IL: Masennuslääkkeiden vaiettu puoli (IL plus-juttu)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No hyvä että tästä puhutaan. Söin itse näitä lääkkeitä opiskelijana ja minua ei otettu ollenkaan vakavasti, kun kerroin ettei lääkkeet mulla auta mitään ja lisäksi oli vaikeita sivuvaikutuksia (näköhäiriöt, sähköiskun tunteet ja nykäykset lihaksissa, jatkuva päänsärky, seksihalun täydellinen katoaminen, luovuuden loppuminen kuin seinään). Olin kuulemma "lääkevastainen" ja kuvittelin oireita.

Nykyään sentään myönnetään, että ensinnäkin osalla potilaista ne ei auta masennukseen vaan pitää kokeilla erityyppisiä lääkkeitä, jos lääkehoitoa tarvitaan. Ja että sivuvaikutuksia oikeasti voi tulla. Viimeinen myönnettävä on se, että NIISTÄ VOI TULLA RIIPPUVAISEKSI. Eli niiden lopettaminen on monelle ihan hemmetin vaikeaa, vaikka itse masennus olisi jo mennyttä, koska tulee vieroitusoireet. Silloin kun minä söin niitä lääkkeitä, lääkäri väitti kivenkovaan että näistä ei tule vieroitusoireita, vaan jos mulla tulee paska olo kun vähennän masennuslääkettä se johtuu että olen edelleen masentunut ja mun vaan pitää jatkaa sitä lääkettä. 

Oikeassa lääkäri oli. Lisäksi söit liian pientä annosta jos näitä "sähköiskuja" tuli. Sitäpaitsi kaikille lääkevastaisille sekä tiedoksi muillekin jotka eivät käytä näitä lääkkeitä vaan niitä silti haukkuvat. Vika on yleensä, että endorfiini ei aivoissa pääse kulkemaan kuten pitäisi: siellä on jostain syystä alue josta endorfiini ei pääse jatkamaan matkaansa. Nämä lääkkeet on kehitetty korjaavaksi tilanteeksi: elikkä auttavat endorfiiniä kulkemaan vaivatta läpi koko kierroksen. Tämä on hyvin usein fysiologinen asia eikä psyykkinen. Kannattaa lukea ja perehtyä lääketieteeseen ennen kuin tulette tänne arvostelemaan muita.

Mutta miksi aivoihin on tullut alue, josta endorfiini ei pääse läpi? Tätä ne lääkkeet ei korjaa, vaan jeesusteippimäisesti hoitaa homman. Joillekki se on sillä ok ja joillekkin ongelmia ilmenee sitten muualla

En tiedä mutta näin asia selitettiin lääketieteen tunnilla että jäisi paremmin mieleen ja muistaisimme kokeissa paremmin.

Mikä koulutus ja vuosi?

Tiesin aloittaessani SSRI-lääkityksen, ettei vaikutusmekanismia tunneta ja että serotoniiniteoria on vanha ja hylätty. Jo silloin vuosia sitten. En tiedä, miksi tämä on nyt olevinaan joku uutinen.

Lääke sopi mulle ja syön sitä yhä. Ei ole vienyt seksuaalisia haluja eikä orgasmeja ja tunneskaala oli normaali. Pystyn itkemään jne. Alkuun oli inhottavia sivuvaikutuksia (pahoinvointia, uupumusta, nykymistä, vapinaa ym) mutta ne meni ohi.

Vuosia söin kaikenmaailman efexoreita ja mitä muita masennuslääkkeitä. En tiedä sitten tarkalleen johtuuko lääkkeistä vai masennuksesta, mutta nykyään olen jotenkin todella zombimainen vaikken ole lääkkeitä syönyt enää vuosikymmeneen. En ole ollenkaan samanlainen kuin ennen masennusta ja lääkkeitä. Silloin oli asioita mitä tykkäsin tehdä, nykyään ei herätä enää mitään mielenkiintoa oikein mikään. Olen joku täydellinen flegmaatikko nykyään joka vaikka istuisi päivät sohvalla ja katsoisi seinää.

