Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa

Vierailija
13.08.2022 |

Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.

Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.

Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.

Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?

Kommentit (1420)

Vierailija
81/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joopa joo, kyllä nämä ( ylipitkät) sepustukset kontrollifriikeistä mummoista, Anopeista jopa miniöistä ovat täyttä tuubaa!

Monikaan eläkeläismummo ei lähde edes kaupoille saati valitsemaan tavaraa rakkaille lapsenlapsilleen, ei taatusti.

Ei ainakaan tämä mummo, joka antaa vaan rahaa ( jonkin verran) tai esittelee omia paraati verhojaan, jotka voi joko ottaa tai myydä kirpparilla, että älkääpä höpöttäkö samoja asioita yhä uudestaan!

Ei ne tosiksi muutu!

Vierailija
82/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, jätit joitakin keskeisiä asioista kertomatta. Opiskelijakämppä on siis yksiö. Montako neliötä? Millainen pohjakuva? Onko sängylle alkovi vai tuleeko se vain huoneen johonkin nurkkaan? Millaiset mitat siinä mummon valitsemassa sängyssä on eli löytyykö sille ylipäänsä tilaa asunnosta? Entä sopiiko yksiöön myös sohva? Eli ennen kuin aletaan edes valita huonekaluja, pitäisi olla selvillä, minkä kokoiseen asuntoon niitä viedään eli neliömäärän lisäksi tarvitaan mittoja. Onko sillä mummolla ylipäänsä käsitystä, mitä siihen opiskelijakämppään mahtuu, niin että jää vielä liikkumatilaa? Entä onko kovinkaan "terveellistä" kalustaa nuorelle opiskelijatytölle heti alkuun täydellinen asunto? En minä ainakaan olisi halunnut asua missään mummolassa. No eipä siitä ollut pelkoakaan, kun aloittelin opintoja. Oli pieni alivuokralaishuone, jossa heteka, puhki-istuttu nojatuoli, pieni kirjoituspöytä, tuoli ja keittolevy. Nurkassa yksi komero. Olen 40-lukulainen, mutta ei tulisi mieleenikään päsmäröidä lapsenlapsen hankintoja. Antaisin ehkä jonkun summan rahaa ja kehottaisin hankkimaan mieleisiään tarpeellisia tavaroita.

Noin ei voi tehdä ilman lahjaveroa, jos summa ylittää tietyn rajan.

Välttääkseen lahjaveron, pitää nimenomaan mennä mukaan ja ostaa se valittu tuote.

Jos antaa rahaa ja sanoo,bettä osta sillä kalusteet, niin vero menee, jos tietty summa ylittyy.

Voi ostaa laskulle ja lahjoittaja maksaa laskun. Ei tule veroja.

Mille laskulle? Missä?

No aika monissa huonekalukaupoissa voi ostaa laskulle, etkö tiennyt? Viimeksi ostettiin Maskusta pihakalusteita, lasku mukaan ja näin.

No ei tod onnistu missään isommilla paikkakunnilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikinä ei pidä ottaa vastaan rahaa sellaiselta ihmiseltä, joka haluaa määrätä miten se käytetään. Tuo on vallankäyttöä, ei anteliaisuutta. Ainoa oikea ratkaisu on kieltäytyä tuollaisesta "lahjasta". Älä myy vapauttasi, äläkä opeta lapsellesi, että päätösvallasta luopuminen rahan takia olisi OK. Ei ole.

Vierailija
84/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, jätit joitakin keskeisiä asioista kertomatta. Opiskelijakämppä on siis yksiö. Montako neliötä? Millainen pohjakuva? Onko sängylle alkovi vai tuleeko se vain huoneen johonkin nurkkaan? Millaiset mitat siinä mummon valitsemassa sängyssä on eli löytyykö sille ylipäänsä tilaa asunnosta? Entä sopiiko yksiöön myös sohva? Eli ennen kuin aletaan edes valita huonekaluja, pitäisi olla selvillä, minkä kokoiseen asuntoon niitä viedään eli neliömäärän lisäksi tarvitaan mittoja. Onko sillä mummolla ylipäänsä käsitystä, mitä siihen opiskelijakämppään mahtuu, niin että jää vielä liikkumatilaa? Entä onko kovinkaan "terveellistä" kalustaa nuorelle opiskelijatytölle heti alkuun täydellinen asunto? En minä ainakaan olisi halunnut asua missään mummolassa. No eipä siitä ollut pelkoakaan, kun aloittelin opintoja. Oli pieni alivuokralaishuone, jossa heteka, puhki-istuttu nojatuoli, pieni kirjoituspöytä, tuoli ja keittolevy. Nurkassa yksi komero. Olen 40-lukulainen, mutta ei tulisi mieleenikään päsmäröidä lapsenlapsen hankintoja. Antaisin ehkä jonkun summan rahaa ja kehottaisin hankkimaan mieleisiään tarpeellisia tavaroita.

