Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja tunsin myötähäpeää.
Olen 36-vuotias nainen, ja tunsin todellisen boomer-hetkeni koittaneen. Katselin kuvia Flow-festareiden kävijöistä, ja ensimmäisenä mieleen nousi että onpas naurettavaa pelleporukkaa, typerissä asuissa ollaan niin tyrkyllä kuvissa ja ollaan olevinaan tärkeitä :D
Alkoi hävettämään se uniikkiuden tavoittelu ja asujen esittely. Nii kuin oltaisiin jossain muotinäytöksessä ja niin kuin sillä olisi kenellekään mitään merkitystä mitä kelläkin on päällään.
Tuli niin turha olo näiden ihmisten puolesta, että tämmöiseenkö tuhlataan ajatusta ja resursseja. Ajatus että tuollainen porukka on sellaista, minkä kanssa minulla ei ole mitään yhteistä enkä haluakkaan että on. :D
Tämä oli tietysti aika yksipuolinen ja erittäin kärjistetty kommentti, mutta tulipahan sanottua. Boomer minussa on herännyt, eikä se ole huono asia. Koen tavoiteltavana asiana pysyä erossa ja suorastaan vastustaa nykyistä itsekeskeistä, pinnallista ja turhaa yksilökulttuuria ja mukaerikoisuuden tavoittelua.
Ennen oli kaikki paremmin. :)
Kommentit (780)
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Vierailija kirjoitti:
Flow-festareilla on "mikroaggressioista" loukkaantuvia uniikkeja lumihiutaleita, jotka tarvitsevat psykologisen hätäapupisteen sen varalta, että festarialueella esiintyy häivähdyksenomaisia sovinistisia tai rasistisia tuulahduksia.
Helpot ajat tuottavat heikkoja ihmisiä ja Flow-festarille niitä kerääntyy.
Voi kun paistaa läpi miten rankkuutta tavoitteleva jonne yrittää liikaa.
Olet unohtanut vanhan viisauden: ei mopolla mahdottomia.
Vierailija kirjoitti:
Flow-meininkiin näköjään riittää, että outfitit mätsäävät ja sitten suudellaan kameran edessä samaa sukupuolta olevaa kumppania.
Huh huh. Flow-meiningin analyysit huononee huononemistaan. Onko teitä enemmänkin vai onko tää parin joutilaan kirjoittajan tuskan parahdusta?
En oikein ymmärrä miksi tunnet myötähäpeää festarikävijöiden asuista. Sen mitä itse HS:n ja MTV uutisista näin niin ihan asiallisia ja siistejä kuteita ihmisillä oli päällään.
Enemmän minä tunnen myötähäpeää kun esimerkiksi eilen kävelin Helsingissä kadulla ja puiston reunakivetyksellä istui joukko "nuoria aikuisia" joista ainakin yhdellä oli täysin riekaleiset mustat sukkahousut ja shortsit jalassa.
Onko riekaleiset sukkahousut jotenkin HOT ja IN tänä päivänä? En ikinä pukisi sellaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Saa olla suoraan sanottuna päästään todella pahasti vialla, että diagnosoi (itselleen tuntemattomalle) ihmiselle narsismin, juurettomuuden ja sisäisen kaaoksen vain koska oma estetiikan taju ei kohtaa kyseisen henkilön kanssa. Ettet nyt kuitenkin vain heittänyt ensimmäistä kolmea sanaa, joilla itseäsi kuvailisit? Henkisesti eheä ihminen ei toisista tuolla tapaa meinaan ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Perustelet näkemyksesi siis yhteen ihmiseen, joka on edesmennyt ja pukeutui erikoisesti? Tiedän monta, jotka ovat olleet jopa tyyli-ikoneita, jotka ovat edesmeenneet, joista on puhuttu medioissa, ja ovat olleet myös henkisesti, no epävakaista vähintään. Se ei ole heidän syy, joten syyllistämien ei ole paikallaan. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos, hm, aika paljon sanottu pelkän hetkellisen asuvalinnan perusteella. Sinun ulostulosi tämän asian tiimoilta kertoo sinusta enemmän, kuin yhdenkään ihmisen vaatevalinta ikinä.
