Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks ihmiset voi ostaa omilla säästöillään?
Ei mulla ainakaan ollut mitään säästöjä. Siinä kohtaa kun sain ekan kesätyöpaikan, vanhemmat alkoi veloittaa multa pientä vuokraa, eivätkä enää ostaneet muuta kuin tietty ruuat ja jotku hygieniatarvikkeet. Kesätyörahat oli siis pakko säästää loppuvuoden vuokraa ja esim. vaate- ja koulukirjatarpeita varten. Ei niistä ollut mitään säästössä kun kotoa piti muuttaa.
Vuokraa! Huh huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Kerskakulutus on kyllä enemmän nykyajan ilmiö, ennen jopa kyseltiin saisiko sitä ja tätä käytettyä tavaraa nuoren asuntoon. Ei tavaraa ole tarvinnut ennen tyrkyttää, vaan sille oli kysyntää. Nykyään lähes kaikki paras tavara menee kaatopaikalle, kierrätykseen päätyy huonoin. Tämä siksi, että rikkaimmat eivät arvosta tavaraa, vaan hävittävät sen helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Kerskakulutus on ennen kaikkea kasari-ilmiö eli nämä samaiset ihmiset jotka nyt on opiskelijoiden isovanhempia juppeili olan takaa.
Minunkin appivanhempani pistivät kerralla koko omakotitalon huonekalut ja astiat jne uusiksi.
Laskin tässä, että omat n. 65-vuotiaat vanhempani ovat uusineet koko kalustuksensa nyt kolme kertaa. Ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla kun muuttivat ensimmäisestä yhteisestä kodista uuteen omakotitaloon, toisen kerran 90-luvun lopulla kun oli niin vanhanaikaista, kolmannen kerran kun muuttivat eläkkeelle jäädessä pienempään asuntoon. 90-luvun täysuudistuksen jälkeen ehtivät vielä ennen talon myymistä vaihtaa jotain yksittäisiä kalusteita uusiin. 80-luvulla ostetuista on jäljellä astiasto ja mökille silloin ysäriuusinnan myötä viety sänky. 90-luvulla ostetuista uusimpaan kotiin pääsi yksi lipasto. Omasta mielestään he ovat tietysti vastuullisia kuluttajia.
eri
Kuulostaa ihan meidän äidiltä, vaikka tiedän ettei hän ole kysymyksessä.
Äitini nimittäni haluaa olla kaikissa suvun hankinnoissa jollakin tavalla mukana, ei välttämättä
fyysisesti, mutta ainakin ohjeita antamassa, jos ei juuri sillä kertaa pääse mukaan hämmentämään.
Hyvä esimerkki tässä: Juttelen äidillemme jostain ei niin kiireellisestä hankinnasta ja kun seuraavan kerran palaan asiaan, niin äitipä on jo käynyt läpi kaikki mahdolliset mainoslehtiset. "Tuolla olisi tuollainen ja siellä
sellainen jne".
Joskus kirppareita äidin kanssa kierreltyämme, pysähdyn katsomaan vaikkapa punaista tuulitakkia, vaikka en punaista ostaisikaan! Äiti pitää punaisesta väristä ja sanoo: "Sovita, tuolla on peili, minä pidän laukkuasi".
En muuten sovita ja äidin ilme on paljon kertova.
Tietää varsin hyvin, että sisarusparvesta minä olen se omia polkujaan kulkeva. Tiedän mitä tahdon!
Ihmeen kauan piti vääntää, ennenkuin hän luovutti!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Kerskakulutus on kyllä enemmän nykyajan ilmiö, ennen jopa kyseltiin saisiko sitä ja tätä käytettyä tavaraa nuoren asuntoon. Ei tavaraa ole tarvinnut ennen tyrkyttää, vaan sille oli kysyntää. Nykyään lähes kaikki paras tavara menee kaatopaikalle, kierrätykseen päätyy huonoin. Tämä siksi, että rikkaimmat eivät arvosta tavaraa, vaan hävittävät sen helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Mummohan nimenomaan ei edes tarjonnut vanhoja vaan uutta ei-toivottua pitää olla!
