Vanhemmilla muutto ja soittivat, että pitää tulla katsomaan haluanko jotain..
Soittivat myöhään illalla asiasta ja aluksi kieltäydyin todeten etten tarvitse mitään. Vaatimalla vaativat, että tulisin heti huomenna paikanpäälle katsomaan. Suostuin pitkin hampain kun muistelin, että siellä voisi joku lamppu tai matto olla, jonka voisin ottaa. Kun saavuin paikalle isä (80v) oli katsonut minulle valmiiksi sellaista jonka VOIN SAADA. Tätä korostettiin. Pienessä pahvilaatikossa oli vanhoja satunnaisia ruuveja, jotka oli kerännyt jostain, varsi-imuri ilman laturia ja muutama käytetty pensseli. Tässä kaikki. Suutuin tästä todella. Heillä on talo täynnä arvotavaraa, ovat hyvin varakkaita ja tämä tuntui suorastaan ve etuilulta. Lähdin pois sanomatta mitään.
Jälkeenpäin pohdin mikä tässä oli tarkoitus, että illalla soitetaan ja vaaditaan paikalle ja tarjotaan roskaa? Onko kellään käynyt vastaavaa? Yritän ymmärtää, mutta suututtaa.
Kommentit (191)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omatkin vanhempani olivat pihejä, eivätkä olisi mistään hinnasta antaneet omastaan. Eivät auttaneet mitenkään rahallisesti tai antaneet tavaroita elinaikanaan. Lapsetkin sai lahjaksi jotain halvinta mahdollista, tyyliin sukat ja yhden tikkarin. Sain kyllä sitten 60 vuotiaana heiltä kivan perinnön, mutta kyllä silti ärsytti se että elinaikanaan eivät penniäkään antaneet, kun sitä olisi tarvittu silloin kun lapset oli pieniä. Ei melkein eläkeläisellä ole samalla tavalla kuluja ja kaikki on jo hankittu. Kuolinpesän siivoaminenkin oli melkoinen vaiva, kun kaikkea oli säästetty ja paljon jäi myös pakkauksissaan ollutta käyttämätöntä uutta tavaraa jostain 80-luvulta. Aika monta roskalavallista tuli tehtyä, samoin lahjoituksia. Kumpa olisivat elinaikanaan pistäneet kiertoon kun tavara oli ajankohtaista.
Ja mieluummin annetaan verottajalle perintöveroina kuin elinaikana omille lapsille. Mutta suurilla ikäluokilla voi olla vallanhalu taustalla. Pidetään lapset köyhinä ja riippuvaisina.
Ehkä tosiaan riippuvaisuus on aivansana, jotta loppuun asti voidaan orjuuttaa ja kyykyttää ja hoidattaa asiat. Onneksi moni on viisastunut ja jättänyt tällaiset ikävät, ilkeät ja pihit ihmiset oman onnensa nojaan. Sitä saa mitä tilaa.
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.
Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuttuisin itsekin tuollaisesta kyykyttämisestä, ihan luokatonta käytöstä. Sanoisin että pidät hieman etäisyyttä ja tehkööt sitten lopussa tavaroilleen mitä haluaa, etkä enää mene sinne, etkä ainakaan auta muutossa.
Jaa minä olisin enemmän huolissaan alkavasta muistisauraudesta eikä ihan ekaksi tulisi mieleen alkaa pitää etäisyyttä ja kieltäytyä auttamassa muutossa. Ensimmäinen tunne on huoli.
Miten muistisairaus muka ilmenee tällä tavalla?
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.

Tämä on myös yksi mitä moni vanhus ei tajua ja sitten vielä loukkaannutaan kun se heidän käytetty roska ei kelpaa. Miksi jonkun käytetyn sukan pitäisi kelvata ja vielä oikein ilahtua siitä? Selittäkää joku vanhus.

Väliäkö mikä, mutta jos käytös on muuttunut, niin eikö tuosta pitäisi huolestua eikä alkaa pitää etäisyyttä?
