Onko oikein, että seurustelukumppani vaatii muuttamaan. Jos ei tule muutto, suhde tauolle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikein. Ihminen saa vaatia suhteeltaan haluamiaan asioita. Näin saat tehdä myös sinä. Eli vaadit etäsuhdetta. Sitten jos kompromissiä ei löydy, niin ero tulee. 

En mäkään jaksaisi etäsuhdetta, mutta en kyllä vaatisi toisen muuttavankaan.

Oikein vaatii etäsuhdetta? Oliko tuolla aloituksessa missään kohtaa mainittu, että ap on sellaisen vaatimuksen asettanut? Se muuttaa, joka ei enää halua olla etänä. On väärin vaatia toista muuttamaan.

Samaa mieltä, että se on vääränlaista vallankäyttöä, jos vaatii toista tekemään kohtuutonta luopumista parisuhteen vuoksi. Ihan sama tilanne oli ystävälläni, jonka miesystävä oli pienyrittäjä. Sieltä alkoi tulla vaatimusta, että muutat tänne hänen luokseen. Ystäväni muutti ja jäi pitkäksi aikaa pikkurouvaksi kotiin, kun ei ollut töitä. Pari tuntia päivässä hoiteli palkatta sen pienyrityksen laskutusta. Minä sanoin, että tuo ei ole mitään elämää ja kyllästyt kohta. Niin kävikin.

Tuota tuota. Mikä vika kotirouvana olossa? Ei ole mitään elämää? Mä olin kotirouvana 5 vuotta ennen lapsia, nyt 10 vuotta kotiäitinä. Elän täydellistä elämää. Aika erikoista tyrkyttää toiselle omaa ajatustaan.

Aika erikoista, että aloittajan kumppani vaatii aloittajaa muuttamaan, vaikkei halua. Jos joku haluaa pikku kotirouvaksi, niin siitä vaan, mutta jokaisella pitää olla oikeus omaan työhön. Ei toisen vaatimuksesta nykyaikana kenenkään pidä jäädä kotirouvaksi. Oma äitini oli tossukka, joka oli pitkään kotona, kun isän työ oli niin raskasta ja pitkiä työmatkoja sisältävää. Siksi äiti opetti meidät tytöt, että pitäkää puolenne.

Vai pikkukorirpuva ja tossukka. Jos äitisi ei ole tehnyt elämästään mieluisaa, sit ei ole. Ihan idiotismia jälkikäteen sanoa, että pitäkää puolenne, tuskin häntä on väkisin kotona pidetty, eiköhän hän tehnyt itse päätöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa kyllä vapaasti asettaa parisuhteelle erilaisia vaatimuksia ja tarvittaessa erota. Esimerkiksi etäsuhde olisi itsellenikin pidemmän päälle sen verran raskas, että todennäköisesti lähtisin suhteesta, jos yhteiselämä ei olisi mahdollista lähempänä.

Miksi eron mainitseminen tuollaisessa tilanteessa koetaan uhkailuna? Olisiko parempi, että kumppani vain pyytäisi muuttamaan ja ilman "ennakkovaroitusta" jättäisi sinut, jos ei suostu. Tuo on häneltä keskustelunavaus siihen, että nykyinen tilanne on mielestään kestämätön ja jonkin pitää muuttua.

Se on nimenomaan uhkailua, jos toinen sanoo, että muuta tänne ja jos et muuta, erotaan. Mikään parisuhde ei pidemmän päälle toimi niin, että minäminäminä on keskiössä, On kokemusta ja tiedän mitä se on, kun kaikki pitää tehdä toisen ihmisen pillin mukaan. Exäni oli itkenyt koko suvulleen ja kaikille meidän yhteisille ystäville, kun en muuttanut hänen mukanaan hänen uudelle opiskelupaikkakunnalleen. Olin jo yhden kerran muuttanut, kun hän sai hyvän työpaikan. Sitten tuli YT:t ja hän sai mahdollisuuden kouluttautua uudelle alalle (työnantajan tukipaketti irtisanotuille). Sanoin, että olet todella itsekäs ihminen, jos kuvittelet, että minä muutan ensin hänen työnsä takia ja sitten taas kun hän lähtee opiskelemaan uutta alaa. Jos se olisi ollut toisin päin, hän ei olisi ikimaailmassa muuttanut edes sitå yhtä kertaa. Ja vielä huomiona, että työttömäksihän minä olisin muuttanut sille uudelle paikkakunnalle, kotiin istumaan kiltisti. Kiitos ei käy.

Ei suhde ole terve jos siinä lasketaan montako kertaa kumpikin joustaa parisuhteen eteen. Ei ihme ettei tuo suhde kestänyt.

Ap miettii kumpaa haluaa enemmän, suhteensa vai kaverinsa ja tekee päätöksen.

Niin tyypillinen asenne. Että valitse parisuhteen tai kavereiden välillä ja tee päätös sen mukaan. Ihan ensin kannattaa varmaan miettiä toimeentulo! Lähteekö esim. 4 tuntia päivässä kulkemaan työmatkoja vain sen takia, että miesystävä halusi muuttaa yhteen. Työn haku uudelta paikkakunnalta yleensä kestää. Kuka elättää sen ajan vai onko sitten pakko käydä kaukana entisessä työpaikassa.

