Oman lapsen kuolema on pahin asia, mutta onko lapsen iällä väliä?

Poikani kuoli kolmekymppisenä aivan yllättäen. Ne jotka ovat kokeneet oman lapsen kuoleman, tietävät oikeasti mitä se on. Ei ole väliä minkä ikäinen lapsi on ollut. Hän on kuitenkin oma lapsi aina ja ikuisesti.

jos lapsensa menettää. Suru ja tuska pysyvät aina. Voihan olla niinkin, että 80-vuotias äiti suree menettämäänsä 60-vuotista lastaan, sillä heillä on jaettua elämää takana jo vuosikymmeniä.

Itse surin varhaista keskenmenoa.

Kaverillani on kaksi sairasta lasta, joilla elinaikaa ei ole enää kauan. Ovat jo ohittaneet arvioidun iän, joka tuossa sairaudessa on arvioitu elossa pysymisaika.

Toisen kaverin lapsi kuoli onnettomuudessa, ainoa lapsi oli.

Äiti on äiti niin kauan kuin elää itse. Luonnonvastaista on menettää lapsi ennen omaa kuolemaansa, mutta elämässä käy niin, liian usein.

Kaksi lapsistani joutui läheltä-piti-tilanteeseen, pidän ihmeenä, että elävät tänään. Siitä olen kiitollinen, että sain heille jatkoaikaa. Yksi lapsista on pitkäaikaissairas ja jokainen päivä voi olla viimeinen.

Väkisinkin näitä ahdistavia asioita joskus miettii, muttei jaksa itse elää, jos antautuu niitten valtaan. Rakastan lapsiani ja rukoilen siunausta heidän elämänpoluilleen joka päivä.

Jos lapsi on vaikka syntymästään asti vakavasti sairas niin sitä surutyötä ehtii tehdä ja itse kuolema voi lopulta olla jopa helpotus kuin jos vertaa esim. äkilliseen tapaturmaan.



Toisaalta kaikki aikuiset eivät ole tekemisissä vanhempiensa kanssa, tällöin se lapsen kuolema ei suoraan vaikuta omaan arkielämään vaikka varamsti silti surullista on. 90-vuotias isotätätini oli jopa jollain tapaa helpottunut kun ongelmainen alkoholistipoikansa kuolemasta tuli tieto (poika oli jo lähes 70 v).



Kaikkien huonoimmin ovat tuttavapiirissä selvinneet ne joilla ainoa lapsi on kuollut varhaisessa nuoruus- tai aikuisiässä. Jäljelle jääneet lapset pitäisivät ehkä elämässä kiinni, mutta jos menettää "kaiken" kerralla, on se monelle liian paljon.

uskoa, että lapsen kuolema olisi sen helpompi missään iässä. Kyllähän ihminen lakkaa olemasta lapsi- iässä jo noin 15- vuotiaana, ei kai vanhemmat silti ajattele, että no eihän se enää mikään lapsi ollut (kun tuossa esimerkissäsi 60- v "lapsen" kuolema ei muka olisi kamala). Kyllä varmaan kaikki vanhemmat haluavat kuolla ennen lapsia.

ihan yhtä kamalaa. Miksi ei olisi?

Jos vanhemmat kuolevat, olet orpo.

Jos puolisosi kuolee, olet leski.



Sille että lapsi kuolee ei ole edes nimitystä. Se on niin kamala asia.

hänellä sentään on elämä elettynä, ehkä lapsia ja lapsenlapsiakin. Nuorella ihmisellä jää kaikki kesken. Ehkä silloin suruun liittyy itse sen lapsen lisäksi myös se kaikki toteutumaton. Samalla hetkellä menettää myös mahdolliset tulevat jälkeläiset ja kaikki tulevat vuosikymmenet.

Ei ole mitään tapaa mitata, kuka suree ja kuinka paljon, koska se on subjektiivinen kokemus. Joku voi näennäisesti nopeasti selvitytyä pienen lapsen kuolemasta, kun taas toinen murenee siitä, että menettää aikuisen lapsensa.



Olen nähnyt yli seitsemänkymppisen äidin 40-vuotiaan lapsensa hautajaisissa, ja se näky on piirtynyt mieleeni pysyvästi. Surun määrä oli pakahduttava, ja oli selvää, että arkun luona todellakin seisoo Äiti, vaikka kuollut "lapsi" olikin jo irtaantunut kodista ja perustanut oman perheen. Ei se side katoa mihinkään ajan myötä.

