Oliko teidänkin lapsuuskodeissa tapana raivosiivota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Olen oppinut raivosiivous-sanan täältä palstalta. En ole vieläkään ihan varma, mitä se tarkoittaa: perusteellista ja intohimoista siivoamista, raivon kanavoimista siivoukseen, vai nimenomaan siivousasioihin liittyvää vihaisuutta (joka lienee ainakin tämän ketjun yleisin tulkinta). Meillä siivottiin ihan neutraaleissa tunnetiloissa.

Raivosiivous on sitä kun yksi perheenjäsen, usein äiti, alkaa siivota ja samalla haukkuu kaikki muut lyttyyn, paiskoo tavaroita, karjuu, itkee. On aivan psykoottinen. Ei siis edes pikkuisen ärtynyt vaan kuin persuksiin ammuttu karhu. Muu perhe luuttuaa hengen hädässä, mutta äidille ei kelpaa mikään. Yleensä lapset pieninä itkee näiden kohtausten aikana, koska ne on vain jotain käsittämätöntä.

Meilläkin raivosiivottiin. En tajua miksi äiti teki siivoamisesta sellaisen numeron. Parin tunnin homma kun ei sotke. Ja kukas siellä kotona sotkee, kun äitiä lukuunottamatta kaikki ovat töissä tai koulussa viikot.

Sellainen normaalisiisteys säilyy ihan helposti kotona. 30min iltaisin pikku imurointia ja se on siinä.

Isosti jos pitää siivota ennen vieraita tai joulua, niin varaa pari päivää rauhallista siivoilua. Siinä se. Ei tarvitse huutaa ja raivota.

Ja meillä siihen raivosiivoamiseen liittyi se, että siivota ei saanut miten tahansa. Äiti kävi vieressä karjumassa että ei normaalit ihmiset noin pyyhi pölyjä vaan aina ylhäältä alas. Seuraavalla viikolla muistit pyyhkiä ylhäältä alas, mutta silloin normaalit ihmiset pyyhkivät vasemmalta oikealle. Sitä seuraavalla viikolla alhaalta ylös samalla kun tekee kärrynpyörää.

Varsinkin pienenä tuo on ahdistavaa. Monet itkut tuli väännettyä (salassa, koska mitä hittoa pillitän) koska olin niin tyhmä ja huono etten osannut siivota ja lisäksi äiti oli pelottava, mutta isän kanssa ei saanut mennä siivoamaan. Eikä sisarusten. Koska sitten ehkä siinä olisi kivaa ja sitä ei saa siivotessa olla.

Raivosiivous kuuluu jokaisen kunnon aviovaimon jokaviikkoiseen repertuaariin kuten seksin loppuminen hääkakun syömisen jälkeen.

Meillä ei raivosiivottu mutta parin kaverin luona kyllä. Kaverit eivät päässeet ulos leikkimään, kun piti olla raivosiivoavan äidin mieliksi auttamassa. Oli hirveää katsottavaa ja kuunneltavaa.

Itse siivoan myös palastellen, päivittäin jotain pientä. Ei siitä tartte numeroa tehdä.

Parkettilattiat luutuan märällä harvoin. Jos näen jossain tahran, pyyhkäisen sen kyllä. Käytän myös Swifferin parketti- ja puulattialle tarkoitettuja pölyliinoja imuroinnin ohella.

Sitä tolkutonta mattojen ulos repimistä joka viikko en tajua. Itse tuuletan ja lumipesen vain napakoilla pakkasilla.

Äitini oli siivousintoilija mutta ei raivopää. Saattoi kyllä syyllistää joten oli pakko siivota.

Kumppanin kotona on raivosiivottu joten ei siedä edes imurin ääniä. Pyrin imuroimaan kun ei ole kotona.

