Lue keskustelun säännöt.
Minun piti elää yli nelikymppiseksi tajutakseni ettei hoikkuus olekaan elämän edellytys!
14.08.2022 |
Enemmän tai vähemmän olen lapsesta asti taistellut pysyäkseni hoikkana (xs/s-kokoisena). Syömishäiriökäyttäytyminen ja itseviha parin liikasentin takia erittäin tuttua.
Tällä viikolla tajusin että nyt muuten saa riittää. Ehkä siksi, etten ole koko kesänä ollut somessa. Tajusin, etten ole hoikkana sinnittelemällä välttämättä saavuttanut yhtikäs mitään, en kauneuskehuja (hoikkuutta on kyllä kommentoitu mutta ei se ole sama kuin kauneudesta kehuminen), en ystäviä, en rahaa, en seksiä). Parempi elämä olisi ollut, jos olisin suhtautunut kehoni kokoon ja muotoon paljon armollisemmin ja tajunnut ettei se ole edes ulkonäössä kaiken onnistumisen edellytys että kroppa on tasan tietyn kokoinen ja muotoinen, vaan ulkonäkö koostuu paljosta muustakin.
Iän myötä normaalipainon alarajalla sinnittely sitä paitsi tekee naaman roikkuvamman siis ikääntyneemmän näköiseksi, joten lihominen hieman on aivan hyvä asia, ellei jopa toivottavaa.
Tästä lähtien olen ajatellut olla enemmän M/38 kokoinen kuin S/34/36. Toki vaatteiden sopivuus riippuu mallista, mutta vaatekoko on silti myös identiteettikysymys, eikö.
Kommentit (104)
Et ole erikoinen. 70 prosenttia suomalaisista ajattelee samalla tavalla kuin sinä. Ylipaino on muutenkin muodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nelikymppisenä oivalsin, että jos haluan nähdä itseni elossa ja terveenä vielä eläkeiässä, on pakko tehdä elämäntapamuutos. Aloitin liikunnan ja laihdutuksen, nyt ikää 43 vuotta ja painoa pudonnut lähemmäs - 60 kg. Näytän hyvältä, olen energinen ja aikaansaava sekä voin erinomaisen hyvin.
En halua masentaa, mutta ikänsä terveellisesti elänyt, tupakoimaton, säännöllisesti urheileva ja terveellisesti syövä ystäväni sairastui juuri 40+ iässä syöpään. Tuuripeliä näköjään elintavoista riippumatta.
Kyse on todennäköisyyksistä.
Jos otetaan 100 000 yksilön otanta X, joka elää terveellisesti ja vastaavasti 100 000 yksilön otanta Y, joka elää kuten tavan toppahousu elää (= eineksillä ja muulla roskalla) niin molemmissa ryhmissä on kaikenlaisia sairauksia mutta ryhmässä X niitä on vähemmän.
Oliko tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty?
Ymmärrän tilastot, mutta ne ei lohduta sitä terveellisesti elänyttä mutta kuitenkin syöpään sairastunutta.
Voi sitä sen verran lohduttautua, että ainakin teki parhaansa.
Terveellisesti syövä on tosin sikäli häilyvä käsite, että lähes jokainen luulee syövänsä terveellisesti ja silti markettien hyllyt ovat täynnä kaikenlaista ihmisen tappavaa roskaa.
Jos sinulla on mitään eineksiä tai muuta ylimääräistä myrkkyä jääkaapissasi niin et sinä silloin syö terveellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
Ap
Kerronpa vielä aiheesta että olen kyllä elämässäni käynyt moneen otteeseen psykologilla / terapeutilla eikä siitä mitään ihmeellistä apua ikinä ole ollut. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
Ap
Hyvä jos se onnistuu ilman apua, aika monelle terapiasta on kuitenkin hyötyä. Syömishäiriö on yleensä pitkä prosessi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perussairauteni eivät tahdo pysyä hallinnassa hoidosta ja lääkityksestä huolimatta, joten keskityn siihen mihin voin eli pitämään painon aisoissa. Lääkärinkin kanssa asiasta on keskusteltu ja sanoi, ettei liian painon mukanaan raahaaminen ainakaan auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
ApKerronpa vielä aiheesta että olen kyllä elämässäni käynyt moneen otteeseen psykologilla / terapeutilla eikä siitä mitään ihmeellistä apua ikinä ole ollut. Ap
No ei tietenkään ole. Päinvastoin niistä on hirvittävää haittaa. Puida ja velloa omissa ongelmissa. Aivan älytöntä touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan oikeilla jäljillä, olen itse taistellut saman asian kanssa. Eri asia jos on terveydellistä vaaraa ylipainosta, niin sitten tietysti kannattaa laihduttaa. Itse nyt lähempänä viittäkymppiä, ja jos rasvat menevät liian alas, kasvot valahtavat ja sitä rasvaa onkin sitten vaikeaa ellei mahdotonta saada luonnollisin keinoin takaisin. Eli jos ihan ulkonäköä vaan ajattelee niin pieni pyöreys jopa parempi tämän ikäisille.
