Mikä vaivaa ihmistä, joka on todella lahjakas monella osa-alueella ja korkea äo, mutta on vapaaehtoisesti kouluttamaton?

Sitä sanotaan alisuoriutumiseksi. Mutta enpä tiedä, onko se termi ihan reilu. Miksi yhteiskunnan portailla kiipeäminen on se suoriutumisen mittari? Jospa onkin sen verran älykäs, että ymmärtää onnellisuuden hyvään elämään piilevän ihan jossain muussa? 

Akateemisissa ammateissa ei ole mitään kiinnostavaa. Duunariammateista moni on stressitöntä ja voi työt jättää työpaikalle. Mä tunnen yhden huippuälykkään, jolla tosiaan on korkeakoulututkinto huippuarvosanoin ja hän tekee työtä, johon pääsee lyhyellä koulutuksella. Syy on tämä, hän ei halua olla ihmisten kanssa tekemisissä ja hänellä ei ole rahan tarvetta keskiluokkaista elämään kummempaan.  Vaimonsa tienaa aika hyvin. He elävät onnellisena edullisella alueella luonnon lähellä. 

"When I was 5 years old, my mother always told me that happiness was the key to life. When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up. I wrote down 'happy'. They told me I didn't understand the assignment, and I told them they didn't understand life."

- John Lennon

Mun ex poikkis oli tuollainen. Oikeasti superälykäs, mutta ei vaan viitsinyt. Laiska. Hyvä yo-todistus. Ei keskittymisvaikeuksia, ennemminkin päin vastoin. Tuo saamattomuus alkoi mua harmittaa ja erottiin. Aina vaan oli kiinnostunut harrastuksestaan.

Opiskeli yliopistossakin vuoden, mutta keskeytti. Jotain tietotekniikkaa ja ohjelmointia. Sai hyviä arvosanoja siellä, muttei vaan viitsinyt jatkaa.

Teki melkoisia hanttihommia 20 vuotta.

Nykyään hänellä on menestyvä firma. Kehitti sen harrastuksensa pohjalta. Mutta tuo harrastus ei ole sama, mitä fanaattisesti harrasti seurustelumme aikana.

Järki kertoo miten oravanpyörään kannattaa suhtautua?

Ehkä se on niin fiksu, ettei tarvitse muiden arvonantoa.

Joskus tuntuu, että tietyntyyppisiä kilpailuhenkisiä suorittajia häiritsee suunnattomasti, kun joillekin elämä ei olekaan peliä jossa voitetaan tai hävitään. En tiedä onko kyse enemmän siitä, että tämän vuoksi kaikkia ei pääse virallisesti voittamaan vai siitä, että omien elämänarvojen kyseenalaistaminen tuntuu niin epämiellyttävältä. Siksi, että ne on otettu itse kyseenalaistamatta ja annettuina.

Vierailija kirjoitti:

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ihka oikea luuseri kolmella mt-diagnoosilla. Kesken on jäänyt kolme koulua (kauppis, kokkipuoli ammattikoulussa ja iltalukio).

En vain pärjää. Tai siis pärjään tiettyyn pisteeseen asti. Lukiossa välttelin matematiikan tunteja viimeiseen asti - siis niin viimeiseen, että ehdin kirjoittaa englannin ja historian (molemmista Eximian).

En halua avata lapsuuttani enkä nuoruuttani, mutta sen verran kerron, ettei minulla ollut ketään. Ympärillä oli alkoholismia, individualismia, välinpitämättömyyttä. Kotona sain kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja sitten myöhemmin samaa myös koulussa. Ei ollut ystäviä, ei sukulaisia, ei ketään johon luottaa.

Toiset on sellaisia, että heille tulee halu ja tarmo päästä pois. Ja he pääsevät ja opiskelevat pitkälle ja menestyvät. Toiset taas sortuu huonoon seuraan ja päihteisiin ja heidän elämänsä on alamäkeä loppuun asti.

Minä olen väliinputoaja. Pelokas, ujo, traumaattinen, nainen. Ei juoppo, ei narkkari, ei menestyjä, ei mikään.

Minä vain kellun meren aallokossa, ajopuista kyhätyn lautan päällä. Ympärillä ei ole mitään, ja horisontissa siintää valot ja kaupunkien siluetit. Yhteiskunta ja elämä ja oravanpyörä on siellä. Samoin ystävät, elämän merkittävät päivät, saavutukset, pienet onnistumisten hetket.

