Mitä ihmettä, tutustuin uuteen ihmiseen, joka valitti olevansa kovin yksinäinen

Jos on seuraaa ja silti kokee yksinäisyyttä. On kyse siitä ettei tunne itseään ja millainen itse on, pelkää omia ajatuksia ja itsensä kohtaamista. Ehkä jopa läheisriippuvainen ja yksinoloapelkäävä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, on ihan eri asioita olla osa ihmisjoukkoa ja viettää porukoissa aikaa, jos itse kaipaa enemmän sellaista intiimimpää henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen.

Jos ei ole kenellekään jakaa omaa sisäistä maailmaa, voi hyvinkin tuntea olonsa yksinäiseksi vaikka olisi joka päivä muutoin ihmisten kanssa tekemisissä.

Samaistun tähän. On sitä itsellänikin harrastusporukkaa ja työporukkaa ja ihmisiä joiden kanssa viestittelen ja kahvittelen puhumassa päivän päällimmäisiä mutta ei ketään jolle puhua intiimeistä asioista, jakaa pintapuolta syvempiä ajatuksia, vuodattaa tuntojaan ja olla niin sanotusti oma itsensä. Kaverit käyvät kiusaantuneiksi ja pakenevat paikalta jos yritän puhua henkilökohtaisia enkä vain hauskuuta sutkautuksilla, eivätkä he ole muutenkaan kiinnostuneita elämäni kuulumisista. Varmasti näytän todella sosiaaliselta ihmiseltä päältä päin mutta todellisuudessa asun yksin ilman puolisoa, hyvää ystävää tai sukulaisia. On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Kerran oli mediassa hyvin ylemmyydentuntoinen otsikko: Diakoni joutuu tapaamaan ihmisiä joita kukaan muu ei halua tavata. Voi hyvänen aika.

No vähän huonosti otsikoitu mutta en mä koe tuota ylemmyydentuntoisena, vaan niin että siinä harmitellaan sitä tilannetta että tässä yhteiskunnassa on olemassa täysin yksin olevia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Oma ajatukseni näistä ns. "vapaaehtoisita ystävistä" on kyllä melkoisen negatiivinen eikä se todellakaan muutu kun luen näitä muutamia kommentteja.

Ollaan niin sääliväisiä ja henkseleitä paukutellen julistetaan miten tässä nyt uhrataan omaa aikaa jotta tuokin reppana saisi edes joskus juttukaveria. Miten alentavaa!

Omaa erinomaisuutta esitellään.  

Joskus tosin olen törmännyt ihmiseen jotka ovat aidosti hyvästä sydämestä halunneet olla ystäviä yksinäiselle ja siitä on sitten muodotunut oikea aito ystävyys, ei mikään farisealainen oman itsensä korostus ja sädekehän kiillottaminen.

Tiedän erään julkisuuden henkilön, hyvinkin tunnetun joka ystävystyi erään vanhan naisen kanssa ja se ystävyys kesti vuosia, sen vanhuksen kuolemaan. Hän kävi tapaamassa tätä liikuntakyvytöntä ihmistä säännöllisesti ja heidän välillään oli aito kiintymys. 

Ajattelet nyt kyllä mielestäni vähän hassusti. Mitä jos haluaisit lahjoittaa rahaa kodittomille kissoille, niille jotka ovat kaikkein heikoimmillaan. Olisiko kiva kuulla että rahasi olisivatkin menneet kissoille joilla on kodit, ja kaikki hyvin, samalla kun kodittomat olisivat jääneet ilman? Tuskin.

Sellaista se hyväntekeväisyys on, että sitä haluaa tehdä sellaisile tahoille joille haluaa, eikä sellaisille joille ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Huomannut vähän samaa, että monella ns yksinäisellä onkin perhe, sukulaisia, naapureita, harrastuskavereita, työkavereita jne ja itselläni on sitä ihan totaalista yksinäisyyttä...jonkun kerran joku on olevinaan hetken hyvänäkin kaverina kunnes yhtäkkiä katoaa tai joku mies piirittänyt se k sin perässä. Nykyään kyllä jo huomaan itsessäni etten osaa olla seurassa enkä enää kaipaakaan ihmisiä. Eli yksinäisyys on siedettävämpää kuin aiemmin, kun yritin kovasti löytää seuraa ja olla osallinen ym. Nyt en enää yritä mitään vaan päinvastoin kartan ihmisiä. Voimaani saan luonnosta ja uskosta, mutta toki minullakin on heikot hetkeni jolloin toivoisin esim kumppania.

