Lue keskustelun säännöt.
Mitä pitäisi tehdä kun leikkipuistossa vieras isompi lapsi tulee kiehnäämään viereen?
Käyn kolmevuotiaani kanssa läheisessä leikkipuistossa ja usein sinne ilmaantuu yksin eräs ekaluokkalainen tai eräs eskarilainen tyttö. Ja molemmat ovat sellaisia, että tulevat jotenkin kiehnäämään siihen minun ja lapseni viereen. Hivuttautuvat lähemmäksi pyörimään ympärillemme, kyselevät koko ajan mitä te teette jne. Eivätkä millään lähde, vaikka miten sanoisi, että meillä on nyt oma juttu tässä kesken. Kaipaavat varmaan aikuista ja seuraa ja sellaista, mutta muutamastakin syystä en pysty sitä heille tarjoamaan vaan haluan olla kahden lapseni kanssa. Eilenkin toinen näistä roikkui tunnin vieressämme ja kun lähdimme puistosta kotiin niin lähti perässä kulkemaan.
Mitä tällaiselle oikein pitäisi tehdä?
Kommentit (1230)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot niille ei toivotuille lapsille suoraan että menkää pois jos eivät muuten tajua. Ehkä kuitenkin olisi helpompi pysyä kotona tai mennä mettään leikkimään. Nykyään kun ei saa olla yleisillä paikoilla kukaan rauhassa missään.
Mekin olemme törmänneet tuollaisiin lapsiin ja poikkeuksetta ovat olleet jotenkin "omituisia", on siis jotain ns. "erityisyyttä" kuten nykymaailmassa pitäisi sanoa. Lyöttäytyvät siihen viereen ja alkavat puhua vain itsestään tai muilla keinoin vaatia minun, eli porukan aikuisen, huomion itseensä. Sitten kun yritän puhua omalle lapselleni, niin tällainen tuntematon lapsi parhaimmillaan huutaa minulle "hei kato, KATO, KATO, hei KATO TÄNNE"...eli todella itsekkäitä tapauksia ovat, sori nyt vaan. Tässä tapauksessa oma lapseni jo nykii hihasta että äiti mennään jo muualle tuon seurasta. Huomaa hyvin, ettei tuollainen huomionkipeä lapsi omilta vanhemmiltaan saa tarvitsemaansa huomiota. Ja yleensä se puistossa puhelin kourassa oleva vanhempi ei tässäkään vaiheessa tee mitään, toistuu vissiin sama kaava hänen lapsellaan puistossa usein.
Me olemme ratkaisseet nämä tilanteet niin, että tuollaiselle lapselle, joka siis rehellisesti sanottuna käyttäytyy häiritsevästi eikä osaa leikkiä tasapuolisesti, sanon oikein ystävällisellä mutta määrätietoisella äänellä että "oli kiva tavata, mutta me jatketaan nyt näitä meidän omia leikkejä" tai "noniin, oli kiva jutella, voit nyt mennä omiin leikkeihisi". Lapset kun eivät ymmärrä epäsuoraa vihjailua vaan heille pitää sanoa suoraan. En tullut puistoon pitämään huolta erityisen vaativasta tuntemattomasta lapsesta, vaan leikkimään omani kanssa. Kavereita hankitaan sillä tavalla, että leikki on tasapuolista ja kummallakin on kivaa. Ei niin, että vain toinen (se erityinen) saa nauttia huomiosta ja on kaikkien tilanteiden keskipisteenä ja toinen (omani) imetään kuiviin ja jää varjoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trollailulta kuulostaa, vaan onkoonpa vaikka sitäkin, vastaan kuitenkin muidenkin mielipiteisiin. On todella pysäyttävää huomata loputonta itsekkyyden määrää mikä suomalaisilla on. Ihminen ei tahdo olla aidosti läsnä vieraille lapsille, niin ei sitä kylmin mielin kykene olemaan läsnä omille lapsillekaan. Eikö ap todellakaan tajua, että lähelle pyrkivät lapset kaipaavat välittämistä, huomiota. Olet ehkä äiti jonka luona lapsesi on ajoittain ja haluat itsellesi kaiken sen ajan lapseltasi, jonka hän on luonasi, se on ymmärrettävää. Kuitenkin jos lapsesi saa ja oppii viihtymään toistenkin lasten ja sinun seurassa, niin kaikkihan te siinä voitatte. Heitä pois tärkeilysi (se on taakka ja vastenmielistä). Anna sisäinen lapsesi tulla esiin, leikkikää yhdessä, niin lapsesi ja vieraatkin viihtyvät ja rakastavat sinua. Mummon sijaisena olen sen kokenut.
