Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja tunsin myötähäpeää.
Olen 36-vuotias nainen, ja tunsin todellisen boomer-hetkeni koittaneen. Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja ensimmäisenä mieleen nousi että onpas naurettavaa pelleporukkaa, typerissä asuissa ollaan niin tyrkyllä kuvissa ja ollaan olevinaan tärkeitä :D
Alkoi hävettämään se uniikkiuden tavoittelu ja asujen esittely. Nii kuin oltaisiin jossain muotinäytöksessä ja niin kuin sillä olisi kenellekään mitään merkitystä mitä kelläkin on päällään.
Tuli niin turha olo näiden ihmisten puolesta, että tämmöiseenkö tuhlataan ajatusta ja resursseja. Ajatus että tuollainen porukka on sellaista, minkä kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä haluakkaan että on. :D
Tämä oli tietysti aika yksipuolinen ja erittäin kärjistetty kommentti, mutta tulipahan sanottua. Boomer minussa on herännyt, eikä se ole huono asia. Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua.
Ennen oli kaikki paremmin. :)
Kommentit (780)
Tää on hauska kun ap ja hengenheimolaiset nostaa itsensä muiden yläpuolelle siksi, että muiden festaripukeutuminen on heidän mielestään valtavaa turhuutta. Oikein sädekehä kiiltää tänne asti :D
En usko, että ap on 36-vuotias nainen.
Kuulostaa 57-vuotiaalta persumieheltä, jota ekaksi rasittaa se, että jollakin on hauskaa, ja tokaksi rasittaa se, että jotkut pitää sellaisia hauskoja vaatteita, joita hän ei ikinä kehtaisi pitää, koska on umpiossa kasvanut vanha persumies, jolle maailma on pelottava paikka.
flowlla ilmeisesti hyvät kontaktit hesan vihervassareihin?
koronatukea sai avokätisesti ja poliitikoille annetaan tuonne aina vapaaliput?
monikansallista paskaa
Superstruct Entertainment omistaa yli 80 musiikkifestivaalia. Suomessa sen omistukseen kuuluvat Flow Festival ja Tuska. Molemmat festarit järjestetään Helsingin Suvilahdessa Tuska tulevana viikonloppuna ja Flow Festival elokuussa.24.6.2024
Tämä kyllä kuvaa mun mielestä eroa ns. valtavirran ja pääkaupunkiseudun kulttuurisen keskiluokan välillä. Samaa jatkumoa kuin tuo lehmänmaito-kauramaito ja nyhtöpossu-nyhtökaura -vastakkainasettelut. Trendit saapuvat ensin pääkaupunkiseudun liberaaleihin kulttuuripiireihin.
Minäkin olen boomer, mutta koen, että tuollaiset hyvän mielen iloiset juhlat kyllä on ehdottomasti positiivinen juttu. Tuskin tuo asujen suunnitteluun mennyt aivotyö on kuitenkaan ollut pois maailmanrauhan tai Hodgen otaksuman ratkaisusta. Kaikki kevyt, positiivinen ja jopa hömppä on näinä aikoina meitä kaikkia kohottavaa, suoraan tai välillisesti.
Voi huoli.
Eiköhän se ajan narsismi ja turhamaisuus vahvemmin vaikuta jossain muissa ja arkisemmissa yhteyksissä kuin yksillä urbaaneilla kesäfesteillä. Ja ihan myös vain omaa persettään ajattelevien, muiden ihmisten olemassaolosta korkeintaan närkästyvien perusjunttien parissa. Nehän niitä kusipääpoliitikkojakin äänestelevät asioista päättämään...
Musasta en välitä, mutta voisin maksaa lipun flowhun vain nähdäkseni noita asuja. Ihanaa, että on tuollainen paikka, jossa ihmset päästää sisäisen muotisuunnittelijansa ja supermalliutensa valloilleen ja menee pitämään hauskaa. Kerrankin saa näkyä ja olla "erilainen". Muoti ja tyyli on taidetta ja on ilo nädä ihmisiä siitä nauttimassa.
Minusta on ihan hauska tapahtuma. Kyse ei ole siitä, että ostaisi jonkun yhden kalliin vaatteen, kuten mekon, vaan miten yhdistelee vaatekappaleita.
Eikä ole kyse iästä. Yksi huomio naisten pukeutumisesta, hyvin lyhyt hame tai sitten pitkä läpinäkyvä asu. Ei ole kovin vaikeaa. Reikäisen kotelon ompelisi itsekin.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ap on 36-vuotias nainen.
Kuulostaa 57-vuotiaalta persumieheltä, jota ekaksi rasittaa se, että jollakin on hauskaa, ja tokaksi rasittaa se, että jotkut pitää sellaisia hauskoja vaatteita, joita hän ei ikinä kehtaisi pitää, koska on umpiossa kasvanut vanha persumies, jolle maailma on pelottava paikka.
