Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapseni käyttää kaiken ajan minun tahalliseen ärsyttämiseen?
05.08.2022 |
Keksii vaikka mitä minkä tietää ärsyttävän minua. Repii alas pyykit, välillä verhotkin. Heittää pallon ikkunaan. Kaataa tahallaan maidot lattialle. Rikkoo tahallaan tavaroita. Heittelee ulkona pikkukiviä. Jne jne jne. Mutta kaikki nämä niin, että isompaa pahaa ei tapahdu eli ei riko mitään arvokasta eikä tee mitään missä jotakuta sattuisi. Eli tahallaan yrittää ärsyttää mutta niin että ei ole pahasti pahanteossa. Aamuvarhaisesta iltaan saakka. Hoidossa on kuulemma ok.
Annan lapselle paljon positiivista huomiota ja kehuja aina niinä herkinä kun ei yritä tahallaan ärsyttää. Ja niinä hetkinä kun käyttäytyy hyvin eikä ole pahanteossa. Teemme myös yhdessä paljon asioita ja ihan vain keskustelemme yhdessä minusta meillä on kivaa yhdessä. Silti mikään positiivinen huomio. Syli, kehu tai yhdessä tekeminen ei tunnu riittävän kun joka päivä menee lähinnä siinä, että tahallaan yrittää ärsyttää. Minusta se on huomion hakemista. Mutta en ymmärrä miksi sitä tapahtuu kesken kivan yhteisen leikkipuistoretken vaikka. Help!
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä ikäinen lapsi on?
Täyttää alkutalvesta viisi.
ApHän on tosi pieni! Huolet pois. Tiedät miten lapsi todennäköisesti käyttäytyy eri tilanteissa, joten pitää opetella hänen tavoille. Askel hieman edempänä. Osaat jo varmasti odottaa, että hän lähtee ehkä tekemään asiaa y pian, eikä keskity siihen mikä meneillään. Omiin ajatuksiin (taikka omaan tekemiseen) ei ole vilperttien kanssa oikein varaa uppoutua, vaan lasta on hyvä seurata aikalailla jatkuvasti siinä tekemisessä mikä meneillään. Ei hän yhtäkkiä lähde, hän ehtii lähtemään sillä olet ehkä itse (ihan normaalisti) keskittynyt siihen mitä olitte tekemässä, etkä ehtinyt huomaamaan tilanteen muuttumista. Kuulostaa, että teillä on hyvin erilaiset temperamentit: hän saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinä, joten joudut opettelemaan ja hyväksymään ihan uuden tavan olla ihminen :)
Minä olen tosiaan sellainem ylirauhallinen jopa flegmaattinen omiin ajatuksiini uppoaja, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu kun ripustan vaikka lakanaa, vaan ajatukseni ovat karanneet jo ihan muihin omiin sfääreihin. Vaikka miten yrittäisin olla uppoamatta ajatuksiini niin se vain tapahtuu. Hyväksyn kyllä, jos lapsi on vastakohtani, mutta en ehkä tiedä miten minun pitäisi sitten toimia toisin. Ap
Itse suhtaudun omiin lapsiin (ylivilkkaita, toisella ADHD, toinen normi mutta vilkas) selvästi nuoremman ikäisenä siinä mielessä, että kuinka silmät selässä minun täytyy olla. 12 vuotiaan kanssa taso on 2 vuotiaan vahtimista jos pikkuveli on lähettyvillä. Jos olet omiin ajatuksiin uppoutuva, niin helpottaisiko ajatus näihin tiettyihin 'riskitilanteisiin' siitä, että vahdit hänen toimia nyt niinkuin 1.5-vuotiaan toimia? Se ei minulla ole kokoaikaista näin, mutta tietyissä tunnistetuissa tilanteissa suhtaudun lapsen mahdollisiin edesottamuksiin huomattavasti nuoremman lapsen ikätason mukaan ja nostan seurailu- ja ohjaustilaani.
Miten sinä jaksat? Koska lepäät? Tuohan on valtavan raskasta, jos ei koskaan saa taukoa. Ap
Otan lepotaukoja päivässä. Annan lapsille ruudut ja menen joogaliinaan pötköttämään. Ja kerään voimia siihen taistoon että se ruutuaika loppuu kun sanotaan :D Ja on, ihan tosi raskasta. Mutta olen huomannut asenteeni muuttuneen selvästi positiivisempaan sen myötä, kun lakkasin odottamasta ja toivomasta muuta, mitä nyt on aina kumminkin tulossa.
Minun lapsi ei ole kiinnostunut ruuduista. Hän saisi katsoa telkkaria tai käyttää tablettia ja olen niitä ehdotellut, jotta saisin lepotaukoja. Mutta hän ei halua. Jos vain istutan hänet telkkarin ääreen niin menee minuutti kun hän on siitä jo lähtenyt ja kulkee perässäni nykimässä housuistani. Ap
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?
Älkää pliis hakeko nepsyongelmia persoonaeroista. Ja onko se nyt ihan varma tieto, että pitäisi sen 30 minuuttia pystyä keskittymään? Jaksatko sinä, aikuinen ihminen, keskittyä vapaa-ajallasi sen aikaa johonkin sinun mielestäsi tylsään ja puuduttavaan tekemiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä ikäinen lapsi on?
Täyttää alkutalvesta viisi.