Kylmää porukkaa täällä noinkin vanhoja vanhempia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin vanhuuden piikkiin enkä ainakaan olisi suuttunut. Olisin sanonut vaan, että kiitos en tarvitse näitä tavararoita.
Kaikki on ok, jos on vanha? Mitä tahansa saa tehdä jos on vanhus? Joopa joo.
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Meillä sama juttu. Ja vaikka kuinka sanoo että ei haluta/tarvita/mahdu niin ei mene perille. Sitten kun ovat meillä kylässä, niin olohuonetta mittaillaan ja todetaan että kun tuota hyllyä ja tuolia siirtää niin ihan hyvin se Annikkitädin sohva tähän menee.
Ihan kuuroille korville menee se, että haluan että se hylly on siinä ja tuoli on siinä ja etenkin haluan, että se Annikkitädin sohva suoraan 80-luvulta ei ole siinä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt kuinka "kireitä" ihmiset ovat. Jos omat vanhemmat olisivat tarjonneet laatikollista roskaa niin olisin nauranut että mitä ihmettä ja kysynyt että ovatko tosissaan ja miksi. En olisi loukkaantunut, mitä ihmeen väliä tuolla on 🤷🏻
No ei minua kyllä naurattaisi jos varta vasten mangutaan hakemaan ja valitsemaan tavaraa ja sitten annetaankin roskapussi. Aika välinpitämätön saa olla jos tällainen on hauskaa. Eikä kyllä kauheasti ole itsetuntoakaan jos toiset saa kyykyttää ja se on hauskaa? öö..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin vanhuuden piikkiin enkä ainakaan olisi suuttunut. Olisin sanonut vaan, että kiitos en tarvitse näitä tavararoita.
Kaikki on ok, jos on vanha? Mitä tahansa saa tehdä jos on vanhus? Joopa joo.
Siis miten tuosta voi suuttua? Olisin sanonut vaan, että kuuleppa isäpapparaine,en minä noita tarvitse, joten eiköhän viedä ne ihan vaan kierrätyskeskukseen. Oisko muutakin tavaraa mitä sinne voi viedä, autan oikein mielelläni.
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Meillä sama juttu. Ja vaikka kuinka sanoo että ei haluta/tarvita/mahdu niin ei mene perille. Sitten kun ovat meillä kylässä, niin olohuonetta mittaillaan ja todetaan että kun tuota hyllyä ja tuolia siirtää niin ihan hyvin se Annikkitädin sohva tähän menee.
Ihan kuuroille korville menee se, että haluan että se hylly on siinä ja tuoli on siinä ja etenkin haluan, että se Annikkitädin sohva suoraan 80-luvulta ei ole siinä.
Itsellä myös tällaiset vanhemmat. Eivät koskaan ole hankkiutuneet mistään eroon ja nyt sitten suurin elein olisivat lahjoittamassa roskaansa ja ihmettelevät mikseivät heidän ensikotiinsa ostamansa verhot vm 70 kelpaa kun ovat vielä niin hyvässä kunnossa. Minun maullani tai toiveillani ei ole mitään väliä, kunhan saavat dumpata roskansa mulle ja saavat selittää kylillä kuinka ovat niin suuresti lapsiaan auttaneet ja lahjoittaneet vaikka mitä!

Eli aina pitää vaan mielistellä ja vielä apuakin tarjota, kun on ensin valheellisin perustein paikanpäälle hätyytetty? No jo on, kynnysmattona on varmaan kivaa?
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Tämä on myös yksi mitä moni vanhus ei tajua ja sitten vielä loukkaannutaan kun se heidän käytetty roska ei kelpaa. Miksi jonkun käytetyn sukan pitäisi kelvata ja vielä oikein ilahtua siitä? Selittäkää joku vanhus.
Vaarilla on vintillä sellaista 18 cm leveää jalkalistaa, joka maksaa 12 e/m, mutta palstamamma menee K-rautaan ja ostaa kapeinta 1,8 e/m maksavaa, koska haluaa saada uutta.