Äly hoi, älä jätä. Luepa mihin viestiin minä vastasin. Vai onko vain tarkoitus vääristellä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Kerskakulutus on kyllä enemmän nykyajan ilmiö, ennen jopa kyseltiin saisiko sitä ja tätä käytettyä tavaraa nuoren asuntoon. Ei tavaraa ole tarvinnut ennen tyrkyttää, vaan sille oli kysyntää. Nykyään lähes kaikki paras tavara menee kaatopaikalle, kierrätykseen päätyy huonoin. Tämä siksi, että rikkaimmat eivät arvosta tavaraa, vaan hävittävät sen helpoimmalla mahdollisella tavalla.
Kerskakulutus on ennen kaikkea kasari-ilmiö eli nämä samaiset ihmiset jotka nyt on opiskelijoiden isovanhempia juppeili olan takaa.
Minunkin appivanhempani pistivät kerralla koko omakotitalon huonekalut ja astiat jne uusiksi.
Laskin tässä, että omat n. 65-vuotiaat vanhempani ovat uusineet koko kalustuksensa nyt kolme kertaa. Ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla kun muuttivat ensimmäisestä yhteisestä kodista uuteen omakotitaloon, toisen kerran 90-luvun lopulla kun oli niin vanhanaikaista, kolmannen kerran kun muuttivat eläkkeelle jäädessä pienempään asuntoon. 90-luvun täysuudistuksen jälkeen ehtivät vielä ennen talon myymistä vaihtaa jotain yksittäisiä kalusteita uusiin. 80-luvulla ostetuista on jäljellä astiasto ja mökille silloin ysäriuusinnan myötä viety sänky. 90-luvulla ostetuista uusimpaan kotiin pääsi yksi lipasto. Omasta mielestään he ovat tietysti vastuullisia kuluttajia.
eri
Me ollaan nyt 61 ja 64 ja me ollaan heitetty pois koko aikana yksi halpa sohva jonka koiranpentu pissasi pilalle. Muuten meillä on edelleen ihan kaikki huonekalut, astiat jne jotka on ostettu sen jälkeen kun omillemme muutimme asumaan.
Anopin antama todella ruma ruskea maljakko kyllä putosi ja hajosi
Sama asenne on opetettu lapsille. Mitään ei-toivottua ei ole tuputettu vaam just kannustettu aina hankkimaan mieleistä jonka kanssa haluaa elää pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Niinpä, vaikka nykyään ollaankin olevinaan niin vastuullisia kuluttajia ja jauhetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemisestä ja co2-päästöistä. Paljon sanoja, vain teot puuttuu.
Mutta mummoa ei saa ohjata vastuulliseen kuluttamiseen vaan hänellä pitää olla oikeus ostaa pohautella mitä sattuu.
Kertakäyttökrääsäkö on mielestäsi vastuullista kulutusta. Mummohan oli halunnut ostaa laadukkaampaa näiden kertakäyttöimurien ja sänkyjen tilalle.
Kertakäyttöimureista ja -sängyistä en ole koskaan kuullutkaan, mutta sinulla on ilmeisesti laajempaakin kokemusta sellaisista. Mummosiko niitä hankki sinulle? Saitko suurenkin varaston? Miten kiitollinen olet mummollesi moisesta eleestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"" Vanhemmuus" on ollut 1960- ja 1970-luvuilla hyvin erikoista. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet vauvojaan. Pieniä vauvoja on kuskattu jopa 2-3 kuukauden ikäisenä päivähoitoon. Pieniä, jopa alle kouluikäisiä lapsia on hoidatettu sukulaisilla ja mummoloissa pitkiäkin aikoja"
Vau, mistäköhän johtuu? Ettei vain siitä, että äitiysloma kesti vain sen 2-3 kk ja siitä, ettei kunnallista päivähoitoa juuri ollut?
