Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen vanhemmuus pariskuntana
12.08.2022 |
Tänään jotenkin hittasi todella kovaa meidän tilanne.
Olemme pariskunta ja meillä on kaksi lasta. Olemme hoitaneet lapsemme omin voimin aina. Kun tulevat kipeäksi, toinen jää kotiin. Lomat vietetään yhdessä koska viihdytään perheenä ja on oikeasti kiva touhuta lasten kanssa. Vuosien varrella on ollut muutamia kertoja kun olisi haluttu tehdä pariskuntana jotain. Käydä elokuvissa, syömässä ja vastaavaa mitä pariskunnat saattaisivat tehdä. Kuitenkin läheisillä on ollut jotain menoa tai töitä silloin kun olisi ollut tarvetta. Kuitenkaan omakaan menohalu meillä pariskuntana ei ole ollut niin kova, että olisi otettu ulkopuolinen hoitaja. Kertojakin yhteisten vuosien varrella on ollut yhden käden laskettavissa kun on tullut ajatus että pariskuntana mentäisiin, joten ollaan pistetty sattumankin piikkiin, ettei hoitoapuja ole löytynyt läheltä. Meillä ei oikeastaan lähipiiriä/turvaverkkoa ole paljoa, joten sattumat olisi mahdollisia.
Vuosien varrella on kuitenkin tapahtunut kaikennäköistä. Lasten syntymäpäiville ei ole ehtinut kuin oma veljeni perheensä kanssa. Muilla samat jutut kuin lapsen hoidonkin kanssa. On jo jotain menoa tai töitä. Nuorempana ensimmäisen lapsen kanssa ajattelin että aloitan järjestelyt jo aiemmin tieedustelut sopivalle synttärien juhlimis päivälle niin, ettei töitä tai muuta menoa olisi. Aina silti niitä joko tuli yllättäen (joku töistä sairastui) tai sitten jotkut muut paremmat viikonloppubileet yllätti.
Silloin jo ajattellut että olisiko tunti ihan mahdoton mahduttaa niihin päiviin että ilahduttaisi lasta. No näistä on selvitty ja pidetty kaverisynttärit ja oman veljen porukalla kivat synttärit, enkä ole jaksanut asiaa murehtia kuitenkaan enempää. Vuosien varrella on kuitenkin tapahtunut paljon jossa ollaan autettu näitä ihmisiä joilta ei aikaa meille löydy. Mm. anoppia ja puolison siskoa kun appiukkio menehtyi äkillisesti (ei ollut mieheni biologinen isä). Kaikissa asiaan liittyvissä viranomaisasioissa ja muissa mitkä liittyi hautajaisiin, jälkipuintiin ja jopa ehdotettiin, että anoppi muuttaisi meille kunnes tuntuu että pystyy olemaan itsellään. Anoppi ei muuttanut mutta päivittäin kävi aluksi ja soittikin vuoden verran joka päivä miehelleni. Sitten löytyi uusi ihminen hänen elämään ja anoppi on nähnyt uusinta lasten lastaan viimeisen kahden vuoden aikana 4:sen kertaa, jolloin hänellä on aina ollut jotain omaa asiaa toimitettavana. Joko veroilmoituksen täyttöä tai muuta asiaa jota ei saa itse hoidettua.
No asiaan joka hittasi. Meillä olisi ollut pyöreiden kymmenien hääpäivä hetki sitten ja olisimme menneet sitä kahden juhlistamaan, normaalista poiketen. Emme saaneet ketään hoitamaan lapsia, eikä ketään ehdottanut vaikka jotain toista ajankohtaa jolloin voisimme mennä jolloin heille sopisi. Olen jotenkin surullinen lastenkin puolesta tästä tilanteesta. Lapsissamme ei ole vikaa, ei ole ylivilkkaita, ihan tavan lapsia. Omaakin peilikuvaa yrittänyt katsoa mutta en tiedä mikä siinä olisi niin pielessä.
