Miten valitsit oman urasi ja ammattisi

Mulla ei ainakaan ole ollut mitään kutsumusta tai kiinnostusta juuri mitään tiettyä ammattia kohtaan kouluiässä. Menin lukioon sen takia että sai vängättyä uravalintoja eteenpäin, mutta eipä sekään ajatuksia juuri kirkastanut. Ainut mikä hieman kiinnosti ajatuksen tasolla oli se, että voisi olla kivaa työskennellä pankissa. Lähdin sitten opiskelemaan tradenomiksi. Syvennyin laskentaan sillä minulle jankattiin että sillä puolella varmasti piisaa hommia.

Töitä on kyllä sitten ollutkin, ei vain koskaan siellä pankissa. Kunnalla sihteerinä ja palkanlaskijana, yksityisissä firmoissa tilaustenkäsittelyä, palkanlaskentaa ja tarjousten parissa hääräilyä. Leppoisia töitä, palkkakehitys työpaikkojen vaihdoilla: 2000-4400 euroa n. kymmenessä vuodessa.

Edelleenkään ei ole mitään isompia kiinnostuksia herännyt vaikka olen jo päälle 30v. Ehkäpä ei kaikille edes tule. Eniten harmittaa tuo koulutus kun tuntuu, että olen tyhmä kuin saapas eikä mulla oikeasti ole mitään hiton ammattitaitoja. Että osaisko näitä hommia tehdä vaikka jotkut teinit kun pari päivää vain näyttää mallia. 

On mulla kuitenkin tavoitteena vielä lukea itseni maisteriksi ja saada joskus työ jossa olisin esimiesasemassa. Ensimmäisessä työpaikassani oli todella ihana HR päällikkö ja hänen työnkuvansa vaikutti kyllä mielenkiintoiselta. Saa nähdä onko se sitten se mitä voisin hakea tulevaisuudessa. Aika näyttää mihin tie vie. En koe että olisin sitoutunut mihinkään työpaikkaan kovinkaan palavasti vaikka kaikki ovat olleet omalla tavallaan mukavia.

Koska mikään ei alkanut edes useamman välivuoden jälkeen yhtään kiinnostaa, valitsin alan missä on töitä ja ok tulot, eli it-alan. 

Mä olen aina ollut sellainen etten ole lahjakas missään, mutta en myös huono missään. Keskinkertainen kaikessa, joten lahjakkuudet ei ohjanneet mihinkään. Eikä tosiaan kiinnosta juuri muu kuin syöminen, nukkuminen ja fantasiointi. Koulusta en koskaan tykännyt yleensäkään, ja tiesin etten tule tykkäämään työelämästäkään, mutta moraali ei antanut periksi myös heittäytyä tuille työkykyisenä, joten opiskelin sitten ammattiin jas sisulla tätä on tässä parikymmentä vuotta jo tehty. Inhoten joka ikistä päivä. Mutta tiedän ettei alan vaihto auttaisi, kun ei mikään muukaan kiinnosta.

Kuten Tapio Rautavaara laulaa Yölinjalla: Kun tämän homman kerran sattumalta sain.

Sain kahden kuukauden määräaikaisen keikan erääseen valtion virastoon, jossa piti laittaa aakkosjärjestykseen tulipalossa tuhoutunutta materiaalia. Määräaikaa jatkettiin ja jatkettiin, kunnes sitkeästi yritettyäni sain vakituisen homman kyseisestä virastosta Alun perin kahden kuukauden pesti venähti 40 vuodeksi ja jäin tuosta firmasta aikanaan eläkkeelle.

Samalla opin yhden määritelmän: Arkisto = jätepaperia aakkosjärjestyksessä.

Hain sinne, minne oli mahdollisuus päästä lukion jälkeen. Raadoin muutaman vuoden niska limassa, sairastuin ja nyt mietin alanvaihtoa.

Ei oo koskaan ollut mitään toiveammattia. Hain koulutukseen jossa ei tarvinnut opiskella paljoa matikkaa ja oli riittävän yleisluontoinen, siispä tradenomi. Työpaikkaani hain koska se oli kotikaupungissani, vakituinen työ, lyhyt koulutus eikä ollut asiakaspalvelua. Onneksi tulin valituksi, nyt jo kymmenes vuosi menossa. Alasta itsessään en tiennyt alunperin yhtään mitään.

Mikä kiinnosti ja mihin pääsin

Olin samalla alalla, saman firman (VR) jo neljännessä sukupolvessa 40-vuotta....ja siihen se jää, nuorisoa kiinostaa ihan muut hommat!

Vierailija kirjoitti:

Tärkeintä oli:

- Työn nautinnollisuus

- palkkataso ja mahdollisuus myös passiiviin tuloon ja sitä kautta lyhyemmät työajat

- yksityisyrittäjyys

- digital nomad -tyyppinen työ, joka mahdollistaa matkustelun

Näitä minäkin toivoisin, olisiko esimerkkejä tällaisesta työstä?

Kun menin kouluun, rakastin sitä ja päätin, että minusta tulee opettaja. Ja niin tulikin!

Kelasin että oon niin outo ja masentava tyyppi että ainoastaan johonkin paskaseen hommaan joku voi mut palkata. Oon nyt sillä tiellä edelleen, likaisia töitä ja palkka pieni. Tekisi mieli vaihtaa.

