Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nuoren kotiin on hommattava kaikki mummon mieleen, koska mummo haluaa maksaa
Tilanne on siis se, että tytär pääsi opiskelemaan eri paikkakunnalle ja nyt on sitten jotain hankintoja opiskelijakämppään tehtävä.
Hyvän ja himoitun opiskelupaikan johdosta äitini ilmoitti, että hän haluaa ostaa lapsenlapselleen tavaroita ja huonekaluja. Tyttö otti tietysti iloisena tiedon vastaan, sillä nuorella ei itsellään liikaa rahaa ole ja mummo on kerryttänyt omaisuutta kohtuullisesti.
Kun sitten tuli sängyn, ruokapöydän, sohvan ja kodinkoneiden ostamisen aika ja lähdimme kiertelemään kauppoja, ei tytön mieltymyksillä tai toiveilla ollut mitään merkitystä. Mummo päättää, koska mummo maksaa. Nuoren toiveet ja mieltymykset olivat pääsääntöisesti edullisempia, jotta rahasta ei ole kyse. Kyse on siitä, että mummon täytyy saada päättää koska mummo maksaa. Esimerkiksi sänkyyn mummo oli valmis laittamaan rahaa pari tonnia ja hän olikin jo valmiiksi katsonut omasta mielestään sopivan. Tyttö kuitenkin kertoi että häntä miellyttää toisenlainen sänky, mutta mummo jankkaa ja jankkaa että miksi hänen valitsemansa sänky olisi parempi.
Mikrossa mummo haluaa vain tiettyä merkkiä, joka maksaa, ja nuoren toiveilla ei ole loppupeleissä mitään väliä.
Sama imurissa. Imuri pitää olla iso, monen sadan Miele. Tytär miettii pientä asuntoa ja on kallistumassa varsi-imuriin, säilytystilan puutteen ja käyttömahdollisuuksien vuoksi. Mummolle tämä on punainen vaste, sillä hän ei voi sietää varsi-imureita. Hän haluaa ostaa perinteisen.
Olemme muutaman kerran nyt käyneet yhdessä kiertämässä kauppoja ja käytännössä mitään ei olla saatu ostettua mummon laskuun, koska mummo ei hyväksy nuoren valintaa.
Nuori on itse käynyt ostamassa myöhemmin haluamansa tuotteen tai minä olen maksanut sen mikä on tyttären mielestä paras.
Mummo uhriutuu nyt että tytär on vaikea, eikä osaa päättää mitä haluaa ( kun ei halua juuri sitä mitä mummo haluaa ostaa).
Olemmekin jättäneet jo mummon kokonaan pois näiltä ostosreissuilta. Sohvan olen luvannut maksaa, mutta nuori saa sen vasta myöhemmin syksyllä, eikä se ehdi siis muuttokuormaan. Mummo olisi ostanut yksiöön ison kalliin sohvan ( minkä olisi itselleenkin kelpuuttanut) , mutta koska tytär koki sen liian suureksi ja epäkäytännölliseksi opiskelijakämppään, mummo ei sitten osta mitään.
Miksi lahjanostajan täytyy saada päättää saajan puolesta aivan kaikki?
Onko tämä joku 40 -luvulla syntyneiden ominaisuus vai mitä?
Kommentit (1423)
Eihän tuokaan vielä mitään, odottappas kun se mummo keksii ITSE TEHDÄ lahjoja, siinä vasta onkin piru irti ja mielenpahoitus jos mummo päättää tekaista vähän koriste-esineitä tai vaatteita, jotka eivät ole yhtään vastaanottajan tyylisiä. Selitteleppä siinä sitten, että miks ne esineet on jossain varastossa, eikä olohuoneessa näkyvimmällä paikalla tai miksei hänen tekemiä hienoja vaatteita näy lapsenlapsen päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi voi kieltäytyä ja ostaa ihan itse tavaransa.
Täysin turhaan kitiset.Niinhän tässä lopulta kävikin. Lapsi sai haluamansa vanhempiensa maksamana.
Ihan oikein. Toisaalta nykyajan pennut saavat kaiken ihan liian helposti. Pikkuisen, kun kitisee, niin vanhemmat hyppäävät lapsensa pillin mukaan.
Materiaa ehkä saa helposti, mutta se ei ole kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No itse pitäisi saada päättää.
Mutta jos ei onnistu, niin itse kyllä ottaisin nuo kalliit tuotteet vastaan ja sanoisin kiitos!