Söin sertraliini-masennuslääkettä reilut kolme vuotta romahdettuani täysin n. vuosi lapsen syntymän jälkeen. Lääkitys rauhoitti ajatuksia ja antoi "aivotilaa", niin että pystyin kunnolla käsittelemään ja käymään läpi romahduksen aiheuttaneet asiat. Nyt olen ollut puoli vuotta ilman, ja lopetusoireiden mentyä ohi olo normalisoitui ja tuntuu että olen saanut elämäni takaisin.

Joskus lääke on vaan väärä. Mulla kävi tuuri, mutta toivoisin myös että muihinkin hoitokeinoihin panostettaisiin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia söin kaikenmaailman efexoreita ja mitä muita masennuslääkkeitä. En tiedä sitten tarkalleen johtuuko lääkkeistä vai masennuksesta, mutta nykyään olen jotenkin todella zombimainen vaikken ole lääkkeitä syönyt enää vuosikymmeneen. En ole ollenkaan samanlainen kuin ennen masennusta ja lääkkeitä. Silloin oli asioita mitä tykkäsin tehdä, nykyään ei herätä enää mitään mielenkiintoa oikein mikään. Olen joku täydellinen flegmaatikko nykyään joka vaikka istuisi päivät sohvalla ja katsoisi seinää.

Onko vika yksilössä vai yhteiskunnasa, kun yksilö ei sopeudu yhteiskuntaan?

Naisilla on erilaisia hormonaalisia juttuja, jotka aiheuttavat herkistymistä. Itkeä ei kuitenkaan saisi missään. Edes hautajaisissa.

Nuoruusiän masennus, aikuisiän masennus, elämäntilanteesta johtuva masennus, raskausmasennus, synnytyksen jälkeinen masennus, vaihdevuosien aiheuttamat mielialan vaihtelut, vanhuusiän masennus...

Olen päättänyt, että en enää lääkitse itseäni. Niinkauan, kuin pystyn olemaan tässä yhteiskunnassa. Olen kenties ailahteleva ja yliherkkä. Kummallinenkin, kun itkettää. Ehkä se on vaan normaalimpaa.

Aivan stnllisen sairasta, että kun ympäristö aiheittaa pahoinvointia, esim. kiusaaminen, väkivalta, köyhyys, niin se katsotaan yksilön sairaudeksi ja aletaan lääkitä pillereillä, jotka tekee zombiksi.

Mitään ei tehdä yhteiskunnalle eikä ympäristölle, joka ongelmia aiheuttaa.

Sama juttu kun muhraajan uhrit heitettäis vankilaan ja muhraaja saa temmeltää vapaasti.

Parin sadan vuoden päästä tää systeemi nähdään sairaana barbaarisena k1dutuksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Vierailija kirjoitti:

Aivan stnllisen sairasta, että kun ympäristö aiheittaa pahoinvointia, esim. kiusaaminen, väkivalta, köyhyys, niin se katsotaan yksilön sairaudeksi ja aletaan lääkitä pillereillä, jotka tekee zombiksi.

Mitään ei tehdä yhteiskunnalle eikä ympäristölle, joka ongelmia aiheuttaa.

Sama juttu kun muhraajan uhrit heitettäis vankilaan ja muhraaja saa temmeltää vapaasti.

Parin sadan vuoden päästä tää systeemi nähdään sairaana barbaarisena k1dutuksena.

Psykoosipotilaat eivät itse ymmärrä syytä sairaalassa oloon. 🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Tarkoitan sellaista iloista odottavaa positiivista fiilistä. Lääkkeet vie sen pois. On tasaisen tyytyväinen kokoajan. Mutta sellainen voimakas ilo puuttuu.

Tämä vaikuttaa myös kunnianhimoon ja tavoitteisiin. Kilpailuhenkisyyteen. Myös suunnitelmiin.

Olen aika vähän aikaa ollut ilman lääkkeitä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on tavoitteita. Jopa utopistisia, mutta tavoitteita kuitenkin.

