Kaikkein tyytymättömin elämäänsä on alle 30-vuotias nainen, ilmenee Ylen teettämässä tutkimuksessa
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se elämä voi olla aika paineista tuon ikäisenä. Pitäisi olla kaikki valmiina yhteiskunnan mallin mukaan ja työelämä voi olla repaleista, kun työnantajat laittavat määräaikaisuuksiin raskauden pelossa. Iän myötä on ehkä helpompi antaa piut paut jostain muiden odotuksista ja myös hyväksyä, että oma elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan. En silti lähtisi vyöryttämään syytä pelkästään yksilöille, vaan kyllä tämä meidän yhteiskunnastakin paljon kertoo, että nuoret voivat huonosti.
Enemmän repaleista se on tuon ikäisille miehille kun on vielä muitakin velvollisuuksia ja opiskellakin pitäis tai keskeyttää välillä.
Tutkimusta lienee tehty siinä mielessä että miten tuonikäisen tavoitteet ja toiveet on niinkuin omasta mielestä toteutuneet ja mikäli ne olleet liian korkealle asetettu jo valmiiksi, niin pettymyshän se on silloin mikäli niistä jäänyt eivätkä ole täysin toteutuneet.
Vierailija kirjoitti:
Karkea yleistys, mutta totta: Pojille ja miehille riittää vähempi. Se on totuus, jonka naisena voin myöntää ja sitähän tukee tutkimustulokset esim parisuhteisiin liittyen. Miehet ovat vähempään tyytyväisiä. Naisilla on enemmän laatuvaatimuksia.
Toinen asia on se, että vain tyttöjen hyvinvointi kiinnostaa. Tytöthän on esillä nykyään joka paikassa jatkuvasti. Huonosti voivista nuorista pojat on niitä, jotka jää jalkoihin ja syrjäytyvät eikä heistä puhuta eikä heihin panosteta.
Minä en usko tähän. En kumpaankaan väitteeseen.
Näkisin ennemminkin niin päin, että pojat ovat "huolettomia" hetkessä eläjiä; eivät suunnittele elämäänsä pitkällä tähtäimellä ja tästä johtuen joko jumittavat tietokoneen tai pelikonsolin äärelle ja ylipäätään helppoihin nautintoihin - tai sitten elävät huolettomasti tuhlaillen, vailla pelkoa huomispäivästä, itsekeskeiseen tapaan.
Myös poikien hyvinvoinnista huolehditaan, mutta he tekevät siitä vaikeampaa kuin tytöt. Pojat eivät tunnista omia ongelmiaan, tai eivät puhu niistä, ja vetäytyvät avun tavoittamattomiin, tai jatkavat ongelmakäyttäytymistään ja riskien täyttämää elämäänsä niin, että tarjottu apu kaikuu kuuroille korville.
Poikien ongelmat nousisivat aivan varmasti paremmin esille, jos he itse nostaisivat niitä esiin, puhuisivat niistä ja etsisivät ratkaisua ja apua. Sen sijaan näitä ongelmapoikia etsivät nuorisotyöntekijät saavat hakea kissojen ja koirien kanssa tai joutuvat vääntämään heitä ihmisten ilmoille rautakangella.
Kyllähän se tyytymättömyyttä aiheuttaa kun itsekkäät minä minä minä ihmiset ei saa joka asiassa tahtoaan läpi ja joka asia ei mene niin kuin itse suunnittelee ja vaatii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen suunnittelee täydellisen elämänsä jo 12-vuotiaana.
Millaiset häät, kuinka paljon lapsia, minkä näköinen mies (esimerkki julisteessa seinällä).
Se romahdus on melkoinen kun kaikki ei toteudu.
12v suomitytöt fiilistelevät tuoksuvia geelikyniä, pohtivat kehon kasvua, ottavat hyvää mieltä söpöistä eläimistä, vertailevat tavaroitaan, toivovat omaa lemmikkiä ja hekottelevat pieruille. Jotkut vastaa "joo" tai "ehkä, en tiiä" jos kaveri kysyy haluavatko he joskus oman vauvan tai miehen, mutta eivät suunnittele elämäänsä sen kummemmin.
Asia on eri maissa, joissa naisen turva, asema jne määräytyy avioliiton mukaan.
