Olin Roomassa kaksi viikkoa ja laihduin melkein 9 kg!!
Toki liikuimme paljon, mutta niin liikun muutenkin.
Kyllä se oli suomalaisten ruokailutottumusten unohtaminen, mikä sai tämän aikaan. Siis tukeva aamiainen, välipalat ja lautasmalli on vain lihottanut minua!
Lähdimme joka aamu liikkeelle aikaisin. Join aamulla ennen liikkeellelähtöä lasillisen kylmää vettä, johon oli puristettu 1/2 sitruunan mehu.
Joskus 10 aikaan pysähdyttiin aamukahvilla. Joskus söin pienen keksin kahvin kanssa tai puolikkaan voisarven.
Yhden ja kahden välissä alkoi olla nälkä, joten söimme kevyen lounaan: Salaatti, keitto, pieni annos pastaa tai pitsapala. Lasi valkoviiniä, olut tai cokis juomaksi.
Neljän-viiden aikoihin joimme espressot asunnon läheisessä kahvilassa ennenkuin menimme vähän lepäämään.
Illallisen söimme yleensä 20-22 aikoihin. Minä söin yleensä kalaa tai äyriäisiä ja kasviksia. Joskus pari palaa antipastoja alkuun. Juomaksi viiniä ja alkudrinkit. Iltakävelyn jälkeen nukkumaan.
Aamulla herätessä ei koskaan ollut nälkä. Vettä toki joimme päivän mittaan paljon, mutta aina mineraalisuolaista kivennäisvettä.
Tietty vaatteet alkoivat tuntua löysiltä jo Roomassa, mutta arvatkaa hämmästykseni, kun paino oli tippunut 84,5 kg:sta 76 kg:oon.
Äkkiä pian takaisin Italiaan!
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin LIHOIN Italian matkalla pizzoista ja pastosta + muusta hiilarihötöstä.
Okei, piti ihan Italiaan asti matkustaa syömään hiilarihöttöjä, mutta Suomessa et syö niitä ollenkaan, pelkkiä ituja ja vettä. Jep jep.
Ap on myös ollut liikkeellä koko ajan. Ei ole löhöillyt sohvalla telkkua tuijottamassa. Sekin vaikuttaa.
Monet kommentoi prosessoitua ruokaa, mutta kyllä sitä Suomessa voi muutakin ostaa, kuin valmisruokia. Täältä saa myös paljon muissa maissa valmistettua ruokaa jos epäilee, että suomalaiset tuotteet ovat lihottavampia.
Vierailija kirjoitti:
Samanlainen kokemus, tosin laihduin vain kaksi kiloa. Kaksi viikkoa Italiassa, puolihoito hotellissa. Iso aamiainen ja illallinen siis, päivällä syötiin lasten toiveita, eli joko pizzaa tai pastaa. Jäätelöä tietenkin joka päivä, ja välillä muitakin herkkuja.
Toki liikuttiin joka päivä, muttei esim. uitu. Lähinnä vuokra-autolla kiertelimme. Olin kerrankin laskematta kaloreita, ja niin vain paino putosi.
Kovasti olen miettinyt mistä saattoi johtua.
Italia on niin meriveden ympäröimä ja siitä johtuen jodin, että voisiko liittyä asiaan. Suomessa taas monilla etenkin menneinä vuosikymmeninä oli jodin puutos, mikä Lihottaa!
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua estää syömästä samalla lailla täällä Suomessa ollessa?
Itsekurin puute
Vierailija kirjoitti:
Ap on myös ollut liikkeellä koko ajan. Ei ole löhöillyt sohvalla telkkua tuijottamassa. Sekin vaikuttaa.
Monet kommentoi prosessoitua ruokaa, mutta kyllä sitä Suomessa voi muutakin ostaa, kuin valmisruokia. Täältä saa myös paljon muissa maissa valmistettua ruokaa jos epäilee, että suomalaiset tuotteet ovat lihottavampia.
Suomessa ihan virallisesti suositellaan käsiteltyä ja huonoja rasvoja sisältävää ruokaa. Kyse ei ole pelkästään eineksistä.
Muualla Euroopassa syödään ruoka aitona, eikä "kevennettyjä" ruokia, joista on poistettu ravinto ja korvattu jollain keinotekoisella aineella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sinua estää syömästä samalla lailla täällä Suomessa ollessa?
Itsekurin puute
Suomalaista "suositusruokaa" syömällä tosiaan tarvii todella sitä itsekuria. Kroppa huutaa nälkäänsä kun saa huonoa ravintoa.
Roomassa tulee liikuttua jalan paljon vaikka oon käyttänyt metroa ja bussejakin. Tulee hyvin syötyä ja jäde taivaallista.
Mäkin laihdun aina Italiassa, mutta johtuu vain siitä, että peuhataan miehen kanssa yöt. Hän siis italialainen. Ihan yhtä tuhtia on ruoka siellä kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin laihdun aina Italiassa, mutta johtuu vain siitä, että peuhataan miehen kanssa yöt. Hän siis italialainen. Ihan yhtä tuhtia on ruoka siellä kuin Suomessa.
Tuhtia mutta lihottavuus ei johdu tuhtiudesta.
En usko.
Parissa viikossa voi laihtua enintään kilon pari. Tuskin sulla sentään nestepöhöä on joulukinkun verran eli seitsemän kiloa.
Sitä paitsi lentomatka turvottaa ja tuppaa aiheuttamaan tilapäistä ummetusta joten paino pikemminkin nousee.