Ottaisit iloisena vastaan ruotsinlaivan kokoisen sohvan, mikä vie asunnosta kaiken vapaan tilan, tai mikron ja moccamasterin joiden takia keittiöön ei jää enää sen vertaa tilaa että saisit leipälautasen ja voirasian mahtumaan työtasolle, tai imurin mikä täyttää kaikkien muidenkin siivousvälineiden tilan pienestä kaapista? Kiittele sinä, mutta älä pakota muita kiittämään.
Niin siinähän lukee, että sanoisin kiitos! Ei lue, että sano kiitos.Etkö osaa lukea?
Fiksu myy sopimattomat kalliit hyvään hintaan ja hankkii rahalla mieleiset. Äläkä sano, että pakotin sun myymään imurisi!
Anoppini on saanut kasvatuksen, että mitään lahjaksi saatua ei saa antaa eikä myydä eteenpäin. Tuo ei ole mitenkään tavatonta vanhemman sukupolven kohdalla. Ja missä sinä niitä isoja huonekaluja säilöisit? Ethän sinä voisi niitä käyttää, koska niiden arvo romahtaisi heti ensimmäisen käytön jälkeen. Varmaan asuisit kavereillasi ja muuttaisit omaan asuntoosi vasta sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi voi kieltäytyä ja ostaa ihan itse tavaransa.
Täysin turhaan kitiset.Niinhän tässä lopulta kävikin. Lapsi sai haluamansa vanhempiensa maksamana.
Ihan oikein. Toisaalta nykyajan pennut saavat kaiken ihan liian helposti. Pikkuisen, kun kitisee, niin vanhemmat hyppäävät lapsensa pillin mukaan.
Tässä tapauksessahan se mummo halusi saada kaksi sukupolvea hyppimään pillinsä mukaan.
Ja uhrimummoista se vasta kitinä lähteekin!
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ei kyllä ole tämäkään verrattavissa. Se että käytettyjä huonekaluja annettiin nuoren käyttöön oli vain väliakainen ratkaisu, eikä ollut oletuksena että joku julmistuu jos nuori sitten päättää jossain vaiheessa myydä ne käytetyt eteenpäin ja ostaa uudempaa tilalle.
Tämä aloituksen mummohan on halunnut ostaa jopa kalliimpaa kuin mitä nuori on halunnut, eli ihan silkkaa kontrollinhalua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"" Vanhemmuus" on ollut 1960- ja 1970-luvuilla hyvin erikoista. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet vauvojaan. Pieniä vauvoja on kuskattu jopa 2-3 kuukauden ikäisenä päivähoitoon. Pieniä, jopa alle kouluikäisiä lapsia on hoidatettu sukulaisilla ja mummoloissa pitkiäkin aikoja"
Vau, mistäköhän johtuu? Ettei vain siitä, että äitiysloma kesti vain sen 2-3 kk ja siitä, ettei kunnallista päivähoitoa juuri ollut?
Kotiäitiys oli aina mahdollista koska perheverotus ja pelkällä keskikoulutodistuksella pääsi vielä niihin töihin joista nykyiset ekonomit vain haaveilevat.
Naistenlehdet on jo useamman vuoden olleet täynnä entisten äitien haastatteluja, joussa he iloisina toteavat, että heillä ei ollut aikoinaan omille lapsilleen aikaa, mutta että nyt he ottavat sen takaisin lastenlastensa kanssa. He siis riistävät lapsiaan kahteen kertaan.
Ja se mikä huvittaa eniten on se, että se välinpitämätön paska vanhemmuus on muuttunut muisteloissa superäitiydeksi.
Meillä ei ollut aina edes ruokaa ja nyt äitini kimittää naama sinisenä miten meillä oli kerran noutoruokaa ja miten hän aina kyllä tarjoili päivässä viisi maittavaa ateriaa. En vaan muista millään, vaikka olin muka läsnä.
Kotiäitiys oli kaikille mahdollista, niinkö? Ja miten samaan aikaan oli mahdollista jäädä kotiäidiksi ja päästä hyviin töihin keskikoulutodistuksella???
Lojui ensin kotona ja meni sitten töihin. Suoraan vakipaikka ilman koulutusta.
Ei tarvinnut samaan aikaan rimpuilla kuten nykyään. 10-15 vuotta kotona ei vaikuttanut mihinkään.