Vierailija kirjoitti:
Perussairauteni eivät tahdo pysyä hallinnassa hoidosta ja lääkityksestä huolimatta, joten keskityn siihen mihin voin eli pitämään painon aisoissa. Lääkärinkin kanssa asiasta on keskusteltu ja sanoi, ettei liian painon mukanaan raahaaminen ainakaan auta.
Voisiko ruokavaliosta olla apua? Tässä ei tosin lääkärit pysty auttamaan. Lääkärit osaavat määrätä lääkkeitä ja joskus hoitaa sairauksia. Terveydestä he ei eivät ymmärrä mitään. Sairauksista joskus jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nelikymppisenä oivalsin, että jos haluan nähdä itseni elossa ja terveenä vielä eläkeiässä, on pakko tehdä elämäntapamuutos. Aloitin liikunnan ja laihdutuksen, nyt ikää 43 vuotta ja painoa pudonnut lähemmäs - 60 kg. Näytän hyvältä, olen energinen ja aikaansaava sekä voin erinomaisen hyvin.
En halua masentaa, mutta ikänsä terveellisesti elänyt, tupakoimaton, säännöllisesti urheileva ja terveellisesti syövä ystäväni sairastui juuri 40+ iässä syöpään. Tuuripeliä näköjään elintavoista riippumatta.
Kyse on todennäköisyyksistä.
Jos otetaan 100 000 yksilön otanta X, joka elää terveellisesti ja vastaavasti 100 000 yksilön otanta Y, joka elää kuten tavan toppahousu elää (= eineksillä ja muulla roskalla) niin molemmissa ryhmissä on kaikenlaisia sairauksia mutta ryhmässä X niitä on vähemmän.
Oliko tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty?
Ymmärrän tilastot, mutta ne ei lohduta sitä terveellisesti elänyttä mutta kuitenkin syöpään sairastunutta.
Voi sitä sen verran lohduttautua, että ainakin teki parhaansa.
Terveellisesti syövä on tosin sikäli häilyvä käsite, että lähes jokainen luulee syövänsä terveellisesti ja silti markettien hyllyt ovat täynnä kaikenlaista ihmisen tappavaa roskaa.
Jos sinulla on mitään eineksiä tai muuta ylimääräistä myrkkyä jääkaapissasi niin et sinä silloin syö terveellisesti.
Taidat itse syödä epäterveellisesti kun noin ahdistaa muidenkin syöminen. Oot täynnä agressiota. Miksi sulla tälläinen pakkomielle, eikö mies kotona anna huomiota.
Minä syön mitä haluan ja saan mieheltä ihanaa huomiota joka päivä, ei synny pakkomielteitä, eikä taarvii vertailla itseä muihin pakonomaisesti. Sulla on paha olo, pyydä sun mieheltä ihana hieronta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
ApHyvä jos se onnistuu ilman apua, aika monelle terapiasta on kuitenkin hyötyä. Syömishäiriö on yleensä pitkä prosessi.
Voin kertoa myös että minulla on paljon merkittävämpiäkin häiriöitä kuin mitkä suoraan syömiseen liittyy. Sinä taas vaikutat ihmiseltä joka repii mielihyvää siitä että anonyymisti netissä diagnosoi muita syömishäiriöisiksi terapian tarpeessa oleviksi. Toimitko livenä samoin? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nelikymppisenä oivalsin, että jos haluan nähdä itseni elossa ja terveenä vielä eläkeiässä, on pakko tehdä elämäntapamuutos. Aloitin liikunnan ja laihdutuksen, nyt ikää 43 vuotta ja painoa pudonnut lähemmäs - 60 kg. Näytän hyvältä, olen energinen ja aikaansaava sekä voin erinomaisen hyvin.
En halua masentaa, mutta ikänsä terveellisesti elänyt, tupakoimaton, säännöllisesti urheileva ja terveellisesti syövä ystäväni sairastui juuri 40+ iässä syöpään. Tuuripeliä näköjään elintavoista riippumatta.
Kyse on todennäköisyyksistä.