Enpä ihmettele yhtään ettei ihmisten suhteet kestä. Kyllä se ihmissuhteissa todella on niin, että joko ne ihmiset asetetaan tärkeimmäksi tai sit ei. Jos ei, valitsee olla yksin. Jos raha on kumppania tärkeämpää, tietää ratkaisunsa.

Monelle työ on onneksi muutakin kuin rahaa. Olen keski-ikäinen ja viettänyt elämästäni yhteensä yli 3 vuotta täysin työttömänä. Arvostan työtä nykypäivänä enemmän kuin nuorena. Ei pelkän rahan takia, vaan tuntee saavansa jotain aikaan ja saa käyttää osaamistaan. Tällä hetkellä minulla on aivan mahtavat työkaveritkin, mikä on vain plussaa, koska olen ollut myös huonosti voivissa työyhteisöissä. Minulle on tärkeää tehdä työni hyvin ja saada arvostusta, viimeksi kun olin 8 kk työttömänä, kävin syvällä pohjamudissa. Tuntui, etten kelpaa, olen huono, en osaa mitään ja lopulta päivistä katosi rytmi (aamulla heräsin klo 11-12 välillä, kävin kuntosalilla ja illalla katsoin yöhön asti Netflixiä, kun asuinkumppani jo nukkui). Mitä vähemmän oli pakollisia menoja, sitä väsyneempi olin ja vaikea saada aikaan mitään järkevää. En suosittele ihan tietoisesti muuttamaan työttömäksi minnekään.

Ei tietenkään työttömäksi muuteta minnekään vaan rakennetaan muutto töineen. Ap ei kuullosta edes miettivän olisiko töitä uudessa paikassa.

Oletpa superajattelija. Jos vaatimus on juuri tullut, missä välissä mitään töitä olisi ehtinyt hakea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikein. Ei kenenkään tarvitse roikkua etäsuhteessa vastoin tahtoaan. Jos itse ei halua muuttaa , toisen on muutettava. Tai sitten erotaan. Sitähän tuossakin " tauolle jättäminen" tarkoittaa.

Itse sanoin seukkailukumppanille samat: muuta mun luo tai tämä oli tässä. Mulla ei ole aikaa tai elämää tuhlattavaksi etäsuhteiluun. Ja me sentään asuttiin samassa kaupungissa 20min matkan päässä.

Etäsuhde ei tarkoita sitä, että asutte samassa kaupungissa ja seurustelette. Se on tavallinen seurustelusuhde. Etäsuhde on silloin kun ihmisillä on välimatkaa.

Sinulla ei ollut aikaa seurustella. Et voi sanoa, että ei ollut aikaa olla etäsuhteessa, kun asuitte eri asunnoissa mutta samassa kaupungissa.

Paljon on ihmisiä, jotka seurustelee, samassa kaupungissa, mutta ovat tehneet päätöksen, etteivät varsinaisesti muuta saman katon alle.

Tuo ei ole etäsuhde, vaan seurustelusuhteessa erillään asuminen.

Etäsuhde on kun on pitempää välimatkaa ja suhdetta ylläpidetään enemmän tai vähemmän puhelimen ja/tai netin tms kautta.

Avoliitto on se kun asutaan vähintään samassa huoneistossa, muuten kuin kämppäkavereina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tietenkään hän ei voi VAATIA sulta mitään. Mutta toki hän voi päättää, että jos et ole muuttamassa sinne, ei suhdekaan sen vuoksi sitten toimi. Esim. tinderissä olen itsekin suhtautunut pitkältä matkalta yhteen ottaviin niin, että minä en ole mihinkään muuttamassa, mutta toki jos mies voi harkita tänne muuttoa, niin sitten ehkä suhteella voi olla joskus jotain tulevaisuutta. Oliko teillä tästä välimatkasta ja eri kaupungeissa asumisesta mitään puhetta tapailuvaiheessa?

Sanoit että teillä ei ole pitkä välimatka, junalla vain 1,5h ja autolla vähän kauemmin. Kyllä se vaan on monelle pitkä välimatka. Aika harvoin tuollaiset toimii pidemmän päälle.

Ohis mutta nyt kun juuri istun junassa matkalla työpisteelle, niin miten jonkun mielestä voi olla pitkä matka 1,5 tuntia. Käyn Tampereelta Helsingissä kahtena päivänä viikossa ja kolme päivää teen töitä kotona etänä. Ei mikään ongelma. Menee työmatkoihin viikossa vähemmän aikaa kuin monella muulla. Voisin muuttaa Helsinkiin, mutten halua.

1,5 h junalla. Varmaan matkaa lisää, ainakin toisessa päässä, jos autolla kuljetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa kyllä vapaasti asettaa parisuhteelle erilaisia vaatimuksia ja tarvittaessa erota. Esimerkiksi etäsuhde olisi itsellenikin pidemmän päälle sen verran raskas, että todennäköisesti lähtisin suhteesta, jos yhteiselämä ei olisi mahdollista lähempänä.

