Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1420)
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo on kiva ja järkevä, kyselee kuulumiset, laittaa syntymäpäivänä ja jouluna rahaa tilille. Mun kavereilla menee samoin isovanhempien kanssa.
Aloitus on joku harvinaisempi tapaus, ovat riitaisia höperöitä, mummo ja äiti. Sääli tyttöä joka on nössö.
Mut onneksi juttu on keksittyä hölynpölyä.😉
Hienostipa väität satojen vastaajien vastaavan kokemuksen huuhaaksi. Eipä siellä empatiankukkanen kasva. Toivottavasti olet ylpeä itsestäsi.
Ap: satuilussa tyhmiä ovat: Mummo, äiti ja tyttö. Näyttää olevan perinnöllistä kun kolmessa polvessa jo...😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?
Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.
Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.Kyllä mummo nimenomaan kiristää. Ensin tarjoutuu ostamaan ja sitten alkaa esittääkin ehtoja.
Täydellistä narsistista vallankäyttöä. Puhtaimmillaan.
Kyllä jokainen saa päättää, mihin rahansa käyttää. Mummon rahat, mummo päättää. Tyttö saa päättää ottaako vai ei. Mutta jos et tajua, niin et tajua. Turha jatkaa keskustelua.
Lue ajatuksella aloitus uudelleen. Ihan klassinen esimerkki kiristyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän mummo on kiva ja järkevä, kyselee kuulumiset, laittaa syntymäpäivänä ja jouluna rahaa tilille. Mun kavereilla menee samoin isovanhempien kanssa.
Aloitus on joku harvinaisempi tapaus, ovat riitaisia höperöitä, mummo ja äiti. Sääli tyttöä joka on nössö.
Mut onneksi juttu on keksittyä hölynpölyä.😉Hienostipa väität satojen vastaajien vastaavan kokemuksen huuhaaksi. Eipä siellä empatiankukkanen kasva. Toivottavasti olet ylpeä itsestäsi.
No kyllä nuo ap'n aloitukset tiedetään, plus palstan häiriköinti muutenkin. Täyttä ilkeyttä ja huuhaata katkeran ihmisen näppäimiltä.
Koko ketjua ei kukaan ole mollannut. Täällä on hyviäkin kommentteja kuviteltuun tarinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.
Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.
Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣
Hahaa! Mulla oli nimenomaan Hästensin sänky opiskelijana. Ja oli muuten sattumoisin rakkaalta mummiltani saatu. Hän oli muuten monen mielestä kova jyrä. Minusta hän oli aika upea tyyppi. Teki kuten halusi ja nautti elämästä omilla rahoillaan. Saattoi joskus tyrkyttää mutta kuunteli kun sanoin ei. Moni ei sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo todellista. Olisin ollut ikionnellinen kun joku olis ostanut mulle opiskelukämppään kaiken kaupasta ihan missä värissä ja mallissa tahansa. En olis joutunut roskalavaryhmistä aneleen ja pelkään luteita. Nyt jotain rajaa hittovie, mitä väliä jos ne on mummon makuun, jos ne on edes uusia.
Tästä ihan uusia huonekaluja
https://www.huonekalukeidas.fi/wp-content/uploads/Edwart-3-ist-Mondial-…
https://www.huonekalukauppa24.fi/wp-content/uploads/Fy-S%C3%A4nky-M%C3%…
https://www.lahdesmaki.fi/media/catalog/product/cache/28e97e484e0602be0…
Hetken saa ostajia odotella.
Tuo viimeinen on tällä hetkellä erittäin kysytty tuote, ja myy kuin häkä. Mikään halpa se ei edes ole, eikä kyllä erikoisen kalliskaan.
Jos oli tarkoitus linkata näitä kalliita ja mauttomia tuotteita, epäonnistuit. Nuo kaksihan olivat halpis kamaa.
Kyllä nää kyseisen Ap.n klassikot tiedetään, Vauvan katkerimpia aivopieruja, vaikeata osaa olla elo tuolla onnettomalla ihmisellä.

