Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1420)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vinkunaa. Jos kerran mummo haluaa maksaa, niin hänellä on täysi oikeus ostaa ihan mitä haluaa. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta maksella niitä kamoja lapsenlapselleen ja jos ei kelpaa, niin tyttäresi voi niistä kieltäytyä.
Esim. meidän suvussa omassa kodissa tarvittavia tavaroita on tullut ennalta joulu- ja synttärilahjoina odottamaan sitä omaan kotiin muuttoa ja itsekin on osteltu kesätyörahoista tarvittavia ja mieleisiä tavaroita. Sinun tenavasi on valinnut ottaa lahjana jotain rääsää, mitä sillä hetkellä on halunnut, ei ole joko tehnyt kesätöitä ja iltatöitä, tai on humputellut nekin rahat menemään ja nyt sitten kiukuttaa kun ei mummolta saakaan lypsettyä tarkalleen sitä mitä sattuu haluamaan.
Aika paljon mummo tossa auttaa, kun ylipäätään maksaa nuo tavarat ja ihan toimivilta kapineilta kuulostavat. Varmaankin valitsee laatua kun tuntee sinut ja tyttäresi ja tietää että kivat, kalliit glitterit menee käytännöllisyyden ohi. Varsi-imurissakaan ei se akku loputtomiin kestä, johdollinen on huomattavasti pitkäikäisempi. Mummo ei varmaan halua olla ostamassa uutta varsi-imuria ihan joka vuosi.
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Tuollaiselle mummolle teettäisin synttärilahjaksi ylisuuren, vesipesua kestämättömän olohuoneen maton Tom of Finland -kuosilla ja odottaisin, miten mummo ottaa sen kiitollisena vastaan. Käyn sitten aina katsomassa, että matto on paikoillaan ja kuuntelen mummon kiitokset. Kallis lahja, kyllähän siitä pitää olla kiitollinen.
Olet vastenmielinen ihminen - tai et ihminen lainkaan.
Kummallinen reaktio ihan tavalliseen asiaan. Onko aina pakko vastata pahuudella hyvään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Täysin samaa mieltä. Ja itsekeskeinen nykysukupolvi alapeukuttaa.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tässä
mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.
Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.
Miksi tämän mummon täytyisi ehkä aatteensa vastaisesti ostaa kertakäyttöroinaa, sekä ilmastopäästöjä ja lisätä maailman resurssien tuhlaamista. Muutenkin ylikulutus kaikkine pikamuoteineen ja muine kertakäyttötuotteineen, kuten Ikean ja muut vastaavat kalusteet suuri on suuri ongelma.
Ei ole mummun pakko ostaa yhtään mitään. Mutta on mitätöivää julistaa, että nämä minä ostan ja niiden on kelvattava, muuten saat olla ilman. Yhtään neuvotteluvaraa ei ilmeisesti ole ollut.
Ap ja tytär tekivät ihan oikein. Mummo laskee rahojaan, ja tyttö sai aloittaa itselleen mieluisasti sisustetussa asunnossa opintonsa. Win win. Eikö?
No, tytär on ehkä nyt tyytyväinen, mutta Ap taitaa olla katkera, kun omilla rahoillaan joutui tyttärensä ostokset kustantamaan. Ei kai Ap olisi muuten tänne tuota alkuperäistä valitusviestiä kirjoittanutkaan.
Ap suree törkeän sukulaisensa käytöstä. Todennäköisesti tuollaista jyräämistä ja rajattomuutta ja vallankäyttöä on joutunut katselemaan vuosia.
Se tuntuu todella pahalta kun se kohdistuu nyt omaan lapseen. Minä panin vastaavassa vaiheessa välit heti poikki.
Perunkirjoituksessa on sitten kiva mennä taas lämmittelemään välejä vainajan kanssa.
Miksi, jos hänestä on vain haittaa ollut eläessään?
Haittaa? No et sinäkään kovin tarpeelliselta ihmiseltä vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Se nuori nyt ei asu samassa asunnossa kymmeniä vuosia. Mummon haluama sohva voi olla sellainen, että se täyttää koko huoneen. Harvalla on aina sellainen tilanne, että uuden asunnon voi valita olemassa olevien huonekalujen koon mukaan.
Tuttuni osti kalliin edestä täytettävän pyykkikoneen itselleen. Vuoden päästä hänelle tuli muutto ja uusi asunto oli sellainen, että pyykkikone ei mahtunut kylppäriin edes karmeja purkamalla. Hän joutui ostamaan itselleen uuden päältä täytettävän pyykkikoneen ja myymään edellisen, josta ei käytettynä tietenkään saanut edes puolta ostohinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.
Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.
Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vinkunaa. Jos kerran mummo haluaa maksaa, niin hänellä on täysi oikeus ostaa ihan mitä haluaa. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta maksella niitä kamoja lapsenlapselleen ja jos ei kelpaa, niin tyttäresi voi niistä kieltäytyä.