Nuoret menevät noihin vähintään yhtä paljon itse esiintymään, kuin katsomaan esitystä. Se on sellaista. Häpeävät sitten joskus vuosien päästä.

Ovatko henkiset ongelmat, esim. mt-sairaus, mielestäsi jotain hävettävää? Tai ala-arvoista? Tai jotain mikä ei "normaaliin" ihmiseen iske? Koska jos ei ole, niin kuulostaa siltä, että mielestäsi kuitenkin niin on. Ja se on hyvin surullista.
Puhut myös tyylistä ja estetiikasta. Arvaan, että mielestäsi "tyylikäs" ja "miellyttävä estetiikka" ovat klassista linjaa. Se ei tarkoita sitä, että jokin muu tyyli olisi ns. tyylitön tai epäesteettinen. Se on vain sinun mielipiteesi asiasta, ei niinkään fakta. Kuvataiteessa ja muissa voidaan jonkin verran määritellä esim. sommittelua, mutta muoti on niin nestemäinen olio, ettei sille voida antaa sääntöjä. Ja jos sommittelu ja taiteet sekä estetiikka ovat sinulle tuttuja, niin tiedät että ne säännät voi rikkoa sen jälkeen kun ne osaa - ja silloin usein syntyy todella vaikuttavaa taidetta.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret menevät noihin vähintään yhtä paljon itse esiintymään, kuin katsomaan esitystä. Se on sellaista. Häpeävät sitten joskus vuosien päästä.
Juu ja mitään sellaistahan eivät tehneet kasarinuoret, eivät tangomarkkinoiden fiftarileidit, eivät punkkarit 70-80 -luvuilla tai jupit tai tai tai..
Ja tiedätkö mitä? Kun tasapainoinen ihminen katsoo nuoruudenkuviaan, hänen huulilleen nousee lempeä ja rakastava hymy. Ei ole mitään hävettävää, päinvastoin.
Ja mistä ihmeestä sinä kuvittelet tietäväsi, kuka meni musiikin takia ja kuka ei? ULKONÄÖSTÄ? Kuinka pinnallista...
Vierailija kirjoitti:
Flow-meininkiin näköjään riittää, että outfitit mätsäävät ja sitten suudellaan kameran edessä samaa sukupuolta olevaa kumppania.
Eiköhän se ole ihan ok kaikilla festareilla vapaassa maailmassa. Ihan tangomarkkinoilta Tuskaan. Ja hyvä niin. Mieluimmin minä katson kun ihmiset pussaavat toisiaan kuin että nyrkit viuhuisivat ja veri roiskuisi. Paljon mieluimmin.
En tiedä mikä on motiivina, että ihmiset pukeutuvat vaatteisiin mitkä näyttävät mahdollisimman kauheilta ja saavat myös niiden käyttäjien näyttämään mahdollisimman kauheilta.
Eräs asuvalinta, varsin suosittu, joka aiheuttaa kuumalla ilmalla myös hankalan olivat nuo lukuisat tekonahkaiset asut tai mitä latexia olivatkaan.
Myös todella hankalia ja epäläytännöllisiä, festareilla nautittujen juomien vuoksi sattuneesta syystä pissahädän iskiessä, olivat kokohaalarit. Koko hoito joudutaan kerimään ylhäältä nilkkoihin alas.
Kiireellä ja ehkä epähygienisissä vessoissa asioidessa luulisi olevan hankalat.