N44

Mulla on mies ja aikuinen lapsi, mutta kaikki ystävät ovat kaikonneet muutaman vuoden sisällä, enkä halua uusia koska ilmeisesti edes sellaisiin ei voi luottaa jotka ovat olleet yli 20 vuotta kavereita.

Koin yksinäisyyttä, mutta nyt se on helpottanut, ja jos mietin että tapaisinko uusia ihmisiä vai menisinkö mustikkaan, niin ei tarvitse edes miettiä .

Tunnen itsekin erään henkilön, kuka varsinkin instagramissa on monesti avautunut siitä miten kipeältä yksinäisyys tuntuu. Oikeasti hänellä on paljon ystäviä, tekee joka viikko ryhmävaellusreissuja ja elää muutenkin hyvin sosiaalista elämää. Puolison puuttuminen on hänelle kipeä asia, sen tiedän. Uskon, että se on yksi merkittävimmistä yksinäisyyttä aiheuttavista tekijöistä. Muistan, kun joskus vuosia sitten kommentoin hänen yhteen yksinäisyyttä valittamaan postaukseensa (missä siis kirjaimellisesti valitti siitä, miten muut tekee kaikkea ja hän on vaan yksin ja yksinäinen), että jos hän haluaa voi hän lähteä kanssani piknikille. Vähän ilkeästi vastasi siihen jotain siihen viittaavaa, että en ymmärrä eikä hän kaipaa sääliä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Minulla täsmälleen sama kokemus SPR:n ystävätoiminnasta. Valitettavasti on niin, että hyväosaiset ja toimintakykyiset pystyvät ja osaavat hyödyntää palveluita (myös järjestöjen ilmaisia) paljon paremmin kuin ne, joita varten kyseinen toiminta varsinaisesti on suunniteltu. Tässä on iso vastuu ja rooli myös palvelun organisoijalla eli tässä tapauksessa SPR:llä. Pitäisi olla jonkinlaiset kriteerit tai jonotussyysteemi palveluun. Samoin olisi tarpeen tehdä etsivää työtä esim. kotihoidon ja sosiaalipalveluiden kanssa, jotta eniten SPR:n ystävää tarvitsevat löydettäisiin.

Toisaalta voi ajatella, että tekemäsi vapaaehtoistyö on arvokasta noinkin, vaikka ei ehkä kohdennukaan parhaalla mahdollisella tavalla. Eli parempi jatkaa kuin lopettaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Yksinäisyyden tunne on aivan eri asia kuin aito yksinäisyys, tunteehan moni lapsia omaava ja parisuhteessa eläväkin itsensä yksinäiseksi.

En toki vähättele kenenkään yksinäisyyden tunteita, mutta joskus on myös hyvä katsoa peiliin ja suhteuttaa omaa tilannettaan muihin ihmisiin.

Sitten on se oikea, raskas yksinäisyys. Joku viettää viikon, joku kuukauden, joku vuoden puhumatta tai tapaamatta muita kuin lähikaupan kassaa yms arkisia asiointitahoja. On ihmisiä, joilla ei ole yhtä ainutta kaveria tai lähisukulaista. Pahimmillaan vielä jokin sairaus eristää ihmisen kodin seinien sisäpuolelle, jolloin saattaa mennä vuosiakin ilman sen suurempia sosiaalisia kontakteja muiden ihmisten kanssa, ehkä sosiaalityö/kotihoito käy silloin tällöin ja kauppa tuo kerran viikossa ruokaostokset kotiovelle, siinäpä se valitettavan monilla on.

Tuohon vielä jonkin kroonisen sairauden jatkuvat kiputilat päälle, niin sitten voi jo mielestäni puhua kovasta ihmiskohtalosta ja yksinäisyydestä isolla Y:llä.

Lapsia ei omata...

Kuulostaa, että loi itsestään tarinaa. Kuinka monissa romanttisissa tapailukuvioissa käy samaa: "antoi ymmärtää olevansa yksinäinen" ja samalla näki muitakin.

Voiko taustalla olla halu alkaa jakaa kuvia Ap:n kanssa? Kun pohjatyö ystävyydelle on tehty, voi liittyä some-julkkisten joukkoon? Vaikeaa tietää, kun ei tiedä, kuka kuvia jakaa.

