minkälaista on elämä uusioperheessä?

pisamanenä:

Meillä uusperhekuviot ovat sujuneet hyvin ja voin sanoa, että sekä minä että exäni olemme nyt onnellisempia kuin yhdessä. Meillä on yksi lapsi ja molempien uudet avokit ovat lapsettomia. Kieltämättä se hieman yksinkertaistaa elämää, mutta ei tee sitä paremmaksi.

Uusperheessä on enemmän ihmisiä, joten on enemmän mahdollisuuksia ihmissuhdesotkuihinkin. Jos ero on ollut sopuisa ja asioista pystytään keskustelemaan ja aikuiset käyttäytyvät kuin aikuiset, on kaikki edellytykset saada uusperhekuvio sujumaan hyvin.

Meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia ja pojan kasvatukseen liittyvistä asioista on voitu sopia. Minusta on kiva, että exällä on uusi nainen ja poika tulee hänen kanssaan hyvin toimeen.

Avomieheni ja pojan välit ovat erittäin lämpöiset ja on ollut hienoa huomata, miten lapseton mies on kasvanut nopeasti vanhemmuuden rooliin.

Olisipa minunkin uusi miesystäväni kasvanut vanhemmuuden rooliin.Kauaa ei olla yhdessä ehditty olemaan(4kk),kun lapseni 3v. alkoi rasittamaan miesystävääni.Nyt sitten tuli pesäero, kun ei riitä aikuisuutta edes yrittämään

Sinullahan jo tavallaan on uusperhe tai ainakin lapsellasi on, jos sinä muodostat perheen ex:si lapsen kanssa ja lapsi vierailee (oletettavasti) isänsä ja tämän uuden avokin..tyttöystävän luona. Jos he pysyvät yhdessä, niin lapselle ehkä syntyy sisaruksia toiseen kotiin. Jos miehesi on päättänyt olla jonkun toisen kanssa, niin taistelua on aika vaikeaa käydä yksin ja turhaakin jos ette voi saada suhdettanne toimimaan.. Ehkä sinäkin joskus löydät jonkun, jonka kanssa muodostat uuden perheen.



Perhe on perhe, ydin, uusio tai mikä sitten onkin. Onko sillä nimityksellä niin väliä. Kukin antaa perheelle oman merkityksensä. Pyhä, turvapaikka, meidän porukka...



Minusta sinun pitäisi puhua nyt asiat halki lapsesi isän kanssa ja sopia kaikki lapseen liittyvät asiat.. pitää välit asiallisina lapsen vuoksi. Pidät huolta, että lapsella on sellainen olo, että hän saa nauttia isän luona olemisesta, uusista ihmisistä jotka siellä ovat ilman syyllisyyttä.



Uusperhe-elämä on lapsellesi jo todellisuutta, oletan. Sinä voit itse päättää ajan kanssa mitä omalle elämällesi tapahtuu. Miehesi puolesta et voi päättää, jos hän on jo päättänyt lähteä omilleen.

Ihan pyhäksi ja todelliseksi koen tämän perheeni, vaikka tässä on neljä lasta, joista kaksi on omia (joista toisen nykyisen mieheni kanssa yhteinen). Kaikista pidetään huolta ja kaikki huomioidaan. Pitää neuvotella vähän enemmän ja useamman ihmisen kanssa. Välillä on yhteentörmäyksiä, välillä useammasta aikuisesta on apua..esim. nuorimmaisemme oli miehen ex:llä hoidossa yön yli kun olimme häissä. Nyt kun miehen ex muuttaa, otamme heidän lapsensa pidemmäksi aikaa meille,jotta saavat pakata jne.



