Hei te 50/60/70-vuotiaat!!! Miten ihmiset ovat muuttuneet siitä minkälaisia ihmiset olivat "ennen"???? Siis olivatko ihmiset ennen oikeasti ...

Olen syntynyt vuonna 1971. Tuolloin miesten eliniänodote oli 66 vuotta. Nyt se on 79 vuotta. Siitä voi jo jotain päätellä. Tuolloin kuusikymppiset olivat jo vanhuksia.

Muistan, kuinka isoäidille laitettiin vesijohto. Tosin sieltä tuli vain kylmää vettä. Maaseudulla elettiin vielä monin paikoin ihan kehitysmaaoloissa. Isäni oli nähnyt suorastaan nälkää lapsuudessaan.

Minua edeltäneiden sukupolvien elämä oli ollut todella kovaa ja kyllä se heistä varmasti näkyi. Sodan kokenut sukupolvi kasvatti minun ikäisteni vanhemmat ja siirsi heille traumojaan ja niin edelleen. Vasta nykyiset nuoret aikuiset ovat ehkä ensimmäinen sukupolvi, joka ei ole suoraan tai välillisesti sodan vaurioittama.

Tietyllä tavalla elämä oli simppelimpää, mutta kuitenkin ankaraa siinä mielessä, että valittaa ei sopinut, eikä vaatia itselleen. Ekaluokalla saattoi olla 40 oppilasta ja täysi työrauha, koska kukaan ei kuvitellutkaan, että hänellä olisi oikeus opettajan huomioon. Itse piti pärjätä joukon seassa, eikä muita käynyt vaivaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteisöllisyys on vähentynyt. Aiemmin naapureidenkin kanssa oltiin ystäviä, käytiin paljon toisten luona kylässä, autettiin. Nyt sitä on aika lailla yksin. Ihmiset ei jaksa töiden jälkeen tehdä mitään, naapurien kanssa ei puhuta, hyvä jos tervehditään. Ihmiset on uuvuksissa, perheet ja vanhukset jäävät oman onnensa nojaan.

Asuin lapsuuteni helsinkiläisessä lähiössä isossa kerrostalossa. Me lapset kyllä kyläiltiin kavereilla, mutta ei aikuiset käyneet kahvilla naapureillaan. 

Nro 5

Aijaa, meillä kyllä naapurit kyläili toistensa luona ahkeraan, aikuiset siis. Myös viereisistä taloista äiti oli jotenkin onnistunut saamaan kavereita itselleen, joiden luona käytiin alvariinsa. Ja ihan töiden jälkeen arki-iltoina käytiin, nykyään ei mielestäni sellaista juuri tapahdu. Ja olin joskus naapuritalon jollain mummolla hoidossa, kun äiti kävi asioilla. Ei taitaisi onnistua nykyään enää. 

- Myös helsinkiläinen

No, "ennenkin" oli ihmisiä moneen junaan, joten sillä tavalla mikään ei ole muuttunut.

Yleisemmin ainoa ero, ja asia jota kaipaankin, on ajatus itsestä suhteessa toisiin. Nykyään ihmiset ovat kärsimättömämpiä ja keskittyvät enemmän itseensä, omiin haluihinsa ja oikeuksiinsa, mikä näkyy ihan arkipäivän tilanteissakin. Ennen pahinkin tollukka ja typerys osasi käyttäytyä niin, että muillekin jäi tilaa. Tämä nyt toki tällaisena kärjistyksenä, mutta totta kuitenkin. Ihan viime viikkoina luin jostain, en muista mistä, hyvän analyysin asiasta - muistaako joku muu? Idealtaan jotenkin, että ennen ihmisen ajateltiin olevan yhteisön vuoksi, nykyään itsensä vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli köyhän pirtin maalaisemäntä. Hän oli viisikymppisenä jo ihan täysi mummo. Hampaita puuttui ja huulet sen takia vanhustyyliin "rullalla", hiukset harmaat ja ohuet ja huivilla sitten niitä peitti, ryppyinen ja ennen kirkkaan siniset silmät haalistuneet, kumara ryhti ja paljon kipuja ja väsymystä ja vaivoja. Pukeutui lähinnä pitkiin mekkoihin, essuun ja johonkin paitaan, kuten hänen nuoruudessaan "rouvat" pukeutuivat. Itse oon nyt 48 enkä kyllä vielä ole ihan hampaattoman kiikkustuolimummon tasolla :D

Oma isoäitini oli myös vajaa 50-vuotiaana harmaantunut, kutistunut ja rypistynyt mummo. Omia hampaitakaan hänellä ei ollut enää silloin.