Joskus ohitseni vilahtaa toinen lautta. Nostetaan kättä ja mennään toistemme ohi. Yleensä ne toiset löytävät jossain lohtaa rantaan, ja elämälleen tarkoituksen.

Ja lopulta vain minä jään kellumaan yksin.

Sinussa olisi ainesta kirjailijaksi! Hyvin tyylikäs on tekstisi.

Tuohan on tosi tyypillistä, eikä mitään outoa ja poikkeavaa. Älykäs näkee systeemeistä ns. läpi, eikä välttämättä ole motivoitunut leikkimään niissä mukana. Yliopistot, rahakkaat duunit, hierarkiat ym. näyttäytyvät vain keskinkertaisuuksien keskenäisenä kerhona ja jos ei ole erityistä paloa esim. jonkin tietyn alan tutkijaksi, miksi vaivautua? Älykäs kykenee halutessaan luomaan itselleen sellaisen todellisuuden missä viihtyy ilman valmiiksi määriteltyä ja tampattua polkua ja ulkoista palkintosysteemiä.

Musiikki vei, pinnasin koulusta ja menin musaluokkaan soittelemaan, jos ajettiin sieltä ulos,

menin kotiin soittamaan, ja sitten kaikki ne naiset, vilisen maailmalla, en opistoissa.

Koulutus, höpöhöpö.

Tuollaista puhetta, kuten aloittaja,  on kuulunut yhä useammin.

Korkeasti kouluttautuneiden fasadit ovat alkaneet halkeilla. Ja tämä johtuu kohtaanto ongelmasta ja palkasta.

Koulutus ei sellaisenaan takaa työpaikkaa hyvällä, tai edes kohtuullisella palkalla. Varsinkin, jos ottaa vielä huomioon vastuun, jota kannat.

Vierailija kirjoitti:

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ihka oikea luuseri kolmella mt-diagnoosilla. Kesken on jäänyt kolme koulua (kauppis, kokkipuoli ammattikoulussa ja iltalukio).

En vain pärjää. Tai siis pärjään tiettyyn pisteeseen asti. Lukiossa välttelin matematiikan tunteja viimeiseen asti - siis niin viimeiseen, että ehdin kirjoittaa englannin ja historian (molemmista Eximian).

En halua avata lapsuuttani enkä nuoruuttani, mutta sen verran kerron, ettei minulla ollut ketään. Ympärillä oli alkoholismia, individualismia, välinpitämättömyyttä. Kotona sain kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja sitten myöhemmin samaa myös koulussa. Ei ollut ystäviä, ei sukulaisia, ei ketään johon luottaa.

Toiset on sellaisia, että heille tulee halu ja tarmo päästä pois. Ja he pääsevät ja opiskelevat pitkälle ja menestyvät. Toiset taas sortuu huonoon seuraan ja päihteisiin ja heidän elämänsä on alamäkeä loppuun asti.

Minä olen väliinputoaja. Pelokas, ujo, traumaattinen, nainen. Ei juoppo, ei narkkari, ei menestyjä, ei mikään.

Minä vain kellun meren aallokossa, ajopuista kyhätyn lautan päällä. Ympärillä ei ole mitään, ja horisontissa siintää valot ja kaupunkien siluetit. Yhteiskunta ja elämä ja oravanpyörä on siellä. Samoin ystävät, elämän merkittävät päivät, saavutukset, pienet onnistumisten hetket.

Joskus ohitseni vilahtaa toinen lautta. Nostetaan kättä ja mennään toistemme ohi. Yleensä ne toiset löytävät jossain lohtaa rantaan, ja elämälleen tarkoituksen.

Ja lopulta vain minä jään kellumaan yksin.

Tässähän kysyttiin korkean äo:n ihmisiä eli jos välttelit matematiikan tunteja et kuulu joukkoon. Mielenterveyden ongelmat useimmilla kai kuitenkin syynä, että alisuoriutuu elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on tosi tyypillistä, eikä mitään outoa ja poikkeavaa. Älykäs näkee systeemeistä ns. läpi, eikä välttämättä ole motivoitunut leikkimään niissä mukana. Yliopistot, rahakkaat duunit, hierarkiat ym. näyttäytyvät vain keskinkertaisuuksien keskenäisenä kerhona ja jos ei ole erityistä paloa esim. jonkin tietyn alan tutkijaksi, miksi vaivautua? Älykäs kykenee halutessaan luomaan itselleen sellaisen todellisuuden missä viihtyy ilman valmiiksi määriteltyä ja tampattua polkua ja ulkoista palkintosysteemiä.

