTTÖ! Vauva

ei heti ruvennut itkemään ja kätilö ja kandi hieroivat vauvaa tovin ,

mutta sitten kuului se ihana parkaisu . Vauvalle annettiin myös muutaman

minuutin

ajan lisähappea maskilla ja sitten sain tytön sinne paidan alle

lämpimään. Miten hassu tuo tunne onkin kun se vauva on ensikertaa siinä

mahan päällä, eikä siellä sisällä potkimassa. No, vauva itki ja itki.

Ponnistin ja istukka syntyi, olikin suuri, muutaman gramman alle kilon

painoinen! Kandi sanoi, ettei ole ikinä nähnyt noin suurta istukkaa,

kätilö tuumas, että iso vauva, iso istukka! Kätilö tutki alakerran eikä

mitään repeämiä edes ollut, ihanaa. /

Vauvaa pestiin ja punnittiin. Sain vauvan rinnalle, mutta tyttö vain

itki edelleen. Tarttui rintaan ihan kunnolla, mutta ei malttanut imeä,

itki vaan. Kätilö ehdotti, että jos vie vauvan kuitenkin lääkärin

tutkittavaksi viereiseen vastasyntyneiden valvontayksikköön, jos itku

onkin kipuitkua!? Olin tyytyväinen, koska hartiat olikin tosi tiukassa.

Silläaikaa mä sain aika paljon supistavaa koska vuosin jonkin verran. No

vauva tuotiin takaisin, solisluissa ei ollut murtumia. Sai kuitenkin

Panadolia ja lisämaitoa, oli heti rauhoittunut. Oli tyttö heti niin kovin

nälkäinen, ettei malttanut edes imeä rintaa. Lisäksi tytön ison koon

vuoksi päätettiin seurata sokereita. Mies lähtikin kotiin ja mä menin

suihkuun. Puoli neljän aikaan yöllä pääsin osastolle.

Osastolla aika meni mukavasti. Tyttö oli tosi tyytyväinen ja nukkuin

paljon. Imetyksen jälkeen jouduin antamaan lisämaitoa koko sairaalassa

olo ajan. Sokereita seurailtiin, kolme hyvää arvoa tuli ja enää ei

tarvinnut niitä seurailla. Lisäksi seurattiin mm. tulehdusarvoja koska

kuopus sai sen streptokokkisepsiksen syntyessään. Nekin oli kaikki hyviä!

Kotiuduttiin kun tyttö oli 2vrk ikäinen. Lastenlääkäri sanoi heti vauvan

nähdessään, että tämä on kyllä sokerivauva. Mulla on ollut siis

ilmeisesti korkeat sokerit loppuraskaudessa. Sanoi, että jos vielä

raskaudun, tehdään sokerirasitus. (mulla ei kyllä koskaan ollut ainakaan

pissassa sokeria) Lisäksi lääkäri ihmetteli sitä. miksei mulle oltu

synnytyksessä laitettu antibioottitippaa synnytyksessä estämään

mahd.vauvan infektiota. Koska on kuitenkin niin vakava sairaus

vastasyntyneelle. Pyysi seurailemaan vauvan vointia kotona, koska osa

infektioista saattaa tulla vasta 2vko-2kk kuluttua syntymästä. Eli heti

sairaalaan jos oireita ilmenee. No tyttö on onneksi voinut hyvin,

ainakin tähän asti!!



Olin kyllä todella tyytyväinen synnytykseen ja pieni tyttö on aivan

ihana!!



Onnellinen äitikki ja tytöntyllerö 13vrk kera kolmen isosiskon :)

Ei ehtinyt ihan Itsenäisyys päiväksi, mutta liki.



Maanantaina 4.12 kävin äippäpolilla, ja lääkäri totesi, että torstaina 7.12 klo 11 käynnistellään, ja toki olin tervetullut jo seuraavana yönä synnyttämään. Paino arvio vauvalla 4.4 kg ja olisi hyvä jos lähtisi itsekseen.



No, ke iltana klo 21 ekat sellaiset supistukset, että sanoin miehelle näitä lisää niin lähdetään synnyttämään ja niitä tuli mutta harvakseen. Sitten alkoi tulla veristä limaa ja soitettiin mummi hoitamaan lapsia ja lähdettiin ajamaan Porvooseen.



Kätilö totesi, synnytyksen olevan käynnissä, mutta tosi alussa 2cm auki n 1cm pehmeää kaulaa. Eka supistus joka piirty käyrille oli 50-60 luokkaa ja seuraava hyppäs jo käyriltä ulos ja oli 125 luokkaa... Peräruiske ja sitten pääsin suihkuun jumppapallon päälle ja siitä ammeeseen klo oli jotai klo 24 jälkeen. Ammeessa oli ja naukkailin ilokaasua ja n klo 02 olin 8cm auki ja pelästyin enkö saakaan mitään muuta kivunlievitystä...



Vähän ennen puolta kätilö puhkaisi kalvot ja luulin, että vauva syntyy siihen paikkaan ammeeseen, kuitenkin onnistuin nousemaan lievässä paniikissa synnytyspöydälle ja ekaa kertaa tunsin että nyt täytyy ponnistaa ja sitten ponnistettiin kerran ja pää oli ulkona ja toinen kerta tyttö oli sylissä, ponnistus aika tasan minuutti. Synnytyksen kokonais aika 5t 30 min. Tyttö syntyi 7.12 klo 02.29, pituutt 49 cm ja paino 3980g ja pipo 36cm.



Kotiin päästii lauantaina ja nyt oltu kolme yötä kotona ja niista valvottu 2, eki tosi herkkua tämä vauva-arki...



Onnea kaikille vauvansa saaneille ja oikein mukavaa ja ihanaa Joulun odotusta kaikille



Saarimar rv 0 ja Elna tyttö 5 pv

Lauantain ja sunnuntain (18.-19.11) välisenä yönä heräsin yhteen kipeään supistukseen jonka jälkeen vessassa käytyäni huomasin ensimmäiset merkit limatulpasta. Teidän juttujanne lueskelleena tiesin kuitenkin että voi mennä viikkoja vielä...myöhemmin yöllä huomasin harmikseni että lima muuttui vaaleanpunaiseksi nesteeksi eli lapsivedeksi. Esikoiselta oli sama homma joten sairaalaan oli aamulla lähdettävä. Silloin teille viesteilinkin... Sisätutkimusta tehdessä kaikki paikat tuntuivat kuitenkin vielä kovin kypsymättömiltä ja pääsinkin vielä pyörähtämään kotona (tapaus eli vedenmeno oli vähän epäselvä)

Sain siis yhden yön lisää aikaa nukkua ja nukuinkin tosi hyvin -kunnes aamulla sängystä noustessani housut taas kastuivat. Olo oli tosi maassa koska tiesin joutuvani vain osastolle " kypsyttelyyn" niinkuin viimeksi mutta vaihtoehtoja ei ollut.

Sain kypsyttelytabletin maanantaina klo 15 ja voitte arvata vaan tunnelmani kun mitään ei tapahtunut. Ja synnyttämättömien osastolla on aina niin aurinkoinen tunnelma ja kuulee juttuja monesta käynnistysyrityksestä jne. Illalla kahdeksan maissa alkoivat heikot supistukset jotka aika ajoin voimistuivat mutta mitään kellottamista niiden kanssa ei voinut tehdä. Sen verran kuitenkin kipeitä olivat että koko yö meni valvoessa ja sitä surressa. Aamulla olin tosi huonovointinen ja kipeäkin huonosti nukutun yön jälkeen. Ja supistuksia tuntui tulevan todella harvoin. Kipua oli kuitenkin kestänyt jo niin pitkään että ajattelin kieltäytyä siitä seuraavasta kapselista..

Kymmenen aikaan lääkärin juuri tullessa kierrolle yritin salaa pyyhkiä kyyneleitäni kun harmitti ja itkitti ja koski jne.

Lääkäri ilmoitti kuitenkin tilanteen edenneen sen verran että pääsisin saliin kalvojen puhkaisuun ja synnyttämään! Ai, että olin silloin iloinen! Ja todennäköisesti se auttoi. Matkalla osastolta synnytyssaliin synnytys käynnistyi ihan itsestään ja salissa olin jo 6 cm auki =)

Pääsin ammeeseen köllimään ja soitin miehelle puolen päivän maissa että salissa ollaan. Hauska yksityiskohta oli kun mies rupesi miettimään että viekö hän esikoisen heti hoitoon vai odottaako vielä. Kysyi minulta mm. puhelimessa " kauankohan siinä mahtaa mennä?" ;)

Noin yhden maissa supitukset sitten ihan äkkiä muuttuivat todella epämiellyttäväksi ja päädyttiin epiduraalipuudutuksen laittoon. Ja tällä kertaa se petti minut! Silloin luulin että kuolema korjaa minut ja taisi päästä itkukin.. Vielä lääkäri veti kuitenkin hihastaan spinaalipuudutuksen, jonka jälkeen rauha laskeutui, noin klo 14.30. Minä torkuin ja mies lähti kahvittelemaan. Kesken ihanimman torkkuhetken tuntui että joku painoi tulemaan jalkovälistäni :) Soitin (onneksi!) kellolla kätilön paikalle ja hän saapui toteamaan että se on vauvamme. Mies saapui myös onneksi juuri kahvilta kun aloin ponnistelemaan viittä vailla kolme. Ja minkä tässä synnytyksessä oli ihmeellisintä, spinaali vaikutti niin etten juuri kipua tuntenut. Se oli aika outoa. Parin ponnistuksen jälkeen 15.01 Remu saapui komeasti huutaen! Ja pissasi suoraan toisen kätilön päälle. Eli käynnistelyistä huolimatta kohtuullisen näyttävä maailmaantulo kuitenkin.