Noin ei voi tehdä ilman lahjaveroa, jos summa ylittää tietyn rajan.

Välttääkseen lahjaveron, pitää nimenomaan mennä mukaan ja ostaa se valittu tuote.

Jos antaa rahaa ja sanoo,bettä osta sillä kalusteet, niin vero menee, jos tietty summa ylittyy.

Voi ostaa laskulle ja lahjoittaja maksaa laskun. Ei tule veroja.

Mille laskulle? Missä?

No aika monissa huonekalukaupoissa voi ostaa laskulle, etkö tiennyt? Viimeksi ostettiin Maskusta pihakalusteita, lasku mukaan ja näin.

Luepa se "lasku". Se on luottosopimus ja luottokortti tulee postissa.

Vierailija
85/1420 |

No Vantaa on kai Suomen neljänneksi suurin kaupunki?

Vierailija
86/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle on tehty niin että väkisin tuotu ja asennettu asuntoon esim. vanhanaikainen pimentävä RULLAVERHO sen sijaan että olisin itse saanut valita modernimmat pimentävät sivuverhot, valaisin vaihdettu väkisin katossa vaikka oli jo mieleinen yms.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On varmaan. Myös mun mummo on syntynyt 40-luvulla ja yritti aiemmin päättää, mitä me lapsenlapset saadaan pukea päällemme.

Meillä sama.

Vierailija
88/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, jätit joitakin keskeisiä asioista kertomatta. Opiskelijakämppä on siis yksiö. Montako neliötä? Millainen pohjakuva? Onko sängylle alkovi vai tuleeko se vain huoneen johonkin nurkkaan? Millaiset mitat siinä mummon valitsemassa sängyssä on eli löytyykö sille ylipäänsä tilaa asunnosta? Entä sopiiko yksiöön myös sohva? Eli ennen kuin aletaan edes valita huonekaluja, pitäisi olla selvillä, minkä kokoiseen asuntoon niitä viedään eli neliömäärän lisäksi tarvitaan mittoja. Onko sillä mummolla ylipäänsä käsitystä, mitä siihen opiskelijakämppään mahtuu, niin että jää vielä liikkumatilaa? Entä onko kovinkaan "terveellistä" kalustaa nuorelle opiskelijatytölle heti alkuun täydellinen asunto? En minä ainakaan olisi halunnut asua missään mummolassa. No eipä siitä ollut pelkoakaan, kun aloittelin opintoja. Oli pieni alivuokralaishuone, jossa heteka, puhki-istuttu nojatuoli, pieni kirjoituspöytä, tuoli ja keittolevy. Nurkassa yksi komero. Olen 40-lukulainen, mutta ei tulisi mieleenikään päsmäröidä lapsenlapsen hankintoja. Antaisin ehkä jonkun summan rahaa ja kehottaisin hankkimaan mieleisiään tarpeellisia tavaroita.

Noin ei voi tehdä ilman lahjaveroa, jos summa ylittää tietyn rajan.

Välttääkseen lahjaveron, pitää nimenomaan mennä mukaan ja ostaa se valittu tuote.

Jos antaa rahaa ja sanoo,bettä osta sillä kalusteet, niin vero menee, jos tietty summa ylittyy.

Voi ostaa laskulle ja lahjoittaja maksaa laskun. Ei tule veroja.

Mille laskulle? Missä?

No aika monissa huonekalukaupoissa voi ostaa laskulle, etkö tiennyt? Viimeksi ostettiin Maskusta pihakalusteita, lasku mukaan ja näin.

Luepa se "lasku". Se on luottosopimus ja luottokortti tulee postissa.

Olen eri, mutta mitä sitten? Maksaa summan pois ja korttia ei tarvitse käyttää. Jos tietyssä ajassa maksaa ei tule mitään lisäkuluja verrattuna käteismaksuun kassalla. Itse asiassa voi saada jopa pari prosenttia pois hinnasta, koska liikkeet mielellään noita omia luottojaan kauppaavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ottakaa se Mielen imuri ja myykää pois Torissa. Sille on kyllä kysyntää. On hyvä imuri.