Usein nimittän lattiat ovat märkiä yms. kivaa. Ja usein oma kunto hieman hutera, joka hidastaa riisumista ja vaikeuttaa vaatteen pitämistä pois likaisista paikoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Perustelet näkemyksesi siis yhteen ihmiseen, joka on edesmennyt ja pukeutui erikoisesti? Tiedän monta, jotka ovat olleet jopa tyyli-ikoneita, jotka ovat edesmeenneet, joista on puhuttu medioissa, ja ovat olleet myös henkisesti, no epävakaista vähintään. Se ei ole heidän syy, joten syyllistämien ei ole paikallaan. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos, hm, aika paljon sanottu pelkän hetkellisen asuvalinnan perusteella. Sinun ulostulosi tämän asian tiimoilta kertoo sinusta enemmän, kuin yhdenkään ihmisen vaatevalinta ikinä.
Olen eri, mutta tuo hänen tuntemansa ihminen oli vain yksi esimerkki. Tuskin hänen näkemyksensä perustuu vain yhteen ihmiseen.
Eiköhän aikuisella ihmisellä (jonka oletan hänen olevan) ole monia muitakin kokemuksia joihin näkemyksensä perustui.
Vierailija kirjoitti:
Flow-meininkiin näköjään riittää, että outfitit mätsäävät ja sitten suudellaan kameran edessä samaa sukupuolta olevaa kumppania.
Onko siinä jotain pahaa?

Usein nimittän lattiat ovat märkiä yms. kivaa. Ja usein oma kunto hieman hutera, joka hidastaa riisumista ja vaikeuttaa vaatteen pitämistä pois likaisista paikoista.Miten se SUN persettä kutittaa?? 🤣🤣
Ei kutitakaan, kunhan pohdin. Minun persettäni ei millään keinoin tungeta helteellä latexiin, se on yhtä kidutusta. Hautokoon ja hiestäköön niitä muut ihan rauhassa vaikka verille ja ruville.
Eikös täällä saa keskustella erilaisista näkökulmista?
Vai yksi ainoako on vain mahdollinen ja oikea.
Olen nimittäin itse nuorena kokenut tuon kokohaalarimuodin ja hankalampaa ei voisi olla, varsinkin kun nauttii alkoholia ja pissatilat ovat harvassa, pienet ja likaiset.
Kokemuksesta puhuin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Perustelet näkemyksesi siis yhteen ihmiseen, joka on edesmennyt ja pukeutui erikoisesti? Tiedän monta, jotka ovat olleet jopa tyyli-ikoneita, jotka ovat edesmeenneet, joista on puhuttu medioissa, ja ovat olleet myös henkisesti, no epävakaista vähintään. Se ei ole heidän syy, joten syyllistämien ei ole paikallaan. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos, hm, aika paljon sanottu pelkän hetkellisen asuvalinnan perusteella. Sinun ulostulosi tämän asian tiimoilta kertoo sinusta enemmän, kuin yhdenkään ihmisen vaatevalinta ikinä.
Olen eri, mutta tuo hänen tuntemansa ihminen oli vain yksi esimerkki. Tuskin hänen näkemyksensä perustuu vain yhteen ihmiseen.
Eiköhän aikuisella ihmisellä (jonka oletan hänen olevan) ole monia muitakin kokemuksia joihin näkemyksensä perustui.
Valkoritari tuli paikalle spleinaamaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä on motiivina, että ihmiset pukeutuvat vaatteisiin mitkä näyttävät mahdollisimman kauheilta ja saavat myös niiden käyttäjien näyttämään mahdollisimman kauheilta.
Eräs asuvalinta, varsin suosittu, joka aiheuttaa kuumalla ilmalla myös hankalan olivat nuo lukuisat tekonahkaiset asut tai mitä latexia olivatkaan.
Myös todella hankalia ja epäläytännöllisiä, festareilla nautittujen juomien vuoksi sattuneesta syystä pissahädän iskiessä, olivat kokohaalarit. Koko hoito joudutaan kerimään ylhäältä nilkkoihin alas.
Kiireellä ja ehkä epähygienisissä vessoissa asioidessa luulisi olevan hankalat.
Usein nimittän lattiat ovat märkiä yms. kivaa. Ja usein oma kunto hieman hutera, joka hidastaa riisumista ja vaikeuttaa vaatteen pitämistä pois likaisista paikoista.
