Oliko teidänkin lapsuuskodeissa tapana raivosiivota?

Vierailija kirjoitti:

Ihan kummallista elämää. Meillä lauantaisin tehdään yhdessä mukavia asioita, ulkoillaan ja harrastetaan. Välillä kutsutaan ruokavieraita. Siivotaan viikolla vähän kerrallaan. Nykyisin käy siivooja kahdesti kuussa, loput tehdään itse.

Liittyykö tämä sosiaaliluokkaan?

N55, lapsuudenkoti ylemmän keskiluokan virkamiesperhe Helsingistä

Tässä puhuttiin siis lapsuudenkodista mutta käsitin viestistäsi että sielläkään ei raivosiivottu. Mietin ihan samaa että onkohan luokkakysymys tämä. Äitini oli kotoisin maalta köyhästä perheestä ja olen käsittänyt että hänen lapsuudessaan erityisesti köyhien perheiden emäntien piti päteä sillä että lapsilla on ehjät ja puhtaat vaatteet, koti on siisti eikä lutikat ja muut syöpäläiset pyöri nurkissa. Ilmeisesti tämän lapsuuden painolastin hän siirsi omaan perheeseensä eli minun lapsuudenkotiini jossa valitettavasti raivosiivottiin ja erityisesti juhlat ja pyhät olivat tämän hulluuden kohteena. Ymmärrän että kuulostaa kummalliselta jos sitä ei ole itse kokenut mutta luulisin että konteksti tälle sekoilulle tulee juurikin sosiaaliluokasta. Tämä on toki vain teoria :)

-N38 Entinen jouluraivosiivoaja ja jouluraivosiivojan tytär

Ei onneksi. Mummoni oli raivosiivoaja, ja oma äitini yritti välttää sitä meidän kanssa.

Ei se muuten mutta joulut olivat meillä ihan tuskaa äidin siivousvimman takia. Normisiivouspäivä oli lauantaina ja kaikki osallistuivat .

Hilloviikon aiheuttama raivosiivous.

Hyi mitä äitejä / puolisoita ihmisillä täällä!

Taannutaan joksikin vailla aivoja kääkättäväksi pesänkuopsuttajakalkkunaksi. Ja muutaman kerran jo mainittu ketjussa lakritsaselkärankaisten suosikkiveruke "koska hormonit".

Ei, mutta äitini oli aiemmin pakkomielteinen siivooja. Joka päivä piti touhuta. Lepo oli hänestä turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on tuttua. Kenenkään muun siivoaminen ei kelvannut, mutta silti raivottiin, kun itse piti kaikki tehdä.

Joskus istuin isän kanssa autotallissa, että sai olla rauhassa.

Tämä juuri. Mikään ei kelvannut, mutta silti olisi pitänyt auttaa.

Meilläkin oli vain raivosiivousta, kerran viikossa perjantaina. Mistään normaalista siistimisestä ei ollut havaintoa. Mekin lapsina pelkäsimme perjantaita. Emme saaneet todellakaan mennä silloin leikkimään tai muuta, kaikkien piti olla paikalla ottamassa se tilanne vastaan. Mitään emme osanneet tehdä oikein - jos yritti imuroida, se tempaistiin hetkessä kädessä vihaisesti ilmoittaen että "ei tuosta näytä mitään tulevan, pakko sekin on minun tehdä!"

Omat huoneet piti siivota, tai "raivata", niin kuin sanottiin. En osannut lapsena siivota muuten kuin työntämällä tavarat kaappiin. Sitten vihainen vanhempi tuli tarkastamaan, kiskaisi kaapin oven auki ja tavarat vyöryivät alas, ja sitten taas huudettiin.

Lokakuusta jouluun oli pahinta, silloin raivosiivouksen tunnelma oli päällä jatkuvasti. Omin päin siivous ei ollut hyväksyttävää sekään, aina meni väärin. Muistan kun joskus yritin järjestää huonettani lapsena ja äiti ilmestyi heti ovelle: "Näenkö väärin, SIIVOATKO sinä? Tästä pitäisi oikein valokuva ottaa, niin on harvinaista." Kyllä hävetti, tajusin että olin tehnyt jotain todella noloa.