Lapsuudenkodissani ei, onneksi. Mutta mieheni harrastaa tuota jossain määrin, ja se on ihan hirveää 🙁 Jossain vaiheessa yllättäen hän vain keksii, että nyt pitää siivota ja alkaa hulluna jakaa töitä meille muille. Auta armias, jos olimme suunnitelleet sille hetkelle jotain muuta! Sitten se vihaisena tekee sitä omaa hommaansa käy välillä haukkumassa meitä muita, kuinka siivoamme väärin tai olemme sotkeneet ylipäätään.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Ollaanko me sisaruksia? Meillä oli juuri tuollaista. Ja joululahjoja myöden.

Olisin miljoona kertaa mieluummin ottanut pari toivottua pakettia, kuin tuhat pakettia krääsää, jota ei sinne entisten joukkoon saanut enää mahtumaan, mutta joka piti säilyttää silti maailman tuhoon asti. Ihan toivotonta pitää sellaista huonetta siistinä. Ja kun äiti on raivosiivoaja en ymmärrä miksi sitä turhaa roinaa piti hänen tieten tahtoen hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudenkodissa oli rauhallinen ja hyvä tunnelma, siivouspäivä tai ei.

Nykyisen perheemme olohuoneessa istuu pikimustan pahan olon kiteytymä nimeltä vaimo. Raivosiivous on hänelle vain yksi tapa oksentaa pimeän sielunsa mutaa ympäristöönsä.

Nykyisin jo muu perhe tietää odottaa sekopäisen agressiivista listaa siitä mitä kaikkea kukakin on tehnyt "väärin" sillä aikaa kun hän oli poissa. Siis keskustelu alkaa suht' normaalisti kuulumisten kysymisellä, ja sitten kun joku kertoo mitä on puuhaillut niin siirrytäänkin yltyvään mollauspuheeseen.

Järkipuhe ei auta ja kaikki muut totaalisen kyllästyneitä. Hän tekee itse aina minimisuorituksen ja jos mahdollista niin juostenkusten - eli hänellä oikeastaan olisi vähiten porukasta varaa kritisoida muita. Alan epäillä jo jotain orastavaa otsalohkodementiaa tai alzheimeria.

Kirjoitat tosi hyvin! Tsemppiä vaimon kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu siltä, että minusta tulee vielä ajan kanssa tuollainen raivosiivooja, jos en vielä ole. Siivotaan todella harvoin, joten kun siivotaan kunnolla (eikä vain vähän tomuteta pölyjä ja/tai imuroida enimmät roskat pois), niin sitten tekemistä riittää, mutta eihän sitä saa rauhassa tai kunnolla tehdä, kun pennut pyörii jaloissa ja mies istuu koneella niin pitkään, että olen ehtinyt jo tehdä yksinäni pentujen pyöriessä jaloissa puolet hommasta ja pyydettyäni apua jo kymmeniä kertoja, olen täysin raivon partaalla. Tai jos lapset tai edes sen isomman lapsen (taaperon, pienempi on vielä vauva) saa hoitoon, että voi siivota, niin varmasti puskee stressiä niskaan, kun mies istuu viime tinkaan saakka koneella ja sitten kauhealla kiireelä ja paniikilla kuuraamaan vessoista lähtien kaikki, jos/kun olisi vaikka vieraita tulossa esim. synttäreille. Joka tapauksessa sellainen visiitti, että siitä on tietoinen.

Taidan tehdä jatkossa niin kuin oma äitini, joka potki meidät pennut ulos leikkimään ja isän tamppaamaan matot ja siivosi itsekseen. Sisälle ei ollut asiaa ennen kuin oli valmis, vaikka olisi kuinka paleltanut (talvella). Myöhemmin delegoi minulle ja veljelle kylppärin ja vessan, että pysyttiin poissa jaloista ja tarvittaessa sitten teki tarkemmin perästä. Eikä edes ollut pahakaan raivosiivooja, eikä ole sitä vieläkään. On usein auttanut minua oman kotini siivoamisessa joko imuroimalla tai luuttuamalla tai vahtimalla lapsia, että saan rauhassa tehdä.