Ihmiset ovat muuttuneet hyvin koviksi ja välinpitämättömiksi. Jopa aviopuolisot toisilleen. Elämää ikään kuin suoritetaan. Rasti ruutuun meiningillä.

Siitä ovat merkkinä mm mikä lie bucket, jonka tehtäviä, pitää saada koettua ennen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti oli köyhän pirtin maalaisemäntä. Hän oli viisikymppisenä jo ihan täysi mummo. Hampaita puuttui ja huulet sen takia vanhustyyliin "rullalla", hiukset harmaat ja ohuet ja huivilla sitten niitä peitti, ryppyinen ja ennen kirkkaan siniset silmät haalistuneet, kumara ryhti ja paljon kipuja ja väsymystä ja vaivoja. Pukeutui lähinnä pitkiin mekkoihin, essuun ja johonkin paitaan, kuten hänen nuoruudessaan "rouvat" pukeutuivat. Itse oon nyt 48 enkä kyllä vielä ole ihan hampaattoman kiikkustuolimummon tasolla :D

Äitini on nyt 69 ja on näyttänyt tuolta 48 vuotiaasta lähtien. 

Vierailija kirjoitti:

Some tekee ihmisistä idioootteja...hehehee

Näin sen täytyy olla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset olivat tekemisissä toistensa kanssa enemmän, johtuu tietysti älylaittesta jotka vievät ihmisten ajan.

Fiksut naiset varoivat näyttämästä halvalta luntultttta, eikä olisi tullut mieleenkään julkaista sellaisia kuva, jotka nyt ovat instassa arkipäivää.

Jallu ja Kalle lehtien naisia halveksittiin.

Kukaan ei olisi pukeutunut, kuten esim. Eerika Vikman nyt, patsi tietysti maksulliset.

Aivan, naisia, naisten ulkonäköä ja naisten käytöstä kytättiin ihan porukalla, mutta miehet sai olla ja elää miten vain tahansa. Eronnut nainen oli hyihyi moraaliton vaikka mies olisi juonut ja hakannut, ero oli aina naisen syy ja häpeä.

Olen alle 30 mutta kyllä varmaan ihmiset ovat toimineet aika erilailla aikaa ennen nettiä. Jossain määrin varmaan kivakin, ettei tarvitse jonottaa pankissa, mutta on sitten aika sairaasti ongelmiakin.

Vierailija kirjoitti:

Ennen otettiin toiset paremmin huomioon, auttavaisempia, talkoohenkisiä, ei oltu näin pinnallisia. Väkivaltaa vähemmän.

Minä väitän, että väkivaltaa oli enemmän, mutta se oli piilossa. Vaimoa sai lyödä ja lapsia rangaistiin selkäsaunoilla.

Vierailija kirjoitti:

Ainakin rehellisyys on vähentynyt. Ei omassa lapsuudessani tarvinnut kantaa polkupyöriä sisälle saakka, kyllä ne yleensä säilyivät lukittuna ihan omassa pihassakin. Ulko-ovet eivät olleet lukossa päiväsaikaan jne. Nykyisin varastetaan kaikki, mikä irti lähtee.

Noita nistejä on enemmän siitä varastelu.

Pankissa tai muualla asioidessa oltiin kohteliaita. Kaikkialla oli ihminen palvelemassa, yleensä vielä tuttu. Meilläkin pankinjohtaja ja pankkihenkilöt tunsi kaikki asiakkaansa, ehkä jo lapsesta asti. Kauppiaat myös, vähintään tiesivät kenen lapsia sitä ollaan.

Tästä syystä myös niitä töitä voi kävellä sinne tiskille kysymään, koska kyllähän he tiesivät, onko tämä tyyppi asiallinen vai raggari. Olisi ollut ennemmin outoa käytöstä, vain laittaa paperi vetämään, ilman että käy tai soittaa perään, että "minä laitoin teille hakemuksen tulemaan".

Lähikauppa myös, se oli muutaman talon päässä pieni myymälä, ja siellä käytiin kävellen joka päivä. Ei tarvinnut olla rahaa mukana, koska ruuat pyydettiin laittamaan "Niemisen" tiliin, eli vihkoon ylös.

Eineksiä tai puolivalmisteita ei ollut, joten äidin työpäivä jatkui heti töistä tultua ruuanlaitolla.

Maailma oli aika rajoitettu, vanhemmat ei olleet koskaan olleet ulkomailla eikä lentokoneessa. Äidillä oli hätä, kun kaverin kanssa päätettiin lukiolaisina lähteä Lontooseen. Hän yritti viimeiseen asti kieltää minua lähtemästä.