Näin just. Oma tyttäreni 12-vuotiaana oli kiinnostunut Harry Potterista ja luki muutakin fantasiakirjallisuutta, vietti aikaa kavereiden kanssa ja kävi harrastuksissa. Seinällä oli omia piirustuksia ja kuvia Harry Potter -leffoista. En tiedä, kiinnostivatko pojat, mutta ainakaan ei jaksanut katsoa ikinä mitään ihmissuhdeleffoja, vaan enemmän scifiä tai fantasiaa, jossa fokus oli muualla kuin parisuhdeasioissa.
Huomaa kyllä, että osalla on täysin harhainen käsitys siitä, millaisia tytöt tai naiset ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karkea yleistys, mutta totta: Pojille ja miehille riittää vähempi. Se on totuus, jonka naisena voin myöntää ja sitähän tukee tutkimustulokset esim parisuhteisiin liittyen. Miehet ovat vähempään tyytyväisiä. Naisilla on enemmän laatuvaatimuksia.
Toinen asia on se, että vain tyttöjen hyvinvointi kiinnostaa. Tytöthän on esillä nykyään joka paikassa jatkuvasti. Huonosti voivista nuorista pojat on niitä, jotka jää jalkoihin ja syrjäytyvät eikä heistä puhuta eikä heihin panosteta.
Miksi ne pojat eivät sitten vastanneet tuossa kyselyssä olevansa tyytymättömiä?
Koska miehet kokevat erityistä onnellisuutta ystävyyssuhteista toisiin miehiin? Miehillä on aina ollut hyvä kyky sopeutua hierarkiaan. Naisilla taas on melko suuria vaikeuksia sopeutua toistensa kauneuteen, huomioarvoon ja jotenkin ne bestikset vaan vaihtuu? En tiedä, kyselen. Siltä on näyttänyt, ja taitaa näyttää vielä tulevaisuudessakin?
Joo allekirjoitan, henkisesti voin huonoiten juurikin 18-25 -vuotiaana. Ei ollut työtä eikä opiskelupaikkaa yrityksestä huolimatta, ja se todella söi minua sisältä. Tunsin olevani turha, köyhä idiootti. En ollut edes kaunis, että olisi edes siitä ollut jotakin iloa! Valvoin yöt kuvitellen eri kauhuskenaarioita, jossa eläisin koko loppuelämäni yhteiskunnasta syrjäytyneenä.
Sitten sain opiskelupaikan ja lopulta töitä ja rahaa, johan helpotti olo!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karkea yleistys, mutta totta: Pojille ja miehille riittää vähempi. Se on totuus, jonka naisena voin myöntää ja sitähän tukee tutkimustulokset esim parisuhteisiin liittyen. Miehet ovat vähempään tyytyväisiä. Naisilla on enemmän laatuvaatimuksia.
Toinen asia on se, että vain tyttöjen hyvinvointi kiinnostaa. Tytöthän on esillä nykyään joka paikassa jatkuvasti. Huonosti voivista nuorista pojat on niitä, jotka jää jalkoihin ja syrjäytyvät eikä heistä puhuta eikä heihin panosteta.
Minä en usko tähän. En kumpaankaan väitteeseen.
Näkisin ennemminkin niin päin, että pojat ovat "huolettomia" hetkessä eläjiä; eivät suunnittele elämäänsä pitkällä tähtäimellä ja tästä johtuen joko jumittavat tietokoneen tai pelikonsolin äärelle ja ylipäätään helppoihin nautintoihin - tai sitten elävät huolettomasti tuhlaillen, vailla pelkoa huomispäivästä, itsekeskeiseen tapaan.
Myös poikien hyvinvoinnista huolehditaan, mutta he tekevät siitä vaikeampaa kuin tytöt. Pojat eivät tunnista omia ongelmiaan, tai eivät puhu niistä, ja vetäytyvät avun tavoittamattomiin, tai jatkavat ongelmakäyttäytymistään ja riskien täyttämää elämäänsä niin, että tarjottu apu kaikuu kuuroille korville.
Poikien ongelmat nousisivat aivan varmasti paremmin esille, jos he itse nostaisivat niitä esiin, puhuisivat niistä ja etsisivät ratkaisua ja apua. Sen sijaan näitä ongelmapoikia etsivät nuorisotyöntekijät saavat hakea kissojen ja koirien kanssa tai joutuvat vääntämään heitä ihmisten ilmoille rautakangella.
Jos poika ei tunnista ongelmaansa, se on ongelma. Pojalle tulee selvittää, että hänellä täytyy olla, jokin ongelma, sillä ongelman tästä tekee se, ettei ole ongelmaa mikä on suuri ongelma...naisten mielestä.
