Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja tunsin myötähäpeää.
Olen 36-vuotias nainen, ja tunsin todellisen boomer-hetkeni koittaneen. Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja ensimmäisenä mieleen nousi että onpas naurettavaa pelleporukkaa, typerissä asuissa ollaan niin tyrkyllä kuvissa ja ollaan olevinaan tärkeitä :D
Alkoi hävettämään se uniikkiuden tavoittelu ja asujen esittely. Nii kuin oltaisiin jossain muotinäytöksessä ja niin kuin sillä olisi kenellekään mitään merkitystä mitä kelläkin on päällään.
Tuli niin turha olo näiden ihmisten puolesta, että tämmöiseenkö tuhlataan ajatusta ja resursseja. Ajatus että tuollainen porukka on sellaista, minkä kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä haluakkaan että on. :D
Tämä oli tietysti aika yksipuolinen ja erittäin kärjistetty kommentti, mutta tulipahan sanottua. Boomer minussa on herännyt, eikä se ole huono asia. Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua.
Ennen oli kaikki paremmin. :)
Kommentit (780)
Mitä vikaa on siinä että ihmiset pukeutuu festareille (tai muutenkin) erikoisesti, iästä riippumatta? Toiset pitää hauskaa ja toiset otsa kurtussa paheksuu "niin lapsellista". Anteeksi mutta aika naurettavaa, kai aikuisillakin ihmisillä on oikeus pukeutua hauskasti :D Käykö sitten kateeksi kun ei itse uskalla, vai miksi ihmeessä toisten kuteet hiertää? Hauskempaa minusta se on joskus, että välillä joka toisella on sama laukku tai mekko tms. mutta ei kai sekään keltään ole pois. Antaa ihmisten pukeutua kuten haluaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat ajatukset! Joltain parikymppisiltä tuollaista narsistista keikistelyä voisi ehkä vielä suvaita, mutta nelikymppiset aikuiset. Huh huh.
Samansuuntaista täälläkin. Maailma tyyliin palaa ja täällä miehet ja naiset miettivät kynsilakkoja, mrikkejä ja friikkisirkusasujaan johonkin festareille. Voi elämänkevät tätä maailmaa.
Olen 54 ja minusta oli tosi kiva katsella Flow-kuvia. Aina ihanaa kun ihmiset panostaa johonkin, oli se sitten vaikka festivaalipukeutuminen. Ei kukaan jaksa olla koko aikaa huolissaan maailman tilasta eikä se ole edes mielenterveydelle hyväksi. Elämä tarvitsee kepeyttä ja iloa.
Samaa mieltä siinä että synkkyydessä ei tarvitse kenenkään rypeä, mutta tuosta festaritouhusta ei itselleni ilmene kepeyttä ja iloa, vaan turhuutta ja narsistista pinnallisuutta. Todellinen kepeys ja ilo on jotain ihan muuta kuin mitä somekuviin itseensä tyrkyttämällä saavuttaa.
Ap
Teet aika kovia päätelmiä vain joidenkin somekuvien perusteella. Ei ne sulle kerro mitään siitä, millainen on ollut joidenkin tuntemattomien ihmisten kepeyten ja ilon taso tuolla. Ne somekuvat ovat kuitenkin aika pieni hetki festareista. Nykyään valokuvat on myös iso osa sosiaalista kulttuuria, joten ymmärrän myös halun ikuistaa kenties pitkäänkin mietityt asut ja jakaa ne myös toisille. Ei se vaadi mitään sen kummempaa narsisimia.
Miksi niitä omia asukuvia jaetaan? Mikä siinä on ideana?
Ihmisillä tapaa olla ystäviä ja tuttuja, jotka ovat kiinnostuneita samantapaisista asioista, vaikka asuista, tai festivaaleista tai mistä nyt kukin postaakin, kissoista tai kalaruoista.
Jos sinä et ole kiinnostunut tietyntyyppisistä ihmisistä ja asioista, älä seuraa niitä.
Eihän noita pelkästään ystäville ja tutuille jaeta, muutenhan niitä jaettaisiin jotain muuta kautta kuin instagramissa kaikille julkisena.
Minun silmääni tuo näyttäytyy pelkkänä huomionhakuna ja ihailun kalastelemisena.Prkl. Instassa jaetaan ja haetaan samankaltaisia ihmisiä tai esim. postauksia aiheista joista itsekin tykkää. Ei se ole mikään facebook missä mummo peukuttaa lapsenlapsen kuvaa. Se voi olla ihan vieras ihminen, joka bongaa sun väriyhdistelmän ja tykkää siitä. Ja SE ON IHAN NORMAALIA.
Määrittele"ihan normaali"
Kyllähän se se nolon narsistin egoa hivelee kun saa huomiohuorata vieraille ihmisille.