Halusin työn, missä tienaan sen verran, että pärjään aina omillani (en tarvitse miehestä elättäjää). Valitsin alan mikä kiinnosti eniten. Päädyin sosionomiksi. En olisi kuvitellut saavani sillä koulutuksella 3960€/kk palkalla olevaa päivätyötä.

Valitsin alan, jossa kuvittelin työllistyväni parhaiten. Lukioaikoina olin kiinnostunut kirjallisuudesta, filosofiasta ja matematiikasta, mutta menin lopulta (silloiseen) teknilliseen korkeakouluun lukemaan diplomi-insinööriksi. Kyllä on kannattanut. Nyt voi sitten jo aikamiehenä naureskella kaiken maailman sukupuolentutkijoille ja muille kituuttaville roskapummeille, jotka elävät yhteiskunnan siivellä.

Kannattaa valita ala, jossa on hyödyksi muille ihmisille. Sen jälkeen voi sitten harrastuksena tehdä niitä kivoja juttuja.

Opiskeltavat alat olen päättänyt kiinnostuksen mukaan. Nykyinen työ on tullut vähän olosuhteiden pakosta

Ei ollut oikein mitään kutsumusta, tai no vieraat kielet ovat aina kiinnostaneet. Päädyin sitten kauppakorkeaan kuitenkin, vanhemmat kun eivät kovin ruusuista kuvaa kielen pääainelukijan tulevaisuudesta antaneet. Ihan hyvä näin, palkka kohtuullinen ja vieraita kieliä harrastelen + olen tehnyt pari ulkomaankomennusta.

Vierailija kirjoitti:

Halusin työn, missä tienaan sen verran, että pärjään aina omillani (en tarvitse miehestä elättäjää). Valitsin alan mikä kiinnosti eniten. Päädyin sosionomiksi. En olisi kuvitellut saavani sillä koulutuksella 3960€/kk palkalla olevaa päivätyötä.

Hyvänen aika mikä palkka! Eipä nämä yhteiskuntatieteiden maisterin paperit kyllä tuommoisia tuloja tuoneet tullessaan. Huhhuh. T: Sosiaalityöntekijä

Olin yläasteiässä vimmaisen kiinnostunut eräästä alasta, hakeuduin sitten sille alalle.

Olin sitten 10v enemmän tai vähemmän alan töissä.

Appi-vainaa sitten sai puhutuksi ympäri sukupolvenvaihdokseen perheyrityksessä tykkänään toisella alalla, 20v jo tätä ammattia takana.

50v mittarissa, vieläköhän pitää ammattia vaihtaa?

Ala ja opiskeltava pääaine kiinnosti, mutta varsinainen ammatti tuli tarpeesta päästä suhteellisen varmoihin töihin. Nyt olen huomannut valinneeni väärin. Olen tympääntynyt koko hommaan enkä tahdo pysyä tietotekniikan käytössä perässä, mutta ikää ja velkoja on sen verran paljon, etten uskalla lopettaa, koska vaarana on työttömyys.

En halunnut mennä peruskoulun jälkeen mitään opiskelemaan, vihasin opiskelua jo yläasteella.

Aloitin työntekijänä pikaruokalassa.

Nyt olen esimies pikaruokalassa.

Mitään kouluja en ole tähän käynyt.

Ajautumalla. Aina minulla on jokin päämäärä ollut, mutta se on vain muuttunut monta kertaa. 😁 Lukiossa halusin ensin toimittajaksi tai psykologiksi. Tiesin kuitenkin, että toimittajana on todella vaikeaa työllistyä vakituiseksi ja psykologiaa en uskaltanut hakea opiskelemaan, koska pelkäsin, etten omien mielenterveysongelmieni vuoksi ehkä kestäisi kyseistä ammattia.

Isäni oli suositellut minulle kauppatieteitä jo aiemmin ja, kun tajusin, että markkinointi yhdistäisi molemmat kiinnostuksen kohteeni, viestinnän ja psykologian, päädyin hakemaan sinne. Opinnoissa sitten puolestaan HR-puoli vei minut mukanaan ja markkinointi jäi hieman taka-alalle.

Nyt teen töitä HR-tehtävissä ja pääsen myös käyttämään viestinnällistä osaamistani ja kiinnostustani työssäni. Melkoista poukkoilua, mutta hyvin sain kiinnostuksen kohteeni yhdistettyä. :D

Velipojan kanssa oltiin aikoinaan vaarassa syrjäytyä täysin kun ei paskaduunit kiinnostaneet ja seurakin oli vähintään kyseenalaista.

Sitten kuin sattuman oikusta kokeilin ovelta-ovelle myyntiä, ja kas kummaa: Siitä sai rahaa vaikken tehnyt yhtäkään 5 päivän työviikkoa enkä 8 tunnin päivää! Tämä vapaus huumasi minut täysin, ja houkuttelin myös broidin alalle.

Myyntiä tehdään edelleen, artikkelit ja tapa ovat vaihtuneet monta kertaa, mutta työ on mukavaa. Korvauskin on kohtuullinen, minulla 5 kilon luokkaa, broidilla vielä enemmän :)