Olen 37-vuotias nainen ja ihan samaa mieltä ap:n kanssa. Tunnen eläväni niin kaukana tuollaisesta elämästä, jossa mennään jonnekin kaupunkifestareille ja laittaudutaan ihme sekopääasuihin, ahdistaa jo ajatuskin. Festarit on muutenkin mielestäni joku ihan parikymppisten ja siitä nuorempien juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen häpeää suomalaisten kesäpukeutumisesta: virttynyt t-paita, reisitasku caprit, trikoot, tunika ja crocksit(!). Ymmärrän, että se herättää ärtymystä, kun kaikki ei pukeudu samaan tyyliin. Vaan pukeutuvat näyttävästi, eivätkä mene nurkkaan häpeämään itseään. Minusta on hienoa, jos päästään tästä turhasta vaatimattomuuden kulttuurista pois, josta syntyy se kaiken kattava vaivaantuneisuus.
Ne lehtiin kuvatut ihmiset siellä Flowssa seuraavat muotia. Kahden vuoden päästä niistä asuista on fiksattu kansan versiot, joita me sit ostetaan Prismasta ja Haloselta. Aina osa festarikävijöistä on pukeutunut näyttävästi, hauskasti ja oudosti. Harmi kun niistä on vaan suttuset kuvat kenkälaatikossa. Kyllä tiijän: olen käynyt festareilla 80-luvulta lähtien.
Selfiet, poseera
Persu larppaa konservatiivia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen itsekin olevani kovin etäinen nykykulttuurille, jossa tärkeää on alkoholi, ulkonäkö ja kalliit tavarat. Mutta ei se ole mitenkään minulta pois jos joku haluaa tällaista elämää elää. En vain pyri ystävystymään heidän kanssaan. En myöskään koe, että elämääni toisi onnellisuutta ja lisäarvoa se, että hakeudu vartavasten kosketuksiin tällaisen kulttuurin kanssa saadakseni arvostella sitä. AP, tuoko arvostelu sinun elämääsi onnellisuutta? Olisitko onnellisempi jos kuluttaisit saman ajan tehden jotain joka on sinulle tärkeää ja arvojesi mukaista?
Ohis vähän, mut mua häiritsee täällä nettikeskusteluissa juuri tällaiset vastaukset mitä lainasin.
Mitä lisäarvoa tämä sun vastaus tuo keskusteluun? Ja jos tuota sun ratkaisuehdotusta miettii, niin jos kaikki ihmiset aina noudattaisivat näitä sun ohjeita, piirreltäs edelleen luoliin. Out of sight, out of mind.Nelikymppiset ihmiset palvovat peilikuvaansa ja miettivät jotain FESTARITYYLIÄ, ja ratkaisu siihenkin olisi että ÄLÄ MIETI SITÄ! Anna toisten ELÄÄ!
Älä mieti ilmastonmuutosta, maapallon kuumenemista tai naapuria, joka lyö vaimoaan. Katso vaan pois ja pidä huoli itseståsi, sekö on teidän ratkaisunne? Älä mieti toisten festarityylejä, sehän kun sehän kun ei kerro nykyihmisten tilasta mitään.
Vuoden 2022 festarityylien miettiminen pelastaa maailman ja naapurin vaimon. Kiitos, kun jaksat tehdä tätä tärkeää ratkaisukeskeistä toimintaa meidän kaikkien muiden puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ap on 36-vuotias nainen.
Kuulostaa 57-vuotiaalta persumieheltä, jota ekaksi rasittaa se, että jollakin on hauskaa, ja tokaksi rasittaa se, että jotkut pitää sellaisia hauskoja vaatteita, joita hän ei ikinä kehtaisi pitää, koska on umpiossa kasvanut vanha persumies, jolle maailma on pelottava paikka.
Olen 37-vuotias nainen ja ihan samaa mieltä ap:n kanssa. Tunnen eläväni niin kaukana tuollaisesta elämästä, jossa mennään jonnekin kaupunkifestareille ja laittaudutaan ihme sekopääasuihin, ahdistaa jo ajatuskin. Festarit on muutenkin mielestäni joku ihan parikymppisten ja siitä nuorempien juttu.
Sinua varmasti ahdistaa monikin asia. On niin ahdasta ja ahdasmielistä... Festarit eivät ole millään tavalla vain parikymppisten juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ap on 36-vuotias nainen.