Se hitonmoinen kiire, stressi ja työrauhan puute saa raivoamaan, enkä ihmettele yhtään, miksi äitinikin teki suosiolla kaiken yksin. Enemmän vain ketuttaa, kun yrittää mieheltä saada apua ja ukko vaan vitkuttelee viime tinkaan saakka. Pahimpia just (omat) syntymäpäivät ja joulu, kun pitäisi jo päästä lepäämään, mutta joutuu viime tinkaan saakka uuvuksissa kokkaamaan, paistamaan ja vielä siivoamaankin.

Huomasin myös että mulla alkoi olla raivosiivousta lasten myötä. En kuitenkaan halunnut lapsille sitä, koska äitini on hc raivosiivooja.

Hiljalleen kannattaa tehdä. Ja taaperon voi ottaa mukaan. Todennäköisesti se haluaa vain osallistua. Mä annoin aina lapsille pienenä rätin tai pölyhuiskun ja saivat sitten olla mukana. Nyt isoina siivoavat huvikseen.

Ja miehelle kannattaa lyödä tehtävälista käteen ja ilmoittaa koska sen pitää olla valmis. Miehet ei ole hyviä kun pitäisi keksiä miten auttaa pysymällä kuitenkin pois jaloista. Liian monta liikkuvaa palasta. Tai sitten tenavat iskän syliin ja ihan ilmoitat että se katsoo nyt niitä ja sillä sipuli.

Tämä. Miehet menee raivosiivoamisesta ihan lukkoon. Helpommalla pääsee kun antaa jonkun selkeän tehtävän ja selkeän aikataulun sitten ne tekee kyllä. Ja voi siinä sivussa tehdä jotain muutakin.

Lapset kyllä siivoaa jos joku raivoaa. Mutta itku silmässä ja peloissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Ollaanko me sisaruksia? Meillä oli juuri tuollaista. Ja joululahjoja myöden.

Olisin miljoona kertaa mieluummin ottanut pari toivottua pakettia, kuin tuhat pakettia krääsää, jota ei sinne entisten joukkoon saanut enää mahtumaan, mutta joka piti säilyttää silti maailman tuhoon asti. Ihan toivotonta pitää sellaista huonetta siistinä. Ja kun äiti on raivosiivoaja en ymmärrä miksi sitä turhaa roinaa piti hänen tieten tahtoen hankkia.

Mä taidan olla teidän kolmas sisarus. Mulle periytyi jouluraivo, joka eräänä jouluna kulminoitui lopulliseen joulu-burnouttiin. Itkin hysteerisenä ja mies sai rauhoitella Siitä eteenpäin sovittiin että mies tekee joulusiivoukset. Muutenkin joulunviettoa ollaan järkeistetty: ei ikkunoiden eikä komeroiden pesua, ei turhia ruokia joita syödään todella vähän, jne..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta vähän tuntuu siltä, että minusta tulee vielä ajan kanssa tuollainen raivosiivooja, jos en vielä ole. Siivotaan todella harvoin, joten kun siivotaan kunnolla (eikä vain vähän tomuteta pölyjä ja/tai imuroida enimmät roskat pois), niin sitten tekemistä riittää, mutta eihän sitä saa rauhassa tai kunnolla tehdä, kun pennut pyörii jaloissa ja mies istuu koneella niin pitkään, että olen ehtinyt jo tehdä yksinäni pentujen pyöriessä jaloissa puolet hommasta ja pyydettyäni apua jo kymmeniä kertoja, olen täysin raivon partaalla. Tai jos lapset tai edes sen isomman lapsen (taaperon, pienempi on vielä vauva) saa hoitoon, että voi siivota, niin varmasti puskee stressiä niskaan, kun mies istuu viime tinkaan saakka koneella ja sitten kauhealla kiireelä ja paniikilla kuuraamaan vessoista lähtien kaikki, jos/kun olisi vaikka vieraita tulossa esim. synttäreille. Joka tapauksessa sellainen visiitti, että siitä on tietoinen.

