Lue keskustelun säännöt.
Minun piti elää yli nelikymppiseksi tajutakseni ettei hoikkuus olekaan elämän edellytys!
14.08.2022 |
Enemmän tai vähemmän olen lapsesta asti taistellut pysyäkseni hoikkana (xs/s-kokoisena). Syömishäiriökäyttäytyminen ja itseviha parin liikasentin takia erittäin tuttua.
Tällä viikolla tajusin että nyt muuten saa riittää. Ehkä siksi, etten ole koko kesänä ollut somessa. Tajusin, etten ole hoikkana sinnittelemällä välttämättä saavuttanut yhtikäs mitään, en kauneuskehuja (hoikkuutta on kyllä kommentoitu mutta ei se ole sama kuin kauneudesta kehuminen), en ystäviä, en rahaa, en seksiä). Parempi elämä olisi ollut, jos olisin suhtautunut kehoni kokoon ja muotoon paljon armollisemmin ja tajunnut ettei se ole edes ulkonäössä kaiken onnistumisen edellytys että kroppa on tasan tietyn kokoinen ja muotoinen, vaan ulkonäkö koostuu paljosta muustakin.
Iän myötä normaalipainon alarajalla sinnittely sitä paitsi tekee naaman roikkuvamman siis ikääntyneemmän näköiseksi, joten lihominen hieman on aivan hyvä asia, ellei jopa toivottavaa.
Tästä lähtien olen ajatellut olla enemmän M/38 kokoinen kuin S/34/36. Toki vaatteiden sopivuus riippuu mallista, mutta vaatekoko on silti myös identiteettikysymys, eikö.
Kommentit (104)
Ongelma ei ole painosi. Ongelma on pääkoppasi. Sen kun pistää kuntoon, niin ei tartte joka päivä stressata painosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
OlliPolli kirjoitti:
Ongelma ei ole painosi. Ongelma on pääkoppasi. Sen kun pistää kuntoon, niin ei tartte joka päivä stressata painosta.
Daa, missään kohtaa tässä keskustelussa en ole sanonut että painoni on ongelma. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No täähän se varmaan koko aloituksen pointti on. Ei hoikkuus aiheuta onnellisuuttaa, hoikkuus ei paranna mielenterveyttä, hoikkuus pelkästään ei myöskään tuo poikaystävää. Pelkän hoikkuuden tavoittelu oikeastaan estää saavuttamasta niitä oikeasti tärkeitä juttuja.
Esimerkiksi minä olen saavuttanut itselleni merkityksellisiä asioita nyt eniten kun bmi on 25 eli olen lievästi ylipainoinen. Elämäni oli kaikista surullisinta ja yksinäisintä kun BMI oli alle 20.
On myös hyvin vapauttavaa kun pääsee siitä mentaliteetista, että pitäis painaa vähemmän. 60 kilosena mietin että pitäsi painaa 55 kiloa. 55 kilosena mietin että pitäsi painaa 50 kiloa ja 50 kilosena mietin, että kyllä vois pudottaa vielä pari kiloa.
Nyt olen 68 kiloa ja olen tyytyväinen tähän. Miksi minun pitäisi laihduttaa, kun voin hyvin ja olen onnellinen? Bmi on nyt 25, mutta entä sitten? Olen ollut myös bmi 30 ja silloin olo alkoi olla jo tukala ja oman mukavuuden nimissä laitoin elämäntapani parempaan suuntaan ja olen nyt pysynyt tässä 68 kilossa monta vuotta. Tämä on paino jossa helposti pysyn ja jossa olo on myös mukava.
Vierailija kirjoitti:
OlliPolli kirjoitti:
Ongelma ei ole painosi. Ongelma on pääkoppasi. Sen kun pistää kuntoon, niin ei tartte joka päivä stressata painosta.
Daa, missään kohtaa tässä keskustelussa en ole sanonut että painoni on ongelma. Ap
No ainakaan et ole tyytyväinen painoosi, kun koko ajan siitä julkisesti kohkaat.
Sydäntä lämmittää lukea kanssanaisilta tällaisia oivalluksia. Tuohon ymmärrykseen pääseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys eikä ole helppoa kyseenalaistaa niitä malleja ja rakenteita joita länsimainen yhteiskuntamme syöttää naisille päiväkoti-iästä lähtien. Kysyy tiettyä mielenlujuutta osata nähdä rakenteiden taakse ja alkaa vaalia terveyttä ulkonäköpalvonnan (tai toisaalta liiallisen ruoan kulutuksen ja ikuisen laihdutus-itsevihakierteen) sijaan.
