Voiko masennuksesta oikeesti parantua?

Ei voi tietää.

Voi.

Oman kokemuksen mukaan ei. Välillä se kurkkii taas nurkan takana, mutta resilienssi kasvaa ja sitä pystyy kerta toisensa jälkeen käsittelemään paremmin. Tiedostaa että helpottaa taas jossain kohtaa.

Voi jos saa elämäänsä niitä elementtejä joiden puuttuminen masennuksen alun pitäen aiheutti.

Jos taas jatkossakin joutuu esim elämään vastentahtoisesti yksin, yksinäisenä sekä lapsettomana niin mikään määrä pillereitä tai edes terapiaa ei masennusta poista.

Vierailija kirjoitti:

Voi jos saa elämäänsä niitä elementtejä joiden puuttuminen masennuksen alun pitäen aiheutti.

Jos taas jatkossakin joutuu esim elämään vastentahtoisesti yksin, yksinäisenä sekä lapsettomana niin mikään määrä pillereitä tai edes terapiaa ei masennusta poista.

Aika spesifiä. Ei kaikkien masennus johdu siitä että jotain puuttuu elämästä.

Vähän riippuu mitä parantumisella tarkoitetaan. Oma vuosia kestänyt vakava/keskivaikea masennus lähti helpottamaan lopulta sillä että tuli tietoiseksi omista voimavaroista, siitä mikä masennusta ylläpitää/pahentaa ja mikä auttaa. Kun niistä hyvistä tukipilareista pitää kiinni (ihan lähtien sieltä perus uni, liikunta, ruoka, lepo, rehellisyys itselle jne.) niin itse masennus pysyy aisoissa. Herkkyys siihen ei siis katoa, eikä tietenkään tule sellaista tilannetta että nyt olen parantunut jotenkin niin lopullisesti että voin elää ja kohdella itseäni miten vaan, enkä enää masennu, mikä täytyy vain hyväksyä. Jotta parantuminen on mahdollista, täytyy uskaltaa kaivaa syvälle mikä sitä aiheuttaa ja mikä ylläpitää oireita. En esim. usko lääkkeiden avulla PARANTUMISEEN, vaikka niistä saisikin helpotusta oloon. Pitkäkestoinen muutos tapahtuu hitaasti ja rakentuu monesta palasesta. Vaikein vaihe onkin mielestäni kärsivällisyys prosessissa ja se kyky hyväksyä oma vastuu omassa paranemisessa. Täytyy asennoitua niin, että haluan opetella pitämään jaksamisesta parempaa huolta koska välitän itsestäni. Eikä negatiivisen kautta, koska silloin toipumisestakin tulee suorittamista. Masennukseen on niin monia eri syitä että ei ole olemassa mitään yhtä yleispätevää neuvoa, mutta kyllä, siitä kuopasta on ihan mahdollista nousta.

Voisiko olla että nykyelämä masentaa ihmisen jo lähtökohtaisesti?

Elämme elämää jota ei ole tarkoitettu ihmiselle ja se masentaa?

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla että nykyelämä masentaa ihmisen jo lähtökohtaisesti?

Elämme elämää jota ei ole tarkoitettu ihmiselle ja se masentaa?

Kehitys ja tehokkuus mennyt ohi niiden luoneesta ihmisestä. Ihminen luonut itselleen päämäärän jota ei voi saavuttaa. Ollaan ikäänkuin unohdettu että mitä varten tällä pallolla ylipäätänsä ollaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi jos saa elämäänsä niitä elementtejä joiden puuttuminen masennuksen alun pitäen aiheutti.

Jos taas jatkossakin joutuu esim elämään vastentahtoisesti yksin, yksinäisenä sekä lapsettomana niin mikään määrä pillereitä tai edes terapiaa ei masennusta poista.

Minä allekirjoittaisin tämän myös, että voi, jos masennusta aiheuttavat asiat poistuu tai muuttuu. Minulla oli aivan eri syyt kuin luettelemasi, mutta nyt kun asiat ovat paremmin,vakava masennus on väistynyt. Erityisen suuri osuus on omasta mielestäni ihmissuhteilla, ja kyllä, kannattaa vaihtaaihmisiä ympärillään ja koko omaa ympäristöä, jos se aiheuttaa ahdistavia olosuhteita. Ja uskon että moni vastustaa tätä ajatusta. Saa väittää vastaan, ei haittaa, se on sitten sinulle sopiva ratkaisu, minulla on omani,, minulle teki hyvää olosuhteiden muuttaminen. On oikeastaan ihmeellistä miten aina puhutaan, että ei se mitään auta. Voi auttaa valtavasti.

Olen parantunut vakavasta masennuksesta. Paraneminen oli hidasta ja vei useita vuosia. Nyt voin sanoa  - olen terve.

Miltä tuntuu olla masentunut?

mies54v

Riippuu varmaan masennuksen asteesta. 

