Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta

Hyvin te tiedätte asiat, itse en tiedä paljoakaan vaikka päivittäin laitan moikka-viestin ja hyvän yön toivotukset.

Poika aloittaa nyt 2.vuotensa yliopistossa paikkakunnalla jonne muutti opiskelujensa alettua, ihan vieras paikka jne, mutta kun halusi vaihtaa maisemaa.

Etänä ollut suurimmaksi osaksi, ei harrasta bailaamista, ei seurustele, yksin asuu.

Nyt pitäisi lisääntyä kampusopiskelun, kuulema.

Hän on nauttinut omasta rauhasta ja etäopiskelusta, ei ongelmaa kuten todennut useasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi nuorta, joilla alkoi opiskelu 2v sitten.

Toisella oli Alkuun oli edes jonkun verran lähiopintoja ja löysi kaveripiirinsä nopeastikin. Sitten alkoikin etäopiskelu ja ei ollut muiden kanssa enää pahemmin tekemisissä, ei viettänyt aikaa opiskelupaikkakunnallaan (eikä ne kaveritkaan).

Onneksi aika pian löysi seurustelukumppanin ja on ollut korona-ajan ja vielä nytkin lähinnä hänen luonaan ja muodostanut siellä uusia kaverisuhteita ja välillä lisäksi lapsuuden kodissa, vanhoja kavereita nähden. Vielä olisi opintoja jäljellä, mutta yrittää varmaan tehdä niitä paljon etänä, luultavasti käy sitten aina viikoittain vain lyhyesti opiskelupaikkakunnallaan. Eli hänellä on jo elämä muualla.

Toisella oli alkuun myös jotain lähiopintoja, mutta vähemmän ja korona siirsi aiemmin etäopintoihin. Hän löysi muutaman kaverin, mutta korona-aikaan toinen lopetti ja toinen lähti ulkomaille ja jätti opinnot tauolle. Eli kaverit hävisivät ja hän siirtyi suorittamaan lapsuuden kotiin opintoja. Tosin lapsuuden kaverit olivat hävinneet muualle, mutta sisarukset ja perhe oli seurana.

Kun edes jotain opintoja alkoi olla lähinä, niin osallistui ja pyrki olemaan muutenkin aktiivinen. Osallistua harvoihin olleisiin opiskelutapahtumiin ja toimi tutorina. Jotain kavereita sai lisää, vaikka ei se näkeminen ollut aktiivista ja tapahtumissa näki muita. Pikkuhiljaa on tutustunut joihinkin, mutta harvakseltaan niitä näkee, mutta näkee kuitenkin. Moni muu tuntuu olevan kotikaupungissaan opiskelukaupungin sijasta, joka ei auta kaverisuhteiden luomisessa. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tapailemaan mahdollista seurustelukumppania, joten enemmän sosiaalista elämää tullut sitäkin kautta.

Kummallakin lapsistamme siis opiskeluaika ei ollut tämän Koronan vuoksi mitenkään kovin sosiaalista, mutta nuo ovat selvinneet suht siedettävästi.

Toi on hyvä !

Missään nimessä ei 2-kymppisen pidä elää korona-pelossa, käsijarru pohjassa.

Seurustelu, tapaamiset, seksi, liikunta, uusien taitojen opettelu kuuluvat opiskelijaelämään.

Valmistuin kyllä aiemmin, mutta todellakin koronaa varoen elin, itse riskiryhmäläisenä ja kun sairaita läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.

Helppoa on opiskelijaelämä jos stressi tenteistä ainut huoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä menin yliopistoon opiskelemaan, en luomaan ystävyyssuhteita tai etsimään parisuhdetta. Minä olinkin jo kolmikymppinen ja niin on moni muukin opiskelija nykyisin.

Vähän sama asia kuin työelämässä. Ei siellä olla kavereita hakemassa, vaan uraa luomassa ja/tai ansaitsemassa rahaa.

