Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja tunsin myötähäpeää.
Olen 36-vuotias nainen, ja tunsin todellisen boomer-hetkeni koittaneen. Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja ensimmäisenä mieleen nousi että onpas naurettavaa pelleporukkaa, typerissä asuissa ollaan niin tyrkyllä kuvissa ja ollaan olevinaan tärkeitä :D
Alkoi hävettämään se uniikkiuden tavoittelu ja asujen esittely. Nii kuin oltaisiin jossain muotinäytöksessä ja niin kuin sillä olisi kenellekään mitään merkitystä mitä kelläkin on päällään.
Tuli niin turha olo näiden ihmisten puolesta, että tämmöiseenkö tuhlataan ajatusta ja resursseja. Ajatus että tuollainen porukka on sellaista, minkä kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä haluakkaan että on. :D
Tämä oli tietysti aika yksipuolinen ja erittäin kärjistetty kommentti, mutta tulipahan sanottua. Boomer minussa on herännyt, eikä se ole huono asia. Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua.
Ennen oli kaikki paremmin. :)
Kommentit (780)
Mikroaggressiivisia katseita ja sovinistisia ja rasistisia tuulahduksia... mutta onneksi niistä selvittiin psyykkisen hätäapukeskuksen avulla.
Vierailija kirjoitti:
Flow-festivaaliin liittyen: mun mielestä Suomen huonoin pukeutuja julkkiksista on ehdottomasti Veitola tai sitten vaatesuunnittelijat on niin huonoja. Sillä on aina toinen toistaan omituisemman näköisiä ja värisiä rytkyjä päällä. Suomessa ilmeisesti kaikki outo on cool ja hienoa, jota todellakin ihmettelen. Eikä tartte tulla ulisemaan jostain kateudesta tai arvostelijoilla on vaan "itsellä niin paha olla" -lässyn läätä vaan kyse on puhtaasti havainnoista, joita ympäristöstään tekee.
Sanot, kuin se olisi fakta, et Veitola pukeutuu huonosti. Fakta on se, että se on sun mielipide. Siihen on meillä kaikilla on oikeus. Silti jonkun mielestä Veitolankin pukeutuminen voi olla hauskaa tai mielenkiintoista tai mitä vaan. Kyllä varmasti itsekin tietää, ettei tyylinsä ole klassisen tyylikästä. Mutta persoonallinen on vähintään hänen tyylinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen häpeää suomalaisten kesäpukeutumisesta: virttynyt t-paita, reisitasku caprit, trikoot, tunika ja crocksit(!). Ymmärrän, että se herättää ärtymystä, kun kaikki ei pukeudu samaan tyyliin. Vaan pukeutuvat näyttävästi, eivätkä mene nurkkaan häpeämään itseään. Minusta on hienoa, jos päästään tästä turhasta vaatimattomuuden kulttuurista pois, josta syntyy se kaiken kattava vaivaantuneisuus.
Ne lehtiin kuvatut ihmiset siellä Flowssa seuraavat muotia. Kahden vuoden päästä niistä asuista on fiksattu kansan versiot, joita me sit ostetaan Prismasta ja Haloselta. Aina osa festarikävijöistä on pukeutunut näyttävästi, hauskasti ja oudosti. Harmi kun niistä on vaan suttuset kuvat kenkälaatikossa. Kyllä tiijän: olen käynyt festareilla 80-luvulta lähtien.
Selfiet, poseeraukset ja some. Tietysti otetaan kuvia ja jaetaan, oli se iso kala, iltarusko tai ne varpaat. Sometähdet panostavat siihen kuvaamiseen enemmän, koska se on niiden työ. Ja se on niiden työ, niin pitkään kun me seurataan ja tykätään niistä päivityksistä.
Enkä kyllä dissais nuoria, jotka tulevat kirpparivaatteissa festareille , jossa tarjotaan vain kasvisruokaa. Muotia, mitä väliä: se on yksi askel kohti tulevaisuutta.
