Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa

Kätevää! kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mrillä on varsi-imuri ja se on surkea.

Sänkykin kannattaa ostaa kerralla hyvä.

Ehkä sinne yksiöön ei sovi Hästensin parisänkyä. Sehän on laadukas ja kestää pitkään. Kapeamman sängyn voi joutua myymään vuoden kuluttua, jos elämäntilanne muuttuu. Minulla oli vuoden sisään parhaillaan kolme muuttoa ja asunnot oli niin erilaisia, että huonekalujen kanssa tuli ongelmia. Yhdessä sänkyyn pääsi vain sohvan yli kömpimällä.

Opiskelijan kämppään Hästensin sänky, joopa joo.🤣

Opintojen jälkeen opiskelija raahaa Hästensin sänkyä ympäri Suomen. Päättää muuttaa työn perässä Lontooseen ja kuskaa Hästensin sinnekin.

Käytännössä ne opiskelijan kamat on vanhempien riesana sen 5-6 vuotta.

Näin se on ihan kaikilla tutuillani ollut.

En yhtään ihmettele että ap:ta vituttaa äitinsä käytös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

 Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Mummo on hyvä ja ostaa omaan kotiinsa tuotteita mitä haluaa.

Sinulla on hieno tapa ilmaista mielipiteesi siitä, että iältään nuorempi on automaattisesti tyhmä, ymmärtämätön ja vähemmän fiksu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä

mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.

Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.

Miksi tämän mummon täytyisi ehkä aatteensa vastaisesti ostaa kertakäyttöroinaa, sekä aiheuttaa ilmastopäästöjä ja lisätä maailman resurssien tuhlaamista. Muutenkin ylikulutus kaikkine pikamuoteineen ja muine kertakäyttötuotteineen, kuten Ikean ja muut vastaavat kalusteet suuri on suuri ongelma.

Miksi oletus, että nuoren haluamat tavarat ovat kertakäyttöroinaa? Hinta ei todellakaan kerro aina laadusta.

Täytyy olla täys idiootti, mikäli luulee halvalla saavansa laatua. Näitähän on, jotka luulevat saavansa jopa Ikeasta laatua. Yksikään Ikean huonekalu ei ole laadukas, vaikkei ne parhaat välttämättä ihan paskaa olekaan, mutta aika huonoja nekin ovat. Hauskoja nuo jotka kehuvat jopa Lack-hyllyjä ja pöytiä.

Paljon on mummeleita joille myydään ylihintaista moskaa ns laatuna.

Jokin lehti, kenties hesari, testasi patjoja ja sänkyjä. Mukana oli tämä erittäin kallis "laatutuote" ja Ikea, muiden muassa. Testin voitti Ikea..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä

mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.

Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.

Miksi tämän mummon täytyisi ehkä aatteensa vastaisesti ostaa kertakäyttöroinaa, sekä aiheuttaa ilmastopäästöjä ja lisätä maailman resurssien tuhlaamista. Muutenkin ylikulutus kaikkine pikamuoteineen ja muine kertakäyttötuotteineen, kuten Ikean ja muut vastaavat kalusteet suuri on suuri ongelma.

Miksi oletus, että nuoren haluamat tavarat ovat kertakäyttöroinaa? Hinta ei todellakaan kerro aina laadusta.

Täytyy olla täys idiootti, mikäli luulee halvalla saavansa laatua. Näitähän on, jotka luulevat saavansa jopa Ikeasta laatua. Yksikään Ikean huonekalu ei ole laadukas, vaikkei ne parhaat välttämättä ihan paskaa olekaan, mutta aika huonoja nekin ovat. Hauskoja nuo jotka kehuvat jopa Lack-hyllyjä ja pöytiä.

Meillä on ollut samat Ikean tuotteet jo kohta parikymmentä vuotta, eivätkä ne ole menneet miksikään. Miten niiden heikon laadun pitäisi näkyä? Joku arveli, että tällä "laadulla" tarkoitetaan sellaista, että huonekalujen pitää olla niin jykeviä, että niitä voi käyttää vielä pari seuraava sukupolvea. Luojan kiitos olemmekin lapsettomia.