Isäni opiskeli opettajaksi opettajaseminaarissa ja toki pääsikin sen jälkeen töihin, alkuun kylläkin määräaikaisena.
Äitini sai ensimmäisen työpaikkansa ilman koulutusta, kirkkoherranviraston asiakaspalvelijana. Myöhemmin kävi pankin järjestämän koulutuksen, jotta sai töitä pankin asiakaspalvelijana.Tyystin ilman koulutusta pääsi esimerkiksi tehtaalle tuotantotyöntekijäksi - kuten nykyisinkin.
Aivan. Eli heppoisella koulutuksella pääsi suoraan töihin, työnantaja jopa koulutti.
Pankki oli kotirouville avoinna aina. Keskikoulu riitti, työnantaja koulutti ja työsuhde-edut olivat hyvät.
Mä en tajua miksei nykyäänkin voisi olla enemmän tällaista. Mä luin aikanaan merkonomiksi ja menin sairaalaan tekemään merkonomin töitä. Työ piti opetella ihan kokonaan sitä tehdessä, mistään koulussa opitusta ei ole ollut hyötyä kyseisessä työssä.
Ei kaikki työt vaadi persutietämystä aiheista X ja Y jotka voidaan koulussa opettaa. Jos miettii vaikka jotain vastaanottovirkailijan duunia, tietokonejärjestelmät voivat olla jotain ihan muuta kuin koulussa, työpaikan käytännöt ovat joka paikassa omanlaisensa, ajanvaraussysteemit ovat omanlaisensa.. ja luulisi esim. että jokaisen järki sanoisi ettei samaan huoneeseen tai samalle työntekijälle voi varata samalle päivälle ja kellonajalle kahta asiakasta eikä sitäkään tarvitsisi koulussa opettaa.
Miksi kaikkeen pitää nykyään olla jokin tutkinto? Kai kaupassa joku hyllyttäjäkin vaatii jonkun varastoalan tutkinnon nykyään. Moni työ olisi kuitenkin oikeasti sellainen, että sen oppisi siinä sitä työtä tehdessä. Harva paikka on myöskään sellainen, että uuden ihmisen voi vaan heittää tekemään töitä ilman kunnollista perehdyttämistä, joten se koulutettukin uusi sitoo yhden vanhan työntekijän joka tapauksessa opettamaan sitä työtä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
1. Nykyään ihmiset asuvat kaupungeissa, eikä ole tilaa varastoida huonekaluja. Varastot ovat täynnä omaa roinaa (vaatteita, kirjoja, cd-levyjä, koulukirjoja, joulukoristeita, kiinakrääsää jne.)
2. Nykyajan huonekalut ovat niin huonolaatuisia, että ne eivät säily isältä pojalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä palstalla viljellään aivan valtavasti ageismia eikä siihen puututa. Uskomatonta!
Yksittäisestä tilanteesta asia laajennetaan koskemaan kokonaista ihmisryhmää, jonka ainoa yhteinen tekijä on ikä.
Äly hoi, älä jätä!
Fiksu myy ja fiksu myy.
Missä se opiskelijakin siellä yksiössään näitä ei-toivottuja isoja lahjoja hilloaisi?
Minä olen nyt kolme vuotta myynyt sitä kaikkea ei-toivottua ja edelleen sitä tavaraa on noin puolen huoneen verran laatikoissa ja neljä isoa laatikkoa kaappien päällä.
Loputonta setvimistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Niinpä, vaikka nykyään ollaankin olevinaan niin vastuullisia kuluttajia ja jauhetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemisestä ja co2-päästöistä. Paljon sanoja, vain teot puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"" Vanhemmuus" on ollut 1960- ja 1970-luvuilla hyvin erikoista. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet vauvojaan. Pieniä vauvoja on kuskattu jopa 2-3 kuukauden ikäisenä päivähoitoon. Pieniä, jopa alle kouluikäisiä lapsia on hoidatettu sukulaisilla ja mummoloissa pitkiäkin aikoja"
Vau, mistäköhän johtuu? Ettei vain siitä, että äitiysloma kesti vain sen 2-3 kk ja siitä, ettei kunnallista päivähoitoa juuri ollut?
Kotiäitiys oli aina mahdollista koska perheverotus ja pelkällä keskikoulutodistuksella pääsi vielä niihin töihin joista nykyiset ekonomit vain haaveilevat.