Opin pitämään siivouksesta vasta yksin asuessani. Vähitellen opin senkin, että kaikkia sotkuja esim. hellalle ei kannata jättää jämähtämään paikoilleen ja imuria voi käyttää myös keskellä viikkoa, jolloin se ns. viikkosiivous onkin aika helppo. Ja jos huomaa johonkin kertyneen pölyä, on oikeasti aika nopeaa siinä parissa minuutissa pyyhkiä se paikka puhtaaksi sen sijaan että kerää senkin henkiseksi painolastiksi odottamaan seuraavaa suursiivouspäivää.

Ja nyt kun on lapsia, kaikille omille leluille on sovittu omat paikat omissa huoneissa. Vanhempani ovat hirveän hämmästyneitä, kun lapseni leikittyään keräävät tavarat laatikkoon ja nostavat takaisin hyllyyn omalle paikalleen. "Onpas siistejä lapsia! Ei kyllä ole äitiinsä tulleet." Itse asiassa ovat. Heitä vain on tuettu ja kannustettu ja annettu mahdollisuus hallita omaa ympäristöään.

Luulen, että siitä tuossa vanhempieni raivosiivouksessa oli myös kyse. He ovat agraariyhteiskunnasta keskiluokkaan siirtyneitä ison maatalon lapsia, joilla ei ole ollut mitään käsitystä että miten modernia kotia kannattaisi hoitaa. Niin sitä sitten hoidettiin kuten vanhaa pirttiä kantovesiaikaan.

Minä kehittelin lasten kanssa siivousleikkejä, kun halusin heidät mukaan.

Esim paperilapuille siivottavia kohteita, kuten "tiskikoneen täyttö", "kenkien järjestely", "legojen kerääminen"... Mukana myös hassuja lappuja kuten "juokse talon ympäri viisi kertaa" tai "laula pää alaspäin Jaakko kulta".

Laput hattuun ja kumpikin kävi innoissaan arpomassa itselleen seuraavan tehtävän. Lopussa oli tietenkin jokin palkinto, jäätelö tai vaikka letut. Jälki ei aina ollut priimaa, mutta minä korjailin ja kivaa oli.

Äitini ei siivonnut. Ensin siivosi isä, työkyvyttömyyseläkkeellä kun oli. Heidän erottuaan hommaan kiristettiin minut viikkorahjoa vastaan. Ja kun muutin pois, äiti palkkasi itselleen siivoojan.

.

Mutta meillä jokunen vuosi sitten. Alakouluikäinen lapsi tiesi että lauantaina aamupalan jälkeen hän kerää omat kamppeensa paikoilleen muualta asunnosta, siis kengät ja takit kaappiin, pyykit pyykkikoriin, koulureppu naulakkoon, lelut omaan huoneeseen. Asiasta sanottiin nätisti perjantaina ja vielä lauantaina aamupalalla. Saatoin sanoa vielä ottaessani imuria esiin että NYT. Siinä kohtaa lapsi huutaa että aina sitä tätä ja tota eikä ikinä saa olla/leikkiä/what ever.

Ja kun siinä imuroidessani sitten huomaan että oikea kenkä on kaapissa poikittain ja vasen edelleen eteisen tuolin alla, pyykit on osa pyykkikorissa osa eteisen tuolilla (missä ne alunperin eivät olleet) ja lelut on siirtyneet metrin väärään suuntaan.... niin kyllä, alkoi se jokaviikkoinen show raivostuttamaan jo edellisenä iltana.

Äidilläni ja siskoillani on se käsitys, että mitä enemmän pidät melua ja juokset ympäriinsä, sitä ahkerampi olet. Siivous pitää tehdä tomerasti, ja tavaroiden paiskominen, kiireinen kävely ja tiuskiminen kuvastavat tomeruutta. Jos toimitat asioita hiljaa ja leppoisasti, niin sitä ei lasketa tekemiseksi ollenkaan. Kerran mökille mentäessä minä kannoin ruuat autosta ja laitoin kuivatavarat paikoilleen, siskoni laittoi jääkaappitavaroita paikoilleen kunnes tiuskaisi, miksi minä teen aina kaiken, nyt minä kyllä istun sohvalle!