ApHän on tosi pieni! Huolet pois. Tiedät miten lapsi todennäköisesti käyttäytyy eri tilanteissa, joten pitää opetella hänen tavoille. Askel hieman edempänä. Osaat jo varmasti odottaa, että hän lähtee ehkä tekemään asiaa y pian, eikä keskity siihen mikä meneillään. Omiin ajatuksiin (taikka omaan tekemiseen) ei ole vilperttien kanssa oikein varaa uppoutua, vaan lasta on hyvä seurata aikalailla jatkuvasti siinä tekemisessä mikä meneillään. Ei hän yhtäkkiä lähde, hän ehtii lähtemään sillä olet ehkä itse (ihan normaalisti) keskittynyt siihen mitä olitte tekemässä, etkä ehtinyt huomaamaan tilanteen muuttumista. Kuulostaa, että teillä on hyvin erilaiset temperamentit: hän saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinä, joten joudut opettelemaan ja hyväksymään ihan uuden tavan olla ihminen :)
Minä olen tosiaan sellainem ylirauhallinen jopa flegmaattinen omiin ajatuksiini uppoaja, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu kun ripustan vaikka lakanaa, vaan ajatukseni ovat karanneet jo ihan muihin omiin sfääreihin. Vaikka miten yrittäisin olla uppoamatta ajatuksiini niin se vain tapahtuu. Hyväksyn kyllä, jos lapsi on vastakohtani, mutta en ehkä tiedä miten minun pitäisi sitten toimia toisin. Ap
Itse suhtaudun omiin lapsiin (ylivilkkaita, toisella ADHD, toinen normi mutta vilkas) selvästi nuoremman ikäisenä siinä mielessä, että kuinka silmät selässä minun täytyy olla. 12 vuotiaan kanssa taso on 2 vuotiaan vahtimista jos pikkuveli on lähettyvillä. Jos olet omiin ajatuksiin uppoutuva, niin helpottaisiko ajatus näihin tiettyihin 'riskitilanteisiin' siitä, että vahdit hänen toimia nyt niinkuin 1.5-vuotiaan toimia? Se ei minulla ole kokoaikaista näin, mutta tietyissä tunnistetuissa tilanteissa suhtaudun lapsen mahdollisiin edesottamuksiin huomattavasti nuoremman lapsen ikätason mukaan ja nostan seurailu- ja ohjaustilaani.
Miten sinä jaksat? Koska lepäät? Tuohan on valtavan raskasta, jos ei koskaan saa taukoa. Ap
Otan lepotaukoja päivässä. Annan lapsille ruudut ja menen joogaliinaan pötköttämään. Ja kerään voimia siihen taistoon että se ruutuaika loppuu kun sanotaan :D Ja on, ihan tosi raskasta. Mutta olen huomannut asenteeni muuttuneen selvästi positiivisempaan sen myötä, kun lakkasin odottamasta ja toivomasta muuta, mitä nyt on aina kumminkin tulossa.
Minun lapsi ei ole kiinnostunut ruuduista. Hän saisi katsoa telkkaria tai käyttää tablettia ja olen niitä ehdotellut, jotta saisin lepotaukoja. Mutta hän ei halua. Jos vain istutan hänet telkkarin ääreen niin menee minuutti kun hän on siitä jo lähtenyt ja kulkee perässäni nykimässä housuistani. Ap
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?
Lapsi pystyy kyllä hyvin keskittymään parikin tuntia johonkin ohjattuun toimintaan, kunhan se on hänen mielestä mielenkiintoista ja älyllisesti riittävän haastavaa. Telkkari ei kuulemma ole kiinnostavaa eikä edes vapaasti valitut videot. Minusta tuntuu, että ne on liian passiivista tekemistä, haluaa tehdä itse.
Omaehtoinen hän on kyllä ja herkkä äänille.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ainoita. Lapset vaan tarvitsevat valtavasti myönteistä huomiota pysyäkseen poissa pahanteosta, ja jotkut lapset vielä enemmän kuin toiset. Tai on sellaisia vaiheita.
Joku lapsityöntekijä/asiantuntija suositti tuommoiseen että pitää lapsen pari viikkoa ihan kiinni itsessään, niin lapsen turvallisuudentunne ja luottamus paranee.
Kiitos minäpä kokeilen tuota, että kaksi viikkoa pidän ihan kiinni itsessäni ja kyllästän sen kehuilla. Katsotaan tapahtuuko siitä jokin muutos. Ap
Kuulostaa jo aika ahdistavalta. Miten pidät lapsen ihan kiinni itsessäsi, väkisinkö? Kyllästät kehuilla, silloinkinkin kun lapsi tahallaan ärsyttää sinua?
Jotkut eivät vain osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ainoita. Lapset vaan tarvitsevat valtavasti myönteistä huomiota pysyäkseen poissa pahanteosta, ja jotkut lapset vielä enemmän kuin toiset. Tai on sellaisia vaiheita.
Joku lapsityöntekijä/asiantuntija suositti tuommoiseen että pitää lapsen pari viikkoa ihan kiinni itsessään, niin lapsen turvallisuudentunne ja luottamus paranee.
Kiitos minäpä kokeilen tuota, että kaksi viikkoa pidän ihan kiinni itsessäni ja kyllästän sen kehuilla. Katsotaan tapahtuuko siitä jokin muutos. Ap
Kuulostaa jo aika ahdistavalta. Miten pidät lapsen ihan kiinni itsessäsi, väkisinkö? Kyllästät kehuilla, silloinkinkin kun lapsi tahallaan ärsyttää sinua?