Vierailija
90/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Masku väittää myyvänsä laskulla mutta oikeasti on kyse Avardan luotosta.

"Masku Lasku

Maksat vasta saatuasi tuotteen

Käsittelymaksu 1,95 €. Myymälöissä ja puhelinmyynnin kautta 5,00 €

Korotonta maksuaikaa 30 päivää

Laskun saatuasi voit jakaa ostoksen useampaan erään

Masku Tili

Joustava ja turvallinen maksutapa maksuaikaa jopa 36 kuukautta

Valitset itse, kuinka paljon maksat kuukaudessa. Laskulla on kerrottu maksettava vähimmäismäärä.

Ei tilinavausmaksua

Tilinhoitomaksu 2,95 € / kk

Vuosikorko 19,90 %

Tililasku tulostuu kuukausittain 17. päivä

Tarjoamme Masku Laskun ja Masku Tilin yhteistyössä Avardan kanssa. Avarda on TF Bank AB, Suomen sivuliikkeen rekisteröity aputoiminimi. Ostohetken yhteydessä tehdään luottopäätös, jossa luotto- ja osoitetietosi voidaan tarkistaa. Jos hakemustasi ei hyväksytä, voit valita toisen maksuvaihtoehdon. Masku Tilin vuosikorko on 19,90 %. Todellinen vuosikorko on 29,35 %, todelliset luottokustannukset 146,44 € ja kokonaiskustannus 1146,44 €, kun takaisinmaksuaika on 12 kuukautta ja luoton suuruus 1000 €. Myöhästyneestä maksusta veloitetaan muistutusmaksu 5 €.

Yleiset lainaehdot ja vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot (SECCI) löydät täältä.

Lisätietoja saat tarvittaessa Avardan asiakaspalvelusta. "

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan. Myös mun mummo on syntynyt 40-luvulla ja yritti aiemmin päättää, mitä me lapsenlapset saadaan pukea päällemme.

Meillä sama.

Sama. Ja niitä lahjojaan ei olisi saanut sitten edes myydä kun kävivät pieniksi vaan ne olisi pitänyt museoida.

Vierailija
92/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsekin yksiössä asuvana sanon, että vaihtoehdot on joko varsi-imuri tai ei imuria ollenkaan. Yksilön ei mahdu paljon kaappeja ja ne vähät säilytystilat pitää käyttää järkevästi.

Jättimäisen sohvan ostaminen ei myöskään kuulosta järkevältä. Onko mummo varmasti tietoinen kuinka pieni asunto on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi et juttele äitisi kanssa? Kysy, miksi hän haluaa ehdottomasti määrätä ostoksista, kun ei hän niitä käytä.

Miksi ylipäätään ostelette niitä muuttokuormaan, eikö olisi kätevämpää ostella ne suoraan opiskelupaikkakunnalla, ei tarvitsisi isoa muuttoautoa sitä varten hankkia. Onko teillä tieto kämpän pohjasta, mitä sinne ylipäätään saa mahtumaan? Johonkin yksiöön tekee aika tiukkaa saada niin sänky kuin sohva saada mahtumaan.

Vastaavassa tapauksessa varmaan vinoilisin äidilleni, että onko parempi, että hän ostaa kallista ja epämieluisaa, jotka voi sitten löytyä torissa myynnissä, että voi ostella mieluisampaa niistä saaduilla rahoilla. Ja esittelisin hänelle Mielen varsi-imureita. Muista myös valitella äidillesi, miten nykyään ei saa kunnon imureita, kun kaikissa on tehoja pienennetty. Äidilläsi on varmaan hyvä vanha imuri käytössä.

Etsikää joku sopiva runkopatjasänky, mikä kelpaa niin mummolle kuin tyttärelle. Ulkonäollisesti niissä ei nyt niin hirveitä eroja ole, nukkumaominaisuuksissa kylläkin. Sen vähän ulkonäköeron saa peitettyä helmalakanalla, jos ei se ostettu satu miellyttämään.

Vierailija
94/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toi sänky on varsinkin sellanen asia missä kannattaa panostaa, kuitenkin siinnä ihminen viettää kolmanneksen elämästään.;

Olen 66 ja siitä asti, kun poikakaverin kanssa muutettiin yhteen, olen nukkunut IKEAn sängyssä, IKEAn patjalla. En asu Suomessa ja täällä taas oli tämä ruotsalainen mööpelikauppa jo yli 40 vuotta sitten. Mikä hitto siinä on, että terveen ihmisen pitää ostaa tonneja maksava sänky? Mitä siitä saa? Nytkin kun leskenä asun itsekseni, ostin samasta kaupasta leveän sängyn, lasteni kanssa koottiin. On hyvä sänky.