Jos otetaan 100 000 yksilön otanta X, joka elää terveellisesti ja vastaavasti 100 000 yksilön otanta Y, joka elää kuten tavan toppahousu elää (= eineksillä ja muulla roskalla) niin molemmissa ryhmissä on kaikenlaisia sairauksia mutta ryhmässä X niitä on vähemmän.
Oliko tarpeeksi yksinkertaisesti selitetty?
Ymmärrän tilastot, mutta ne ei lohduta sitä terveellisesti elänyttä mutta kuitenkin syöpään sairastunutta.
Voi sitä sen verran lohduttautua, että ainakin teki parhaansa.
Terveellisesti syövä on tosin sikäli häilyvä käsite, että lähes jokainen luulee syövänsä terveellisesti ja silti markettien hyllyt ovat täynnä kaikenlaista ihmisen tappavaa roskaa.
Jos sinulla on mitään eineksiä tai muuta ylimääräistä myrkkyä jääkaapissasi niin et sinä silloin syö terveellisesti.
Taidat itse syödä epäterveellisesti kun noin ahdistaa muidenkin syöminen. Oot täynnä agressiota. Miksi sulla tälläinen pakkomielle, eikö mies kotona anna huomiota.
Minä syön mitä haluan ja saan mieheltä ihanaa huomiota joka päivä, ei synny pakkomielteitä, eikä taarvii vertailla itseä muihin pakonomaisesti. Sulla on paha olo, pyydä sun mieheltä ihana hieronta.
Minä olen mies. Ja sen lisäksi tiedän, mistä puhun.
Itse olen taas ollut aina ylipainoinen. Aina kun olen saanut otettua itseäni niskasta kiinni ja laihdutettua normaaleihin mittoihin, on elämänlaatuni ja mielialani ollut parempi kuin koskaan. Valitettavasti olen kuitenkin heikko ja lihonut aina takaisin. Elämä on ikävää lihavana, masentunutta, hiottavaa ja yksinäistä. Onnetonta. En edes viitsi katsoa enää ihmisiä silmiin, koska minulla on lihavuuden pienentämät siansilmät ja olen oksettava. Vielä pitäisi kerran jaksaa se laihdutus.. sitten en antaisi lihoa itseni enää koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse nelikymppisenä oivalsin, että jos haluan nähdä itseni elossa ja terveenä vielä eläkeiässä, on pakko tehdä elämäntapamuutos. Aloitin liikunnan ja laihdutuksen, nyt ikää 43 vuotta ja painoa pudonnut lähemmäs - 60 kg. Näytän hyvältä, olen energinen ja aikaansaava sekä voin erinomaisen hyvin.
En halua masentaa, mutta ikänsä terveellisesti elänyt, tupakoimaton, säännöllisesti urheileva ja terveellisesti syövä ystäväni sairastui juuri 40+ iässä syöpään. Tuuripeliä näköjään elintavoista riippumatta.
On osin tuuripeliä mutta tosi paljon pystyy myös itse vaikuttamaan. Eikä suhtkoht terveellisesti eläminen ole mitään kurjaa kituuttamista, joita tarvitsisi jälkikäteen surra! Liikunta on kivaa kun löytää oman lajin, ja terveellinen ruoka hyvää kunhan ei ole turruttanut makuaistiaan sokerilla ja pikaruoalla. Oikeassa ruoassa on niin paljon laajempi skaala erilaisia makuja! Eikä myöskään tarvitse lähteä siitä ettei ikinä syö mitään makeaa, juhlissa voi hyvin ottaa kakkua ja arjessakin, mutta pieni suklaapatukka sen 200g levyn tai megapussin sijasta, ja silti pysyä hoikkana.
On terveellistä selitellä itselleen, kun jokin suju. Mutta turha meille selitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
ApHyvä jos se onnistuu ilman apua, aika monelle terapiasta on kuitenkin hyötyä. Syömishäiriö on yleensä pitkä prosessi.
Voin kertoa myös että minulla on paljon merkittävämpiäkin häiriöitä kuin mitkä suoraan syömiseen liittyy.
Sinä taas vaikutat ihmiseltä joka repii mielihyvää siitä että anonyymisti netissä diagnosoi muita syömishäiriöisiksi terapian tarpeessa oleviksi. Toimitko livenä samoin? Ap
Pakonomainen painoindeksin kyttääminen ei ole normaalia. Ja ihan aidosti halusin auttaa ja tarjota terapiaa, koska tuttavapiirissä on syömishäiriötaustaa.