Mutta kun on myös ihmisiä, jotka eivät pidä lapsista? Oma lapsi on kiva, mutta yleisesti lapset eivät ole. Niin miksi pitäisi jonkun toisen lasta viihdyttää ilmaiseksi?
Tällaisen ihmisen tulisi katsoa peiliin ja kysyä, miksi ei pidä muista kuin omista lapsista. Joku traumahan siellä on taustalla, mut vois olla hyvä hoitaa se, eikä olla passiivisagressiivinen muiden lapsia kohtaan.
No höpöhöpö. En itse erityisemmin pidä lapsista, paitsi omistani. Mutta en minä pidä myöskään bilehileistä, uskonnosta puhuvista, homofoobikoista tai monesta muustakaan ihmisryhmästä. En kohtele huonosti, mutten välitä olla seurassakaan. Omista lapsista vanhin on jo aikuinen. Koko ajan ovat muuttuneet kasvaessaan kivemmiksi eikä mulla ole oikeastaan ikävä pikkulapsiaikaa. Leikkipuistoihin varsinkaan ei ole ikävä. Olen ollut tällainen aina. Jo lapsena tiesin, etten halua esim. lastenhoitajaksi tai opettajaksi. Me ihmiset olemme erilaisia ja pidämme eri asioista, ei siinä tarvitse olla mitään traumoja taustalla. Välini lapsiini ovat erinomaiset, enkä ole etäinen äiti.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme törmänneet tuollaisiin lapsiin ja poikkeuksetta ovat olleet jotenkin "omituisia", on siis jotain ns. "erityisyyttä" kuten nykymaailmassa pitäisi sanoa. Lyöttäytyvät siihen viereen ja alkavat puhua vain itsestään tai muilla keinoin vaatia minun, eli porukan aikuisen, huomion itseensä. Sitten kun yritän puhua omalle lapselleni, niin tällainen tuntematon lapsi parhaimmillaan huutaa minulle "hei kato, KATO, KATO, hei KATO TÄNNE"...eli todella itsekkäitä tapauksia ovat, sori nyt vaan. Tässä tapauksessa oma lapseni jo nykii hihasta että äiti mennään jo muualle tuon seurasta. Huomaa hyvin, ettei tuollainen huomionkipeä lapsi omilta vanhemmiltaan saa tarvitsemaansa huomiota. Ja yleensä se puistossa puhelin kourassa oleva vanhempi ei tässäkään vaiheessa tee mitään, toistuu vissiin sama kaava hänen lapsellaan puistossa usein.
Me olemme ratkaisseet nämä tilanteet niin, että tuollaiselle lapselle, joka siis rehellisesti sanottuna käyttäytyy häiritsevästi eikä osaa leikkiä tasapuolisesti, sanon oikein ystävällisellä mutta määrätietoisella äänellä että "oli kiva tavata, mutta me jatketaan nyt näitä meidän omia leikkejä" tai "noniin, oli kiva jutella, voit nyt mennä omiin leikkeihisi". Lapset kun eivät ymmärrä epäsuoraa vihjailua vaan heille pitää sanoa suoraan. En tullut puistoon pitämään huolta erityisen vaativasta tuntemattomasta lapsesta, vaan leikkimään omani kanssa. Kavereita hankitaan sillä tavalla, että leikki on tasapuolista ja kummallakin on kivaa. Ei niin, että vain toinen (se erityinen) saa nauttia huomiosta ja on kaikkien tilanteiden keskipisteenä ja toinen (omani) imetään kuiviin ja jää varjoon.