Se on ihan samanlaista ja normaalia kun jaan kuvan vaikka iltaruskosta, koiranpennusta, leivoksesta jonka söin kahvilassa, siitä miten punaiset kenkäni piristävät muuten mustaa asua, ruusun viimeisistä terälehdistä.. ei sillä ole väliä onko kuvassa kenkäni, kasvoni, leivos, koira, maisema. Siinä on jotain mikä viehättää minua ja tiedän, että somekanavalla on muitakin, jotka pitävät leivoksia ja iltaruskoa tai kenkiä hurmaavina asioina maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat ajatukset! Joltain parikymppisiltä tuollaista narsistista keikistelyä voisi ehkä vielä suvaita, mutta nelikymppiset aikuiset. Huh huh.
Samansuuntaista täälläkin. Maailma tyyliin palaa ja täällä miehet ja naiset miettivät kynsilakkoja, mrikkejä ja friikkisirkusasujaan johonkin festareille. Voi elämänkevät tätä maailmaa.
Olen 54 ja minusta oli tosi kiva katsella Flow-kuvia. Aina ihanaa kun ihmiset panostaa johonkin, oli se sitten vaikka festivaalipukeutuminen. Ei kukaan jaksa olla koko aikaa huolissaan maailman tilasta eikä se ole edes mielenterveydelle hyväksi. Elämä tarvitsee kepeyttä ja iloa.
Samaa mieltä siinä että synkkyydessä ei tarvitse kenenkään rypeä, mutta tuosta festaritouhusta ei itselleni ilmene kepeyttä ja iloa, vaan turhuutta ja narsistista pinnallisuutta. Todellinen kepeys ja ilo on jotain ihan muuta kuin mitä somekuviin itseensä tyrkyttämällä saavuttaa.
Ap
Teet aika kovia päätelmiä vain joidenkin somekuvien perusteella. Ei ne sulle kerro mitään siitä, millainen on ollut joidenkin tuntemattomien ihmisten kepeyten ja ilon taso tuolla. Ne somekuvat ovat kuitenkin aika pieni hetki festareista. Nykyään valokuvat on myös iso osa sosiaalista kulttuuria, joten ymmärrän myös halun ikuistaa kenties pitkäänkin mietityt asut ja jakaa ne myös toisille. Ei se vaadi mitään sen kummempaa narsisimia.
Miksi niitä omia asukuvia jaetaan? Mikä siinä on ideana?
Ihmisillä tapaa olla ystäviä ja tuttuja, jotka ovat kiinnostuneita samantapaisista asioista, vaikka asuista, tai festivaaleista tai mistä nyt kukin postaakin, kissoista tai kalaruoista.
Jos sinä et ole kiinnostunut tietyntyyppisistä ihmisistä ja asioista, älä seuraa niitä.
Eihän noita pelkästään ystäville ja tutuille jaeta, muutenhan niitä jaettaisiin jotain muuta kautta kuin instagramissa kaikille julkisena.
Minun silmääni tuo näyttäytyy pelkkänä huomionhakuna ja ihailun kalastelemisena.
Minulla on julkinen instagram-tili, johon postaan usein ja siellä on jopa silloin tällöin joku selfie, sanoisin että ehkä 1% kuvista on niitä. Minulla on jonkun verran seuraajia (kolmisensataa, eli ei mitään merkittävää määrää), mutta kaikki niistä ovat henkilöitä, jotka tunnen/tiedän, lukuunottamatta näitä Yhdysvaltain armeijan lääkäreitä, jotka ovat pieni avoimen instan riesa, mutta blokkaan niitä pois sieltä silloin kun alkavat viestitellä, muuten voivat ihan rauhassa roikkua matkassa).
Ihan tasan tarkkaan laittaisin sinne festivaalikuvani, jos siis festareilla kävisin - selvyyden vuoksi kukaan ei ole ikinä lähettänyt minulle edes selfieihin mitään "ihquu"-kommentteja, ja olisin kovin hämmentynyt, jos niin olisi tapahtunut.
Suurin osa niistä henkilöistä, joita seuraan, ovat tavallisia ihmisiä (tai uutispalveluista, museoita tms.), ja postaavat ihan normaaleita maisema-, tapahtuma-, ruoka-, eläin-, tms. kuvia. Nämä kuvat eivät aiheuta minussa angstia, alemmuudentunnetta, kateutta tai katkeruutta muiden elämän kuvitellusta paremmuudesta.
Ihmiset saavat olla ihan rauhassa huomioinhakuisia tai kalastella ihailua, se on heidän ongelmansa, ei minun tai sinun. Jos olet kiinnostunut asiasta tutkimukselliselta kannalta, varmasti asiaa on tutkittu ja siitä on artikkeleja saatavilla, jotkut täällä kirjoittavista ovat saattaneet tehdä jopa tuollaista tutkimusta.