Naapurien kanssa oltiin tuttuja, äiti on edelleen. Hän autteli nyt naapurissa, kun rouva jäi leskeksi. Tämän poika taas käydessään autteli äitiä auton kanssa. Omien naapurien kanssa jatkettiin samaa, saatettiin istua iltaa tai vahtia toistemme lapsia, kunnes he muuttivat kerrostaloon lasten lähdettyä opiskelemaan.

Kun yritin tutustua uusiin , nuorempiin naapureihin tervehtimällä muuttopäivänä ja viemällä joulukukan ovelle, he lähinnä pelästyivät. Olisin hyvin voinut autella jotenkin tai vaikka vahtia hetken lapsia, mutta heille ei taida tulla mieleen tämmöinen naapuriapu. Ei se tarkoita että sydänystäviä pitäisi olla, kyläläisiä ja naapureita vaan. Turvallisia aikuisia.

Olin 60-luvulla lapsi ja kun kävin kaupassa, niin toisinaan tuli vanhempi mies auttamaan ja kantamaan sen kassin lähes kotiin asti. Aikaisemmin sai töitä kaupasta, siivous firmasta ym, ei tarvinnut suorittaa kursseja ym. Ystävien kanssa sovittiin tapaamiset seuraavan kerran tai lankapuhelimella. Ei ollut koskaan mitään stressiä tästä, että joku sanoo, että miksi et vastaa mun puheluun tai tekstiviestiin ym. Lapsena 60-luvulla sai käydä missä lystäsi, kun molemmat vanhemmat töissä, eivät tarkistaneet missä olin, mutta toki minut vietiin läheiseen leikkipuistoon, missä oli tädit vahtimassa ja tultiin hakemaan, kun toisella vanhemmalla työpäivä päättyi. Ei ollut suuria marketteja ym, muita kauppoja, kuin Stockkman ja tämän tapaiset. Syötiin sitä, mitä toinen vanhemmista laittoi ruokaa, ei nuristu tai valitettu. Mutta toki minulla oli myös kurjaa, kun lapsena en halunnut syödä lihaa, ja en vieläkään oikein halua. Töissä 80-luvulla oli työtahti rauhallisempi ja työkaverit kivoja. Ja myös opiskellessa, niin opiskelijoilla oli aikaa lukea kirjat ym. Opiskelu oli "kalvosulkeisia," eli kaikki kirjoitettiin käsin, mitä opettaja näytti piirtoheittimellä ja silloin asiat painuivat paremmin mieleen, mutta nykyään näköjään liian nopea tahti oppia asioita. Meni kansakouluun 70-luvulla ja silloin opetettiin musteella kirjoittamista ja olen todella kiitollinen tästä. Silloinen opettaja sanoi, että mustekynän käyttö lisääntyy..no? Kaikkein parhaimpia muistoja lapsuudesta on ne heinätyöt, mutta toki en silloin osannut arvostaa eli heinät laitettiin seipäälle ja ne kahvit, mehut ja leivät maistui niin ihanilta. Asuin Helsingissä ja aina haaveilin, että olisi mukava asua maalla ja miten onnellisia he ovat, oli toki väärässä tässä asiassa. Ihmiset olivat rehellisempiä kuin nykyään ja myös roskaaminen oli kielletty. Opetettiin, että roskat roskiin ja kaput, mutta näköjään toisenlaista. Tulipas pitkä kirjoitus, voisin toki kirjoittaa enemmän, mutta eihän näitä nyt jaksa lukea...

Ihmiset eivät ole muuttuneet, vaan ajat, trendit, aatteet jne

Oliko narkkareita ja puliukkoja vähemmän? Olivatko he piilossa vai joka paikassa kuten nykyään?

Ei muuten näkynyt 1950 syntyneenä yhteisöllisyyttä, kun eli äärimmäisen köyhässä monilapsisessa talossa Varsinais-Suomessa. Ihmiset auttoivat, jos ketään, omaa sukuaan eikä meillä ollut sukua lähimailla ja kaukana olevatkin yhtä köyhiä. Meitä vain nälvittiin ja pilkattiin, osa vältti kuin meistä tarttuisi huono onni tai jotain. Kunnanvaivainen (tämä alkoi kun kerran äiti otti vastaan kunnan lasten talvikenkä-avustuksen koska se oli ainoa keino saada meille kengät, ja ne kengät jaettiin tietysti mahdollisimman nöyryyttävästi koulussa luokan edessä), miksi olet noin laiha (koska nälkä), miksi sulla on noin huonot vaatteet, kyökkifilosofointia siitä miten paremmat ihmiset aina keksii keinon nousta köyhyydestä ja köyhyyteen jäävät kuten me ollaan heikompaa materiaalia, miksei teidän lapset käy kouluja (koska ei ollut varaa) jne. Me oltiin siis tosi köyhiä isän kuoltua syöpään nuorena ja meilä oli 8 lasta, äiti hoisi lapsia ja pienviljelyä omiin tarpeisiin, eikä sosiaaliturvaa vielä ollut. Ei kyllä yhteisöllisesti autettu, pilkattiin vaan.