Minäkin olen lähempänä kolme- kuin kaksikymppistä, ja aloitan tänä syksynä opinnot yliopistolla. Muutkin kuitenkin ihan yhtä lailla uuteen kaupunkiin, josta en tunne ketään. Eli kyllä toivon, että löydän myös kavereita ja ystäviä, ja helpoinhan niitä tässä tilanteessa on löytää yliopistolta. Näin opintojen alkuvaiheessa on muutenkin vaikeaa hahmottaa omaa tulevaa urapolkua, varsinkin humanistisilla aloilla, joten on hankala suhtautua opintoihin heti tuollaisesta uranäkökulmasta. Tässä on kuitenkin monta vuotta opintoja edessä ennen kuin urapolku alkaa hahmottua. Niille vuosille olisi tärkeää löytää myös omat sosiaaliset piirit.

Silloin kun minä aloitin opinnot, 19-vuotiaana suoraan lukiosta, oli meidän tiiviissä kaveriporukassa yksi toista tutkintoaan opiskeleva 7 vuotta muuta porukkaa vanhempi. Eikä se haitannut menoa yhtään, harvoin asiaa edes muisti (tietty en tiedä pitikö hän meitä muita kauhean lapsellisena, ainakaan ei näyttänyt sitä). Loppujen lopuksi hän alkoi seurustella yhden kurssikaverin kanssa ja ovat nyt 10v päästäkin edelleen yhdessä, pari lastakin on. Ei se ikä ole niin olennaista vaan elämäntilanne ja muut asiat. Jossain vaiheessa tuli hengattua myös perheellisten opiskelijoitten kanssa kun oli ryhmätöitä ym., mutta ymmärrettävästi heillä ei ollut halua eikä aikaa tutustua vapaa-ajalla sen enempää. Eivät he silti yksin joutuneet olemaan, aina sopi ruokalassa samaan pöytään jne.

Tietenkin nämä kokemukset ennen koronaa. Mutta mahdollista myös nyt korona-ajan jälkeen.

Kiitos rohkaisusta! Olen rehellisesti sanottuna jännittänyt opintojen aloitusta aika paljonkin tämän sosiaalisen aspektin suhteen, varsinkin kun on tullut luettua täältäkin ketjuja joissa on peloteltu, että vanhempien opiskelijoiden voi olla hankala löytää kavereita jne. Kiva siis kuulla myös vastakkaisia kokemuksia. :)

Nuori nauttii opiskelusta ja on innostunut oppimastaan uusista asioista, kokee olevansa omalla alallaan ja saa hyviä arvosanoja. Kuulostaa myös  siltä että kiertää kaikki mahdolliset bileet. Eli voisin ajatella että hyvin menee

Vierailija kirjoitti:

Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)

Toisaalta ainakin itse koen, että ikäeron merkitys pienenee mitä vanhemmaksi itse kasvaa. Juopa nelikymppisen ja kolmikymppisen välillä ei tunnu järin isolta, mutta kyllä näin kolmikymppisenä täytyy sanoa, että suurin osa itseäni kymmenen vuotta nuoremmista ihmisistä tuntuu sen verran lapsellisilta, ettei heidän kanssaan hirveästi jaksa viettää aikaa. Monet 25-vuotiaatkin ovat vielä ihan teinejä!

Minulla on yksi ystävä, joka on varmaan 23-24v., ja välillä vietän aikaa myös hänen opiskelukavereidensa tai muiden ikätoveriensa seurassa juhlissa tms, ja se on kyllä välillä vähän raastavaa - lähinnä siis jos he ovat humalassa, kuten yleensä näissä tilanteissa ovat. Varmasti ihan fiksua ja mukavaa porukkaa muuten, mutta parikymppisten kännääminen on kuitenkin monesti ihan omaa luokkaansa. Olen itsekin sen vaiheen elänyt enkä sinänsä kritisoi sitä, mutta kun on itse jo ehtinyt vähän rauhoittua ja osaa nykyään suhtautua alkoholiin eri tavalla, niin ulkopuolisen silmiin se sekoilu ei kyllä ole kaunista tai hauskaa katsottavaa.

Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä, ettei ystävien välinen ikäero useinkaan ole mikään ongelma, vaan voi päinvastoin olla suuri rikkaus. Mutta sanoisin myös, että ihmisessä tapahtuu merkittävää henkistä kypsymistä juuri 20-30 välisinä ikävuosina, ja siksi näiden ääripäiden voi olla vähän vaikea löytää samaistumispintaa toisistaan.

