Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen vanhemmuus pariskuntana
12.08.2022 |
Tänään jotenkin hittasi todella kovaa meidän tilanne.
Olemme pariskunta ja meillä on kaksi lasta. Olemme hoitaneet lapsemme omin voimin aina. Kun tulevat kipeäksi, toinen jää kotiin. Lomat vietetään yhdessä koska viihdytään perheenä ja on oikeasti kiva touhuta lasten kanssa. Vuosien varrella on ollut muutamia kertoja kun olisi haluttu tehdä pariskuntana jotain. Käydä elokuvissa, syömässä ja vastaavaa mitä pariskunnat saattaisivat tehdä. Kuitenkin läheisillä on ollut jotain menoa tai töitä silloin kun olisi ollut tarvetta. Kuitenkaan omakaan menohalu meillä pariskuntana ei ole ollut niin kova, että olisi otettu ulkopuolinen hoitaja. Kertojakin yhteisten vuosien varrella on ollut yhden käden laskettavissa kun on tullut ajatus että pariskuntana mentäisiin, joten ollaan pistetty sattumankin piikkiin, ettei hoitoapuja ole löytynyt läheltä. Meillä ei oikeastaan lähipiiriä/turvaverkkoa ole paljoa, joten sattumat olisi mahdollisia.
Vuosien varrella on kuitenkin tapahtunut kaikennäköistä. Lasten syntymäpäiville ei ole ehtinut kuin oma veljeni perheensä kanssa. Muilla samat jutut kuin lapsen hoidonkin kanssa. On jo jotain menoa tai töitä. Nuorempana ensimmäisen lapsen kanssa ajattelin että aloitan järjestelyt jo aiemmin tieedustelut sopivalle synttärien juhlimis päivälle niin, ettei töitä tai muuta menoa olisi. Aina silti niitä joko tuli yllättäen (joku töistä sairastui) tai sitten jotkut muut paremmat viikonloppubileet yllätti.
Silloin jo ajattellut että olisiko tunti ihan mahdoton mahduttaa niihin päiviin että ilahduttaisi lasta. No näistä on selvitty ja pidetty kaverisynttärit ja oman veljen porukalla kivat synttärit, enkä ole jaksanut asiaa murehtia kuitenkaan enempää. Vuosien varrella on kuitenkin tapahtunut paljon jossa ollaan autettu näitä ihmisiä joilta ei aikaa meille löydy. Mm. anoppia ja puolison siskoa kun appiukkio menehtyi äkillisesti (ei ollut mieheni biologinen isä). Kaikissa asiaan liittyvissä viranomaisasioissa ja muissa mitkä liittyi hautajaisiin, jälkipuintiin ja jopa ehdotettiin, että anoppi muuttaisi meille kunnes tuntuu että pystyy olemaan itsellään. Anoppi ei muuttanut mutta päivittäin kävi aluksi ja soittikin vuoden verran joka päivä miehelleni. Sitten löytyi uusi ihminen hänen elämään ja anoppi on nähnyt uusinta lasten lastaan viimeisen kahden vuoden aikana 4:sen kertaa, jolloin hänellä on aina ollut jotain omaa asiaa toimitettavana. Joko veroilmoituksen täyttöä tai muuta asiaa jota ei saa itse hoidettua.
No asiaan joka hittasi. Meillä olisi ollut pyöreiden kymmenien hääpäivä hetki sitten ja olisimme menneet sitä kahden juhlistamaan, normaalista poiketen. Emme saaneet ketään hoitamaan lapsia, eikä ketään ehdottanut vaikka jotain toista ajankohtaa jolloin voisimme mennä jolloin heille sopisi. Olen jotenkin surullinen lastenkin puolesta tästä tilanteesta. Lapsissamme ei ole vikaa, ei ole ylivilkkaita, ihan tavan lapsia. Omaakin peilikuvaa yrittänyt katsoa mutta en tiedä mikä siinä olisi niin pielessä.
Tiedän että on pakko olla muitakin samassa tilassa olevia perheitä tai yksinhuoltajia joilla ei ole ketään, vaikka itse toisia auttavat. Kuitenkaan itse ei haluaisi katkeroitua ja näitä samoja ihmisiä tulee autettua jatkossakin jos apua tarvitsevat, eihän sitä itse tarvi samanlainen olla mutta miksi maailma on mennyt tällaiseksi että antajat antaa ja ottajat ottaa, ei niin että jos saa, myös antaa?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet 20 vuotta naimisissa, mutta teillä on vieläkin niin pieniä lapsia, ettei niitä voi jättää siksi aikaa keskenään, että vanhemmat pääsisivät leffaan? Montako lasta teillä oikein on? Ja miksei ne vanhemmat lapset (sanoit lapsenhoito-ongelman jatkuneen melkein 20 vuotta) voi hoitaa pikkusisaruksiaan, ovat pakosti jo täysi-ikäsiä?Sorry nyt vaan, mutta joku tässä tarinassa ei täsmää tai sitten jätät jotain olennaista kertomatta.
