Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja tunsin myötähäpeää.
Olen 36-vuotias nainen, ja tunsin todellisen boomer-hetkeni koittaneen. Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja ensimmäisenä mieleen nousi että onpas naurettavaa pelleporukkaa, typerissä asuissa ollaan niin tyrkyllä kuvissa ja ollaan olevinaan tärkeitä :D
Alkoi hävettämään se uniikkiuden tavoittelu ja asujen esittely. Nii kuin oltaisiin jossain muotinäytöksessä ja niin kuin sillä olisi kenellekään mitään merkitystä mitä kelläkin on päällään.
Tuli niin turha olo näiden ihmisten puolesta, että tämmöiseenkö tuhlataan ajatusta ja resursseja. Ajatus että tuollainen porukka on sellaista, minkä kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä haluakkaan että on. :D
Tämä oli tietysti aika yksipuolinen ja erittäin kärjistetty kommentti, mutta tulipahan sanottua. Boomer minussa on herännyt, eikä se ole huono asia. Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua.
Ennen oli kaikki paremmin. :)
Kommentit (780)
Flowin asut eivät olleet erityisen yksilöllisiä, vaan tietyn ihmisryhmän stereotyyppistä pukeutumista. Kenkäfriikkinä kuvista pisti silmään aivan kammottavia buutseja ja muita matalia käytännöllisiä kenkiä, kun muuten ollaan ns revitelty.
Jos suomalainen ei pukeudu tuulipukuun, hän on narsisti.
He ovat kiinnostuneita pukeutumisesta. Ei häiritse yhtään. Miksi ihmeessä pitäisi?
N 57
Vierailija kirjoitti:
En usko kenenkään olevan kateellinen flow kävijöille. Sen verran epämääräisen näköistä sakkia ovat.
Kuten aina, riippuu bändeistä, joita he ovat päässeet näkemään ja itse on missannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Flow-meininkiin näköjään riittää, että outfitit mätsäävät ja sitten suudellaan kameran edessä samaa sukupuolta olevaa kumppania.
Minua naurattaa ja nolottaa, kun ihmiset sanoivat haastatteluissa, että outfitit mätsäävät, kun olisivat voineet sanoa, että heidän asunsa sopivat yhteen. Nykyinen influensserisukupolvi hävittää suomen kielen näillä kummallisilla englannin väännöksillään.
Nelkyt vuotta sitten poikaystäväni isä mesosi samasta aiheesta usein. Jo viiskytluvulla tästä oli huoli. V. 1900 Helsingissä kunnon Suomea puhui huomattavasti pienempi osa (suhteutettuna), kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Flow on viherrasistien kupla-ihmisten oma festivaali, minne mennään kohottamaan omaa erinomaisuuttaan, tavallisen suomalaisen kustannuksella ja halveksitaan Suomea joka sentään on ollut joskus lintukoto.
No tuohan on tiedetty jo pitkään, että ei tuonne yksikään normaali saati täysipäinen vapaaehtoisesti mene, saati että vielä maksaisi moisesta. Viherhipsterien lumihiutalekarkelot!
Kuinka monta kävijää tunnet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisten ulkomuodon ruotiminen ei kovin kaunista kerro luonteestasi. Luulitko ap, että muut hakevat sinulta hyäksyntää habitukselleen? Älä katso kuvia, joista et pidä ja pidä ahtaat näkemyksesi itselläsi. Miksi muiden täytyy olla tietoinen että sinä et jotain hyväksy? Mielipide jota kukaan ei kysynyt, ap...
Ulkomuodon? Lähinnä ruodin sitä turhuutta ja pinnallisuutta, mitä kyseinen toiminta parhaillaan edustaa.
Ap
Turhuutta ja pinnallisuutta? Suurin osa kuvissa esiintyvistä oli hankkinut asunsa kirppikseltä tai ommellut itse. Minusta paljon pinnallisempaa on ostaa jokin halpistekokuiturätti esim. Gina Trigotsta. On ihan hauskaa, että festareilla voi jokainen ilmentää persoonaansa omalla pukeutumisellaan. En ainakaan itse nähnyt kuvissa minkäänlaista tärkeilyä vaan jopa itseironista hauskanpitoa.
kohta sanna saa kenkää ministerin pestistä silloin hän voi keskittyä ainoastaan festarin järjestelijäksi tosin kestää n3v kun festarit kaatuu liikoihin velkoihin
Tosi mitäänsanomattomia nuo asut olivat.
Olisin kaivannut tosi räväkkää ja innotiiivisempaa menoa!
Ensi vuonna tsempatkaa, ei noin pliisua....
ehkä ensi vuonna pääsen itse paikalle.. ja repäisen!!!!
T:nainen, ensi vuonna 50-veee!!!!
Pukeudu sinä Ap vain oksennuksenväriseen tunikaasi, pohjepituisiin valkoisiin capreihin ja pinkkeihin crocseihin ja vedä piposi vielä kireämmälle, mutta anna muiden olla kiinnostavan ja trendikkään näköisiä ihan vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Pukeudu sinä Ap vain oksennuksenväriseen tunikaasi, pohjepituisiin valkoisiin capreihin ja pinkkeihin crocseihin ja vedä piposi vielä kireämmälle, mutta anna muiden olla kiinnostavan ja trendikkään näköisiä ihan vapaasti.
