Miten olette selvinneet äidin kuolemasta?

Jatkoin elämääni, ei se sen kummempaa ollut.

M53

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa joidenkin märinä siitä errä ovat menettäneet vanhempansa jo lapsuudessa, voi kyynel kun on rankkaa.

Onhan se lapsenomaista 

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta äidin menettäminen on 18-25v, kun on itse nuori mutta ei enää alaikäinen ja tarvitsisi äitiä. Sitä nuoremmista vastaa toinen huoltaja tai sosiaalihuolto.

Orvot sosiaalitoimeen vaan huostataan, pakkohuostapäätös asetetaan, orvot itkee, vinkuu ja valittaa. Vai miten se laulu meni.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoli kuukausi sitten ja olen yllättynyt ja tuntenut huonoa omatuntoa siitä että olen selvinnyt siitä niin hyvin vaikka etukäteen ahattelin että se tulee olemaan maailmanloppu. Mutta ehkä se johtuu siitä että viimeiset 2 vuotta ovat olleet raskaita äidin sairauden takia ja koenkin että menetin äitini jo silloin ja olen tehnyt hidasta luopumista ja surutyötä jo siitä asti. Sairaus muutti äidin persoonaa, vaikutti muistiin ja ymmärrykseen joten sellainen "yhteys" katosi jo silloin. Lisäksi sain vielä viimeiset 9 saattohoitopäivää valmistautua tulevaan. Kun äiti nukkui pois oli päällimmäinen tunne helpotus että äidin ei tarvinnut enää kärsiä. Ikävä on tottakai mutta suru ei ole ollut mitenkään liian suurta kestettäväksi. Tilanne olisi varmasti toinen jos olisin menettänyt äidin hänen ollessaan vielä terve.

Otan osaa suruusi. Olet terve ihminen. Tottakai tuntee surua ja myös helpotusta kun tilanne on tuollainen.

Äiti sai sydänpysähdyksen ja sain hänet elvytettyä. Kun viimein päästiin sairaalaan, tuli toinen sydänpysähdys. Äiti eli vielä 2 vuotta isän kanssa. Sitten hän yht äkkiä kuoli kotiin. Menin yöksi isän luokse.aloin aamulla keittää isälle ja itselleni aamukahvia, menin kutsumaan isää. Hän makasi kuolleena sängyissään, käsi posken alla. Se oli surullinen hetki. Kaikki sisarukset olivat ulkomailla.  Suru on pitkää ja hiljaista. Heidät siunattiin helluntaina.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen on jotenkin selvittävä äitinsä kuolemasta. On luonnonlaki että me kaikki menetämme äitimme, ellemme itse kuole ensin. Sureminen on sallittua. Minulta kuoli lapsi 10 vuotta sitten, ja olen selvinnyt korkeintaan siinä mielessä että olen vielä elossa.

Tuo on kyllä liian järkyttävää. Otan osaa, varmaan ei heti kukaan osaa auttaa. Miten olet selvinnyt?

Kyllä mä toivun ihan hyvin äitini kuolemasta, oli iäkäs ja sairautensa eteni suht nopeasti, hautajaiset pidetty, uuran lasku myöhemmin . Vielä perunkirjat seuraavana, saamme hänen elämänsä loppuun käsiteltyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoli kuukausi sitten ja olen yllättynyt ja tuntenut huonoa omatuntoa siitä että olen selvinnyt siitä niin hyvin vaikka etukäteen ahattelin että se tulee olemaan maailmanloppu. Mutta ehkä se johtuu siitä että viimeiset 2 vuotta ovat olleet raskaita äidin sairauden takia ja koenkin että menetin äitini jo silloin ja olen tehnyt hidasta luopumista ja surutyötä jo siitä asti. Sairaus muutti äidin persoonaa, vaikutti muistiin ja ymmärrykseen joten sellainen "yhteys" katosi jo silloin. Lisäksi sain vielä viimeiset 9 saattohoitopäivää valmistautua tulevaan. Kun äiti nukkui pois oli päällimmäinen tunne helpotus että äidin ei tarvinnut enää kärsiä. Ikävä on tottakai mutta suru ei ole ollut mitenkään liian suurta kestettäväksi. Tilanne olisi varmasti toinen jos olisin menettänyt äidin hänen ollessaan vielä terve.

Otan osaa suruusi. Olet terve ihminen. Tottakai tuntee surua ja myös helpotusta kun tilanne on tuollainen.

Äiti sai sydänpysähdyksen ja sain hänet elvytettyä. Kun viimein päästiin sairaalaan, tuli toinen sydänpysähdys. Äiti eli vielä 2 vuotta isän kanssa. Sitten hän yht äkkiä kuoli kotiin. Menin yöksi isän luokse.aloin aamulla keittää isälle ja itselleni aamukahvia, menin kutsumaan isää. Hän makasi kuolleena sängyissään, käsi posken alla. Se oli surullinen hetki. Kaikki sisarukset olivat ulkomailla.  Suru on pitkää ja hiljaista. Heidät siunattiin helluntaina.

Niin varmaan

Vierailija kirjoitti:

Naurettiin yhdelle likalle jolta kuoli molemmat vanhemmat, ihan oikein sille. Se huostaanotettiin ja toimitettiin lastensuojelun huostaan, oli tosi lapsellinen ja arka, aina itki ja valitti. 

Orpolikkaa varmaan harmitti. No, sosiaalitoimi huoltaa ongelmatapaukset, passittaa tutkimuksiin ja huostaan.

Äitini kuoli kauan sitten syöpään. Kyllä tuon hyväksyy kun sairaus vei muutenkin jo pois tästä päivästä. Testamentin teki ajoissa. Omalta osaltani lupasin hänelle käyttää perintöä lasteni kouluttamiseen ja näin tapahtui. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeinta äidin menettäminen on 18-25v, kun on itse nuori mutta ei enää alaikäinen ja tarvitsisi äitiä. Sitä nuoremmista vastaa toinen huoltaja tai sosiaalihuolto.

Orvot sosiaalitoimeen vaan huostataan, pakkohuostapäätös asetetaan, orvot itkee, vinkuu ja valittaa. Vai miten se laulu meni.

Määrätään huostaanotettu lapsi myös somaattisiin ja psykiatrisiin tutkimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Naurettiin yhdelle likalle jolta kuoli molemmat vanhemmat, ihan oikein sille. Se huostaanotettiin ja toimitettiin lastensuojelun huostaan, oli tosi lapsellinen ja arka, aina itki ja valitti. 

Menivätköhän kun eivät kestäneet

Meidän koulun kiusaajan äiti oli kuollut kun kiusaaja oli ollut joku 6v, varmaan kuoli häpeään. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän koulun kiusaajan äiti oli kuollut kun kiusaaja oli ollut joku 6v, varmaan kuoli häpeään. 

Ehkä se oli kateellinen toisille siitä kun nöillä oli äidit. No, toivottavasti joutui tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa joidenkin märinä siitä errä ovat menettäneet vanhempansa jo lapsuudessa, voi kyynel kun on rankkaa.

Ja jotkut vielä luulee olevansa niin uuh, kovempia sen takia. Eivät ole.