Kotiäitiys oli aina mahdollista koska perheverotus ja pelkällä keskikoulutodistuksella pääsi vielä niihin töihin joista nykyiset ekonomit vain haaveilevat.
Naistenlehdet on jo useamman vuoden olleet täynnä entisten äitien haastatteluja, joussa he iloisina toteavat, että heillä ei ollut aikoinaan omille lapsilleen aikaa, mutta että nyt he ottavat sen takaisin lastenlastensa kanssa. He siis riistävät lapsiaan kahteen kertaan.
Ja se mikä huvittaa eniten on se, että se välinpitämätön paska vanhemmuus on muuttunut muisteloissa superäitiydeksi.
Meillä ei ollut aina edes ruokaa ja nyt äitini kimittää naama sinisenä miten meillä oli kerran noutoruokaa ja miten hän aina kyllä tarjoili päivässä viisi maittavaa ateriaa. En vaan muista millään, vaikka olin muka läsnä.
Kotiäitiys oli kaikille mahdollista, niinkö? Ja miten samaan aikaan oli mahdollista jäädä kotiäidiksi ja päästä hyviin töihin keskikoulutodistuksella???
Lojui ensin kotona ja meni sitten töihin. Suoraan vakipaikka ilman koulutusta.
Ei tarvinnut samaan aikaan rimpuilla kuten nykyään. 10-15 vuotta kotona ei vaikuttanut mihinkään.
Isäni opiskeli opettajaksi opettajaseminaarissa ja toki pääsikin sen jälkeen töihin, alkuun kylläkin määräaikaisena.
Äitini sai ensimmäisen työpaikkansa ilman koulutusta, kirkkoherranviraston asiakaspalvelijana. Myöhemmin kävi pankin järjestämän koulutuksen, jotta sai töitä pankin asiakaspalvelijana.Tyystin ilman koulutusta pääsi esimerkiksi tehtaalle tuotantotyöntekijäksi - kuten nykyisinkin.
Aivan. Eli heppoisella koulutuksella pääsi suoraan töihin, työnantaja jopa koulutti.
Pankki oli kotirouville avoinna aina. Keskikoulu riitti, työnantaja koulutti ja työsuhde-edut olivat hyvät.
Opettajaseminaari heppoinen koulutus? Enpä sanoisi. Siihen aikaan muuten ei ollut valtion takaamia opintolainoja. Niinpä isäni, köyhän perheen lapsi, ei saanut lainaa, koska pankki pelkäsi ettei lainaa makseta takaisin.
Juu pankki koulutti työntekijänsä, muttei sinnekään kaikki halukkaat päässeet.
Töitä oli tarjolla kyllä likipitäen kaikille normaaleille, mutta ei ne palkat isoja olleet.Erittäin heppoinen koulutus oli. Nykyään samaan hommaan menee ainakin tuplasti enemmän aikaa ka silti virka on epävarma.
Pankkien palkat oli hyviä. Lisäksi sai halvan työsuhdeasunnon, paljon koulutusta, halvat lainat ja työpaikkalounaan. Sitä ruokaa oli niin paljon, että siitä sai ruokittua vielä perheenkin illalla.
Olet aivan sairas päästäsi.
Oli paljon koulutusta, mutta sitten taas ei juuri mitään koulutusta ja sekin heppoista? Ja pankin halvat työsuhdeasunnot??? WTF?
Lounaan maksoivat kyllä äitini ja työkaverinsa ihan itse eikä sitä kotiin asti tuotu 😄😄😄Oletko kännissä kun ei lukeminen onnistu?
Rautalangasta:
Pankkiin pääsi surkealla koulutuspohjalla. Sen jälkeen työnantaja tarjosi runsaasti koulutusta.
Pitääkö tavuttaa että tajuat?
Pankin konttoreihin tuli lounas keskuskeittiöstä. Sen loput sai viedä kotiin. Eli perhekin söi siitä vielä.
Kyllä. Pankeilla oli erittäin hyviä ja huokeita työsuhdeasuntoja.