Enemmän hipsteriä, vähämmän hipsteriä, maalaista, kaupunkilaista, ulkomailla on paremmin etc. Luulen kyllä, että tuommoisia miettii ihminen, joka ei käy Flowssa. Ikävää , että kateus ja ilkeily tulee mieleen aloituksesta ja osasta kommentointia. Miten Oopperajuhlat, Kuninkuisravit, Neste ralli: oisko niistä jotain kommentoitavaa?
Meen Flowhun: hieno alue, mielenkiintoset esiintyjät, hyvä ruoka, ei kalja-karsinoita, ei känniörvelöitä, siistiä, hyvä tunnelma ja ystäviä, kavereita ja tuttuja.
Sori, kun tuli näin pitkä, mut hipsteritädillä meni pienpanimo-olut väärään kurkkuun.
Hipsteritäti unohti vaahdotessaan kertoa, mitä tekemistä on kateudella silloin, kun ei tykkää jostain? Miten toi iän ikuinen kateuskortti saadaankin käyttöön tilanteessa kuin tilanteessa? Jo pelkästään tästä kateudesta höpiseminen vie uskottavuuden kaikelta muulta sanotulta.
Koska se on ymmärrettävä selitys näille ulostuloille toisten pukeutumiseen liittyen. Se, ettei pidä jonkun tyylistä on eri asia, kuin se, että analyysit menevät jopa diagnosoinnin puolelle. Kateudestä on myös silloin kyse, jos harmittaa, kun toiset uskaltaa ja voi. Sitä ei vaan ole helppo edes itselleen tunnustaa.
Jos sinulla on toinen, parempi selitys tällaiselle käytökselle, kerro toki.

Veitolan pukeutuminen on munkin mielestä ihan mautonta. Kertookohan huomionhausta, on sillä sen verran rumia kuteita useasti, eikä käytännöllisyys tule niistä ensimmäisenä mieleen. Masked singerissä se pukeutuminen on hällä ihan asiaan kuuluvaa, leikitellään asuilla, joten miksei tuomarikin. Muuten no, no.
Uskaltaa ja voi. Sekö se on se juttu? Mä uskallan. Pukeutua. Voi voi. Mitä kaameempi asu, sen rohkeempaa. Mielestäni se on vain tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Mikroaggressiivisia katseita ja sovinistisia ja rasistisia tuulahduksia... mutta onneksi niistä selvittiin psyykkisen hätäapukeskuksen avulla.
Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, ettei tyhmä juttusi muutu fiksuksi toiston voimalla?
Vierailija kirjoitti:
En ikinä ole äänestänyt, enkä tule äänestämään vihreitä. On puolueista se suurin syöpä, toivottavasti ei tule enää ikinä pääsemään hallitukseen, eikä mihinkään missä päätetään yhtään mistään. Sanna on ihan ok. Ei yritä elää mitään teeskenneltyä elämää, koska on poliitikko, vaan on ihan oma aito itsensä. Ei pröystäile pukeutumisella, ja se on kunnioitettavaa. En itse menisi flow festareille, mutta tuska festareille kyllä.
Tässä viestissä kiteytyy Flow-kriittisyyden sekavuus.
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla kommentoijista on selkeitä haasteita luetunymmärtämisessä, kun koko aloituksen pointti on mennyt ohi kovaa ja korkealta.
Ongelma ei ole itsessään ne vaatteet tai pukeutuminen, vaan se millaista arvomaailmaa ne edustaa.
On kaksi täysin eri asiaa "vetää herneet nenään" vaatteiden tai vallalla olevan omasta nökulmasta väärän arvomaailman takia. Mikä tässä on nyt niin älyttömän vaikeeta monille?
Jaahas ja mikäs se arvomaailma nyt sit oli, mitä ne kirppisvaatteet tai erikoiset biritelmät edusti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihmiset vetävät herneen nenuun siitä, että ihmiset pukeutuvat festareille niin kuin tuollaisille festareille on tapana pukeutua.
Ap on trolli tai sitten äärimmäisen yksinäinen, katkera ihminen, joka pelkää isoa, ihmeellistä maailmaa.