Jotkut eivät vain osaa.
Enpä kuule tiedä. Sain neuvon ja vastasin, että kokeilen sitä.
Ap
Jotkut lapset on tuollaisia riippakiviä. Yhdellä tutulla on kolme lasta ja yhdellä niistä on pakkomielle äidistään (tyttö). Roikkuu hänessä ja jos ei roiku niin puhuu hänestä. Kai hänestäkin ihan normaali vielä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä ikäinen lapsi on?
Täyttää alkutalvesta viisi.
ApHän on tosi pieni! Huolet pois. Tiedät miten lapsi todennäköisesti käyttäytyy eri tilanteissa, joten pitää opetella hänen tavoille. Askel hieman edempänä. Osaat jo varmasti odottaa, että hän lähtee ehkä tekemään asiaa y pian, eikä keskity siihen mikä meneillään. Omiin ajatuksiin (taikka omaan tekemiseen) ei ole vilperttien kanssa oikein varaa uppoutua, vaan lasta on hyvä seurata aikalailla jatkuvasti siinä tekemisessä mikä meneillään. Ei hän yhtäkkiä lähde, hän ehtii lähtemään sillä olet ehkä itse (ihan normaalisti) keskittynyt siihen mitä olitte tekemässä, etkä ehtinyt huomaamaan tilanteen muuttumista. Kuulostaa, että teillä on hyvin erilaiset temperamentit: hän saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinä, joten joudut opettelemaan ja hyväksymään ihan uuden tavan olla ihminen :)
Minä olen tosiaan sellainem ylirauhallinen jopa flegmaattinen omiin ajatuksiini uppoaja, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu kun ripustan vaikka lakanaa, vaan ajatukseni ovat karanneet jo ihan muihin omiin sfääreihin. Vaikka miten yrittäisin olla uppoamatta ajatuksiini niin se vain tapahtuu. Hyväksyn kyllä, jos lapsi on vastakohtani, mutta en ehkä tiedä miten minun pitäisi sitten toimia toisin. Ap
Itse suhtaudun omiin lapsiin (ylivilkkaita, toisella ADHD, toinen normi mutta vilkas) selvästi nuoremman ikäisenä siinä mielessä, että kuinka silmät selässä minun täytyy olla. 12 vuotiaan kanssa taso on 2 vuotiaan vahtimista jos pikkuveli on lähettyvillä. Jos olet omiin ajatuksiin uppoutuva, niin helpottaisiko ajatus näihin tiettyihin 'riskitilanteisiin' siitä, että vahdit hänen toimia nyt niinkuin 1.5-vuotiaan toimia? Se ei minulla ole kokoaikaista näin, mutta tietyissä tunnistetuissa tilanteissa suhtaudun lapsen mahdollisiin edesottamuksiin huomattavasti nuoremman lapsen ikätason mukaan ja nostan seurailu- ja ohjaustilaani.
Miten sinä jaksat? Koska lepäät? Tuohan on valtavan raskasta, jos ei koskaan saa taukoa. Ap
Otan lepotaukoja päivässä. Annan lapsille ruudut ja menen joogaliinaan pötköttämään. Ja kerään voimia siihen taistoon että se ruutuaika loppuu kun sanotaan :D Ja on, ihan tosi raskasta. Mutta olen huomannut asenteeni muuttuneen selvästi positiivisempaan sen myötä, kun lakkasin odottamasta ja toivomasta muuta, mitä nyt on aina kumminkin tulossa.
Minun lapsi ei ole kiinnostunut ruuduista. Hän saisi katsoa telkkaria tai käyttää tablettia ja olen niitä ehdotellut, jotta saisin lepotaukoja. Mutta hän ei halua. Jos vain istutan hänet telkkarin ääreen niin menee minuutti kun hän on siitä jo lähtenyt ja kulkee perässäni nykimässä housuistani. Ap
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?
Älkää pliis hakeko nepsyongelmia persoonaeroista. Ja onko se nyt ihan varma tieto, että pitäisi sen 30 minuuttia pystyä keskittymään? Jaksatko sinä, aikuinen ihminen, keskittyä vapaa-ajallasi sen aikaa johonkin sinun mielestäsi tylsään ja puuduttavaan tekemiseen?
Itseasiassa on meillä neuvolassa vaatimuksena että tuon ikäinen keskittyy sen aikaa kahdestaan hoitajan kanssa siihen mitä tehdään. Ne kirjataan kaikki, jotta vanhempana on sitten dataa jos alkaa koulunkäynti näyttämään ylivoimaiselta. Oma lapseni pärjäili 10-vuotiaaksi saakka, mutta mieliala alkoi laskemaan kaiken pärjäilyn takia pikkuhiljaa 6-7v iästä alkaen. Jokaisella haasteita esittävällä 5-vuotiaalla ei tule ongelmia, mutta ne ehdottomasti pitää rekisteröidä. Kaikki ei mene temperamentin piiriin. Itse olen ollut vakuuttunut, että nuoremmalla lapsellani ei ole nepsyvaivaa, mutta neuvolalääkäri (erikoislääkäri) otti kuitenkin omaan seurantaan ja teki kattavat kirjaukset. Edessä häämöttävä koulutaival sitten varmasti jollain aikavälillä osoittaa, mikä on suuntaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ainoita. Lapset vaan tarvitsevat valtavasti myönteistä huomiota pysyäkseen poissa pahanteosta, ja jotkut lapset vielä enemmän kuin toiset. Tai on sellaisia vaiheita.