Voihan toki olla niinkin, että poika selviää ongelmansa kanssa ihan itsekseen ja ajan kanssa ilman nuppitieteilijöitä. Tästä on selviä viitteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on myös yhteiskuntamme ilmiö jossa osa aikuisista on menettänyt järkensä, ja niiden asioiden haluaminen joka ennen oli normaalia ja joita me miehet ja naiset lajityypillisesti haluamme, on tehty massiivisesti epätrendikkääksi ja paheksuttavaksi jopa. Modernit nuoret heräävät asioiden todellisiin merkityksiin, mutta ennen sitä, tämän kaiken keskellä voi tuntea syvää onnettomuutta.
Tämä koskee niin nuoria miehiä kuin nuoria naisiakin. Monessa asiassa yhteiskuntamme kehittyy juuri nyt sairaaseen suuntaan.
Mitö nämä asiat ovat?
Olen muu kuin kirjoittaja, mutta mielestäni näitä asioita ovat monogaaminen, perinteinen parisuhde, ja nojaaminen konservatiivisiin parisuhteen rooleihin: mies hankkii elannon, nainen hoitaa lapsia ja kotia. Naistenlehtien mukaan tämä on suurin piirtein epämiellyttävin asia maailmassa, että mies hankkii elannon perheelle. Sen sijaan halutaan polyamoriaa ja yritetään laitella miehiä erilaisiin rooleihin: yksi maksaa elatusmaksuja ja toinen huolehtii seksuaalisuudesta. Tällaisia lehtijuttuja on ihan vakavissaan kirjoiteltu naistenlehdissä. Ei ihme, että miehet perääntyvät resursseineen takavasemmalle.
Jännä maailmankuva, joko nainen hellan ääreen tai polyamoria.
Luojan kiitos, useimmat nuoret naiset haluavat koulutuksen, uran, omat rahat JA sen perheen. Ihan ilman polyamoriaa tai miesten laittamista erilaisiin rooleihin.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo etenee ja väki on yhä tyytymättömämpää. Outo ristiriita.
Niin sanotusti nypitään rusinat pullasta tasa-arvo. Vaaditaan pelkkiä positiivisiä oikeuksia mutta negatiiviset velvollisuudet ja vastuut jää tekemättä
Vierailija kirjoitti:
Minä olin alle 30 v tyytyväinen. Sain tehdä koulutustani vastaavaa työtä, mutta tulin myös raskaaksi helposti. Vasta ylin 30 v aloin olla tyytymätön, kun työtäni ei vakinaistettu toisen raskauteni vuoksi.
Minäkin. Tein hyväpalkkaista mieluisaa työtä, kunnes minut savustettiin firmasta ulos. Nyt olen työtön ja lapseton yli 30v.
Vierailija kirjoitti:
Ei riitäkään prinsessan töitä joka naiselle. On kova pettymys huomata tämä.
Mitä prinsessan töitä? Hoitaja, lastenhoitaja, sosiaalialan työntekijä, kaupan kassa.
#palstankatkeromiestenpllunpuutteestajohtuvansisviha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on myös yhteiskuntamme ilmiö jossa osa aikuisista on menettänyt järkensä, ja niiden asioiden haluaminen joka ennen oli normaalia ja joita me miehet ja naiset lajityypillisesti haluamme, on tehty massiivisesti epätrendikkääksi ja paheksuttavaksi jopa. Modernit nuoret heräävät asioiden todellisiin merkityksiin, mutta ennen sitä, tämän kaiken keskellä voi tuntea syvää onnettomuutta.
Tämä koskee niin nuoria miehiä kuin nuoria naisiakin. Monessa asiassa yhteiskuntamme kehittyy juuri nyt sairaaseen suuntaan.
Mitö nämä asiat ovat?
Normaali heteroparisuhde, perhe, vakituinen työpaikka, se että on ok haluta myös olla lapsen kanssa kotona, se että on ok että työ ei ole elämän tärkein sisältö vaan perhe voi olla, se että on OK ajatella näin. On OK ajatella myös muulla tavalla. Mutta jostain syystä tämänkaltaisten asioiden kimppuun on suorastaan hyökätty viime vuosina. Yle, HS, kärkijoukkoina tekevät journalismia jolla ylläpidetään koko ajan tietynlaista syyllisyyttä mikäli sattuisi ajattelemaan elämästä ylläolevien asioiden kaltaisesti.