Naistenlehdet on jo useamman vuoden olleet täynnä entisten äitien haastatteluja, joussa he iloisina toteavat, että heillä ei ollut aikoinaan omille lapsilleen aikaa, mutta että nyt he ottavat sen takaisin lastenlastensa kanssa. He siis riistävät lapsiaan kahteen kertaan.
Ja se mikä huvittaa eniten on se, että se välinpitämätön paska vanhemmuus on muuttunut muisteloissa superäitiydeksi.
Meillä ei ollut aina edes ruokaa ja nyt äitini kimittää naama sinisenä miten meillä oli kerran noutoruokaa ja miten hän aina kyllä tarjoili päivässä viisi maittavaa ateriaa. En vaan muista millään, vaikka olin muka läsnä.
Kyllä teillä jokin vajavuus oli lapsuudessa, kun sinusta on tullut noin ilkeä.
Mikä yhteensattuma! Me mietittiin juuri porukalla tismalleen samaa sinusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla viljellään aivan valtavasti ageismia eikä siihen puututa. Uskomatonta!
Yksittäisestä tilanteesta asia laajennetaan koskemaan kokonaista ihmisryhmää, jonka ainoa yhteinen tekijä on ikä.
Äly hoi, älä jätä!
Nailed it! 💪
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Niinpä, vaikka nykyään ollaankin olevinaan niin vastuullisia kuluttajia ja jauhetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemisestä ja co2-päästöistä. Paljon sanoja, vain teot puuttuu.
Mutta mummoa ei saa ohjata vastuulliseen kuluttamiseen vaan hänellä pitää olla oikeus ostaa pohautella mitä sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Niinpä, vaikka nykyään ollaankin olevinaan niin vastuullisia kuluttajia ja jauhetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemisestä ja co2-päästöistä. Paljon sanoja, vain teot puuttuu.
Menepä kerjäämään sukulaisilta huonekaluja ja astioita, niin kuulet sitten myöhemmin muualta, miten se kehtaa olla kerjäämässä. Hyvällä tuurilla saat kolme sohvaa ja yhden kuvaputkitelkkarin ja niistä pitäisi olla kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaiveltiin suvun varastot ja elämä aloitettiin näillä vanhoilla käytetyillä tavaroilla. Nykyään pitää olla uutta, mieleistä ja sellaista, joita voi somessa esitellä.
Ennen suku pääsi kätevästi siirtämään kerskakulutuksensa jäännökset nuorille, jotka joutuivat myös hävittämään ne sitten kun lopulta ostivat uutta ja mieleistä. Mikä on muuttunut? Nuoret ostavat heti uutta (tai käytettyä) ja mieleistä, suku joutuu itse miettimään mihin tunkevat käyttökelpoiset mutta ei enää niin mieleiset kamppeet uuden ja mieleisen tilalta. Miksi omilleen lähtevää nuorta syyllistetään tässä kuviossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla viljellään aivan valtavasti ageismia eikä siihen puututa. Uskomatonta!
Yksittäisestä tilanteesta asia laajennetaan koskemaan kokonaista ihmisryhmää, jonka ainoa yhteinen tekijä on ikä.
Äly hoi, älä jätä!
Nailed it! 💪
🎶 Omakehu haisee pahemmin kuin muiden! 🎶
Vierailija kirjoitti:
No, itsehän sisustin ekat kämppäni lähes täysin vanhempien (ja toisen kämpän poikaystävän vanhempien) nurkista löytyneillä kamoilla. Ekassa solukämpässä oli vain sänky, hylly ja kirjoituspöytä ja joku matto, poikaystävän kanssa kaksiossa oli alkuun semmoinen aivan järkyttävän ruma kirjava ysärihirvitys-sohva ja saman aikakauden sohvapöytä, ainoastaan ruokapöytä ja jotain pientä, esim. verhot ostettiin uutena. Eikä tästä edes ole aikaa kuin reilu kymmenen vuotta. Ei minulle tullut pieneen mieleenkään ostaa/ostattaa kaupasta mitään uusia hienoja kalusteita, sen verran kierrätyshenkisesti minut on kasvatettu... Nykyään meillä on kyllä oikein kiva sisustus, mutta toivon mukaan onnistun kasvattamaan omatkin lapseni niin ettei kaiken aina tarvitse olla vimpan päälle.
Miksi sinä olet mennyt vaihtamaan huonekaluja, kun sinullahan oli jo opiskelijakämpässä ihan toimivat kalusteet? Ihan hyvin ne kelpaisivat nykyiseenkin asuntoosi.