Luuletko että se lapsi haluaa tai on valinnut olla outo? Ja miten hänestä koskaan voisi tullakaan "normaalia" jos suljetaan normaaleista piireistä outouden vuoksi pois jo lapsesta lähtien? Turha sitten itkeä syrjäytyneiden määrää ja heidän aiheuttamiaan kustannuksia jos asenne on tuo jopa lapsia kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kysyisin tytöiltä heidän nimeään ja ottaisin ensi kerralla reilummin eväitä että tytöillekin riittäisi. Lapset hakeutuvat turvallisen aikuisen luokse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme törmänneet tuollaisiin lapsiin ja poikkeuksetta ovat olleet jotenkin "omituisia", on siis jotain ns. "erityisyyttä" kuten nykymaailmassa pitäisi sanoa. Lyöttäytyvät siihen viereen ja alkavat puhua vain itsestään tai muilla keinoin vaatia minun, eli porukan aikuisen, huomion itseensä. Sitten kun yritän puhua omalle lapselleni, niin tällainen tuntematon lapsi parhaimmillaan huutaa minulle "hei kato, KATO, KATO, hei KATO TÄNNE"...eli todella itsekkäitä tapauksia ovat, sori nyt vaan. Tässä tapauksessa oma lapseni jo nykii hihasta että äiti mennään jo muualle tuon seurasta. Huomaa hyvin, ettei tuollainen huomionkipeä lapsi omilta vanhemmiltaan saa tarvitsemaansa huomiota. Ja yleensä se puistossa puhelin kourassa oleva vanhempi ei tässäkään vaiheessa tee mitään, toistuu vissiin sama kaava hänen lapsellaan puistossa usein.
Me olemme ratkaisseet nämä tilanteet niin, että tuollaiselle lapselle, joka siis rehellisesti sanottuna käyttäytyy häiritsevästi eikä osaa leikkiä tasapuolisesti, sanon oikein ystävällisellä mutta määrätietoisella äänellä että "oli kiva tavata, mutta me jatketaan nyt näitä meidän omia leikkejä" tai "noniin, oli kiva jutella, voit nyt mennä omiin leikkeihisi". Lapset kun eivät ymmärrä epäsuoraa vihjailua vaan heille pitää sanoa suoraan. En tullut puistoon pitämään huolta erityisen vaativasta tuntemattomasta lapsesta, vaan leikkimään omani kanssa. Kavereita hankitaan sillä tavalla, että leikki on tasapuolista ja kummallakin on kivaa. Ei niin, että vain toinen (se erityinen) saa nauttia huomiosta ja on kaikkien tilanteiden keskipisteenä ja toinen (omani) imetään kuiviin ja jää varjoon.
Luuletko että se lapsi haluaa tai on valinnut olla outo? Ja miten hänestä koskaan voisi tullakaan "normaalia" jos suljetaan normaaleista piireistä outouden vuoksi pois jo lapsesta lähtien? Turha sitten itkeä syrjäytyneiden määrää ja heidän aiheuttamiaan kustannuksia jos asenne on tuo jopa lapsia kohtaan.