Tänään kotiudumme ja olo on sekoitus sitä kaikkea mitä kuuluukin :)

Päälllimäisenä kuitenkin syvä kiitollisuus siitä että minulla on nyt kaksi tervettä poikaa!



Nyt täytyy lopetella, olisi vielä hetki aikaa esikoiselle ennen kuin pikkumies vaatii taas kaiken huomion. On muuten aika kovaääninen ja tulisieluinen kaveri, oikea remuaja!



Remu ja pikku-Remu 3vrk

Isänpäivän aamuna tuli pari lievää supistusta. (Klo 15.30 sanoin miehelle vielä että saa meidän poika pitää kiirettä, jos meinaa vielä tänään maailmaan tulla..)

Oltiin mun vanhemmilla isänpäivää viettämässä illemmalla ja klo 16.50 tuli ensimmäinen supistus, siitä aloin laskemaan 10 minuutin välein tuli kolme ja sitten tuli mieletön kakkahätä. Menin vessaan ja siellä alkoi supistukset tulee 5 min välein, sitten kuului mahasta NAKS ja vedet lorahti pönttöön. Väkisin kampesin itseni ylös tuskissani ja sanoin miehelle et nyt mennään synnyttää. Mies vaan et eikö ehdi kahveja juomaan. EI EHDI!!! Onneks mun vanhemmat asuu lähellä meitä (n.1,5 km), kun halusin viel kotoa hakea tavarat mukaan.. Kotipihasta lähdettiin ajaa sairaalaan 17.50 (matkaa sairaalaan n. 8 km). Supistuksia tuli tiuhaan 2 min välein ja lopulta 30 sek välein. Sitten alkoi ponnistuttamaan, herranjestas sitä tuskan määrää.. Miehelle ulvoin koko aika että aja nyt jumalavita lujempaa, tää syntyy nyt eikä kohta!!! Soitin sairaalaan ku oli n. 3 km matkaa jäljellä, et tuleevat ovelle vastaan, ku tää syntyy autoon..

Oltiin sairaalassa klo 18.00 ja kärräsivät heti ovelta mut synnytyssaliin, kätilö käski riisua vaatteet melko kovasanaisesti, kun itse ihan tuskissani ja en tajunnut mitään ;) Siitä sitten sängylle, kätilö tarkisti tilanteen ja sanoi että tää on kokonaan auki, ala ponnistaa vaan. Hyvä ku mies ehti mukaan :) No, ponnistusvaihe kesti 20 min ja Ihana pikku prinssi syntyi klo 18.20, täysin luomuna, ilman puudutteita saati ilokaasua. Painoa 3660g ja pituutta 49 cm, pipo 34 cm. En revennyt mistään, eppari tehtiin, mutta on kuulemma tosi siisti.

----

Jos olisi jäänyt tähän niin voisin sanoa, että tekisin toisen perään, jos luoja soisi, mutta..

Poika vietiin parin tunnin päästä sokerimittaukseen, kun itellä ollut korkeet arvot. Äitiä yritettiin käyttää pissalla, mutta meinas pyörtyä, joten sain nestettä suoneen (hemohessiä.) Kohtu ei meinannu supistua, kun ei ehtiny mukaan vauhdikkaaseen synnytykseen. Sitä käytiin painamassa puolen tunnin välein (runnottiin vatsaa selkärankaa kohti täysiä) 4 tunnin aikana. Menetin 1,5 litraa verta ja hemppa tippu 150 -> 96.. Sain myöhemmin (ti) verensiirronkin. Lopulta pääsin kuolemanväsyneenä osastolle puolen yön tietämissä. Poika tuotiin viekkuun hetkeksi. Aamulla poika vietiin keskolaan, kun sokerit oli romahtanu. Oma olo oli niin heikko, et hyvä ku pystyssä pysy ja silti kävin keskolassa koko ajan poikaa katsomassa. Kyllä itku pääsi ku ekan kerran näin pikkuisen se sokeriletku päässä. :(

Poika oli keskolassa keskiviikkoon asti ja sitten vasta sain viereen, enkä enää luopunutkaan. Maito ei meinannut alkaa tulla ja poika oli keskolassa jo tottunut pulloon, joten alku oli sellaista hurjaa taistelua tissin kanssa. Kotiin pääsin vasta lauantaina, kun maito oli noussut.

Kotona onneksi poika on syönyt hyvin, eikä ongelmia ole sen suhteen ollut. Itse jouduin käymään vatsakipujen takia vielä polilla. ja jouduttiin kaapimaan kohdusta hyytynyttä verta ja painamaan sitä taas. Meinasi taju lähteä. Nyt sain antibioottikuurin ja kohtua supistavia lääkkeitä. Masentaa kun pojalla on vatsa kuralla mun lääkityksen takia.



Että tän jälkiasian takia en varmaan halua toista moniin vuosiin, sen verran olo on vieläkin kuin junan alle jääneellä. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois, on tuo suloinen prinssi niin ihana, että kaikki maailman murheet unohtaa kun häntä katselee.

21.11 tavalline tuskainen loppuraskauden puuhukututtava päivä. jokainen soitto jossa kysyttiin milloin ja joko alkuisia juttuja itketti. mies tuli töistä ja lohdutti, hieroi jalkojen akupisteitä ja sanoi, että jos vaikka lähdettäis tänään sitten synnyttämään.

ajattelin että eikai auta kun ottaa iisisti ja menin nukkumaan, tosin kummalllisen virkeänä aika myöhään. kahdelta yöllä heräsin supistukseen, ei mihinkään terävään tai " rytmiseen" joita neuvolassa pyydetään bongaamaan, vaan sellaiseen epämiellyttävään, ihan kuin tulisi suonenveto selkään oloon. nousin ylös kuumaan suihkuun, takaisin sänkyyn vain todetakseni että ei, kyllä nyt lähdetään. pakkailin kamoja kasaan, puin, siivoilin kotia ja soitin vanhemmat meille noin puolentunnin kuluttua. sitten herätin mieheni ja hoputin isääni tulemaan niinpian kuin mahdollista. levoton tuskainen olo ja jatkuva supistus joka ei loppunut. ei mitään kauheita kipuja onneks.



sairaalaan päästyä kätilö ohjas suoraan synnytyssaliin, sanoi että kolmannen synnyttäjää uskotaan kun sanoo että synnytys tuntuu alkaneen. olin 4cm auki ja puuduttaja tilattiin jo paikalle. vauva oli aika korkealla. sitten odoteltiinkin ilokasun avulla keinutuolissa anestesialääkäriä joka joutui hätäsektioon..ja sitten odoteltiin vielä lisää kun joutui toiseen sektioon pari tuntia kai. otin rauhallisesti ja hengittelin kaasua vaikka kätilö sanoi että nyt taidat joutua rehelllisesti sanoen luomuna synnyttämään. silloin ajattelin että pakkohan sitä on jos ei muuta voi. mutta muutama valvottu yö ja siinä salissa odottaminen ja jatkuvat tiheät supistelut uuvuttivat siihen pisteeseen että ajattelin ettei tästä selvitä hengissä. onneksi kätilö toi mukanaan puuduttajalekurin ja ihanaihana epiduraali antoi minulle lepoa ja aikaa kerätä voimia.keho teki työtä, hikoilutti muttei tuntenut kipua. otettiin vielä toinen satsi puudutetta ja odotettiin että aukeaisin lisää, kalvot kun pullottivat. tuskastuin siihen makaamiseen, ja pyysin päästä kävelemään, sillä aloin olemaan niin väsynyt että epäilin etten jaksa ponnistaa. muistin että pystyasento on nopeuttanut synnytyksiä aikaisempina kertoina. eipä kauaa mennyt kun tunsin valtavaa painetta. kätilöharjoittelija reagoi verkkaisesti tuntemuksiini, onneksi tajusi piakkoin ruveta pyytämään kätilöämme paikalle. kätilö paukkasi ovesta sisään ja sanoin että tunnen ponnistamisen tarvetta. kysyi että mitenkäs sitten haluat synnyttää, mietin hetken.. ponnasin pöydälle kontilleni, sain säkkituolin eteeni ja ponnasin poikamme ulos 2 minuutissa. oli malttamaton olo kun näin jalkojeni välissä kontillani napanuoran pöydällä ja sen päässä vauvan joka päästeli ekoja rääkäisyjään, mutten nähnyt kasvoja, näin vain mieheni jännittyneet kasvot. vauva nostettiin rinnalleni imemään mutta vieläkin oli kasvot piilossa. ihana oli myöhemmin katsella pientä ihmettä ja tutustella. en ollut uskoa että meille tuli poika kun oli kaks tyttöä aiemmin.

Lyhyehkösti...



Maanantaina 13.11 aamulla aloteltiin käynnistystä pillereille, eikä iltaan mennessä ollut tapahtunut mitään ja tuleva äiti ja isä menivät nukkumaan hieman haikein mielin.