Miksi eron mainitseminen tuollaisessa tilanteessa koetaan uhkailuna? Olisiko parempi, että kumppani vain pyytäisi muuttamaan ja ilman "ennakkovaroitusta" jättäisi sinut, jos ei suostu. Tuo on häneltä keskustelunavaus siihen, että nykyinen tilanne on mielestään kestämätön ja jonkin pitää muuttua.

Se on nimenomaan uhkailua, jos toinen sanoo, että muuta tänne ja jos et muuta, erotaan. Mikään parisuhde ei pidemmän päälle toimi niin, että minäminäminä on keskiössä, On kokemusta ja tiedän mitä se on, kun kaikki pitää tehdä toisen ihmisen pillin mukaan. Exäni oli itkenyt koko suvulleen ja kaikille meidän yhteisille ystäville, kun en muuttanut hänen mukanaan hänen uudelle opiskelupaikkakunnalleen. Olin jo yhden kerran muuttanut, kun hän sai hyvän työpaikan. Sitten tuli YT:t ja hän sai mahdollisuuden kouluttautua uudelle alalle (työnantajan tukipaketti irtisanotuille). Sanoin, että olet todella itsekäs ihminen, jos kuvittelet, että minä muutan ensin hänen työnsä takia ja sitten taas kun hän lähtee opiskelemaan uutta alaa. Jos se olisi ollut toisin päin, hän ei olisi ikimaailmassa muuttanut edes sitå yhtä kertaa. Ja vielä huomiona, että työttömäksihän minä olisin muuttanut sille uudelle paikkakunnalle, kotiin istumaan kiltisti. Kiitos ei käy.

Ei suhde ole terve jos siinä lasketaan montako kertaa kumpikin joustaa parisuhteen eteen. Ei ihme ettei tuo suhde kestänyt.

Ap miettii kumpaa haluaa enemmän, suhteensa vai kaverinsa ja tekee päätöksen.

Niin tyypillinen asenne. Että valitse parisuhteen tai kavereiden välillä ja tee päätös sen mukaan. Ihan ensin kannattaa varmaan miettiä toimeentulo! Lähteekö esim. 4 tuntia päivässä kulkemaan työmatkoja vain sen takia, että miesystävä halusi muuttaa yhteen. Työn haku uudelta paikkakunnalta yleensä kestää. Kuka elättää sen ajan vai onko sitten pakko käydä kaukana entisessä työpaikassa.

Enpä ihmettele yhtään ettei ihmisten suhteet kestä. Kyllä se ihmissuhteissa todella on niin, että joko ne ihmiset asetetaan tärkeimmäksi tai sit ei. Jos ei, valitsee olla yksin. Jos raha on kumppania tärkeämpää, tietää ratkaisunsa.

Monelle työ on onneksi muutakin kuin rahaa. Olen keski-ikäinen ja viettänyt elämästäni yhteensä yli 3 vuotta täysin työttömänä. Arvostan työtä nykypäivänä enemmän kuin nuorena. Ei pelkän rahan takia, vaan tuntee saavansa jotain aikaan ja saa käyttää osaamistaan. Tällä hetkellä minulla on aivan mahtavat työkaveritkin, mikä on vain plussaa, koska olen ollut myös huonosti voivissa työyhteisöissä. Minulle on tärkeää tehdä työni hyvin ja saada arvostusta, viimeksi kun olin 8 kk työttömänä, kävin syvällä pohjamudissa. Tuntui, etten kelpaa, olen huono, en osaa mitään ja lopulta päivistä katosi rytmi (aamulla heräsin klo 11-12 välillä, kävin kuntosalilla ja illalla katsoin yöhön asti Netflixiä, kun asuinkumppani jo nukkui). Mitä vähemmän oli pakollisia menoja, sitä väsyneempi olin ja vaikea saada aikaan mitään järkevää. En suosittele ihan tietoisesti muuttamaan työttömäksi minnekään.

Ei tietenkään työttömäksi muuteta minnekään vaan rakennetaan muutto töineen. Ap ei kuullosta edes miettivän olisiko töitä uudessa paikassa.

Oletpa superajattelija. Jos vaatimus on juuri tullut, missä välissä mitään töitä olisi ehtinyt hakea.

Siinä välissä kun vauvalle kirjoittaa että mulla on täällä ystävät ja työ. Sen jälkeen sit voisi ajatella että voisin tietysti katsoa olisko töitä sielläkin.

Ap, luulis sun oman järjen kertovan ettei uhkailu ja kiristys kuulu normaaliin parisuhteeseen.

Itse minimoisin tappiot ottamalla etäisyyttä uhkailijasta. Koska se tulee käyttämään tuota keinoa sitten kaikkeen muuhun jos huomaa saavansa tahtonsa läpi kerran.

Olen pahoillani ap, sun kannattaa ottaa nyt pari askelta taaksepäin ja katsella alkaako toisessa päässä 1)kiroilu vai 2) anelu vaiko 3) miettiikö seurustelukumppani jotain välimalli ratkaisua. Seurausten ollessa 1 tai 2 on syytä ottaa vielä pari askelta lisää taaksepäin koska suhde ei tasapainoinen tai tasaveroinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa kyllä vapaasti asettaa parisuhteelle erilaisia vaatimuksia ja tarvittaessa erota. Esimerkiksi etäsuhde olisi itsellenikin pidemmän päälle sen verran raskas, että todennäköisesti lähtisin suhteesta, jos yhteiselämä ei olisi mahdollista lähempänä.