Tiedän että on pakko olla muitakin samassa tilassa olevia perheitä tai yksinhuoltajia joilla ei ole ketään, vaikka itse toisia auttavat. Kuitenkaan itse ei haluaisi katkeroitua ja näitä samoja ihmisiä tulee autettua jatkossakin jos apua tarvitsevat, eihän sitä itse tarvi samanlainen olla mutta miksi maailma on mennyt tällaiseksi että antajat antaa ja ottajat ottaa, ei niin että jos saa, myös antaa?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista ne kyllä avaavat paljon sitä maailmaa miksi tilanteemme on näin. Ikävää että kirjoitin jaaritellen mutta kahdenkymmenen vuoden aikana olisimme tarvinneet hoitoapua yhden käden sormilla laskien. Ja toki sitä ajattelee, että kun itse auttaa niin joskus saisi takaisin. Mutta niinhän se on ettei kukaan ole sitä meille velkaa ja ehkä siksi itsekin kaikesta huolimatta aina auttaa toiseen suuntaan, kun ei olla niitä velkoina ajateltukaan. Mutta ilmeisen tavallista on myös se, ettei lastenlasten ym. läheisten synttäreihinkään aikaa ole ja sekin ilmeisesti velka-ajattelua minun puoleltani.
Ap
Olette ihan itse omilla valinnoillanne sulkeneet pois ulkopuolisen hoitajan, joten on ihan turha heittäytyä pahimmaksi marttyyriksi sitten jeesuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista ne kyllä avaavat paljon sitä maailmaa miksi tilanteemme on näin. Ikävää että kirjoitin jaaritellen mutta kahdenkymmenen vuoden aikana olisimme tarvinneet hoitoapua yhden käden sormilla laskien. Ja toki sitä ajattelee, että kun itse auttaa niin joskus saisi takaisin. Mutta niinhän se on ettei kukaan ole sitä meille velkaa ja ehkä siksi itsekin kaikesta huolimatta aina auttaa toiseen suuntaan, kun ei olla niitä velkoina ajateltukaan. Mutta ilmeisen tavallista on myös se, ettei lastenlasten ym. läheisten synttäreihinkään aikaa ole ja sekin ilmeisesti velka-ajattelua minun puoleltani.
Ap
Kyllä se minusta kertoo niistä ihmisistäkin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Oli niin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus, että lukematta jäi.
Siirry muuhun aihepiiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli niin lyhyt ja ytimekäs kirjoitus, että lukematta jäi.
Jep, 2/3 olisi saanut pois nopeasti ja asia olisi ollut heti huomattavasti selkeämpi. Nyt tarina meni jaaritteluksi.
Hyvä, että paikalla on äidinkielen opettajakin.
Kertoo kyllä teidän läheisistä, jos ei koskaan pysty auttamaan.
Mutta jos teillä on jo kaksikymmentä vuotta ollut lapsia ( pieniä, jotka ei pärjää yksin hetkeäkään), niin montako lasta teillä on ja eikö se vanhin, kaksikymppinen jo pysty auttamaan nuorempien hoidossa?
Meillä on 14- ja 16-vuotiaat ja kyllä me leffaan syömään voidaan mennä ja teinit pärjää ihan keskenään vallan mainiosti. Yksin ei olla kotiin jätetty yöksi, mutta ollaan joskus käyty konsertissa tai terassilla viinillä ja tultu esim puolilta öin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emme myöskään olla mitenkään katkeroituneita. Hyvin ollaan pärjätty ja viihdytty lasten kanssa. Ja koska ollaan viihdytty, niin lopulta ajatus että mentäisiin kahden on jäänyt, koska se ei ole ollut niin vakavaa vaikka ei ole mentykään. Nyt vaan oli kerta kun oltaisiin menty ihan ajatuksella ja todella tiedämme senkin, että ulkopuolinen hoitaja otetaan kun mennään. Olo on lähinnä surullinen ehkä tulevien pienemmän lapsen synttärienkin takia, kun lapsikin odottaa päivää eikä sellaista päivää ole sopivaa että ne synttärit olis edes sellaiset joihin ehdittäisiin. Valittaja jatkaa.