Joku lapsityöntekijä/asiantuntija suositti tuommoiseen että pitää lapsen pari viikkoa ihan kiinni itsessään, niin lapsen turvallisuudentunne ja luottamus paranee.
Kiitos minäpä kokeilen tuota, että kaksi viikkoa pidän ihan kiinni itsessäni ja kyllästän sen kehuilla. Katsotaan tapahtuuko siitä jokin muutos. Ap
Kuulostaa jo aika ahdistavalta. Miten pidät lapsen ihan kiinni itsessäsi, väkisinkö? Kyllästät kehuilla, silloinkinkin kun lapsi tahallaan ärsyttää sinua?
Jotkut eivät vain osaa.
Enpä kuule tiedä. Sain neuvon ja vastasin, että kokeilen sitä.
Ap
Kokeiletko kaikkea mitä täällä ehdotetaan, yhtään miettimättä itse onko siinä järkeä? Sekaisinhan se lapsi menee (siis entistä pahemmin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ainoita. Lapset vaan tarvitsevat valtavasti myönteistä huomiota pysyäkseen poissa pahanteosta, ja jotkut lapset vielä enemmän kuin toiset. Tai on sellaisia vaiheita.
Joku lapsityöntekijä/asiantuntija suositti tuommoiseen että pitää lapsen pari viikkoa ihan kiinni itsessään, niin lapsen turvallisuudentunne ja luottamus paranee.
Kiitos minäpä kokeilen tuota, että kaksi viikkoa pidän ihan kiinni itsessäni ja kyllästän sen kehuilla. Katsotaan tapahtuuko siitä jokin muutos. Ap
Kuulostaa jo aika ahdistavalta. Miten pidät lapsen ihan kiinni itsessäsi, väkisinkö? Kyllästät kehuilla, silloinkinkin kun lapsi tahallaan ärsyttää sinua?
Jotkut eivät vain osaa.
Enpä kuule tiedä. Sain neuvon ja vastasin, että kokeilen sitä.
ApKokeiletko kaikkea mitä täällä ehdotetaan, yhtään miettimättä itse onko siinä järkeä? Sekaisinhan se lapsi menee (siis entistä pahemmin).
En kokeile. Mutta ei lisäkehuista ja tiiviimmästä huomiosta haittaakaan juuri voi olla. Joten miksi en kokeilisi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä ikäinen lapsi on?
Täyttää alkutalvesta viisi.
ApHän on tosi pieni! Huolet pois. Tiedät miten lapsi todennäköisesti käyttäytyy eri tilanteissa, joten pitää opetella hänen tavoille. Askel hieman edempänä. Osaat jo varmasti odottaa, että hän lähtee ehkä tekemään asiaa y pian, eikä keskity siihen mikä meneillään. Omiin ajatuksiin (taikka omaan tekemiseen) ei ole vilperttien kanssa oikein varaa uppoutua, vaan lasta on hyvä seurata aikalailla jatkuvasti siinä tekemisessä mikä meneillään. Ei hän yhtäkkiä lähde, hän ehtii lähtemään sillä olet ehkä itse (ihan normaalisti) keskittynyt siihen mitä olitte tekemässä, etkä ehtinyt huomaamaan tilanteen muuttumista. Kuulostaa, että teillä on hyvin erilaiset temperamentit: hän saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinä, joten joudut opettelemaan ja hyväksymään ihan uuden tavan olla ihminen :)
Minä olen tosiaan sellainem ylirauhallinen jopa flegmaattinen omiin ajatuksiini uppoaja, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu kun ripustan vaikka lakanaa, vaan ajatukseni ovat karanneet jo ihan muihin omiin sfääreihin. Vaikka miten yrittäisin olla uppoamatta ajatuksiini niin se vain tapahtuu. Hyväksyn kyllä, jos lapsi on vastakohtani, mutta en ehkä tiedä miten minun pitäisi sitten toimia toisin. Ap
Itse suhtaudun omiin lapsiin (ylivilkkaita, toisella ADHD, toinen normi mutta vilkas) selvästi nuoremman ikäisenä siinä mielessä, että kuinka silmät selässä minun täytyy olla. 12 vuotiaan kanssa taso on 2 vuotiaan vahtimista jos pikkuveli on lähettyvillä. Jos olet omiin ajatuksiin uppoutuva, niin helpottaisiko ajatus näihin tiettyihin 'riskitilanteisiin' siitä, että vahdit hänen toimia nyt niinkuin 1.5-vuotiaan toimia? Se ei minulla ole kokoaikaista näin, mutta tietyissä tunnistetuissa tilanteissa suhtaudun lapsen mahdollisiin edesottamuksiin huomattavasti nuoremman lapsen ikätason mukaan ja nostan seurailu- ja ohjaustilaani.
Miten sinä jaksat? Koska lepäät? Tuohan on valtavan raskasta, jos ei koskaan saa taukoa. Ap
Otan lepotaukoja päivässä. Annan lapsille ruudut ja menen joogaliinaan pötköttämään. Ja kerään voimia siihen taistoon että se ruutuaika loppuu kun sanotaan :D Ja on, ihan tosi raskasta. Mutta olen huomannut asenteeni muuttuneen selvästi positiivisempaan sen myötä, kun lakkasin odottamasta ja toivomasta muuta, mitä nyt on aina kumminkin tulossa.