Siis nyt valoja päälle! Olen valmistunut aikoinaan yliopistosta erinomaisin arvosanoin kahdesta tutkinnosta, mutta kovasta opiskelusta huolimatta ne sosiaaliset kuviot oli ihan parhaita ja kuuluvat mielestäni normaaliin opiskelijaelämään. Ymmärrän todella hyvin miten kurjaa on, kun korona on vienyt mahdollisuudet tähän.

ÄlykäsTradenomi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ÄlykäsTradenomi kirjoitti:

Kuulostaa aika luuseri 'lapselta'. Eikös sinne Yliopistoon pitäisi mennä muutenkin parhaat, eliitti ihmiset ?

Ite parikymppisenä armeijan alikessuna kotiuduttuani 1997 MAKSOIN KOTIIN VUOKRAA HANTTIHOMMIA tehden enkä saanu mitään tukia. En kun muutin solukämppiin ja lopulta saavutin 22 neliön vuokrayksiön 1999.

Se kasvatti 10 000 ( kymnenentuhatta) kertaa enempi kuin korkeakoulut.

Yksikin aamu armeijan metsässä palellen 40 tunnin nukkumattomuuden jälkeen on 1000 (tuhat) kertaa pahempi kuin mikään tentti/luento/opiskelupäivä.

Ite nyt kävin "vaan" tradenomiksi TÖIDEN OHESSA ikävuosina 25-29 ja vaihdoin vaippaa kahdelle lapselleni.

Eipä ollu mun äiti itkemässä 'kestääkö poikani kantti yliopistossa, saako lellivauva ystäviä.. "

Olin jo parikymppisenä omia vanhempia vahvempi,älykkäämpi, kielitaitoisempi sekä kyky selviytyä erämäässä 100 (sata) kertainen mun vanhempien tuttavapiiriin nähden.

Ai nii joo, siinä sivussa 24 vuotiaana ostin Stadista osakkeen, opiskellessa maksoin asuntolainaa työllä.

Hävettääkö sua alkuperäinen kun lapsesi on heikko, selvästi mua (kun olin 20v) heikompi luuseri joka tarvii äidin tukea ?

Toiset vaan on vahvempia kuin toiset.

Ps. Näin kuntonyrkkeilyä maksimisykkeellä harrastavana 45-v ukkona kysyn miten hyvin lapsesi jaksaa punertaa, entä sinä äitinä juosta intervalleja ? Miten hyvin pärjäisin teille sisukkuudessa ;)

Ehkä jos äiti olis ollu enempi huolissaan miten poika kullalla menee, ei olis niin kovaa tarvetta julistaa olevansa vahvempi yksilö, kuin sinulle täysin tuntematon opiskelija. Ei hemmetti.

Edelleen: toiset on vahvempia kuin toiset. Mun äiti ehkä halusi 90-luvulla antaa tukea mulle, mutta vahvempana ja sisukkaampana kykenin ponnistamaan paremmin ilman hänen länkytyksiään.

Lue kertauksena "kotiini maksamani vuokra" Se tarkoittaa: Itse maksoin vuokrani kotiin työnteolla, asuin mutsin kaa ja hänen osuutensa tuli yhteiskunnan tuista. Kyllä se vähän söi että minä olin työssäkäyvä vuokranmaksaja - mutsi ei.

Tunsin kateutta ikäluokkani ihmisiin jotka saivat asua ilmaiseksi kotonaan vielä 20+ iässä. Minä taas tein pa$kahommia jota vihasin, jotta sain rahaa asuu mutsin kaa. Ihmisen josta ei ollut töihinkään. Muutto työtätekevänä (ei opiskelijana) solukämppiin oli edistysaskel.

No, kuten vilpittömästi lahjakkaana matemaatikkona sanon, armeijan metsäaamut 90- luvun tyyliin jatkuvalla vilulla,nälällä ja univelalla ovat oikeasti 1000 kertaa haastavampia kuin opiskelut.

Toivottavasti tämä tuntematon lellivauva ymmärtää sen.

Kurja juttu että sinulla on ollut kovaa, ja hienoa että olet siitä huolimatta ponnistanut ja pärjännyt.

Ei ne helpommalla päässeet "lellivauvat" tietenkään vertaa itseään sinuun, vaan omaan viiteryhmäänsä eli niihin jotka he tuntevat. Ja ihan hyvä niin. Eivät he ole sinulle mitään velkaa.