Taidan tehdä jatkossa niin kuin oma äitini, joka potki meidät pennut ulos leikkimään ja isän tamppaamaan matot ja siivosi itsekseen. Sisälle ei ollut asiaa ennen kuin oli valmis, vaikka olisi kuinka paleltanut (talvella). Myöhemmin delegoi minulle ja veljelle kylppärin ja vessan, että pysyttiin poissa jaloista ja tarvittaessa sitten teki tarkemmin perästä. Eikä edes ollut pahakaan raivosiivooja, eikä ole sitä vieläkään. On usein auttanut minua oman kotini siivoamisessa joko imuroimalla tai luuttuamalla tai vahtimalla lapsia, että saan rauhassa tehdä.

Se hitonmoinen kiire, stressi ja työrauhan puute saa raivoamaan, enkä ihmettele yhtään, miksi äitinikin teki suosiolla kaiken yksin. Enemmän vain ketuttaa, kun yrittää mieheltä saada apua ja ukko vaan vitkuttelee viime tinkaan saakka. Pahimpia just (omat) syntymäpäivät ja joulu, kun pitäisi jo päästä lepäämään, mutta joutuu viime tinkaan saakka uuvuksissa kokkaamaan, paistamaan ja vielä siivoamaankin.

Huomasin myös että mulla alkoi olla raivosiivousta lasten myötä. En kuitenkaan halunnut lapsille sitä, koska äitini on hc raivosiivooja.

Hiljalleen kannattaa tehdä. Ja taaperon voi ottaa mukaan. Todennäköisesti se haluaa vain osallistua. Mä annoin aina lapsille pienenä rätin tai pölyhuiskun ja saivat sitten olla mukana. Nyt isoina siivoavat huvikseen.

Ja miehelle kannattaa lyödä tehtävälista käteen ja ilmoittaa koska sen pitää olla valmis. Miehet ei ole hyviä kun pitäisi keksiä miten auttaa pysymällä kuitenkin pois jaloista. Liian monta liikkuvaa palasta. Tai sitten tenavat iskän syliin ja ihan ilmoitat että se katsoo nyt niitä ja sillä sipuli.

Hiljalleen olen yrittänytkin, että tuolloin voisi siivota vaikka keittiön, toisena päivänä kylppärin ja vessan, yhtenä tomuttaa valmiiksi ja tehdä loput sitten viimeisenä. Ihan selvä työnjakokin, mutta miehen hommat ei toteudu suunnitellusti, jättää viime tinkaan tai sitten päättää puolivälissä tehneensä tarpeeksi. Ja olen osallistanut kysymällä, minkä homman valitsee, ettei voi syyttää että päätän kaikki. Olen pyytänyt katsomaan lapsiakin, mutta se vasta meneekin persiilleen...

Kuulostan varmaan nyt sellaiselta palstamammalta, että mikään mitä mies tekee, ei ole oikein, mutta lastenvahtimista EI tee kunnolla, oli tilanne mikä hyvänsä. Sen sijaan että keksisi jotain virikettä taaperolle, käy itse joogaamaan tai menee sohvan nurkkaan käyttämään shiatsu-hierontalaitetta. Tai ottaa vain toisen lapsen ja toinen jää huomiotta, esim. vauvan syliin ja taaperon kanssa ei ole kukaan, tai touhuaa vain taaperon kanssa ja vauva itkee yksinään. Multitaskaaminen sula mahdottomuus edes puolen tunnin ajan. Niin monesti olen pyytänyt viihdyttämään taaperoa vartin, että saan tehdä ruoan loppuun rauhassa, mutta ei pysty.

Taaperoa olen yrittänyt osallistaa silloin, kun otan riskin ja siivoan niin, että ei ole muita aikuisia apuna. Annan juuri pölyhuiskua ja rättiä, joilla jaksaa sen aikaa touhuta, että saan itse pölyt pyyhittyä. Ongelma on se, että kun häviää pois silmistä on yleensä tihutöissä. Miehen pitäisi tämä estää, mutta ei tee sitä, mikä sitten aiheuttaa sitä raivosiivoamista. Vähemmän tulee kiukuteltua, kun ei lähtökohtaisesti odotakaan saavansa apua. Päinvastoin, jos jotain saa jopa tehtyä, vaikka ei ole apureita, voi vaan olla tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Ollaanko me sisaruksia? Meillä oli juuri tuollaista. Ja joululahjoja myöden.