Of course, Hästens will go with her to England. Easy! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa

Saahan ne myydä, senkus myy vaan. 

Antaa mummon ostaa kaikista kalleimmat mitä kaupasta löytyy, myy saman tien pois ja ostaa haluamansa halvemmat versiot tilalle. Minkäs mummo sille mahtaa. Myyty mitkä myyty :D

Myydessäei saa läheskään samaa summaa kuin mitä niistä on maksettu? Miksei se mummu anna sopivaksi katsomaansa summaa saatteella: "osta itsellesi jotain kivaa uuteen kotiin".

No johan se on kerrottu täällä moneen kertaan monen toimesta miksei mummo anna haluamaansa summaa rahana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä. 

Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.

Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.

Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa.   Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.

Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.

Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?

Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.

Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.

Hei aloituksen mummo!

Mennään yhdessä ostoksille, opiskelen hyvää alaa. Voit ostaa mitä haluat asuntooni. En uhraudu, enkä kiristä perinnöllä. Voidaan olla kavereita. En pistä välejä poikki ja tule vasta perunkirjoituksiin.

Jos et kelpaa enää läheisillesi, niin minulle voit kelvata varamummuksi. Ei ole pakko jäädä koston seurauksena yksin.

T. Mummoton

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä. 

Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.

Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.

Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa.   Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.

Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.

Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?

Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.

Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.

Kyllä mummo nimenomaan kiristää. Ensin tarjoutuu ostamaan ja sitten alkaa esittääkin ehtoja.

Täydellistä narsistista vallankäyttöä. Puhtaimmillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa

Saahan ne myydä, senkus myy vaan. 

Antaa mummon ostaa kaikista kalleimmat mitä kaupasta löytyy, myy saman tien pois ja ostaa haluamansa halvemmat versiot tilalle. Minkäs mummo sille mahtaa. Myyty mitkä myyty :D

Myydessäei saa läheskään samaa summaa kuin mitä niistä on maksettu? Miksei se mummu anna sopivaksi katsomaansa summaa saatteella: "osta itsellesi jotain kivaa uuteen kotiin".

No johan se on kerrottu täällä moneen kertaan monen toimesta miksei mummo anna haluamaansa summaa rahana.

Kyllä, mummo on vallanhimoinen k-pää. Mitään oikeasti järkevää syytä ei ole ollut. Siis oletuksena tilanteesta, että mummo haluaa aidosti auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä. 

Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.

Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.

Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa.   Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.

Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.

Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?

Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.

Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.

Kyllä mummo nimenomaan kiristää. Ensin tarjoutuu ostamaan ja sitten alkaa esittääkin ehtoja.

Täydellistä narsistista vallankäyttöä. Puhtaimmillaan.

Kyllä jokainen saa päättää, mihin rahansa käyttää. Mummon rahat, mummo päättää. Tyttö saa päättää ottaako vai ei. Mutta jos et tajua, niin et tajua. Turha jatkaa keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä. 

Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.

Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.

Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa.   Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.

Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.

Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?

Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.

Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.

Kyllä mummo nimenomaan kiristää. Ensin tarjoutuu ostamaan ja sitten alkaa esittääkin ehtoja.

Täydellistä narsistista vallankäyttöä. Puhtaimmillaan.

Kyllä jokainen saa päättää, mihin rahansa käyttää. Mummon rahat, mummo päättää. Tyttö saa päättää ottaako vai ei. Mutta jos et tajua, niin et tajua. Turha jatkaa keskustelua.

Minä tajuan paremmin kuin hyvin.

Mummo haluaa käyttää valtaa. Siksihän se noin raivostuikin kun ei tarjous kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittajaa häiritsee se, että hän ja hänen opiskelemaan lähtevä lapsensa eivät saa mummua toimimaan mielensä mukaan, ja sen vuoksi mummun sponsorirahat menevät sivu suun. Lahjahevosta on ikävä katsoa suuhun, ja se kismittää.

Ymmärrän mummua. Ei hänellä ole velvollisuutta käyttää rahojaan sellaisiin asioihin joihin ei halua.