Esim. meidän suvussa omassa kodissa tarvittavia tavaroita on tullut ennalta joulu- ja synttärilahjoina odottamaan sitä omaan kotiin muuttoa ja itsekin on osteltu kesätyörahoista tarvittavia ja mieleisiä tavaroita. Sinun tenavasi on valinnut ottaa lahjana jotain rääsää, mitä sillä hetkellä on halunnut, ei ole joko tehnyt kesätöitä ja iltatöitä, tai on humputellut nekin rahat menemään ja nyt sitten kiukuttaa kun ei mummolta saakaan lypsettyä tarkalleen sitä mitä sattuu haluamaan.
Aika paljon mummo tossa auttaa, kun ylipäätään maksaa nuo tavarat ja ihan toimivilta kapineilta kuulostavat. Varmaankin valitsee laatua kun tuntee sinut ja tyttäresi ja tietää että kivat, kalliit glitterit menee käytännöllisyyden ohi. Varsi-imurissakaan ei se akku loputtomiin kestä, johdollinen on huomattavasti pitkäikäisempi. Mummo ei varmaan halua olla ostamassa uutta varsi-imuria ihan joka vuosi.
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Tuollaiselle mummolle teettäisin synttärilahjaksi ylisuuren, vesipesua kestämättömän olohuoneen maton Tom of Finland -kuosilla ja odottaisin, miten mummo ottaa sen kiitollisena vastaan. Käyn sitten aina katsomassa, että matto on paikoillaan ja kuuntelen mummon kiitokset. Kallis lahja, kyllähän siitä pitää olla kiitollinen.
Olet vastenmielinen ihminen - tai et ihminen lainkaan.
Kummallinen reaktio ihan tavalliseen asiaan. Onko aina pakko vastata pahuudella hyvään?
Mutta tuo matto on juuri sellainen, minkä itselleni haluaisin. Miten kukaan voi pahastua, jos ostan lahjaksi sellaista, mistä minä itse pidän? Ei saa olla kiittämätön eikä lahjahevosen suuhun katsota. Kumma, miten ne säännöt muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.
Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.
Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣
Mummohan halusi ostaa laadukkaan sängyn, joka kestää pitkään. En ymmärrä, miksi naurat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Huonekaluissa muotokieli ja kuosit vanhentuvat, vaikka ne olisivat kuinka pitkäikäisiä. Se mikä näyttää nyt hyvältä on 10-15 vuoden päästä elähtänyttä ja vanhanaikaista, ja sitten menee useampi vuosikymmen ennen kuin se alkaa ehkä näyttää taas hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tässä
mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.
Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.
Miksi tämän mummon täytyisi ehkä aatteensa vastaisesti ostaa kertakäyttöroinaa, sekä ilmastopäästöjä ja lisätä maailman resurssien tuhlaamista. Muutenkin ylikulutus kaikkine pikamuoteineen ja muine kertakäyttötuotteineen, kuten Ikean ja muut vastaavat kalusteet suuri on suuri ongelma.
Ei ole mummun pakko ostaa yhtään mitään. Mutta on mitätöivää julistaa, että nämä minä ostan ja niiden on kelvattava, muuten saat olla ilman. Yhtään neuvotteluvaraa ei ilmeisesti ole ollut.
Ap ja tytär tekivät ihan oikein. Mummo laskee rahojaan, ja tyttö sai aloittaa itselleen mieluisasti sisustetussa asunnossa opintonsa. Win win. Eikö?
No, tytär on ehkä nyt tyytyväinen, mutta Ap taitaa olla katkera, kun omilla rahoillaan joutui tyttärensä ostokset kustantamaan. Ei kai Ap olisi muuten tänne tuota alkuperäistä valitusviestiä kirjoittanutkaan.
Ap suree törkeän sukulaisensa käytöstä. Todennäköisesti tuollaista jyräämistä ja rajattomuutta ja vallankäyttöä on joutunut katselemaan vuosia.
Se tuntuu todella pahalta kun se kohdistuu nyt omaan lapseen. Minä panin vastaavassa vaiheessa välit heti poikki.
Perunkirjoituksessa on sitten kiva mennä taas lämmittelemään välejä vainajan kanssa.
Miksi, jos hänestä on vain haittaa ollut eläessään?
Haittaa? No et sinäkään kovin tarpeelliselta ihmiseltä vaikuta.
Sinä et sitäkään vähää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme vinkunaa. Jos kerran mummo haluaa maksaa, niin hänellä on täysi oikeus ostaa ihan mitä haluaa. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta maksella niitä kamoja lapsenlapselleen ja jos ei kelpaa, niin tyttäresi voi niistä kieltäytyä.
Esim. meidän suvussa omassa kodissa tarvittavia tavaroita on tullut ennalta joulu- ja synttärilahjoina odottamaan sitä omaan kotiin muuttoa ja itsekin on osteltu kesätyörahoista tarvittavia ja mieleisiä tavaroita. Sinun tenavasi on valinnut ottaa lahjana jotain rääsää, mitä sillä hetkellä on halunnut, ei ole joko tehnyt kesätöitä ja iltatöitä, tai on humputellut nekin rahat menemään ja nyt sitten kiukuttaa kun ei mummolta saakaan lypsettyä tarkalleen sitä mitä sattuu haluamaan.