Olisin miljoona kertaa mieluummin ottanut pari toivottua pakettia, kuin tuhat pakettia krääsää, jota ei sinne entisten joukkoon saanut enää mahtumaan, mutta joka piti säilyttää silti maailman tuhoon asti. Ihan toivotonta pitää sellaista huonetta siistinä. Ja kun äiti on raivosiivoaja en ymmärrä miksi sitä turhaa roinaa piti hänen tieten tahtoen hankkia.

Mä taidan olla teidän kolmas sisarus. Mulle periytyi jouluraivo, joka eräänä jouluna kulminoitui lopulliseen joulu-burnouttiin. Itkin hysteerisenä ja mies sai rauhoitella Siitä eteenpäin sovittiin että mies tekee joulusiivoukset. Muutenkin joulunviettoa ollaan järkeistetty: ei ikkunoiden eikä komeroiden pesua, ei turhia ruokia joita syödään todella vähän, jne..

Mua vieläkin kalvaa yksi joulu kun jouluraivosin ja pilasin koko joulun. No ehkä lapset siitä tokeni, mutta itseäni edelleen harmittaa. En ole sen jälkeen ottanut joulua niin vakavasti. Ollaan keskenään kotona niin, mitä sitten jos jonkun pyykit on narulla, ruuista on vain ne mitä halutaan ja ihan kaikki ei ole suoraan katalogista.

Ja mitään ei voinut tehdä edes hiukan helpommin: äitini ei koskaan hankkinut esim. minkäänlaista pöly-huiskaa vaan kaikki pölyt pyyhittiin kostealla rätillä. Joka viikko. Äitini jatkoi raivosiivoamista niin kauan kunnes kunto alkoi pettää.  Siivoaja jonka äitini valitsi itse ei ollutkaan hyvä joten äitini keksi värvätä veljeni siivoamaan - opetti sitten veljellenikin kuinka siivotaan koko päivä pahalla tuulella. Itse sanouduin kuviosta irti ajat sitten ja äitini koki tämän petoksena itseään kohtaan - varsinkin kun itse otin käyttöön pölyhuiskan yms. siivoamista helpottavat välineet.

Vanhempani eivät olleet innokkaita siivoajia joten ei ollut onneksi mitään raivosiivoustakaan, vaikka he kuitenkin pitivät talon siistinä tekemällä muutaman kerran viikossa "minisiivouksia" (esim. roskien imurointi nurkista ja muuta tarvittaessa). Exäni kuitenki sekosi aina siivotessaan. Noin kerran viikossa hän vain yhtäkkiä alkoi siivoamaan ja huuto alkoi heti. Hän haukkui minut joka kerta paskaksi, kusipääksi ja vaikka miksi. Hän oli muutenkin aika äkkipikainen. Pari vuotta sitä kestin mutta en edelleenkään ymmärrä miten sen tein.

m38v

Joo.

Skitso-isäni vihasi imuria.

Äiti ympäri päissään siivosi ja pyykkäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Ollaanko me sisaruksia? Meillä oli juuri tuollaista. Ja joululahjoja myöden.

Olisin miljoona kertaa mieluummin ottanut pari toivottua pakettia, kuin tuhat pakettia krääsää, jota ei sinne entisten joukkoon saanut enää mahtumaan, mutta joka piti säilyttää silti maailman tuhoon asti. Ihan toivotonta pitää sellaista huonetta siistinä. Ja kun äiti on raivosiivoaja en ymmärrä miksi sitä turhaa roinaa piti hänen tieten tahtoen hankkia.

