Lapsi ei kestä pelissä häviämistä. Miten opettaa hänelle asia?

NÖYRRRYYYTYS on paras opettaja. Täydellinen murskaus itsetunnolle niin oppii keräämään itseään ja arvostamaan olemassa olevaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä merkki. Kaikki absoluuttisella huipulla olevat urheilijat on samanlaisia

Riippuu, mitä lapsi itse haluaa. Kaikista ei tule kilpaurheilijoita, eikä kannata tähdätä siihen.

Liikunnan pitäisi olla hauskaa ja siitä tulla hyvä mieli. Samoin kaikista muistakin harrastuksista.

Taitaa olla tyttölapsi. Noita on työelämä täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla tyttölapsi. Noita on työelämä täynnä.

Ihan järkeä käyttämällä. Joustava ihminen pärjää yhteiskunnassa paremmin. Jaksaa puurtaa seuraavanakin päivänä, vaikka tänään ei ehkä onnistuisi. Ei kannata lannistua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla tyttölapsi. Noita on työelämä täynnä.

Ihan järkeä käyttämällä. Joustava ihminen pärjää yhteiskunnassa paremmin. Jaksaa puurtaa seuraavanakin päivänä, vaikka tänään ei ehkä onnistuisi. Ei kannata lannistua.

Sitkeys on se, joka kantaa. Ei välttämättä yksittäiset huippusuoritukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Magnus Carlsen kuulemma opetteli pelaamaan shakkia, koska ei halunnut hävitä isosiskolleen. Jos ei tykkää hävitä, niin opettelee voittamaan.

Ei voittaminen ole mikään meriitti.

Ai. Mikä sitten on meriitti esimerkiksi shakinpelaajalle? Tai ylipäänsä pelien kontekstissa?

Häviämään oppii vain häviämällä. Se kasvattaa itsehillintää. Kiukuttelijan kanssa ei tarvitse pelata ja tätä ei voi liikaa kiukkupusdille tähdentää: pelaat yhteisillä säännöillä ja käyttäydyt, tai sinusta kasvaa erakkoincelpersuteroelinkautisvanki.

Minä olen aikuisenakin edelleen huono häviäjä, enkä pidä kilpailuista millään muotoa. Pyrin välttämään kaikkia kilpailutilanteita, jos voin niihin itse vaikuttaa. Lopetin kamppailulajin, kun lajin johdon ja opetuksen puolelta alkoi tulla painostusta kilpailemiseen, koska kilpailuvoitot jne. ovat seuralla itselleen tärkeitä. Minä haluan liikkua, en mätkiä kilpaa toista, jotta nähdään, kumpi osaa paremmin. Vaikka sitten olisinkin siellä voittajana, enkä häviäjänä. En silti halua.

Toivotaan, että ap:n lapsella tämä on vain kasvuvaihe eikä persoonaan liittyvä piirre :D

Voi ehkä myös miettiä minkälaisia lautapelejä teille hankitaan? Huonolle häviäjälle sopii hyvin yhteistyöpelit, jossa pelaajat pelaavat yhdessä peliä vastaan, eli peli joko voitetaan tai hävitään yhdessä. Nämä ovat nykyään aika suosittuja, joten sopivan löytäminen ei pitäisi olla vaikeaa, mutta se ei tietysti auta siihen, että lapsi hermostuu jossain hoitopaikassa.

Meillä ollut vähän sama ongelma, mutta kodin ulkopuolella se on aina ilmennyt lievempänä ja päiväködissa tuskin lainkaan. Ainakaan siitä ei koskaan tullut mitään palautetta.

Höpöhöpö. Pelataan sääntöjen mukaan. Pahinta mitä voi tehdä, on vältellä lapsen pettymystä peleissä. Eihän se kivaa ole muille pelaajille, että päättyy draamaan, mutta uutta peliä kehiin. Moni peli ei edes ole taidoista kiinni vaan tuurista. Jos lapsena ei pettymyksen tunteita voi niinkin turhanpäisen asian kuin pelin äärellä kokea, niin missä sitten? Tulee vähemmän terveitä nuoria ja aikuisia muuten. Elämässä tulee pettymyksiä aikuisenakin.

Meillä vaihdettiin pelit sellaisiin, jossa voi pelata samalla puolella peliä vastaan.

Minäkin luulin ensin, että onpas tässä hieno kilpailuhenki, mutta en osannut tahallaan hävitä. Jos lapsi ei kumminkaan ole valmis kärsivällisesti parantamaan peliä, vaan ei sitä peliä halua enää pelata, on aika turha koittaa lasta valmentaa voittajaksi.

ei pidä antaa aina voittaa kun lapsi on pieni,  pelataan peliä niin antaa lapsen välillä hävitä, itse tein näin