Ap
Vietitte pyöreitä kymmeniä? 2 vai 3-kymppisiä vietittekö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertoo kyllä teidän läheisistä, jos ei koskaan pysty auttam
Tuaan.
Mutta jos teillä on jo kaksikymmentä vuotta ollut lapsia ( pieniä, jotka ei pärjää yksin hetkeäkään), niin montako lasta teillä on ja eikö se vanhin, kaksikymppinen jo pysty auttamaan nuorempien hoidossa?
Meillä on 14- ja 16-vuotiaat ja kyllä me leffaan syömään voidaan mennä ja teinit pärjää ihan keskenään vallan mainiosti. Yksin ei olla kotiin jätetty yöksi, mutta ollaan joskus käyty konsertissa tai terassilla viinillä ja tultu esim puolilta öin.[/quote
Tulee muitakin ihan asiallisia kuin sinun mutta siis lapsia on 14 vuoden ajalta, että tosissaan sillä ajalla olisimme tarvinneet silloin tällöin apua. Taisin kirjoittaa vääron tai huonosti. Olisimme viettäneet 20 vuotista yhdessä oloa. Asumme maalla ja 14 vuotias ei uskalla ainakasn vielä jäädä yksin pienempien (4vuotias nuorin) kanssa. Eikä ehkä itsekään ihan rennosti ottaisi. Olemmekin jo nyt miettineet päivää jolloin lähdetään yhdessä ja otetaan joku ulkopuolinen hoitaja.
Lähinnä ajattelin meidän tilanteesta että on varmasti muitakin jotka on samanlaisessa tilanteessa. Lähinnä enemmän vertaistukea, ettei "hoitojapula" ole välttämättä itseaiheutettua. Vaikka osan kommentoijien mielestä näin onkin.
Ap
Sinulla on nyt takaraivossa joku mielikuva, jossa ollaan suvun kanssa läheisiä ja autetaan puolin ja toisin. Lapsia pitäisi hoitaa mummon ja lapsen synttäreille tulla tätiä ja setiä. Ehkä omassa lapsuudessasi oli sellaista, mutta tällä hetkellä oma elämänne ja sukunne ei nyt kuitenkaan taida olla sinne päinkään.
Unohda se haavekuva ja keskity elämäänne sellaisena kuin se oikeasti on. Kaipaako lapsi tosiaan lähes vieraaksi jääneitä sukulaisiaan synttäreille? Vai juhlisiko kuitenkin mieluummin kavereiden kanssa jossain Superparkissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos teillä on normaalisti kehittyneet lapset, niin varmasti onnistuisi palkata ihan luotettava lastenhoitaja heitä hoitamaan. Toki ymmärrän tuon, että harmittaa ettei sukulaisilla kiinnosta lapset. Se on ikävää. Lastenhoitapu lienee kuitenkin ihan ratkaistavissa.
Toisilla on oikeasti vaikeita lapsia. On autistisia tai kehitysvammaisia. On juuri niitä ylivilkkaita ja vaikeasti kasvatettavia lapsia. Näitä ei välttämättä voi sukulaisille jättää vaikka sukulaiset haluaisivat heitä hoitaa, eivätkä palkatut lastenhoitajat heitä hoida (tai ehkä niitä ylivilkkaita osa).
Joillakin lapsi sairastaa syöpää ja sitä arkea eletään 24/7 ottamatta mitään omia hetki. Toinen syöpäsairaan lapsen luona ja toinen kotona terveiden lasten luona. Toki on epäreilua verrata teitä tällaisiin, mutta mielestäni teidän ongelmat on aika pieniä. Ette ole uupumassa, parisuhteenne ilmeisesti voi hyvin, lapsenne kehittyvät normaalisti ja teillä on energiaa täytellä anopin verolappujakin. Ongelmanne on täysin mahdollista ratkaista ihan itse ilman sukulaisia.
Tässähän tuli hyvälle tuulelle näitä ilkeyksiä lukiessa. Ja onneksi ei tarvitse olla tekemisissä tällaisten veetuulijoiden kanssa. Ei tarvitse ihmetellä yhteiskunnan pahoinvointia, kun tätäkin osiota lukee-aikuiset ihmiset...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänne varmaan lapsettomat ilkkujat lähettää kärkeviä kommenttejaan.