Mikähän tässäkin provossa oli ideana?
Luulen että minulla vaikutti ihan vaan ruuan määrän vähentäminen. Täällä Suomessa söin (ennen) aamulla kaksi palaa reissaria, juustoa, tomaattia ja kurkkua, tuoremehua, kahvia, joskus puuroa tai mysliä. Välipalaksi aamupäivällä töissä viiliä tai maitorahkaa ja marjoja/hedelmää. Lounas töissä linjastolta, kanaa tai kalaa, kastiketta, perunaa, salaatteja kastikkeilla, ruisleipää ja levitettä. Välipalaksi iltapäivällä reissaria, juustoa ja tomaattia/kurkkua. Illalla kotona kevyt päivällinen esim sosekeittoa ja leipää, tai puuroa ja marjoja. Iltapalaksi teetä tai mehua ja hapankorppuja.
Olen ollut siinä uskossa, että näin pitää syödä ja jos ei tunnu hyvältä, niin vika on minussa. Minulle on sanottu, että 50-60 % energiasta pitää tulla hiilihydraateista. Syön siis perunaa ja tummaa leipää tosi paljon, samoin puuroja.
Nyt Rooman lomalla aloinkin syömän sitä mitä oli tarjolla ja se sopi minulle niin paljon paremmin. Jo ruisleivän ja perunan jääminen pois saik sikaan muutoksen aineenvaihdunnassa. Vatsaa toimii hyvin, ilman ummetuksen ja ripulin vuorottelua.
Ja syön paljon vähemmän, grammoissa ehkä kolmanneksen siitä, mitä ennen Suomessa. Italiassa ruuassa oli paljon rasvaa, voita, juustoa ja oliiviöljyä ja sekin tuntui paremmalta kuin rypsiöljy ja kevyt levitteet.
Parasta oli tuo aamupalan unohtaminen: mieli oli virkeä ja iloinen koko päivän, kun en ahtanut itseäni täyteen heti herättyäni!
Ap
Metsät täynnä herkkutatteja, juuri tulin poimimasta. Sinne metsään ap ja saat tehtyä halvalla italialialaisia herkkuja. Mikä estää syömästä Suomessa samalla tavoin?
Minä laihduin Italiassa kun ruoka oli siellä niin pahaa (etenkin leipä).
Jep aamiaisen pois jättämisestä alkoi hyvä painon putoaminen. Lautasmalli ei ole toimiva.
Vierailija kirjoitti:
Ei kahdessa viikossa 9 kiloa rasvaa ehdi mitenkään palaa.Taidat olla viinan turvoittama alkoholisti jolta lähti 1.5kg rasvaa ja 7.5kg nestettä.
Paino on voinut pudota 9kg, vaikka sekin epätavallista. Ilmeisesti suolistosi tyhjentynyt hyvin ja kaikki ylimääräiset nesteet poistuneet, niitä voi olla kehossa litroja ja sen lisäksi rasva. Toki tiedät, että 1kg rasvaa on -7000 kcal.
Minusta nämä esimerkit on lähinnä ikäviä nuorille pullukoille.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole tuo aamupalan skippaus. Vaan prosessoimaton ruoka. Moni muu on huomannut saman.
Mä pätkäpaastoan enkä syö aamiaista ja en laihdu tippakaan suomessa vaikka lasken kalorit. Sen sijaan muualla euroopassa samalla formaatilla LAIHDUN. Se on suomalainen ruoka ja sen prosessoitu luonne.
Mitä ihmettä oikein selität? Mikä sinut pakottaa Suomessa syömään juuri PROSESSOITUA ruokaa? Osta tuoreet raaka-aineet ja laita itse. Kyllä minun kokemukseni mukaan monessa muussa maassa syödään huomattavan paljon prosessoidumpaa ruokaa. Lasten koulueväät muodostuu sipsipussista, suklaapatukasta, pillimehusta ja ehkä hyvällä tuurilla jostain hedelmästä tai peruna saattaa tarkoittaa käytännössä lähes kokonaan ranskiksia.
Salaattiahan eivät siellä syö kuin muodollisesti. Sitä saa pyytämällä pyytää ja lopulta se on pari salaatinlehteä/rucolaa ja puhvelijuustoa tai misto parilla porkkananhaituvalla. Viiden tähden hotellissa pitää pyytää etukäteen hovimestarilta, että salaatti on toiveena joka ruokailulla.
Minä laihduin kun olin viikon kurssin hotellissa niin 3kg..söin 5kertaa päivässä itseni tosi täyteen..mutta hotellissa oli kylpylä myös missä uin joka päivä. Mietin, että ehkä syön arjessa oikeesti liian vähän..koska nyt vetelin surutta isot annokset ja kävi näin..olen siis ylipainoinen.
Ennemmin tuohon liittyy se, että olit kokoajan liikkeessä. Kun kokoajan on liikkeessä, ei tule syötyä usein tai paljoa. Ja se liikkuminen kyllä polttaa paljon. Jos eläisit siellä Italiassa normaalia arkeasi, painaisit kyllä yhtä paljon.
Suomalaista lautasmallia parjataan paljon, mutta jos ihmiset söisivät oikeasti kasviksia puolet joka ateriasta, hieman kuituja, hieman proteiini ja hieman hyvää rasvaa, he olisivat kyllä normaalipainoisia. Mutta jotainhan on pakko syyttää eikä se joku voi olla itsesi.
Miksi et tee itse ruokiasi vaan syöt prosessoitua ruokaa?