Ap sanoi, että eivät ole ennen noin käyttäytyneet noin. Juu ja ehdottomasti auttaisin ja tilaisin ihan muuttopalvelun noin vanhoille vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omatkin vanhempani olivat pihejä, eivätkä olisi mistään hinnasta antaneet omastaan. Eivät auttaneet mitenkään rahallisesti tai antaneet tavaroita elinaikanaan. Lapsetkin sai lahjaksi jotain halvinta mahdollista, tyyliin sukat ja yhden tikkarin. Sain kyllä sitten 60 vuotiaana heiltä kivan perinnön, mutta kyllä silti ärsytti se että elinaikanaan eivät penniäkään antaneet, kun sitä olisi tarvittu silloin kun lapset oli pieniä. Ei melkein eläkeläisellä ole samalla tavalla kuluja ja kaikki on jo hankittu. Kuolinpesän siivoaminenkin oli melkoinen vaiva, kun kaikkea oli säästetty ja paljon jäi myös pakkauksissaan ollutta käyttämätöntä uutta tavaraa jostain 80-luvulta. Aika monta roskalavallista tuli tehtyä, samoin lahjoituksia. Kumpa olisivat elinaikanaan pistäneet kiertoon kun tavara oli ajankohtaista.
Ja mieluummin annetaan verottajalle perintöveroina kuin elinaikana omille lapsille. Mutta suurilla ikäluokilla voi olla vallanhalu taustalla. Pidetään lapset köyhinä ja riippuvaisina.
Ehkä tosiaan riippuvaisuus on aivansana, jotta loppuun asti voidaan orjuuttaa ja kyykyttää ja hoidattaa asiat. Onneksi moni on viisastunut ja jättänyt tällaiset ikävät, ilkeät ja pihit ihmiset oman onnensa nojaan. Sitä saa mitä tilaa.
että nyt sitten päästiin itse asiaan, vai mitä?
aloitus oli vain johdatus, siihen
ukin muilutukseen ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Tämä on myös yksi mitä moni vanhus ei tajua ja sitten vielä loukkaannutaan kun se heidän käytetty roska ei kelpaa. Miksi jonkun käytetyn sukan pitäisi kelvata ja vielä oikein ilahtua siitä? Selittäkää joku vanhus.
Vaarilla on vintillä sellaista 18 cm leveää jalkalistaa, joka maksaa 12 e/m, mutta palstamamma menee K-rautaan ja ostaa kapeinta 1,8 e/m maksavaa, koska haluaa saada uutta.
Vaarin tavarat on usein rumaa ja homeessa. Mutta eihän sillä ole väliä, kun se oli kallista niin kiittämätön on jossei kelpaa.. eiku
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Meillä sama juttu. Ja vaikka kuinka sanoo että ei haluta/tarvita/mahdu niin ei mene perille. Sitten kun ovat meillä kylässä, niin olohuonetta mittaillaan ja todetaan että kun tuota hyllyä ja tuolia siirtää niin ihan hyvin se Annikkitädin sohva tähän menee.
Ihan kuuroille korville menee se, että haluan että se hylly on siinä ja tuoli on siinä ja etenkin haluan, että se Annikkitädin sohva suoraan 80-luvulta ei ole siinä.
Itsellä myös tällaiset vanhemmat. Eivät koskaan ole hankkiutuneet mistään eroon ja nyt sitten suurin elein olisivat lahjoittamassa roskaansa ja ihmettelevät mikseivät heidän ensikotiinsa ostamansa verhot vm 70 kelpaa kun ovat vielä niin hyvässä kunnossa. Minun maullani tai toiveillani ei ole mitään väliä, kunhan saavat dumpata roskansa mulle ja saavat selittää kylillä kuinka ovat niin suuresti lapsiaan auttaneet ja lahjoittaneet vaikka mitä!