Te toki ette sitä tarvinneet kun te saitte sen halvalla kunnalta jo!
Ei tullut lounas mistään. Ihan itse kävelivät paikalliseen ravintolaan ja ostivat lounaan omilla rahoillaan.
Yksi äidin työkavereista asui työsuhdeasunnossa. Ei ollut hääppöinen, mutta yksinhuoltajana oli siihen tyytyminen.
Kansakoulun yläkerta-asuntokaan ei kummoinen ollut, sinne ei edes tullut vettä. Vesi oli haettava alakerrasta, ja vessakäyntejä varten oli ulkohuussi. Pyykki pestiin käsin puulämmitteisessä ulkosaunassa, kuinkas muutenkaan.
. Myöhemmin vanhempani ostivat oman asunnon, ihan tavallisen kerrostalokolmion, ja vasta liki viisikymppisinä rakensivat omakotitalon.En nyt moittisi heidän elämäänsä superhelpoksi ja heitä huonoiksi vanhemmiksi ja ihmisiksi. Parhaansa tekivät ja ihan hyvin pärjäsivät.
Heillä oli helppo elämä. Surkea vanhemmuus riitti ja itse ei tarvinnut edes koulutusta juuri hankkia että pääsi virkaan.
Hoidattivat lapsensa omilla vanhemmillaan tai päiväkodissa. Kun olivat itse vahtivuorossa, työnsivät lapset pois jaloistaan pihalle. Kuudelta oli perunoita, silloin piti tulla kotiin, mutta muuten saivat olla omassa kotonaan rauhassa kun lapsista ei ollut huolta, missä lie liitusivat kylillä, ei kiinnostanut.
Ikävää, että teillä oli noin. Meillä ei kylläkään ollut.
Väitätkö että suuret ikäluokat ulkoilivat lastensa kanssa taloyhtiön hiekkalaatikolla ja keinuissa työnsivät vauhtia, kuten nykyvanhemmat?
Eivät todellakaan. Ikkunasta huudettiin kuudelta että syömään!Mun vanhemmat on suuria ikäluokkia (v 47 syntyneitä), asuttiin kyllä omakotitaloalueella. Muistan että äitini istui pihassa hiekkalaatikolla kanssani, ja antoi keinussa vauhtia. Muistan myös että käytiin läheisissä leikkipuistoissa, ja takapihaan rajautuvassa metsikössä kuljin äidin kanssa. Sain luvan kanssa kulkea samalla kadulla asuvien kavereiden kotona, toinen oli yhden, ja toinen kolmen talon päässä meidän talosta. Kauemmaksi ei saanut lähteä. Joten väitän, että minun suurten ikäluokkien äitini ulkoili minun kanssani paljon vaikka kävi myös töissä.
Isäni usein pyysi minut mukaansa kun hän teki jotakin pihatyötä, korjasi autoa tms. Olin isän pikku apulainen, ojentelin työkaluja, kyselin, isä vastaili. Isä muka opetti minut huoltamaan polkupyörääni, olin tietenkin liian pieni, mutta sain kokeilla. Isä opetti käyttämään tietokonetta kun se meille hankittiin.
Myös ihan pienestä lapsesta saakka kävimme koko perhe metsälenkeillä koirien kanssa, sienestämässä ja marjastamassa. Me teimme paljon asioita perheenä.
Toki vanhempani kärsivät omien vanhempiensa sotatraumoista, sitä en kiellä. Ja nämä traumat näkyivät kyllä lapsillekin, kun nyt vanhempana olen syy-seuraussuhteet ymmärtänyt. Mutta silti sanoisin että minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus suurten ikäluokkien vanhempien kanssa. He eivät todellakaan olleet välinpitämättömiä. Tämä on minun kokemukseni suurten ikäluokkien vanhemmista. Jokaisella on omansa eikä voi yleistää, että kaikilla olisi samanlaista.