Eli paljon riippuu ihan perheesä olevien aikuisten täyspäisyydestä ja halusta tehdä yhteistyötä. Minulle tämä perhemuoto..uusperhe on se todellinen ja kai sitten pyhäkin perhe. Pyhästä perheestä tulee vaan aina mieleen keskiaikaiset maalauset. ;)

Itselläni uusioperhe jossa miehelläni poika edellisestä avioliitosta 13 v ja meidän yhteiset pojat 1 v 10 kk ja 2 kk. Pojalla on huone sekä meillä että äidin luona ja asumme hyvin lähellä joten hänellä on mahdollisuus tulla ja mennä. Mieheni ex-vaimo kuuluu osana sukulaisiimme ja on ollut mukana pienempien poikien nimenantotilaisuuksissa, synnttäreillä ja vietämme vuoroitellen jouluna glögitilaisuuksia joka toinen vuosi meillä ja joka toinen vuosi hänen luonaan. Myöskin hänen äitinsä eli 13 v pojan mummo on mukana meidän juhlissa. Ja miten minä koen sen? Alussa tuntui omituiselta mutta nyt se on arkipäivää eikä kukaan minua ole pakottanut moiseen tilanteeseen enkä koe sitä omituisena jos niin olisi emme toimisi näin.



Myönnän että on turhauttavaa katsella pojan touhuja sillä minulla ja exvaimolla aivan eri käsitys kasvattamisesta. Mieheni on samoilla linjoilla kanssani ja pikku pojat kasvatetaan kuten me yhdessä koemme parhaaksi. Mutta kyllä välillä pistää vihaksi kun aina joka asiassa on tavallaan viides pyörä joka täytyy huomoida. mutta että elämä olisi helvettiä uusioperheessä ei pidä paikkansa mieheni oli lähellä tappaa itsensä edellisessä suhteessa ja hän oli erittäin huonossa kunnossa henkisesti. Olen saanut hänet jälleen uskomaan elämään ja meidän on kuin luotu toisilleen. Ilman sitä että hyväksyn myös hänen menneisyytensä emme voisi olla yhdessä ja se minusta olisi todella sääli.



Vaikutta ehkä kummalta ja ristiriitaiselta mutta aina olen sanonut että en suosittele tätä kenellekään mutta kuitenkin en itse vaihtaisi asemaani mihinkään. Perusedellytyksiä uusioperheen toimimiseen on se, että aikuiset ovat aikuisia eli eivät mollaa toisiaan ja vihaa tai epäile toisiaan. Kyllä meillä 13 v poika on usein sanonut että vaikka olisi halunut pitää äidin ja isän yhdessä niin heillä kummallakin menee paremmin kun eivät ole yhdessä ja hänelläkin on parempi olo kun viihtyy sekä äitin että isän uuden perheen kanssa. Ja aina olenkin tullut hänen kanssaan toimeen ja hän puhuu asioista joita ei kerro edes isälleen. Vaikka onkin väliläl rasittavaa kun ex vaimo häärää aina jossain taustalla mikään ei voita sitä tunnetta kun lapsi joka ei ole lihaa eikä vertasi luottaa sinuun ja puhuu sinulle kun omalle äidilleen ja istuu kanssasi saunassa ja juoksee pitkin asuntoa nakupellenä. Kyllä sellaisena hetkenä olen tyytyväinen ratkaisuihini ja kyllä minulle sellainen hetki ja sellainen perhe on pyhä pelkästään verisukulaisuus ei tee mistään pyhää eikä sellaista jota pitäisi ihannoida!

Ongelmat mitä on ollut, eivät ole millään lailla liittyneet minun lapsiini edellisestä suhteesta, tai minun exääni. Nykyiseni pistää biologiset ja ei biologiset lapsensa samalle viivalle, ovat ihan tasavertaisia. Huolehtii näistä ei omistaan paremmin kuin heidän oma isänsä...

ja kaikkein vähiten osaan sitä rinnastaa ydinperhe-elämään, mitä en vanhempana koskaan ole elänyt.



Sen verran osaan vain sanoa, että uusperheessä on enemmän ihmissuhteita kuin ydinperheessä. Uusperheessä ei ehkä voi tavoittaa samalaista intimiteettiä kuin ydinperheessä, koska entisen kumppanin/lasten vanhemman kanssa on tultava toimeen.



Sitä en oikein tavoita, miksi, missä ja millä tavalla ydinperhe olisi pyhä. Ja miksi taas uusperhe ei sitä olisi, olettaen että ydinperheeseen jotain erityistä pyhyyttä liittyy.



Jos on kovin ehdoton ihanteissaan - " vain nämä tunteet parisuhteessa/perheessä ovat sallittuja" - voi uusperheessä olla ehkä erityisen hankalaa, koska niitä hankalia tunteita mahtuu ihmissuhteisiin melko lailla.