Tiistai aamuna klo 9 oli lääkärin kierto ja tohtori totesi, että eipä tunnu tulevan valmista joten saliin ja puhkastaan kalvot. Tässä vaiheessa tuli sellanen olo, että nytkö se vauva mukamas sitten syntyy...epätodellista...=)!



Saliin mentiin ja tutkittiin ja hutkittiin,kalvot puhkastiin ja klo 11 alko supistaan 5 min. välein. Siinä sitten kärvisteltiin klo18:sta asti ilokaasun voimin ja noin klo 18.30 sain epiduraalin joka aivan ihanasti vei supistus kivut pois selästä. Pikku hiljaa rupes ponnistuttamaan ja klo 20.30 sain luvan alotella ponnistelua.



Vartin ponnistelu tuottikin jo tulosta ja poika oli maailmassa klo 20.45=)! Poika lähti punnituksille iskän kanssa ja äitiä ruvettiin kursimaan kokoon,tikkejä tuli kuulemma paljon, mutta entistäkin ehompi...=). Pojalla oli painoa 3910g, pituutta 51cm ja pipo oli 33,5cm elikä ihan komeen kokonen poika vaikka tulikin 1,5 viikkoa etuajassa (en uskalla kuvitellakkaan mitä olis ollu esim. 4vkon päästä...)!



Sairaalassa viereähti pojan kanssa viikko, hoideltiin keltasuutta pariinkin otteeseen sekä tarkkailtiin sydämen toimintaa (pieni reikä sydämessä). Kotiin tultiin tiistaina 21. päivä ja onhan tää ihan luksusta nukkua omassa sängyssä=)!



tiitiäinen78,iskä ja nestori 1vko+5päivää=)!

supparit alkoi siis keskiviikkona 15. päivä rv 40+5, ja tiesin heti että ne on nyt niitä. koski ala selkään ja tuntu just sellanen polte. sit meni 10 minsaa ja tuli toinen¿sit tuli verinen limatulppa.sillon olin varma että nyt se syntyy. soitin kultsille töihin että nyt mentäs..matkaa kun 100 kilsaa ni en jäänyt kotiin kellottelee. sit alko tulla 5-6 min. välein ja koko automatkan jatkui samaan tahtiin. pääsin käyrille ja piirsi nätisti 40 tehosia suppareita ja sain peräruiskeen. sit menin suihkuun. ei koskenut kovaa ja vesi auttoi rentoutumaan. Sen jälkeen mentiin tarkkailuhuoneeseen ja sain kaurapussin ja yritin olla seisaallaan mahd. kauan. nojailin sänkyyn ku supisti ja kultaseni hieroi selkää ja kaurapussi mahalla. nyt siis tuntui jo alamahassakin vähän. välillä käyrillä ja välillä keinutuolissa. hengittelin ja nojailin. sit neljän aikaan alkoi koskea kovempaa ja sain triapam? ruiskeen peppuun. se auttoi heti ja ei koskenut edes vaikka välillä oli 60 tehosia supistukset. No sitten alkoi olla jo parin tunnin päästä nekin jo kipeitä ja hengittelin ja nojailin. vessassa sai juosta vähän väliä. kummallakin asialla. vähän ennen yhdeksää sitten vasta olin 4 senttiä auki¿huh! mutta sain siis luvan mennä ammeeseen. se oli ihanaa..kipu hävisi mutta supparit koveni. siellä sai olla vain tunnin.



sitten alkoi sattumaan kun tuli sieltä pois ja sain alkaa vetää ilokaasua ja taisin jo vähän itkeäkin. kun on sumea vaihe. kalvot puhkaistiin ja epiduraalia laitettiin. se koski kovaa¿vetelin kaasua ja itkin. ja yritin hengitellä. no onneksi epduraali alkoi vaikuttaa ja kävin vessassa. sitten oksitosiinia nopeuttamaan hommaa kun aukenin niin hitaasti. jossain vaiheessa alkoi taas koskea ja olen taas itkenyt ja vetänyt hulluna kaasua. ajoista en enää tiedä tässä vaiheessa. sitten vaan seuraavana kuulin että 8-9 senttiä auki ja ponnistusvaiheen spinaalia tullaan laittamaan. se onnistu hyvin ja jaloista meni heti tunto. eli kipu lakkasi. mutta samalla vauvan sydänäänet laskin ja piti nousta kontilleen vaikka ei ollu jaloissa tuntoa.pysyin kuitenkin hyvin ja köyristelin selkää ja otin happea. ja niin vaan nousi aina äänet. spinaali kutitti naamaa ja hieroin ihan hulluna märällä pyyhkeellä kasvoja. no seuraavana päivänä lähti nahkaa ja oli ihan punainen. mut en kaasuissani tajunnut miten kovaa hankasin. sitten olen ollut käyrillä ja en muista taas miten kauan mut sit alko tuntumaan et pitää saada jalkaa ylös.olin kylelläni ja laitettiin reppu jalan alle et sai vauvan päälle tilaa laskeutua. ei ollut ihan kiinni ku synnytys alkoi. sit alko tuntua paineen tuntua ja vähän väliä kyselin että miltä se tuntuu ku ponnistuttaa ja kätilö sanoi vaan että kakattaa sitten selvästi. no tulihan se kakkahätä ja sain alkaa kylellään ponnistella vähän.oon alkanu taas itkeä kun olin niin väsynyt ja kaasuissa ja en ollut varma tunteesta ja että mitä tehdä. no sitten käännyin puoli-istuvaan asentoon ja mut on katetroitu siinä vaiheessa kuulemma. ite en tajunnu. vetelin kaasua ja itkin ja ponnistelin. sit kysyin että saako jo ponnistaa täysiä. ja kätilö antoi luvan. ois sanonu ni olisin varmaan jo aiemmin voinut kokeilla täysiä. no sit viimein alko pää syntyä ja kysyttiin et haluunko kokeilla, sanoin etten halunnut kun tajusin sen verran että olisin vaan alkanut itkeä enemmän. pari kunnon rutistusta ja pää ulkona. sit heti koko vauva. ! en tajunnut et leikkasivat napanuoran. näin vain että vauva on ihan veltto. kiikuttivat heti teholle mutta parkaisi onneksi jo ovella. oli imetty lapsivettä keuhkoista ja sokerit oli huonot. sai ensin yhden pisteen ja sit 6. mut voi hyvin jo sit vähän ajan päästä. istukassa kesti 50 minsaa enne ku irtosi ja oli jo varattu leikkuri valmiiksi että menen käsinirrotukseen.hieroin vaan nännejä ja ponnistelin ja viimeinen yritys ni kätilö sai sen painettua pois. onneksi!!!



vauva tuli sit käymään rinnalla ja minä sain mielen paranemaan pikkuhiljaa. oli kauhea huoli pikkuisesta. tikkien ompelu koski kovaa vaikka puudutettiin. sanoi että on niin tiukat lihakset että vetäytyy karkuun ja ei meinaa keretä ommella.tosi vähillä pääsin 7 tikkiä sisään ja eppari. et en ole ollut siltä osin kovinkaan kipeä ja paikat tuntuu nyt tiukemmilta ku ennen synnytystä. masuakaan ei oikestaan ole. vaakassa en oo vielä päässy käymään mutta turvotusta on hävinnyt sikana ja olo on siltä osin ihana. ei varmaan montaa kiloa ole enää. vauvalla on pieni patti niskassa ja sitä tutkittiin. siksi vietettiin sairaalassa 5 päivää. oli vierihoidossakin ja oli vain teholla kirjoilla.eivät sit enää mittaillu sokereita ja muita koska voi tosi hyvin ja söi ihan kauheasti. patti on ns. veriluomi. se kuvattiin tiistaina ja päästiin sit kotiin ku saatiin diagnoosi. se lähtee itsestään pois 6 kk kuluessa ja ei ole vakava. selvisi että meidän molempien äidillä on ollut se. mutta ei 60 luvulla oo niitä tutkittu.



että näin. ihana poika on. syö ja nukkuu aika säännöllisesti ja pitkiäkin unia ja nyt on alkanut valvoa pari tuntia päivittäin. synnytyksen kesto siis 17h 10 min. ponnistus 25 minuuttia! aikamoinen rääkki! kultaseni oli tukihenkilönä ja toimi oikein hienosti. tosin oksenti sit aamulla ku ei ollut syönyt ja oli ollut rankka yö seurata toisen kipuja. mutta nyt se on todistettu että ratsastajan lihakset aukeaa hitaasti mutta ponnistus on nopea! ja toivottavasti myös palautuminen. ja poitsu syntyi siis 40+6!



nyt alkaa peppu puutua¿



terv ellu ja poitsu 11p

Perjantaina 24.11 rv 39+5 olin haketunut verikokeisiin naistenklinikan päivystykseen koko kropassa alkaneen voimakkaan kutinan takia. Lääkärin teki sisätutkimuksen ja ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana koko arvion vauvasta. Kohdunsuu oli auki kahdelle sormelle ja kanavaa sentti jäljellä, vauvan kooksi arvioitiin 3700g. Verikokeista ei löytynyt hepatoosiin viittavaa joten pääsin kotiin.