Ehei, meillä on kolme lasta, jotka ovat nyt jo isoja, mutta ei meidän ole tarvinnut anoa ja rukoilla apua. Lapsilla on hyviä ystäviä ja hieman järjestelemällä lapset pääsivät heille yökylään. Meillä oli välillä tietenkin myös kavereita.
Tottakai on myös muita tahoja, mutta toisaalta aika harvoin olemme olleet pois kotoa myöhään. Kun lapset olivat jo isompia, pystyi naapurin kanssa sopia, että sieltä saa apua. Koskaan ei tarvinnut. Asumme omakotitalossa.
Muistan itse, kuinka meille tuli muutaman kerran palkattu lastenhoitaja kotiin, kun minun seurakseni. Se oli oikein mukavaa ja fiksu tapa.
Vierailija kirjoitti:
Tässähän tuli hyvälle tuulelle näitä ilkeyksiä lukiessa. Ja onneksi ei tarvitse olla tekemisissä tällaisten veetuulijoiden kanssa. Ei tarvitse ihmetellä yhteiskunnan pahoinvointia, kun tätäkin osiota lukee-aikuiset ihmiset...
Onneksi sinä olet ihana ja rakastettava ihminen, et edes kirjoita koskaan rumasti kenestäkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos teillä on normaalisti kehittyneet lapset, niin varmasti onnistuisi palkata ihan luotettava lastenhoitaja heitä hoitamaan. Toki ymmärrän tuon, että harmittaa ettei sukulaisilla kiinnosta lapset. Se on ikävää. Lastenhoitapu lienee kuitenkin ihan ratkaistavissa.
Toisilla on oikeasti vaikeita lapsia. On autistisia tai kehitysvammaisia. On juuri niitä ylivilkkaita ja vaikeasti kasvatettavia lapsia. Näitä ei välttämättä voi sukulaisille jättää vaikka sukulaiset haluaisivat heitä hoitaa, eivätkä palkatut lastenhoitajat heitä hoida (tai ehkä niitä ylivilkkaita osa).
Joillakin lapsi sairastaa syöpää ja sitä arkea eletään 24/7 ottamatta mitään omia hetki. Toinen syöpäsairaan lapsen luona ja toinen kotona terveiden lasten luona. Toki on epäreilua verrata teitä tällaisiin, mutta mielestäni teidän ongelmat on aika pieniä. Ette ole uupumassa, parisuhteenne ilmeisesti voi hyvin, lapsenne kehittyvät normaalisti ja teillä on energiaa täytellä anopin verolappujakin. Ongelmanne on täysin mahdollista ratkaista ihan itse ilman sukulaisia.
En ymmärtänyt lainkaan mikä osuus tästä vastasi minun tunteeseen asioista. En tuonut esille sairauksia tai uupumusta, ei tarkoita etteikö niitä ole tai olisi ollut. Suruni tulee nimenomaan varmastikin omasta taustastani lapsuudestan jossa selvisim jo hyvin nuorena ilman apua. Sen lisäksi töissä nähnyt viime viikkoina surullisia ihmiskohtaloita. Se että on uupunut ei silti meidän kohdalla tarkoita, etteikö hädässä olevaa auteta tai toista joka ei osaa asioitaan hoitaa. Ehkä juurikin se ihan toisessa päässä oleva oma ajatusmaailma ei ymmärrä miksi asiat on näin yksipuolisia. On totta että lapsemme ei ole sairastaneet syöp mutta oma sairauteni on sellainen jossa 15% menehtyy ensimmäisen vuoden aikana diagnoosista ja 5 vuoden diagnoosi on huono. En tiennyt että tämän esille tuodessani meidän "ongelma" olisi suurempi ja ilman vähäisempi. Diagnoosistani on jo käytetty muutama vuosi, mutta en koe että se muuttaa asiaa, josta olen surullinen. Eli se että ympärillä olevat ihmiset tarvitsee ja ottaa (pyytää itse) apuja meiltä mutta ne tooooodella harvat kerrat vuosien aikana kun me olisimme tarvinneet heitä, ei ole osuneet kohdalleen, ei edes vastatarjousta tullut vaihtoehtoisesta hetkestä joka sopii. Ymmärrän kyllä vastauksista että olen ihan turhaan pahoillani ja oikeastaan ihan aidosti ikävät vastaukset auttoivat oloani. Ajattelen jo tänään, että näinhän se on. Jotkut ymmärtää ja toiset ei halua. Mukavaa viikonloppua kaikille myös heille jotka on täysin terveitä ja kaikki kunnossa, mielestäni se kuuluu heillekin!