Tilanteessa ystävä voi olla yrittänyt saada Ap:ta näkemään itseään, tai voi olla yrittänyt hidastaa Ap:n liittymistä some-ystäväksi puhumalla yksinäisyydestä. Ei voi tietää, haluaako jakaa kuvia Ap:n kanssa vietetystä ajasta vai haluaako jatkaa muiden tuttujen kanssa näkymistä.

Yksinäisyydestä puhuminen kuulostaa valheelliselta, mutta ystävälle voi olla tärkeää saada aikaan haluamansa tilanne eli puhua mitä sattuu a) saadakseen Ap:n näkemään itseään ja b) jatkaakseen valokuvien jakamista muiden kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, on ihan eri asioita olla osa ihmisjoukkoa ja viettää porukoissa aikaa, jos itse kaipaa enemmän sellaista intiimimpää henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen.

Jos ei ole kenellekään jakaa omaa sisäistä maailmaa, voi hyvinkin tuntea olonsa yksinäiseksi vaikka olisi joka päivä muutoin ihmisten kanssa tekemisissä.

Tuo on toki totta, mutta onhan se melko outo tilanne, jos on parisuhteessa ja omaa läheisiä kavereita yms, eikä kenellekään muka pysty jakamaan lainkaan sitä omaa sisäistä maailmaansa.

Ehkä silloin oikeampi osoite on parisuhde/psykoterapeutti kuin ystäväpalvelu?

Läheisiä kavereita ei omata... Vaihda tuo omaaminen muuksi, käytät sitä väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Yksinäisyyden tunne on aivan eri asia kuin aito yksinäisyys, tunteehan moni lapsia omaava ja parisuhteessa eläväkin itsensä yksinäiseksi.

En toki vähättele kenenkään yksinäisyyden tunteita, mutta joskus on myös hyvä katsoa peiliin ja suhteuttaa omaa tilannettaan muihin ihmisiin.

Sitten on se oikea, raskas yksinäisyys. Joku viettää viikon, joku kuukauden, joku vuoden puhumatta tai tapaamatta muita kuin lähikaupan kassaa yms arkisia asiointitahoja. On ihmisiä, joilla ei ole yhtä ainutta kaveria tai lähisukulaista. Pahimmillaan vielä jokin sairaus eristää ihmisen kodin seinien sisäpuolelle, jolloin saattaa mennä vuosiakin ilman sen suurempia sosiaalisia kontakteja muiden ihmisten kanssa, ehkä sosiaalityö/kotihoito käy silloin tällöin ja kauppa tuo kerran viikossa ruokaostokset kotiovelle, siinäpä se valitettavan monilla on.

Tuohon vielä jonkin kroonisen sairauden jatkuvat kiputilat päälle, niin sitten voi jo mielestäni puhua kovasta ihmiskohtalosta ja yksinäisyydestä isolla Y:llä.

Lapsia ei omata...

Mitä omaaminen tarkoittaa? Nykyään moni saattaa kirjoittaa omaavansa vaaleat hiukset, vaikka oikea tapa ilmaista asia olisi kertoa, että henkilöllä on vaaleat hiukset. "Omaan lapsia" vs "Minulla on lapsia"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Kotihoidon työntekijänä olen huomannut saman ilmiön. Eniten vapaaehtoisia ystäviä, ulkoilukaveria ym. on tosiaan heillä, joilla sukulaiset ja ystävät laukkaavat vähän väliä kylässä, joilla joku ystävä soittaa puhelimeen melkein aina kun käynnille menee ja saattavat vaikka istua pihalla naapureiden kanssa milloin haluavat. Yksinäisyyttä, hiljaisuutta ja "kotona möllötystä" valittavat silti. Toisaalta juuri ne ystävät ja omaiset sitten monesti hankkivatkin heille niitä vapaaehtoisia ystäviä tai ovat kotihoitoon yhteydessä, että kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsee sellaisen.

Sitten on niitä, joilla ei ole kymmeneen vuoteen käynyt kuin kotihoito ja ruokapalvelu, eivätkä itse pääse kotoa liikkeelle ja joille päivän ainoa iloinen hetki on se, kun hoitaja käy. Mutta he eivät vaadi.

Uskon että kyse on vain siitä ettei joillekin riitä mikään. Toiset arvottavat itsensä muiden kautta, joten se ettei olisi ketään, on sama kuin kuolema, ja mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Yksinäisyyden tunne on aivan eri asia kuin aito yksinäisyys, tunteehan moni lapsia omaava ja parisuhteessa eläväkin itsensä yksinäiseksi.

