Suurissa ikäluokissa on edelleen hyvin vahvat sukupuoliroolit. Miten ne pärjää kun puolisosta aika jättää?

Kyse ei ole pelkästään sukupuolirooleista vaan työnjaosta. Jos raha-asiat, vakuutukset ym. viralliset ovat yksin toisen puolison hoidossa, toinen on hätää kärsimässä sukupuolesta riippumatta. Varsinkin maalla omakotitalossa asuvilla voi tulla yllätyksiä aivan tavallisissa asioissa, kun ei tiedä, missä jossakin tavaraa säilytetään tai missä asennossa pitää joku säätö olla eri aikoina vuodesta .

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole pelkästään sukupuolirooleista vaan työnjaosta. Jos raha-asiat, vakuutukset ym. viralliset ovat yksin toisen puolison hoidossa, toinen on hätää kärsimässä sukupuolesta riippumatta. Varsinkin maalla omakotitalossa asuvilla voi tulla yllätyksiä aivan tavallisissa asioissa, kun ei tiedä, missä jossakin tavaraa säilytetään tai missä asennossa pitää joku säätö olla eri aikoina vuodesta .

Tätä juuri mietin omien vanhempieni kohdalla. Äitini hoitaa mm. kaikki pankkiasiat (isäni ei käytä lainkaan esim. tietokonetta), isällä taas on kaikki vastuu talon lämmityksestä, ym. talotekniikat. Sitten päälle vielä kaikki perinteinen työnjako.

Huonosti! Mutta saattavat oppia ainakin joitakin asioita. Äitini opetteli tankkaamaan auton mutta luopui kesämökistä isäni kuoleman jälkeen.

Eihän ne ilman apua silloin pärjääkään. Eikä ongelma ole pelkästään vanhemmalla ikäpolvella. Ihan monissa nuoremmissakin pariskunnissa on paljon sellaisia työnjakoja, että toinen vain tietää miten joku asia hoidetaan. Siitä kannattaisi aloittaa, että jokainen kotona asuva aikuinen osaa hoitaa kaikki kodin asiat, tai ainakin tietää mistä pyytää apua.

Me osataan mieheni kanssa molemmat tehdä kaikkea.

Osaan okt-talotekniikan ja kaiken elektroniikan pareminkin kuin moni mies.

Joku homma voi vaatia voimaa niin paljon, että tarvinnen apua.

Joskus nuoremmillakin on tuota opittua avuttomuutta joillain osa-alueilla. Työkaverilla ei ollut hajuakaan milloin hänen autonsa pitäisi huoltaa tai katsastaa.

Jos leskeytyisin, myisin ekana omakotitalon pois. Ei tätä meinaa kahdestaankaan jaksaa hoitaa. Mut joo, huonosti uskon ainakin äitini pärjäävän. Hän on jäänyt jotenkin alisteiseen asemaan suhteessa isääni koko avioliiton ajaksi (lähes 60 vuotta). Huoh! En tiedä, odottaako hän, että me keski-ikäiset lapset hoidamme hänen käytännön asiansa isän kuoleman jälkeen (jos tuo on edes lähtöjärjestys). En todellakaan meinaa tehdä sitä. Voihan sitä vielä yli 70-vuotiaanakin "kasvaa aikuiseksi". 

Yllättävän sitkeitä ne usein on. Miehet ei ehkä koskaan opi laittamaan ruokaa vaimon kuoltua, mutta pärjäävät, jotain hernekeittoa purkista, makaronilaatikkoa ja vastaavia ja ruisleipää ja maitoa vetävät. Naisille tulee haaste usein pihatöistä ja remppahommista joita ei ole tottuneet tekemään, mutta osa opettelee, osa tilaa apua koti/mökkitalkkareilta ja vastaavilta. Ja toki jos fyysinen kunto alkaa olla heikko, voihan sitä muuttaa kerrostaloon palvelujen lähelle tai seniori- tai palvelutaloon. 