Olen itse vasta 20-vuotias ja kärsinyt syömishäiriöstä puolet elämästäni. Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin kuulla tällaisia ajatuksia muiden naisten suusta. Laihuuden ihannointi tappaa, anoreksialla on kaikista mielenterveyden sairauksista suurin kuolleisuusprosentti (suurempi kuin esimerkiksi masennuksella)! Olen ylpeä teistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisilla on joku tarve kilpailla keskenään, että kenelle sopii pienemmän koon vaate.
Sad
Vierailija kirjoitti:
Itse nelikymppisenä oivalsin, että jos haluan nähdä itseni elossa ja terveenä vielä eläkeiässä, on pakko tehdä elämäntapamuutos. Aloitin liikunnan ja laihdutuksen, nyt ikää 43 vuotta ja painoa pudonnut lähemmäs - 60 kg. Näytän hyvältä, olen energinen ja aikaansaava sekä voin erinomaisen hyvin.
Parempi lyhyt elämä nauttien, kuin pitkä elämä askeettisesti.
N37 100kg
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sydäntä lämmittää lukea kanssanaisilta tällaisia oivalluksia. Tuohon ymmärrykseen pääseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys eikä ole helppoa kyseenalaistaa niitä malleja ja rakenteita joita länsimainen yhteiskuntamme syöttää naisille päiväkoti-iästä lähtien. Kysyy tiettyä mielenlujuutta osata nähdä rakenteiden taakse ja alkaa vaalia terveyttä ulkonäköpalvonnan (tai toisaalta liiallisen ruoan kulutuksen ja ikuisen laihdutus-itsevihakierteen) sijaan.
Olen itse vasta 20-vuotias ja kärsinyt syömishäiriöstä puolet elämästäni. Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin kuulla tällaisia ajatuksia muiden naisten suusta. Laihuuden ihannointi tappaa, anoreksialla on kaikista mielenterveyden sairauksista suurin kuolleisuusprosentti (suurempi kuin esimerkiksi masennuksella)! Olen ylpeä teistä.
Muistakaa sitten että naiset näitä malleja ja rakenteita teille syöttää. Naiset noita Cosmopolitaneja sun muita lehtiä teille tuputtaa. Nainen on naiselle susi.
OlliPolli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sydäntä lämmittää lukea kanssanaisilta tällaisia oivalluksia. Tuohon ymmärrykseen pääseminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys eikä ole helppoa kyseenalaistaa niitä malleja ja rakenteita joita länsimainen yhteiskuntamme syöttää naisille päiväkoti-iästä lähtien. Kysyy tiettyä mielenlujuutta osata nähdä rakenteiden taakse ja alkaa vaalia terveyttä ulkonäköpalvonnan (tai toisaalta liiallisen ruoan kulutuksen ja ikuisen laihdutus-itsevihakierteen) sijaan.
Olen itse vasta 20-vuotias ja kärsinyt syömishäiriöstä puolet elämästäni. Mikään ei tee minua iloisemmaksi kuin kuulla tällaisia ajatuksia muiden naisten suusta. Laihuuden ihannointi tappaa, anoreksialla on kaikista mielenterveyden sairauksista suurin kuolleisuusprosentti (suurempi kuin esimerkiksi masennuksella)! Olen ylpeä teistä.
Muistakaa sitten että naiset näitä malleja ja rakenteita teille syöttää. Naiset noita Cosmopolitaneja sun muita lehtiä teille tuputtaa. Nainen on naiselle susi.
Hmm minusta tuntuu siltä että naisia ennemminkin vituttaa jos nainen on hoikka ja he suhtautuvat siksi tympeämmin kuin jos on pyöreämpi. Saa nähdä miten suhtautuminen muuttuu kun en ole enää xs-kokoinen vaan medium. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaan heräsin nelikymppisenä. Olen keskivertoa pidempi ja vaatekokoni on L. Sain pitkään kettuilua itseäni yli kymmenenkin cm lyhyemmiltä naisilta, kun he käyttävät kokoa S tai M. Olen aikanaan kärsinyt syömishäiriöstä ja ollut alipainoinen. Siksi tuo L koosta huutelu tuntui pahalta. Vaikka nämä S/M kokoisetkaan eivät mitään anorektikkoja olleet vaan ihan peruskroppaisia lyhyitä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hoikkana pysyminen saa naamaa roikkumaan, mutta jos jojoilee painon kanssa niin varmasti alkaa naama ja kaikki muutkin paikat roikkua.