Miksi eron mainitseminen tuollaisessa tilanteessa koetaan uhkailuna? Olisiko parempi, että kumppani vain pyytäisi muuttamaan ja ilman "ennakkovaroitusta" jättäisi sinut, jos ei suostu. Tuo on häneltä keskustelunavaus siihen, että nykyinen tilanne on mielestään kestämätön ja jonkin pitää muuttua.

Se on nimenomaan uhkailua, jos toinen sanoo, että muuta tänne ja jos et muuta, erotaan. Mikään parisuhde ei pidemmän päälle toimi niin, että minäminäminä on keskiössä, On kokemusta ja tiedän mitä se on, kun kaikki pitää tehdä toisen ihmisen pillin mukaan. Exäni oli itkenyt koko suvulleen ja kaikille meidän yhteisille ystäville, kun en muuttanut hänen mukanaan hänen uudelle opiskelupaikkakunnalleen. Olin jo yhden kerran muuttanut, kun hän sai hyvän työpaikan. Sitten tuli YT:t ja hän sai mahdollisuuden kouluttautua uudelle alalle (työnantajan tukipaketti irtisanotuille). Sanoin, että olet todella itsekäs ihminen, jos kuvittelet, että minä muutan ensin hänen työnsä takia ja sitten taas kun hän lähtee opiskelemaan uutta alaa. Jos se olisi ollut toisin päin, hän ei olisi ikimaailmassa muuttanut edes sitå yhtä kertaa. Ja vielä huomiona, että työttömäksihän minä olisin muuttanut sille uudelle paikkakunnalle, kotiin istumaan kiltisti. Kiitos ei käy.

Ei suhde ole terve jos siinä lasketaan montako kertaa kumpikin joustaa parisuhteen eteen. Ei ihme ettei tuo suhde kestänyt.

Ap miettii kumpaa haluaa enemmän, suhteensa vai kaverinsa ja tekee päätöksen.

Niin tyypillinen asenne. Että valitse parisuhteen tai kavereiden välillä ja tee päätös sen mukaan. Ihan ensin kannattaa varmaan miettiä toimeentulo! Lähteekö esim. 4 tuntia päivässä kulkemaan työmatkoja vain sen takia, että miesystävä halusi muuttaa yhteen. Työn haku uudelta paikkakunnalta yleensä kestää. Kuka elättää sen ajan vai onko sitten pakko käydä kaukana entisessä työpaikassa.

Enpä ihmettele yhtään ettei ihmisten suhteet kestä. Kyllä se ihmissuhteissa todella on niin, että joko ne ihmiset asetetaan tärkeimmäksi tai sit ei. Jos ei, valitsee olla yksin. Jos raha on kumppania tärkeämpää, tietää ratkaisunsa.

Monelle työ on onneksi muutakin kuin rahaa. Olen keski-ikäinen ja viettänyt elämästäni yhteensä yli 3 vuotta täysin työttömänä. Arvostan työtä nykypäivänä enemmän kuin nuorena. Ei pelkän rahan takia, vaan tuntee saavansa jotain aikaan ja saa käyttää osaamistaan. Tällä hetkellä minulla on aivan mahtavat työkaveritkin, mikä on vain plussaa, koska olen ollut myös huonosti voivissa työyhteisöissä. Minulle on tärkeää tehdä työni hyvin ja saada arvostusta, viimeksi kun olin 8 kk työttömänä, kävin syvällä pohjamudissa. Tuntui, etten kelpaa, olen huono, en osaa mitään ja lopulta päivistä katosi rytmi (aamulla heräsin klo 11-12 välillä, kävin kuntosalilla ja illalla katsoin yöhön asti Netflixiä, kun asuinkumppani jo nukkui). Mitä vähemmän oli pakollisia menoja, sitä väsyneempi olin ja vaikea saada aikaan mitään järkevää. En suosittele ihan tietoisesti muuttamaan työttömäksi minnekään.

Ei tietenkään työttömäksi muuteta minnekään vaan rakennetaan muutto töineen. Ap ei kuullosta edes miettivän olisiko töitä uudessa paikassa.

Oletpa superajattelija. Jos vaatimus on juuri tullut, missä välissä mitään töitä olisi ehtinyt hakea.

Siinä välissä kun vauvalle kirjoittaa että mulla on täällä ystävät ja työ. Sen jälkeen sit voisi ajatella että voisin tietysti katsoa olisko töitä sielläkin.

Muutto on sen luokan riski että kannattaa miettiä tarkkaan. Uudella paikkakunnalla oisit vain parisuhteen varassa vailla turvaverkkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tietenkään hän ei voi VAATIA sulta mitään. Mutta toki hän voi päättää, että jos et ole muuttamassa sinne, ei suhdekaan sen vuoksi sitten toimi. Esim. tinderissä olen itsekin suhtautunut pitkältä matkalta yhteen ottaviin niin, että minä en ole mihinkään muuttamassa, mutta toki jos mies voi harkita tänne muuttoa, niin sitten ehkä suhteella voi olla joskus jotain tulevaisuutta. Oliko teillä tästä välimatkasta ja eri kaupungeissa asumisesta mitään puhetta tapailuvaiheessa?