Hänen vanhempansa tehtävä olisi olla lastaan ohjaamassa tuossa tilanteessa, ei minun. En ,tunne siitä huonoa omaatuntoa, että ajattelen oman lapseni hyvinvointia ensin ja näissä tilanteissa vietämme aikaa keskenämme tai muiden normaalien lasten kanssa. Minunkin voimavarani ovat rajalliset ja niistä ei valitettavasti ole annettavaa tuollaiselle joka vain ns. "ottaa ja ottaa" muttei anna mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soita Willelle ja kerro, että täällä olis yksi alaikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme törmänneet tuollaisiin lapsiin ja poikkeuksetta ovat olleet jotenkin "omituisia", on siis jotain ns. "erityisyyttä" kuten nykymaailmassa pitäisi sanoa. Lyöttäytyvät siihen viereen ja alkavat puhua vain itsestään tai muilla keinoin vaatia minun, eli porukan aikuisen, huomion itseensä. Sitten kun yritän puhua omalle lapselleni, niin tällainen tuntematon lapsi parhaimmillaan huutaa minulle "hei kato, KATO, KATO, hei KATO TÄNNE"...eli todella itsekkäitä tapauksia ovat, sori nyt vaan. Tässä tapauksessa oma lapseni jo nykii hihasta että äiti mennään jo muualle tuon seurasta. Huomaa hyvin, ettei tuollainen huomionkipeä lapsi omilta vanhemmiltaan saa tarvitsemaansa huomiota. Ja yleensä se puistossa puhelin kourassa oleva vanhempi ei tässäkään vaiheessa tee mitään, toistuu vissiin sama kaava hänen lapsellaan puistossa usein.
Me olemme ratkaisseet nämä tilanteet niin, että tuollaiselle lapselle, joka siis rehellisesti sanottuna käyttäytyy häiritsevästi eikä osaa leikkiä tasapuolisesti, sanon oikein ystävällisellä mutta määrätietoisella äänellä että "oli kiva tavata, mutta me jatketaan nyt näitä meidän omia leikkejä" tai "noniin, oli kiva jutella, voit nyt mennä omiin leikkeihisi". Lapset kun eivät ymmärrä epäsuoraa vihjailua vaan heille pitää sanoa suoraan. En tullut puistoon pitämään huolta erityisen vaativasta tuntemattomasta lapsesta, vaan leikkimään omani kanssa. Kavereita hankitaan sillä tavalla, että leikki on tasapuolista ja kummallakin on kivaa. Ei niin, että vain toinen (se erityinen) saa nauttia huomiosta ja on kaikkien tilanteiden keskipisteenä ja toinen (omani) imetään kuiviin ja jää varjoon.
Luuletko että se lapsi haluaa tai on valinnut olla outo? Ja miten hänestä koskaan voisi tullakaan "normaalia" jos suljetaan normaaleista piireistä outouden vuoksi pois jo lapsesta lähtien? Turha sitten itkeä syrjäytyneiden määrää ja heidän aiheuttamiaan kustannuksia jos asenne on tuo jopa lapsia kohtaan.
Hänen vanhempansa tehtävä olisi olla lastaan ohjaamassa tuossa tilanteessa, ei minun. En ,tunne siitä huonoa omaatuntoa, että ajattelen oman lapseni hyvinvointia ensin ja näissä tilanteissa vietämme aikaa keskenämme tai muiden normaalien lasten kanssa. Minunkin voimavarani ovat rajalliset ja niistä ei valitettavasti ole annettavaa tuollaiselle joka vain ns. "ottaa ja ottaa" muttei anna mitään.
Tietenkin vanhemmille kuuluisi vastuu, mutta eihän se lapsen syy ole jos vanhempi ei siihen kykene! Onko kulttuurimme todella niin kylmä, että jos ei syntymälotossa osu hyviä vanhempia niin sori siitä mene nurkkaan leikkimään yksinäsi?
Ai kauhee mä en kestäisi jos mun lapset leikkis muiden kun mun kanssa. Ties mitä vaikutteita sais.