Jos haluaa parantua ja tekee sen eteen asioita.

Masennus on vain yksi taso henkisenkasvun pelikentällä

Vierailija kirjoitti:

Voi jos saa elämäänsä niitä elementtejä joiden puuttuminen masennuksen alun pitäen aiheutti.

Jos taas jatkossakin joutuu esim elämään vastentahtoisesti yksin, yksinäisenä sekä lapsettomana niin mikään määrä pillereitä tai edes terapiaa ei masennusta poista.

Täsmälleen samaa mieltä. Minullakin on kokemusta äärimmäisestä yksinäisyydestä. Ei ole yhtään läheistä ihmistä elämässä. Ei hyviä ystäviä eikä miestä eikä perhettäkään. Olen sairastanut masennusta jo 20 vuotta jatkuvasta lääkkeiden syömisestä, terapiaryhmistä ja magneettistimulaatiohoidosta huolimatta. Ja kun on masentunut, niin ei ole helppoa löytää ystäviä tai miestä, joka arvostaisi ja kohtelisi hyvin. 

Voimia sinulle kohtalotoverini <3

Ei voi, kerran hullu on aina hullu.

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu mitä parantumisella tarkoitetaan. Oma vuosia kestänyt vakava/keskivaikea masennus lähti helpottamaan lopulta sillä että tuli tietoiseksi omista voimavaroista, siitä mikä masennusta ylläpitää/pahentaa ja mikä auttaa. Kun niistä hyvistä tukipilareista pitää kiinni (ihan lähtien sieltä perus uni, liikunta, ruoka, lepo, rehellisyys itselle jne.) niin itse masennus pysyy aisoissa. Herkkyys siihen ei siis katoa, eikä tietenkään tule sellaista tilannetta että nyt olen parantunut jotenkin niin lopullisesti että voin elää ja kohdella itseäni miten vaan, enkä enää masennu, mikä täytyy vain hyväksyä. Jotta parantuminen on mahdollista, täytyy uskaltaa kaivaa syvälle mikä sitä aiheuttaa ja mikä ylläpitää oireita. En esim. usko lääkkeiden avulla PARANTUMISEEN, vaikka niistä saisikin helpotusta oloon. Pitkäkestoinen muutos tapahtuu hitaasti ja rakentuu monesta palasesta. Vaikein vaihe onkin mielestäni kärsivällisyys prosessissa ja se kyky hyväksyä oma vastuu omassa paranemisessa. Täytyy asennoitua niin, että haluan opetella pitämään jaksamisesta parempaa huolta koska välitän itsestäni. Eikä negatiivisen kautta, koska silloin toipumisestakin tulee suorittamista. Masennukseen on niin monia eri syitä että ei ole olemassa mitään yhtä yleispätevää neuvoa, mutta kyllä, siitä kuopasta on ihan mahdollista nousta.

Varmasti nuo peruselementit ovat välttämättömiä toipumisen kannalta. Mutta onko sinulla elämässäsi läheisiä, jotka välittävät?

Voiko täällä maapallolla muka elää ilman masennusta tai ahdistusta kun ottaa huomioon sen minkälaista tämä olemassaolo on kaikkinensa?

Vierailija kirjoitti:

Olen parantunut vakavasta masennuksesta. Paraneminen oli hidasta ja vei useita vuosia. Nyt voin sanoa  - olen terve.

Kuinka onnistuit siinä? Mikä auttoi?

Vierailija kirjoitti:

Voiko täällä maapallolla muka elää ilman masennusta tai ahdistusta kun ottaa huomioon sen minkälaista tämä olemassaolo on kaikkinensa?

Kyllä se on kuulemma mahdollista. Itseäni on kyllä ahdistanut ja masentanut koko ikäni, jo 11-vuotiaana halusin kuolla, mutta just täytin 50 eli elossa edelleen.

Voi. Mut sen eteen pitää tehdä duunia itsensä kanssa. Tietty se masennuksen aste vaikuttaa siihen. Jotenki se elämä pitää pikkuhiljaa rakentaa niin et se sujuu. Mulle auttoi keskivaikeaan säännöllinen vuorokausirytmi. Liikunta. Lukeminen. Dokkarit. Leffat. Musa. Ja kotimainen viihde. Teatteri standup jne. Pää täyttys kaikesta kivasta materiasta sai happee ja nauraa kunnolla. Tää on aina viihtynyt yksin. Nii muista ihmisistä en silleen välitä. Rupesin kuitenkin juttelemaan naapureiden ja ihmisten kans. Ja helppoo sekin nykyisin on. Kun ei harrasta kahvittelua tai muuten tuputa itteensä. Ei oo masista näkyny. Väliin tulee tehtyä duuniaki vaik oisin päässy eläkkeelle keskivaikean masiksen takia parikymppisenä.