Tämäkin on omituista. Esimerkiksi kilpaileminen kehittää ihmislajia ja vie parempiin suorituksiin joka saralla. Masennuslääkkeet estää kilpailuvietin. Ihminen pysyy väkisin tietyssä pisteessä. Voisin kuvitella, että masennuslääkkeiden avulla voisin tehdä suorittavaa työtä liukuhihnalla koko elämäni, vaikka persoonaltani olen päinvastainen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse olla lääkevastainen, lukea ainostaan uusimmat tutkimukset. Nuo on silkkaa lumetta:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000008971519.html?share=f4c39e7636f40c0f03…

No ei tuossa artikkelissa kyllä niin sanottu, lue uudestaan. Serotoniiniteoria kyllä kyseenalaistettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Tarkoitan sellaista iloista odottavaa positiivista fiilistä. Lääkkeet vie sen pois. On tasaisen tyytyväinen kokoajan. Mutta sellainen voimakas ilo puuttuu.

Tämä vaikuttaa myös kunnianhimoon ja tavoitteisiin. Kilpailuhenkisyyteen. Myös suunnitelmiin.

Olen aika vähän aikaa ollut ilman lääkkeitä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on tavoitteita. Jopa utopistisia, mutta tavoitteita kuitenkin.

Tämäkin on omituista. Esimerkiksi kilpaileminen kehittää ihmislajia ja vie parempiin suorituksiin joka saralla. Masennuslääkkeet estää kilpailuvietin. Ihminen pysyy väkisin tietyssä pisteessä. Voisin kuvitella, että masennuslääkkeiden avulla voisin tehdä suorittavaa työtä liukuhihnalla koko elämäni, vaikka persoonaltani olen päinvastainen.

Kilpailu ja itsensä voittaminen saa aikaan adrenaliinia, siitä tulee hyvä olo.

Minulla on nyt ajatuksia, että haluan huomenna tehdä asiat paremmin kuin eilen. Minä pystyn siihen. Minä haluan tehdä niin. Erilaisia suurellisia suunnitelmia on tullut. Tiedän pystyväni niihin. Tiedän pystyväni tosi moniin asioihin. Minulla tulee tosi hyvä olo, kun ajattelen asiaa.

Tästä voi päätellä, että masennuslääkitys todellakin muuttaa ihmisen persoonaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Tarkoitan sellaista iloista odottavaa positiivista fiilistä. Lääkkeet vie sen pois. On tasaisen tyytyväinen kokoajan. Mutta sellainen voimakas ilo puuttuu.

Tämä vaikuttaa myös kunnianhimoon ja tavoitteisiin. Kilpailuhenkisyyteen. Myös suunnitelmiin.

Olen aika vähän aikaa ollut ilman lääkkeitä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on tavoitteita. Jopa utopistisia, mutta tavoitteita kuitenkin.

Tämäkin on omituista. Esimerkiksi kilpaileminen kehittää ihmislajia ja vie parempiin suorituksiin joka saralla. Masennuslääkkeet estää kilpailuvietin. Ihminen pysyy väkisin tietyssä pisteessä. Voisin kuvitella, että masennuslääkkeiden avulla voisin tehdä suorittavaa työtä liukuhihnalla koko elämäni, vaikka persoonaltani olen päinvastainen.

Jatkan listausta masennuslääkkeiden huonoista puolista: Minusta tuli arka. Vaikka niiden pitäisi toimia toisinpäin, minulla oli vaikeampi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ilman lääkkeitä olen sosiaalisempi. Otan kontaktia enemmän ympäristöön. Olen uteliaampi. Myöskin verbaalisempi.

Myöskin pelon ajatuksia on vähemmän. Koskien muiden ihmisten aggressiivista käytöstä. Niitä tulee harvoin nykyään.

Toi kaikki liittyy jotenkin adrenaliiniin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin jo ollut 20 v. kuollut ilman SSRI-lääkettä.