Meillä uusperhekuviot ovat sujuneet hyvin ja voin sanoa, että sekä minä että exäni olemme nyt onnellisempia kuin yhdessä. Meillä on yksi lapsi ja molempien uudet avokit ovat lapsettomia. Kieltämättä se hieman yksinkertaistaa elämää, mutta ei tee sitä paremmaksi.



Uusperheessä on enemmän ihmisiä, joten on enemmän mahdollisuuksia ihmissuhdesotkuihinkin. Jos ero on ollut sopuisa ja asioista pystytään keskustelemaan ja aikuiset käyttäytyvät kuin aikuiset, on kaikki edellytykset saada uusperhekuvio sujumaan hyvin.



Meillä ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia ja pojan kasvatukseen liittyvistä asioista on voitu sopia. Minusta on kiva, että exällä on uusi nainen ja poika tulee hänen kanssaan hyvin toimeen.



Avomieheni ja pojan välit ovat erittäin lämpöiset ja on ollut hienoa huomata, miten lapseton mies on kasvanut nopeasti vanhemmuuden rooliin.

Vaikea sanoa, vaikka olenkin eronnut. Uusperheessä on niin monta eri tekijää.Millasia uudet puolisot on, lasten iät ja sisarpuolet.Siksi varmaan ongelmissakin löytyy.Mutta pisti silmään tuo pyhä-perhe sanonta.Turha jäädä haikailemaan ihanaa ydinperhettä.Ei mikään perhe ole pyhä, vaikka olisi ihanaa jos alkuperäinen perhe/parisuhde olisi toiminut.Jos miehelläsi on jo toinen, niin turha minusta haikailla takasin.(Vai olisitko valmis luottamaan ja kunnioittamaan miestäsi kaiken jälkeen.)Tärkeintä on, että te kaksi olette vanhemmat lapsille. Meillä on miehen kanssa hieman nihkeät väli, mutta se asuu lähellä,joten lapset voi usein tavata.Eli pyrin pitämään omat tunteeni mieheen omassa kolossa ja hän on " vain" lasteni isä minulle.Usein mäkin haikailen ja mietin miksi tapahtu niin ja näin, ja katkeruus nousee pintaan. Lapsilla on mennyt ok, joskus on ollut vaikeempaa, mutta kaikki ongelmat ei johdu avioerosta.Vanhin lapseni tajusi tilanteen olevan parempi näin.Nuorin oli erotessa 4v, ja on joskus kysynyt miksi isä ei voisi asua meillä.Kun se on ollut täällä vaikka kylässä esim.lasten synttärinä..Sanon vain ettemme halua.Jouluaattoiltana mies tulee meille,se oli vanhimman tyttäreni toive.Lomat sovitaan tilanteen mukaan, ja olen tottunut että ne ovat joskus isällä.Mies oli aikoinaan tosi hyvä isä, sitten avioliiton loppuaikaoina paljon poissa.Nyt taas on löytänyt lapset.En puutu miehen elämään muuten.Toivoisin että voisimme puhua, mutta nykysin vain pari kohteliasta(ei aina niin kohteliasta) lausetta.

Unohda ydin tai yksin tai uusperheen jaottelu.Sinulla on oma eläväinen perhe, ole ilonen siitä ja koita jaksaa.Sekä kestämistä!Suurin ongelma on ollut,että yksinhuoltajaäidille saa sanoa mitä tahansa.Kaikki tietävät paremmin miten kasvattaa ja miksi sinun tulisi hakea uusi mies ja sellasta. Erossa on muutenkin rankkaa.Ota päivä kerrallaan.Et voi yksin pitää avioliittoa pystyssä ja joskus ero on paras vaihtoehto.

Sori, uusperheen ongelmista jäi kirjottamatta.Koita kestää asiallisesti exän uusi puoliso. On miehen asia hoitaa lasten ja sen uuden välit.Samoin kun itse kohtaat jonkun.Asiasta on helppo kirjottaa, mutta se on vaikeaa.Kaverini lapset olivat ihan pieniä erossa,ja nykysin uudet puolisot ja sisarpuolet on niille itsestään selvyys.