Onneks asutaan täällä maalla jossa lapsi saa enimmäkseen olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mekin olemme törmänneet tuollaisiin lapsiin ja poikkeuksetta ovat olleet jotenkin "omituisia", on siis jotain ns. "erityisyyttä" kuten nykymaailmassa pitäisi sanoa. Lyöttäytyvät siihen viereen ja alkavat puhua vain itsestään tai muilla keinoin vaatia minun, eli porukan aikuisen, huomion itseensä. Sitten kun yritän puhua omalle lapselleni, niin tällainen tuntematon lapsi parhaimmillaan huutaa minulle "hei kato, KATO, KATO, hei KATO TÄNNE"...eli todella itsekkäitä tapauksia ovat, sori nyt vaan. Tässä tapauksessa oma lapseni jo nykii hihasta että äiti mennään jo muualle tuon seurasta. Huomaa hyvin, ettei tuollainen huomionkipeä lapsi omilta vanhemmiltaan saa tarvitsemaansa huomiota. Ja yleensä se puistossa puhelin kourassa oleva vanhempi ei tässäkään vaiheessa tee mitään, toistuu vissiin sama kaava hänen lapsellaan puistossa usein.
Me olemme ratkaisseet nämä tilanteet niin, että tuollaiselle lapselle, joka siis rehellisesti sanottuna käyttäytyy häiritsevästi eikä osaa leikkiä tasapuolisesti, sanon oikein ystävällisellä mutta määrätietoisella äänellä että "oli kiva tavata, mutta me jatketaan nyt näitä meidän omia leikkejä" tai "noniin, oli kiva jutella, voit nyt mennä omiin leikkeihisi". Lapset kun eivät ymmärrä epäsuoraa vihjailua vaan heille pitää sanoa suoraan. En tullut puistoon pitämään huolta erityisen vaativasta tuntemattomasta lapsesta, vaan leikkimään omani kanssa. Kavereita hankitaan sillä tavalla, että leikki on tasapuolista ja kummallakin on kivaa. Ei niin, että vain toinen (se erityinen) saa nauttia huomiosta ja on kaikkien tilanteiden keskipisteenä ja toinen (omani) imetään kuiviin ja jää varjoon.
Luuletko että se lapsi haluaa tai on valinnut olla outo? Ja miten hänestä koskaan voisi tullakaan "normaalia" jos suljetaan normaaleista piireistä outouden vuoksi pois jo lapsesta lähtien? Turha sitten itkeä syrjäytyneiden määrää ja heidän aiheuttamiaan kustannuksia jos asenne on tuo jopa lapsia kohtaan.
Hänen vanhempansa tehtävä olisi olla lastaan ohjaamassa tuossa tilanteessa, ei minun. En ,tunne siitä huonoa omaatuntoa, että ajattelen oman lapseni hyvinvointia ensin ja näissä tilanteissa vietämme aikaa keskenämme tai muiden normaalien lasten kanssa. Minunkin voimavarani ovat rajalliset ja niistä ei valitettavasti ole annettavaa tuollaiselle joka vain ns. "ottaa ja ottaa" muttei anna mitään.
Tietenkin vanhemmille kuuluisi vastuu, mutta eihän se lapsen syy ole jos vanhempi ei siihen kykene! Onko kulttuurimme todella niin kylmä, että jos ei syntymälotossa osu hyviä vanhempia niin sori siitä mene nurkkaan leikkimään yksinäsi?
Voit itse toki viihdyttää ihan jokaista tuntematonta lasta joka huomiota kaipaa, mutta aivan turha syyllistää ihmisiä jotka eivät sellaista halua tehdä.
Ei nimittäin ole myöskään minun tai lapseni syy ettei hänen vanhempansa kykene antamaan huomiota, emmekä ole velvollisia lasta viihdyttämään. Jos ei vanhempi kykene vastaamaan oman lapsensa tarpeisiin, niin yhteiskunnan eri viranomaistahojen velvollisuus on tuoda tuo lapsi sellaisen toiminnan piiriin, joka tukee hänen kehitystään. Toivottavasti lapsi siis pääsee oikeanlaisen avun piiriin.