Mikä ihmeen hyve ja arvo on se että lapsien pitää oppia asumaan rumassa kodissa?
Lapsillakin on oikeus kauniiseen kotiin ja esteettisiin ja visuaalisiin elämyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"" Vanhemmuus" on ollut 1960- ja 1970-luvuilla hyvin erikoista. Äidit eivät ole juurikaan imettäneet vauvojaan. Pieniä vauvoja on kuskattu jopa 2-3 kuukauden ikäisenä päivähoitoon. Pieniä, jopa alle kouluikäisiä lapsia on hoidatettu sukulaisilla ja mummoloissa pitkiäkin aikoja"
Vau, mistäköhän johtuu? Ettei vain siitä, että äitiysloma kesti vain sen 2-3 kk ja siitä, ettei kunnallista päivähoitoa juuri ollut?
Kotiäitiys oli aina mahdollista koska perheverotus ja pelkällä keskikoulutodistuksella pääsi vielä niihin töihin joista nykyiset ekonomit vain haaveilevat.
Naistenlehdet on jo useamman vuoden olleet täynnä entisten äitien haastatteluja, joussa he iloisina toteavat, että heillä ei ollut aikoinaan omille lapsilleen aikaa, mutta että nyt he ottavat sen takaisin lastenlastensa kanssa. He siis riistävät lapsiaan kahteen kertaan.
Ja se mikä huvittaa eniten on se, että se välinpitämätön paska vanhemmuus on muuttunut muisteloissa superäitiydeksi.
Meillä ei ollut aina edes ruokaa ja nyt äitini kimittää naama sinisenä miten meillä oli kerran noutoruokaa ja miten hän aina kyllä tarjoili päivässä viisi maittavaa ateriaa. En vaan muista millään, vaikka olin muka läsnä.
Kotiäitiys oli kaikille mahdollista, niinkö? Ja miten samaan aikaan oli mahdollista jäädä kotiäidiksi ja päästä hyviin töihin keskikoulutodistuksella???
Lojui ensin kotona ja meni sitten töihin. Suoraan vakipaikka ilman koulutusta.
Ei tarvinnut samaan aikaan rimpuilla kuten nykyään. 10-15 vuotta kotona ei vaikuttanut mihinkään.
Isäni opiskeli opettajaksi opettajaseminaarissa ja toki pääsikin sen jälkeen töihin, alkuun kylläkin määräaikaisena.
Äitini sai ensimmäisen työpaikkansa ilman koulutusta, kirkkoherranviraston asiakaspalvelijana. Myöhemmin kävi pankin järjestämän koulutuksen, jotta sai töitä pankin asiakaspalvelijana.Tyystin ilman koulutusta pääsi esimerkiksi tehtaalle tuotantotyöntekijäksi - kuten nykyisinkin.
Aivan. Eli heppoisella koulutuksella pääsi suoraan töihin, työnantaja jopa koulutti.
Pankki oli kotirouville avoinna aina. Keskikoulu riitti, työnantaja koulutti ja työsuhde-edut olivat hyvät.
Opettajaseminaari heppoinen koulutus? Enpä sanoisi. Siihen aikaan muuten ei ollut valtion takaamia opintolainoja. Niinpä isäni, köyhän perheen lapsi, ei saanut lainaa, koska pankki pelkäsi ettei lainaa makseta takaisin.
Juu pankki koulutti työntekijänsä, muttei sinnekään kaikki halukkaat päässeet.
Töitä oli tarjolla kyllä likipitäen kaikille normaaleille, mutta ei ne palkat isoja olleet.Erittäin heppoinen koulutus oli. Nykyään samaan hommaan menee ainakin tuplasti enemmän aikaa ka silti virka on epävarma.
Pankkien palkat oli hyviä. Lisäksi sai halvan työsuhdeasunnon, paljon koulutusta, halvat lainat ja työpaikkalounaan. Sitä ruokaa oli niin paljon, että siitä sai ruokittua vielä perheenkin illalla.
Olet aivan sairas päästäsi.
Oli paljon koulutusta, mutta sitten taas ei juuri mitään koulutusta ja sekin heppoista? Ja pankin halvat työsuhdeasunnot??? WTF?
Lounaan maksoivat kyllä äitini ja työkaverinsa ihan itse eikä sitä kotiin asti tuotu 😄😄😄Oletko kännissä kun ei lukeminen onnistu?