Ap
Kuulostaa siltä, että et saa oikein selvästi ilmaistua kutsujakaan. Kirjoitit, että jotkut häviävät nopeasti parempiin juhliin synttäreiltä, vai miten se oli. Olet toki ehkä kertonut aikomuksistasi viikkoja etukäteen, mutta et ilmoittanut selvästi, että onko todella juhlat tulossa. Niihin kannattaa sitten värvätä enemmän kuin yhdet vieraat, niin se vain on viihtymisen kannalta. Tarvitset vähän sosiaalista organisointitukiopetusta. Maksettu lastenhoitaja on ihan ok. Tosin heidätkin pitää varata ajoissa ja sitoutuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että et saa oikein selvästi ilmaistua kutsujakaan. Kirjoitit, että jotkut häviävät nopeasti parempiin juhliin synttäreiltä, vai miten se oli. Olet toki ehkä kertonut aikomuksistasi viikkoja etukäteen, mutta et ilmoittanut selvästi, että onko todella juhlat tulossa. Niihin kannattaa sitten värvätä enemmän kuin yhdet vieraat, niin se vain on viihtymisen kannalta. Tarvitset vähän sosiaalista organisointitukiopetusta. Maksettu lastenhoitaja on ihan ok. Tosin heidätkin pitää varata ajoissa ja sitoutuvasti.
Luettiinkohan me sama teksti? Löysit siitä ihan eri asioita kuin minä.
Saatana kenellä on aikaa lauantaina kirjoittaa tuollainen romaani.
Vierailija kirjoitti:
Yksinhuoltajana jolla ei ole juuri tukiverkkoa en oikein jaksa eläytyä tragediaanne. Sori siitä.
Luitko tuon lopun? Siinähän nimeomaan mainitaan että on ehkä muitakin sekä yksihuoltajia joilla samantyylinen tilanne.
Olette olleet 20 vuotta naimisissa, mutta teillä on vieläkin niin pieniä lapsia, ettei niitä voi jättää siksi aikaa keskenään, että vanhemmat pääsisivät leffaan? Montako lasta teillä oikein on? Ja miksei ne vanhemmat lapset (sanoit lapsenhoito-ongelman jatkuneen melkein 20 vuotta) voi hoitaa pikkusisaruksiaan, ovat pakosti jo täysi-ikäsiä?Sorry nyt vaan, mutta joku tässä tarinassa ei täsmää tai sitten jätät jotain olennaista kertomatta.
Sisko on yh ja mielellään häntä lomalla auttelen mutta asun reilun 300km päässä niin harvemmin pääsen lapsenlikaksi. Hänellä ei ollut tukiverkkoa paikkakunnalla niin tutustui muihin samassa tilanteessa oleviin vanhempiin ja vuoroin auttelevat toisiaan ja katsovat lapsien perään. Ei välttämättä ole sellaista että joka viikko joku kuskaa lapset yökylää mutta avoimesti keskustelevat milloin ja missä tarvitsisi apua ja kieltäytyäkin saa. Heillä se tuntuu toimivan todella hyvin.
Ymmärrän että teidän tilanne harmittaa mutta jos tuo aina ollut tuollaista niin ei kai se yllätyksenä tullut. Oletko puhunut suoraan läheisillesi asiasta? Suomessa pitäisi enemmän rohkaista vanhempia käyttämään niitä maksullisia lapsenhoitopalveluita. Välilla muutama tunti ei paljoa maksa jos molemmat töissä.