Normaali lapsi tulee toisten lasten luokse. Julkinen puisto on lastenpuisto. Et voi vaatia omaa rauhaa haukkumalla muita lapsia. Sielä onkin tarkoitus yleensä pitää seuraa toisillekin. Pysy omalla pihalla jos haluat että lapselle ei puhu kukaan vieras. Et jaksa siis edes puhua vieraalle lapselle. Voi , voi.!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Normaali lapsi tulee toisten lasten luokse. Julkinen puisto on lastenpuisto. Et voi vaatia omaa rauhaa haukkumalla muita lapsia. Sielä onkin tarkoitus yleensä pitää seuraa toisillekin. Pysy omalla pihalla jos haluat että lapselle ei puhu kukaan vieras. Et jaksa siis edes puhua vieraalle lapselle. Voi , voi.!
Mutta kun tässä ketjussa ei ole kyse siitä, vaan että vieras lapsi haluaa nimenomaan aikuisen seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Normaali lapsi tulee toisten lasten luokse. Julkinen puisto on lastenpuisto. Et voi vaatia omaa rauhaa haukkumalla muita lapsia. Sielä onkin tarkoitus yleensä pitää seuraa toisillekin. Pysy omalla pihalla jos haluat että lapselle ei puhu kukaan vieras. Et jaksa siis edes puhua vieraalle lapselle. Voi , voi.!
No tietysti voin vaatia, että saamme lapseni kanssa "olla rauhassa" tai siis, ettemme leiki jonkun tietyn lapsen kanssa, jolla on puutteelliset leikkitaidot ja joka haluaa vain minun huomioni. Kärjistät nyt ihan turhan äärilaitaan ja tahallasi vinoutat keskustelua. Kukaan ei ole täällä haukkunut yhtäkään lasta, en ole sanonut etten "halua että lapselleni ei puhu kukaan vieras" ja kyllä ehdottomasti jaksan puhua vieraille lapsille, jos keskustelu on normaalia eivätkä jää siihen jankkaamaan omia halujaan.
Ekana mieleeni tulee ajatus ja huoli että millaiset alkoholisti tai narkomaani vanhemmat lapsella on,
kun uskaltaa jättää noin pienen lapsen yksin puistoon muiden lasten vanhempien kontoksi?
Tekee ihan pahaa lukea joitain kommentteja. Kuinka vähän moni vanhempi ymmärtää pienen lapsen mielen maisemaa. Tai kyseessä on ihan empatian puute tai ilkeys. Kannattaa miettiä miten pienen ihmisen elämään vaikuttaa se että vieras aikuinen puhuu ikävästi, komentaa menemään muualle jne.. Miksei vieraalle lapselle voi olla ystävällinen ja ottaa ajoittain leikkeihin mukaan? Tarvittaessa taitava aikuinen pystyy myös pyytämään lapselta tilaa siten että pieninkin lapsi tulee kuulluksi. Toisekseen, jos vieraan lapsen läsnäolo ahdistaa, voisiko viimeisenä oljenkortena ystävällisesti kysyä lapselta missä hänen vanhempansa on ja kannustaa pyytämään heitä puistoon joskus mukaan. Samoin voi kertoa ihan nätistikin että oma lapsi tarvitsee nyt leikkiaikaa äidin kanssa ja siihen vaikka luetella syitä.
Mua melkein oksettaa puistossa tympeät aikuiset (ei koske nyt Ap:ta), jotka melkein pelkäävät vieraita lapsia ja sulkeutuvat omaan kuplaansa kuulematta ja näkemättä mitään mitä ympärillä tapahtuu.. Sopii miettiä kuinka sosiaalisesti taitavia kullanmuruja näiden lapsista kuoriutuu.