Rautalangasta:
Pankkiin pääsi surkealla koulutuspohjalla. Sen jälkeen työnantaja tarjosi runsaasti koulutusta.
Pitääkö tavuttaa että tajuat?
Pankin konttoreihin tuli lounas keskuskeittiöstä. Sen loput sai viedä kotiin. Eli perhekin söi siitä vielä.
Kyllä. Pankeilla oli erittäin hyviä ja huokeita työsuhdeasuntoja.
Te toki ette sitä tarvinneet kun te saitte sen halvalla kunnalta jo!
Ei tullut lounas mistään. Ihan itse kävelivät paikalliseen ravintolaan ja ostivat lounaan omilla rahoillaan.
Yksi äidin työkavereista asui työsuhdeasunnossa. Ei ollut hääppöinen, mutta yksinhuoltajana oli siihen tyytyminen.
Kansakoulun yläkerta-asuntokaan ei kummoinen ollut, sinne ei edes tullut vettä. Vesi oli haettava alakerrasta, ja vessakäyntejä varten oli ulkohuussi. Pyykki pestiin käsin puulämmitteisessä ulkosaunassa, kuinkas muutenkaan.
. Myöhemmin vanhempani ostivat oman asunnon, ihan tavallisen kerrostalokolmion, ja vasta liki viisikymppisinä rakensivat omakotitalon.En nyt moittisi heidän elämäänsä superhelpoksi ja heitä huonoiksi vanhemmiksi ja ihmisiksi. Parhaansa tekivät ja ihan hyvin pärjäsivät.
Heillä oli helppo elämä. Surkea vanhemmuus riitti ja itse ei tarvinnut edes koulutusta juuri hankkia että pääsi virkaan.
Hoidattivat lapsensa omilla vanhemmillaan tai päiväkodissa. Kun olivat itse vahtivuorossa, työnsivät lapset pois jaloistaan pihalle. Kuudelta oli perunoita, silloin piti tulla kotiin, mutta muuten saivat olla omassa kotonaan rauhassa kun lapsista ei ollut huolta, missä lie liitusivat kylillä, ei kiinnostanut.
Ikävää, että teillä oli noin. Meillä ei kylläkään ollut.
Väitätkö että suuret ikäluokat ulkoilivat lastensa kanssa taloyhtiön hiekkalaatikolla ja keinuissa työnsivät vauhtia, kuten nykyvanhemmat?
Eivät todellakaan. Ikkunasta huudettiin kuudelta että syömään!
Mun vanhemmat on suuria ikäluokkia (v 47 syntyneitä), asuttiin kyllä omakotitaloalueella. Muistan että äitini istui pihassa hiekkalaatikolla kanssani, ja antoi keinussa vauhtia. Muistan myös että käytiin läheisissä leikkipuistoissa, ja takapihaan rajautuvassa metsikössä kuljin äidin kanssa. Sain luvan kanssa kulkea samalla kadulla asuvien kavereiden kotona, toinen oli yhden, ja toinen kolmen talon päässä meidän talosta. Kauemmaksi ei saanut lähteä. Joten väitän, että minun suurten ikäluokkien äitini ulkoili minun kanssani paljon vaikka kävi myös töissä.
Isäni usein pyysi minut mukaansa kun hän teki jotakin pihatyötä, korjasi autoa tms. Olin isän pikku apulainen, ojentelin työkaluja, kyselin, isä vastaili. Isä muka opetti minut huoltamaan polkupyörääni, olin tietenkin liian pieni, mutta sain kokeilla. Isä opetti käyttämään tietokonetta kun se meille hankittiin.
Myös ihan pienestä lapsesta saakka kävimme koko perhe metsälenkeillä koirien kanssa, sienestämässä ja marjastamassa. Me teimme paljon asioita perheenä.
Toki vanhempani kärsivät omien vanhempiensa sotatraumoista, sitä en kiellä. Ja nämä traumat näkyivät kyllä lapsillekin, kun nyt vanhempana olen syy-seuraussuhteet ymmärtänyt. Mutta silti sanoisin että minulla oli hyvä ja turvallinen lapsuus suurten ikäluokkien vanhempien kanssa. He eivät todellakaan olleet välinpitämättömiä. Tämä on minun kokemukseni suurten ikäluokkien vanhemmista. Jokaisella on omansa eikä voi yleistää, että kaikilla olisi samanlaista.
Alue: Aihe vapaa
Kunnon curling-vanhempi on aloittaja. 😂