Minusta taas tuntuu, että aloittajalla on oma elämä ja mielipiteensä sanominen ei tarkoita katkeroitumista tai yksinäisyyttä. Eikä sitä paljon täällä esiin vedettyä kateuttakaan.
Sitävastoin tuntuu, että monet somevaikuttajat, julkkikset, niin turhat kuin oikeatkin sekä monet pääkaukiseudun omasta mielestään niin mielenkiintoista elämää viettävät ja heitä matkivat ihmiset pyörivät täysin omassa kuplassaan ja todella ovat ulkona todellisuudesta ja oikeasta elämästä.
Aika kuluu juuri siihen, että on varmaan selvillä mikä on nyt muotia tai mikä näyttää erikoiselta, miten pitäisi pukeutua erottuakseen tai saadakseen julkisuutta someen, kenen kanssa kannattaa näyttäytyä ja olla kimpassa jne.Flow nyt oli eräs paikka missä oli "pakko" näyttäytyä, vielä hienompaa jos pääsi kuvaan, joko peräti julkkiksen kanssa tai ylipäätään tuli noteeratuksi.
Jatkan kyselyä, kun en saa kiinni näistä näkemyksistä. Eli: mihin perustat tämän näkemyksesi joistakin ihmisistä? Tunnetko näitä turhaneläviä, vai perustuuko käsityksesi joihinkin someesiintymisiin? Mistä tiedät, että ovat ulkona todellisuudesta? Miten se ilmenee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen häpeää suomalaisten kesäpukeutumisesta: virttynyt t-paita, reisitasku caprit, trikoot, tunika ja crocksit(!). Ymmärrän, että se herättää ärtymystä, kun kaikki ei pukeudu samaan tyyliin. Vaan pukeutuvat näyttävästi, eivätkä mene nurkkaan häpeämään itseään. Minusta on hienoa, jos päästään tästä turhasta vaatimattomuuden kulttuurista pois, josta syntyy se kaiken kattava vaivaantuneisuus.
Ne lehtiin kuvatut ihmiset siellä Flowssa seuraavat muotia. Kahden vuoden päästä niistä asuista on fiksattu kansan versiot, joita me sit ostetaan Prismasta ja Haloselta. Aina osa festarikävijöistä on pukeutunut näyttävästi, hauskasti ja oudosti. Harmi kun niistä on vaan suttuset kuvat kenkälaatikossa. Kyllä tiijän: olen käynyt festareilla 80-luvulta lähtien.
Selfiet, poseeraukset ja some. Tietysti otetaan kuvia ja jaetaan, oli se iso kala, iltarusko tai ne varpaat. Sometähdet panostavat siihen kuvaamiseen enemmän, koska se on niiden työ. Ja se on niiden työ, niin pitkään kun me seurataan ja tykätään niistä päivityksistä.
Enkä kyllä dissais nuoria, jotka tulevat kirpparivaatteissa festareille , jossa tarjotaan vain kasvisruokaa. Muotia, mitä väliä: se on yksi askel kohti tulevaisuutta.
Enemmän hipsteriä, vähämmän hipsteriä, maalaista, kaupunkilaista, ulkomailla on paremmin etc. Luulen kyllä, että tuommoisia miettii ihminen, joka ei käy Flowssa. Ikävää , että kateus ja ilkeily tulee mieleen aloituksesta ja osasta kommentointia. Miten Oopperajuhlat, Kuninkuisravit, Neste ralli: oisko niistä jotain kommentoitavaa?
Meen Flowhun: hieno alue, mielenkiintoset esiintyjät, hyvä ruoka, ei kalja-karsinoita, ei känniörvelöitä, siistiä, hyvä tunnelma ja ystäviä, kavereita ja tuttuja.
Sori, kun tuli näin pitkä, mut hipsteritädillä meni pienpanimo-olut väärään kurkkuun.
Hipsteritäti unohti vaahdotessaan kertoa, mitä tekemistä on kateudella silloin, kun ei tykkää jostain? Miten toi iän ikuinen kateuskortti saadaankin käyttöön tilanteessa kuin tilanteessa? Jo pelkästään tästä kateudesta höpiseminen vie uskottavuuden kaikelta muulta sanotulta.