Et sinäkään varmaan vertaa itseäsi siihen sukupolveen jonka nuoruus meni toisessa maailmansodassa, eikä pidäkään. Siitä huolimatta kaikkea hyvää sinulle!

maisteriksi valmistunut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kyllä tiedä ketään, joka olisi nauttinut opiskeluista. Jotkut kurssit ovat mielenkiintoisia, mutta suurimmaksi osaksi homma on pakkopullaa. Hommataan tutkinto, että päästään töihin. Sosiaaliset jutut eivät kuitenkaan kuulu itse tutkinnon suorittamiseen ja siinä tarvitaan omaa proaktiivisuutta paljon, jos meinaa saada kavereita.

Minusta opiskelu oli aivan parasta. Sai nukkua pitkään, kurssivalinnat olivat todella vapaita, opin paljon uutta ja mielenkiintoista. Erityisesti nautin opiskelijaelämästä, baareissa pyörimisestä ja muista tapahtumista. En edes ole mikään sosiaalinen ja minulla oli vain pari kaveria. Totta kai sitä mieluummin nauttii kuin kärsii! Siihen kannattaa pyrkiä. Harmittaa todella paljon korona-ajan opiskelijoiden puolesta. Heiltä jää paljon kokematta. Työelämässä kaipaan opiskelua, mutta aikansa kutakin.

Sama täällä, nautin suunnattomasti kun opiskelin kauppatieteitä Lappeenrannassa, 2002-2006.

Työelämässä on näytetty enimmäkseen ovea, mutta yksityisyrittäjänä on pärjätty, ihan kohtuudella.

Mut jos näin 4- kymppisenä pitäis neuvo antaa, niin menkää ja kokeilkaa siipiä. Ottakaa mahdollisuuksista kiinni. Ei ole mitään väärää olla 1-miehen yritys.

Mut muistakaa, et elämää on muuallakin kuin Suomessa.

Suomessa viritellään epämääräisiä hankkeita maastapoistumis veroksi ja energiahinnoin savustetaan perustoimialojen yrityksiä kilpailukyvyttömyyteen.

Kannattaa käydä hakemassa oppia maailmalta.

Kaikenkaikkiaan maailma pitää sisällään myös huikean määrän mahdollisuuksia, tuotekehitystä tms. Niistä pitäis napata kiinni !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.

Kyllä aloittajan huoli on aiheellinen. Kyllä opinnoista tulisi tietyllä tavalla nauttia, vaikka opiskelu onkin suurelta osin raakaa työntekoa. Nautinto tulee siitä, että kokee olevansa oikealla alalla opinnot sujuvat, on kavereita jne. Vallankin, jos muuttaa kauas kotoa ja joutuu luomaan uudet kuviot, on tärkeää saada muutamia ystäviä. Muistan, kun itse muutin kaukaa maalta Helsinkiin opiskelemaan. Kaikki muu meni sulavasti, mutta koin itseni alussa aika yksinäiseksi. Muut opiskelijat olivat suureksi osaksi pk-seudulta, eivätkä olleet niin halukkaita tutustumaan, saatikka viettämään yhdessä vapaa-aikaa.

Itse muutin myös opintojen perässä Helsinkiin opiskelemaan. Asuin kampuksen vieressä 13 hengen solussa aluksi ja sain sieltä parhaat ja pitkäaikaisimmat ystäväni ja aviomieheni. Kyllä se ystävien saaminen on paljon itsestä kiinni.

Helppoahan se soluasumisessa on. Vai kehotatko kaikkia asumaan tuollaisissa soluissa.

Suosittelen kyllä kokeilemaan. Aikanaan vielä kaksi toisilleen tuntematonta fuksia jakoi yhteisen huoneen. Jossain 3. Vuoden vaiheilla oli mahdollista saada yhden hengen huone. Nykyisin 2 hengen huoneita ei kuulema ole.Tämä kokemus kasvattaa ihmisenä . Muut asukkaat samasta tiedekunnasta , eri pääaineen lukijoita ja eri vuosikursseja. Meitä fukseja oli 4. Olihan siellä välillä omat huonot puolensa ,mutta ikinä ei tarvinnut olla yksin ja aina pystyi kysymään neuvoa ja tukea vanhemmilta opiskelijoilta. Jotkut asui tuolla valmistumiseen asti, toiset ei kestäneet ja häipyivät heti kun sai kämpän Hoasilta. Mielestäni nykyisin soluasumista karsastetaan suotta ja seurauksena on yksinäisyys, kuulumattomuuden tunne, masennus ja muut ongelmat opinnoissa.

