Nyt on muotia omien rajojen vetäminen. Mietin, meneekö se välillä itsekkyyden puolelle?

Olen itse tällainen myös jonka rajat on helppo ylittää ja sitten kun niitä joskus koitan laittaa, voi tulla ylilyöntejäkin.

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekkyys pahasta noissakaan tilanteissa? Missä sanotaan, että ihminen on jotain velkaa toisille (satuolennot sikseen)?

On pahasta. Jos synnytät lapsen tai otat lemmikin, niin mukana seuraa vastuu. Ei auta olla itsekäs, vaan toinen on huomioitava. Lapseton ja lemmikitön sinkku on oikea valinta itsekkäälle.

Mä ainakin vedin rajat ns. ystävälle, joka käyttäytyi kuin vihamies: haukkui, mitätöi, pyysi anteeksi, haukkui taas ja mitätöi, öykkäröi mulle kännissä. Tämä henkilö vaan valitti, että käytän valtaa, kun en halua olla tekemisissä. Kun ensimmäisiä kertoja haukkui ja mitätöi, aloin itkemään viestien jälkeen. Sitten vedin rajat sille, mitä mulle saa sanoa ja miten saa mua kohdella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on nämä "oman näköisen elämän" eläjät. Eli toisin sanoen hyvin itsekkäät vastuuta karttavat aikuiset. Tämä "rajojen vetäminenkään" ei ole mitään muuta kuin aikuiselle kuuluvan vastuun välttelyä.

Ihmettelen, miksi omannäköisen elämän eläjät ärsyttää. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että onko kriitikko päässyt itse elämään omannäköistä elämää. Eikös se olisi kaikille paras vaihtoehto, sen sijaan, että joku muu määrittelee, miten elät?

Olen kerran kuullut selityksen, mielestäni ihan täysijärkisenä pitämältäni ihmiseltä, että kukaan ei oikeasti halua elää omannäköistä elämää, vaan ihmiset tekevät sitä nostaakseen itsensä jalustalle. Oikeasti siis tekisi mieli ostaa se omakotitalo, mutta halutaan olla parempia kuin muut, niin asutaankin asuntoautossa, vaikkei huvittaisi. Jos joku on vielä nelikymppisenä hevari niin kyseessä ei tietenkään ole ihmisen aito oma elämäntapa, vaan halu näyttää muille olevansa niin erikoinen. Tai jos ei hanki lapsia, niin sekin tehdään sen takia, että päästäisiin näpäyttämään lapsellisia sen sijaan, että aidosti halutaan elää lapsetonta elämää. Jos joku harrastaa lenkkeilyn tai salin sijaan japanilaista teeseremoniaa ja etiopilaista keittiötä, sekään ei lähde omista mielenkiinnon kohteistaan vaan näyttämisen halusta.

Tämä henkilö ilmeisesti koki kaiken omasta elämästään poikkeavan jonkinlaisena kritiikkinä itseään ja valintojaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko itsekkyys pahasta noissakaan tilanteissa? Missä sanotaan, että ihminen on jotain velkaa toisille (satuolennot sikseen)?

On pahasta. Jos synnytät lapsen tai otat lemmikin, niin mukana seuraa vastuu. Ei auta olla itsekäs, vaan toinen on huomioitava. Lapseton ja lemmikitön sinkku on oikea valinta itsekkäälle.

Itsekkyys on lisääntymisen edellytys.

ohis

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tämähän on arvokysymys. Minun arvoihin kuuluu, että toisista, erityisesti heikommista, pidetään huolta.

Onhan sellainenkin yhteiskunta toki mahdollinen, että vaivaiset ja hankalat tapaukset heitetään kalliolta alas

Jaa näinkö mustavalkoista se on, että muita vaihtoehtoja ei ole kuin nämä?

Suomessa ei ketään heitetä mistään alas. Me työssäkäyvät maksetaan veroja joilla järjestetään pahoivoiville katto pään päälle, mielenterveyspalveluita ja muita apuja. Että kyllä täällä mielestäni hyvin huolehditaan ihmisistä.

Mistä sinä pulla luulet, että nuo ongelmat kumpuavat, johon maksetaan verorahoilla apua? Siellä ovat yleensä ne, joita perhe ja kaverit eivät ole auttaneet. Esim. se seinävaate, jolle vanhemmilla ei koskaan ollut aikaa. Mikäli perheissä olisi lapsille aikaa ja kaverisuhteet syvällisiä kuin ennen vanhaan, eikä pinnallisia kuin nykyään, niin verorahoilla ei tarvitsisi "auttaa" ihan tavallisissa asioissa, jotka ennen kuuluivat vaikkapa ystävien välisiin keskusteluihin. Ennen ei tarvinnut esittää täydellistä tullakseen hyväksytyksi, vaan kaverin kanssa saattoi vuorotellen jakaa vaikeuksia ja kokemuksia. Kuuntelija oli kaveri, ei tarvittu Kelan tukemaa terapiaa maksamaan kuuntelijaa. Nykyajassa on todella paljon pielessä.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on nämä "oman näköisen elämän" eläjät. Eli toisin sanoen hyvin itsekkäät vastuuta karttavat aikuiset. Tämä "rajojen vetäminenkään" ei ole mitään muuta kuin aikuiselle kuuluvan vastuun välttelyä.