Illalla ja yöllä alkoi veristä limaa valua oikein kunnolla sekä limatulpan osia. Yöllä heräsin pariin kertaan supistukseen mutta aamuun päästiin kuitenkin.

Ylös noustuani noin klo 10 alkoivat napakat ja säänölliset supistukset. Se tietty terä supistuksista vielä kuitenkin puuttui, Klo 13 aikoihin soitin sairaalaa ja sieltä sanottiin että voin vielä odotella kotona supistusten voimistumista mutta voisin tulla sairaalaan heti jos siltä tuntuisi. Päätin vielä odotella.

Klo 15 aikoihin supistukset loppuivat kuin seinään. Meni tunti ilman yhtäkään kunnon supistusta. Nukahdin ja kun klo 17 aikoihin heräsin tuntuivat supistukset uudelleen nyt ihan eri voimalla mutta eivät kuitenkaan säänöllisinä. Pikkuhiljaa tulivat useammin ja noin puoli seitsemän aikaan soitin sairaalaan uudelleen. Sanottiin että tulla voi heti kun ei kotona pysty olemaan. Kovin montaa supistusta en odotellut kunnes soitin äidilleni että lapset tulevat nyt sinne ja että me lähdemme sairaalaan ainakin käymään. Vieläkin pelkäsin supistusten loppuvan.

Klo 19.30 noin olimme sairaalassa, naistenklinikalla voi nykyään mennä suoraan saliin kun ennen piti mennä päivystyksen kautta. Synnytysosaston ovella kätilö tuli vastaan ja kysyi jaksanko mennä vähäksi aikaa käyrälle vai haluanko että hän katsoo kohdunsuun tilanteen ensin. Menin ensin käyrälle. Keinutuolissa istuessani supistukset piirtyivät hyvin ja säänöllisinä samaten vauvan sydänäänet. Käyrää otetiin puolisen tuntia kunnes kätilö tuli sanomaan toisen kätilön jatkavan tästä ( he jakavat synnyttäjät niin että jokaisella olisi enintään kaksi ) Saimme mennä isien olohuoneeseen odottelemaan hetkeksi. Aloin jo kaivata ilokaasua supistuksiini. Kun kätilö vapautui pääsimme saliin ja ilokaasumaski laitettiin heti valmiiksi, kävin wc:ssä ja vaihdoin vaatteet. Olisi saannut halutessani mennä suihkuun mutta salissa oli viileä ja palelin jo valmiiksi joten jätin sen väliin.

Istuin nojatuoliin ja käyrät laitetiin taas piirtämään. Muutaman supistuksen kokeilin ilman ilokaasua mutta aloin sitten hengitelemään sitä kuitenkin, vähän aikaa piti palautella mieleen oikeaa tapaa mutta pian alkoi sujumaan ja kivut lievittyivätkin hyvin.

Mies lähti hakemaan itselleen evästä Mcdonadsista. Saliin tuli kandi kysymään lupaa olla mukana synnytyksessä ja annoin luvan. Yövuoron kätilö tuli esittäytymään hän tulisi hoitamaan synnytykseni loppuun asti. Kohdunsuun tilanne katsotiin, 3 cm auki.

Epidruaalista keskusteltiin ja kätilö lupasi sen heti kun itse haluaisin. Aikaa menisi noin 15 minuuttia + vaikutusaika noin 15 minuuttia. Vähän ennen klo 23 soitin kelloa ja sanoin että nyt puudutusta kehiin ja kätilö lähti soittamaan anestesialääkäriä paikalle ja laittoi välineitä valmiiksi.

Aikaa ei varmaan mennyt kuin se 15 minuuttia mutta ne olivat aika tuskaisia manasin miksi odotin. Sain tipan käteeni ja mahdollisuuden käydä vielä wc:ssä koska puudutteen laittamisen jälkeen en heti pääsisi. Puudute laitettiin klo 23.17 ja sen vaikutusajan kuluttua kivut hävisivät kokonaan. Kätilö kokeili kohdun suun ja samalla kalvot menivät ja vesi ryöppysi sängylle ja lattialle, sitä tosiaan riitti. Kohdun suu auki 7 cm. Supistukset kovenivat luonollisesti, tunsin alapäässä voimakasta painetta aina supistuksen tullessa mutta en kipua. Torkuin vähän aikaa, pikkuhiljaa paine alkoi käydä sietämättömäksi ja vapisin hirvittävästi. Soitimme kelloa ja kätilö tuli katsomaan kohdunsuun tilanteen 9 cm auki, vielä piti odottaa hetkinen. Aikoja en enää muista mutta kohta soitin kelloa uudelleen ja kohdunsuu oli auki kokonaan. Käännyin selälleni puoli istuvaan asentoon, sukista kiinni ja lupa ponnistaa kun siltä tuntuisi. Nyt painetta vain ei niin voimakkaana tuntunut. Käännyin uudelleen kyljelleen ja nyt tuntui. kätilö tunsi vauvan olevan vielä aika ylhäällä. Supistuksen tullessa ponnistin, kolme kunnon ponnistusta ja vauva tuli hyvin alaspäin. Tässä vaiheessa kipu alkoi olla sietämätön ja nyyhkytin ja hain mieheni kättä avuksi. Kätilö tomerasti komensi ponnistamaan " ei tässä muu nyt auta" Vielä pari ponnistusta ja kätilö kannusti että hyvin tulee. Viimeiseksi käänyin vielä selälleni ja huusin sängyn päätyä ylöspäin. Kandi ja mieheni nostivat minua kainaloista ylöspäin. Tässä vaiheessa saliin tuli toinen kätilö. Viimeiset ponnistukset ja kätilö ilmoitti vauvan pään syntyneen. Kandin kanssa auttoivat vauvan ulos ja kuului komea rääkäisy. Klo 01.14 poika tuli ja pissasi tullessaan isänsä päälle.

Sain vauvan rinnan päälle paidan sisään. Isä leikkasi napanuoran. Yksi supistus tuntui ja istukka solahti ulos. Ponnitusvaiheen kesto 9 min.

Poika vietiin punnitukseen 4242g ja 54cm pipo 37 cm, ei ihme että vähän tiukkaa teki. Välilihaa ei tarvinnut leikata, pieni nirhauma tuli ja siihen kaksi tikkiä. Tikkien laittaminen tuntui inhottavalta vaikka puudutettiin. Vauva imi hienosti rintaa heti salissa. Saimme syötävää mieheni kanssa ja ihailimme vauvaa. Klo 03 aikoihin mieheni lähti kotiin ja minä vauvan kanssa osastolle. Olin voimissani eikä uni tullut tuijottelin vain vauvaa. Hoito osatolla oli hyvää mutta neljän hengen huoneessa nukkuminen oli vaikeaa ja muutenkin halusin kotiin nopeasti. kotiuduimme kun vauva oli noin 1 1/2 vrk ikäinen.

Kohta hän täyttää 3 vrk, maito on noussut ja hyvin voimme. Koko perhe on hullaantunut uudesta jäsenestä.

silvain ja pikkueetu 3 vrk

meijän tyttö syntyi just oikeana päivänä ihan niinkuin toivoinkin :))



torstaina 2.11 alkoi supistukset, käytiin yöllä näytillä kättärillä mutta jouduttiin takaisin kotiin.

supistukset jatkui sunnuntaihin, välillä oli taukoja että sai nukuttua muutaman puolituntisen korkeintaan. sunnuntai aamuna olin 10 aikaan yhteydessä kättärille, sanoivat että on täyttä mutta voin näytille tulla jos haluan. torstai perjantai yön hukkareissun takia oli K isona otsassa joten en varmasti enää toistamiseen turhaan lähde!



12-13 aikaan alko olo käydä todella todella pahaksi! kipu oli ihan tajutonta! läähätin ja puhisin, supistukset tuli 3-4 minuuttiin ja kestoa oli liikaa..

soitin isälle että jos hän tulisi viemään meidät sairaalaan, taksilla en lähde enää minnekkään! isä sanoi laittavansa paistin uuniin ja tulee sitten. aikaa isän tuloon meni n.45min.

mies tiskasi ja järkkäili paikkoja, itse en siihen enää kyennyt.



