Miten puhua isän alkoholinkäytöstä?
Haluaisin siis ottaa isän kanssa puheeksi hänen alkoholinkäyttöntä, mutta en oikein tiedä, että miten. Tänä kesänä olen alkanut kiinnittää asiaan entistä enemmän huomiota ja se huolestuttaa. Myös muut sisarukset on huomanneet saman ja ovat samoilla linjoilla.
Isä juo melkein joka päivä, ainakin useimpina päivinä viikossa. Hän juo enimmäkseen viiniä. Määrät ei aluksi olleet kovin suuria, lasillinen joskus pari. Mutta nykyään viiniä menee helposti puoli pulloa illassa, joskus jopa melkein koko pullo tai se koko pullo. Omien sanojensa mukaan hän nauttii viineistä, eikä koe sitä ongelmaksi. Hänen mukaansa se rentouttaa ja on nautinnollista. Hän myös kokee, että alkoholi ei ole mikään pakko hänelle, että hän voi kyllä olla ilmankin. Mutta ei kuitenkaan halua olla.
Ne tilanteet missä isä juo, on lähinnä sellaista tissuttelua. Vähän kerrallaan, hän lukee samalla kirjaa tai katselee telkkaria. Tai ihan vaan istuu juttelemassa muiden kanssa. Silti illan aikana saattaa mennä se koko pullo. Isä myös joskus nukahtaa sohvalle kirjan viereen. Isä ei yleensä ole mitenkään näkyvästi humalassa. Pystyy puhumaan ja toimimaan lähes kuten selvänä, ei sössötä tai örvellä, mutta tajuaa senkin, että autonrattiin ei ole asiaa. Mikä on toki ihan hyvä asia. Joskus kuitenkin se humala näkyy, hitautena, heikentyneenä koordinaationa tai ylitunteellisuutena. Humalla isä on selvästi herkempi tunteiltaan, alkaa itkeä helpommin, ja alkaa muistella esimerkiksi kuollutta siskoaan tai omaa lapsuuttaan.
Ollaan aikaisemminkin yritetty puhua asiasta, mutta aina se johtaa siihen tilanteen vähättelyyn, että ei tässä nyt mitään. Periaatteessa isän kanssa on tosi helppoa puhua ja hän osaa hyvin puhua asioista sekä ilmaista itseään ja on erittäin hyvä kuuntelija. Mutta joistain asioista, kuten hänen omista ongelmistaan, hänen on vaikeaa puhua.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Mulla särähti korvaan tuo että voisi olla ilman mutta ei halua.
Oma mies on sanonut nimittäin täsmälleen samoin. Ja koen kyllä itse, että tämä on vain valehtelua itselleen sekä muille.
Mulla on siis hyvä mies, mutta välillä koen että alkoa menee liikaa. Olen joskus yrittänyt ottaa asiaa varovasti puheeksi, mutta mies on tästä raivostunut silmittömästi. Että on se kumma kun ei voi viikonloppuisin ja lomilla rentoutua.
Joten eipä tässä kauheasti ole ap:lle vinkkejä antaa. Asiasta voi yrittää varovasti puhua, mutta välttämättä ei siitä ole apua.
Sepä se.
Omasta mielestä voisi olla ihan hyvin ilman alkoholia, tai ainakin juoda vähemmän. Mutta kun ei halua, koska siitä tulee niin hyvä olo. Riippuvuuttahan sellainen on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puoli pulloa viiniä ja tällainen ylireagointi? 🤦 Annan nyt jumaliste aikuisen ihmisen elää elämäänsä ja edes yrittää nauttia siitä. Eihän iso mies tule edes pullollisesta viiniä oikeaan humalaan.
Jos isä vetäisi kirkkailla viinoilla tajun kankaalle joka ainoa päivä ja vetäisi shotteja jo aamupalaksi, niin jotenkin vielä voisin ymmärtää huolen.
Puoli pulloa viiniä saati koko pullollinen on jo useampi annos, n. 3-6 annosta. Ja jos tämä toistuu lähes päivittäin tai edes useita kertoja viikossa, niin kyllä tuossa alkoholinkulutuksen riskirajoilla liikutaan.
Niin, riskirajathan ovat ylittyneet aikoja sitten. Miehillä riskirajaksi on määritelty 14 annosta viikossa, ja ap:n kertomuksen perusteella hänen isänsä juo 18-36 annosta/vko riippuen siitä, kuinka usein menee se kokonainen pullo (tai jopa vähän yli) ja sisältääkö viikko kuitenkin juomattomiakin päiviä. Määrä voi tietenkin olla vieläkin isompi, jos sen viinin lisäksi korkataan välillä olut tai maistellaan vaikka viskejä.
Olen itsekin sitä mieltä että riskiraja on aika matala yksittäisiä viikkoja ajatellen, kyllähän ihminen voi lomalla tissutella tai rellestää, mutta tuollainen määrä vetää yli jo tosi reilusti ja jatkuvana vaikuttaa aika huolestuttavalta.
Mutta KORKEAN riskin raja on vasta 23-24 annosta 🙄 Vain iäkkäillä (yli 65v) on matalampi. Ja mistä tiedät ap:n isän annokset. Jos hän juo alle puoli pulloa kolmesti viikossa ja pullon kerran viikossa... niin annoksia tulee ainoastaan 16. Isoin maalailemasi määrä täyttyisi vasta, jos ukko vetäisisi pullon useamman kerran viikon sisään ja kaikkina muina päivinäkin sen puoli pulloa 😅
Ja olivatpa annokset mitä vain, niin joskopa annettaisiin aikuisen ihmisen tehdä omat päätöksensä! Eikä tultaisi palstalle kitisemään tilanteesta josta ei oikeasti tiedetä mitään 🤣
Noista kyllä tulee minimilläkin ihan helposti se n. 20 annosta, mikä alkaa olla korkean riskin rajalla.
Todellisuudessahan annoksia voi olla vieläkin enemmän, jos ihminen kykenee salaamaan juomistaan, eikä läheiset huomaa kaikkea.
Ap, oletko jo puhunut isäsi kanssa vai päätitkö olla puuttumatta?
Kerro meille
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä, puoli pulloa viiniä melkein päivittäin ei ole ongelma?
Eihän viini ole alkoholia.
Ehkä ei ole ongelma minkään juopporatin mielestä, mutta puolesta pullosta tulee jo 3 annosta, mikä tekee 21 viikossa. Selvää riskikulutusta:
https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/alkoholi/juomisen-ris…