Ihmettelen, miksi omannäköisen elämän eläjät ärsyttää. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että onko kriitikko päässyt itse elämään omannäköistä elämää. Eikös se olisi kaikille paras vaihtoehto, sen sijaan, että joku muu määrittelee, miten elät?

Olen kerran kuullut selityksen, mielestäni ihan täysijärkisenä pitämältäni ihmiseltä, että kukaan ei oikeasti halua elää omannäköistä elämää, vaan ihmiset tekevät sitä nostaakseen itsensä jalustalle. Oikeasti siis tekisi mieli ostaa se omakotitalo, mutta halutaan olla parempia kuin muut, niin asutaankin asuntoautossa, vaikkei huvittaisi. Jos joku on vielä nelikymppisenä hevari niin kyseessä ei tietenkään ole ihmisen aito oma elämäntapa, vaan halu näyttää muille olevansa niin erikoinen. Tai jos ei hanki lapsia, niin sekin tehdään sen takia, että päästäisiin näpäyttämään lapsellisia sen sijaan, että aidosti halutaan elää lapsetonta elämää. Jos joku harrastaa lenkkeilyn tai salin sijaan japanilaista teeseremoniaa ja etiopilaista keittiötä, sekään ei lähde omista mielenkiinnon kohteistaan vaan näyttämisen halusta.

Tämä henkilö ilmeisesti koki kaiken omasta elämästään poikkeavan jonkinlaisena kritiikkinä itseään ja valintojaan kohtaan.

Onhan niitä syitä. Sekin on syy, että harrastaa sitä missä kukaan koulukiusaava luokkalainen ei tule vastaan. Sellainenkin syy saa olla.

Ei se rajojen vetäminen noin mustavalkoista ole. Tottakai voi auttaa, mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka olettavat, että heidännpuolestaan tehdään kaikki. On lista lukemattomista pikku palveluista, joita tyyppi olettaa ilman muuta olevansa oikeutettu keneltä tahansa: tee mun puolestä tää, hanki mulle tota, nää sotkut jäi nyt tähän,mut sähän siivoot,jooko, kerää mulle talven marjat kun sä kuitenkin käyt siellä metsässä, jne.jne.jne. Rajan veto aikuisissa ystävyyssuhteissa tarkoittaa, ettei kaverisi ole isäsi/äitisi/palvelijasi tai lakeijasi. Yhtälaulls tämä mutku-mä-haluun tyyppi on itsekäs, ja saa olla, ei siinä mitään, mutta ne vaatimukset vaan ei mee läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen on nämä "oman näköisen elämän" eläjät. Eli toisin sanoen hyvin itsekkäät vastuuta karttavat aikuiset. Tämä "rajojen vetäminenkään" ei ole mitään muuta kuin aikuiselle kuuluvan vastuun välttelyä.

Ihmettelen, miksi omannäköisen elämän eläjät ärsyttää. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että onko kriitikko päässyt itse elämään omannäköistä elämää. Eikös se olisi kaikille paras vaihtoehto, sen sijaan, että joku muu määrittelee, miten elät?

Olen kerran kuullut selityksen, mielestäni ihan täysijärkisenä pitämältäni ihmiseltä, että kukaan ei oikeasti halua elää omannäköistä elämää, vaan ihmiset tekevät sitä nostaakseen itsensä jalustalle. Oikeasti siis tekisi mieli ostaa se omakotitalo, mutta halutaan olla parempia kuin muut, niin asutaankin asuntoautossa, vaikkei huvittaisi. Jos joku on vielä nelikymppisenä hevari niin kyseessä ei tietenkään ole ihmisen aito oma elämäntapa, vaan halu näyttää muille olevansa niin erikoinen. Tai jos ei hanki lapsia, niin sekin tehdään sen takia, että päästäisiin näpäyttämään lapsellisia sen sijaan, että aidosti halutaan elää lapsetonta elämää. Jos joku harrastaa lenkkeilyn tai salin sijaan japanilaista teeseremoniaa ja etiopilaista keittiötä, sekään ei lähde omista mielenkiinnon kohteistaan vaan näyttämisen halusta.

Tämä henkilö ilmeisesti koki kaiken omasta elämästään poikkeavan jonkinlaisena kritiikkinä itseään ja valintojaan kohtaan.

Onhan niitä syitä. Sekin on syy, että harrastaa sitä missä kukaan koulukiusaava luokkalainen ei tule vastaan. Sellainenkin syy saa olla.

Kiusaajaan törmäämisen välttäminen ei ole itsensä jalustalle nostamista, vaan ihan fiksu syy olla harrastamatta paikassa/ryhmässä, josta koituu ongelmia ja pahaa mieltä.

Paitsi tietysti tämän keskustelukumppanini mielestä olisi ollut itsensä nostamista jalustalle, jos haluaa harrastaa vaikka sen jalkapallon sijaan nukketeatteria.