En toki vähättele kenenkään yksinäisyyden tunteita, mutta joskus on myös hyvä katsoa peiliin ja suhteuttaa omaa tilannettaan muihin ihmisiin.

Sitten on se oikea, raskas yksinäisyys. Joku viettää viikon, joku kuukauden, joku vuoden puhumatta tai tapaamatta muita kuin lähikaupan kassaa yms arkisia asiointitahoja. On ihmisiä, joilla ei ole yhtä ainutta kaveria tai lähisukulaista. Pahimmillaan vielä jokin sairaus eristää ihmisen kodin seinien sisäpuolelle, jolloin saattaa mennä vuosiakin ilman sen suurempia sosiaalisia kontakteja muiden ihmisten kanssa, ehkä sosiaalityö/kotihoito käy silloin tällöin ja kauppa tuo kerran viikossa ruokaostokset kotiovelle, siinäpä se valitettavan monilla on.

Tuohon vielä jonkin kroonisen sairauden jatkuvat kiputilat päälle, niin sitten voi jo mielestäni puhua kovasta ihmiskohtalosta ja yksinäisyydestä isolla Y:llä.

Lapsia ei omata...

Mitä omaaminen tarkoittaa? Nykyään moni saattaa kirjoittaa omaavansa vaaleat hiukset, vaikka oikea tapa ilmaista asia olisi kertoa, että henkilöllä on vaaleat hiukset. "Omaan lapsia" vs "Minulla on lapsia"?

"(urheilu) sumopainissa tekniikka, jossa hyökkäävä osapuoli tarttuu vastustajansa reiteen sisäpuolelta, nostaa sitä taaksepäin yläviistoon ja samalla painautuu vasten vastustajan kehoa pakottaen hänet selälleen"

https://fi.wiktionary.org/wiki/omata

Elämä jo opettanut sen verran, etten enää todellakaan viitsi ketään huomioida extraa, joka valittelee yksinäisyyttään tms. Siihen on yleensä syynsä eli ovat oman napansa ympärillä pyöriviä huomiosta ja uhrin asemasta nauttivia . Myöhemmin muutama paljastunut kunnon mielenterveystapaukseksi ja hyökännyt sitten kunnolla verbaalisesti mun päälle. Osa rakastaa sitä voivottelua ja uudet hyväntahtoiset ihmiset menevät lankaan, että voi sua rassukkaa, kyllä minä voin sinua kuunnella. Muut ovat jo saaneet oppiläksynsä ja väistäneet kauemmas. Heitä voi tavata myös työporukassa, perinteinen lähestymistapa on surkea huokailu kahviautomaatin lähettyvillä tai kahvihuoneessa ja ennen kun huomaatkaan olet ansassa terapeuttina.

Kiva että olet kiltti, mutta oman terveyden vuoksi kannattaa säännöstellä sitä sellaisille jotka ovat vastavuoroisesti myös sinulle kilttejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

naiset nyt valittaa aina kaikesta. erityisesti hoitajat ja päiväkotitädit. kukaan nainen ei tiedä mitään todellisesta yksinäisyydestä. naisen yksinäisyys on pahimmiillaan sitä, että on taas joku turha masennus ja ei vaan viitsi tavata niitä satoja ystäviään. tyypillinen naisen yksinäisyys on sitä, että naisella on perhettä, sukulaisia ja paljon ystäviä, joiden kanssa hän on jatkuvasti tekemisissä ja silti valittaa yksinäisyyttä.

On myös naisia, jotka ovat oikeasti yksinäisiä ja syrjittyjä, koska mm itselläni luultavasti autismipiirteitä enkä osaa olla luontevasti ihmisten seurassa ja olen monen mielestä ainoastaan outo. Tämän jokunen on humalassa lipsauttanut. Eli miehille kelpaan tyyliin se k siin ja naisille olen se viimeisin vaihtoehto kaveriksi. Työelämässä stressasin itseni kirjaimellisesti melkein kuoliaaksi.

N44

Mä voisin olla sun ystävä! Mua ei outoudet haittaa, koska näen selkeästi outouksien läpi että kuka on ystävyyden arvoinen, eli vastavuoroinen, ei kateellinen, toivoo ystävälle hyvää, haluaa oikeasti olla kanssani tekemisissä koska pitää minusta, eikä vain silloin kun tarvitsee jotain.