Äläpä muuta virka.
T: geenilotossa voittanut luontaisesti laiha 40+ nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää mistä syystä on alapeukutettu tätä. Ap
Minä alapeukutin tämän lauseen takia:
"hoikkuutta on kyllä kommentoitu mutta ei se ole sama kuin kauneudesta kehuminen"
Aloitus koski sitä, ettet mielestäsi ole koskaan ollut tarpeeksi hoikka. Sitten kun sinua kehutaan hoikkuudesta, alat saat itkupotkut siitä, ettei sinua kehuta kauneudesta. Luuletko, että kaikkia muita kehutaan kauneudesta?
Olet ruma ihminen sisältä. Siitä et pääse eroon koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Oivalsit väärin. Itse asiassa täysin väärin. 100% väärin.
Oletko nähnyt lihavaa 80-90 vuotiasta ihmistä?
Hoikkuus nimenomaan on elämän edellytys.
Asun tavallisessa senioritalossa. Eli ei ole mikään hoitokoti tai palvelutalo.
Meillä löytyy asukkaista aika lihaviakin.
Ja ovat iältään liki 80v tai sen yli reilusti. Kaksi hyvin lihavaa asukasta on 92v ja 93v, molemmat naisia.
Montakin jotka ovat 70- 80v joilla on ylipainoa 15- 30 kg.
Olen tuon kokoinen, mitä nyt aiot olla. Tiedän siis, että koko 38 ei vastaa enää nykyisin kokoa M vaan S, tietty joitain poikkeuksia on. M-koko vastaa enemmänkin kokoa 40-42 nykyisin. Osassa vaatteita tämä lukeekin suoraan.
Niin ja hyvä muistaa sekin, että esimerkiksi 7v, 130 cm ja 19 kg kasvupyrähdyksessä oleva lapsi käyttää toisinaan vaatteissa jo kokoa XS. Aikuinen nainen nykyään S koossa tarkoittaa yleensä tosi lyhyttä ja lapsivartaloista.
Eli tässä ketjussa haetaan oikeutusta herkuttelulle ja lihomiselle.
Ja sitte haetaan tekoniveliä parinkymmenen vuoden päästä.
Minulle tuli vähän huijattu olo, kun tajusin, että elämä ylipainoisena ei olekaan ollut yhtään kurjempaa kuin hoikkana tai normaalipainoisena. Olen siis lihonut parin viime vuoden aikana normaalipainoisesta ylipainoiseksi. Olen nyt 40-vuotias, ja teini-ikäni osui 90-luvun loppuun, jolloin ihailtiin äärimmäistä hoikkuutta. Tämä on jättänyt jälkensä minäkuvaani ja itsetuntooni niin, että olen aina pitänyt itseäni liian lihavana, vaikka en sitä siis ole ollut kuin vasta aivan viime vuosina. Näin jälkikäteen harmittaa, miten paljon olen käyttänyt aikaa ulkonäköni murehtimiseen ja kiusannut itseäni kaikenlaisilla typerillä dieeteillä. Nyt lihottuani ole huomannut, että terveyteni, hyvinvointini ja onnellisuuteni ei liity juuri mitenkään painooni vaan aivan muihin asioihin elämässäni. Voin hyvin, kun ei ole liikaa työstressiä, parisuhteessa menee hyvin, on aikaa harrastuksille, vakaa taloudellinen tilanne ja hyviä ystävyyssuhteita.
Kuvittelin aiemmin, että ylipaino tarkoittaa automaattisesti sitä, että kaikenlainen liikkuminen on vaivalloista ja että koko ajan on tukala olo, väsyttää, hikoiluttaa ja henkeä ahdistaa. Tällä tavallahan "entistä elämää" laihdutuskertomuksissa aina kuvataan. Mietin, että onko tässä suuriakin yksilöllisiä eroja vai liioitellaanko ylipainon haittoja kertomuksissa. Minä en nimittäin tunnista kuvauksista itseäni ollenkaan. Verenpaineeni ja veriarvoni ovat erinomaiset, olen muutenkin aivan terve, ja fyysinen kuntoni on ikäryhmässäni keskitasoa parempi. Vaatevalintoihin ylipaino jonkin verran vaikuttaa, mutta en ehkä hoikempanakaan tämän ikäisenä enää välittäisi käyttää paljastavia ja tiukkoja vaatteita.