Millainen on onnettomin tuntemasi ihminen?

Mun veli. Luulee olevansa nuorekas hopeakettu ja ostelee liukkaria K-kaupasta ja kuvittelee, että nuoret naiset on hänestä innoissaan.

Oikeasti hän on kylähullun maineessa, hänelle tehdään kiusaa eikä hän edes tajua sitä.

On välillä hoidossa mutta puhuu itsensä ulos, lähtee ryyppäämään ja sama meininki jatkuu. Oon loppu ja haluaisin muuttaa pois mutta en voi.

Kuollut.

Niitä on monta. Vainosivat mm. yhtä tyttöä aikuiseksi asti. Kiusaavat vihjailemalla. Ovat väkivaltaisia. Mm. yliopistolla töissä. Kukaan tasapainoinen ja onnellinen ei tee tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Kuollut.

Kuvittelee olevansa elossa.

Riippuu, miten onnettomuus määritellään.

Mun isoveli. Joutui hoitoon reagoimattoman depression takia eläkkeelle jo 10 vuotta sitten. Sen jälkeen tuli kausi jona joi täyspåiväisesti alkoholia. Nykyään ei enää juo, mutta on yhtä aikaa yksinäinen että ihmisvihaaja, eikä juurikaan poistu edes kämpästään minnekään. Sosiaaliset taidot kadonnut täysin, jopa minun oman siskon on vaikea saada häneen kontaktia. Hän ei katso päin ja usein vain räplää kännykkää jos hänelle yrittää puhua. Ja vaikkei olisi puhelintakaan, on henkisesti poissaoleva eikä osaa jutella mistään. Minä tietysti yritän pitää juttua yllä, mutta hän vastailee konemaisesti ja yksitavuisesti. Voi olla että kovill lääkityksillä on tämän kanssa myös tekemistä, hän syö neuroleptejä pitääkseen itsetuhoisuuden poissa.

Harmi että meni noin. Hän oli älykäs ihmelapsi, valmistui nuorena tohtoriksi, alkoi tutkijanuralle. Masennus vaan sitten vei, alkoi oireilla teini-iässä ja paheni vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuollut.

Kuvittelee olevansa elossa.

👻

Oma äitini on onneton. Surullinen tapaus. Järkyttävän lahjakas ja taitava monella elämänalueella, mutta ryssinyt asiansa niin, että kukaan ei taida pitää oikeasti hänestä. Huokuu negatiivisuutta. Käyttää sekä päihteitä että lääkkeitä, ja on sekaisin ollessaan maailman inhottavin ihminen. Nykyisin ilkeys on osa myös hänen normipersoonaansa, en tiedä onko kyse jostakin vanhenemisen aiheuttamasta kroonisesta katkeruudesta vai onko vuosikymmenten viina- ja lääkesekoilu jättänyt jälkensä. Todella säälittävää, mutta olen päättänyt olla olematta tekemisissä hänen kanssaan, koska jokainen tapaaminen imee energiaa ja useimmiten niistä jää vain todella ikävä olo jonkin äidin sanoman ilkeyden vuoksi. Vastenmielisintä hänen persoonassaan on kuitenkin se, että kaikille ulkopuolisille hän esittää ihanaa huolehtivaa äitiä, rakastavaa mummoa ja läheisistään huolehtivaa naapuria. Totuus on aivan toinen.

Kylähullu:

Jerry Spinelli-Tähtityttö.

Oikeasti sanakirjan määritelmän mukainen narsisti, joka on aina uhriutumassa kaikesta. Lempipuuuhaa on asioista valittaminen, muiden kehujen kalastelu ja sitten myöskin niistä loukkaantuminen. Kyseessä äitini ja siksi harmittaa - ystäviä hänellä ei ole koskaan ollut ja itsekin on pidettävä etäisyyttä, koska juoruaa kaikki asiani koko suvulle päästäkseen uhriutumaan. Olen koittanut tästä puhua hänelle mutta itsetietoisuutta ei ole hänellä lainkaan. Psyykkisesti sairas ja harmittaa tuo käytös.

 “Great minds discuss ideas, average minds discuss events, small minds discuss people.” 

Minä. Epäonnistunut lähes kaikessa elämässä, mitä yrittänyt. Kun mikään ei vaan ikinä onnistu. Tottunut toki siihen epäonnistumiseenkin jo. 

Näennäisesti onnelliset.

Veljeni. On naimisissa, lapset pois kotoa.

Ei ole enää työelämässä. Aloittaa ryyppäämisen klo 10, juo tonikan viiniä päivittäin. On tietokoneella, katsoo telkkaris Ei tee mitään muuta kuin poistuu kerran viikossa kauppaan. Talo kaaos, puutarha villinä, kaikki hajoaa käsiin. Vaimo taitaa ryypätä mukana.