Kaupan päälle voin luvata että jos alat ystäväkseni, niin ei mene kauaakaan, kun et ota minuun enää yhteyttä koska olet löytänyt uusia kavereita :D Näin on käynyt niin monta kertaa nimittäin, että en jaksa enää olla ponnahduslautana yksinäisille, koska he jättävät sitten kuitenkin minut taas yksin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

naiset nyt valittaa aina kaikesta. erityisesti hoitajat ja päiväkotitädit. kukaan nainen ei tiedä mitään todellisesta yksinäisyydestä. naisen yksinäisyys on pahimmiillaan sitä, että on taas joku turha masennus ja ei vaan viitsi tavata niitä satoja ystäviään. tyypillinen naisen yksinäisyys on sitä, että naisella on perhettä, sukulaisia ja paljon ystäviä, joiden kanssa hän on jatkuvasti tekemisissä ja silti valittaa yksinäisyyttä.

On myös naisia, jotka ovat oikeasti yksinäisiä ja syrjittyjä, koska mm itselläni luultavasti autismipiirteitä enkä osaa olla luontevasti ihmisten seurassa ja olen monen mielestä ainoastaan outo. Tämän jokunen on humalassa lipsauttanut. Eli miehille kelpaan tyyliin se k siin ja naisille olen se viimeisin vaihtoehto kaveriksi. Työelämässä stressasin itseni kirjaimellisesti melkein kuoliaaksi.

N44

Mä voisin olla sun ystävä! Mua ei outoudet haittaa, koska näen selkeästi outouksien läpi että kuka on ystävyyden arvoinen, eli vastavuoroinen, ei kateellinen, toivoo ystävälle hyvää, haluaa oikeasti olla kanssani tekemisissä koska pitää minusta, eikä vain silloin kun tarvitsee jotain.

Kaupan päälle voin luvata että jos alat ystäväkseni, niin ei mene kauaakaan, kun et ota minuun enää yhteyttä koska olet löytänyt uusia kavereita :D Näin on käynyt niin monta kertaa nimittäin, että en jaksa enää olla ponnahduslautana yksinäisille, koska he jättävät sitten kuitenkin minut taas yksin :D

Yksinäisyys esiintyy juuri tuollaisena kroonisena tautina vähän kuten masennus. Sen toteen näyttämiseksi ikään kuin etsii todisteita kokoajan. Kun kämppis muuttaa pois, yksinäinen ihminen saattaa ajatella, että taas joku hylkäsi minut. Hylkäämisen tunne on inhimillistä eikä sinänsä oire mistään, vähän niin kuin suru epäonnistumisesta. Kroonisesta yksinäisyydestä/melankoliasta kärsivällä koko oireidenkirjo on ihan toisella tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Oma ajatukseni näistä ns. "vapaaehtoisita ystävistä" on kyllä melkoisen negatiivinen eikä se todellakaan muutu kun luen näitä muutamia kommentteja.

Ollaan niin sääliväisiä ja henkseleitä paukutellen julistetaan miten tässä nyt uhrataan omaa aikaa jotta tuokin reppana saisi edes joskus juttukaveria. Miten alentavaa!

Omaa erinomaisuutta esitellään.  

Joskus tosin olen törmännyt ihmiseen jotka ovat aidosti hyvästä sydämestä halunneet olla ystäviä yksinäiselle ja siitä on sitten muodotunut oikea aito ystävyys, ei mikään farisealainen oman itsensä korostus ja sädekehän kiillottaminen.

Tiedän erään julkisuuden henkilön, hyvinkin tunnetun joka ystävystyi erään vanhan naisen kanssa ja se ystävyys kesti vuosia, sen vanhuksen kuolemaan. Hän kävi tapaamassa tätä liikuntakyvytöntä ihmistä säännöllisesti ja heidän välillään oli aito kiintymys. 

Ei kai se mihinkään henkseleiden paukutteluun ja epäaitouteen liity, jos ihminen haluaa laittaa liikenevän aikansa johonkin oikeasti tarpeelliseen.

AP:kin kertoi järjestelleensä menoja uudelleen, eli kiireitä on, mutta oli kokenut tärkeäksi priorisoida toisen ihmisen yksinäisyyden järjestää sitä aikaa kiireisestä elämästään.