Minun lapsi ei ole kiinnostunut ruuduista. Hän saisi katsoa telkkaria tai käyttää tablettia ja olen niitä ehdotellut, jotta saisin lepotaukoja. Mutta hän ei halua. Jos vain istutan hänet telkkarin ääreen niin menee minuutti kun hän on siitä jo lähtenyt ja kulkee perässäni nykimässä housuistani. Ap
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?
Älkää pliis hakeko nepsyongelmia persoonaeroista. Ja onko se nyt ihan varma tieto, että pitäisi sen 30 minuuttia pystyä keskittymään? Jaksatko sinä, aikuinen ihminen, keskittyä vapaa-ajallasi sen aikaa johonkin sinun mielestäsi tylsään ja puuduttavaan tekemiseen?
Itseasiassa on meillä neuvolassa vaatimuksena että tuon ikäinen keskittyy sen aikaa kahdestaan hoitajan kanssa siihen mitä tehdään. Ne kirjataan kaikki, jotta vanhempana on sitten dataa jos alkaa koulunkäynti näyttämään ylivoimaiselta. Oma lapseni pärjäili 10-vuotiaaksi saakka, mutta mieliala alkoi laskemaan kaiken pärjäilyn takia pikkuhiljaa 6-7v iästä alkaen. Jokaisella haasteita esittävällä 5-vuotiaalla ei tule ongelmia, mutta ne ehdottomasti pitää rekisteröidä. Kaikki ei mene temperamentin piiriin. Itse olen ollut vakuuttunut, että nuoremmalla lapsellani ei ole nepsyvaivaa, mutta neuvolalääkäri (erikoislääkäri) otti kuitenkin omaan seurantaan ja teki kattavat kirjaukset. Edessä häämöttävä koulutaival sitten varmasti jollain aikavälillä osoittaa, mikä on suuntaus.
Kuulostaa ihan rehellisesti sanottuna aika ahdasmieliseltä tai vanhanaikaiselta vaatimukselta. Tämä on varmaan aika jyrkkä mielipide, ja voin olla tietty väärässäkin, mutta minusta ihan rehellistä erilaisuutta ei ymmärretä tarpeeksi. Etenkin, jos persoona poikkeaa jotenkin kulttuurin normeista, suomalaisethan ovat pääsääntöisesti kai aika hillittyjä.
Toki nepsyhäiriöiden ja "normaaliuden" raja voi olla tosi häilyvä ja tuen tarve olla olemassa, oli mikä oli. Tämäkin on sitten vielä vain nettipalsta, missä noita nepsyehdotuksia satelee muutaman tekstirivin perusteella, neuvolassa toki sentään toivottavasti kokonaisvaltaisemmin otetaan lapsi huomioon.
Minun lapsuuteni ja nuoruuteni meni pilalle väärän nepsydiagnoosin takia, siksi se nostaa heti karvat pystyyn, että sitä tarjotaan helposti syyksi ongelmille.
Mutta eipä ollut tarkoitus siitä nyt sen enempää, joskus pistää vaan turhauttamaan. Vaikka hyviä ja tarpeellisia keskusteluaiheitahan nämäkin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On olemassa aikuisia, ihan lähipiiristänikin löytyy 4, joiden on PAKKO saada fyysistä tekemistä joka päivä tai muuten kosahtaa kuuppa, ei pysty nukkumaan ja on höntti olo.
Itse taas olen vastakohta eli minun pitää saada jotain älyllisesti luovaa ja taiteellista tekemistä päivittäin, kuten lukemista ja kirjoittamista, muuten minulla kosahtaa kuuppa. En tarvitse juoksemista, joogaa, painia, kuntosalia tai muuta "rääkkiä" rauhoittuakseni. Itse asiassa tulen noista vain pahalle tuulelle :D
Totta kai tällaiset erot näkyvät jo lapsissa. Minua kutsuttiin lapsena kummitukseksi ja huonekasviksi koulussa opettajien toimesta, koska mieluiten istuin sisällä lukemassa tai korkeintaan keinuin kuin lähdin rymyämään metsään muiden lasten kanssa tai riekuin puissa tai kiipeilytelineissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette ole ainoita. Lapset vaan tarvitsevat valtavasti myönteistä huomiota pysyäkseen poissa pahanteosta, ja jotkut lapset vielä enemmän kuin toiset. Tai on sellaisia vaiheita.
Joku lapsityöntekijä/asiantuntija suositti tuommoiseen että pitää lapsen pari viikkoa ihan kiinni itsessään, niin lapsen turvallisuudentunne ja luottamus paranee.
Kiitos minäpä kokeilen tuota, että kaksi viikkoa pidän ihan kiinni itsessäni ja kyllästän sen kehuilla. Katsotaan tapahtuuko siitä jokin muutos. Ap
Kuulostaa jo aika ahdistavalta. Miten pidät lapsen ihan kiinni itsessäsi, väkisinkö? Kyllästät kehuilla, silloinkinkin kun lapsi tahallaan ärsyttää sinua?
Jotkut eivät vain osaa.
Enpä kuule tiedä. Sain neuvon ja vastasin, että kokeilen sitä.
ApKokeiletko kaikkea mitä täällä ehdotetaan, yhtään miettimättä itse onko siinä järkeä? Sekaisinhan se lapsi menee (siis entistä pahemmin).