Tuo on tosiaan sinun oma kokemuksesi. Itse muistan ala-asteelta, kun yksi luokkani tyttö kertoi mitä oli touhunnut isän kanssa. Me muut ihmeteltiin sitä kovasti, että miten isä viettää aikaa lapsensa kanssa, se tuntui ihan käsittämättömältä. Minä pelkäsin isääni, me ei ikinä juteltu eikä päätöksenteoissa lapsia ajateltu ollenkaan.
Minäkin muuten pelkäsin isääni. Samalla kuitenkin rakastin ja tehtiin paljon asioita yhdessä. Se oli sellainen kauhun tasapaino, muuttui vaikeammaksi kun kasvoin isommaksi. Isä ei osannut käsitellä sitä että lapsi aikuistuu ja itsenäistyy. Isä oli suuttuessaan pelottava, mutta hyvällä tuulella ihana. Jekyll ja Hyde. Mutta tosiaan meillä isä kuitenkin vietti aikaa meidän kanssa, eikä ollut pelkästään pelottava. Sen verran voi kertoa, että opin kuitenkin lapsuudenkodissani hiippailemaan ympäriinsä, ettei isä alakertaan kuule että olen kotona. Pelkäsin vetäväni huomion puoleeni. Sen verran usein isä oli vihainen milloin mistäkin, ja purki sen meihin lapsiin. Opin olemaan hiljainen hiirulainen nurkissa lymyilemässä. Opin haistelemaan mielialoja ja muokkaamaan omaa käytöstäni niiden mukaan. Kuten sanoin, ne sotatraumat näkyivät meille lapsillekin. Silti koen lapsuuteni hyvänä ja turvallisena, mutta se johtunee siitä, että koin joka tapauksessa olevani rakastettu ja minusta välitettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niistä imureista. Sain reilu 15 vuotta sitten vanhemmilta tuparilahjaksi kalliin Oikean Imurin. Kyllähän se edelleen toimii hyvin, mutta perskeles kun siihen on vaikea löytää pusseja. Viimeksi tilasin netistä suunnilleen tuplahintaisia marketin pölypusseihin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummon apu on ehdollista. Jos oikein ymmärsin,
mummo oli kuitenkin itse tarjoutunut ostamaan tarvittavia tavaroita ja huonekaluja.Ikävää nuoren kannalta, että tarjoukseen oli koira haudattuna, eikä setullut vilpittömästi hyvää hyvyyttä. Vaikka toisaalta, ehkä osasitte odottaa että näin kävisi?
Ikävä tapaus, onneksi harvinaista.
Mulla ainakin on mukava mummo, samoin ystävilläni. Todella monia opiskelukavereitani ovat isovanhemmat autelleet ja ihan ehdoitta. En ole kuullut, että kukaan olisi tullut kaupoille mukaan. ;)Juu, ei mummut ja papat kuleksi nuorten mukana ostoksilla. Keksitty stoori ap:lla.
Mummuja ja pappoja on monen ikäisiä. Yhdellä tutulla noin viiskymppisellä on 16v lapsenlapsi. Ei kaikki odota edes täysikäisyyteen saakka lapsien tekemistä..
Niinhän se menee matalan älykkyyden suvuissa.
Sanoo palstan teinimamma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ostat vaan sellaista kuin itse haluat eikä mummon mielen mukaan. Jos mummo ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Jättäköön sitten perinnöksi vähän enemmän rahaa, jos sitä on yli oman tarpeen. Itselleni ei ole kukaan pahemmin koskaan tavaraa ilmaiseksi tyrkyttänyt tai ollut valmiiksi antamaan niin ei sellaisesta kokemusta. Ajattelen kuitenkin, että itse pitää saada päättää omista tarpeistaa, jos ei pyydä apua johonkin hankintaan. Silloinkin asioista pitää neuvotella eikä mennä sen antajan mukaan vaikka tyrkyttäisi kuinka kallista ja itse ei sellaista halua kuitenkaan. Muuten, olisipa uusi ja jännä asia kokea, että joku antaisi ihan ilmaiseksi jotakin ja parasta laatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Niinpä, vaikka nykyään ollaankin olevinaan niin vastuullisia kuluttajia ja jauhetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemisestä ja co2-päästöistä. Paljon sanoja, vain teot puuttuu.