Mä taidan olla teidän kolmas sisarus. Mulle periytyi jouluraivo, joka eräänä jouluna kulminoitui lopulliseen joulu-burnouttiin. Itkin hysteerisenä ja mies sai rauhoitella Siitä eteenpäin sovittiin että mies tekee joulusiivoukset. Muutenkin joulunviettoa ollaan järkeistetty: ei ikkunoiden eikä komeroiden pesua, ei turhia ruokia joita syödään todella vähän, jne..

Mua vieläkin kalvaa yksi joulu kun jouluraivosin ja pilasin koko joulun. No ehkä lapset siitä tokeni, mutta itseäni edelleen harmittaa. En ole sen jälkeen ottanut joulua niin vakavasti. Ollaan keskenään kotona niin, mitä sitten jos jonkun pyykit on narulla, ruuista on vain ne mitä halutaan ja ihan kaikki ei ole suoraan katalogista.

Jouluraivoajan lapsena voin kertoa, että ei valitettavasti ikinä unohdu ne raivokohtaukset. Vielä lähes nelikymppisenä palaa joka joulu mieleen äidin sekoilut ja itkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut. Äitini oli ja on ihan tervepäinen.

Meillä molemmat vanhemmat osallistuivat siivoukseen ja kotona oli tasaisen siistiä. Ei siellä tarvittu mitään dramaattisia suursiivouksia.  Minun nykyinen asuntonikin on erittäin siistissä kunnossa ja tavarat löytyvät oikeilta paikoilta. Ei ole mennyt vanhempien esimerkki hukkaan ja osaan laittaa ruokaa siinä missä isänikin.

:D ei raivosiivoamiseen tarvita mitään sotkua. Se on vain joidenkin ihmisten aivan käsittämätön tapa päteä/olla tärkeä/uhriutua tms. Mikä muuten sun mielestä selittää että monen kotiäiti raivosiivosi. Minunkin.

Kotiäitinä, jonka kaikki lapset on jo pois vaipoista, on runsaasti aikaa ylläpitää siisteyttä sillä aikaa kun muu perhe on poissa. Meilläkin äiti raivosiivosi, vaikka oli päivät pitkät yksin kotona. Mutta silti se oli joka lauantai pakko aloittaa. Ma-pe ei millään pystynyt. Oli pakko odottaa että muu perhe on "tiellä sotkemassa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten, mutta äiti oli jostain syystä sitä mieltä, että ennen joulua koko koti oli siivottava todella huolellisesti niin, että koko koko piti pestä ja putsata huolellisesti lattiasta kattoon asti kellarista vinttiin asti niin että joka ikinen nurkka, kaappi ja komero piti pestä huolellisesti. Se tiesi usean päivän raivokasta siivoamista ja jostain syystä äiti ei edes huolinut apua vaan isä ja me lapset olimme koko ajan tiellä, minkä takia hän sitten raivosi meille siitä, että emmekö me todellakaan osaa pysyä poissa jaloista ja miksi me lapsetkin koko ajan sotkemme paikkoja sitä mukaa kun äiti siivoaa. Olisi siis pitänyt olla hiljaa ja liikkumatta jossain poissa silmistä eikä edes leluihin olisi saanut koskea tai vaikka jotain kirjaa lukea ilman, että äiti oli raivoamassa, että pitääkö niitä tavaroita todellakin olla koko ajan levittämässä. Sitten kaikki ruoat piti tehdä alusta asti itse, siis myös sellaisia ruokia joista kukaan ei oikeasti pitänyt, muita joita piti silti olla, koska ne kuuluivat jouluun. Esim. jotain lanttulaatikkoa tai rosolia oli pakko olla, koska ne nyt vain sattuvat kuulumaan jouluruokaan, vaikka äiti ei edes itse pitänyt niistä, mutta silti niitä oli pakko olla. Lahjojakin piti olla jokaiselle lapselle valtavat määrät ja äiti sitten paketoi niitä ilmeisesti vielä yölläkin, kun me lapset olimme jo nukkumassa. Ei siis riitänyt, että olisi ollut vaikka 3-5 vähän isompaa ja kalliimpaa lahjaa jokaiselle, vaan lähinnä jotain halpaa krääsää ja noin 12-15 pakettia jokaiselle lapselle ja meitä oli sentään 7. Kaikki piti tehdä ja yksin tehdä, apua ei huolittu mutta sitten jaksettiin uhriutua ja valittaa kuinka hirveä työ muutaman päivän takia oli vaikka joulu olisi ollut ihan hyvä, vaikka esim. vaatekomeroita ei olisi pesty huolella, hopeaesineitä ei olisi kiillotettu, ruokana ei olisi ollut valtavaa määrä ruokia ja lahjoja ei olisi ollut valtavaa röykkiötä kuusen alla.