Koska se on ymmärrettävä selitys näille ulostuloille toisten pukeutumiseen liittyen. Se, ettei pidä jonkun tyylistä on eri asia, kuin se, että analyysit menevät jopa diagnosoinnin puolelle. Kateudestä on myös silloin kyse, jos harmittaa, kun toiset uskaltaa ja voi. Sitä ei vaan ole helppo edes itselleen tunnustaa.
Jos sinulla on toinen, parempi selitys tällaiselle käytökselle, kerro toki.
Olisiko vaikka se että arvostaa konservatiivista käytöstä ja pukeutumista ja haluaisi nähdä em yhteiskunnassa eikä omasta mielestään rumaa, mautona tai turhanaikaista?
Itse ymmärrän täysin ap n ajatuksia, ja todellakaan tähän ei liity minkäänlaista kateutta.
Vähän sama kuin itse väittäisin, että todella mauttomasti,anteeksi persoonallisesti, pukeutuvat ovat kateellisia ja pelokkaita yksilöitä. He pelkäävät olla ihan tavallisia ja pelkäävät etteivät saa huomiota tarpeeksi ihan tavallisina tallaajia, ja kadehtivat niitä joilla ei ole pakottavaa tarvetta tuoda persoonaansa väkinäisesti esiin mitä hullunkurisimmilla vaatteilla. He sitten kompensoivat tuota pelkoa ja kateuttaan ylibuustaamalla vatteissaan.
Kuulostiko oikealta analyysiltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla kommentoijista on selkeitä haasteita luetunymmärtämisessä, kun koko aloituksen pointti on mennyt ohi kovaa ja korkealta.
Ongelma ei ole itsessään ne vaatteet tai pukeutuminen, vaan se millaista arvomaailmaa ne edustaa.
On kaksi täysin eri asiaa "vetää herneet nenään" vaatteiden tai vallalla olevan omasta nökulmasta väärän arvomaailman takia. Mikä tässä on nyt niin älyttömän vaikeeta monille?
Jaahas ja mikäs se arvomaailma nyt sit oli, mitä ne kirppisvaatteet tai erikoiset biritelmät edusti?
Aloittaja esimmäisestä viestistä suoraan: "Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua."
Mitä em et kykene ymmärtämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikroaggressiivisia katseita ja sovinistisia ja rasistisia tuulahduksia... mutta onneksi niistä selvittiin psyykkisen hätäapukeskuksen avulla.
Onko kukaan koskaan sanonut sinulle, ettei tyhmä juttusi muutu fiksuksi toiston voimalla?
It's funny because it's true. :D
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaa ja voi. Sekö se on se juttu? Mä uskallan. Pukeutua. Voi voi. Mitä kaameempi asu, sen rohkeempaa. Mielestäni se on vain tyhmää.
Ilmeisesti sinä et voi tai uskalla pukeutua näyttävästi. Minkä tunteen se sinussa herättäisi? Ja minkälainen pukeutuminen on sinusta fiksua?

Mutta nämähän ovat makukysymyksiä! Miksi kaikkien pitäisi pukeutua konservatiivisesti, koska se on sinusta miellyttävintä? Ethän sinäkään halua, että joku vaatisi sinua pukeutumaan, kuten Veitola. Ja kyllä, mielipide saa olla ja on ok esittääkin se silloin, kun sitä kysytään. Se nyt vaan herättää kummastusta, että joku aloittakeskustelun ensin arvostelemalla joidenkin randomihmistennvaatteita ja lisäksi vielä tekee niiden perusteella syväanalyysin näiden ihmisten koko arvomaailmasta. Enemmän nämä ulostulot kertoo kirjoittajista, kuin yhdenkään festarivieraan pukeutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen häpeää suomalaisten kesäpukeutumisesta: virttynyt t-paita, reisitasku caprit, trikoot, tunika ja crocksit(!). Ymmärrän, että se herättää ärtymystä, kun kaikki ei pukeudu samaan tyyliin. Vaan pukeutuvat näyttävästi, eivätkä mene nurkkaan häpeämään itseään. Minusta on hienoa, jos päästään tästä turhasta vaatimattomuuden kulttuurista pois, josta syntyy se kaiken kattava vaivaantuneisuus.