Juu, naimisiin mentyään on ihan pakko alkaa välittömästi hankkia lapsia, eikä vasta silloin kun itsestä tuntuu oikealta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet 20 vuotta naimisissa, mutta teillä on vieläkin niin pieniä lapsia, ettei niitä voi jättää siksi aikaa keskenään, että vanhemmat pääsisivät leffaan? Montako lasta teillä oikein on? Ja miksei ne vanhemmat lapset (sanoit lapsenhoito-ongelman jatkuneen melkein 20 vuotta) voi hoitaa pikkusisaruksiaan, ovat pakosti jo täysi-ikäsiä?Sorry nyt vaan, mutta joku tässä tarinassa ei täsmää tai sitten jätät jotain olennaista kertomatta.
Juu, naimisiin mentyään on ihan pakko alkaa välittömästi hankkia lapsia, eikä vasta silloin kun itsestä tuntuu oikealta...
Ja itse löysin täsmäytyksen kirjoituksista. Harmittaa tällaisten perheiden puolesta. Meillä on ollut onni että isovanhemmat on pystyneet ja halunneet auttaa mutta tiedän perheitä joissa on samoja tilanteita. Ei ulkopuolinen hoitaja ole kaikille vaihtoehto vaikka lapsilla ei olisi mitään erikoisuuksia. Itse asumme myös kaupungin ulkopuolella ja ulkopuolista hoitajaa olisi hyvin hankalaa saada. Omituista myös miten aloitukseen on vastattu. En itse saanut martyyri-kuvaa. Aloituksessa kerrotaan että ovat viihtyneet perheenä, eikä ole aiemmin ajatellut tilannetta. Ei mainintaa oman ajan puutteesta tai mistään lasten hyllylle laitoista. Miksi pitää käydä vastailemaan jos ei jaksa lukea mistä on kyse
Täällä kokoontuu näköjään kaikki puukottajat.
Olipa pitkä ja aika epäselvä vuodatus. Ap, oletko koskaan pyytänyt suoraan sukulaisiasi, tai keitä nyt tarkoitatkaan, vahtimaan lapsia?
Näin: "Mikko ja minä haluaisimme mennä juhlistamaan hääpäivämme ravintolaan ja hotelliin. Voisit/teko sinä/te tulla meille viikonlopuksi Annin ja Onnin seuraksi, kun heitä vähän pelottaa olla yksin kotona. Mikä viikonloppu sinulle sopisi?"
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkä ja aika epäselvä vuodatus. Ap, oletko koskaan pyytänyt suoraan sukulaisiasi, tai keitä nyt tarkoitatkaan, vahtimaan lapsia?
Näin: "Mikko ja minä haluaisimme mennä juhlistamaan hääpäivämme ravintolaan ja hotelliin. Voisit/teko sinä/te tulla meille viikonlopuksi Annin ja Onnin seuraksi, kun heitä vähän pelottaa olla yksin kotona. Mikä viikonloppu sinulle sopisi?"
Epäselvä jaarittelija vastaa kyllä. Juuri noin kysynyt. Koko yöksi ei kertaakaan olla pyydetty mutta elokuvan tai ruokailun ajaksi. Olemme ehdottaneet eksaktia päivää ja jos se ei ole sopinut kysytty jos jokin toinen sopii. Kun se jää vastapuolelta auki, niin ei olla enempää kysytty tai jatkettu. Usein vastaus heiltä on epäselvä sopiiko, joten oletus on ettei sovi. Minun ei ainakaan ole ongelma sanoa sopiiko joku päivä tai ehdottaa toista jos todella olisin auttamassa. Ja kun jotain mietitytti nuorempana lapsen syntymäpäivien järjestely, silloinkin kysyttiin mikä viikonloppupäivä olisi vapaa, se lyötiin lukkoon ja kun päivä läheni tai tuli, olikin äkillinen työvuoro tai jonkun ystävän bileet. Kerran syynä oli myös anopilla, ettei pitänyt muista vieraista. Sitä myös ihmeteltiin, että kaipaako lapsemme näitä ihmisiä elämäänsä, niin jollain omituisella tavalla kyllä. Emme heille ole näitä koskaan ihmetelleet ääneen. En näy siinä mitään järkeä että toisin oman mielipiteeni asiasta, kyllä vanhempi lapsista on jo tehnyt omansa. Ei kaipaa mummia tai muitakaan. Näin myös totuin itse elämään aikanani. En silloin siitä mitään ajatellut mutta nyt keski-ikäisenä olisi ollut mukavaa kun elämässä olisi ollut turvallisia aikuisia. Harmittaa että tällainen menee lapsilta ohi. Toki heillä on meidät turvanansa, ainakin vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista ne kyllä avaavat paljon sitä maailmaa miksi tilanteemme on näin. Ikävää että kirjoitin jaaritellen mutta kahdenkymmenen vuoden aikana olisimme tarvinneet hoitoapua yhden käden sormilla laskien. Ja toki sitä ajattelee, että kun itse auttaa niin joskus saisi takaisin. Mutta niinhän se on ettei kukaan ole sitä meille velkaa ja ehkä siksi itsekin kaikesta huolimatta aina auttaa toiseen suuntaan, kun ei olla niitä velkoina ajateltukaan. Mutta ilmeisen tavallista on myös se, ettei lastenlasten ym. läheisten synttäreihinkään aikaa ole ja sekin ilmeisesti velka-ajattelua minun puoleltani.