Sanoit että teillä ei ole pitkä välimatka, junalla vain 1,5h ja autolla vähän kauemmin. Kyllä se vaan on monelle pitkä välimatka. Aika harvoin tuollaiset toimii pidemmän päälle.

Ohis mutta nyt kun juuri istun junassa matkalla työpisteelle, niin miten jonkun mielestä voi olla pitkä matka 1,5 tuntia. Käyn Tampereelta Helsingissä kahtena päivänä viikossa ja kolme päivää teen töitä kotona etänä. Ei mikään ongelma. Menee työmatkoihin viikossa vähemmän aikaa kuin monella muulla. Voisin muuttaa Helsinkiin, mutten halua.

1,5 h junalla. Varmaan matkaa lisää, ainakin toisessa päässä, jos autolla kuljetaan.

Entäs jos työpaikka on Pasilassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii muuttamaan? Siis ei halua avoliittoon siksi, että haluaisi elää loppuelämänsä yhdessä kanssasi ja mahdollisimman pian nimenomaan yhteisessä kodissa.

Et kai ihan oikeasti jatka suhdetta tuollaisen ihmisen kanssa? Jos niin teet, niin ansaitsette toisenne.

Me seurusteimme neljä vuotta ennen avoliittoa. Ja niistä viimeiset lähes puoli vuotta keskustelimme siitä, mitä tarkoittaa sitoutuminen avoliittoon eli siihen, että todella haluamme elää yhdessä tästä eteenpäin. Kummallekin avoliitto oli ihan yhtä merkittävä sitoutuminen kuin avioliitto.

Neljä vuotta keskusteltu, että mitä tarkoittaa sitoutuminen?

Aikamoista painia teillä ollut.

Hyvä, että olette keskustelleet, jos olette tulleet niin erilaisista arvomaailmoista.

Tässä on varmaan kyseessä nuorena aloitettu suhde. Eri juttu kuin kolmi- tai nelikymppisten ihmisten suhde. 

Samalla tavalla ap:n suhdetta on hankala kommentoida tietämättä, minkä ikäinen ap on ja kauanko suhde kestänyt. Itsekin otin nuorena opiskelupaikan vastaan eri paikkakunnalta ja olin etäsuhteessa. Suhde kaatui, mutta olisi varmaan kaatunut muutenkin.  Nykyisen puolison kanssa asuin töiden vuoksi vuoden toisella puolella Suomea. Suhde kesti, mutta ei välimatka kivaa ollut.

En voisi olla suhteessa, jossa on tarkoitus jäädä pysyvästi eri paikkakunnille / eri asuntoihin. Väliaikaisesti, hyvästä syystä on kuitenkin mulle ok. Kukin toki tavallaan. Jollekin etäsuhteeseen jääminenkin on varmaan ok. Itse en pystyisi, ja ymmärrän hyvin vaatimuksen.

Siis me, jotka neljän vuoden erillään asuttujen seurusteluvuosien aikana käytimme viimeiset puolisen vuotta keskusteluun, olemme nimenomaan aikuisia ihmisiä, molemmat silloin 50+. Ei ole mikään pikku juttu luopua vuosien varrella kauniiksi sisustetusta omasta kodista, asuinpaikasta johon on ehtinyt kasvattaa juuret lähes 20 edeltävän vuoden aikana ja lopulta myös työpaikasta. Se on iso päätös.

Nuorena oli helpompaa. Ex-aviopuolisoni käytännössä muutti luokseni ensitapaamisella. Ei virallisesti mutta vietimme lähes kaiken ajan minun luonani ja hän kävi omassa asunnossaan vain pesemässä pyykkiä ja katsomassa postit. Niin pitkään kuin asutaan jossain opiskelija- tai muussa vuokra-asunnossa, on helppoa jättää entinen taakseen ja kokeilla yhdessä asumista ja jos ei onnistu niin sitten taas uutta vuokra-asuntoa alle. Mutta oman kodin myyminen tai vuokraaminen on jo aivan eri juttu. En olisi lähtenyt siihen ellen olisi varma, että haluan elää puolisoni kanssa loppuelämäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen saa kyllä vapaasti asettaa parisuhteelle erilaisia vaatimuksia ja tarvittaessa erota. Esimerkiksi etäsuhde olisi itsellenikin pidemmän päälle sen verran raskas, että todennäköisesti lähtisin suhteesta, jos yhteiselämä ei olisi mahdollista lähempänä.

Miksi eron mainitseminen tuollaisessa tilanteessa koetaan uhkailuna? Olisiko parempi, että kumppani vain pyytäisi muuttamaan ja ilman "ennakkovaroitusta" jättäisi sinut, jos ei suostu. Tuo on häneltä keskustelunavaus siihen, että nykyinen tilanne on mielestään kestämätön ja jonkin pitää muuttua.