Ne lehtiin kuvatut ihmiset siellä Flowssa seuraavat muotia. Kahden vuoden päästä niistä asuista on fiksattu kansan versiot, joita me sit ostetaan Prismasta ja Haloselta. Aina osa festarikävijöistä on pukeutunut näyttävästi, hauskasti ja oudosti. Harmi kun niistä on vaan suttuset kuvat kenkälaatikossa. Kyllä tiijän: olen käynyt festareilla 80-luvulta lähtien.
Selfiet, poseeraukset ja some. Tietysti otetaan kuvia ja jaetaan, oli se iso kala, iltarusko tai ne varpaat. Sometähdet panostavat siihen kuvaamiseen enemmän, koska se on niiden työ. Ja se on niiden työ, niin pitkään kun me seurataan ja tykätään niistä päivityksistä.
Enkä kyllä dissais nuoria, jotka tulevat kirpparivaatteissa festareille , jossa tarjotaan vain kasvisruokaa. Muotia, mitä väliä: se on yksi askel kohti tulevaisuutta.
Enemmän hipsteriä, vähämmän hipsteriä, maalaista, kaupunkilaista, ulkomailla on paremmin etc. Luulen kyllä, että tuommoisia miettii ihminen, joka ei käy Flowssa. Ikävää , että kateus ja ilkeily tulee mieleen aloituksesta ja osasta kommentointia. Miten Oopperajuhlat, Kuninkuisravit, Neste ralli: oisko niistä jotain kommentoitavaa?
Meen Flowhun: hieno alue, mielenkiintoset esiintyjät, hyvä ruoka, ei kalja-karsinoita, ei känniörvelöitä, siistiä, hyvä tunnelma ja ystäviä, kavereita ja tuttuja.
Sori, kun tuli näin pitkä, mut hipsteritädillä meni pienpanimo-olut väärään kurkkuun.
Hipsteritäti unohti vaahdotessaan kertoa, mitä tekemistä on kateudella silloin, kun ei tykkää jostain? Miten toi iän ikuinen kateuskortti saadaankin käyttöön tilanteessa kuin tilanteessa? Jo pelkästään tästä kateudesta höpiseminen vie uskottavuuden kaikelta muulta sanotulta.
Koska se on ymmärrettävä selitys näille ulostuloille toisten pukeutumiseen liittyen. Se, ettei pidä jonkun tyylistä on eri asia, kuin se, että analyysit menevät jopa diagnosoinnin puolelle. Kateudestä on myös silloin kyse, jos harmittaa, kun toiset uskaltaa ja voi. Sitä ei vaan ole helppo edes itselleen tunnustaa.
Jos sinulla on toinen, parempi selitys tällaiselle käytökselle, kerro toki.
Olisiko vaikka se että arvostaa konservatiivista käytöstä ja pukeutumista ja haluaisi nähdä em yhteiskunnassa eikä omasta mielestään rumaa, mautona tai turhanaikaista?
Itse ymmärrän täysin ap n ajatuksia, ja todellakaan tähän ei liity minkäänlaista kateutta.
Vähän sama kuin itse väittäisin, että todella mauttomasti,anteeksi persoonallisesti, pukeutuvat ovat kateellisia ja pelokkaita yksilöitä. He pelkäävät olla ihan tavallisia ja pelkäävät etteivät saa huomiota tarpeeksi ihan tavallisina tallaajia, ja kadehtivat niitä joilla ei ole pakottavaa tarvetta tuoda persoonaansa väkinäisesti esiin mitä hullunkurisimmilla vaatteilla. He sitten kompensoivat tuota pelkoa ja kateuttaan ylibuustaamalla vatteissaan.
Kuulostiko oikealta analyysiltä?[/quote
Ei kai Floe nyt mitenkään edusta yhteiskuntaa? Kuten ei Tuska tai tangomarkkinat jne. Nehän on vain hyvin marginaalinen ilmiö, ei mikään läpileikkaus yhteiskunnasta. Ihmiset harvemmin pukeutuu samalla tavalla töihinsä, kuin festareille. Ne asut ei nyt kertakaikkiaan julista mitään sanomaa.