Naulan kantaan. Itselläni on takana useampi tutkinto, äo erittäin korkea ja merkittävä ura hyvine palkkoineen. Jätin sen kaiken kyllästyttyäni.

Opiskelin vielä yhden tutkinnon matalapalkka-alalle ja tällä hetkellä tuntuu siltä että näin on hyvä. Tienaan tällä hetkellä noin neljäsosan siitä mitä voisin, mutta kun ei raha ja status kiinnosta. Nyt työt jäävät työpaikalle, se on minulle helppoa ja voin käyttää vapaa-aikani miten tykkään.

Kulmia on kohoteltu ratkaisulleni ja merkitseviä katseita vaihdettu, mutta en piittaa niistä. 

Muotivastaus, mutta valitettavasti tositarina: Vaikea ADHD (tai ADD). Kiitos kysymästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on tosi tyypillistä, eikä mitään outoa ja poikkeavaa. Älykäs näkee systeemeistä ns. läpi, eikä välttämättä ole motivoitunut leikkimään niissä mukana. Yliopistot, rahakkaat duunit, hierarkiat ym. näyttäytyvät vain keskinkertaisuuksien keskenäisenä kerhona ja jos ei ole erityistä paloa esim. jonkin tietyn alan tutkijaksi, miksi vaivautua? Älykäs kykenee halutessaan luomaan itselleen sellaisen todellisuuden missä viihtyy ilman valmiiksi määriteltyä ja tampattua polkua ja ulkoista palkintosysteemiä.

Naulan kantaan. Itselläni on takana useampi tutkinto, äo erittäin korkea ja merkittävä ura hyvine palkkoineen. Jätin sen kaiken kyllästyttyäni.

Opiskelin vielä yhden tutkinnon matalapalkka-alalle ja tällä hetkellä tuntuu siltä että näin on hyvä. Tienaan tällä hetkellä noin neljäsosan siitä mitä voisin, mutta kun ei raha ja status kiinnosta. Nyt työt jäävät työpaikalle, se on minulle helppoa ja voin käyttää vapaa-aikani miten tykkään.

Kulmia on kohoteltu ratkaisulleni ja merkitseviä katseita vaihdettu, mutta en piittaa niistä. 

Tulee eräs tuttuni mieleen,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ihka oikea luuseri kolmella mt-diagnoosilla. Kesken on jäänyt kolme koulua (kauppis, kokkipuoli ammattikoulussa ja iltalukio).

En vain pärjää. Tai siis pärjään tiettyyn pisteeseen asti. Lukiossa välttelin matematiikan tunteja viimeiseen asti - siis niin viimeiseen, että ehdin kirjoittaa englannin ja historian (molemmista Eximian).

En halua avata lapsuuttani enkä nuoruuttani, mutta sen verran kerron, ettei minulla ollut ketään. Ympärillä oli alkoholismia, individualismia, välinpitämättömyyttä. Kotona sain kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja sitten myöhemmin samaa myös koulussa. Ei ollut ystäviä, ei sukulaisia, ei ketään johon luottaa.

Toiset on sellaisia, että heille tulee halu ja tarmo päästä pois. Ja he pääsevät ja opiskelevat pitkälle ja menestyvät. Toiset taas sortuu huonoon seuraan ja päihteisiin ja heidän elämänsä on alamäkeä loppuun asti.

Minä olen väliinputoaja. Pelokas, ujo, traumaattinen, nainen. Ei juoppo, ei narkkari, ei menestyjä, ei mikään.

Minä vain kellun meren aallokossa, ajopuista kyhätyn lautan päällä. Ympärillä ei ole mitään, ja horisontissa siintää valot ja kaupunkien siluetit. Yhteiskunta ja elämä ja oravanpyörä on siellä. Samoin ystävät, elämän merkittävät päivät, saavutukset, pienet onnistumisten hetket.

Joskus ohitseni vilahtaa toinen lautta. Nostetaan kättä ja mennään toistemme ohi. Yleensä ne toiset löytävät jossain lohtaa rantaan, ja elämälleen tarkoituksen.

Ja lopulta vain minä jään kellumaan yksin.