Aika paljon mummo tossa auttaa, kun ylipäätään maksaa nuo tavarat ja ihan toimivilta kapineilta kuulostavat. Varmaankin valitsee laatua kun tuntee sinut ja tyttäresi ja tietää että kivat, kalliit glitterit menee käytännöllisyyden ohi. Varsi-imurissakaan ei se akku loputtomiin kestä, johdollinen on huomattavasti pitkäikäisempi. Mummo ei varmaan halua olla ostamassa uutta varsi-imuria ihan joka vuosi.
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Tuollaiselle mummolle teettäisin synttärilahjaksi ylisuuren, vesipesua kestämättömän olohuoneen maton Tom of Finland -kuosilla ja odottaisin, miten mummo ottaa sen kiitollisena vastaan. Käyn sitten aina katsomassa, että matto on paikoillaan ja kuuntelen mummon kiitokset. Kallis lahja, kyllähän siitä pitää olla kiitollinen.
Olet vastenmielinen ihminen - tai et ihminen lainkaan.
Kummallinen reaktio ihan tavalliseen asiaan. Onko aina pakko vastata pahuudella hyvään?
Hyvään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No myykää ne mööpelit ja ostakaa mieluisat tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Huonekaluissa muotokieli ja kuosit vanhentuvat, vaikka ne olisivat kuinka pitkäikäisiä. Se mikä näyttää nyt hyvältä on 10-15 vuoden päästä elähtänyttä ja vanhanaikaista, ja sitten menee useampi vuosikymmen ennen kuin se alkaa ehkä näyttää taas hyvältä.
Aikoinaan, kun muutin poikaystävän kanssa yhteen 1980-luvulla, meille tarjottiin mummulan kai 70-luvun sohvaryhmää. Isovanhemmat halusi ostaa uuden, kun se viininpunertava tekonahka oli hiostava istua. En suostunut ja he taisi siitä suutahtaa. Se olisi ollut hyvin kestävä, meni pitkälle 2000-luvun puolelle. Olisin siis joutunut sietämään sitä 20 vuoden ajan. Miehen sukulaiset tarjosi meille kylmässä ulkovarastossa olleita puista ruokailuryhmää ja isoäidin kutomia mattoja. Ei me otettu niitäkään vaan ostettiin mieleiset huonekalukaupasta pankkilainalla. En halua, että oma kotini on sisustettu jonkun vanhoilla huonekaluilla, jotka ei enää kelpaa niiden omistajallekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.
Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.
Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣
Mummohan halusi ostaa laadukkaan sängyn, joka kestää pitkään. En ymmärrä, miksi naurat.
Selittäkää sille mummolle, että nyt opiskellaan ja sitten vasta sisustetaan kalliilla kalusteilla.
Ei niitä huonekaluja kukaan roudaa ympäri Suomea. Päätyvät Tori.fi:iin.
Täällä muutama opiskelija näkyy tietävänkin.
Vierailija kirjoitti:
Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa
Saahan ne myydä, senkus myy vaan.
Antaa mummon ostaa kaikista kalleimmat mitä kaupasta löytyy, myy saman tien pois ja ostaa haluamansa halvemmat versiot tilalle. Minkäs mummo sille mahtaa. Myyty mitkä myyty :D
Ehkä mummolle kannattaisi hankkia nukkekoti, kun kotileikit niin kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa
Saahan ne myydä, senkus myy vaan.
Antaa mummon ostaa kaikista kalleimmat mitä kaupasta löytyy, myy saman tien pois ja ostaa haluamansa halvemmat versiot tilalle. Minkäs mummo sille mahtaa. Myyty mitkä myyty :D
Sänkyä, etenkään käytettyä patjaa ei kukaan ota edes ilmaiseksi. Että siihen malliin vaan niitä Hästensin sänkyjä ostelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa
Saahan ne myydä, senkus myy vaan.
Antaa mummon ostaa kaikista kalleimmat mitä kaupasta löytyy, myy saman tien pois ja ostaa haluamansa halvemmat versiot tilalle. Minkäs mummo sille mahtaa. Myyty mitkä myyty :D
Myydessäei saa läheskään samaa summaa kuin mitä niistä on maksettu? Miksei se mummu anna sopivaksi katsomaansa summaa saatteella: "osta itsellesi jotain kivaa uuteen kotiin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.
Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.
Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣
Opintojen jälkeen opiskelija raahaa Hästensin sänkyä ympäri Suomen. Päättää muuttaa työn perässä Lontooseen ja kuskaa Hästensin sinnekin.
Alue: Aihe vapaa
Kyse taitaa olla siitä, että mummo ei ole koskaan saanut sisustaa kotiaan oman mielen mukaan. Nuorena avioituessa sukulaiset ovat tuoneet omia jämähuonekaluja ullakoilta ja ulkovarastoista. Sitten, kun ne tulivat tiensä päähän ja varallisuutta alkoi kertyä, sisustuksesta määräsi aviomies. Mummo haluaa edes kerran elämässään ostaa itselleen mieleiset huonekalut eikä hän tajua sitä, että kymmeniä vuosia nuoremmalla lapsenlapsella on ihan erilainen maku.