Tarkoitus oli linkata uusia huonekaluja.
Kaiken kun piti kelvata, kunhan on uutta!
Vaikka tuo moderni pirtinpöytä olisi miten kuumaa kamaa juuri tällä hetkellä, yksiöön se on huono valinta.
Muutto tänä keväänä Helsinkiin. Ouluun jäi kaikki opiskelukamat, paitsi kotoa saadut arabian lautaset. Nyt sisustetaan kaksiota poikaystävän kanssa oikein huolella.
Muun ei tarvitse olla uutta kuin patjan.
No jos mummo on rikas kuin Renny Harlin, niin siitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo todellista. Olisin ollut ikionnellinen kun joku olis ostanut mulle opiskelukämppään kaiken kaupasta ihan missä värissä ja mallissa tahansa. En olis joutunut roskalavaryhmistä aneleen ja pelkään luteita. Nyt jotain rajaa hittovie, mitä väliä jos ne on mummon makuun, jos ne on edes uusia.
Hyvin on taas luettu koko juttu. Jos ei mahdu, ei mahdu, ihan sama kenen makuun ja minkä värisiä ne kalusteet on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo todellista. Olisin ollut ikionnellinen kun joku olis ostanut mulle opiskelukämppään kaiken kaupasta ihan missä värissä ja mallissa tahansa. En olis joutunut roskalavaryhmistä aneleen ja pelkään luteita. Nyt jotain rajaa hittovie, mitä väliä jos ne on mummon makuun, jos ne on edes uusia.
Tästä ihan uusia huonekaluja
https://www.huonekalukeidas.fi/wp-content/uploads/Edwart-3-ist-Mondial-…
https://www.huonekalukauppa24.fi/wp-content/uploads/Fy-S%C3%A4nky-M%C3%…
https://www.lahdesmaki.fi/media/catalog/product/cache/28e97e484e0602be0…
Hetken saa ostajia odotella.
Tuo viimeinen on tällä hetkellä erittäin kysytty tuote, ja myy kuin häkä. Mikään halpa se ei edes ole, eikä kyllä erikoisen kalliskaan.
Jos oli tarkoitus linkata näitä kalliita ja mauttomia tuotteita, epäonnistuit. Nuo kaksihan olivat halpis kamaa.
Tarkoitus oli linkata uusia huonekaluja.
Kaiken kun piti kelvata, kunhan on uutta!
Vaikka tuo moderni pirtinpöytä olisi miten kuumaa kamaa juuri tällä hetkellä, yksiöön se on huono valinta.
Nää pirtinpöydät ovat koko keskustelussa ihan harhautusta ja olkiukkoja. Ap:n aloituksesta tiedetään, että mummu halusi ostaa Miele -merkkisen imurin varsi-imurin sijaan. Ei kelvannut. Pirtinpöydistä ei ollut puhetta.
Aika monella tuntemallani 40-luvulla syntyneellä on hyvä maku, eikä todellakaan mitkään pirtinpöydät kiinnosta. Ap:n mummun mausta ei kukaan osaa sanoa muuta kuin mitä ap kertoo, eli hän lahjoittaisi mielellään kalliimpaa kuin jälkikasvunsa haluaisi ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä nää kyseisen Ap.n klassikot tiedetään, Vauvan katkerimpia aivopieruja, vaikeata osaa olla elo tuolla onnettomalla ihmisellä.
Aloittajalla saattaa olla vaihdevuodet riitaisan avioeron lisäksi. Menisi lääkäriin.

Kauhean pitkään kestääkin ne vaihdevuodet, eikä tinderissäkään nappaa.
Ap on eronnut, mutta hänellä ei ole lapsia. Riitelee äitinsä kanssa ja sorvaa uusia aloituksia.
Muuten aihe on ajankohtainen koska monella on nuori lähdössä opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.
Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.
Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.
Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?
En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.
Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.
Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.
En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.
Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.
Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.
Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.
Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi. Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat).
Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.
Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.
No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.
Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.
Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä.
Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.
Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.
Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.
Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.
Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa. Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.
Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.
Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?
Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.
Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.Kyllä mummo nimenomaan kiristää. Ensin tarjoutuu ostamaan ja sitten alkaa esittääkin ehtoja.
Täydellistä narsistista vallankäyttöä. Puhtaimmillaan.
Kyllä jokainen saa päättää, mihin rahansa käyttää. Mummon rahat, mummo päättää. Tyttö saa päättää ottaako vai ei. Mutta jos et tajua, niin et tajua. Turha jatkaa keskustelua.
Lue ajatuksella aloitus uudelleen. Ihan klassinen esimerkki kiristyksestä.
No eihän ole. Mummu haluaa ANTAA lapsenlapselle kunnolliset kamppeet eikä suostu ostamaan mielestään huonoja. Ei hän ole vaatinut vastineeksi mitään. Kun hänelle on sanottu että ei kelpaa, niin hän ihmettelee että onpa hankalaa. Siinä kaikki.

Hän lupaa ensin ja kun koukku on nielty, alkaakin laatia erilaisia ehtoja.
Kun hänelle sanoo ei, hän suuttuu.
Klassinen esimerkki vallankäytöstä ja kiristämisestä.
Espanjassa & Kanarialla asuu/talvehtii tuhansia isovanhempia. Kerran kesässä nähdään lastenlapsia. Yht.pito lähinnä w'appeina.
Rahaa nuorten tileille laitetaan tarpeen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mummon taipumus kontrolloida tuli nyt ihan yllätyksenä kun tytär pääsi opiskelemaan?
Niinpä. Niiaatte ja kyykitte siellä ihan vaan rahanahneutenne takia.
Ei niitä ole pakko ottaa. Kyllä oman tahdon voi kertoa.
Jos jää ilman, niin mitä sitten?
Ei voi!!! Kun ilmaiseksi saa!
Ihan ruikuleita olette koko sakki. Sinä ja pentus. Ei omaa ryhtiä lainkaan. Plääh.
Menkää se mummokin jo odottaa, että milloin teistä löytyy roti.