Lapsenlapsi voisi esimerkiksi kertoa mummulle että hän saattaa muuttaa ulkomaille eikä siksi halua investoida tässä vaiheessa loppuelämän kalusteisiin. Keskusteluyhteyttä kehittämällä tästäkin ongelmasta selvittäisiin.

Eli neuvot valehtelemaan ja kiemurtelemaan äärimmäisyyksiin asti koska mummon tunteet?

En lainkaan. Aloituksen mukaan mummu, joka on toisenlaisen ajan kasvatti, haluaa ostaa hintavia ja laadukkaita kalusteita, epäilemättä sillä ajatuksella että ne kulkevat mukana ja kestävät loppuelämän. Lapsenlapsi haluaa edullisempia ja sellaisia jotka miellyttävät häntä juuri nyt. Hän varmaankin ajattelee ostavansa myöhemmin tarvittaessa uudet, tai ei ajattele tulevaisuutta lainkaan kalusteiden kannalta.

Jotenkin nämä kaksi ajatustapaa pitäisi saada synkkaan että mummu saisi antaa lahjansa ja opiskelija ei olisi hänen elämäänsä puuttumisesta suolainen. Jotta ihmiset ymmärtäisivät toisiaan, keskustelu on aika hyvä tapa edetä. En usko että se lopulta olisi tässä tapauksessa kovin vaikeaa. Mummu selvästi haluaa hyvää lapsenlapselle, ja lapsenlapsikin selvästi haluaa hyvää itselleen.

Ei tuollaisten jyrien kanssa keskustella, koska eivät nuo erehtymättömät ole ikinä väärässä. Eivät myöskään kykene kompromissiin. Tehdään joko kuten mummu sanoo tai sitten ei ollenkaan.

En ymmärrä alkuperäisen ongelmaa. Miksi tulla tänne valittamaan mummosta, joka ei heille krääsää osta vaan haluaa ostaa laatua. Jos ei kelpaa, niin mikään pakko ei ole ottaa vastaan.

Jos minun pitäisi lapsen lapselle jotain hankkia, niin arvostan itse raskaalla työllä ansaitsemiani eurojani sen verran, että en minäkään haluaisi omaa rahaani käyttää siihen, että lapsen lapselleni ostaisin mitään kertakäyttö krääsää, joka kestää muutaman vuoden ja sen jälkeen pitää heittää roskiin. Kyllä huonekaluissa ja kodinkoneissa yrittäisin hankkia laatua. Huonekaluissa sellaista, jolla on arvoa vielä kun itsestäni aika jättää eli ne pysyisi muistona minusta.

Nykynuoret ei ymmärrä, ennen ostettiin sellaista, joka kestää ja säilyttää arvonsa ja nykyisin joka muutossa haetaan uudet kertakäyttö krääsät Ikeasta tms. Mummo ei halua tukea kertakäyttöistä ja ne on hänen rahansa, joten ei hänen ole mikään pakko muuta ostaa.

Ne kertakäyttökrääsät voi sieltä Ikeasta käydä lapsen lapsi oman äitinsä kanssa hakemassa sitten omalla rahalla.

Meillä jokaisella on oikeus asua kodissa, minkä huonekalut ja muut tarvikkeet koemme omiksemme, mitkä viehättävät juuri meitä, mitkä koemme käyttöön sopiviksi.  Nuori saattaa kohta lähteä vaihtoon, ulkomaille töihin, muuttaa yhteen poikakaverin kanssa (jolloin niitä sohvia jne. onkin ehkä tuplat). 

Jos tekee hankinnoissaan virheitä, se vaan opettaa.

Ja mummolla on oikeus ihan itse valita, mihin rahansa käyttää, mitä niillä ostaa ja mitä kenelle lahjoittaa. Jotkut mummot eivät vaan halua antaa lahjaksi jotain sellaista, jotka lahjansaaja joutuu muutaman vuoden päästä heittämään roskiin, kun ne ei kestä.