Ap
20v aikana? Siis minkä ikäisiä ne lapset on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette olleet 20 vuotta naimisissa, mutta teillä on vieläkin niin pieniä lapsia, ettei niitä voi jättää siksi aikaa keskenään, että vanhemmat pääsisivät leffaan? Montako lasta teillä oikein on? Ja miksei ne vanhemmat lapset (sanoit lapsenhoito-ongelman jatkuneen melkein 20 vuotta) voi hoitaa pikkusisaruksiaan, ovat pakosti jo täysi-ikäsiä?Sorry nyt vaan, mutta joku tässä tarinassa ei täsmää tai sitten jätät jotain olennaista kertomatta.
Juu, naimisiin mentyään on ihan pakko alkaa välittömästi hankkia lapsia, eikä vasta silloin kun itsestä tuntuu oikealta...
No mä sain käsityksen että lapsia on ollut jo 20v ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinhuoltajana jolla ei ole juuri tukiverkkoa en oikein jaksa eläytyä tragediaanne. Sori siitä.
Sun yksinhuoltajuus ei ole meidän muiden vika!!! Miten te olettekin kaikki noin katkeria meitä ydinperheellisiä kohtaan??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kyllä teidän läheisistä, jos ei koskaan pysty auttam
Tuaan.
Mutta jos teillä on jo kaksikymmentä vuotta ollut lapsia ( pieniä, jotka ei pärjää yksin hetkeäkään), niin montako lasta teillä on ja eikö se vanhin, kaksikymppinen jo pysty auttamaan nuorempien hoidossa?
Meillä on 14- ja 16-vuotiaat ja kyllä me leffaan syömään voidaan mennä ja teinit pärjää ihan keskenään vallan mainiosti. Yksin ei olla kotiin jätetty yöksi, mutta ollaan joskus käyty konsertissa tai terassilla viinillä ja tultu esim puolilta öin.[/quote
Tulee muitakin ihan asiallisia kuin sinun mutta siis lapsia on 14 vuoden ajalta, että tosissaan sillä ajalla olisimme tarvinneet silloin tällöin apua. Taisin kirjoittaa vääron tai huonosti. Olisimme viettäneet 20 vuotista yhdessä oloa. Asumme maalla ja 14 vuotias ei uskalla ainakasn vielä jäädä yksin pienempien (4vuotias nuorin) kanssa. Eikä ehkä itsekään ihan rennosti ottaisi. Olemmekin jo nyt miettineet päivää jolloin lähdetään yhdessä ja otetaan joku ulkopuolinen hoitaja.
Lähinnä ajattelin meidän tilanteesta että on varmasti muitakin jotka on samanlaisessa tilanteessa. Lähinnä enemmän vertaistukea, ettei "hoitojapula" ole välttämättä itseaiheutettua. Vaikka osan kommentoijien mielestä näin onkin.
Ap
Aloituksessa kirjoitat että teillä on lapsia kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä hitata-väännöksen tilalle voisi valita paremman sanan.
Iskeä?
Sukulaisten muodostamien tukiverkkojen olemassaolo on mieletön resurssi, mutta samalla kuin lottovoitto, joka toisilla on ja toisilla ei, ja tästä ei kovin avoimesti puhuta.