Se on nimenomaan uhkailua, jos toinen sanoo, että muuta tänne ja jos et muuta, erotaan. Mikään parisuhde ei pidemmän päälle toimi niin, että minäminäminä on keskiössä, On kokemusta ja tiedän mitä se on, kun kaikki pitää tehdä toisen ihmisen pillin mukaan. Exäni oli itkenyt koko suvulleen ja kaikille meidän yhteisille ystäville, kun en muuttanut hänen mukanaan hänen uudelle opiskelupaikkakunnalleen. Olin jo yhden kerran muuttanut, kun hän sai hyvän työpaikan. Sitten tuli YT:t ja hän sai mahdollisuuden kouluttautua uudelle alalle (työnantajan tukipaketti irtisanotuille). Sanoin, että olet todella itsekäs ihminen, jos kuvittelet, että minä muutan ensin hänen työnsä takia ja sitten taas kun hän lähtee opiskelemaan uutta alaa. Jos se olisi ollut toisin päin, hän ei olisi ikimaailmassa muuttanut edes sitå yhtä kertaa. Ja vielä huomiona, että työttömäksihän minä olisin muuttanut sille uudelle paikkakunnalle, kotiin istumaan kiltisti. Kiitos ei käy.

Ei suhde ole terve jos siinä lasketaan montako kertaa kumpikin joustaa parisuhteen eteen. Ei ihme ettei tuo suhde kestänyt.

Ap miettii kumpaa haluaa enemmän, suhteensa vai kaverinsa ja tekee päätöksen.

Niin tyypillinen asenne. Että valitse parisuhteen tai kavereiden välillä ja tee päätös sen mukaan. Ihan ensin kannattaa varmaan miettiä toimeentulo! Lähteekö esim. 4 tuntia päivässä kulkemaan työmatkoja vain sen takia, että miesystävä halusi muuttaa yhteen. Työn haku uudelta paikkakunnalta yleensä kestää. Kuka elättää sen ajan vai onko sitten pakko käydä kaukana entisessä työpaikassa.

Enpä ihmettele yhtään ettei ihmisten suhteet kestä. Kyllä se ihmissuhteissa todella on niin, että joko ne ihmiset asetetaan tärkeimmäksi tai sit ei. Jos ei, valitsee olla yksin. Jos raha on kumppania tärkeämpää, tietää ratkaisunsa.

Monelle työ on onneksi muutakin kuin rahaa. Olen keski-ikäinen ja viettänyt elämästäni yhteensä yli 3 vuotta täysin työttömänä. Arvostan työtä nykypäivänä enemmän kuin nuorena. Ei pelkän rahan takia, vaan tuntee saavansa jotain aikaan ja saa käyttää osaamistaan. Tällä hetkellä minulla on aivan mahtavat työkaveritkin, mikä on vain plussaa, koska olen ollut myös huonosti voivissa työyhteisöissä. Minulle on tärkeää tehdä työni hyvin ja saada arvostusta, viimeksi kun olin 8 kk työttömänä, kävin syvällä pohjamudissa. Tuntui, etten kelpaa, olen huono, en osaa mitään ja lopulta päivistä katosi rytmi (aamulla heräsin klo 11-12 välillä, kävin kuntosalilla ja illalla katsoin yöhön asti Netflixiä, kun asuinkumppani jo nukkui). Mitä vähemmän oli pakollisia menoja, sitä väsyneempi olin ja vaikea saada aikaan mitään järkevää. En suosittele ihan tietoisesti muuttamaan työttömäksi minnekään.

Ei tietenkään työttömäksi muuteta minnekään vaan rakennetaan muutto töineen. Ap ei kuullosta edes miettivän olisiko töitä uudessa paikassa.

Oletpa superajattelija. Jos vaatimus on juuri tullut, missä välissä mitään töitä olisi ehtinyt hakea.

Siinä välissä kun vauvalle kirjoittaa että mulla on täällä ystävät ja työ. Sen jälkeen sit voisi ajatella että voisin tietysti katsoa olisko töitä sielläkin.

Mitä sä selität? Ihan sama katsoa työpaikkoja, mut ei työhön noin vaan pääse. Ensin pitää hakea työtä, ehkä kymmenien muiden kanssa samaa paikkaa, sit haastatellaan ja valitaan. Meillä ei olis työttömyyttä, jos jokaiselle löytyis osaamista vastaava työpaikka välittömästi, kun sattuu huvittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatii muuttamaan? Siis ei halua avoliittoon siksi, että haluaisi elää loppuelämänsä yhdessä kanssasi ja mahdollisimman pian nimenomaan yhteisessä kodissa.

Et kai ihan oikeasti jatka suhdetta tuollaisen ihmisen kanssa? Jos niin teet, niin ansaitsette toisenne.

Me seurusteimme neljä vuotta ennen avoliittoa. Ja niistä viimeiset lähes puoli vuotta keskustelimme siitä, mitä tarkoittaa sitoutuminen avoliittoon eli siihen, että todella haluamme elää yhdessä tästä eteenpäin. Kummallekin avoliitto oli ihan yhtä merkittävä sitoutuminen kuin avioliitto.