No, lapsenlapsi voi jäädä odottelemaan perintöä. Sinne kai ne mummon rahat säästyy, ja niillä perintörahoilla voi sitten mennä Ikeaan ostamaan pahvista tehtyjä huonekaluja ja vaihtaa aina uusiin parin vuoden välein.

Ei se lapsenlapsi peri mummoa, jos hänen vanhempansa on elossa ja näinhän aloituksen tapauksessa on. Minua naurattaa hirveästi ihmiset, jotka jostain suuttuneena yrittävät käyttää tulevaa perintöä kiristyskeinona. Yleensä kyseiseen tapahtumaan menee kymmeniä vuosia aikaa, joten mummo ehtii ostaa itselleen uudet rokokoomööpelit.

Perimiskeskustelu on todella vastenmielistä. 

Itseasiassa koko tämä keskustelu, jossa näyttää olevan mahdotonta ymmärtää molempia osapuolia, vaikka kyse on ihan ymmärrettävästä asiasta.

Mummo haluaa laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita. Se on ihan fiksu, ymmärrettävä ja älykäs ajattelutapa.

Tytön perspektiivi on jo iänkin puolesta lyhyempi.

Turha nälviä kummallekaan. Hyvinhän tässä tapauksessa on selvitty, kun molemmat ovat voineet pitää oman kantansa.

Kummallista kiukuttelua on sitten se, että kun mummo lupasi ostaa jotakin, mutta molempia mielyttävää ei ole löytynyt ja siksi mummon raholla ei olekaan päästy riehumaan. Mitäänhän tyttö ei ole oikeasti menettänyt eikä vanhemmatkaan. Vanhempien tai tytön rahoillahan ne olisi loppujen lopuksi jouduttu ostamaan silloinkin, jos mummo ei olisi koskaan sanonut että voisi ostaa.   Pientä rajaa ahneuteen. Mummo päättää itse mihin suostuu antamaan rahaa. Tyttö sitten päättää haluaako sen vai ostaako omillaan jotain muuta.

Ei pidä nähdä ongelmia siellä, missä niitä ei ole. Ylihän tuosta päästään vaan toteamalla, että nuoret nyt vaan tekevät niin.

Sä et näe mummon tavaroilla (ja rahalla) kiristämisessä mitään ongelmaa?

Minusta hämmästyttävintä keskustelussa on se, että ei millään voida hyväksyä ihmisen vapaata tahtoa. Mummo saa tarjota, mitä parhaakseen näkee ja tyttö saa ottaa tai olla ottamatta, mitä on tarjolla. Tyttöä ei voi pakottaa, mummoa ei voi pakottaa.

Ei mummo kiristä, ei vaan osta sitä, mitä ei näe järkeväksi.

No kyllä kiristää kun tytön kieltäytyminen ei ollut mummon mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Hei aloituksen mummo!

Mennään yhdessä ostoksille, opiskelen hyvää alaa. Voit ostaa mitä haluat asuntooni. En uhraudu, enkä kiristä perinnöllä. Voidaan olla kavereita. En pistä välejä poikki ja tule vasta perunkirjoituksiin.

Jos et kelpaa enää läheisillesi, niin minulle voit kelvata varamummuksi. Ei ole pakko jäädä koston seurauksena yksin.

T. Mummoton

Voi mummoton. Et tiedä miltä kaikelta olet säästynyt, kun sinulla ei ole ollut tuollaista mummoa.

Ei oo todellista. Olisin ollut ikionnellinen kun joku olis ostanut mulle opiskelukämppään kaiken kaupasta ihan missä värissä ja mallissa tahansa. En olis joutunut roskalavaryhmistä aneleen ja pelkään luteita. Nyt jotain rajaa hittovie, mitä väliä jos ne on mummon makuun, jos ne on edes uusia.

Mummolta voisi vastaanottaa kalliit tavarat, myydä ne sitten salaa, ostaa mieluiset ja käyttää voitot hummaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä tässä

mollataan nuorta tyttöä ihan turhaan, eikä luoteta hänen arvostelukykyynsä. Ihan kuin hän olisi ostamassa sängyn tilalle riippumaton, sohvaksi pinkin ja pörröisen keinuhevosen sekä lidlin alekorista rikkaimurin.