Henkisesti tuntuu että usein paremmin pärjää naiset. Mies kun jää yksin, turhan usein käpertyy yksinäisyyteensä ja passivoituu kotiin. Naisilla on usein enemmän sosiaalista elämää, harrastuksia, ja vaikkei olisi ennen ollutkaan niin saattaa jopa vanhuksena lähteä aktiivisesti tekemistä etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän sitkeitä ne usein on. Miehet ei ehkä koskaan opi laittamaan ruokaa vaimon kuoltua, mutta pärjäävät, jotain hernekeittoa purkista, makaronilaatikkoa ja vastaavia ja ruisleipää ja maitoa vetävät. Naisille tulee haaste usein pihatöistä ja remppahommista joita ei ole tottuneet tekemään, mutta osa opettelee, osa tilaa apua koti/mökkitalkkareilta ja vastaavilta. Ja toki jos fyysinen kunto alkaa olla heikko, voihan sitä muuttaa kerrostaloon palvelujen lähelle tai seniori- tai palvelutaloon. 

Henkisesti tuntuu että usein paremmin pärjää naiset. Mies kun jää yksin, turhan usein käpertyy yksinäisyyteensä ja passivoituu kotiin. Naisilla on usein enemmän sosiaalista elämää, harrastuksia, ja vaikkei olisi ennen ollutkaan niin saattaa jopa vanhuksena lähteä aktiivisesti tekemistä etsimään.

Tuo on totta että naisilla on usein enemmän sosiaalista elämää ja voi olla että hän hoitaa sosiaaliset suhteet miehenkin puolesta. Oma isäni ei taida olla oma-alotteisesti yhteydessä kehenkään muuhun kuin siskoonsa.

Tällaisia ongelmia oli varmaan enemmän suurten ikäluokkien vanhemmilla. Mun isä olisi varmaan kuollut nälkään, jos äiti olisi kuollut ennen häntä. Äiti klaarasi omakotitalon kanssa monta vuotta, kunnes ei enää jaksanut ja muutti kerrostaloon.

.

Vanhemmistani äitini (s 1938) yllättäen kuolikin ennen isääni (s 1931). Sitä ennen äiti oli hoitanut kodin ja sosiaaliset suhteet. Isä jättäytyi tuolloin täysin erakoksi, ja meidän lasten lukuisista yhteyden- ja huolenpitoyrityksistä huolimatta turvautuikin, useimmiten syyttä, kontakteihin terveydenhuoltoon. Niin monta yöllistä herätystä tuli, kun ensihoito tai päivystyksen henkilökunta soitti hakemaan miehen, joka ei ollut kiireellisen avun tarpeessa vaan oli yksinäinen ja huomiota vailla. Kun seuraavana päivänä yritettiin puhua ja kysyä, mitä hän toivoisi tai tarvitsisi, alkoikin mykkäkoulu tai vetoaminen huonoon kuuloon (saatiin väen vängällä hankittua uusi kuulolaite jota ei suostu pitämään).

Viimein tein huoli-ilmoituksen, kun isä oli kaatunut keittiön lattialle kuivuneena ja kuukausia vain valmistriisipuuroa ja perunasoselaatikkoa vähän syöneenä. Saatiin koolle kotisairaanhoidon kokous, jossa hänelle jäi tuettu kotiasuminen tai laitos. Hän valitsi naristen auttajat kotiin.

Edunvalvontaan hän ei suostu. Iästään huolimatta hän on innokas netin käyttäjä, joten huijatuksi tulemisen riskit on suuret.

Pitäisi varmaan ottaa kovemmat otteet tässä tilanteessa, mutta kun haluan kunnioittaa hänen arvokkuttaan ja itsemääräämisoikeutta elämästään. Panee mietityttämään samalla, mitä itse tekisin ja tuntisin hänen tilanteessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmistani äitini (s 1938) yllättäen kuolikin ennen isääni (s 1931). Sitä ennen äiti oli hoitanut kodin ja sosiaaliset suhteet. Isä jättäytyi tuolloin täysin erakoksi, ja meidän lasten lukuisista yhteyden- ja huolenpitoyrityksistä huolimatta turvautuikin, useimmiten syyttä, kontakteihin terveydenhuoltoon. Niin monta yöllistä herätystä tuli, kun ensihoito tai päivystyksen henkilökunta soitti hakemaan miehen, joka ei ollut kiireellisen avun tarpeessa vaan oli yksinäinen ja huomiota vailla. Kun seuraavana päivänä yritettiin puhua ja kysyä, mitä hän toivoisi tai tarvitsisi, alkoikin mykkäkoulu tai vetoaminen huonoon kuuloon (saatiin väen vängällä hankittua uusi kuulolaite jota ei suostu pitämään).