Niin minäkin. Nyt sen sijaan nautin elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olisin jo ollut 20 v. kuollut ilman SSRI-lääkettä.

No ainakaan masennukseen ne ei ole vaikuttaneet - siitä on tutkimus. Kunhan kuvittelet.

Lue se pariinkin otteeseen linkattu Hesarin juttu. Sen perusteella ne toimivat, vaikka ei tiedetä miksi.

Oon miettinyt, miksi seksuaalisuus on niin tärkeää joillekin. Minusta oli helpottavaa, kun seksi ei tullut mieleen niin usein. Parasta lääkkeissä kuitenkin oli, että niiden avulla oli helpompi tehdä asiakaspalvelutyötä. Nuorena jouduin helposti paniikkiin, kun tapasin töissä asiakkaita. Ilman lääkitystä tuntui, etten tiennyt mitään ja ajatukset lamaantuivat kokonaan. Oli kauheaa, kun ei noissa tilanteissa ymmärtänyt edes kirjoitettuja ohjeita. Lääkkeillä oli helppo pysyä rauhallisena ja keskittyä vain kulloiseenkin kysymykseen ja tilanteeseen ja ajatella rauhallisesti.

Up

15 vuotta syönyt.. Pääsenköhän koskaan irti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Tarkoitan sellaista iloista odottavaa positiivista fiilistä. Lääkkeet vie sen pois. On tasaisen tyytyväinen kokoajan. Mutta sellainen voimakas ilo puuttuu.

Tämä vaikuttaa myös kunnianhimoon ja tavoitteisiin. Kilpailuhenkisyyteen. Myös suunnitelmiin.

Olen aika vähän aikaa ollut ilman lääkkeitä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on tavoitteita. Jopa utopistisia, mutta tavoitteita kuitenkin.

Tämäkin on omituista. Esimerkiksi kilpaileminen kehittää ihmislajia ja vie parempiin suorituksiin joka saralla. Masennuslääkkeet estää kilpailuvietin. Ihminen pysyy väkisin tietyssä pisteessä. Voisin kuvitella, että masennuslääkkeiden avulla voisin tehdä suorittavaa työtä liukuhihnalla koko elämäni, vaikka persoonaltani olen päinvastainen.

Noinhan tuo on. Moni masennuslääkkeitä syövä menettää lääkkeen sivutuotteena samalla isoimmat ilon kokemukset. Voi lähteä pahin kärki masennukselta, mutta voi mennä kärki iloiltakin samalla. Ongelma tämä on erityisesti työpaikkakiusaustilanteissa. Jos työterveyden ratkaisu asiaan on tarjota masennuslääkkeitä kiusatulle, tämä saattaa sen myötä jämähtää töihin ja samalla masennusta ja samalla tavallaan lukita henkilön ahdistusta aiheuttavaan oravanpyörään sen sijaan, että tämä tajuaisi irtautua työpaikasta ja vaihtaa parempaan ympäristöön. Tuo on työterveysjärjestelmän yksi suurimmista ongelmista, että työterveyslääkäri on taloudellisesti asiakassuhteessa työnantajaan, eikä välttämättä omaa aina kannusteita ajaa työntekijäpotilaan itsensä etua, jos se etu on ristiriidassa työnantajan eli maksavan asiakkaan edun kanssa. Lääkäri ei edes usein edes yritä selvittää ihmisen elämänympäristöstä yleensä mitään, vaikka juurisyyt ja samalla parannuskeinot huonoon oloon voivat löytyä myös sieltä. Juuri kukaan työterveyslääkäri ei jalkaudu  työpaikoille, saati koteihin, edes katsastamaan olosuhteita, jos joku valittaa että on uupunut.

jotenkinvain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi yleisimmistä sivuvaikutuksista taitaa olla or g asmikyvyttömyys. Se voi olla jopa pysyvää lääkkeiden lopetuksen jälkeen.

Toinen on järkyttävät vieroitusoireet lopetuksesta. Ilman kovaa tahdonvoimaa lopetus voi olla mahdotonta.