Kyllä minäkin olen joskus ollut nuori, ostamassa ensimmäisiä huonekalujani. Osa oli otettu kotoa mukaan. Osa kirppikseltä, loput kaupasta. Osan maksoin itse, loput mun vanhemmat. Ei ollut painostusta ostaa ikuisesti kestävää, vaan siihen hetkeen sopivaa. Kaikille jäi hyvä mieli.

Miksi tämän mummon täytyisi ehkä aatteensa vastaisesti ostaa kertakäyttöroinaa, sekä aiheuttaa ilmastopäästöjä ja lisätä maailman resurssien tuhlaamista. Muutenkin ylikulutus kaikkine pikamuoteineen ja muine kertakäyttötuotteineen, kuten Ikean ja muut vastaavat kalusteet suuri on suuri ongelma.

Miksi oletus, että nuoren haluamat tavarat ovat kertakäyttöroinaa? Hinta ei todellakaan kerro aina laadusta.

Täytyy olla täys idiootti, mikäli luulee halvalla saavansa laatua. Näitähän on, jotka luulevat saavansa jopa Ikeasta laatua. Yksikään Ikean huonekalu ei ole laadukas, vaikkei ne parhaat välttämättä ihan paskaa olekaan, mutta aika huonoja nekin ovat. Hauskoja nuo jotka kehuvat jopa Lack-hyllyjä ja pöytiä.

Paljon on mummeleita joille myydään ylihintaista moskaa ns laatuna.

Jokin lehti, kenties hesari, testasi patjoja ja sänkyjä. Mukana oli tämä erittäin kallis "laatutuote" ja Ikea, muiden muassa. Testin voitti Ikea..

Ikävä kyllä laatua ja pitkäikäisyyttä nämä testit eivät testaa, patja kannattaisi kyllä testata itse. Halvin patja voi sattua sopimaan jollekin, ei se mitään laadusta kerro, ominaisuudet muuttuu käytössä.

Mummo minäkin kirjoitti:

Mummolta voisi vastaanottaa kalliit tavarat, myydä ne sitten salaa, ostaa mieluiset ja käyttää voitot hummaamiseen.

MINNE se opiskelija ne ottaa? Yksiöön ja sen muuttokuormaan vai vanhempuensa riesaksi?

Meidän mummo on kiva ja järkevä, kyselee kuulumiset, laittaa syntymäpäivänä ja jouluna rahaa tilille. Mun kavereilla menee samoin isovanhempien kanssa.

Aloitus on joku harvinaisempi tapaus, ovat riitaisia höperöitä, mummo ja äiti. Sääli tyttöä joka on nössö.

Mut onneksi juttu on keksittyä hölynpölyä.😉

Vierailija kirjoitti:

Toi sänky on varsinkin sellanen asia missä kannattaa panostaa, kuitenkin siinnä ihminen viettää kolmanneksen elämästään.

Mikrosta "nirsoilua" en myöskään ymmärrä, jos toinen haluaa ostaa laadukkaamman ja kalliimman, niin antaa mennä.

Ainoa mistä olen samaa mieltä on tuo imuri, itselläni on perinteinen imuri kanssa täällä yksiössä ja sen piilottaminen kaappiin vaatii sen, että sen purkaa "osiin"

Sängyn hinta ei kerro siitä, miten se sopii käyttäjälle. Kun olin itse ostamassa sänkyä, koemakasin liikkeessä jonkun 4000 € maksavan ultrapatjateknologiaergonomiamuotoutuvan uutuusihmeen. Se oli minusta aivan hirveä sänky! Tuntui kuin olisin leijunut ilmassa, ja ylös noustessa pyllyni upposi sänkyyn, enkä yhtään tykännyt siitä. Itselle ostin n. 500 € hintaisen sängyn, joka oli mukavan tukeva ja jämäkkä. Oli hyvä ostos.