Viimein tein huoli-ilmoituksen, kun isä oli kaatunut keittiön lattialle kuivuneena ja kuukausia vain valmistriisipuuroa ja perunasoselaatikkoa vähän syöneenä. Saatiin koolle kotisairaanhoidon kokous, jossa hänelle jäi tuettu kotiasuminen tai laitos. Hän valitsi naristen auttajat kotiin.

Edunvalvontaan hän ei suostu. Iästään huolimatta hän on innokas netin käyttäjä, joten huijatuksi tulemisen riskit on suuret.

Pitäisi varmaan ottaa kovemmat otteet tässä tilanteessa, mutta kun haluan kunnioittaa hänen arvokkuttaan ja itsemääräämisoikeutta elämästään. Panee mietityttämään samalla, mitä itse tekisin ja tuntisin hänen tilanteessaan.

Kuulostaa tutulta. Iäkäs naapurini soittaa ambulanssin kun on huomiota vailla. Niidenhän on pakko tulla jos vanhus valittaa että "ottaa sydämestä".

Pelkään vaan että joku kerta onkin tosi kyseessä mutta tulevat kiireettömänä kun tuntevat vanhuksen tavat.

Kyllä ne samat asiat on edessä nuoremmillakin, sitten kun tarpeeksi vanhenevat.  Oikein vanhoina eivät pysty asioita hoitamaan kumpikaan.

Sairaudet ja muistihäiriöt tulevat nekin jos ovat tullakseen.  Kaikki ei pysty kaikkeen.  Moni asia voi vain jäädä toisen harteille pelkästään.

Toinen saattaa säilyä terveempänä paljon pitempään kuin toinen, mutta silti voi se terveempi kuolla kupsahtaa ensin.  Vanhuus on oikullista aikaa.

Niin, mitä tehdä isälle, joka ei halua edunvalvontaan (eikä pakottaa voi, jos ei katsota vielä sitä tarvitsevaksi), ei haluaisi että kotona käy ihmisiä häntä hoitamassa, mutta silti haluaa asua kotona yksin.  Samaa asiaa pohdimme tässä äitini kanssa.  Pärjää mitenkuten.  Edunvalvontasopimuksen tekoon sentään suostui, mutta voimaan sitä ei ole vielä laitettu.  Haluaa vielä olla kaikesta itse perillä, mutta oikeasti ei sitä ole.   Koko ajan on huolehdittava, että kaikki sujuu.

Onneksi ei ymmärrä netin päälle yhtään mitään eikä sellaista omista, ei älypuhelintakaan.  Voisi olla hyvinkin helppo saalis huijareille.  Vaikka kuinka on vannotettu, että ovea ei avata ellei tiedä varmasti kuka sen takana on, koska kaikilla meillä on hänelle oma avain kyllä, silti availee sitä kenelle tahansa.  Koska sehän voi olla joku tärkeä asia.  Mitä tärkeätä asiaa hänelle, kohta satavuotiaalle, voisi kenelläkään olla?   Me lapset olemme olemassa sitä varten, että meihin otetaan yhteyttä ja yhteystiedot on annettu joka suuntaan.  Onneksi asuu kerrostalossa.  Jos hän asuisi omakotitalossa, olisi paljon vaarallisempaa ja monessa asiassa hankalampaa.

Kyllä nämä asiat tulee koskettamaan seuraavia polvia ihan yhtä lailla, ei kukaan pysy vahvana ja täysivoimaisena, ei aina täysipäisenäkään loppuun asti.  Jokaisen täytyy vain omalta kohdaltaan koittaa selvittää asioita niin pitkälle kuin pystyy etukäteen.  Että mitä teen sitten jos...