15.00 oltiin kirjauduttu sairaalaan. kätilö tuli haikaranpesän ovella vastaan ja sanoi että sali 4 on tuolla kävelkää sinne, haen teidän paperit. en ollut enää uudestaan soittanut että täältä tullaan, taisi olla yllätys. tosin salit oli vapaana ja ruuhka-aika ohi.



kätilön kanssa aluksi vaihdettiin muutamat sanat sitten hyppäsin sängylle ja sisätutkimuksessa kätilö totesi että olin n.6cm auki. oltiin miehen kaa molemmat ku puulla päähän lyötyjä! tarkistin vielä kätilöltä että vauva ehtii syntymään sunnuntain 5 päivän puolella. kätilö uskoi että näin käy, olihan aikaa vielä n. 9h.



juteltiin vähän lisää, istuksin kiikkutuolissa. halusin epiduraalin heti, halusin suihkuun.. jotain muutakin siinä vielä oli " tehtävää" en nyt muista :)

kävin suihkussa ja kätilö opetti ilokaasun käytön. mietittiin uudestaan epiduraalia ja kätilö sanoi että olen näin pitkälle mennyt ilman lääkettä joten mulla olisi mahdollisuudet synnyttää ilman lääkitystä. ajattelin itsekkin että voisi olla kiva ja hyvä vedellä pelkällä ilokaasulla synnytys loppuun. laitettiin viestejä perheille että sairaalassa ollaan ja vauva tulee tänään. kiikkutuoli ja ilokaasu oli toimiva yhdistelmä mulla. välillä tuntu että olisi kännissä. piti heilutella jalkoja kokoajan että säilyy jokin tajunta tähän mailmaan. supistusten pahimmat kärjet hävisi.



uusi sisätutkimus tehtiin 5 aikaan. olin 8.5cm auki.. kätilö oli meijän kanssa lähes kokoajan salissa.. juteltiin ja naureskeltiin. oli leppoisa tunnelma, joskin tavallaan jännittynyt.

aloin jossain vaiheessa ihmettelemään ilokaasua, toimiiko se todella niin hyvin vai onko supistukset lievenemässä.. kivut oli samoja kuin kotona, pärjää jotenkin heikosti.. uusi sisätutkimus tehtiin puol 7. supistukset oli hiipumassa. olin edelleen 8.5cm auki 1.5h edellisestä.

kätilö oli sitä mieltä että nyt epiduraali ja tippaa, mitä se aine nyt onkaan joka supistuksia aiheuttaa.. kieltäydyin. halusin vielä odottaa jos nyt kuitenkin alkaisi tapahtua ilman lääkkeitä, sitä paitsi pelkäsin epiduraalin laittoa. ajattelin että pistokset selkään ja muu ylimääränen selän ronkkiminen voi vaikka halvaannuttaa mut.. :D



puol kasin aikaan suostuin epiduraaliin.. sain tipan ja anestesia lääkäriltä kysyttiin voisiko epiduraalin laittaa istualtaan, oli kivut niiiin kovat kyljeltään maatessa. ei käynyt.

puoli 9 epiduraali laitettiin, läähätin ilokaasua sisään sen minkä ehdin. se autto. (myöhemmin kätilö kertoi että hengitin vaan happea jotta mahdolliset epiduraalin sivuvaikutukset huomataan.)

olo alkoi helpottaa.. kivut hävisi mutta pikkuhiljaa alkoi ponnistamisen tarve tulla suurempana ja suurempana.. kätilö vaihtui puoli 10.



uusi kätilö ei ollut ihan niin kiva.. mutta osasi asiansa. sisätutkimuksia tehtiin usein. olisin päässyt ponnistamaan jo aikasemmin mutta vielä oli joku " lippa" ylhäällä, en saa ponnistaa ennen kuin se on poissa.. kärvistelin sängyllä. ehdotin jo leikkausta! ei! en saa ponnistaa, joudun makaamaan sängyllä!! ilkeilin kätilölle, sanoin että ottaa näppinsä ulos musta, ei sillä kyllä ees ollutkaan ne sisällä.. se oli kamalaa!! ponnistuttaa mutta ei saa =/



_vihdoin_ sain alkaa ponnistamaan, _sängyllä_ !!! halusin jakkaralle. kätilö sanoi että ponnistan sängyllä niin pitkään että hän näkee tumman tukan, sanoin että siellä on jo tummia karvoja näkyvissä jos tajuaa katsoa, päästä mut jakkaralle. ei! nyt kun asiaa ajattelen huomaan että olin joku muu kuin itseni, normaalisiti olisin v****illut sen minkä ehtii ja kiroillutkin, ei. olin nätisti ja noudatin ohjeita.



vihdoin pääsin jakkaralle.. tuntui että liu' un siitä pois, muovit oli liukkaat. mies tuki takaa, nojasin siihen.. odoteltiin supistusta, sain ponnistaa. yhden supistuksen aikana ehdin ponnistaa 3-4 kertaa.

kohta supistusten väli kasvaa.. kätilö laittaa sillä välin jotain saksia siihen viereen ja ottaa yhdet käteensä. sain kamalan sätkyn " mitä sä niillä saksilla luulet tekeväs" (mua pelotti että se alkaa leikkailla mua auki) laittoi kuulemma vauvaa varten valmiiksi niitä. eivät olleet saksia vaan navan pidikkeitä tms, kuulin myöhemmin.



soittokello oli valmiina, sitä pitää painaa kun niin sanotaan. supistuksia tulee ponnistan, pian pää on jo melkein syntynyt. mies painaa kelloa, toinen kätilö tulee. supistus tulee, vauvan pää syntyy, samalla tulee uusi supistus, en saa ponnistaa mutta on pakko, en voi enää olla, vauva syntyy vauhdilla. kätilö koppaa vauvan syliin. musta tulee samaan aikaan nestettä ulos varmaan muutamat litrat. kätilöt kattoo toisiaan taitaa olla 9 pistettä.



saan vauvan syliin. jotain tapahtuu.. kätilöt kysyivät nähtiinkö kumpi tuli. katsotaan miehen kanssa toisiamme, ei me tiedetä. meille näytetään tyttöä.

kohta pitää siirtyä sängylle. inhottavan tuntusta kun istukka on sisällä, napanuora tuntuu haarovälissä. vauva sylissä siirryin sängylle. istukka syntyy kohta. kysyin kätilöltä kuinka iso se on ja onko se kova, paljonko se sattuu.. kohta saan vastauksen siihen.

vauva on mun sylissä. pitää laskea varpaat. otan jalasta kiinni ja katson jalkaa, en osaa laskea. vauva makaa mun mahalla paidan alla, ne liikkeet tuntuu mahan päällä, ei enää sisällä, hitto mikä tunne! niiiin outoa! niin todellista, niin epätodellista!



kätilö kysyi haluanko nähdä istukan, sanoin haluan. joku möykky se oli. kysyin kätilöltä tuliko se kokonaan, mun tuttava sai kohtu tulehduksen kesällä synnytyksen jälkeen, en halua sellasta, katso vielä se istukka. istukka oli täydellinen ja kalvot oli täydelliset.

tarkastan repeämien määrän ja laadun, pinta naarmuja mutta tikkejä laitetaan muutama. naukkailen ilokaasua tikkien laiton ajan. samaa tein istukan syntyessä.



kohta on valmista. mieheni pääsee kylvettämään tytärtään. verenpaine mittari pörisee vieressä. kolme kertaa mitattin paineet. makaan sängyllä ja kurotan kameraan, koitan saada pari kuvaa. kätilö tulee hakemaan kameran ja kuvaa. otan puhelimen käteen ja soitan isälleni. isä on soittanut ainakin 5 kertaa sen jälkeen kun toi meidät sairaalaan.

kello on puoli 12. sanon isälle että tyttö tuli. isä on mielissään ja tarkastaa vielä että niin Helmi tyttö. kyllä. isä kysyy painoa, kysyn kätilöltä. tyttö nostetaan vaa' alle ja se näyttää 2890g. ihmetellään taas kaikki kolme (minä, isä, mieheni. meille sanottiin vielä 7-8h sitten että vauva on n. 3300-3400g) pituutta mitataan seuraavaksi 48cm. toivotan isälle hyvät yöt.



tyttöä puetaan ja laitetaan sänkyyn. mut autetaan istumaan, otetaan tippa pois, epiduraalin kohdalle siirryttäessä sanon kätilöle että ottaa sen neulan pois nopeasti. kätilö ihmettelee, ei siellä neulaa ole vaan muoviletkua. huh. en halua nähdä enää neuloja tai saksia muutamaan hetkeen. pääsen suihkuun, apujoukot vierellä. viivyn suihkussa 10min. mieheni hakee ruokaa.. kätilö jättää meijän huoneeseen. tyttö nukkuu.



syön, katson tytärtäni. kohta imetetään. sitten siirrytään omaan huoneeseen. nukuttaa, nälättää..



tyttö nukkui ensimmäisen yön os. 5 toimistossa :)



avautumisvaiheen, ponnistusvaiheen ja jälkeisten kestoa en tiiä, se on kai epäolennaista :)



lyhyt yhteenveto: tyttö, 2890g, 48cm, 35cm syntyi 5.11 klo: 23.11.



kotiin päästiin tortaina 9.11.



teen tän ehkä uudestaan.



Salsa- ja Helmi 9vrk

(ootellaan)

Menin sunnuntai-iltana 5.11. nukkumaan puolen yön maissa ilman minkäänlaista aavistusta siitä, että yöllä tulisi lähtö sairaalaan. Klo 1.30 heräsin siihen, että jotain lorahti sänkyyn. Säntäilin edestakaisin olohuoneen, makuuhuoneen ja vessan väliä ja mietin, olisiko kyseessä lapsivesi (no mitä muutakaan se voisi olla!). Vähitellen keräilin viimeisiä tavaroita sairaalakassiin ja mies kävi tankkaamassa auton. Puoli kolmelta lähdimme kohti sairaalaa, ja samoihin aikoihin tulivat ensimmäiset vähän kivuliaammat supistukset.



Kolmelta olimme TAYSin synnytysvastaanotossa, ja kätilö totesi kanavan kadonneen ja kohdunsuun olevan jo kahdelle sormelle auki - hyvä tilanne ensisynnyttäjälle :) Käyrillä maatessani alkoi olo olla jo todella tukala. Kun käyrät ja peräruiskeet oli hoidettu, pääsimme saliin. Kokeilin aluksi helpottaa oloani ilokaasulla, mutta koska olin taas sidottu sänkyyn piuhoihin kiinni, ei olo helpottunut yhtään. Kätilö alkoikin valmistella epiduraalia melkein saman tien. Anestesialääkäri kävi neljän maissa ja epiduraali tehosi hienosti. Supparit jatkoivat niin tehokkaasti työtään, etten tarvinnut oksitosiinia lisäämään niitä.