Selvennykseksi vielä se, etten myöskään odota kenenkään lastensa kanssa askartelemia mitaleita siitä hyvästä että olen kutakuinkin normaali ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tuon ainakin oman persoonani esiin tyylilläni. Tosin en enää käy tuollaisissa tapahtumissa. Kauhean usein ainakaan. Tatuointini ovat piilossa. Mutta tyylini on omani ja se on sitä loppuun asti. Jos menisin tilaisuuksiin festareille joutuisin itseäni varmaan esittelemään pakosti vaikka mielummin olen ns näkymätön. Huonoja kokemuksia. Tyylistäni en luovu koskaan. Iän mukana muuttuu varmaankin. Tuskin paljoa. Voimme ottaa vaikka Iggy popista mallia.
Miksi koet tarvetta tuoda persoonaasi esille?
Ap
Miksi koet tarvetta salata persoonaasi?
Onneksi Vauva-foorumille kirjoittelu ei ole ajan ja resurssien tuhlausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tuon ainakin oman persoonani esiin tyylilläni. Tosin en enää käy tuollaisissa tapahtumissa. Kauhean usein ainakaan. Tatuointini ovat piilossa. Mutta tyylini on omani ja se on sitä loppuun asti. Jos menisin tilaisuuksiin festareille joutuisin itseäni varmaan esittelemään pakosti vaikka mielummin olen ns näkymätön. Huonoja kokemuksia. Tyylistäni en luovu koskaan. Iän mukana muuttuu varmaankin. Tuskin paljoa. Voimme ottaa vaikka Iggy popista mallia.
Miksi koet tarvetta tuoda persoonaasi esille?
Ap
Miksi koet tarvetta salata persoonaasi?
Muitakin vaihtoehtoja on kuin esilletuominen ja salaaminen.
-eri
mt-tapaukset kaivautuneet koloistaan, vetäneet kirpparivaatteet päälle ja lähteneet joraamaan?
Siellä näki kyllä monenlaisia tyylejä. Tietysti näitä erikoisempia tyylejä yleensä kuvataan ja ihmisille tulee väärä käsitys Flowsta. En tajua, miten toisten pukeutuminen voi ärsyttää noin paljon?
Minusta suurin osa siellä näytti lähinnä juntilta ja alipukeutuneelta "muotifestivaalille"... Toki rentous on ihan ok trendi, mutta odotin myös vähän puetumpia ja juhlallisempia lookkeja. En itse koskaan menisi typerän hipsterileiman takia moisille festivaaleille. Stereotyyppiset hipsterit ei ole cooleja saati muodikkaita vaan jotenkin vanhanaikaisia ja noloja(vähän juntteja).
Ihmettelen miksi monet piti aurinkolaseja vaikkei aurinko paistanut, eikä valot olleet liian kirkkaita, oliko sitten pupillit vähän laajentuneet väellä jostain syystä?
Kuvien perusteella nuo näytti enemmän Pride-festareiden jatkobileiltä, Pridea koko vuosi vaan.
Flowsta tulee mieleen jotenkin junttilan Coachellat. Olin vuosia sitten muutaman kerran Coachellassa, tyylikkäitä ja coolia jengiaä, tosin taso laskenut kun on massatapahtuma nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat ajatukset! Joltain parikymppisiltä tuollaista narsistista keikistelyä voisi ehkä vielä suvaita, mutta nelikymppiset aikuiset. Huh huh.
Samansuuntaista täälläkin. Maailma tyyliin palaa ja täällä miehet ja naiset miettivät kynsilakkoja, mrikkejä ja friikkisirkusasujaan johonkin festareille. Voi elämänkevät tätä maailmaa.
Olen 54 ja minusta oli tosi kiva katsella Flow-kuvia. Aina ihanaa kun ihmiset panostaa johonkin, oli se sitten vaikka festivaalipukeutuminen. Ei kukaan jaksa olla koko aikaa huolissaan maailman tilasta eikä se ole edes mielenterveydelle hyväksi. Elämä tarvitsee kepeyttä ja iloa.
Samaa mieltä siinä että synkkyydessä ei tarvitse kenenkään rypeä, mutta tuosta festaritouhusta ei itselleni ilmene kepeyttä ja iloa, vaan turhuutta ja narsistista pinnallisuutta. Todellinen kepeys ja ilo on jotain ihan muuta kuin mitä somekuviin itseensä tyrkyttämällä saavuttaa.
Ap
Oletpa itsekäs ja kapeakatseinen. Jokainen ihminen löytää ilonsa omasta jutustaan, ei kaikkien tarvitse tuntea ja ajatella kuten sinä.