Totta kai on ok myös muunlaiset asiat kuin yllä mainitut. Mutta niistä muunlaisista ollaan tekemässä itse tarkoitusta ja media hieroo sitä meidän naamaamme koko ajan.
Voisin lisätä perään että on OK että miehet käyttäytyvät kuten miehelle on tyypillistä käyttäytyä. On OK, että naiset käyttäytyvät kuten naisilla on tyypillistä. Mutta näistäkin asioista on tehty synti. Mies ei saisi olla maskuliininen, nainen ei saisi olla naisellinen. Nämä asiat pitäisi olla ok. Mies saa olla maskuliininen. Toki on OK olla myös naisellinen. Nainen saa olla naisellinen. Ja näyttää sen. Nainen saa olla myös miehekäs. Nämä kaikki on OK!
Enpä ole nähnyt, että missään paheksuttaisiin heteroparisuhteita tai lasten hamkkimista. Ja valtaosa ihmisistä kuitenkin on heteroita ja hankkivat lapsia, joten en nyt saa kiinni siitä, mitä tarkoitat. Valtaosa myös haluaa vakituisen työn, mutta usein ongelma on nimenomaan se, että sellaista ei ole tarjolla. Aika harvalle muuten työ on elämän tärkein sisältö, ja tällaista asennetta kyllä pikemminkin paheksutaan tai ainakin pidetään huonona. Kyllä valtaosalle edelleen omat perheenjäsenet ovat tärkeimpiä, mutta suurin osa haluaa silti, että heillä on muutakin elämää kuin perhe (ja työ). Ja miksipä ei, kun se on mahdollista.
En tiedä, mikä on mielestäsi naisille tyypillistä käytöstä, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni on todella monenlaisia naisia, joille tyypillisiä asioita ovat keskenään jopa täysin erilaiset asiat. Ihmiset ovat yksilöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin alle 30 v tyytyväinen. Sain tehdä koulutustani vastaavaa työtä, mutta tulin myös raskaaksi helposti. Vasta ylin 30 v aloin olla tyytymätön, kun työtäni ei vakinaistettu toisen raskauteni vuoksi.
Minäkin. Tein hyväpalkkaista mieluisaa työtä, kunnes minut savustettiin firmasta ulos. Nyt olen työtön ja lapseton yli 30v.
Vai oikein savustettiin :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karkea yleistys, mutta totta: Pojille ja miehille riittää vähempi. Se on totuus, jonka naisena voin myöntää ja sitähän tukee tutkimustulokset esim parisuhteisiin liittyen. Miehet ovat vähempään tyytyväisiä. Naisilla on enemmän laatuvaatimuksia.
Toinen asia on se, että vain tyttöjen hyvinvointi kiinnostaa. Tytöthän on esillä nykyään joka paikassa jatkuvasti. Huonosti voivista nuorista pojat on niitä, jotka jää jalkoihin ja syrjäytyvät eikä heistä puhuta eikä heihin panosteta.
Miksi ne pojat eivät sitten vastanneet tuossa kyselyssä olevansa tyytymättömiä?
Koska kukaan ei edes odota että apua tarjotaan. Pessimisti ei pety.
Naisilla taas odotukset ovat 140% ja kun vain 98% toteutuu niin se kamelin selkä vain katkeaa.
Pojat eivät halua ja/tai osaa ottaa tarjottua apua vastaan, saati itse etsiä sitä.
Ollaan vaan ja öhötetään. Teini-ikään kuuluva käytös jatkuu joillakin pojilla pitkäänkin. Eristäydytään kotiin ja pelataan pleikkaria, syödään epäterveellisesti, käytetään päihteitä. Kukaan ei näe ongelmiaan yhtään laajemmin, tyytyväisyys-tyytymättömyys -akselilla, koska kaikki pohtivat vain seuraavaa konkreettisen tavoitteen saavuttamista: miten päästä peli läpi, miten saada seuraava annos päihteitä, mistä löytää helppo nainen seksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo etenee ja väki on yhä tyytymättömämpää. Outo ristiriita.
