Sinä, jonka 10-kuinen alotti tarhassa jokin aika sitten ja alku meni hyvin,

Iloinen ja sosiaalinen reipas tyttö.

Nyt ikää vuosi. Menee kivasti vieläkin.



Pieni riesa on flunssa, aika sitkeessä semmonen lievä; nenä valuu ja yskittää pikkusen mutta kurkku, korvat ja keuhkot on ollu puhtaat. Eli kaiketi totutellaan vieläkin paikan pöpöihin.



Isompi alotti samaan aikaan mutta sillä on ollu aina parempi vastustuskyky eikä ole saanu pahemmin nytkään itseään kipeäksi.



Hoitoon meillä lapset menee vielä innoissaan, kun näkee hoitajat niin pikkusella on naurussa pitelemistä ja heti kova kiire päästä syliin.



Kengät ei oikein pysy menossa mukana, meillä 1- vuotias konttaa pääosin, varsinkin ulkona. Nauraa itsensä kumoon jos kävelee pidemmän matkan..



Alussa oli itkussa pitelemistä kun lapsia vei, sitten kun lapset hoidosta hakiessa konttaa ja juoksee sua kohti ja huutaa kovaa niin se sulattaa sydämen!!



Mulle on annettu tosi ilkeetä palautetta miksi lapset on hoidossa ja kerrottu omia selviytymistarinoita. Silloin tuntuu todella kammottavalta. Mulla on ainakin tuntosarvet korkeella ja hormoonit sekasin.. Välillä pillahtelen itkuun ja töissä jos on hetki aikaa niin tulee ajatus miksi olen täällä ja lapset hoidossa tai isän kanssa iltaa viettämässä.