Mummu pois opiskelijan sisustussuunnittelusta! Ihan selkeää voimankäyttöä ja kiristystä tuo on!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Masku väittää myyvänsä laskulla mutta oikeasti on kyse Avardan luotosta.

"Masku Lasku

Maksat vasta saatuasi tuotteen

Käsittelymaksu 1,95 €. Myymälöissä ja puhelinmyynnin kautta 5,00 €

Korotonta maksuaikaa 30 päivää

Laskun saatuasi voit jakaa ostoksen useampaan erään

Masku Tili

Joustava ja turvallinen maksutapa maksuaikaa jopa 36 kuukautta

Valitset itse, kuinka paljon maksat kuukaudessa. Laskulla on kerrottu maksettava vähimmäismäärä.

Ei tilinavausmaksua

Tilinhoitomaksu 2,95 € / kk

Vuosikorko 19,90 %

Tililasku tulostuu kuukausittain 17. päivä

Tarjoamme Masku Laskun ja Masku Tilin yhteistyössä Avardan kanssa. Avarda on TF Bank AB, Suomen sivuliikkeen rekisteröity aputoiminimi. Ostohetken yhteydessä tehdään luottopäätös, jossa luotto- ja osoitetietosi voidaan tarkistaa. Jos hakemustasi ei hyväksytä, voit valita toisen maksuvaihtoehdon. Masku Tilin vuosikorko on 19,90 %. Todellinen vuosikorko on 29,35 %, todelliset luottokustannukset 146,44 € ja kokonaiskustannus 1146,44 €, kun takaisinmaksuaika on 12 kuukautta ja luoton suuruus 1000 €. Myöhästyneestä maksusta veloitetaan muistutusmaksu 5 €.

Yleiset lainaehdot ja vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot (SECCI) löydät täältä.

Lisätietoja saat tarvittaessa Avardan asiakaspalvelusta. "

Meillä on Ikeasta ja Maskusta ostettu juuri tällaiselle heidän omalle luotolleen. Varmaan muillakin näitä samoja. Aina on maksettu pois korottoman maksuajan puitteissa ja tuo sikälikin hyvä, että jos tilaustavaran kanssa tulee viivästyksiä, maksaa vasta sitten kun saa tavarat. On näitäkin tuttavapiirissä nähty, että on maksettu pankkikortilla ja tavara jää tulematta. Hirveä tappelu sitten rahoista liikkeen kanssa...

Vierailija
96/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei auta mummoille täysivaltaa antaa. Tavara pari heidän mielen mukaan on ok mutta sitten saa sanoa että haluaisin tämän sohvan tai tuo pöydän ja saat melellään  olla niissä mukana jos haluat. Tietysti nuorille joilla ei ole sen kummempia mieltymyksiä tavaroiden suhteen on tälläinen mummo ihan omiaan.

Vierailija
97/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masku väittää myyvänsä laskulla mutta oikeasti on kyse Avardan luotosta.

"Masku Lasku

Maksat vasta saatuasi tuotteen

Käsittelymaksu 1,95 €. Myymälöissä ja puhelinmyynnin kautta 5,00 €

Korotonta maksuaikaa 30 päivää

Laskun saatuasi voit jakaa ostoksen useampaan erään

Masku Tili

Joustava ja turvallinen maksutapa maksuaikaa jopa 36 kuukautta

Valitset itse, kuinka paljon maksat kuukaudessa. Laskulla on kerrottu maksettava vähimmäismäärä.

Ei tilinavausmaksua

Tilinhoitomaksu 2,95 € / kk

Vuosikorko 19,90 %

Tililasku tulostuu kuukausittain 17. päivä

Tarjoamme Masku Laskun ja Masku Tilin yhteistyössä Avardan kanssa. Avarda on TF Bank AB, Suomen sivuliikkeen rekisteröity aputoiminimi. Ostohetken yhteydessä tehdään luottopäätös, jossa luotto- ja osoitetietosi voidaan tarkistaa. Jos hakemustasi ei hyväksytä, voit valita toisen maksuvaihtoehdon. Masku Tilin vuosikorko on 19,90 %. Todellinen vuosikorko on 29,35 %, todelliset luottokustannukset 146,44 € ja kokonaiskustannus 1146,44 €, kun takaisinmaksuaika on 12 kuukautta ja luoton suuruus 1000 €. Myöhästyneestä maksusta veloitetaan muistutusmaksu 5 €.