En kokeile. Mutta ei lisäkehuista ja tiiviimmästä huomiosta haittaakaan juuri voi olla. Joten miksi en kokeilisi?
Ap
Voi siitä sitä haittaa olla, että lapsi turhautuu vain enemmän ja alkaa kokea olonsa tukalaksi. Jos siitä vielä äiti hermostuu, niin alkaa tulla enemmän ongelmia. Ihan kokemuksesta kerron!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko kokeillut tykkäätkö lapsesi pikkulegoista? On autuasta, jos lapsi alkaa viihtyä tuokioita jonkin hiljaisen leikin tai puuhan parissa.
Aluksi pitää tietysti olla välillä auttamassa ja kannustamassa sinnikkyyteen, mutta jos kiinnostus syntyy niin lapsi alkaa tehdä sitä enemmän ja enemmän itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut tykkäätkö lapsesi pikkulegoista? On autuasta, jos lapsi alkaa viihtyä tuokioita jonkin hiljaisen leikin tai puuhan parissa.
Aluksi pitää tietysti olla välillä auttamassa ja kannustamassa sinnikkyyteen, mutta jos kiinnostus syntyy niin lapsi alkaa tehdä sitä enemmän ja enemmän itsekseen.
Ap taisi kirjoittaa että heillä on paljonkin legojuttuja ja ikätasoa vaikeampia ohjeita, joita lapsi tekee yksin ja tekevät yhdessä. Olisi mukava jos lukisi ketjun ennen kuin kommentoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisko jostain haastavasta tekemisestä olla hyötyä? Ota mukaan opettelemaan jotain sopivan vaikeaa, mitä itse teet. Saa osallistua sinun juttuihin ja haastaa itteään samalla.
Kuulostaa nimittäin ihan yhdeltä vanhalta kaveriltani lapsena, auttoi sama. Itsekin vähän samanlainen, mutta tein enemmän kiusaa haastamalla verbaalisesti ym. Syyt samat, oli levoton olo ja kaivattiin jotain "tositekemistä".
Mitä se haastava tekeminen voisi olla? Kotitöihin saa osallistua jos haluaa jo nyt, mutta ei siitä meinaa tulla mitään kun siinäkin tahallaan vain yrittää ärsyttää eli paukuttaa keittiön kaappien ovia ja katsoo miten reagoin kun pitäisi tyhjentää tiskikonetta. Tiputtelee tahallaan lusikoita ja haarukoita lattialle ja katsoo miten reagoin kun pitäisi täyttää tiskikonetta jne. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa, ei täällä ole paljoa haastavaa tekemistä. Itse harrastan vain kuntosalilla käyntiä ja siihen ei voi lasta ottaa mukaan. Ap
Kiipeilyä, ohjattua legojen kasaamista, joukkuepelejä, muisti- ja logiikkapelejä. Haasta sitä lasta. Kun se on miettinyt päänsä puhki ja juossut keuhkoista ilmat pihalle, niin sulla on levollinen lapsi.
T. Entinen pumpuliin kääritty pikkusadisti, joka ei tarvinnut muuta kuin enemmän sopivampia haasteita. Semmoinen villasukanlämpöinen ja jauhonmakuinen nyhrääminen turhautti silloin ja turhauttaa edelleen. Minusta tuli koskenlaskua harrastava myyntimies.
Meillä on paljon ikätasoa vaikeampia lego-ohjeita, joita tekee välillä itsekseen välillä teemme yhdessä. Meillä on paljon ikätasoa vaikeampia pelejä ja tehtäväkirjoja, joita teemme yhdessä. Ja niistä tykkääkin. Ja on niissä hyvä. Ja kehun. Mutta silti saattaa ihan kesken sen kuvan tekemisen vaikka kääntyä ja piirtää seinään ennen kuin ehdin edes tajuta mitä aikoo tehdä. Ja me ulkoillaan kyllä ja hoidossa ulkoilee, enempää en ehdi kun on kotityöt ja kaikki.
Ehdotuksesi haasteista on hyvä, mutta pääni lyö tyhjää mitä ja millä ajalla.
Ap
Kehu vähemmän. Oikeasti. Kun kehut niin kehu yrittämisestä, sinnikkyydestä ja toisen huomioimisesta - älä siitä kuinka taitava ja fiksu on. Lapsen on selvästi vaikeaa vastaanottaa tuollaisia kehuja eivätkä ne vaikuta toivotulla tavalla. Hän haluaa kokea olonsa hyväksi ja ihanaksi. Ota lapsi mukaan kotitöihin. Nappaa vähän väliä syliin ja pussaa, kerro että rakastat.
Kun lapsi tekee jotain väärin niin älä heti mieti rangaistusta. Nappaa syliin ja lopeta toiminta. Ole tiukka ja lempeä. Pidä sylissä kunnes on rauhoittunut ja sitten vasta päästä takaisin toimintaan. Kun aina lopetat kivan toiminnan rangaistuksena kokonaan, niin lapsi ei saa niitä kokemuksia, miten tilanne voisi päättyä hyvin ja siten voisi oppia asiasta. Toisaalta hän myös kokee silti vallantunnetta, sillä hänen ikävällä toiminnalla oli vaikutus äitiin ja tilanteeseen. Ihan totta, hän kokee että tilanne on hänen vallassa, kun poistutte puistosta. Hän sai myös äidin muuttamaan suunnitelmia ja päätöksensä.