Peiliin katsomisella tarkoitin sitä, että on tyytyväinen itseensä eikä kyttää jotain tiettyä kokoa. Painoindeksini on 21 ja käytän XS/S kokoa, ei pelkät luvut kerro mitään. En mieti syömisiä (pitää syödä riittävästi jos tfeenaa), enkä ole koskaan ollut dieetillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoikkuus ei ole elämän edellytys mutta kyllä jokaisen pitäisi pyrkiä pysymään normaalipainossa.
Aivan turhaa, sillä ei todellakaan SAAVUTA mitään, kuten ap sanoi. On ihan ok olla esim. 5-10 kg yli bmi:n normaalipainon ylärajan.
No joo, tosin mielestäni hoikka on alle 20 bmi. 20-25 normaali.
ApJatkan vielä että tähän asti olen tavoitellut alle 19 painoindeksiä, nyt ajattelen että alle 22 on Ok. Ja saan syödä paljon paljon vapaammin se tavoite huomioon ottaen kuin aiempi. Ap
Kuulostaa syömishäiriöltä, jos tavoittelee jotain tiettyä painoindeksiä. Itse siis treenaan ja olen 168 cm ja 60kg (käytän XS/S koon vaatteita). Peili kertoo totuuden, turhaan tuijottaa jotain painoindeksiä?
Niinhän se onkin häiriintynyttä. Mutta peiliin katsominen ei auta jos myös kehonkuva on häiriintynyt. Olen nyt kesän aikana lihonut 51 kg -> 54 kg ja peiliin katsoessa näytän jo mielestäni miltei lihavalta, vaikka minkään mittarin mukaan en ole. Ap
Eli sinulla on syömishäiriö. Kannattaa mennä terapiaan.
Miksi minun pitäisi lihottaa terapeutin tilipussia kun edistyn asioissani ominkin avuin?
ApHyvä jos se onnistuu ilman apua, aika monelle terapiasta on kuitenkin hyötyä. Syömishäiriö on yleensä pitkä prosessi.
Voin kertoa myös että minulla on paljon merkittävämpiäkin häiriöitä kuin mitkä suoraan syömiseen liittyy.
Sinä taas vaikutat ihmiseltä joka repii mielihyvää siitä että anonyymisti netissä diagnosoi muita syömishäiriöisiksi terapian tarpeessa oleviksi. Toimitko livenä samoin? Ap
Pakonomainen painoindeksin kyttääminen ei ole normaalia. Ja ihan aidosti halusin auttaa ja tarjota terapiaa, koska tuttavapiirissä on syömishäiriötaustaa.
Peiliin katsomisella tarkoitin sitä, että on tyytyväinen itseensä eikä kyttää jotain tiettyä kokoa. Painoindeksini on 21 ja käytän XS/S kokoa, ei pelkät luvut kerro mitään. En mieti syömisiä (pitää syödä riittävästi jos tfeenaa), enkä ole koskaan ollut dieetillä.
Koetko olevasi itse joka asiassa normaali? Oletko niin kokematon ja yksinkertainen että kuvittelet terapian ratkaisevan kaikkien kaikki ongelmat? Ap
Pääasia on, että ihmisellä on hyvä olla omassa kehossaan. Anoreksia on sairaus. Luulen, että monet instassa olevat naiset sairastavat syömishäiriötä.
Voin kuvitella, mitä helvettä elämä on bulimian tai anoreksian kanssa.
Pitää arvostaa omaa normaaliutta ja sitä, että on onnellinen normaalipainoinen. Vaikka välillä tulee vaateongelmia, kun mikään ei näytä hyvältä. Se on kuitenkin pientä.
Vierailija kirjoitti:
Pääasia on, että ihmisellä on hyvä olla omassa kehossaan. Anoreksia on sairaus. Luulen, että monet instassa olevat naiset sairastavat syömishäiriötä.
Voin kuvitella, mitä helvettä elämä on bulimian tai anoreksian kanssa.
Pitää arvostaa omaa normaaliutta ja sitä, että on onnellinen normaalipainoinen. Vaikka välillä tulee vaateongelmia, kun mikään ei näytä hyvältä. Se on kuitenkin pientä.
Elämä on hyvää ja ihanaa, kun voi istahtaa kahville ja nauttia leivoksen tai jäätelön kyytipojaksi tarvitsematta miettiä, mitä se tekee vyötärölle.
Ruoka ja juoma on muutenkin yksi ihmisen elämän suuria nautintoja kohtuudella nautittuna.
Miksi tuijotat ahdistuneena peiliin. Etkö hyväksy itseäsi. Sairasta! Miehesikö sua haukkuu
Oma mieheni rakastaa ja haluaa minua - syön mitä haluan