Mun lapsi/nuori osallistui aktiivisesti bileisiin ja löysi oikein mukavan puolison. Nyt asuvat yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.

Tämä riippuu ihan kokonaan alasta ja siitä miten sen luentoja tallennetaan. Onko demoja ja labroja vai kirjoitellaanko yksikseen esseitä

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsi/nuori osallistui aktiivisesti bileisiin ja löysi oikein mukavan puolison. Nyt asuvat yhdessä.

Juuri näin !

Bileet on ihan hyviä, useimmiten ne tapailut alkaa myös bileiden jälkeen.

Kaikenkaikkiaan nuo on parhaita, missä mahdollisimman spontaanisti tavataan muita, samaa viiteryhmää ovat.

Vierailija kirjoitti:

Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)

Kivat sulle, mutta oottehan te jo koko porukka vanhoja kääpiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.

Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?

Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.

Oma keskimmäinen aloitti yliopisto-opinnot kaksi vuotta sitten. Ennätivät pitää orientaatioviikkon ja sen tapahtumat ennenkuin meni opiskelu etäilyksi. Onneksi alaan kuuluu niin paljon harjoitustöitä, että niissä tutustui ihmisiin. Jo ensimmäisenä vuonna meni mukaan ainejärjestöön ja osakuntaan. Osakuntajutut jäi kun tuli valituksi ainejärjestön hallitukseen. Opiskelu on vaativaa ja aikaavievää ja porukka hitsautui hyvin yhteen.-siis ne, jotka osui samaan pienryhmään. Hänellä aloitti muutama hyvä lukioaikainen ystävä yhtä aikaa opinnot samassa kaupungissa, joten he ovat myös olleet toistensa tukena. Kotoa otti myös yhden lemmikin seuraksi. Ei suurempia ongelmia siis ja viime keväänä oli jo liikaakin kaikenlaista toimintaa ja tapahtumien järjestämistä.

Itsensä pitää olla aktiivinen, jotta niitä kavereita ja verkostoja saa.

Aktiivinen väärissä asiossa, ei tule valmistumaan koskaan.

Höpö höpö. Oikeasti aktiivinen ja aikaansaapa ihminen osaa käyttää aikansa tehokkaasti. Hänellä on kandinkirjoitus hyvällä mallilla kun pääsi nyt kesällä jo aloittamaan . Lisäksi harrastaa erästä urheilulajia sm-tasolla. Tulee valmistumaan alle 5 vuodessa. Pitää osata priorisoida mihin käyttää minkäkin verran aikaansa ja energiaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.

Helppoa on opiskelijaelämä jos stressi tenteistä ainut huoli.

No ei se tietenkään ollut ainoa huoli. Esimerkki vain. Sama.

Yliopisto oli ainakin rankempi introvertille, joka kaipaa vähemmän, mutta syvällisempiä ystävyyssuhteita. Näitä sentään löytyi muutamia kursseilta ja pystyi erikseen suunnitella tapaamisia. Massatapahtumissakin tuli käytyä, mutta niissä tuntui vähän teennäiseltä olla ja painottuivat juomiseen. Nyt olen ihan tyytyväisenä etätöissä ja silloin tällöin toimistolla tapaa ihmisiä. 

Paskaahan tuo opiskeluaika oli.

t: Aallon KTM

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.

Saatanan hölmö paska. Suuri(n) osa yliopisto-opinnoista ei suoraan valmista mihinkään ammattiin.

En kyllä ihmettele, että Suomesta ei tule innovaatioita tai rautaista asiantuntijuutta, jos asenne on laajemminkin tuon ylläolevan kommentoijan. Ei mitään intohimoa tai nälkää omaan elämänvalintaansa. Todella huolestuttavaa ja outoa.

Ja kaikesta mitä tekee ja mihin aikansa valitsee käyttää kyllä kannattaisi isossa kuvassa nauttia, vaikka joka sekunti ei tietenkään pelkkää iloa voi olla. Ketä varten sinä oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.

Niin, ei se haalareissa riekkuminen ole mitään opiskelua.