Sitten jos käykin ilmi ettei tuo toinen ole oikeasti seuran tarpeessa, niin tietysti lopettaa järjestelyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmiset voisivat vähän miettiä tuota yksinäisyyttä. Itse olen spr:n kautta ystävätoiminnassa ja olen ystävänä vanhukselle, jolla on perhe lähellä, on naapureiden kanssa tekemisissä, on ystäviä, ajaa autolla ja pystyy tekee kaikkea mitä haluaa.

Vähän harmittaa, kun luulin, että voisin oikeasti auttaa yksinäistä. Jos on yksinäisyyden tunne niin tuskin minäkään sitä poistan.

Tuo varmaan johtuu siitä, että avun kohteeksi joutuminen/pääseminen vaatii aktiivisuutta, eikä oikeasti passivoituneet ihmiset tuohon lähde.

Tämä on varmaan totta. Tunsin kerran yhden oikeasti yksinäiseltä vaikuttavan ikäihmisen. Mutta hän sanoikin, ettei halua lähteä mihinkään kotoaan eikä tuntemattomien ihmisten tapaaminen kiinnosta. Kotiinsa hän ei myöskään halunnut tuntemattomia ihmisiä. Väitti viihtyvänsä omissa oloissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiavussa oli joskus sääntö, että hiljaisimmat onnettomuuden uhrit tarvitsevat eniten apua. Ääneen valittavilla uhreilla on vielä elämän voimaa toisin kuin pyörtyneillä jne. Pätisikö tämä sama periaatte pääpiirteittäin henkiseen hyvinvointiin? - Suureen ääneen valittajilla on voimia, elämänhalua ja sosiaalisia suhteita, mutta hiljaisilla, masentuneilla ja aidosti yksinäisillä ei ole enää voimia ja tahtoa vaatia apua.

Kyllä se vähän näin tuntuu menevän. Traumatisoituneimmilla on usein jo niin paha luottamuspula muihin ihmisiin ja mieletön määrä ohittamista, mitätöintiä ja kohtaamattomuutta kokemuspankissa että jossain vaiheessa kuka tahansa luovuttaa. Myös sekin että jos on täydellisessä lamaannuksen tilassa, tai sitten päinvastoin täysissä adrenaliineissa 100% ahdistuneena niin eipä siinä itseilmaisu kovin hyvin onnistu.

Tuollainen ihminen myös käpertyy itseensä niin että hänellä ei itsellään ole oikein antaa toisille mitään. Vastavuoroisuutta kuitekin ystävyydet tarvitsevat. Jos on noin pahat traumat niin kyllä mt-puolelle kannattaa hommata hoito, ja kun on paremmalla tolalla niin sitten niitä uusia ystäviä vasta. Ei toisia voi käyttää oman sairauden hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Some-kuvien jakaminen muiden kanssa tehdyistä asioista kertoo usein halusta hyötyä ihmissuhteista. Kuvissa esiintyvät usein haluavat saada kuvilla näkyvyyttä, mainetta pidettynä, lisää tykkäyksiä ja ehkä taas uusia kutsuja. Jos kyseessä on vaikka harrastus, silloin voi olla kyseessä halu saada sosiaalista tukea harrastukselle.

Kokemukseni mukaan ihmiset, jotka jakavat vähemmän kuvia muiden näkemisestä ovat aidommin aikaa tuttujensa kanssa viettäviä. Eivät kaikki tietenkään ja moni voi olla yksinäinen. Jatkuva sosiaalisten kuvien jakaminen voi kuitenkin liittyä juuri kulissien takaisiin paljastuksiin.

Tämä on mennyt joillakin aivan yli. Tiedän ihmisen, joka - omien kuvien ohessa - julkaisi jotakin vanhoja kuvia Face-ryhmissä. Ei tässäkään mitään, mutta seurasi silmä tarkkana tykkäämisiä jotka sitten informoi tyyliin *jo yli 800 tykkäystä*. Tämä selkeästi motivoi häntä touhuun 🤔

Tää on tavallaan kiva että joku näyttää rehellisesti kuinka riippuvainen on muiden huomiosta, tietää välttää oikeassa elämässä 😅 Joistain tutuista somekäyttäytyminen paljastaa sellaisia puolia että haluaa vaan pysyä kaukana (osin olen kyllä nykyään poistanut kaikki randomihmiset fb-kavereista mutta.) Hitto sentään, jos aikuinen 35v ihminen esim. postaa lähes joka päivä kuvan tällätystä naamastaan ja tekstinä on jotain "Elämä on", "Autumn vibes", "Töihin taas" niin ei vaan pysty.