Olen vasta tällainen kohta nelikymppinen, mutta vastaan silti.

Minusta nykyaikaa vaivaa tietynlainen hysteriahakuisuus ja yletön pöyristymisen halu. Ei tällaista ollut vielä 2000-luvulla, ollaan menty nopeasti jotenkin överiin suuntaan tuon suhteen. Minusta tarvittaisiin jäitä hattuun kaikille ja rationaalista rauhallisuutta takaisin.

Mutta muuten ollaan kyllä menty eteenpäin monissa asioissa. Vaikkapa erilaisuuden hyväksyminen on nykyään ihan eri tasolla kuin vaikkapa mun kouluaikoinani 90-luvulla.

Meidän lähikauppa oli parinsadan metrin päässä ja jouduin käymään siellä jo alle kouluikäisenä. Olin ujo ja arka ja sitä vanhemmat ihmiset käytti hyväksi. Aikuiset kiilasi minun ohi eikä myyjäkään sanonut, että nyt on tuon lapsen vuoro. Äiti tuli pari kertaa katsomaan, mitä on sattunut, kun kauppareissulla meni niin pitkään. Lapsia kohdeltiin muutenkin huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Oliko narkkareita ja puliukkoja vähemmän? Olivatko he piilossa vai joka paikassa kuten nykyään?

Itse kun asuin maalla, narkkareita ei tietääkseni ollut. Mutta alkoholiongelmaisia pääosin miehiä kyllä taloissa riitti, moni oli sodassa jotenkin traumatisoitunut niin ettei pystynyt enää elämään ilman viinaa. Sekä eri sortin kylähulluja, joista osa oli vaarallisiakin. Osa näistä juopoista oli ulkopuolisen silmään huvittavia, kuten se mies joka aina puhui hassuja ja joka aamu totesi: "Päätä jomottaa, tein Hotasta aamupuuron". Osa perheparoilleen kammottavia, kuten se joka lopetti kaiken työnteon, monta lasta talossa, mies joi vaan ja veti vaimoa ja lapsia turpiin harva se ilta. Navetankin se laittoi polttopuuksi, jolloin lehmä täytyi ottaa sisään. Siinä me ihmeteltiin, kun yhden tuvan ikkunasta katselikin välillä lehmä. 

Muutama kärjistys lisää, mutta ehkä avaavina esimerkkeinä kuitenkin:

Ennen kaikki lapset opetettiin siihen, että toisen omaa ei ilman lupaa oteta, ei edes hiekkalapiota tai jotain muuta vähäpätöistä, ja omistakin tavaroista pidetään huolta - edes sitä hiekkalapiota ei saanut hukata, koska uutta ei niin vaan saatu. Nykyään tavaraa on niin paljon, että niitä toisaalta jätetään minne sattuu ja toisaalta otetaan omaksi, kun satutaan löytämään, koska "mitä välii?!".

Edellisestä johtuen entisajan polkupyörävaras häpesi - häpesi paitsi sitä, että jäi kiinni, mutta ihan vaan varkauttaankin. Nykyään varastetaan ihan surutta - mitä välii?! - koska luvatta ottaminen ei ole kasvatuksessa enää niin paha juttu. Sama koskee mm. juopuneena hölmöilyä - juoppoja on ollut aina, mutta entisaikojen juoppo häpesi tekemiään tyhmyyksiä. Nykyään - hmmm, no niin.

Ihan sama kaava pätee toisten huomioimiseen mm. busseissa, kaupoissa ja muissa julkisissa tiloissa. Entisaikaan vanhemmat huomauttivat, jos seistiin keskellä väylää eikä väistetty, kehottivat olemaan hiljempaa, jos huudettiin jne. jne. Nykyään monikaan ei edes ymmärrä, mitä esimerkilläni tarkoitan, koska muiden huomioimiseen ei enää opeteta, vaan on "normaalia" keskittyä vain itseensä ja omiin menemisiinsä.