Onnettomimpia tuntemiani ihmisiä yhdistää jonkinlainen jumissa oleminen. On löydetty parisuhde ja perustettu perhe, mutta huomattu sen olevan taakka ja omaa elämää rajoittava tekijä. Puolisosta voi tietysti ottaa eron, mutta lapsista on pääsemättömissä, ja erokin usein vain hankaloittaa tilannetta mukanaan tuomilla epävarmuustekijöillä. Onnettomat ihmiset ovat usein herkkiä ja luovia, ja omaavat taipumuksen ajatella ja analysoida liikaa. Hetkessä elämisen taito on hukassa. Ja mitä enemmän ihminen märehtii omaa onnellisuuden puutettaan, sitä suuremmaksi se kasvaa. Ja kun on kaivanut itselleen tarpeeksi syvän onnettomana olemisen poteron, voi olla aika vaikea nähdä sitä, minkälainen osuus omilla valinnoilla, tekemisillä ja ajatuksilla on omaan onnettomaan olotilaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoveli. Joutui hoitoon reagoimattoman depression takia eläkkeelle jo 10 vuotta sitten. Sen jälkeen tuli kausi jona joi täyspåiväisesti alkoholia. Nykyään ei enää juo, mutta on yhtä aikaa yksinäinen että ihmisvihaaja, eikä juurikaan poistu edes kämpästään minnekään. Sosiaaliset taidot kadonnut täysin, jopa minun oman siskon on vaikea saada häneen kontaktia. Hän ei katso päin ja usein vain räplää kännykkää jos hänelle yrittää puhua. Ja vaikkei olisi puhelintakaan, on henkisesti poissaoleva eikä osaa jutella mistään. Minä tietysti yritän pitää juttua yllä, mutta hän vastailee konemaisesti ja yksitavuisesti. Voi olla että kovill lääkityksillä on tämän kanssa myös tekemistä, hän syö neuroleptejä pitääkseen itsetuhoisuuden poissa.

Harmi että meni noin. Hän oli älykäs ihmelapsi, valmistui nuorena tohtoriksi, alkoi tutkijanuralle. Masennus vaan sitten vei, alkoi oireilla teini-iässä ja paheni vaan.

Suomen järjestelmä epäonnistuu tällaisten lasten ja nuorten kohdalla ihan tarkoituksellisesti. Mitä jos nostettaisiin aihe esiin?

Y

Vierailija kirjoitti:

Mun isoveli. Joutui hoitoon reagoimattoman depression takia eläkkeelle jo 10 vuotta sitten. Sen jälkeen tuli kausi jona joi täyspåiväisesti alkoholia. Nykyään ei enää juo, mutta on yhtä aikaa yksinäinen että ihmisvihaaja, eikä juurikaan poistu edes kämpästään minnekään. Sosiaaliset taidot kadonnut täysin, jopa minun oman siskon on vaikea saada häneen kontaktia. Hän ei katso päin ja usein vain räplää kännykkää jos hänelle yrittää puhua. Ja vaikkei olisi puhelintakaan, on henkisesti poissaoleva eikä osaa jutella mistään. Minä tietysti yritän pitää juttua yllä, mutta hän vastailee konemaisesti ja yksitavuisesti. Voi olla että kovill lääkityksillä on tämän kanssa myös tekemistä, hän syö neuroleptejä pitääkseen itsetuhoisuuden poissa.

Harmi että meni noin. Hän oli älykäs ihmelapsi, valmistui nuorena tohtoriksi, alkoi tutkijanuralle. Masennus vaan sitten vei, alkoi oireilla teini-iässä ja paheni vaan.

Surullista. Ja pelottavan tutunkuuloista. Itse olen selvinnyt depression kanssa viisikymppiseksi normaalielämässä kiinni sinnitellen, mutta noinkin se olisi voinut myös omalla kohdallani mennä.

Semmoinen omasta mielestään rikas, joka brassailee autoilla ja yritä siinä sitten sanoa jotain kun ei itsellä kiinnosta autot ollenkaan. Voi luoja. Nolo tyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Mun veli. Luulee olevansa nuorekas hopeakettu ja ostelee liukkaria K-kaupasta ja kuvittelee, että nuoret naiset on hänestä innoissaan.

Oikeasti hän on kylähullun maineessa, hänelle tehdään kiusaa eikä hän edes tajua sitä.

On välillä hoidossa mutta puhuu itsensä ulos, lähtee ryyppäämään ja sama meininki jatkuu. Oon loppu ja haluaisin muuttaa pois mutta en voi.

Siis asut veljesi kanssa mutta et voi muuttaa hänen luotaan pois. Miksi, iso ihminen?