Kaikista muistakin festareista on ollut kuvia iltapuluissa ja hesareissa yms. Jokin niistä artikkeleista kiinnosti minua, koska siinä kuvaaja oli onnistunut ottamaan todella hyviä valokuvia. Ja aina näihin kuvareportaaseihin päätyy muutama "erikoisempi" mikä ei haittaa yhtään mitään, päinvastoin. Joskus niissä jutuissa kerrotaan tyyleistä, mm. Tuskasta oli paljon juttuja tyyliin "katso näyttävimmät asut" tms joissa ihan selkeästi haluttiin kuvia kävijöiden tyylistä. Vaatteista. En muista, että täällä olisi itketty että miten kauheaa? Ps. pidän metallimusiikista itsekin.
Joskus jutuissa lähestymiskulmana on tunnelma. Taisi olla joku perinteisempi ruisrock tms mistä oli näitä kuvia. Minusta niitä on ihana katsoa. Yleensä bongailen myös asukuvista niitä taustalla loikkivia tai seisoskelevia ihmisiä. Sielläkin saattaa olla paljon mielenkiintoista.
Taisi tulla selväksi, että olen visuaalinen ihminen joka rakastaa valokuvien tutkimista. Ja erilaisia tyylejä ja erinäköisiä ihmisiä. Ei tarvitse olla "erikoinen" että viehättää silmääni. Ihmiset ovat laidasta laitaan kiinnostavia katsottavia. Ja minun on hyvin vaikea ymmärtää tätä keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Flowsta tulee mieleen jotenkin junttilan Coachellat. Olin vuosia sitten muutaman kerran Coachellassa, tyylikkäitä ja coolia jengiaä, tosin taso laskenut kun on massatapahtuma nykyään.
Onhan nämä Coachellassa kävijät huomattavasti raikkaampia ja trendikkään tyylikkäämpiä, eikä mitään Pridefestari-tyylisiä huomionhakijoita kimaltavine roiskeläppineen kuten Flowssa
https://i.pinimg.com/originals/f5/36/15/f5361512847da2e05a757c56b9237e9…
https://i.pinimg.com/474x/4f/9d/ba/4f9dbafa7565a43f960d19f80629f696.jpg
Vierailija kirjoitti:
Minusta suurin osa siellä näytti lähinnä juntilta ja alipukeutuneelta "muotifestivaalille"... Toki rentous on ihan ok trendi, mutta odotin myös vähän puetumpia ja juhlallisempia lookkeja. En itse koskaan menisi typerän hipsterileiman takia moisille festivaaleille. Stereotyyppiset hipsterit ei ole cooleja saati muodikkaita vaan jotenkin vanhanaikaisia ja noloja(vähän juntteja).
Olit siellä siis? Vai teit mielipiteesi kuvien perusteella?
Jokainen pukeutukoot miten haluaa, oli ihanaa päästä 2v tauon jälkeen festareille. Meen pitämään hauskaa, enkä kyttäämään toisten pukeutumista.
Mulla on kahdet sellaiset 80- luvun Jello kumisandaalit. Ne olis ollut tuolla paljon tyylikkäämmät kuin Crocsit.
Mutta mitä bändejä siellä sitten oli ? Siitä ei ollut paljoakaan juttua lehdissä vaan ainoastaan puolialastomia verkkosukkahousu-, voileekangas- ja turnuneuletyyppejä majavanhäntätukissaan. Paperikin taisi olla loppu heillä jo kauan kauan sitten kun iholle on pitänyt piirtää.
Moni ketjussa tuntuu pitävän festaripukeutumista nolona. Mielestäni noloa on lähinnä se, että pitää kaikkea nolona ja etenkin se että pitää myös tuntemattomien ihmisten tekemisiä nolona. On varmaan aivan hirveää elää elämää, jossa kaikki nolostuttaa ja koko ajan pitää ajatella, että eihän ne muut nyt ajattele, että teen jotain noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tuon ainakin oman persoonani esiin tyylilläni. Tosin en enää käy tuollaisissa tapahtumissa. Kauhean usein ainakaan. Tatuointini ovat piilossa. Mutta tyylini on omani ja se on sitä loppuun asti. Jos menisin tilaisuuksiin festareille joutuisin itseäni varmaan esittelemään pakosti vaikka mielummin olen ns näkymätön. Huonoja kokemuksia. Tyylistäni en luovu koskaan. Iän mukana muuttuu varmaankin. Tuskin paljoa. Voimme ottaa vaikka Iggy popista mallia.
Miksi koet tarvetta tuoda persoonaasi esille?
Ap
Miksi koet tarvetta salata persoonaasi?
Muitakin vaihtoehtoja on kuin esilletuominen ja salaaminen.
-eri
No onhan se salaamisita, jos ei edes voi pukeutua sellaisiin vaatteisiin mitä haluaa.
Eli kuvittelet itse olevasi kovinkin uniikki mielipiteinesi.