Meillä oli esimerkiksi niin, että toisella vanhemmat kuolleet, toisen vanhemmat kaukana pohjoisessa. Päiväkoti- ja kouluvuosina muodostettiin tukiverkkoja ja katsottiin vastavuoroisesti toisten lapsia päiväkodin ja koulun kautta tutuksi tulleiden perheiden kanssa. Maalla tämä on ehkä hankalampaa?
Mutta kyllä voin sanoa, että tunsin välillä kateuden pistoksia työpaikalla, kun kuulin miten mutkatonta oli esimerkiksi perheissä joissa oli tervepäiset, lähellä asuvat isovanhemmat. Tai siskokset, joilla oli samanikäiset lapset, ja serkut olivat molemmissa huusholleissa kuin kotonaan. Toisaalta sitten lähellä asuva isovanhempi saattaa olla alkoholisoitunut ja rajaton, tai sisarus niin ongelmainen että väleissä on mahdoton olla.
Yksinhuoltajana saattaa kadehtia kahden vanhemmn perheitä, mutta kulissin takana heillä voi olla katkeruutta ja yksin jäämistä. Yhdessä olevat taas saattavat kadehtia yhteishuoltajan omaa aikaa tajuamatta miten raskasta on hoitaa omalla vuorolla arki yksin, ilman mitään apuja esimerkiksi lääkärikäynteihin, ja ylipäätään arjen pyörittämiseen.
Pointtini on, että tasan ei käy onnen lahjat, ja on turha katkeroitua toisten tilanteesta, kun ei kuitenkaan kokonaisuutta tiedä. Teidän tilanteenne, jossa molemmat vanhemmat asuvat yhdessä ja panostavat perhe-elämään on utopiaa ja saavuttamaton unelma monelle. Aika harva perhe-elämässä kaiken saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä, minä jaarittelen eikä asia edes kiinnostanut montaakaan vastaajaa mutta hirveästi kuitenkin kiinnostaa. Myös salapoliiseja on kovin, jotka yrittävät avata arvoitusta tilanteesta.
Me olemme olleet naimisissa 20 vuotta, yhdessä vähän pidempäänkin. Nämä vuodet olemme aina auttaneet toisia (henkilökohtaisesti molemmat meistä jo ennen parisuhdetta olleet toisille apuna ja tukena jos joku on tarvinnut, joten on luonteenomaista molemmille).
Syntyneitä lapsia ja laitetaanko nyt vielä että elossa syntyneitä on 2, että tämäkin nyt aukeaa ja saan luvan "valittaa" sekä olla marttyyri. Näistä14 vuotias ei uskalla tai paremmin uskaltaudu jäädä nuorempien hoitajaksi. Nuorin olisi tällä hetkellä 4-vuotias, joka on hänen oma sisar. Mutta hän ei tästä välistäkään ole lupautunut katsomaan perään esim. vaikka eskari ikäistä serkkuaa, jolle lähinnä olla seurana. Tai suostunut katsomaan omaa sisartaan, 10 vuotiaan serkun kanssa (joka olisi ollut innokas mutta emme ihan niin nuorelle jätä yksin). Eli 14 vuotias ei jää nuorempien kaitsijaksi.
Taas jaarittelen asiaa auki, enkä oikeastaan edes tiedä miksi jaksan jatkaa. Joten tämän vastauksen jälkeen jätän loput salapoliisit ilman vastauksia ihmettelemään.
Ps. pahoittelen, että käytin väännöstä "hittasi", toivottavasti jaksat siitä huolimatta jatkaa päivääsi
Ap
Ap ymmärrän tuskasi. Meillä ei noin paha tilanne mutta vähän samantapaista. Meillä tosin anoppi hoiti todella paljon lapsia ihan siksi että itse halusi. Valitettavasti lasten sairaudet ja anopin rento luonne aiheutti sen että emme uskaltaneet antaa kuin yhden lapsen kerrallaan anopille hoitoon.
Jossain kohden oli aivan uskomaton tunne kun miehen veli oli käymässä (asui kaukana joten kävi harvoin) ja lupasi katsoa lapsia pihalla sen aikaa että päästiin käymään kesällä kaksin jätskillä. Oltiin poissa vain noin 30 minuuttia mutta mitä luksusta.
No nyt lapset isoja ja päästään kahdestaankin liikkeelle. Käydään viikoittain kaksin syömässä ja melkein joka päivä kaksin kävelyllä ym.
Itse en ole katkera mutta kyllähän se välillä tuntui pahalta. Varsinkin kun olin kuvitellut että meillä hyvä turvaverkko. Ja itse olin hoitanut käytännössä joka kuukausi sisaruksien lapsia niin että hain yökylään ym, Meidän lapsia sisarukseni eivät hoitaneet kertaakaan ei edes tuntia.