Neljä vuotta keskusteltu, että mitä tarkoittaa sitoutuminen?

Aikamoista painia teillä ollut.

Hyvä, että olette keskustelleet, jos olette tulleet niin erilaisista arvomaailmoista.

Tässä on varmaan kyseessä nuorena aloitettu suhde. Eri juttu kuin kolmi- tai nelikymppisten ihmisten suhde. 

Samalla tavalla ap:n suhdetta on hankala kommentoida tietämättä, minkä ikäinen ap on ja kauanko suhde kestänyt. Itsekin otin nuorena opiskelupaikan vastaan eri paikkakunnalta ja olin etäsuhteessa. Suhde kaatui, mutta olisi varmaan kaatunut muutenkin.  Nykyisen puolison kanssa asuin töiden vuoksi vuoden toisella puolella Suomea. Suhde kesti, mutta ei välimatka kivaa ollut.

En voisi olla suhteessa, jossa on tarkoitus jäädä pysyvästi eri paikkakunnille / eri asuntoihin. Väliaikaisesti, hyvästä syystä on kuitenkin mulle ok. Kukin toki tavallaan. Jollekin etäsuhteeseen jääminenkin on varmaan ok. Itse en pystyisi, ja ymmärrän hyvin vaatimuksen.

Siis me, jotka neljän vuoden erillään asuttujen seurusteluvuosien aikana käytimme viimeiset puolisen vuotta keskusteluun, olemme nimenomaan aikuisia ihmisiä, molemmat silloin 50+. Ei ole mikään pikku juttu luopua vuosien varrella kauniiksi sisustetusta omasta kodista, asuinpaikasta johon on ehtinyt kasvattaa juuret lähes 20 edeltävän vuoden aikana ja lopulta myös työpaikasta. Se on iso päätös.

Nuorena oli helpompaa. Ex-aviopuolisoni käytännössä muutti luokseni ensitapaamisella. Ei virallisesti mutta vietimme lähes kaiken ajan minun luonani ja hän kävi omassa asunnossaan vain pesemässä pyykkiä ja katsomassa postit. Niin pitkään kuin asutaan jossain opiskelija- tai muussa vuokra-asunnossa, on helppoa jättää entinen taakseen ja kokeilla yhdessä asumista ja jos ei onnistu niin sitten taas uutta vuokra-asuntoa alle. Mutta oman kodin myyminen tai vuokraaminen on jo aivan eri juttu. En olisi lähtenyt siihen ellen olisi varma, että haluan elää puolisoni kanssa loppuelämäni.

Joo, eiköhän kaikki oo jo lukenut, että teistä toinen oli pitkälti yli kuusikymppinen, kun puoli vuotta jauhoitte asiaa. On se ymmärrettävää, että siinä iässä pitää jo perintöasioita ja toisen hoitamista miettiä. Eikä sen ikäiset uutta työpaikkaa saa uudelta paikkakunnalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki jaksa loputonta etäsuhdetta. Joskus tulee se päivä, että on tehtävä joku ratkaisu.

Se, joka ei jaksa, muuttaa itse eikä vaadi toista muuttamaan. 

Ei, vaan antaa toiselle ehdot, joilla suhde jatkuu. Sitten se toinen päättää onko valmis muuttamaan vai päätetäänkö suhde. 

Musta on käsittämätöntä, että tätä alapeukutetaan ja yleensäkin, että näitä kutsutaan uhkavaatimuksiksi. Ja kuitenkin omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen on ihmisen tärkeimpiä taitoja. Onko alapeukuttajat niitä, jotka ovat muille mieliksi ja sitten uupuvat, kun oma vuoro ei tullutkaan tai päätyy elämään muuta kuin oman näköistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki jaksa loputonta etäsuhdetta. Joskus tulee se päivä, että on tehtävä joku ratkaisu.

Se, joka ei jaksa, muuttaa itse eikä vaadi toista muuttamaan. 

Ei, vaan antaa toiselle ehdot, joilla suhde jatkuu. Sitten se toinen päättää onko valmis muuttamaan vai päätetäänkö suhde. 

Musta on käsittämätöntä, että tätä alapeukutetaan ja yleensäkin, että näitä kutsutaan uhkavaatimuksiksi. Ja kuitenkin omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen on ihmisen tärkeimpiä taitoja. Onko alapeukuttajat niitä, jotka ovat muille mieliksi ja sitten uupuvat, kun oma vuoro ei tullutkaan tai päätyy elämään muuta kuin oman näköistä elämää.

Ihminen tarvitsee myös omien rajojen pitämisen lisäksi toisen ihmisen arvostamista ja huomiointia, että parisuhde olisi tasavertainen. Jos on minäminä-tyyppi, jolle on tärkeää sanella ehdot ja elää juuri oman näköistä elämää, ei ole oikein vaatia toista elämään juuri sitä yhden ihmisen näköistä elämää. Tätäkin aihetta on tutkittu, miksi parisuhteessa pysyminen on monelle liian vaikeaa ja sinkkujen määrä vain lisääntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki jaksa loputonta etäsuhdetta. Joskus tulee se päivä, että on tehtävä joku ratkaisu.