Monia naisia ahdistaa yliseksualisointi ja p o rnokulttuuri. Media syöttää joka viikko se k sin myymisen aivopesua ja p o r noa kuluttavat miehet on täysin vieraantuneita todellisuudesta. Somessa pitää filtteröidä ulkonäkönsä ja kun sekään ei enää riitä, pistetään silikonia huuliin ja tisseihin. Naiset kyllä tajuaa tässä jonkun mättävän, mutta paineet on silti valtavat, kun niin moni nainen vaan lähtee tohon rumbaan. Ja tosiaan media rummuttaa miten paljon rahaa saat jos myyt kehoasi, vaikka samaan aikaan moni painottaa hyvää koulutusta, koska se on tutkitusti paras tasa-arvon lisääjä.
Naisen vapaata valintaa huutavat neoliberaalifeministit ovat tehneet tuhoa. Plastiikkakirurgia, p o rno ynnä muut eivät ole koskaan olleet "naisen vapaata valintaa" vaan kulttuurin (etenkin por nokulttuurin) ja miesten vaatimusten ja naisten kelpaamattomuuden kokemusten luomia.
Miksi niitä miehiä pitäisi miellyttää kun ne kerran on pilalla?
Löysin nykyisen vaimoni hänen ollessaan 24 vuotias. Oli todella kovan työn takana voittaa hänen luottamuksensa. Oli jo miltei päättänyt elää yksin, luoda uraa, käydä töissä ja maksaa omaa asuntoaan itselleen ja koiralleen. Jollain tapaa hän oli hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa siitä mitä haluaa elämältään. Toisaalta mies ja perhe ja toisaalta sinkkuna ja nykyaikaa.
Tästä on jo 13v aikaa, mutta mietin että samat ongelmat oli silloinkin nuorilla naisilla. Jos olen oikein ymmärtänyt niin nuoret naiset haluavat nykyään elää usein yksin, itsenäistä elämää.
Onhan siitäkin ollut juttua miten suuressa syrjäytymisvaarassa on nuoret miehet. Eli onko meillä yhteiskunta jossa nuoriso voi ylipäätään huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on myös yhteiskuntamme ilmiö jossa osa aikuisista on menettänyt järkensä, ja niiden asioiden haluaminen joka ennen oli normaalia ja joita me miehet ja naiset lajityypillisesti haluamme, on tehty massiivisesti epätrendikkääksi ja paheksuttavaksi jopa. Modernit nuoret heräävät asioiden todellisiin merkityksiin, mutta ennen sitä, tämän kaiken keskellä voi tuntea syvää onnettomuutta.
Tämä koskee niin nuoria miehiä kuin nuoria naisiakin. Monessa asiassa yhteiskuntamme kehittyy juuri nyt sairaaseen suuntaan.
Mitö nämä asiat ovat?
Olen muu kuin kirjoittaja, mutta mielestäni näitä asioita ovat monogaaminen, perinteinen parisuhde, ja nojaaminen konservatiivisiin parisuhteen rooleihin: mies hankkii elannon, nainen hoitaa lapsia ja kotia. Naistenlehtien mukaan tämä on suurin piirtein epämiellyttävin asia maailmassa, että mies hankkii elannon perheelle. Sen sijaan halutaan polyamoriaa ja yritetään laitella miehiä erilaisiin rooleihin: yksi maksaa elatusmaksuja ja toinen huolehtii seksuaalisuudesta. Tällaisia lehtijuttuja on ihan vakavissaan kirjoiteltu naistenlehdissä. Ei ihme, että miehet perääntyvät resursseineen takavasemmalle.
Miten voidaan sanoa, että nuo ovat asioita, joita ennen haluttiin, kun Suomessa tuollainen malli on ollut historian saatossa vain minimaalisen pienen ajan, eikä silloinkaan kaikissa yhteiskuntaluokissa? Ja edelleen: jos kerran ihmiset hakivat toisenlaista elämäntyyliä kuin tuota (senkin jälkeen kun kuvailemasi olisi ollut mahdollista), niin eikö se tarkoita sitä, että ihmiset nimenomaan EIVÄT halunneet sitä aikaisemminkaan?
Omassa lapsuudessani 80-luvulla oli jo tuiki tavallista, että molemmat vanhemmat olivat töissä, ja kotiäidit olivat erittäin harvinaisia. Ja omien vanhempieni lapsuudessa taas Suomi oli maatalousyhteiskunta, ja käytännössä kaikki tekivät maatilan töitä yhdessä sukupuoleen katsomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karkea yleistys, mutta totta: Pojille ja miehille riittää vähempi. Se on totuus, jonka naisena voin myöntää ja sitähän tukee tutkimustulokset esim parisuhteisiin liittyen. Miehet ovat vähempään tyytyväisiä. Naisilla on enemmän laatuvaatimuksia.