Mitä helvettiä tarkoittaa "näennäisesti selviää"?

Siis ulkoisesti näyttää ettei ole vollottanut jatkuvasti vai ettei ole käyttänyt lääkkeitä? Sitäkö on sureminen?



Syntymättömänä kuolleenkin vanhempi saattaa olla toimintakyvytön pitkän ajan, mitä se sinusta tarkoittaa? Liioittelee tai ei pääse yli jos vuoden päästäkin hakee saikkua? Miten kauan ihminen suree? Lopettaako joku päivä surun napista painamalla?

Jos hankkiutuu raskaaksi, eikö enää sure kuollutta lastaan?



Mitä "näennäisyys" kuuluu lapsen kuolemaan? Pää kiinni jos et ole koskaan lastasi haudannut! Niin sieppaa tollaset viisastelijat. Mitään sinä et tiedä, etkä mitään tunne.

Et ole nähnyt lastasi hengettömänä tai pidellyt kun tältä sydän lakkaa käymisen.



Olen 30- vuotias ja varma että äitini minua pitkään surisi jos kuolisin.

Ja oman lapsen olen hautaan saattanut, 5- vuotiaan ihanan lapsen jonka aika ei ollut kuolla ennen minua mutta niin se onnettomuus kävi. Siihen päivään loppui osa minun elämääni vaikka saisin 20 lasta ja "näennäisesti" voisin hyvin!!!!!



Niin raskasta on miettiä millaisen hautakiven lapselleen ja mahdollisesti perheelleen hankkii. Koita itse suunnitella tätä ja muista että joku tekee ihan oikeassa elämässä näin. Se on raskasta.

Ja mikä on ikäraja, että se asia on mahdottoman kamala? Ei nyt oman lapsen kuolema varmaan niin kamala ole, jos se tapahtuu silloin kuin lapsi on 60 v ja itse 80 kuin jos lapsi on 30 ja itse 50?

Hei

Ite menetin vasta lapseni, oli 37 vuotias kahden pienen lapsen isä. Kamalaa on, ite olisin toivonut kuolevani ennen häntä. Väärässä järjestyksessä meitä napsitaan pois.

Oman lapsen menetin 26.5.2016 on kyllä niin raskas asia jota ei voi ymmärtää.31 vuotias oli tyttäreni vaikea sairaus vei .Kyllä elämä menee uusiksi ei ole sama kuin ennen.Raskain asia mitä Äiti voi kokea on oman laspensa kuolema.

Kyllä oman lapsen menetys on raskas olipa hän minkä ikäinen tahansa ,en voi ymmärtää  kommentoijaa joka kirjoitti että ei varmaan oman lapsen kuolema ole kamala jos ja oli iät laittanut.Se on raskasta olipa lapsi minkä ikäinen tahansa.

On aina luonnotonta menettää oma lapsena, kun järjestyksen pitäisi olla toinen.

18v on se ikäraja. Sen jälkeen lapsi on omillaan, ja vanhemman ei tarvitse murehtia mitään.

Ei ole vastausta jonka voisi yleistää. Jos joku menettää lapsensa niin annettaisiinko hänen pitää edes surunsa juuri sen kokoisena kun se on? Ei yhtään enempänä tai vähempänä kuin jonkun muun. Suru on jokaisen oma kokemus, tie jonka läpi on kuljettava tavalla tai toisella, ja jokaisella on sille tielle erilaiset eväät.

Vierailija kirjoitti:

ja tästä nyt toivun, lapseni oli 14v. Lisäksi aiemmin menetin puolisoni. Luulen, että yhtä pahalta ois tuntunut, vaikka joku nuoremmista lapsistani ois kuollut.

Ja mikä on ikäraja, että se asia on mahdottoman kamala? Ei nyt oman lapsen kuolema varmaan niin kamala ole, jos se tapahtuu silloin kuin lapsi on 60 v ja itse 80 kuin jos lapsi on 30 ja itse 50?

Sekin vaikuttaa, miten lapsi kuolee.

Vierailija kirjoitti:

18v on se ikäraja. Sen jälkeen lapsi on omillaan, ja vanhemman ei tarvitse murehtia mitään.

Typerä kommentti. Kuinkahan moni 18-vuotiaista on nykypäivänä omillaan siitäkin huolimatta, vaikka asuisi näennäisen itsenäisesti pois kotoa.