Usko minua. Olen ollut samassa tilanteessa. En ole enää. Olen nähnyt ammattikasvattajana lukuisia näitä samankaltaisia lapsia. Aggressiivisia, aktiivisia ja aina vähintään vanhemman mielestä erittäin fiksuja. On vain ajan kysymys, koska alkaa mennä myös päiväkodissa samalla tavalla. Viimeistään koulussa kiusaa muita. Näille lapsille kehittyy todella helposti vääristynyt minäkuva ja he tarvitsivat kehuja siitä kuinka ihania ovat ja kuinka osasivat jossain tilanteessa huomioida toisen tai yrittää jotain missä eivät ole niin hyviä. Näille lapsille pitää opettaa, kuinka toisia huomioidaan ja kuinka oma toiminta rauhoitetaan. Kehuminen siitä kuinka fiksu on ei ratkaise käytöksen ongelmia. Hän tarvitsee kehuja siitä kun toimii oikein sinua tai toista kohtaan, mutta toisaalta myös selkeän ja vahvan opastuksen siihen. Hän myös tarvitsee tilanteita, joissa joutuu kokemaan ettei ole paras ja taitavin. Jos hän ei saa tällaisia kokemuksia, niin hän ei opi tekemään töitä ja tulee alisuorittamaan elämässä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minkä ikäinen lapsi on?
Täyttää alkutalvesta viisi.
ApHän on tosi pieni! Huolet pois. Tiedät miten lapsi todennäköisesti käyttäytyy eri tilanteissa, joten pitää opetella hänen tavoille. Askel hieman edempänä. Osaat jo varmasti odottaa, että hän lähtee ehkä tekemään asiaa y pian, eikä keskity siihen mikä meneillään. Omiin ajatuksiin (taikka omaan tekemiseen) ei ole vilperttien kanssa oikein varaa uppoutua, vaan lasta on hyvä seurata aikalailla jatkuvasti siinä tekemisessä mikä meneillään. Ei hän yhtäkkiä lähde, hän ehtii lähtemään sillä olet ehkä itse (ihan normaalisti) keskittynyt siihen mitä olitte tekemässä, etkä ehtinyt huomaamaan tilanteen muuttumista. Kuulostaa, että teillä on hyvin erilaiset temperamentit: hän saattaa olla aivan päinvastainen kuin sinä, joten joudut opettelemaan ja hyväksymään ihan uuden tavan olla ihminen :)
Minä olen tosiaan sellainem ylirauhallinen jopa flegmaattinen omiin ajatuksiini uppoaja, joka ei tajua mitä ympärillä tapahtuu kun ripustan vaikka lakanaa, vaan ajatukseni ovat karanneet jo ihan muihin omiin sfääreihin. Vaikka miten yrittäisin olla uppoamatta ajatuksiini niin se vain tapahtuu. Hyväksyn kyllä, jos lapsi on vastakohtani, mutta en ehkä tiedä miten minun pitäisi sitten toimia toisin. Ap
Itse suhtaudun omiin lapsiin (ylivilkkaita, toisella ADHD, toinen normi mutta vilkas) selvästi nuoremman ikäisenä siinä mielessä, että kuinka silmät selässä minun täytyy olla. 12 vuotiaan kanssa taso on 2 vuotiaan vahtimista jos pikkuveli on lähettyvillä. Jos olet omiin ajatuksiin uppoutuva, niin helpottaisiko ajatus näihin tiettyihin 'riskitilanteisiin' siitä, että vahdit hänen toimia nyt niinkuin 1.5-vuotiaan toimia? Se ei minulla ole kokoaikaista näin, mutta tietyissä tunnistetuissa tilanteissa suhtaudun lapsen mahdollisiin edesottamuksiin huomattavasti nuoremman lapsen ikätason mukaan ja nostan seurailu- ja ohjaustilaani.
Miten sinä jaksat? Koska lepäät? Tuohan on valtavan raskasta, jos ei koskaan saa taukoa. Ap
Otan lepotaukoja päivässä. Annan lapsille ruudut ja menen joogaliinaan pötköttämään. Ja kerään voimia siihen taistoon että se ruutuaika loppuu kun sanotaan :D Ja on, ihan tosi raskasta. Mutta olen huomannut asenteeni muuttuneen selvästi positiivisempaan sen myötä, kun lakkasin odottamasta ja toivomasta muuta, mitä nyt on aina kumminkin tulossa.
Minun lapsi ei ole kiinnostunut ruuduista. Hän saisi katsoa telkkaria tai käyttää tablettia ja olen niitä ehdotellut, jotta saisin lepotaukoja. Mutta hän ei halua. Jos vain istutan hänet telkkarin ääreen niin menee minuutti kun hän on siitä jo lähtenyt ja kulkee perässäni nykimässä housuistani. Ap
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?
Älkää pliis hakeko nepsyongelmia persoonaeroista. Ja onko se nyt ihan varma tieto, että pitäisi sen 30 minuuttia pystyä keskittymään? Jaksatko sinä, aikuinen ihminen, keskittyä vapaa-ajallasi sen aikaa johonkin sinun mielestäsi tylsään ja puuduttavaan tekemiseen?