Taidat elää vielä viime vuosilla, nollarin caprit ovat tällä hetkellä nouseva trendi. Myös crocsit ovat olleet in jo jonkin aikaa, jos katsot vaikka ihan näitä koti-Suomen flow asuja, huomaat miten paljon ihmiset käyttivät crocseja. Balenciaga teki muutoksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ei tarvitse hävetä muiden pukeutumista. Olin siellä, muiden pukeutuminen ei häirinnyt. Flown laskenut taso sen sijaan kyllä.
Vaatteet oli tietysti se räikein ja ensimmäinen silmiinpistävä asia. Mutta oikeasti se koko kulttuuri mitä kyseinen festari ruokkii ja ilmentää on jotain niin turhaa.
Ap
Aivopestyä jengiä, vaikka luulevat olevansa ajattelevia yksilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koen itsekin olevani kovin etäinen nykykulttuurille, jossa tärkeää on alkoholi, ulkonäkö ja kalliit tavarat. Mutta ei se ole mitenkään minulta pois jos joku haluaa tällaista elämää elää. En vain pyri ystävystymään heidän kanssaan. En myöskään koe, että elämääni toisi onnellisuutta ja lisäarvoa se, että hakeudu vartavasten kosketuksiin tällaisen kulttuurin kanssa saadakseni arvostella sitä. AP, tuoko arvostelu sinun elämääsi onnellisuutta? Olisitko onnellisempi jos kuluttaisit saman ajan tehden jotain joka on sinulle tärkeää ja arvojesi mukaista?
No ei Flow kyllä mitenkään erityisesti edusta tällaista kulttuuria. Luulen, että siellä on kaikista isommista festareista enemmän ihan muunlaista porukkaa, eli kulutuskriittisiä vihreä-arvoisia ihmisiä. Ja on myös selvinpäin oleville (olin itse siellä selvin päin) niitä siedettävimpiä festareita, örvelökännisiä ei ole ollenkaan samaan tyyliin kuin jollain maakuntien rockfestareilla.
Niin, näillä festareilla ei örvelletä kännissä mutta sen sijaan vedetään huumeita. Poliisi oli ratsannut useita huumeiden käyttäjiä.
Oikein useita? Onhan niitä yhtä lailla ratsattu perinteisillä rockfestareilla, ellet ole sattunut huomaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas tunnen myötähäpeää aloittajan kommentoinnista. Miksi ei saisi ilmaista itseään ulkonäöllään niinkuin parhaaksi näkee? Minä ainakin ihailin luovuutta monissa asuissa ja stailauksissa.
Eiväthän nämä itseään ilmaise, vaan juuri sitä mitä kaupalliset toimijat tai poliittiset propagandaliikkeet haluavat heidän ilmaisevan.
Reilu kolmekymppisenä miehenä voin kompata aloittajaa täysin. Koen suurta sääliä zoomereita kohtaan kun ovat kasvaneet somejen kanssa ja tollanen ääretön yksilöllisyyden ja mahdollisimman hienolta ulospäin näyttävän elämän tavoittelu on se elämän juttu. Lopulta noillekin iskee todellisyys päin kasvoja kun valtaosasta ei tulekaan räppäreitä, ig/of-malleja, influensereita tai mitään muutakaan, jonka avulla tienaisi elantonsa tekemättä oikeita töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas tunnen myötähäpeää aloittajan kommentoinnista. Miksi ei saisi ilmaista itseään ulkonäöllään niinkuin parhaaksi näkee? Minä ainakin ihailin luovuutta monissa asuissa ja stailauksissa.
Eiväthän nämä itseään ilmaise, vaan juuri sitä mitä kaupalliset toimijat tai poliittiset propagandaliikkeet haluavat heidän ilmaisevan.
Bingo! Tämä osuu oikeaan. Aivopestyjä jotkut nuoret. Tätä tässä asiassa haetaan.
Festarikansa on yksi määkivä lammaslauma, jonka jokainen jäsen luulee olevansa persoonallinen ja rohkea. Se herättää tottakait myötähäpeää, kun he eivät näytä huomaavaan omaa tilaansa.
velat on maksettava kirjoitti:
kohta sanna saa kenkää ministerin pestistä silloin hän voi keskittyä ainoastaan festarin järjestelijäksi tosin kestää n3v kun festarit kaatuu liikoihin velkoihin
Tää on ehkä surkein yritys mollatata pm:ää🤪😁😅
Vierailija kirjoitti:
Festarikansa on yksi määkivä lammaslauma, jonka jokainen jäsen luulee olevansa persoonallinen ja rohkea. Se herättää tottakait myötähäpeää, kun he eivät näytä huomaavaan omaa tilaansa.
No tulihan se lammashokemakin sieltä. Suuret ajattelijat tunnetusti käyttävät sitä 🏆
Niin, näillä festareilla ei örvelletä kännissä mutta sen sijaan vedetään huumeita. Poliisi oli ratsannut useita huumeiden käyttäjiä.