Kuuden maissa epiduraalin vaikutus alkoi hälvetä ja minä taas voihkia. Kohdunsuu oli jo 7 cm auki, ja sain lisää epiduraalipuudutetta. Seitsemän maissa alkoi tuntua ponnistamisen tarve, ja vähitellen sain alkaa ponnistaa. Ihana poika (52,5 cm, 3715g, pipo 34,5, pisteet 8-9)syntyi maanantaiaamuna 6.11. klo 8.15 vain 15 minuutin ponnistamisen jälkeen. Pieni eppari leikattiin eikä repeämiä tullut. Synnytyksen kokonaiskesto vesien menosta 6 tuntia ja 55 minuuttia - mukavalla vauhdilla poika siis maailmaan tuli!



Synnytys oli kaikenkaikkiaan todella helppo ja ihana kokemus! Vielä ihanampi on kuitenkin lopputulos :D



Onnellinen Allu ja pieni poika

Päivää ennen laskettua eli tiistaina 7.11. tuli koko päivän pikkuhousuihin vähäistä, veristä limatulppaa. Siitä aavistelin, ettei kauan enää mene. Iltapäivällä tunsin pitkästä aikaa kuukautiskivun kaltaista tunnetta alavatsassa ja tunne mahdollisesta lähdöstä synnyttämään piankin alkoi vahvistua.



Ilta sujui kuitenkin normaalilla meiningillä eikä supistuksista ollut tietoakaan. Toki maha meni " kovaksi" säännöllisesti, mutta mistään oikeista, kivuliaista supistuksista ei ollut kyse.



Olo oli kuitenkin jollain lailla levoton enkä osannut oikein mennä illalla nukkumaan. Vetkuttelin ja vihdoin menin sänkyyn puolenyön maissa. Kännykän kello näytti 01.07, kun heräsin kipeään supistukseen. En kuitenkaan noussut ylös vaan ajattelin jatkaa nukkumista ja katsoa, mitä tapahtuu. Nukahdinkin ja heräsin seuraavaksi, kun kello näytti 02.07 eli tasan tunnin päästä kipeän supistuksen tullessa. Nousin ja aloin heti ottaa aikaa: seuraavan tunnin aikana olivat säännöllisiä ja tulivat 10 minuutin välein eli 02.17, 02.27, 02.37...jne. aina kolmeen asti, jolloin päätin herättää isän.



Sanoin, ettei tässä varmaan mitään hättä synnärille vielä ole, mutta ehkäpä kuitenkin on syytä kellotella supistuksia...Hän sanoi heti soittavansa isälleni, että tulee esikoista hoitamaan. Toppuuttelin hetken, että odota nyt vähän, mutta soitti kuitenkin aika pian. Hermostuin, kun ajattelin, että pitää sitten jotenkin heti olla lähtövalmiudessa, kun he tulevat, vaikken olisikaan vielä tahtonut lähteä sairaalaan. No - hoitajat saapuivat joskus vartta vaille neljä. Silloin supistukset tulivat neljän minuutin välein. Olivat toki kipeitä ja manasin aina, että: " Saatanaperkele, saatanaperkele..." , mutten silti uskonut niiden vielä tekevän kummoisiakaan alapäässä.



Mies soitti taksin joskus neljän jälkeen. Kävi sitten niin, että sitä jouduttiinkin odottamaan, kun asutaan sen verran uudella alueella, etteivät ilmeisesti löytäneet paikalle! Mies joutui soittamaan toisen kerran ja sattumalta sai kiinni taksikuskin, joka on aiemmin kyydinnyt miestäni eli tiesi, missä asutaan. Tämä taksi saapui sitten puoli viiden maissa. Supistukset tulivat edelleen neljän minuutin välein ja vartin matkalla sairaalaan niitä tuli kolme kipeää kertaa.



Sairaalassa kiva kätilö otti meidät vastaan noin varttia vaille viisi ja laittoi käyrille. Sisätutkimuksessa selvisi, että olin jo viisi senttiä auki!!! En voinut uskoa sitä! Sanoin vielä kotoa lähteissä, etten kestä sitä, että mennään sairaalaan toteamaan, ettei supistukset ole avanneet alapäätä vielä yhtään...Näin ei siis käynyt!



Kyselin kätilöltä kivunlievityksestä ja hän ehdotti, ettei epiduraalia enää laiteta, vaan kokeillaan kohdunkaulan puudutusta. Se sopi minulle ja lisäksi pyysin ilokaasua, josta tunsin esikoisen synnytyksessä olleen paljon apua. Kätilö sanoi, että käy varaamassa lääkärin, että saan puudutteen. Jäimme miehen kanssa kahdestaan ja sitten iskivät aika nopeasti kovat supistukset. Itku pääsi ja sanoin miehelle, etten kestä kipua enää ilman lievitystä. Paineen tunne alapäässä oli hirveä.



Kohta kätilö saapui ja sanoi, että: " Musta tuntuu, että se vauva haluaa nyt kyllä syntyä." ! Olin ihan pihalla, kun oltiin vasta tultu sairaalan ovesta sisään! Lähdettiin vihdoin saliin, jonne pääsin autettuna, kun matkallakin tuli supistus. Kun pääsin sängylle sain ilokaasua, mutta supistuskipu oli niin kova, etten kyennyt vetämään sitä hillitysti, vaan lähinnä hyperventiloin ja kaasu sai pääni aivan sekaisin. Luovuin sen käytöstä ja tajusin, että mun tekee mieli ponnistaa. Huusin, että: " Mun täytyy ponnistaa!" juuri sillä hetkellä, kun lääkäri astui saliin antaakseen puudutteen. Sehän oli tietysti myöhäistä jo siinä vaiheessa eli tajusin, etten saa mitään kivunlievitystä enää: tästä tulee luomusynnytys! Paniikki meinasi iskeä, kun kaikki vaan tapahtui niin kovalla voimalla ja tahdilla, ettei itse pysynyt ollenkaan mukana ja silti oli siinä kaiken keskipisteessä...aivan absurdi ja kamala tunne.



Sen " Mun täytyy ponnistaa!" -huudon perään lapsivesi pamahti ulos. Paine oli niin kova, että näin oikeasti sellaisen läpinäkyvän kuplan jalkojen välissä, joka räjähti vasta ulkopuolella. Pamahdusääntä en varmaan unohda koskaan!



Kello oli tuolloin 05.20. Sitten alkoi kivulias ponnistaminen. Pelkäsin ponnistusvaihetta muutenkin ja nyt minun oli tehtävä se ilman lievityksiä...ei kivaa. Hoin miehelle, etten selviä ja että menen kohta shokkiin ja että en jaksa ja että onko vauvalla kaikki hyvin jne. Lisäksi pyytelin jostain syystä anteeksi koko ajan. Tunsin vaan niin vahvasti siinä kaiken keskellä, että itse olen jotenkin tehnyt väärin, kun siinä tilanteessa oltiin ja etten osaa oikeasti olla ja synnyttää oikein. Se oli kamalaa.



Jossain vaiheessa saliin tultuamme kätilö oli sanonut miehelle, että soita sitten kelloa, kun käsken ja antanut sen kellon johonkin lähelle. No, sitten kun kätilö käski soittamaan kelloa, oli mieskin jo niin muissa maailmoissa, ettei kelloa löytynyt mistään! En tiedä, olisiko kätilö kaivannut apua tilanteeseen, mutta sitä hän ei kuitenkaan saanut, kun kelloa ei löytynyt. Ponnistusvaihe päättyi ihanan tytön (pisteet9/10/10) syntymään kello 05.42.



Vasta jälkeenpäin kätilö kertoi, että tyttö tuli lakitarjonnassa ulos, eli kun hän odotti takaraivoa ja niskaa ulos, huomasi hän, että tulikin lapsen pää, joka katsoo kattoon! Lisäksi tyttömme tuli ulos molemmat hartiat yhtäaikaa eli kova kiire ja erikoinen tyyli hänellä oli...Hämmästyksekseni alapäähän ei tullut yhtään tikattavaa eli aika hyvä lantio oli tulla!



Istukka syntyi viiden minuutin päästä ja tyttö imi rintaa heti 1 1/2 tunnin ajan. Olin ja olen edelleenkin aivan pöllämystynyt, kun kaikki kävi niin nopeasti ja rajusti. Ekasta, säännölliseksi havaitusta supistuksesta kului siis aikaa vain kolme ja puoli tuntia siihen, kun saimme vauvan maailmaan!



Tytön mitat olivat 3115 g ja 48 cm.



Kävimme kätilön kanssa synnytyskeskustelun vielä synnytyspäivän iltana. Suosittelen sellaista kaikille, jos vähänkin jää ihmetyttämään joku asia. Ja vaikkei jäisikään, ei siitä kai haittaa ole! Aika kovasta okemuksesta huolimatta alan jo unohtaa sen tuskan. Voisikohan sen vielä joskus kokeilla uudelleen...?