Tässähän kysyttiin korkean äo:n ihmisiä eli jos välttelit matematiikan tunteja et kuulu joukkoon. Mielenterveyden ongelmat useimmilla kai kuitenkin syynä, että alisuoriutuu elämässä.

Höpsö olet. Kaikki älykkäät eivät todellakaan ole kiinnostuneita matikasta.

Vierailija kirjoitti:

Sitä sanotaan alisuoriutumiseksi. Mutta enpä tiedä, onko se termi ihan reilu. Miksi yhteiskunnan portailla kiipeäminen on se suoriutumisen mittari? Jospa onkin sen verran älykäs, että ymmärtää onnellisuuden hyvään elämään piilevän ihan jossain muussa? 

Tämä. Onko se onnistumista juosta elämänsä kilpaa oravanpyörässä suorituksesta toiseen. Ehkä se on sitä keskivertoihmiselle joka on aivopesty kasvatustieteen opein juoksemaan yhä lujempaa seuraavalla kierroksella, seulasta seuraavaan.

Älykäs omistaa elämänsä sille mitä pitää tärkeänä. Ehkä jättää tarkoituksella valjastamatta älynsä yhteiskunnan hyötykäyttöön.

Tiedän kaksi tällaista tyyppiä, molemmat huippuälykkäitä, toinen teki kokeita kännissä lukiossa, sai silti aina kympin. Toinen ei menny edes lukioon, ka olis peruskoulussa ollu 10 luokkaa, jos ei olis alkanut pinnaamaan. Kummankin kohdalla epäilen jonkunlaista keskittymishäiriötä taustalla, joita ei siihen maailmanaikaan vielä oikein tutkittu eikä tunnettu, eikä varsinkaan osattu epäillä oppilalla , joka oli niin lahjakas ja tiedollisesti omaa luokkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on tosi tyypillistä, eikä mitään outoa ja poikkeavaa. Älykäs näkee systeemeistä ns. läpi, eikä välttämättä ole motivoitunut leikkimään niissä mukana. Yliopistot, rahakkaat duunit, hierarkiat ym. näyttäytyvät vain keskinkertaisuuksien keskenäisenä kerhona ja jos ei ole erityistä paloa esim. jonkin tietyn alan tutkijaksi, miksi vaivautua? Älykäs kykenee halutessaan luomaan itselleen sellaisen todellisuuden missä viihtyy ilman valmiiksi määriteltyä ja tampattua polkua ja ulkoista palkintosysteemiä.

Mulla tämä! Myöskin monilahjakkaana on vaikea päättää mitä lahjoistaan keskittyisi kehittämään. Itseäni kiinnostaa niin moni asia että olen jämähtänyt kaikessa siihen vähän keskinkertaista paremmalle mutta ei kuitenkaan superhyvälle tasolle - kuitenkin on selvää että lahjakkuuteni riittäisi huipulle jos keskittyisin (ADD ei auta...). Mieheni sen sijaan on rumpali, häntä on teinistä asti kiinnostanut vain rumpujen soitto ja hän on kehittynyt siinä ammattilaiseksi. En ole koskaan kokenut sellaista motivaatiota oppia tietty asia joka kestäisi vuosikausia.

Ja toisaalta olen onnellinen näin, mulla on ihana mies ja lapset ja aikaa heille ja itselleni. Kunnianhimo puuttuu kokonaan ja olen vähään tyytyväinen.

Krooninen kipu, migreeni, autoimmuunisairaus, depressio/mielensairaus, psykosomaattinen sairaus, huono itsetunto, ADHD/ADD, diagnosoimaton borrelioosi tai sairaus mikä vie opiskelukyvyn, tuntematon sairaus mikä vie opiskelukyvyn, heikot tukikudokset jotka laskevat opiskelukykyä mutta ei niin heikot että saisi diagnoosin geneettisestä sairaudesta, keskivertoa herkempi hermosto muttei tarpeeksi yliherkkä että saisi neurologisen diagnoosin, nuoruuden tai viime vuosien trauma joka on aiheuttanut hermostollisen ongelman joka vie opiskelukyvyn, kunnianhimottomuus, ei kiinnostusta opiskella vuosia akateemista tutkintoa pelkän akateemisen tutkinnon tähden, lannistavat vanhemmat, sosiaalinen ahdistus, diagnosoimaton vamma/sairaus..

Syitä voi olla monia ja ne kasautuvat päällekkäin