Vierailija kirjoitti:
Tekee ihan pahaa lukea joitain kommentteja. Kuinka vähän moni vanhempi ymmärtää pienen lapsen mielen maisemaa. Tai kyseessä on ihan empatian puute tai ilkeys. Kannattaa miettiä miten pienen ihmisen elämään vaikuttaa se että vieras aikuinen puhuu ikävästi, komentaa menemään muualle jne.. Miksei vieraalle lapselle voi olla ystävällinen ja ottaa ajoittain leikkeihin mukaan? Tarvittaessa taitava aikuinen pystyy myös pyytämään lapselta tilaa siten että pieninkin lapsi tulee kuulluksi. Toisekseen, jos vieraan lapsen läsnäolo ahdistaa, voisiko viimeisenä oljenkortena ystävällisesti kysyä lapselta missä hänen vanhempansa on ja kannustaa pyytämään heitä puistoon joskus mukaan. Samoin voi kertoa ihan nätistikin että oma lapsi tarvitsee nyt leikkiaikaa äidin kanssa ja siihen vaikka luetella syitä.
Mua melkein oksettaa puistossa tympeät aikuiset (ei koske nyt Ap:ta), jotka melkein pelkäävät vieraita lapsia ja sulkeutuvat omaan kuplaansa kuulematta ja näkemättä mitään mitä ympärillä tapahtuu.. Sopii miettiä kuinka sosiaalisesti taitavia kullanmuruja näiden lapsista kuoriutuu.
Asiaa voi miettiä myös siltä kannalta, että mites siihen minun lapseeni vaikuttaa se, että suurimman osan huomiostani vie joku tuntematon erittäin vaativa lapsi leikkipuistossa. Omani kokee varmasti itsensä ulkopuoliseksi ja vähemmän arvokkaaksi. Ei mielestäni kovin tervettä antaa tuollaista fiilistä omalle lapselleen. Sorry, mut en uhraa omaani tuntemattoman lapsen hyvinvoinnin vuoksi, niin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Tekee ihan pahaa lukea joitain kommentteja. Kuinka vähän moni vanhempi ymmärtää pienen lapsen mielen maisemaa. Tai kyseessä on ihan empatian puute tai ilkeys. Kannattaa miettiä miten pienen ihmisen elämään vaikuttaa se että vieras aikuinen puhuu ikävästi, komentaa menemään muualle jne.. Miksei vieraalle lapselle voi olla ystävällinen ja ottaa ajoittain leikkeihin mukaan? Tarvittaessa taitava aikuinen pystyy myös pyytämään lapselta tilaa siten että pieninkin lapsi tulee kuulluksi. Toisekseen, jos vieraan lapsen läsnäolo ahdistaa, voisiko viimeisenä oljenkortena ystävällisesti kysyä lapselta missä hänen vanhempansa on ja kannustaa pyytämään heitä puistoon joskus mukaan. Samoin voi kertoa ihan nätistikin että oma lapsi tarvitsee nyt leikkiaikaa äidin kanssa ja siihen vaikka luetella syitä.
Mua melkein oksettaa puistossa tympeät aikuiset (ei koske nyt Ap:ta), jotka melkein pelkäävät vieraita lapsia ja sulkeutuvat omaan kuplaansa kuulematta ja näkemättä mitään mitä ympärillä tapahtuu.. Sopii miettiä kuinka sosiaalisesti taitavia kullanmuruja näiden lapsista kuoriutuu.
Miksi vieraille ihmisille jorisevat ihmiset nähdään sosiaalisesti taitavina? Itselle sosiaalisesti taitava on sellainen, joka huomaa toisesta jo ennen suunsa avaamista, että onko tämä ihminen sellainen, joka haluaa kanssani jorista turhanpäiväisiä vai ei.
Ja ihan aiheesta, niin tuon ikäinen lapsi yksinään puistossa ja liimautuu vieraan aikuisen seuraan: vielä sattuu joku kerta huonosti. Voi olla, että joku kiva setä haluaa joskus lähteä hänen kanssaan vaikka omaan kotiinsa leikkimään.
Itse käyn 2-vuotiaan kanssa leikkipuistoissa, ja tämmöisille viereen liimautujille on pakko vaan kääntää selkä koska kaikki aika menee kyllä oman lapsen vahtimiseen.