Kertoilee,

Vauvakone74 ja " Mummo" 1 vk.

Pikku prinsessa syntyi 21/11/06 13 paivaa myohassa. Mitat olivat 3.78kg, 56cm ja pipo 34cm.

Kaynnistys aloitettin sunnuntaina iltapaivalla geelilla, mitaan ei tapahtunut koko paivana ja alkuyo nukuttiin oikein hyvin. Noin 2 aikaan maanantain aamuna tuli lapsivesi ja heikot supistukset alkoivat. Supistukset oli saannollisesti 5 minuutin valein, mutta niin heikot etta pystyin nukkumaan muutaman tunnin. Aamulla aamupalan jalkeen mentiin synnytyssalin puolelle tarkistukseen, mutta kohdunsuu ei ollut auennut yhtaan ja geelia laitettiin uudestaan. Laakari myoskin teki aika kivuliaan sisatutkimuksen jotta synnytys kaynnistyisi.



Ei muuta kuin takaisin osastolle ja odottolemaan. Supistukset voimistui vahitellen ja puolen paivan aikaan tarvittiin sarkylaakkeita avuksi. Kylpy ja synnytyspallon paalla pomppiminen auttoi. Laiton myos TENs koneen iltapaivan aikana, mutta en ole varma auttoiko tuo mitaan. Ainakin TENs auttoi siina mielessa etta oli jotain muuta ajateltavaa, kun piti painella nappuloita suppistusten alkaessa ja loppuessa. Sisainen tutkimus tehtiin 4 aikaan iltapaivalla ja koska supistukset oli niin kivuliaat, mentiin synnytyssaliin vaikka olin vasta 2 cm auki.



Synnytussalissa otettiin kaasu avuksi ja jatkettiin synnytyspallon paalla pomppimista. Myoskin otettiin tipalla vahan apuja jotta saadaan supistukset voimakkaamiksi. Siina sita sitten oltiin suurin osa illasta ja joskun 10 aikaan oltiin vasta 4 cm auki, mutta kivut todella kovat. Katilo ehdotti morphiinia ja se auttoikin, vaikka kaasua tarvittiin vielakin supistusten aikana. Yhden aikaan yolla (tiistain puolella) oltiin viela 4 cm auki ja laakari ehdotti epiduraalia ja torkkuja. Ensimmainen epiduraali toimi vain vasemmalla puolella ja jouduttiin uusimaan. Toinen yritys oli vahan parempi, mutta tunsin supistukset viela oikealla puolella kohtalaisen kivuliaasti. Koska olin niin vasynyt, sanoin laakarille etta toimii hyvin. Jattivat meidat rauhaan vahaksi aikaa ja sain nukuttua muutaman tunnin. Luultavasti kaasun hengittely ja morphiini vasytti niin paljon.

Kolmen aikaan laakari kavi tarkastamassa tilanteen ja oltiin 9 cm auki. Katilo oli huolissaan vauvan sydanaanista, kun vauva tuntui vaan nukkuvan. Laakari antoi 2 tuntia aikaa synnytykseen ja sitten tehdaan sektio. Noin viiden aikaan laakari tuli takaisin ja kohdunsuu oli 10 cm auki, mutta kuulemma viela reunoja jaljella. Vauvalta otettiin verikokeet ja vauvan todettiin olevan huonompaan suuntaan. Ei muuta kun valmistelut sektioon. Kun tarvittava henkilokunta oli saatu paikalle ja epiduraali uusittu, mentiin leikkaussaliin. Salissa laakari viela tarkisti tilanteen ja sanoi etta paikat olisi silla mallilla etta voidaan yrittaa synnytysta pihtien avulla. Minulla ei tassa vaiheessa ollut paljon tajua tilanteesta, mutta pihdit kuulosti paremmalta kun sektio. Niin se vauva sielta sitten tuli ulos kolmella ponnistuksella taysin kivuttomast, kun valmistelut sektioon oli jo tehty. Ihana pikkutytto laitettiin rinnalle 05.39 tiistaina.

Istukka syntyi kokonaisena ja helposti. Paikat repesi aika pahasti ja kookoon ompeluun meni tunti. Vaikka paikkoja oli leikattu valmiiksi auki, siltikin repeama oli koko matkalle emattimesta pera-aukkoon. Veren hukkaa noin 2 litraa ja sain seuraavana paivana verensiirron. Meidat vietiin takaisin synnytyssaliin ja sain vauvan rinnalle uudelleen. Harjoiteltiin imettamista ja tytto tiesi heti mita tehda! Nukuin muutaman tunnin ja uusi isa tutustui vauvaan silla aikaa. Sitten meidat vietiinkin osastolle.

Kokonaisuudessaan katiloiden ja laakarien kommenttien mukaan dramaattinen synnytys, mutta hyva kivunlievitys auttoi lapi ja mitaan traumoja ei ole tullut. Se on taattu, etta jos joskus (toivottavasti) toinen lapsi saadaan, luomusynnysta ei edes ajatella. Siita ei olisi hengissa selvitty.

Sairaalassa oltiin yli viikko kun vauvalla oli vahan lampoa, aidin piti saada hemoglobiini ylos ja maito tuli vahan hitaasti. Nyt ollaan oltu kotona vajaa viikko ja kaikki hyvin. Pikkutytto nukkuu 6-7 tuntia yolla ja ainoa itku/kitina-,aika on illalla ennen nukkumaan menoa joten ei voi valittaa yhtaan.



Adetuulia+Sara-tytto

Menin sovitusti synnytyksen käynnistykseen Taysiin tiistaina 14.11. Synnytys oli tarkoitus käynnistää lääkkeellisesti Sytoteceillä. Kohdunsuun tilanne oli tuolloin ihan ennallaan, kohdunsuu hädin tuskin sormelle auki, kaulaa jäljellä 3cm. Suunnitelma oli, että ensin kokeillaan kolmella murulla, mikä tarkoitti 3x ¼ tablettia 4 h välein. Sen jälkeen vielä 2x ½ tabletti suun kautta ja vielä yksi puolikas kohdunsuulle, jolleivat suun kautta auta.



Sain ensimmäisen Sytotec- muruseni aamupäivällä. Kävin käyrillä säännöllisin väliajoin. Käyrällä näkyi vaimeita supistuksia, joten lääkkeen antaminen keskeyttettiin loppupäiväksi :-(. Eli ne kaksi pientä murusta jäi sitten heti ekana päivänä saamatta.



No, luulin, että seuraava päivä toisi vauvan maailmaan, olihan tarkoitus ottaa järeämmät aseet käyttöön. Jännä miten sitä kuvittelee, että vauva syntyy heti kun käynnistellään - näin ei kohdallani kuitenkaan käynyt. Valesupistuksista huolimatta synnytys ei lähtenyt käyntiin, eivätkä supistuskäyrällä nähdyt supistukset saaneet mitään aikaan kohdunkaulalla saati kohdunsuulla. Oli todella musertavaa roikkua osastolla ja seurata miten äitejä tuli ja lähti saliin ja miten toisilla synnytys käynnistyi jo pelkästä yhdestä murusta. Minulla vain tilanne pysyi ennallaan.



Keskiviikkona sainkin sitten pettymyksekseni kuulla, että muruilla jatketaan kun ne jäivät edellisenä päivänä saamatta. Sain siis nuo kaksi murua ja sitten illemmalla yhden puolikkaan. Ei tulosta vieläkään :-( Kohdunsuu edelleen hädin tuskin sormelle auki ja kaulaa jäljellä vielä 2,5cm. Supistuksia oli, mutta yötä myöten ne sitten hiipuivat pois. Kaiken lisäksi tuntui, että sisätutkimusta tehtiin liian harvakseltaan. Muutenkin jäi sellainen kuva, että ¿osastopotilaana¿ olin eriarvoisessa asemassa kuin ne, jotka lappasivat päivystyksenä ovesta sisään. Välillä piti ihan vaatia päästä käyrille, kun tuntui, ettei minua tainnut olla olemassakaan.



No, torstaina lääkäri teki sitten päätöksen jatkoista. Hän alkoi jo puhua taukopäivästäkin. Taukopäivä olisi ollut välttämätön, sillä kohtu saattaisi oikean synnytyksen alkaessa väsähtää kesken kaiken. Liikaakaan lääkettä ei saisi antaa, sillä se saattaisi aiheuttaa kohdun liiallisen supistelun, mikä taas oli vaarallista sikiön hapensaannin kannalta.



Torstain osalta päätettiin sitten jatkaa Sytotec-lääkitystä vielä sisäisesti, eli tarkoitus oli laittaa päivän aikana vielä kaksi puolikasta kohdun suulle, jossa niiden vaikutuksen tiedettiin olevan voimakkaamman. Ja pah! Siinä missä muut käynnisteltävät saivat murusia ja lähtivät lennossa synnytyssaliin, minä se vain kärvistelin valesupistusten kourissa...Kukaan ei usko, miltä tuntuu odottaa ja odottaa ja joutua vielä katsomaan kun porukkaa lappaa jatkuvalla syötöllä saliin synnyttämään.