Toinen erikoisuus on se että ahkera tekee sen mikä "kuuluu" tehdä, laiska ei huomioi sitä miten asiat "kuuluu" tehdä. Minä olen meidän perheen "laiska", kerran kun ruokatiskin yhteydessä pyyhin jääkaapin ovea koska siinä oli tahra, siskoni totesi että tuo Marjatta se aina siivoaa ihan omituisia paikkoja.

Meillä oli yleensä sellaista kevyttä pakottamista ja patistamista - kuka sitä vapaaehtoisesti olisi siivonnut. Joskus tuli huutamista, jos ei ollut pessyt vessaa toivotunlaisesti tai istui lukemassa, kun äiti esimerkiksi imuroi. Isä oli samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosiivous on kulkenut suvussa jo useamman sukupolven. Valitettavasti.

Onkohan tämä yleistä kaikkialla maailmassa vai onko tämä jotain suomalaisten omaa hulluutta?

Hulluutta se joka tapauksessa on.

Oli jouluisin.

Äiti on sellainen marttyyriuhriutuja. Joulua piti laittaa ja valmistella ja pyyhkiä kaikki paikat, vaikka ne olivat puhtaita. Muita ei kiinnostanut osallistua tähän ja äiti uhriutui lisää. Viimeistään aatonaattona hänellä petti hermot, kun häntä ei arvostata.

Hän kuvitteli rakentavansa meille täydellisen joulun, mutta tosiasiassa muistikuvat ovat tällaisia.

Minulla meni liki 20 vuotta ennen kuin mieheni alkoi hahmottaa kotitöiden määrän.

Koronan takia siirtyi kotiin tekemään töitä ja alkoi siinä viimein hahmottaa, ettei meillä asu keijuja, jotka maagisesti vain taikoo kaiken.

Siihen asti jokaikinen kotityöriita oli sitä että hän selitti vievänsä lapset kouluun työpaikkansa viereen mikä hänen mirlestään vastaa sitä mitä minä teen. Eli kaiken muun.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ja siskoillani on se käsitys, että mitä enemmän pidät melua ja juokset ympäriinsä, sitä ahkerampi olet. Siivous pitää tehdä tomerasti, ja tavaroiden paiskominen, kiireinen kävely ja tiuskiminen kuvastavat tomeruutta. Jos toimitat asioita hiljaa ja leppoisasti, niin sitä ei lasketa tekemiseksi ollenkaan. Kerran mökille mentäessä minä kannoin ruuat autosta ja laitoin kuivatavarat paikoilleen, siskoni laittoi jääkaappitavaroita paikoilleen kunnes tiuskaisi, miksi minä teen aina kaiken, nyt minä kyllä istun sohvalle!

Toinen erikoisuus on se että ahkera tekee sen mikä "kuuluu" tehdä, laiska ei huomioi sitä miten asiat "kuuluu" tehdä. Minä olen meidän perheen "laiska", kerran kun ruokatiskin yhteydessä pyyhin jääkaapin ovea koska siinä oli tahra, siskoni totesi että tuo Marjatta se aina siivoaa ihan omituisia paikkoja.

No itse asiassa tuo tarpeettoman työn tekeminen (jota tuo jääkaapin oven pyyhkiminen tässä tilanteessa ei kuitenkaan ollut) on tosi kätevä työn välttelyn muoto. Muistan tältä palstalta joskus lukeneeni, miten joku antanut puolisolleen tehtäväksi hujan hajan olevan olohuoneen siivoamisen ja sen sijaan, että se olisi siivottu, puoliso oli järjestänyt cd-levyt aakkosjärjestykseen.

Minulla on ollut myös monenlaisia työkavereita, jotka ovat tehneet jotain ihan muuta kuin sillä hetkellä olisi pitänyt tehdä. Esim. ruuhkaisessa asiakaspalvelutilanteessa alettiin ylipalvella omia asiakkaita niin, että kaikki muut purkivat sen ruuhkajonon. Tuollaiseen on lähes mahdoton puuttua. Menepä kertomaan esimiehelle, että Marjatta tuolla tsekkaa asiakkaan muut sopimukset samalla puhelulla, kun me muut hoidetaan 5 puhelua samassa ajassa.