Ollaanko me sisaruksia? Meillä oli juuri tuollaista. Ja joululahjoja myöden.

Olisin miljoona kertaa mieluummin ottanut pari toivottua pakettia, kuin tuhat pakettia krääsää, jota ei sinne entisten joukkoon saanut enää mahtumaan, mutta joka piti säilyttää silti maailman tuhoon asti. Ihan toivotonta pitää sellaista huonetta siistinä. Ja kun äiti on raivosiivoaja en ymmärrä miksi sitä turhaa roinaa piti hänen tieten tahtoen hankkia.

Mä taidan olla teidän kolmas sisarus. Mulle periytyi jouluraivo, joka eräänä jouluna kulminoitui lopulliseen joulu-burnouttiin. Itkin hysteerisenä ja mies sai rauhoitella Siitä eteenpäin sovittiin että mies tekee joulusiivoukset. Muutenkin joulunviettoa ollaan järkeistetty: ei ikkunoiden eikä komeroiden pesua, ei turhia ruokia joita syödään todella vähän, jne..

Mua vieläkin kalvaa yksi joulu kun jouluraivosin ja pilasin koko joulun. No ehkä lapset siitä tokeni, mutta itseäni edelleen harmittaa. En ole sen jälkeen ottanut joulua niin vakavasti. Ollaan keskenään kotona niin, mitä sitten jos jonkun pyykit on narulla, ruuista on vain ne mitä halutaan ja ihan kaikki ei ole suoraan katalogista.

Jouluraivoajan lapsena voin kertoa, että ei valitettavasti ikinä unohdu ne raivokohtaukset. Vielä lähes nelikymppisenä palaa joka joulu mieleen äidin sekoilut ja itkut.

Juu tiedän. Toivonkin että a) koska lapset oli tuolloin pieniä ja b) sen jälkeen on ollut vain raivottomia jouluja, lapset ei muista vain tuota.

Melko tutun kuuloista, johtunee väsymyksestä ja liiasta suorittamisesta ja suorituspaineista. Kotona opittu että lauantaina pitää olla puhdasta ja ennen joulua siivotaan varastoja myöten - niin tehtiin isoäidilläni maalla ja myöhemmin kotona kaupungissa ja sorrun tähän toisinaan itsekin. Kunnon burnoutin myötä olen onneksi oppinut lempeämmäksi itseäni ja muita kohtaan ja pyhät menee siinä missä muutkin päivät.

Menestyisiköhän raivosiivousfirma 😅

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani eivät olleet innokkaita siivoajia joten ei ollut onneksi mitään raivosiivoustakaan, vaikka he kuitenkin pitivät talon siistinä tekemällä muutaman kerran viikossa "minisiivouksia" (esim. roskien imurointi nurkista ja muuta tarvittaessa). Exäni kuitenki sekosi aina siivotessaan. Noin kerran viikossa hän vain yhtäkkiä alkoi siivoamaan ja huuto alkoi heti. Hän haukkui minut joka kerta paskaksi, kusipääksi ja vaikka miksi. Hän oli muutenkin aika äkkipikainen. Pari vuotta sitä kestin mutta en edelleenkään ymmärrä miten sen tein.

m38v

No ei tuollaista jaksa. Turhan päiväistä. Hirveää miten monta raivosiivoojaäitiä on ollut olemassa. Kiva varmaan kasvaa tuollaisessa perheessä.