No, ne torstain muruset saivat melko voimakkaita supistuksia aikaiseksi, vaikkeivat synnytystä aloittaneetkaan. Pelastuksekseni koitui valesupistuksiin annettu Petidiini. Sen vaikutuksesta sain hetkeksi unen päästä kiinni, mutta heräsin puolen yön aikoihin voimistuneisiin supistuksiin, jotka alkoivat tuntua lääkkeen vaikutuksen alta. Menin käyrille, jossa piirtyi hyviä supistuksia ja kätilö teki sisätutkimuksen. Kohdunsuu oli riittävästi auki ja kaulakanava hävinnyt olemattomiin...soitto miehelle ja saliin...



Sen jälkeisistä tapahtumista ei sitten enää olekaan selkeää kuvaa. Supistukset alkoivat olla niin kovia, että meinasivat viedä tajun. Mieheni saapui saliin ollessani jo todella kovien kipujen kourissa ja melkein kanveesissa, kiitos ilokaasun, jota hengittelin tiuhaan tahtiin. Aina kun otin maskin pois kasvoiltani, vaivuin ihanaan euforiseen tilaan, jollaiseen en ole koskaan aiemmin ilokaasulla päässyt. Tuntui kuin silmäni olisivat kääntyneet nurinpäin. Kun kaasu meni päähän, koin pääseväni kokonaan toisenlaiseen, kivuttomaan maailmaan ;-).



Ihan selkeää aikajanaa en tähän osaa kirjoittaa, sillä minua vietiin kuin pässiä narussa synnytyksen vaiheesta toiseen. Välillä ajattelin, että kuolen ja taisin hokeakin sitä ihan riittävästi.



I-vaihe, eli avautuminen supistusten säännöllistyttyä vei synnytyskertomuksen mukaan 3h 5min. Supistukset olivat ihan kamalia tällä kertaa ja tuntui, että ne veivät tajun. Lieneekö syynä Petidiini vai mikä? Jossakin vaiheessa kätilö alkoi kysellä puudutteista ja ehdotti Paracervikaali -puudutusta. Suostuin siihen ja hetken päästä tulikin lääkäri sitä laittamaan. Samalla puhkaistiin kalvot. Eipä tuo puudutus mitään ehtinyt auttamaan kun kaikki tapahtui tuosta hetkestä alkaen ihan minuuttien sisään. Kertomuksessa lukee että II vaihe on ollut kestoltaan 9min ja III vaihe vain 6 min. Täytyy sanoa, että en ihan päässyt mukaan omaan synnytykseeni.



Sitten alkoi tapahtua: Sikiöltä katosi syke taivaan tuuliin ja jostakin aivan tajuttomuuden rajoilta kuulin, että minun pitäisi mennä kontilleni siihen pöydälle, itkin, etten todellakaan kykene. Hyvä kun kykenin hengittämään, saati sitten liikahtamaan. Jostakin sain sitten kuitenkin tarvittavat voimat ja pääsin kuin pääsinkin jollakin eläimellisellä voimalla kontilleni siihen pöydälle. Mielessäni hoin vain, että mitä tahansa, jotta vauvalla ei olisi hätää. Minulle annettiin happea maskilla ja kohtapuoliin saatiin syke taas kuulumaan. Kyselin hirveässä hädässä koko ajan happimaskin takaa kontillani, onko vauvalla kaikki hyvin. Kätilöt olivat vierelläni todella hiljaa ja vasta hetken päästä vastasivat, että kaikki on ihan ok.



Siinä kontillani ollessani sen pienen hetken tunsin valtavan ponnistamisen tarpeen. Sanoin, että nyt se tulee. Kätilö ihmetteli, nytkö jo ponnistuttaa? Sain komennuksen mennä kyljelleni, mikä tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta. En niiltä kivuiltani kyennyt liikkumaan. Mieheni ja kätilöiden avustuksella jotenkin kuitenkin onnistuin ja samalla tunsin jotakin todella kovaa ja painavaa tulevan alapäähäni. Sain luvan ponnistaa.



Tuossa vaiheessa sain sanottua, ettei kylkiasento tunnu hyvältä ja minut taas vinssattiin selälleni. Sitten tuli synnytyksen pahin vaihe: Pään ulosponnistaminen.



Vauvalla oli syntyessään kasvot kattoon päin ja nenä kynti tietä repien kaiken edessään olevan. Tunsin, että repeän jostakin ylhäältä, läheltä virtsaputkea. Huusin kätilölle hysteerisesti, että älä revi, älä revi. Hirveä kipu tuntui emättimen yläreunassa, ihan kuin joku olisi tahallaan venyttänyt häpyhuulia. Kätilö vakuutti, ettei koske lainkaan häpyhuuliini... Ponnistin, vaikka tunsin, että kuolen siihen paikkaan. Pää tuli ulos, mutta silti tuntui, että sisälläni olisi vielä ainakin vähintään toinen pää tulossa ulos, olkapäät tulivat vaakatasossa, eli venymissuunta oli täysin päinvastainen, kuin mihin fysiikka edellyttää. Toisella ponnistuksella sain vauvan kokonaan ulos. Pian tuon jälkeen joku tuli tuikkaamaan reiteeni piikin ja hetken kuluttua istukka syntyi vetämällä.



Sain itkevän vauvan syliini paidan alle lämpimään. Tutustuimme siinä toisiimme noin tunnin verran, kunnes kätilö haki vauvan pestäväksi ja kapaloitavaksi. Tyttö painoi 4305g, pituutta hänellä oli 50cm ja päänympärys oli 37cm.



Tuo repeämisen tunne selvisi vasta kotiin päästyäni. Minulle kerrottiin salissa, että kyse on vain pienestä nirhaumasta. Joo, kiva nirhauma, jos pissaaminen vaatii puudutusaineen (Xylocain)¿kyseessä oli sisemmän häpyhuulen repeämä, jota ei sitten taas tikattu, kun ei sitä huomattu. Nyt siellä on sellainen ison (3,5cm pitkä, 1,5cm leveä) puunlehden mallinen palkionkieli, jota ei kuulemma korjata enää jälkikäteen. Kävin äitipolillakin sitä jo näyttämässä, mutta eipä sille mitään kuulemma voi.



Kun vauva oli syntynyt, muistan hokeneeni, onko vauvalla kaikki hyvin ja kumpi tuli? Kätilö näytti vauvaa minulle, tyttö tuli ja kehotti katsomaan. Itkin ilosta ja onnesta, vaikka olinkin melkoisen sekaisin liian nopeasta synnytystahdista, johon en kerta kaikkiaan päässyt mukaan missään vaiheessa. Tuntui kuin olisin ollut täysin ulkopuolinen omassa synnytyksessäni ja ymmärsin kokeneeni tämän tähän astisista synnytyksistä kivuliaimmaksi. Jos vain se vauvan pää olisi tullut oikeassa tarjonnassa ulos, ei synnytys olisi ollut mikään ihan kamala, vaikka nopea olikin.



Kätilö kehui kovasti toimintaani, vaikka kaikki kävi niin nopeaan tahtiin. Sanoi, ettei kukaan olisi voinut selvitä paremmin. Pyysin anteeksi järkyttävää huutamistani. Omin jaloin en tällä kertaa osastolle vauvan kanssa kävellyt, sen verran rankkaa oli ja vertakin menetin riittävästi. Onneksi en tuona viimeisenä iltana lähtenyt kotiin, vaan jäin uhkauksestani huolimatta osastolle nukkumaan. En usko, että olisimme ehtineet ajoissa sairaalaan kun mummukin piti hakea hoitamaan lapsia.



Kaikesta huolimatta sitä neljättä nyyttiä haluan vielä yrittää ja tällä kertaa odotan ihan mieluusti vaikka viikolle 42, jottei tarvitsisi käynnistää, ihan sama vaikka lapsella olisi kokoa kuusi kiloa... -Käynnistäminen ei ole inhimillinen tapa syntyä saati synnyttää.



Kanelisokeri

Palstailin marrasmuruissa viime metreillä (töissä ollessa en ehtinyt koskaan kirjoitella mitään) enkä kai oikein kunnolla koskaan esittäytynyt missään listoilla...eli olen 31 v nyt kolmen lapsen äiti, lapset vm 03, 04 ja nyt 06 :).



Ja siihen vauhdikkaaseen synnytykseen: sunnuntaina rv 40+6 säännölliset supistukset alkoivat kello 18, klo 20.30 soittelin sairaalaan, että koska sopisi tulla, koska alkoi tuntua jo siltä, että ei mene kauan...ensin kätilö käski käydä suihkussa ja odotella mutta luettuaan paperini edellisestä synnytyksestä :), käski unohtaa suihkun ja tulla heti. Lastenvahti lähti vauhdilla tulemaan, kun sai viestin. Klo 21.20 lähdimme sairaalaan ja tyttö oli syntynyt klo 21.55. Kivunlievitykseksi riittivät kotihommat ja isompien lasten patistaminen puuronsyöntiin, joten mukava kokemus oli tämä kolmas. Paniikki iski autossa viimeisillä kilometreillä, koska ponnistustarve oli NIIN kova, etten uskonut meidäne ehtivän sairaalaan ajoissa. Mies pisti hieman kaasua peliin, kun vihjaisin hänen ehkä joutuvan kätilöksi :).



Toipuminen sujui synnytyksen jälkeen hyvin ja kotiuduimme jo puolentoista vuorokauden kuluttua nukkumaan sairaalan univelkaa pois :).



Basilika ja katras