Meillä äiti aina itki ja siivosi. Vaimo tekee raivosiivouksia + lähti mökiltä siivoamaan parhailla kesäkeleillä kotia ja itkemään sinne. Nyt on pullaa ja jäätelöä hakemassa kaupasta mökille. Työstressi iski kovaa tänään keskiviikkona kun pitää maanantaina mennä töihin.

Hitto, että mua alkoi naurattamaan jo otsikon nähdessäni. Tiesin heti mistä on kyse :D

Meillä todellakin raivosiivottiin. Oikeastaan, meillä tehtiin kaikki raivolla. Olen nyt vasta aikuisena käsittänyt kuinka epäterve perhedynamiikka meillä oli. Miesystävällä on kaksi kouluikäistä lasta ja kun he ovat luonamme, teemme niin arkiset askareet kuin erityisemmätkin jutut yhdessä hyvällä hengellä. Lapsia ei auteta läksyissä huutamalla, kotityöt suunnitellaan, jaetaan ja tehdään yhdessä sovussa jne.

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni ja siskoillani on se käsitys, että mitä enemmän pidät melua ja juokset ympäriinsä, sitä ahkerampi olet. Siivous pitää tehdä tomerasti, ja tavaroiden paiskominen, kiireinen kävely ja tiuskiminen kuvastavat tomeruutta. Jos toimitat asioita hiljaa ja leppoisasti, niin sitä ei lasketa tekemiseksi ollenkaan. Kerran mökille mentäessä minä kannoin ruuat autosta ja laitoin kuivatavarat paikoilleen, siskoni laittoi jääkaappitavaroita paikoilleen kunnes tiuskaisi, miksi minä teen aina kaiken, nyt minä kyllä istun sohvalle!

Toinen erikoisuus on se että ahkera tekee sen mikä "kuuluu" tehdä, laiska ei huomioi sitä miten asiat "kuuluu" tehdä. Minä olen meidän perheen "laiska", kerran kun ruokatiskin yhteydessä pyyhin jääkaapin ovea koska siinä oli tahra, siskoni totesi että tuo Marjatta se aina siivoaa ihan omituisia paikkoja.

Siivotessa pitää osata priorisoida. Mikään ei ole rasittavampaa kaaoksessa kuin se että joku alkaa lajitella keräyspapereita tai pyyhkiä oven päällisiä kun pitäisi tehdä jotain oleellista.

Vierailija kirjoitti:

"Raivosiivous" -no jo on taas semanttisnerot liikenteessä. Kyllä meilläkin maalla kerran viikkoon vietiin matot ulos ja luututtiin plus muut, mutta eipä tuosta "raivoa" saanut irti millään. Päinvastoin, muutaman siivoustunnin jälkeen oltiin kuin ellun kanat, äiti mukaan lukien. Maalla nyt joka päivälle riitti jotain puuhaa (ehkä sunnuntai poislukien) joten en tiedä, mitä ne teidän kaupunkilaiskakaroiden "raivosiivoushommat" oli. Ehkä sitä, että piti nousta lauantaina ennen puoltapäivää vuoteesta?

Mun äiti, maatalon emäntä, raivosiivosi. Se oli kauheaa, muistan kun olin alle kouluikäinen ja äiti vaan huusi, että pitää siivota oma huone. En edes tiennyt mistä ja miten aloittaa, eikä äiti neuvonut mitenkään, vaan huusi vain. Lisäksi piti siivota nopeasti (äiti varmaan inhosi siivousta ja halusi hoitaa sen alta pois mahdollisimman nopeasti) Liitän siis viikkosiivoukseen sellasen kaoottisen, kiireisen, ahdistuneen ja vihaisen tunnelman.

Muistan sitten kun ensimmäisen poikaystäväni äiti siivosi, niin hän siivosi toki koko talon joka toinen lauantai, mutta hän käytti siihen aikaa, piti välillä kahvitauon ja kertoi, että hänkään ei siivouksesta tykkää, niin siksi pitää taukoa välillä. Ihan eri asenne kuin omalla äidilläni.