Se, joka ei jaksa, muuttaa itse eikä vaadi toista muuttamaan. 

Ei, vaan antaa toiselle ehdot, joilla suhde jatkuu. Sitten se toinen päättää onko valmis muuttamaan vai päätetäänkö suhde. 

Musta on käsittämätöntä, että tätä alapeukutetaan ja yleensäkin, että näitä kutsutaan uhkavaatimuksiksi. Ja kuitenkin omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen on ihmisen tärkeimpiä taitoja. Onko alapeukuttajat niitä, jotka ovat muille mieliksi ja sitten uupuvat, kun oma vuoro ei tullutkaan tai päätyy elämään muuta kuin oman näköistä elämää.

Ihminen tarvitsee myös omien rajojen pitämisen lisäksi toisen ihmisen arvostamista ja huomiointia, että parisuhde olisi tasavertainen. Jos on minäminä-tyyppi, jolle on tärkeää sanella ehdot ja elää juuri oman näköistä elämää, ei ole oikein vaatia toista elämään juuri sitä yhden ihmisen näköistä elämää. Tätäkin aihetta on tutkittu, miksi parisuhteessa pysyminen on monelle liian vaikeaa ja sinkkujen määrä vain lisääntyy.

Tottakai tarvitaan myös toisen arvostamista ja huomiointia. Se ja omat rajat ei sulje toisiaan pois. Itse olen pitkässä suhteessa. Sekä miehelläni, että itselläni oli ja on pari kynnyskysymystä, joiden toteutumattomuus aiheuttaisi suhteen päättymisen. Suhteemme on erinomainen, rakastava ja arvostava.

Ystäväni erosi, koska miehensä ei suostunut lapsiin. Kai sitäkin joku voisi pitää kiristämisenä ja uhkailuna, kun ystävä kertoi suhteen päättyvän, jos mies ei muuta lapsiasiassa mieltään. Tuosta on vaikea tehdä kompromissia. Erosivat ystävinä ja nyt kummallakin on samanmielinen puoliso ja ystäväni on kahden lapsen äiti. Ehdottomasti kannatti.

Etäsuhde vs. yhdessä asuminen on myös iso asia eikä siinä tarvitse suostua toisen näkemykseen itsensä kustannuksella. Katkeroituu vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikki jaksa loputonta etäsuhdetta. Joskus tulee se päivä, että on tehtävä joku ratkaisu.

Se, joka ei jaksa, muuttaa itse eikä vaadi toista muuttamaan. 

Ei, vaan antaa toiselle ehdot, joilla suhde jatkuu. Sitten se toinen päättää onko valmis muuttamaan vai päätetäänkö suhde. 

Musta on käsittämätöntä, että tätä alapeukutetaan ja yleensäkin, että näitä kutsutaan uhkavaatimuksiksi. Ja kuitenkin omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen on ihmisen tärkeimpiä taitoja. Onko alapeukuttajat niitä, jotka ovat muille mieliksi ja sitten uupuvat, kun oma vuoro ei tullutkaan tai päätyy elämään muuta kuin oman näköistä elämää.

Ihminen tarvitsee myös omien rajojen pitämisen lisäksi toisen ihmisen arvostamista ja huomiointia, että parisuhde olisi tasavertainen. Jos on minäminä-tyyppi, jolle on tärkeää sanella ehdot ja elää juuri oman näköistä elämää, ei ole oikein vaatia toista elämään juuri sitä yhden ihmisen näköistä elämää. Tätäkin aihetta on tutkittu, miksi parisuhteessa pysyminen on monelle liian vaikeaa ja sinkkujen määrä vain lisääntyy.

Tottakai tarvitaan myös toisen arvostamista ja huomiointia. Se ja omat rajat ei sulje toisiaan pois. Itse olen pitkässä suhteessa. Sekä miehelläni, että itselläni oli ja on pari kynnyskysymystä, joiden toteutumattomuus aiheuttaisi suhteen päättymisen. Suhteemme on erinomainen, rakastava ja arvostava.

Ystäväni erosi, koska miehensä ei suostunut lapsiin. Kai sitäkin joku voisi pitää kiristämisenä ja uhkailuna, kun ystävä kertoi suhteen päättyvän, jos mies ei muuta lapsiasiassa mieltään. Tuosta on vaikea tehdä kompromissia. Erosivat ystävinä ja nyt kummallakin on samanmielinen puoliso ja ystäväni on kahden lapsen äiti. Ehdottomasti kannatti.

Etäsuhde vs. yhdessä asuminen on myös iso asia eikä siinä tarvitse suostua toisen näkemykseen itsensä kustannuksella. Katkeroituu vaan.

Suhteeni on erinomainen, rakastava ja arvostava. Omahyväistä kehuskelua. Niin minun mieheni exäkin toitotti silloin kun olin jo suhteessa hänen miehensä kanssa. Mies sanoi, että hän ei halua mitään kiiltokuvasuhdetta, vaan aidon ja saa olla säröjä. Etänähän mekin tapailtiin pari vuotta, mutta sitten kun erosivat, muutettiin kuitenkin yhteen.