Mutta mummoa ei saa ohjata vastuulliseen kuluttamiseen vaan hänellä pitää olla oikeus ostaa pohautella mitä sattuu.
Kertakäyttökrääsäkö on mielestäsi vastuullista kulutusta. Mummohan oli halunnut ostaa laadukkaampaa näiden kertakäyttöimurien ja sänkyjen tilalle.
Kertakäyttöimureista ja -sängyistä en ole koskaan kuullutkaan, mutta sinulla on ilmeisesti laajempaakin kokemusta sellaisista. Mummosiko niitä hankki sinulle? Saitko suurenkin varaston? Miten kiitollinen olet mummollesi moisesta eleestä?
Ikävä kyllä itse olen erehtynyt ostamaan. Ikean sänky ja sohva olivat täyttä roskaa, samoin kuin Ergorapido varsi-imurikin. Ei ne oikeasti kestäneet montakaan kuukautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiks ihmiset voi ostaa omilla säästöillään?
Ei mulla ainakaan ollut mitään säästöjä. Siinä kohtaa kun sain ekan kesätyöpaikan, vanhemmat alkoi veloittaa multa pientä vuokraa, eivätkä enää ostaneet muuta kuin tietty ruuat ja jotku hygieniatarvikkeet. Kesätyörahat oli siis pakko säästää loppuvuoden vuokraa ja esim. vaate- ja koulukirjatarpeita varten. Ei niistä ollut mitään säästössä kun kotoa piti muuttaa.
Vuokraa! Huh huh.
Ei se iso vuokra ollut. Mä tiedän (vaikka silloin otti päähän), että vanhemmat halusivat opettaa mulle rahan käyttöä. Ei ne sitä ilkeyttään tehneet, ja aina kuitenkin pitivät huolen että mulla on mitä mä tarvin. Ei ehkä just kaikkea sitä mitä olisin halunnut, mutta kaikki tarvittava oli.
Kun muutin kotoa, kolusin äidin kanssa kirppareita ja kierrätyskeskuksia että saatiin tarvittavat kamat kasaan. Synttäri- ja joululahjoiksi olin jo vuosia saanut kaikkea omaan kotiin tarvittavaa, liinavaatteita, astioita, ym. En siis missään nimessä ollut heitteillä tai muuta vastaavaa. Pointti lähinnä oli, että ei kaikilla ole omia säästöjä kun kotoa muuttaa.
Mun kaveri sai lapsilisät koko elämänsä ajan omalle tililleen, siellä oli ihan mukava summa säästössä kun hän aikuistui. Meillä oltiin paljon köyhempiä, ja 90-luvulla tosi tiukilla kun isä jäi työttömäksi lamassa ja äiti opiskeli itselleen ensimmäistä tutkintoaan. Eikä meidän pikkukylässä edes ollut kesätöitä suurimmalle osalle nuorista, piti olla suhteita ja tuuria että niitä sai. Mistä siinä sitten rahaa taiot säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse pitäisi saada päättää.
Mutta jos ei onnistu, niin itse kyllä ottaisin nuo kalliit tuotteet vastaan ja sanoisin kiitos!
Ottaisit iloisena vastaan ruotsinlaivan kokoisen sohvan, mikä vie asunnosta kaiken vapaan tilan, tai mikron ja moccamasterin joiden takia keittiöön ei jää enää sen vertaa tilaa että saisit leipälautasen ja voirasian mahtumaan työtasolle, tai imurin mikä täyttää kaikkien muidenkin siivousvälineiden tilan pienestä kaapista? Kiittele sinä, mutta älä pakota muita kiittämään.