Ja yleisesti ei tarvitse / tee mieli seksiä. On vain ihan tyytyväinen olemiseen ilmankin.

Myös liikunnan tuomaa mielihyvää ei saavuta samalla tavalla. Syke ei nouse tarpeeksi korkealle, vaikka hiki virtaa. Tämän havaitsin, kun lopetin masennuslääkkeet.

Lääkkeet myös lihottavat, rasva- ja sokeriaineenvaihdunta ei toimi niinkuin pitäisi.

Kaikenlainen yleinen innostus ja mielihyvä arkisista asioista puuttuu.

Pitkäinen toimettomuus aiheuttaa ihan samoja mikään ei kiinnosta-oireita. Toimintaterapia ja positiivisten tunteiden vahvistaminen auttaa. Mikään lääke ei tuo innostusta vaikka mitä tabuja söisit.

Tarkoitan sellaista iloista odottavaa positiivista fiilistä. Lääkkeet vie sen pois. On tasaisen tyytyväinen kokoajan. Mutta sellainen voimakas ilo puuttuu.

Tämä vaikuttaa myös kunnianhimoon ja tavoitteisiin. Kilpailuhenkisyyteen. Myös suunnitelmiin.

Olen aika vähän aikaa ollut ilman lääkkeitä, mutta nyt ensimmäistä kertaa vuosiin minulla on tavoitteita. Jopa utopistisia, mutta tavoitteita kuitenkin.

Tämäkin on omituista. Esimerkiksi kilpaileminen kehittää ihmislajia ja vie parempiin suorituksiin joka saralla. Masennuslääkkeet estää kilpailuvietin. Ihminen pysyy väkisin tietyssä pisteessä. Voisin kuvitella, että masennuslääkkeiden avulla voisin tehdä suorittavaa työtä liukuhihnalla koko elämäni, vaikka persoonaltani olen päinvastainen.

Noinhan tuo on. Moni masennuslääkkeitä syövä menettää lääkkeen sivutuotteena samalla isoimmat ilon kokemukset. Voi lähteä pahin kärki masennukselta, mutta voi mennä kärki iloiltakin samalla. Ongelma tämä on erityisesti työpaikkakiusaustilanteissa. Jos työterveyden ratkaisu asiaan on tarjota masennuslääkkeitä kiusatulle, tämä saattaa sen myötä jämähtää töihin ja samalla masennusta ja samalla tavallaan lukita henkilön ahdistusta aiheuttavaan oravanpyörään sen sijaan, että tämä tajuaisi irtautua työpaikasta ja vaihtaa parempaan ympäristöön. Tuo on työterveysjärjestelmän yksi suurimmista ongelmista, että työterveyslääkäri on taloudellisesti asiakassuhteessa työnantajaan, eikä välttämättä omaa aina kannusteita ajaa työntekijäpotilaan itsensä etua, jos se etu on ristiriidassa työnantajan eli maksavan asiakkaan edun kanssa. Lääkäri ei edes usein edes yritä selvittää ihmisen elämänympäristöstä yleensä mitään, vaikka juurisyyt ja samalla parannuskeinot huonoon oloon voivat löytyä myös sieltä. Juuri kukaan työterveyslääkäri ei jalkaudu  työpaikoille, saati koteihin, edes katsastamaan olosuhteita, jos joku valittaa että on uupunut.

Eikö työterveyslääkäri lähettänyt sua työyerveyspsykologille?

Olen n.30 vuotta syönyt optipar nimistä lääkettä, lääkkeen havaittavia haittoja ollut ollut libidon heikentyminen ja ehkä kenties tunne-elämän tasapaksuus. Nyt olen ajamassa lääkettä alas, 3-4 kuukauden sykleissä, lähtötaso oli 1,5 20mg tablettia, nyt käytän 0,5 tablettia useamman kuukauden ja seuraan tilannetta, ennen lopullista lopetusta. Aluksi "sähköiskuja" tuli hyvin harvakseltaan, ehkä kerran viikossa vähentyen ajanmittaan.

T:L70