Itse olen elänyt " uusperhehelvettiä" jo 7 vuotta. Enkä koskaan suosittele kenellekään. IKINÄ elämä ei ole helppoa uusperheessä ja AINA on joku kriisi perheessä päällä. Raskasta, erittäin raskasta henkisesti. Jos olisi ideaali tilanne, että kaikki osapuolet (molempien exät ja molemmat puolisot) olisivat kaikki samassa vaiheessa eron/menettämisien/sitoutumisien yms asioiden kanssa, EHKÄ elämä voisi toimia suhtkoht normaalisti. Silti on ongelmat lasten kanssa ja ongelmat tunteissa lapsia kohtaan. Ikinä ei voi toisen lasta rakastaa kuin omaansa, ainakaan jos on omia lapsia.

Silti itse rakastan miestäni tällä hetkellä edelleen eniten maailmassa ja haluan hänen kanssaan elää. Mutta jos olisin 7 vuotta sitten tiennyt millaisen helvetin tulemme läpikäymään, en olisi varmaan tässä nyt.

jokaisella osapuolella, mutta en ole ihan varma, kuvaisinko elämää sanalla " helvetti" - ja onko se helvetti pakollista ihan jokaisessa uusperheessä.

Ennen omaa kokemustani ajattelin joskus, että mahtaa elämä olla monimutkaista uusperheissä...

mutta nyt monen vuoden kokemuksen jälkeen voin sanoa että minun oma uusioperheellinen elämäni on onnellista ja hauskaa, pääosin. Yleensä kaikkiin ihmissuhteisiin kuitenkin kuuluvat ajoittaiset ristiriidat mutta näin asia olisi myös ydinperheissä yms.



Meillä on sinun, minun ja meidän lapsia, ja kaksi heistä " etälapsia" . Oma aikansa kului siihen, että todella totuimme niin toisiimme kuin koko sakin yhdessäoloon. Kalenteri oli kovassa käytössä kun sumplimme kaikille sopivia aikatauluja...Mutta todella antoisaa on sittemmin ollut. Kun lukee joskus uusperheellis-keskusteluja tuntuu, että meillä on kaiketi sattunut tosi hyvä mäihä, kun kaikki uusperheemme osatekijät ovat kunnossa. Välit exiin, ex- ja nykysukuihin ovat asialliset, pääosaan oikein hyvät. Tutustumisvaiheessa lapset olivat " hyvässä" iässä, 4-9-vuotiaita. Ja kaipa me aikuisetkin olemme luonteeltamme aika avoimia, vähän sellaisia hippihenkisiä ;) Yhteinen lapsemme toi paljon yhteenkuuluvaisuutta meidän sakkiin.



Yksi ikävämpi piirre tässä kuviossa on: kaipaus etälapsia kohtaan arkiviikoilla, he ovat siis mieheni puolelta. Ja toki lapset ikävöivät meitä.



Tuosta ydinperheen " pyhyys" -asiasta: Ydinperhe, joka käsittää vain isän, äidin ja yhteiset biologiset lapset, ei ole ollut ns. vallitseva muoto. Perheissä on lasten kanssa aina elänyt etenkin mummoja, mutta myös vaareja, tätejä setiä, isäpuolia, äitipuolia (naisia kuoli synnytyksiin ennenvanhaan tosi paljon) yms....

ennen aikojaan kuolleita miehiä ja naisia (miehillä sodat, naisilla synnytykset, molemmilla kulkutaudit), jotka ovat vielä toisenkin perheen perustaneet. No, ehkä äitini tähän sanoisi, että näitä " elävän leskiä" ei silloin vielä ollut.

kaksitoista vuotta takana uusioperhe-elämää. kyllä se sujuu, jos hyvin käy ja itsekin sitä tahtoo. jokaisessa perheessä on jonkinlaisia ongelmia, kun lapset kasvavat ja varsinkin kun on useampi lapsi. mielestäni ongelma on usein siinä, että kun uusperhe-elämässä on ongelmia, on niin helppo syyttää jotakin toista: toisen lapsia, toisen exää, exän uutta jne. kasvukivut kuuluvat elämään, nuorten kapinointi on normaalia ja tervettä, kun tämän hyväksyy ja ajattelee asioita vähän pidemmälle, arki sujuu mukavammin.