Missä ap kertoo isosta sohvasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niistä imureista. Sain reilu 15 vuotta sitten vanhemmilta tuparilahjaksi kalliin Oikean Imurin. Kyllähän se edelleen toimii hyvin, mutta perskeles kun siihen on vaikea löytää pusseja. Viimeksi tilasin netistä suunnilleen tuplahintaisia marketin pölypusseihin verrattuna.
Joo siis oikeasti, mäkin sain äidiltä hänen vanhan imurinsa kun muutin omaan kämppään. Pölypusseja oli tosi vaikea löytää, ei ollut missään marketissa vaan kodinkoneliikkeistä piti etsiä, ja ne maksoi monta kymppiä (euroissa!) 3 kpl paketti. Oli kyllä muuten ihan hyvä imuri, mutta aika äkkiä vaihdoin pölypussittomaan tarjousimuriin, maksoi itsensä aika nopeasti takaisin kun oli kaksi isoa koiraa ja pölypussit täyttyi 3 imuroinnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Miksi syyllistetään niitäkin, jotka tyytyvät käytettyyn tavaraan? Olen törmännyt tällaiseen ajatteluun, kun annoimme vanhaa tavaraa tarvitsevalle. Tuttu ihmetteli, miksi he ottivat vastaan, kun heillä olisi ollut varaa ostaa uutta. Mitenkään emme tyrkyttäneet ja meille olisi ollut ok, jos he olisivat sanoneet että mieluummin ostavat uutta.
Tässäkin ketjussa tämä on tullut esille, kun on ihmetelty, miksi ei osteta uutta kun on varaa ja laitetaan nuori kärsimään.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen hyve ja arvo on se että lapsien pitää oppia asumaan rumassa kodissa?
Lapsillakin on oikeus kauniiseen kotiin ja esteettisiin ja visuaalisiin elämyksiin.
Näin on, kaikilla on oikeus omilla rahoillaan tehdä elämä mieleiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse pitäisi saada päättää.
Mutta jos ei onnistu, niin itse kyllä ottaisin nuo kalliit tuotteet vastaan ja sanoisin kiitos!
Ottaisit iloisena vastaan ruotsinlaivan kokoisen sohvan, mikä vie asunnosta kaiken vapaan tilan, tai mikron ja moccamasterin joiden takia keittiöön ei jää enää sen vertaa tilaa että saisit leipälautasen ja voirasian mahtumaan työtasolle, tai imurin mikä täyttää kaikkien muidenkin siivousvälineiden tilan pienestä kaapista? Kiittele sinä, mutta älä pakota muita kiittämään.
Missä ap kertoo isosta sohvasta?
Aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen hyve ja arvo on se että lapsien pitää oppia asumaan rumassa kodissa?
Lapsillakin on oikeus kauniiseen kotiin ja esteettisiin ja visuaalisiin elämyksiin.
Näin on, kaikilla on oikeus omilla rahoillaan tehdä elämä mieleiseksi.
Kellään vaan ei ole omilla rahoillaan tehdä muiden elämästä ankeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Miksi syyllistetään niitäkin, jotka tyytyvät käytettyyn tavaraan? Olen törmännyt tällaiseen ajatteluun, kun annoimme vanhaa tavaraa tarvitsevalle. Tuttu ihmetteli, miksi he ottivat vastaan, kun heillä olisi ollut varaa ostaa uutta. Mitenkään emme tyrkyttäneet ja meille olisi ollut ok, jos he olisivat sanoneet että mieluummin ostavat uutta.
Tässäkin ketjussa tämä on tullut esille, kun on ihmetelty, miksi ei osteta uutta kun on varaa ja laitetaan nuori kärsimään.
Ei ole ihmetelty vaan sitä että miksi just nuorten kuuluisi asua ankeasti. Vanhakin voi olla mieluista mutta epämieluisa ei ole mieluisaa.
Alue: Aihe vapaa
Voihan se miele olla laadukkaampi kuin varsi-imuri, mutta ihan taatusti pienen yksiöön se pienempi versio on käytännöllisempi. Ja se Dyson on ihan laadukas peli, kestäväkin.