Toinen asia on se, että vain tyttöjen hyvinvointi kiinnostaa. Tytöthän on esillä nykyään joka paikassa jatkuvasti. Huonosti voivista nuorista pojat on niitä, jotka jää jalkoihin ja syrjäytyvät eikä heistä puhuta eikä heihin panosteta.
Miksi ne pojat eivät sitten vastanneet tuossa kyselyssä olevansa tyytymättömiä?
Koska kukaan ei edes odota että apua tarjotaan. Pessimisti ei pety.
Naisilla taas odotukset ovat 140% ja kun vain 98% toteutuu niin se kamelin selkä vain katkeaa.
Pojat eivät halua ja/tai osaa ottaa tarjottua apua vastaan, saati itse etsiä sitä.
Ollaan vaan ja öhötetään. Teini-ikään kuuluva käytös jatkuu joillakin pojilla pitkäänkin. Eristäydytään kotiin ja pelataan pleikkaria, syödään epäterveellisesti, käytetään päihteitä. Kukaan ei näe ongelmiaan yhtään laajemmin, tyytyväisyys-tyytymättömyys -akselilla, koska kaikki pohtivat vain seuraavaa konkreettisen tavoitteen saavuttamista: miten päästä peli läpi, miten saada seuraava annos päihteitä, mistä löytää helppo nainen seksiin.
Työkaverin tyttö raahattiin sairaalaan koska bulimia. Ei se likka kuule apua pyydellyt.
Pojat sä jättäisit kuolemaan jos ne nälkiinnyttäis itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syynä on myös yhteiskuntamme ilmiö jossa osa aikuisista on menettänyt järkensä, ja niiden asioiden haluaminen joka ennen oli normaalia ja joita me miehet ja naiset lajityypillisesti haluamme, on tehty massiivisesti epätrendikkääksi ja paheksuttavaksi jopa. Modernit nuoret heräävät asioiden todellisiin merkityksiin, mutta ennen sitä, tämän kaiken keskellä voi tuntea syvää onnettomuutta.
Tämä koskee niin nuoria miehiä kuin nuoria naisiakin. Monessa asiassa yhteiskuntamme kehittyy juuri nyt sairaaseen suuntaan.
Mitö nämä asiat ovat?
Olen muu kuin kirjoittaja, mutta mielestäni näitä asioita ovat monogaaminen, perinteinen parisuhde, ja nojaaminen konservatiivisiin parisuhteen rooleihin: mies hankkii elannon, nainen hoitaa lapsia ja kotia. Naistenlehtien mukaan tämä on suurin piirtein epämiellyttävin asia maailmassa, että mies hankkii elannon perheelle. Sen sijaan halutaan polyamoriaa ja yritetään laitella miehiä erilaisiin rooleihin: yksi maksaa elatusmaksuja ja toinen huolehtii seksuaalisuudesta. Tällaisia lehtijuttuja on ihan vakavissaan kirjoiteltu naistenlehdissä. Ei ihme, että miehet perääntyvät resursseineen takavasemmalle.
Tuotanoin, suurimmalla osalla nuoristakin, joilla on parisuhde, se on ihan tavallinen monogaminen. Käsitystäsi ehkä vääristää median esille tuomat vähemmistöt.
Isona erona aiempaan näyttäisi korkeintaan olevan, että miehet eivät ole kiinnostuneita huolehtimaan perheestään äitiysloman aikana vaan naiset joutuvat säästämään itselleen rahaa tätä varten. Tosin tämänkin yleisyys voi olla vain median luomaa harhaa, lähipiirissäni kaikki lähiaikoina isäksi tulleet ovat panostaneet perheeseensä sekä taloudellisesti että muuten.
Nuorena elämä on avoinna mutta jotta mitään saavuttaa, sen eteen joutuu näkemään erittäin paljon vaivaa. Nykyään kilpailu esimerkiksi työpaikoista on yhä kovempaa. Lisäksi koulu ja varsinkin lukio ovat yhä suorituskeskeisempiä. Tytöt ovat keskimäärin tunnollisempia ja siksi yrittävät päästä sille tasolle, jota heiltä odotetaan. Ne odotukset eivät ole pelkästään omassa päässä. Harva nauttii tällaisesta elämänvaiheesta, jossa varmaa ei ole mikään etkä ole vielä saavuttanut mitään.