Yleiset lainaehdot ja vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot (SECCI) löydät täältä.

Lisätietoja saat tarvittaessa Avardan asiakaspalvelusta. "

Meillä on Ikeasta ja Maskusta ostettu juuri tällaiselle heidän omalle luotolleen. Varmaan muillakin näitä samoja. Aina on maksettu pois korottoman maksuajan puitteissa ja tuo sikälikin hyvä, että jos tilaustavaran kanssa tulee viivästyksiä, maksaa vasta sitten kun saa tavarat. On näitäkin tuttavapiirissä nähty, että on maksettu pankkikortilla ja tavara jää tulematta. Hirveä tappelu sitten rahoista liikkeen kanssa...

Se ei silti ole LASKU kuten väitettiin.

Me otetaan kaikki ostokset mukaamme.

Vierailija
98/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On varmaan. Myös mun mummo on syntynyt 40-luvulla ja yritti aiemmin päättää, mitä me lapsenlapset saadaan pukea päällemme.

Meillä sama.

Eikö tuo nyt liity enemmänkin luonteeseen kuin syntymäaikaan. Ihme yleistystä taas.

Vierailija
99/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masku väittää myyvänsä laskulla mutta oikeasti on kyse Avardan luotosta.

"Masku Lasku

Maksat vasta saatuasi tuotteen

Käsittelymaksu 1,95 €. Myymälöissä ja puhelinmyynnin kautta 5,00 €

Korotonta maksuaikaa 30 päivää

Laskun saatuasi voit jakaa ostoksen useampaan erään

Masku Tili

Joustava ja turvallinen maksutapa maksuaikaa jopa 36 kuukautta

Valitset itse, kuinka paljon maksat kuukaudessa. Laskulla on kerrottu maksettava vähimmäismäärä.

Ei tilinavausmaksua

Tilinhoitomaksu 2,95 € / kk

Vuosikorko 19,90 %

Tililasku tulostuu kuukausittain 17. päivä

Tarjoamme Masku Laskun ja Masku Tilin yhteistyössä Avardan kanssa. Avarda on TF Bank AB, Suomen sivuliikkeen rekisteröity aputoiminimi. Ostohetken yhteydessä tehdään luottopäätös, jossa luotto- ja osoitetietosi voidaan tarkistaa. Jos hakemustasi ei hyväksytä, voit valita toisen maksuvaihtoehdon. Masku Tilin vuosikorko on 19,90 %. Todellinen vuosikorko on 29,35 %, todelliset luottokustannukset 146,44 € ja kokonaiskustannus 1146,44 €, kun takaisinmaksuaika on 12 kuukautta ja luoton suuruus 1000 €. Myöhästyneestä maksusta veloitetaan muistutusmaksu 5 €.

Yleiset lainaehdot ja vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot (SECCI) löydät täältä.

Lisätietoja saat tarvittaessa Avardan asiakaspalvelusta. "

Meillä on Ikeasta ja Maskusta ostettu juuri tällaiselle heidän omalle luotolleen. Varmaan muillakin näitä samoja. Aina on maksettu pois korottoman maksuajan puitteissa ja tuo sikälikin hyvä, että jos tilaustavaran kanssa tulee viivästyksiä, maksaa vasta sitten kun saa tavarat. On näitäkin tuttavapiirissä nähty, että on maksettu pankkikortilla ja tavara jää tulematta. Hirveä tappelu sitten rahoista liikkeen kanssa...

Se ei silti ole LASKU kuten väitettiin.

Me otetaan kaikki ostokset mukaamme.

Kaikkea tavaraa ei aina ole myymälässä, vaan se tilataan esim keskusvarastolta tai on muuten tilaustuote. Ja kyllä, luotto on lasku. Ostat jotain ja sitoudut maksamaan sen ajassa X.

Vierailija
100/1420 |
13.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maksaja tulee vielä päättämään myös niiden käytöstä, et saa myydä tai vaihtaa niitä ilman mummon lupaa

Lapsenlapsi joutuu siis säilyttämään Mummon irtaimistoa pienessä yksiössään?

Olisi suotavaa, että nuorella olisi omannäköisensä, viihtyisä asunto.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kaksi