Kiitos Lenita väsymättömästä holhouksestasi läpi vuosikymmenten.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret menevät noihin vähintään yhtä paljon itse esiintymään, kuin katsomaan esitystä. Se on sellaista. Häpeävät sitten joskus vuosien päästä.
Jos on kasvatettu häpeämään, niin kuin sinut ilmeisesti on, niin varmaankin. Normaali ihminen tuskin.
maestron perintö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Flowsssa korostuu nykyajan narsistinen minäkeskeisyys yhdistettynä sensitiiviseen lumihiutaleenohueen egoon.
Narsisti, sensitiivisyys ja lumihiutale mainittu! Sain analyysistä bullshit bingon.
Osui ja upposi? :D
Kalikkahullu/osui ja upposi -hullu is back.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on syytä sanoa tässä vaiheessa suoraan: tuollainen hipsterityyli tai mikä tahansa urbaani look ei ole esteettisesti kaunis eikä se tee käyttäjälleen arvoa. Leikkaukset ja vaatteiden yhteensopivuus on karmeaa. Ei ajatella asiaa pintaa syvemmältä, että pukeeko tällainen minua.
Nuo vaatteet ja tyyli on suora heijastuma ihmisen olemattomasta identiteetistä ja sieluttomuudesta.
Hyvin muotoilit sen, mitä ajattelin noita kuvia katsellessani. Varmasti siellä porukassa on ollut ihan normaalin oloisiakin ihmisiä, jotka osaavat pukeutua. Muutaman ihan tyylikkäänkin kuvan näin.
Näiden lehtien esiin nostamien kuvien asuja kritisoisin missä yhteydessä tahansa, koska ne eivät vain sovi estetiikantajuuni tai käsitykseeni siitä, miltä näyttää henkisesti eheä ihminen. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos näistä joistain paistavat.
Tulee vaan mieleen, kun entisen kotikaupunkini kadulla kulki eräs aika erikoisesti pukeutunut käärmehenkilö (RIP). Tälläkin palstalla ruodittiin sitä, kuinka tässä tapauksessa ulkonäkö todellakin kertoo henkisen puolen ongelmista. Hänen tyylinsä olisi ollut Flow-kermaa.
Perustelet näkemyksesi siis yhteen ihmiseen, joka on edesmennyt ja pukeutui erikoisesti? Tiedän monta, jotka ovat olleet jopa tyyli-ikoneita, jotka ovat edesmeenneet, joista on puhuttu medioissa, ja ovat olleet myös henkisesti, no epävakaista vähintään. Se ei ole heidän syy, joten syyllistämien ei ole paikallaan. Narsismi, juurettomuus ja sisäinen kaaos, hm, aika paljon sanottu pelkän hetkellisen asuvalinnan perusteella. Sinun ulostulosi tämän asian tiimoilta kertoo sinusta enemmän, kuin yhdenkään ihmisen vaatevalinta ikinä.
Olen eri, mutta tuo hänen tuntemansa ihminen oli vain yksi esimerkki. Tuskin hänen näkemyksensä perustuu vain yhteen ihmiseen.
Eiköhän aikuisella ihmisellä (jonka oletan hänen olevan) ole monia muitakin kokemuksia joihin näkemyksensä perustui.
Niin, siitä en tiedä, kun voin olettaa kaiken vain siitä, mitä kirjoitti. Pointtini on se, että kaikenmaailman ihmiset pukeutuvat eri tavoin, toiset minun silmiini kivasti, toiset vähemmän. Mielestäni on ylimielistä lähteä tekemimään siitä noin rankkoja diagnooseja tai analyysejä, kun ei tunne näitä ihmisiä. Kunhan vaatteita vaan katsoo. Ei tarvitse pitää niistä vaatteista. Niitä voi arvioida ja arvostella. Tuntemattoman ihmisen kutsuminen narsistiks ym. on vain rumaa. Voi toki ollakin, mutta sitä me emme tiedä pelkän festarivaatetuksen perusteella.