Kuulostaa 57-vuotiaalta persumieheltä, jota ekaksi rasittaa se, että jollakin on hauskaa, ja tokaksi rasittaa se, että jotkut pitää sellaisia hauskoja vaatteita, joita hän ei ikinä kehtaisi pitää, koska on umpiossa kasvanut vanha persumies, jolle maailma on pelottava paikka.
Olen 37-vuotias nainen ja ihan samaa mieltä ap:n kanssa. Tunnen eläväni niin kaukana tuollaisesta elämästä, jossa mennään jonnekin kaupunkifestareille ja laittaudutaan ihme sekopääasuihin, ahdistaa jo ajatuskin. Festarit on muutenkin mielestäni joku ihan parikymppisten ja siitä nuorempien juttu.
Niin, jotkut tykkää 24/7 pukeutua verkkareihin ja kumisaappaisiin ja hengailla vain kotona. Ei siinä mitään, jokainen tyylillään.
Ap nostanut itsensä muiden yläpuolelle ja juhlistaa täällä omaa vaatimattomuuttaan. Ällöttävää.
Jos ap on katsellut jostain festarikävijöiden kuvia niin hän saa eteensä sen pienen osan jotka ovat satsanneet asuunsa ja sen esilletuomiseen enemmän.
Kun festareilla kävi kolmen päivän aikana noin 90000 ihmistä niin jos 2% kävijöistä on pukeutunut jotenkin erikoisemmin ja postaillut kuvia someen niin siitä tulee kuitenkin yli kaksi tuhatta itsensä esittelijää ap:n ihmeteltäväksi. Se mitä ap ei kuitenkaan näe on ne 88 tuhatta muuta ihmistä.
Kävin Flowssa ensimmäistä kertaa ja mielestäni pukeutumisen suhteen tapahtuma ei eronnut mitenkään erityisesti siitä miten samat ihmiset luultavasti pukeutuvat myös keskustan yökerhoon tai klubikeikalle lähtiessään. Siis suurin osa ihmisistä ei herättäisi mitenkään huomiota Kouvolan Amarillossa perjantai-iltana.
Sitten on myös osa jotka ovat satsanneet pukeutumiseen enemmän ja osalla oli hienojakin festariasuja. Vaikka itse olin paikalla farkuissa ja T-paidassa niin eivät ne minua häirinneet. Päinvastoin, tapahtuman tunnelma syntyy siellä olevista ihmisistä ja jos vieressä joraa hulluna joku jolla on joku ihme sulka-asu päällä niin se on vain hauskaa. Lisäksi kun festari ei ole missään metsän keskellä mutakentällä vaan kaupungin keskustassa ja pelipaikoille pääsee metrolla, niin onhan se paljon helpompaakin vähän laittautua.
Mielestäni Flow oli ihan hauska ja yllättävän rento kokemus näin 45 vuotiaalle tätinaiselle joka on viimeksi käynyt festareilla vuonna 2002 Ruisrockissa.
Tämän festarin voisi siirtää järjestettäväksi vaikka entiselle Malmin lentokentälle. Kuinkahan moni vaivaituisi tällöin paikalle?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa 57-vuotiaalta persumieheltä, jota ekaksi rasittaa se, että jollakin on hauskaa, ja tokaksi rasittaa se, että jotkut pitää sellaisia hauskoja vaatteita, joita hän ei ikinä kehtaisi pitää, koska on umpiossa kasvanut vanha persumies, jolle maailma on pelottava paikka.
Onpa harvinaisen ennakkoluuloinen, ahdasmielinen ja streotypinen käsitys viisikymppisistä miehistä.
Terveisin 50v haja-asutusalueella asuva heteromies joka äänestää oikeistoa ja oli eilen Flowssa jammailemassa samanikäisten kavereiden kanssa.
Sinä et tiedä minun elämänkokemuksistani, arvoistani tai ajatuksistani yhtään mitään, mutta lyöt rennosti leimakirveellä ihan vain ikään ja sukupuoleen perustuen. Puoluekantakin on näköjään jo päätetty.
Vaikea nähdä miten tuo aivopieru eroaa siitä ettå joku toinen kirjoittaa ahdasmielisistä kukkahattutädeistä tai vihervassareista tytönhupakoista.
Suomessa on niin pitkä ja ankea talvi, niin eikö ole ihan kiva juttu, että ihmisillä on tapahtumia ja hauskaa?
Talvella taas ehtii möllöttämään puhelin kädessä sisätiloissa useamman kuukauden ajan.
N42
Mun mies käyttää mökillä virttynyttä 90-luvun verryttelytakkia ja päässä haalistunut kotipizza-lippalakki. Jalassa löysät vaaleat pellavashortsit. Saunaan mennessä sellaiset mummotohvelit, joissa punainen pallo päässä. Hänet voisi siirtää suoraan mökiltä tuonne eikä juuri erottaisi massasta.