Flow-kävijät saavat haukkua ja julkisesti pilkata muita, heistä itsestään ei saa sanoa poikkipuolista sanaa vaikka joka toinen näytti kuin olisivat karanneet sirkuksesta. Pääasia tietysti että itse viihtyivät räteissään. Mutta kyllä niitä saa arvostella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaa ja voi. Sekö se on se juttu? Mä uskallan. Pukeutua. Voi voi. Mitä kaameempi asu, sen rohkeempaa. Mielestäni se on vain tyhmää.
Ilmeisesti sinä et voi tai uskalla pukeutua näyttävästi. Minkä tunteen se sinussa herättäisi? Ja minkälainen pukeutuminen on sinusta fiksua?
Edelleenkin, miten voit tehdä oletuksia että joku ei voisi tai uskaltaisi? En yksinkertaisesti halua pukeutua silmiin pitävästi, koska sellainen edustaa itselleni pinnallisia arvoja. Haluan tulla noteeratuksi henkisten arvojeni takia, en ulkoisen olemuksen.
Itsevarmat ihmiset eivät tarvitse ylimääräistä huomiota vaatteillaan. Pidän vastenmielisenä ja tyhjäpäisenä itsensä tyrkyttämistä, ja sitähän äärimmäisen huomiotaherättävä pukeutuminen on.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurimmalla osalla kommentoijista on selkeitä haasteita luetunymmärtämisessä, kun koko aloituksen pointti on mennyt ohi kovaa ja korkealta.
Ongelma ei ole itsessään ne vaatteet tai pukeutuminen, vaan se millaista arvomaailmaa ne edustaa.
On kaksi täysin eri asiaa "vetää herneet nenään" vaatteiden tai vallalla olevan omasta nökulmasta väärän arvomaailman takia. Mikä tässä on nyt niin älyttömän vaikeeta monille?
Jaahas ja mikäs se arvomaailma nyt sit oli, mitä ne kirppisvaatteet tai erikoiset biritelmät edusti?
Aloittaja esimmäisestä viestistä suoraan: "Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua."
Mitä em et kykene ymmärtämään?
Ymmärrän kyllä mitä hän vastustaa. En ymmärrä, miten esim. kirpparivaatteet edustaa itsekeskeisyyttä, pinnallisuutta ja turhuutta.
Vierailija kirjoitti:
Flow-kävijät saavat haukkua ja julkisesti pilkata muita, heistä itsestään ei saa sanoa poikkipuolista sanaa vaikka joka toinen näytti kuin olisivat karanneet sirkuksesta. Pääasia tietysti että itse viihtyivät räteissään. Mutta kyllä niitä saa arvostella.
Missä Flow-kävijät ovat haukkuneet tai pilkanneet muita? Ja missä ovat estäneet heidän pilkkaamisen?
Minusta taas tuntuu, että aloittajalla on oma elämä ja mielipiteensä sanominen ei tarkoita katkeroitumista tai yksinäisyyttä. Eikä sitä paljon täällä esiin vedettyä kateuttakaan.
Sitävastoin tuntuu, että monet somevaikuttajat, julkkikset, niin turhat kuin oikeatkin sekä monet pääkaukiseudun omasta mielestään niin mielenkiintoista elämää viettävät ja heitä matkivat ihmiset pyörivät täysin omassa kuplassaan ja todella ovat ulkona todellisuudesta ja oikeasta elämästä.
Aika kuluu juuri siihen, että on varmaan selvillä mikä on nyt muotia tai mikä näyttää erikoiselta, miten pitäisi pukeutua erottuakseen tai saadakseen julkisuutta someen, kenen kanssa kannattaa näyttäytyä ja olla kimpassa jne.
Flow nyt oli eräs paikka missä oli "pakko" näyttäytyä, vielä hienompaa jos pääsi kuvaan, joko peräti julkkiksen kanssa tai ylipäätään tuli noteeratuksi.