Jos ja kun tätä palstaa lukee, niin aika usein tuntuu ettei kovin hyvin ei taida mennä millään ikäluokalla. Yheistä on se, että kaikissa ikäluokissa tuntuu olevan aina useimmiten nais(oletettu) joka kipuilee ja tuskailee sen sen kanssa, kuinka hänen  mies(oletettunsa) ei tee mitään ei ole koskaan tehnyt tai jos on niin on lopettanut kaikkien niiden asioiden ja puuhien tekemisen jotka saattaisvat edes auttaa yhteisen arjen sujumisessa tai jotka antaisivat itselle tai molemmille hyvää mieltä ja oloa. Ajankohta lopettamiselle asettuu usein siihen hetkeen kun ollaan muutettu yhteen tai kun on saatu lapsi(a).  Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi niin moni nais(oletettu) on mieluummin sinkkuna kuin asettuisi parisuhteeseen.

Sinkkumies 

Eno soitti siskoille. Haki ensialkuun luokseen siivoamaan. Opettivat käyttämään imuria ja moppia. Kuulemma pölyhuiska on uusi tuttavuus.

Mikroruokaa kuluu.

Kansalaisopistossa oli joku tällainen "seniorimiesten talouskurssi". Ei ne siellä opetelleet sijoittamista tms. vaan lihakastikkeen tekemistä, pyykkäämistä yms. 😁

MIehille voi eläkkeelle jääminen olla rankempi juttu kuin naisille, koska miehet jää siinä enemmän tyhjän päälle.  Naisilla on aina tekemistä kuitenkin siinä kodin piirissä, monet huokaa helpotuksestakin kun ei tarvi enää töihin lähteä.  

Siinä vaiheessa voi sitten käydä niin, että miehet omii niitä "miesten juttuja" enemmän itselleen siinä kotona ja naiset jättää ne sitten miesten tehtäviksi kokonaan. 

Käytiin kerran ostamassa kaikenlaisia työkoneita ja -kaluja yhdeltä leskirouvalta, kun hänen miehensä oli siis äkisti kuollut ja autotalli oli täynnä kaikkea.  Nainen ei edes tiennyt mitä ne kaikki oli.  Siinä oli sitten naapurin mies mukana kauppojen teossa, koska hän oli aiemmin huomannut, että lesken luona alkoi käydä kaikenlaista ostattelijaa, ja että voi käydä niin, että leski myy liian halvalla tai jopa antaa ilmaiseksi tavaroita, joilla on kyllä  sellainen arvo, että ei ihan pikkurahalla saa pistää menemään.  Siellä olikin tosiaan ihan arvokasta laatutavaraa, joka olisi saattanut mennä taivaan tuuliin, ellei viisas naapuri olisi tullut apuun.  Mistäpä sekään iäkäs naisihminen olisi kaikkien työkoneitten päälle ymmärtänyt, joku huijari olisi voinut sanoa, että ei näillä ole mitään arvoa, hän voisi tyhjentää tallin ilmaiseksi ja olisi saattanut mennä läpi.

Hommaa nuoremman puolison. nainen muuttuu ikääntyessään ja palaa juurilleen, ihan luonnostaan.

mies54v

Jo on taas mammoilla tarinat. Ihan vankkalla kokemuksella mennään. Ukko kuoli 5 vuotta sitten ja ikävä on mutta hommat hoituu. Jos apuja tarvin niin tytär ja vävy jeesaa. Hoida muuten niiden kahta poikaa ihan mielelläni. Käyvät jopa yökylässä. Eikä maksa pikku jeesit ja lastenlasten hoidot mitään. Kuuluu ilmaset safkat ja viikkorahat, käydään jopa  vkonloppu retkillä ja mummi kustantaa. Lällän lää. T. vetree mummo vm. 55.

Vierailija kirjoitti:

Jos leskeytyisin, myisin ekana omakotitalon pois. Ei tätä meinaa kahdestaankaan jaksaa hoitaa. Mut joo, huonosti uskon ainakin äitini pärjäävän. Hän on jäänyt jotenkin alisteiseen asemaan suhteessa isääni koko avioliiton ajaksi (lähes 60 vuotta). Huoh! En tiedä, odottaako hän, että me keski-ikäiset lapset hoidamme hänen käytännön asiansa isän kuoleman jälkeen (jos tuo on edes lähtöjärjestys). En todellakaan meinaa tehdä sitä. Voihan sitä vielä yli 70-vuotiaanakin "kasvaa aikuiseksi". 

Onpa empaattinen kommentti ja niin suomalaista. Järkyttävää miten ei tuon vertaa voisi omista vanhemmista huolehtia.