Kyllä. Syyllistämisen määrä on ihan järjetön. Ja meillä tehdään samaa kuin ap:lla. Kun porukat saa päähänsä että Annikkitädin sohvaa tarjotaan, päätös pitää tulla 24h sisällä. Soittavatkin pari kertaa että otanko sen nyt vai onko se sitten pakko viedä kaatopaikalle hyvä sohva kun ei mikään kelpaa vaan aina pitää olla uutta. Kummasti se ihana sohva on jossain varastojen uumenissa, eikä paraatipaikalla heidän olkkarissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin vanhuuden piikkiin enkä ainakaan olisi suuttunut. Olisin sanonut vaan, että kiitos en tarvitse näitä tavararoita.
Kaikki on ok, jos on vanha? Mitä tahansa saa tehdä jos on vanhus? Joopa joo.
Siis miten tuosta voi suuttua? Olisin sanonut vaan, että kuuleppa isäpapparaine,en minä noita tarvitse, joten eiköhän viedä ne ihan vaan kierrätyskeskukseen. Oisko muutakin tavaraa mitä sinne voi viedä, autan oikein mielelläni.
Eli aina pitää vaan mielistellä ja vielä apuakin tarjota, kun on ensin valheellisin perustein paikanpäälle hätyytetty? No jo on, kynnysmattona on varmaan kivaa?
Ap sanoi, että eivät ole ennen noin käyttäytyneet noin. Juu ja ehdottomasti auttaisin ja tilaisin ihan muuttopalvelun noin vanhoille vanhemmille.
Itse en kyllä iän verukkeella auttaisi, jos ovat ilkeitä. Kyllä vanhoillakin pitää käytöstavat olla ja itselläni ei kyllä heru ymmärrystä ap:n vanhempia kohtaan kun noin rumasti käyttäytyvät. Ap myös mainitsi, että ovat varakkaita, joten varmasti pystyvät sen muuton järjestämään, siitä tässä tuskin oli kyse. Ymmärsin aloituksesta että vanhukset ovat muuttamassa pienempään ja siksi pyrkivät hankkiutumaan eroon tavaroistaan, kuten yleensä on tapana.
koska olet ahne paska! anna vanhus paran nauttia tavaroistaan. kiittele pensseleistä ja lähde kotiin vähin äänin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko39 kirjoitti:
Meille valmistui uusi omakotitalo keväällä.
Täysin avaimet käteen talopaketti, siivous ja muuttokin ulkoistettu ammattilaisille.Kaikki huonekalut sun muut uusia ja nimenomaan kyseiseen asuntoon hankittuja, harkittuja ja mitoitettuja.
Se on uskomaton määrä vanhaa romua, mitä molempien vanhemmat kuitenkin jatkuvasti tarjoavat,
"tulkaa hakemaan meidän vanha mikro ja korit vaatekaapista niin ei tartte kaikkea ostaa uutena kun on niin paljon rahanmenoa teillä".
"Meillä on autotallin ylisillä remontista jäänyttä jalkalistaa, teillä on varmasti sille käyttöä"
Eivät ymmärrä sitä, että uuden talon pointti meille on nimenomaan se, että kerrankin kaikki on uutta.
Ja toisekseen, vaikka talo on lainarahalla tehty, on budjetti sen verran järkevästi tuloihin mitoitettu, ettei tarvitse rahan vuoksi ottaa sitä 10v vanhaa Gigantin tarjousmikroa meidän yksilöllisten toiveiden mukaan tehtyyn designkeittiöön.
Tämä on myös yksi mitä moni vanhus ei tajua ja sitten vielä loukkaannutaan kun se heidän käytetty roska ei kelpaa. Miksi jonkun käytetyn sukan pitäisi kelvata ja vielä oikein ilahtua siitä? Selittäkää joku vanhus.
Vaarilla on vintillä sellaista 18 cm leveää jalkalistaa, joka maksaa 12 e/m, mutta palstamamma menee K-rautaan ja ostaa kapeinta 1,8 e/m maksavaa, koska haluaa saada uutta.
Vaarin lista on todennäköisesti 70-luvun ruskeaa muovilistaa, joka riitelee koko ap:n sisustuksen kanssa. Aniharvoin sieltä mitään oikeasti käyttökelpoista löytyy.