Itseasiassa on meillä neuvolassa vaatimuksena että tuon ikäinen keskittyy sen aikaa kahdestaan hoitajan kanssa siihen mitä tehdään. Ne kirjataan kaikki, jotta vanhempana on sitten dataa jos alkaa koulunkäynti näyttämään ylivoimaiselta. Oma lapseni pärjäili 10-vuotiaaksi saakka, mutta mieliala alkoi laskemaan kaiken pärjäilyn takia pikkuhiljaa 6-7v iästä alkaen. Jokaisella haasteita esittävällä 5-vuotiaalla ei tule ongelmia, mutta ne ehdottomasti pitää rekisteröidä. Kaikki ei mene temperamentin piiriin. Itse olen ollut vakuuttunut, että nuoremmalla lapsellani ei ole nepsyvaivaa, mutta neuvolalääkäri (erikoislääkäri) otti kuitenkin omaan seurantaan ja teki kattavat kirjaukset. Edessä häämöttävä koulutaival sitten varmasti jollain aikavälillä osoittaa, mikä on suuntaus.
Kuulostaa ihan rehellisesti sanottuna aika ahdasmieliseltä tai vanhanaikaiselta vaatimukselta. Tämä on varmaan aika jyrkkä mielipide, ja voin olla tietty väärässäkin, mutta minusta ihan rehellistä erilaisuutta ei ymmärretä tarpeeksi. Etenkin, jos persoona poikkeaa jotenkin kulttuurin normeista, suomalaisethan ovat pääsääntöisesti kai aika hillittyjä.
Toki nepsyhäiriöiden ja "normaaliuden" raja voi olla tosi häilyvä ja tuen tarve olla olemassa, oli mikä oli. Tämäkin on sitten vielä vain nettipalsta, missä noita nepsyehdotuksia satelee muutaman tekstirivin perusteella, neuvolassa toki sentään toivottavasti kokonaisvaltaisemmin otetaan lapsi huomioon.
Minun lapsuuteni ja nuoruuteni meni pilalle väärän nepsydiagnoosin takia, siksi se nostaa heti karvat pystyyn, että sitä tarjotaan helposti syyksi ongelmille.
Mutta eipä ollut tarkoitus siitä nyt sen enempää, joskus pistää vaan turhauttamaan. Vaikka hyviä ja tarpeellisia keskusteluaiheitahan nämäkin ovat.
Tämä on vähän ohis, mutta itse näin ADHD aikuisena koen, että nämä nepsy-ongelmat ovat pääasiassa yhteiskunnan rakenteen ongelmia. Sinusta tulee nepsy, kun et pärjää tavallisille suunnitellussa maailmassa ja voi vastata niihin odotuksiin. Rajahan on tosi häilyvä ja monet ADHD ihmiset pärjäävät toooodella pitkälle kun ympäristö on oikea. Esim opettaja hyväksyy erilaisuuden, ei problematisoi liikkumistarvetta, jatkuvaa puhetta, saa tehdä kotiopintoja jne. Ei ole tarvetta etsiä apua, jos lapsi/aikuinen voi hyvin. Valitettavasti uupuminen ja hallinnattomuuden tunne on tosi yleistä niin lapsilla kuin aikuisilla.
Itse syön välillä lääkkeitä, kun tiedän ettei ympäristö voi huomioida minun tapaa olla ihminen ja joudun pakottautumaan muottiin. Useimmiten en syö, tykkään olla vähän vilkas aikuinen. Kun otan lääkkeen, kierrokset laskee alle puoleen ja olen "tosi tavallinen", hommat luistaa, ideat vähenee ja esim oma ylenmääräinen puhuminen muuttuu hallitummaksi :D
Se ei kunnioita sua kun oot kumiseinä..
Teininä tehdään tuollaista! Saa katsoa sinut reagoimaan,katsoo miten pitkälle ärsyyntyessäsi menet? Ingnooraa sen teinin ärsyttävä tekeminen.
Hyvin olet ap tuon lapsen orja. Muksu oppii olevansa maailman napa kun kaikki tekemisesi pyörii jatkuvasti hänen ympärillään.
Ennen vanhaan pahanteosta olisi tullut ympäri korvia, sitten olisi loppunut saletisti heti. Ja kyllä tosiaan jotkut luonnehäiriöiset skidit ärsyttävät aivan tahallaan, eikä ihme kun ei koskaan rangaista mistään.
Pelottaa ajatella millainen on yhteiskunta tulevaisuudessa kun nämä kaikki ylipaapotut kersat kasvaa aikuiseksi ja on pienestä pitäen oppinu että toisten pitää vääntää itsensä mutkalle heidän oikkujensa mukaan ja joka pikkuasiasta pitää saada vuolaat kehut.
Mietitään hetki nepsy mahdollisuutta. Jospa lapsi on neurotyypillinen, mutta äidillä ADD.
Alue: Aihe vapaa
Keskittyykö hän tekemään jotain edes joskus pidemmän aikaa? 5 vuotiaan pitäisi pystyä n. 30min ohjattuun toimintaan, esim kuuntelee kirjaa tai jotain muuta mieluisaa kotona. Päiväkodissa yleensä tsemppaavat vähän enemmän ja menevät ryhmäpaineen mukana. Onko voimakasta omaehtoisuutra, haasteita siirtymissä? Jatkuvaa puhetta? Nukahtamisvaikeuksia? Poikkeavaa suhtautumista ääniin, hajuihin, tuntoaistimuksiin (voi kokea tosi herkästi epämiellyttävänå taikka hakea vahvaa stimulaatiota esim kylmästä/kuumasta vedestä). Valikoivaa syömistä?