Vierailija kirjoitti:

Ei se rajojen vetäminen noin mustavalkoista ole. Tottakai voi auttaa, mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka olettavat, että heidännpuolestaan tehdään kaikki. On lista lukemattomista pikku palveluista, joita tyyppi olettaa ilman muuta olevansa oikeutettu keneltä tahansa: tee mun puolestä tää, hanki mulle tota, nää sotkut jäi nyt tähän,mut sähän siivoot,jooko, kerää mulle talven marjat kun sä kuitenkin käyt siellä metsässä, jne.jne.jne. Rajan veto aikuisissa ystävyyssuhteissa tarkoittaa, ettei kaverisi ole isäsi/äitisi/palvelijasi tai lakeijasi. Yhtälaulls tämä mutku-mä-haluun tyyppi on itsekäs, ja saa olla, ei siinä mitään, mutta ne vaatimukset vaan ei mee läpi.

Just näin. Mulla oli kimppakämppä ystäväni kanssa. Sovittiin, että hoidan imuroinnin, kun ystävällä on astma ja imuroin aina, kun hän ei ole kotona, sekä tuuletan samalla. Tämä on ihan järkevä jousto.

No, tämähän meni sitten siihen, että minä siivoan aivan kaiken. Joka kerta. Syynä se, että kämppistä väsyttää töiden jälkeen, minähän olen nyt hetken aikaa työtön ja töiden alettua jaksan siivota, koska ei mun työ voi olla kuormittavaa. Tämä ei ole järkevä jousto.

Siivosin, koska oli yksinkertaisesti pakko, jos ei halua asua p4skaläävässä, jossa tavaroihin ei ole koskettu 6kk aikana lainkaan, vaan kaikki pinnat ovat täynnä ja jostain kohtaa kulkee polku lattian poikki rojun keskeltä. Jätin siivoamatta keittiön kuukaudeksi ja saatiin sellainen banaanikärpäslauma sinne, että sen hävittämiseen meni toinen kuukausi.

Rajan vedin pystyyn siinä vaiheessa, kun kuvioihin astui ystäväkämppiksen poikaystävä, ja minun olisi pitänyt siivota heidän tekemät sotkut mm. pohjaan palaneet ruokakokeilut. Tämä on ihan totaalinen joustamisesta kieltäytymisen paikka.

Mielenosoituksellisesti kämppis halusi, että muutetaan omiin osoitteisiin. Sopi, erinomaisesti. Karma tuntuu kuitanneen, koska tämä ihana poikaystävä osoittautui jumalattomaksi sikailijaksi, ja nyt ystäväni tehtävä on siivota 24/7, kun mies levittelee vaan rojujaan.

Varmaan heidän asunto on kamala kaaos.

Yksi merkityksellisen elämän peruspilari on yhteisöön kuuluminen ja osallistuminen. Se on hyvä tiedostaa siinä, kun etsii itseään ja vaikka asettaa niitä rajoja. Ei kannata liikaa itseään eristää, se tekee helposti onnettomaksi.

Vastauksena voiko rajojen asettaminen olla liian itsekästä... rajat on hyvä tunnistaa ja se jaksaminen. Itseään ei pidä näännyttää, ei edes läheisen vuoksi. Tervettä tasapainoa on hyvä tavoitella.

Omat lapset menee aina kaiken ja kaikkien muiden edelle. Omia lapsia täytyy jaksaa kuunnella ja tukea. Aikuiset ihmiset, olkoon kuinka läheisiä tahansa, etsikööt avun vaikka ammattiauttajalta. Eli voi kieltäytyä, jos kerta kaikkiaan tuntuu siltä, että omat resurssit ei enää siihen riitä.

Vedin itseni niin piippuun, että toipumisessa meni vuosia. Minusta rajat kannattaa vetää mielummin ennemmin kuin myöhemmin eikä minusta sillä ole väliä mihin tai kehen joustaminen liittyy. Ihmisestä on paljon enemmän hyötyä ja iloa läheisille ja lapsille hyvinvoivana ja loppujen lopuksi on yhteiskunnan tehtävä ottaa koppi, jos kukaan muu ei pysty auttamaan apua tarvitsevaa ihmistä.

Kukaan ei onnittele omien rajojen ylittämisestä siinä vaiheessa, kun työkyky ja terveys alkaa kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi merkityksellisen elämän peruspilari on yhteisöön kuuluminen ja osallistuminen. Se on hyvä tiedostaa siinä, kun etsii itseään ja vaikka asettaa niitä rajoja. Ei kannata liikaa itseään eristää, se tekee helposti onnettomaksi.

Terveeseen yhteisöön, josta eivät terveet rajat eristäkään. Ja jotkut kyllä viihtyvät parhaiten erakkoina.

Ei rajojen vetäminen ole mitenkään "muotia", se on sama asia kuin kyky arvostaa itseään, pitää puolensa ja osata sanoa EI silloin kun tarvitsee. Joillekin se on helppoa, jotkut oppivat sen vasta kantapään kautta kun ovat uupuneet muiden vaatimusten alle.